Lue keskustelun säännöt.
Kaveri kehuskelee lapsillaan koko ajan
02.03.2019 |
Onko muilla kokemusta vastaavasta? Tosi usein keskustelu kääntyy siihen, että miten hirveän taitavia hänen alakouluikäiset lapsensa ovatkaan. Tuntuu siltä, että kehuja näistä lapsista satelee ympäristöstä koko ajan, yllättävän usein jopa ventovierailta. Lapsilla on tosi hyvät taidot esim. urheilussa ja koulussa ja ovat suosittuja oppilaita yms. Aika usein laittaa viestin, jos lapsi on oppinut uuden taidon tai joku on kehunut lasta. Itselle vähän outo tilanne, olettaako hän, että mä vastaavasti alan kehumaan omia lapsiani? Vai pitäisikö aloittaa ylistyslaulu hänen lapsistaan?
Kun tavataan, niin nämä häikäisevät taidot ei kyllä pistä mulle mitenkään silmään. Lapset on musta aika tavallisia, villejä ja reippaita. Ennemmin vähän sellaisia häiriköiksi taipuvia. Leikit ei mitenkään erityisen hyvin suju mun lasten kanssa.
Omilla lapsilla on kyllä ollut ongelmia koulussa ja menestyminen on ollut tavanomaista, mutta silti tuntuu, että seurassa käyttäytyvät paremmin kuin nämä täydelliset tuttavan lapset. Muilla kavereilla on tosi kivoja lapsia, moni esim. sosiaalisesti tosi taitavia ja aina meillä touhut sujuu ilman riitoja yms. Kuitenkin näiden äitien kanssa keskustelut ei ole tollaista kehumiseen painottuvaa, vaan puhutaan lapsista ihan normiasioita ja myös ongelmista voidaan puhua.
Tämä kehuskeleva äiti on ainoana meistä Espoosta hyvämaineiselta alueeta. Lapset on käyneet yksityisen "huippupäiväkodin", harrastaneet paljon ja selkeästi taitojen varhainen oppiminen on vanhemmille tärkeää. Onko siellä päin tämä yleistäkin?
Kommentit (46)
suomessa ei osata yhtään iloita toisen puolesta. koetaan vain ärsyttävänä, jos toinen hehkuttaa iloaan. kateushan siinä takana on. suomalainen kansantauti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin omiani kehun, he ovat mielestäni maailman parhaita ja ihanimpia!
Kauheeta mikä painolasti lapsille. Ja järkytys kun jossain vaiheessa huomaavat etteivät olekaan maailman parhaimpia eikä ihanimpia.
Höpsis, kyllä omiansa saa ja pitää kehua. Onneksi mun mies on kulttuurista, jossa lapsia kehutaan. Tekee hyvää itsetunnolle kehut ja välittämisen avoin osoittaminen.
Millä tavoin lapsen itsetunto kasvaa siitä, että kehit häntä työkavereillesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin omiani kehun, he ovat mielestäni maailman parhaita ja ihanimpia!
Kauheeta mikä painolasti lapsille. Ja järkytys kun jossain vaiheessa huomaavat etteivät olekaan maailman parhaimpia eikä ihanimpia.
Höpsis, kyllä omiansa saa ja pitää kehua. Onneksi mun mies on kulttuurista, jossa lapsia kehutaan. Tekee hyvää itsetunnolle kehut ja välittämisen avoin osoittaminen.
Millä tavoin lapsen itsetunto kasvaa siitä, että kehit häntä työkavereillesi?
^kehut
Yleensä ovat muutoin vähän kateellisia. Siis sellaisia, jotka eivät osaa iloita muiden onnistumisesta vaan joiden mieleen hiipi heti miksei itse ole hyvä missään.
Mulla on myös tällainen tuttava. Kehuu lapsiaan koko ajan ja juuri ihan tavallisia asioita. Piti esimerkiksi pitkän pakinan miten hänen lapsensa syövät niin eksoottisia ruokia esimerkiksi homejuustoa ja oliivia. Ei ole sellainen nakin ja muusin perään menevä. Ei noihin tarvitse reagoida kuin peukulla tai toteamalla että onpa kiva etteivät nirsoile.
Ärsyttävä tapa tuo on, mutta oikeasti jotkut ihmiset ei saa millään muulla tavalla kehuja. On hyvin raskasta olla esimerkiksi se ainoa, jolla ei ole mitään erityistaitoja kun kaikilla muilla on. Tai se ainoa joka ei voi kasuaalisti kertoa, että sujuu hyvin töissä tai parisuhteessa tai harrastuksissa.
Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein tahdo sopia että itseä tai omaa perhettään tuodaan/kehutaan ja se on sääli. Omista lapsista saa ja on hyvä olla ylpeä ja puhua lapsista kauniisti muille. Meidän kaikkien lapset vasta harjoittelevat aikuisena olemista ja onkin mielestäni väärin puhua heidän mokaamisistaan ystävä porukassa, vaan ennemmin juurikin niistä onnistumisista.
Äidille jolle on tärkeää kasvattaa lapsensa hyväksi (panostaa siihen kasvatukseen, kuka minkäkin tärkeäksi näkee) on mukava kuulla positiivista palautetta omasta työstään. Samalla tapaa kuin itse työpaikallasi olisit omasta mielestäsi onnistunut hyvin jossakin tehtävässä, on mukava että sen näkevät muutkin ja saisit siitä myös hyvää palautetta. Ei tässä mitään väärää ole.
Eihän jonku toisen lasten onnistumiset ole minun lapsistani pois, enkä voisi kuvitella että joku kokisi tarvetta heitä vertailla. Jokainen lapsi on oma ihmeellinen yksilönsä ja kaikki he tulevat menemään aivan eri polkuja. Ystäväpiirissä kaikkien lapset ovat tärkeitä ja myötäelämme muiden lapsien elämää. Juuri oli ystäväni vanhimman lapsen rippijuhlassa ja olin siellä kyynel silmässä. Samoin oli nuori 15.vuotias poika. On ihanaa ja pelkästään rikkaus olla ollut hänen elämänsä varrella läsnä myös "äidin ystävän" roolissa.
Me saisimme Suomessa enemmän opetella kehumaan omia saavutuksia silloin kun aihetta on, ja omat lapset on aihe josta saa aina olla ylpeä.
Omat kaverit eivät onneksi tee tuota, mutta on pari työkaveria, jotka puhuvat lapsistaan jatkuvasti. Yhden lapset on jo aikuisia ja se silti kehuu miten uskomattoman älykkäitä, nokkelia ja taitavia olivat lapsina. Surullista oman narsistiegon pönkitystä. Mulle yhtä suuri merkitys kuin jos kertoisi naapurin Raijasta. En lähde juttuun mukaan ja vaihdan tylysti puheenaihetta ja jos lähettävät viestejä (esim. kuvia lapsistaan, mikä on ihan helvetin akward), niin en reagoi mitenkään.