Yläkertaan muutti samana vuonna, 1979, syntynyt yh-mamma

olen myös vuosimallia 79, 2 lasta suurella ikäerolla ja nyt alkaa hieman helpottamaan. En ole yh, mutta pukkulapsivaihe on ollut molempien lasten kohdalla raskasta ja siihen opiskelua, työttömyyttä ja pätkätöitä. Nautin silti perhe-elämästä, joka on työelämää tärkeämpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset saapuivat elämääni 35 vuoden tuntumassa. Sitä ennen olin saanut elää villin, vapaan, seksikkään ja reissaavan pidennetyn nuoruuden. Olin hyvännäköinen! Nyt en ole, mutta olen onnellinen lapsistani. Minusta on hienoa, että olen saanut tilaisuuden mennä elämässäni eteenpäin.

Nuorena lisääntyneet ikätoverini elävät ehkä jo lasten kotoamuuton aikaa. Ennen mummoutumistaa he ovat vapaita elämään samalla tavalla kuin vaikkapa minä siihen aikaan, kun heillä oli lapsiperhearkea. Joo, ei ehkä ole enää ihan sama asia. Korkeintaan säälittävää keski-iän kriisiä. Eikä ulkonäkökään ole enää ennallaan edes parhaimmin säilyneillä.

Ei kyllä harmita yhtään, että lapset syntyivät vähän myöhemmässä vaiheessa. Tuskinpa ap:n naapuriakaan.

Mistä sinä päättelet että meidän mummujen elämään ei kuulu matkustelu, seksi ja miesten ihailu.

Aiotko sinä lopettaa tuon kaiken, kun mummuunnut? Onko sinullakin silloin säälittävä keski-iän kriisi? Sillä, jos elää saat, edessäsi se mummuuntuminen on, ja tällä en tarkoita pelkästään lapsenlapsia.

Minä olen hyvännäköinen vieläkin, saan päivittäin miehiltä kehuja, töissä ja vapaa-ajalla. Ylipainoa ei ole, ei ainuttakaan raskausarpea, nuorena jaksoin valvoa, ei jäänyt väsymyksen merkkejä kasvoihin, rinnat eivät roiku, lääkärini mukaan niissä on vain rintakudosta, ei rasvaa, c-kupit on.

Hyvä että olet tyytyväinen ratkaisuusi (kielteinen kirjoituksesi kyllä kertoo muusta) mutta voisitko silti arvostaa myös niitä, joiden ratkaisut ovat toisenlaiset?

Niin, "miesten ihailu" - ottajana vai antajana? :D

En itse kyllä voisi kuvitellakaan eläväni mummona tai melkein-mummona sellaista elämää, jota elin ennen perheellistymistäni. Mutta ehkä sinä et ymmärrä mitä minä tarkoitan. Mutta voit ehkä kenties kyetä ajattelemaan, minkälaista on parikymppisen biletys ja kuinka säälittävää vastaavanlainen olisi neljä-viiskymppisen (saati vanhemman) suorittamana.

Huhhuh! Oletpa kyllä todella pinnallinen, maailma ei pyöri sinun "vain rintakudosta sisältävien" tissiesi ympärillä. Vaikka mummeli olisitkin, et vaikuta kovin kypsältä.

Kuinka erilailla voikaan sisällön ymmärtää.

Minusta hän vain vastasi tuo 35-vuotiaan tekstiin, joka kertoi mummujen elävän säälittävää keski-iän kriisiä, huomaamatta, että itseasiassa lähellä se keski-ikä on hänellekin. Ellei jopa ihan kohdalla.

Missä tuo nainen sanoi viettävänsä bile-elämää, voitko osoittaa? Hän vain kertoi, että myös tässä iässä me olemme naisia, saamme ja annamme ihailua, vartalomme voi olla kunnossa ja mekin olemme ja saamme niin tuntea, kauniita. Ihailua ja hyväksyntää meistä jokainen kaipaa.

Tuo kolmevitonen kehui olleensa nuorena kaunis, ihmettelen, miksi ei ole enää. Raskaudet vanhemmalla iällä ovat, ainakin tuttavapiirissäni, olleet äideille vaativia. Ovat kertoneet, ettei valvomista oikein jaksa, vartalo ei palaudu ja väsymys tuntuu luissa ja ytimissä, ettei nukkuminen tahdo sitä poistaa.

Se, että rinnassa on vain rintakudosta, on erittäin hyvä asia.

Olen koulutukseltani gynekologi, siis tutkin rintoja työkseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullapa ei ole lapsia ollenkaan! Revi siitä.

N79

Harmi, joudut siis laittamaan oman ruokasi.

Mies tykkää ruoanlaitosta, joten en joudu. Harmi! 😁

Ainii, kun sulla ei ole ollu sitä pikkulapsiarkea, niin ei ole mieskään lähteny kävelemään.

Niin ja pimpsu on tiukka kuin nuorella likalla:)

Hyvää keskustelua osin, sitten joukkoon aina eksyy kaltaisiasi, idioo tteja. Valitettavaa.

Idiootteja on yhdyssana :)

Juu, niin on, siitä vain joskus jää teksti kiinni. Siksi näin; Idi ootti.

Ohis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:D

Ja ajattele mitä kaikkea kivaa tuo yh äiti teki silloin, kun itse rallattelit lastenlauluja.

Miksi ajattelisin? Minulla se kiva on nyt.

Kuitenkin kun vanhana muistelet elämääsi, niin toteat eläneesi parasta aikaa silloin kun lapset oli pieniä.

Nauroin ekalle kommentille. Ja sen jälkeen seuraavalle.

Kiitos, että pelastitte tän pskan aloituksen jonka lukemiseen tuhlasin elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:D

Ja ajattele mitä kaikkea kivaa tuo yh äiti teki silloin, kun itse rallattelit lastenlauluja.

Miksi ajattelisin? Minulla se kiva on nyt.

Kuitenkin kun vanhana muistelet elämääsi, niin toteat eläneesi parasta aikaa silloin kun lapset oli pieniä.

Aamen tälle!

Pikkulapsivaihe on parasta!

T. 44v raskaana (edellinen 1v taapero) ja sitä ennen kaksoset 10v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset saapuivat elämääni 35 vuoden tuntumassa. Sitä ennen olin saanut elää villin, vapaan, seksikkään ja reissaavan pidennetyn nuoruuden. Olin hyvännäköinen! Nyt en ole, mutta olen onnellinen lapsistani. Minusta on hienoa, että olen saanut tilaisuuden mennä elämässäni eteenpäin.

Nuorena lisääntyneet ikätoverini elävät ehkä jo lasten kotoamuuton aikaa. Ennen mummoutumistaa he ovat vapaita elämään samalla tavalla kuin vaikkapa minä siihen aikaan, kun heillä oli lapsiperhearkea. Joo, ei ehkä ole enää ihan sama asia. Korkeintaan säälittävää keski-iän kriisiä. Eikä ulkonäkökään ole enää ennallaan edes parhaimmin säilyneillä.

Ei kyllä harmita yhtään, että lapset syntyivät vähän myöhemmässä vaiheessa. Tuskinpa ap:n naapuriakaan.

Mistä sinä päättelet että meidän mummujen elämään ei kuulu matkustelu, seksi ja miesten ihailu.

Aiotko sinä lopettaa tuon kaiken, kun mummuunnut? Onko sinullakin silloin säälittävä keski-iän kriisi? Sillä, jos elää saat, edessäsi se mummuuntuminen on, ja tällä en tarkoita pelkästään lapsenlapsia.

Minä olen hyvännäköinen vieläkin, saan päivittäin miehiltä kehuja, töissä ja vapaa-ajalla. Ylipainoa ei ole, ei ainuttakaan raskausarpea, nuorena jaksoin valvoa, ei jäänyt väsymyksen merkkejä kasvoihin, rinnat eivät roiku, lääkärini mukaan niissä on vain rintakudosta, ei rasvaa, c-kupit on.

Hyvä että olet tyytyväinen ratkaisuusi (kielteinen kirjoituksesi kyllä kertoo muusta) mutta voisitko silti arvostaa myös niitä, joiden ratkaisut ovat toisenlaiset?

Olen lapseton kaunis ja hoikka 50v.

Ei ole ryppyjä ja komea aviomies.'

Matkustelemme, harrastamme ja juhlimme.

Ajattelin mennä samaa rataa seuraavat 10 vuotta...

kuukautiset on ..ja vagisania en tarvitse

Eli täytätte aikanne kaikella turhalla! No kaipa se jonkinlaista elämää on tuokin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullapa ei ole lapsia ollenkaan! Revi siitä.

N79

Harmi, joudut siis laittamaan oman ruokasi.

Mies tykkää ruoanlaitosta, joten en joudu. Harmi! 😁

Ainii, kun sulla ei ole ollu sitä pikkulapsiarkea, niin ei ole mieskään lähteny kävelemään.

Niin ja pimpsu on tiukka kuin nuorella likalla:)

Hyvää keskustelua osin, sitten joukkoon aina eksyy kaltaisiasi, idioo tteja. Valitettavaa.

Idiootteja on yhdyssana :)

Onko? Vai tarkoititko sanoa, että sana kirjoitetaan yhteen?

”Olen lapseton kaunis ja hoikka 50v.

Ei ole ryppyjä ja komea aviomies.'

Matkustelemme, harrastamme ja juhlimme.

Ajattelin mennä samaa rataa seuraavat 10 vuotta...

kuukautiset on ..ja vagisania en tarvitse”

Ja viestistäsi päätellen lapsettomuutesi haittaa suuresti elämääsi. Olet jo jonkin aikaa aavistellut miehesi löytäneen toisen ja matkustelusi, harrastamisesi ja juhlimisesi vain lisäävät ahdistustasi ja pakko-oireitasi. Elämä meni ohi ja se tuntuu pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullapa ei ole lapsia ollenkaan! Revi siitä.

N79

Harmi, joudut siis laittamaan oman ruokasi.

Mies tykkää ruoanlaitosta, joten en joudu. Harmi! 😁

Ainii, kun sulla ei ole ollu sitä pikkulapsiarkea, niin ei ole mieskään lähteny kävelemään.

Niin ja pimpsu on tiukka kuin nuorella likalla:)

Hyvää keskustelua osin, sitten joukkoon aina eksyy kaltaisiasi, idioo tteja. Valitettavaa.

Idiootteja on yhdyssana :)

Onko? Vai tarkoititko sanoa, että sana kirjoitetaan yhteen?

Ei yhteen vaan yhdys.

Vierailija kirjoitti:

”Olen lapseton kaunis ja hoikka 50v.

Ei ole ryppyjä ja komea aviomies.'

Matkustelemme, harrastamme ja juhlimme.

Ajattelin mennä samaa rataa seuraavat 10 vuotta...

kuukautiset on ..ja vagisania en tarvitse”

Ja viestistäsi päätellen lapsettomuutesi haittaa suuresti elämääsi. Olet jo jonkin aikaa aavistellut miehesi löytäneen toisen ja matkustelusi, harrastamisesi ja juhlimisesi vain lisäävät ahdistustasi ja pakko-oireitasi. Elämä meni ohi ja se tuntuu pahalta.

Minä ajattelin juuri samaa, en vain tullut kirjoittaneeksi. Todistelua, todistelua ja tyhjyys kumisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullapa ei ole lapsia ollenkaan! Revi siitä.

N79

Harmi, joudut siis laittamaan oman ruokasi.

Mies tykkää ruoanlaitosta, joten en joudu. Harmi! 😁

Ainii, kun sulla ei ole ollu sitä pikkulapsiarkea, niin ei ole mieskään lähteny kävelemään.

Niin ja pimpsu on tiukka kuin nuorella likalla:)

Hyvää keskustelua osin, sitten joukkoon aina eksyy kaltaisiasi, idioo tteja. Valitettavaa.

Idiootteja on yhdyssana :)

Onko? Vai tarkoititko sanoa, että sana kirjoitetaan yhteen?

Ei yhteen vaan yhdys.

Mitkä ovat tässä sanassa yhdyssanan osat? Odotan jännityksellä vastaustasi.

Se on vain sana, kirjoitin sen noin, koska joskus, kun olen sitä käyttänyt, teksti on jäänyt julkaisematta.

Miksi se ulkonäkö tuntuu olevan joillekin onnellisuuden tae? Kuulostaa pinnalliselta ja sisällöttömältä elämältä kehua timmia vartaloa ja terhakoita tissejä ja vihjata ne onnellisen elämän pääsisällöksi.

Hyvä ystäväni on nyt 55-vuotias. Lapset hän sai 24v, 26v, 33v ja 37v. Avioero tuli 10v sitten, joten yh:nakin on ollut pitkään. Tosin nuorinkin tyttö on muuttamassa pian kotoa, lukion viimeinen vuosi menossa.

Kyllähän se eletty elämä näkyy 55-vuotiaasta, vaikka onkin aina harrastanut runsaasti liikuntaa ja elänyt terveellistä elämää. On ollut surua ja iloa, ja se on näkynyt matkan varrella. Kaikki eivät ole mitään Victoria Beckhameja estääkseen ryppyjen tulon. On ryppyjä kasvoissa, maksaläikkiä kädessä, suonikohjuja jaloissa, huonosti nukutun yön jälkeen tummat silmänalusetkin.

Mutta hän on iloinen, upea, energinen ystävä, aivan loistavaa seuraa, upea äiti, kaikkien ihailema työkaveri. Hänellä ei ole koskaan puutetta seurasta, matkakumppaneita löytyy työkavereista, vanhoista ystävistä, naapureista ja sukulaisista. Hän on osannut elää ihan elämän joka vaiheessa, mutta myöntää, että juuri nyt kun avioerosta on jo vuosikausia aikaa, lapset ovat alkaneet löytää itselleen ammatin/opiskelupaikan ja puolison ja oma elämäkin on mukavaa ystävien ja läheisten kanssa, hän elää elämänsä parasta aikaa. Seesteistä elämää ilman rahahuolia, pelkoa lasten pärjäämisestä, ahdistusta avioerosta ja väkivaltaisesta exästä (tuli väkivaltaiseksi siis vasta eron jälkeen, mies halusi eron mutta ei kestänytkään sitä, ettei pystynyt sen jälkeen kontrolloimaan ex-vaimoaan).

On upeaa katsoa naista, josta eletty elämä näkyy mutta joka on silti onnellinen ja energinen, säteilevä ihan ilman miestä tekemässä muka täydelliseksi. Kyllä se onnellisuus lähtee meistä itsestämme ja on aivan sama, olemmeko tehneet lapsemme nuorena vai vanhana vai siinä välissä vai jättäneet ne kokonaan tekemättä. Onnellinen ihminen on tyytyväinen valintoihinsa ja säteilee hyvää mieltä ympärilleen.

Niin, ja ottajia ystävälläni olisi - mutta ei koe tarvitsevansa miestä elämäänsä, viihtyy yksin omassa nahassaan juuri sellaisena kuin on suonikohjuineen ja maksaläikkineen. Mahtava tapaus!

Onhan se nyt jokaisen täysin oma asia, koska sen kokee hyväksi ajankohdaksi. Itse en ikinä olisi osannut kuvitellakaan tekeväni lapsia aikaisemmin, kuin vasta nyt. Olen 32 ja raskaana. Tätä ennen olen halunnut asua ulkomailla (3 maata takana, neljäs menossa), rakentaa hyvätuloisen nousujohteisen uran.. halusin tapailla miehiä, harrastaa seksiä, koka intohimoa. En ollut mitenkään valmis asettumaan aloilleni, joten en todellakaan kokenut, että siihen olisi kannattanut se lapsi tehdä. 

Nyt sitten tuntui hyvältä ajankohdalta, mieskin löytyi ja melko pian siitä tulin hänelle raskaaksi. Suhde tuntuu hyvältä, mutta jos suhde ei kannata niin en joudu esimerkiksi taloudellisiin vaikeuksiin, alentamaan elintasoa enkä pelkää, ettenkö pärjää yksin (kun olen yksin maasta toiseen muuttanut, asunut vuosia yksin ja matkustanut kymmeniä kymmeniä kertoja yksin). Tämä sopi minulle, enkä todellakaan kadu mitään. Enkä todellakaan odota, että kaikkien elämän pitää mennä kuten omani on mennyt. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi se ulkonäkö tuntuu olevan joillekin onnellisuuden tae? Kuulostaa pinnalliselta ja sisällöttömältä elämältä kehua timmia vartaloa ja terhakoita tissejä ja vihjata ne onnellisen elämän pääsisällöksi.

Hyvä ystäväni on nyt 55-vuotias. Lapset hän sai 24v, 26v, 33v ja 37v. Avioero tuli 10v sitten, joten yh:nakin on ollut pitkään. Tosin nuorinkin tyttö on muuttamassa pian kotoa, lukion viimeinen vuosi menossa.

Kyllähän se eletty elämä näkyy 55-vuotiaasta, vaikka onkin aina harrastanut runsaasti liikuntaa ja elänyt terveellistä elämää. On ollut surua ja iloa, ja se on näkynyt matkan varrella. Kaikki eivät ole mitään Victoria Beckhameja estääkseen ryppyjen tulon. On ryppyjä kasvoissa, maksaläikkiä kädessä, suonikohjuja jaloissa, huonosti nukutun yön jälkeen tummat silmänalusetkin.

Mutta hän on iloinen, upea, energinen ystävä, aivan loistavaa seuraa, upea äiti, kaikkien ihailema työkaveri. Hänellä ei ole koskaan puutetta seurasta, matkakumppaneita löytyy työkavereista, vanhoista ystävistä, naapureista ja sukulaisista. Hän on osannut elää ihan elämän joka vaiheessa, mutta myöntää, että juuri nyt kun avioerosta on jo vuosikausia aikaa, lapset ovat alkaneet löytää itselleen ammatin/opiskelupaikan ja puolison ja oma elämäkin on mukavaa ystävien ja läheisten kanssa, hän elää elämänsä parasta aikaa. Seesteistä elämää ilman rahahuolia, pelkoa lasten pärjäämisestä, ahdistusta avioerosta ja väkivaltaisesta exästä (tuli väkivaltaiseksi siis vasta eron jälkeen, mies halusi eron mutta ei kestänytkään sitä, ettei pystynyt sen jälkeen kontrolloimaan ex-vaimoaan).

On upeaa katsoa naista, josta eletty elämä näkyy mutta joka on silti onnellinen ja energinen, säteilevä ihan ilman miestä tekemässä muka täydelliseksi. Kyllä se onnellisuus lähtee meistä itsestämme ja on aivan sama, olemmeko tehneet lapsemme nuorena vai vanhana vai siinä välissä vai jättäneet ne kokonaan tekemättä. Onnellinen ihminen on tyytyväinen valintoihinsa ja säteilee hyvää mieltä ympärilleen.

Niin, ja ottajia ystävälläni olisi - mutta ei koe tarvitsevansa miestä elämäänsä, viihtyy yksin omassa nahassaan juuri sellaisena kuin on suonikohjuineen ja maksaläikkineen. Mahtava tapaus!

Näinhän se on.

Kaikilla ei ole ylipainoa, ei suonikohjuja, ei raskausarpia, ja elävät mukavaa elämää. On lapsia, ovat mummoja, ovat nuorten tukena. Ilman miestä, ilman taloudellisia huolia.

Meitä on onenlaisia, ja siitä tässä nähdäkseni osa yritti keskustella, osa tuli proamaan ja heittämään typerää herjaa. Mutta niinhän sen on aina tällä palstalla.

Samaa mieltä ap:n kanssa. Oli selvää, että halusin lapsia ja päädyin myös siihen, että halusin tehdä ne suht nuorena.

Ensinnäkin on ihan biologinen kello ja se mahdollisuus, että tarvitaan lääketieteen apua. Nelikymppisenä lapsihaaveitaan toteuttamaan heräävä voi olla jo pahasti myöhässä. Näitä tapauksia on ihan kaveripiirissäkin.

Sitten on toinen ajan armottomuus, eli oman kuoleman todennäköisyyden kasvu iän myötä. Valitettavasti näin alta viisikymppisenäkin ikätoveria tipahtelee jo viereltä. En halua tuottaa sitä traumaa pikkulapsille, jos sen suinkin voi välttää.

Puhtaasti hedonistisia syitä taas olivat se, että nuorena jaksaa pikkulasten huolenpitoa paremmin ja murrosikäisienkin kanssa pärjää paremmin nelikymppisenä kuin kuusikymppisenä.

Toinen hedonistinen syy on se, että "työ ennen huvia". Vaikka lapsien kanssa eläminen on mukavaa, ajatus siitä, että lapset saa kunnialla maailmalle juuri ennen eläkeikää, ei kauheasti houkutellut.

Eli pidän siitä, että mikäli keskiverron mukaan mennään, parikymmentä vuotta aktiivi-ikää suht hyvässä kunnossa on edessä vielä lasten omilleen muuton myötäkin. Tietysti sitä voi kuolla vaikka huomenna, mutta siinä kohdassa palaan kohtaan: ei jää pikkulapsia suremaan.

Ainoa negatiivinen puoli on siinä, että taloudellisia puskureita ei ole nuorena juuri kehittynyt ja penniä voi joutua venyttämään. Toisaalta taas esimerkiksi vakavampi sairastuminen tai yt:ssä irtisanominen voi pistää yli viisikymppisen elämän aika pirstaleiksi ja jos tuossa vaiheessa on teini-ikäisiä lapsia, niin todella tiukkaa tulee monin tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:D

Ja ajattele mitä kaikkea kivaa tuo yh äiti teki silloin, kun itse rallattelit lastenlauluja.

Miksi ajattelisin? Minulla se kiva on nyt.

Kivaa? Nelikymppisenä?

Jos olisin pentuja hankkinut, niin takuulla vasta sitten kun menojalka ei enää olisi niin vipattanut! Eli siis reilusti kolmekymppisenä. Nuoruusvuodet on tarkoitettu omalle elämälle ja vapaudelle. Kun menot on menty ja tasaannuttu, ja kun opiskelut on opiskeltu ja ammatti hankittu, voidaan niitä pentuja sitten harkita - ehkä. Ja kuka sitten haluaa...