Jos etälapselle tulisi allergia lemmikkiänne kohtaan niin
luopuisitteko lemmikistä vai lähtisittekö sen kanssa aina pois kun lapsi tulee tapaamaan vanhempaansa??
Kommentit (38)
En kyllä luopuisi. Nykyisin suositellaan myös siedätystä.
Eli lapsi kestää olla kodissa, jossa se lemmikki asuu, muttei sitä että lemmikki on paikalla? Ei ole siis ainakaan kovin pahasti allerginen, kestäisikö allergialääkkeiden voimin?
Jos lapsellenne puhkeaisi allergia, mitä tekisit?
Lapsi menee tietenkin etusijalle. Kuitenkin riippuu mistä roikkuu, jos lapsi ois miehen ja tapaisi sitä muutaman kerran vuodessa, niin sitten kyllä joku muu ratkaisu kuin lemmikistä luopuminen. Jos tapaamiset olisivat säännöllisiä, olisi mun valittava joko mies ja lapsi tai lemmikki. Sehän riippuisi tietenkin siitä kumpi on mulle tärkeämpi. Olen itse luopunut lemmikistä allergisen miehen vuoksi, ja se oli oikea ratkaisu. Jos suhde olisi pian kaatunut, olisin joutunut katumaan.
Miltäköhän lapsesta tuntuu, kun toinen vanhempi toteaa "no joo, et sä voi meille tulla sun alergian takia ja kun meillä on tää koira. Tai voidaanhan me sun allergiaa 'siedättää' :) sulla voi olla todella epämukava ja huono olla täällä mutku meidä koira...."
No tämä riippuu paljolti tapaamisten määrästä. Voiko allerginen lapsi tavata vanhempaa kodin ulkopuolella? Tai voiko lemmikki olla poissa lapsen tapaamisen ajan ja riittääkö se.
Olen kyllä sitä mieltä, että ihmiset ensin ja lemmikit sen jälkeen. Eli lemmikki lähtisi, jos tapaamisia ei saa muuten järjestettyä ja siedätys/lääkitys ei ole vaihtoehto. Jos suhde olisi tuore tai muuten olisi epäilyksiä sen jatkumisesta, ero tietysti yksi vaihtari.
Miltäköhän perheen lapsista tuntuu menettää rakas lemmikki?
Oletan, että tässä haetaan vastausta, että tietenkin lemmikki pysyy ja lapsi ei sitten vana tapaa isäänsä (?). Täytyy sanoa, että sairas ajatus. Eläin ei koskaan ole ihmistä tärkeämpi ja jos on, sitten ap eroaa miehestään (?), koska lapsen oikeus vanhempaan on tärkeämpi kuin ap:n lemmikki.
Kannattaa tietysti miettiä voiko asian hoitaa jotenkin muuten, vaihtoehtojahan tässä on esitetty, siedätykset sun muut.
Meillä ei ykskään koira lähtis minnekään.
Riippuu hyvin paljon siitä pystyykö tämä lapsi olemaan (yö)kylässä kaverin luona jolla lasta allergisoiva eläin. Jos pystyy niin en näkisi mitään syytä miksi lemmikistä pitäisi luopua.
Riippuu varmaan monesta asiasta (suhteen laatu, pituus, onko muita lapsia, kuinka usein etälapsi on paikalla jne), mutta ilman taustatietoja lemmikki pois. Jos hoitoon vieminen riittää, sitten se vaihtoehto.
Jos se riittää ettei lemmikki ole paikalla niin sitten lemmikki menisi tuolloin kylään. Ei mun itse tarvitsis olla pois, ja suotavaakin olisi pitää suhteet siihen lapseenkin kunnossa. Se taas jos ei tunnu tärkeältä niin vastaukseni on etten olisi koko uusperhe-exänyxänlapsenpuolikkaisiin sotkeutunu.
Jos oikeasti isä saisi tavata lasta kotonamme, tietenkin lemmikki lähtisi. Mutta, niin kuin tämäkin, taas tuli vaan yksi tekosyy vieroittaa lapsi isästään. Jos luovumme nyt eläimestämme, äiti keksii kyllä jonkun muun jutun millä estää tapaamiset. Valitettavasti sattui kohdalle persoonallisuushäiriöinen äitivanhempi, jonka kanssa toimii parhaiten ns. pienemmän pahan taktiikka. Ja se on lapsellekin parempi. Jos äitivanhemman kanssa käy vääntämään asioista, hän saa siitä vaan voimaa omalle sairaalle mielelleen. Siinä on lapsi sivuosassa, vaikka näennäisesti "lapsen parhaaksi" toimitaankin. Persoonallisuushäiriöisen kanssa kun ei toimi järkipuhe eikä perustelut mikä on lapsen paras, ei, vaikka asioista sanoisi äidille sosiaalityöntekijä ja psykologi. Kokeiltu on.
(Lapsi saa allergiakohtauksen aina, kun äiti saa tietää lapsen olleen lähellä eläintä. Sillä sinänsä väliä, kenen eläintä ja mitä eläintä. Lapsi on täysin terve tavatessa, vaikka vaatteissa on karvoja ja hilsettä tapaamisella. Mutta jos lapsen kanssa kyläillään jossain paikassa missä on eläin ja äiti saa tietää, "allergiakohtaus" tulee vaikka seuraavalla viikolla jälkijunassa. Lapsi ei oireile mitenkään eläimen läsnä ollessa...)
Lemmikki pois, mutta ensin tietysti kokeillaan pärjääkö lapsi sen kanssa samassa kodissa hyvien allergialääkkeiden avulla. Jos allergia on vain lievää, siedättäminen tekee ihan hyvää. Uusperheet tuntien, omastakin siis kokemusta, lapsen äiti voi olla siellä taustalla vaatimassa ja painostamassa lemmikistä luopumaan, koska lapsi vähän niiskuttaa eläimistä.
Ainoa asia josta miehen takia(jälkikasvu kuuluu siihen myös) luovun on status sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti isä saisi tavata lasta kotonamme, tietenkin lemmikki lähtisi. Mutta, niin kuin tämäkin, taas tuli vaan yksi tekosyy vieroittaa lapsi isästään. Jos luovumme nyt eläimestämme, äiti keksii kyllä jonkun muun jutun millä estää tapaamiset. Valitettavasti sattui kohdalle persoonallisuushäiriöinen äitivanhempi, jonka kanssa toimii parhaiten ns. pienemmän pahan taktiikka. Ja se on lapsellekin parempi. Jos äitivanhemman kanssa käy vääntämään asioista, hän saa siitä vaan voimaa omalle sairaalle mielelleen. Siinä on lapsi sivuosassa, vaikka näennäisesti "lapsen parhaaksi" toimitaankin. Persoonallisuushäiriöisen kanssa kun ei toimi järkipuhe eikä perustelut mikä on lapsen paras, ei, vaikka asioista sanoisi äidille sosiaalityöntekijä ja psykologi. Kokeiltu on.
(Lapsi saa allergiakohtauksen aina, kun äiti saa tietää lapsen olleen lähellä eläintä. Sillä sinänsä väliä, kenen eläintä ja mitä eläintä. Lapsi on täysin terve tavatessa, vaikka vaatteissa on karvoja ja hilsettä tapaamisella. Mutta jos lapsen kanssa kyläillään jossain paikassa missä on eläin ja äiti saa tietää, "allergiakohtaus" tulee vaikka seuraavalla viikolla jälkijunassa. Lapsi ei oireile mitenkään eläimen läsnä ollessa...)
Mietihän tarkkaa nhaluatko oikeasti jäädä yhdeksi lapsenkiusaamisvälineeksi tuohon suhteeseesi? Vai olisiko aika jo myöntää että tuli vahingossa valittua väärin kun tuon miehen kelkkaan lähdit, ja häipy kuvioista vähin äänin.
Ei se ole mikään häpeä, että myöntää ettei halua enää olla osallisena kuviossa jossa miestä viedään kuin vittturättiä, ja lapsi poletaan myös maahan siinä sivussa. Ja kyllä, kaikki on voinut olla aluksi niiiin ihnaaa, mutta suhteeseen ei ole silti pakko jäädä ikuisiksi ajoiksi, vaikka se olisi alussa ollut miten ihanaa tahansa. Vrt. lyöminen. Eihän kukaan käske jäämään sellaiseenkaan suhteeseen jossa alussa oli ihanaa, ja sitten mies löi.
Meille kävi niin, että lapsen äiti valitti, kuinka lapsi on allerginen ja pelkää koiria. Luovuimme koirasta, niin heille otettiiniso koira perheeseen. Ei tajuttu olevan kiusan tekoa.
En pystyisi luopumaan, on perhettä ja yhteistä historiaa enemmän kuin puolison lapsen kanssa. Voin ostaa lääkkeitä lapselle
Ei se poislähteminen siksi aikaa taitaisi riittää, etenkään jos olisi paha allergia?