Isovanhempien kohtuullinen auttamisvelvollisuus lastenlasten hoidossa?

Itse ajattelen niin, että jokaisella on velvollisuus huolehtia lähimmäisistään. Ei kuitenkaan oman terveytensä ja hyvinvointinsa kustannuksella. Meillä on miehen kanssa kolme lasta, reissu- ja vuorotyötä sekä onneton tukiverkosto. Olen joutunut mm olemaan kesäisin kotona palkatta ja tekemään vuosia osa-aika työtä, menettäen tietysti samalla eläkettäni ja meidän elintasoamme. Näissä asioissa auttavat isovanhemmat olisivat olleet kullan arvoisia, mutta koska sellaisia ei ole, niin sitä on turha miettiä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä velvollisuus?

Elämäsdä ei ole pakko kuin maksaa veroja ja kuolla.

Silti meillä on kirjava joukko sosiaalisia normeja ja velvollisuuksia, joita pyrimme noudattamaan.

Varmasti ap ymmärtää, ettei heitä kukaan pakota mihinkään. Mutta hän miettii, millaista isovanhemmuutta keskimäärin odotetaan ja mitä pidetään hyvänä ja empaattisena.

Toki kunto ja lasten hoidettavuus ovat isoja kriteerejä. Hyväkuntoiselta isovanhemmalta voi toivoa enemmän apua helpon viisivuotiaan kanssa kuin huonokuntoiselta kolmen alle viisivuotiaan kanssa.

Mutta olen samaa mieltä, kun se alkaa rasittaa, on ok rajoittaa. Itse en ainakaan alkaisi monta krt viikossa hoitaa. Omia lapsiani olen hoidattanut vanhemmillani muuten tasan kerran, ja enemmän kuin hoitoavun piutteesta olen surullinen siitä, että vanhempiani ei kiinnosta lapseni yhtään. Nyt lapseni ovat jo lukiolaisia, ja ihan ymmärrettävästi heitäkään ei voisi isovanhemmat kiinnostaa vähempää.

Naapurin mummeli hoisi lapsenlapsiaan viikonloput ja kesälomansa. Lisäksi lapsiensa kissat ja koirat. Nyt ovat lapsenlapset täysi-ikäisiä ja heitä ei kiinnosta mummo tippaakaan, vaikka hoisi heitä jatkuvasti ensimäiset 10 vuotta ja melkein asuivat mummolassa kesälomat.

Joten se, että uhraat kaikki vapaa-aikasi lastenlasten hoitoon, ei takaa sitä, että lapsenlapsia kiinnostaisi vanha mummo pätkääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä velvollisuus?

Elämäsdä ei ole pakko kuin maksaa veroja ja kuolla.

Silti meillä on kirjava joukko sosiaalisia normeja ja velvollisuuksia, joita pyrimme noudattamaan.

Varmasti ap ymmärtää, ettei heitä kukaan pakota mihinkään. Mutta hän miettii, millaista isovanhemmuutta keskimäärin odotetaan ja mitä pidetään hyvänä ja empaattisena.

Toki kunto ja lasten hoidettavuus ovat isoja kriteerejä. Hyväkuntoiselta isovanhemmalta voi toivoa enemmän apua helpon viisivuotiaan kanssa kuin huonokuntoiselta kolmen alle viisivuotiaan kanssa.

Mutta olen samaa mieltä, kun se alkaa rasittaa, on ok rajoittaa. Itse en ainakaan alkaisi monta krt viikossa hoitaa. Omia lapsiani olen hoidattanut vanhemmillani muuten tasan kerran, ja enemmän kuin hoitoavun piutteesta olen surullinen siitä, että vanhempiani ei kiinnosta lapseni yhtään. Nyt lapseni ovat jo lukiolaisia, ja ihan ymmärrettävästi heitäkään ei voisi isovanhemmat kiinnostaa vähempää.

Naapurin mummeli hoisi lapsenlapsiaan viikonloput ja kesälomansa. Lisäksi lapsiensa kissat ja koirat. Nyt ovat lapsenlapset täysi-ikäisiä ja heitä ei kiinnosta mummo tippaakaan, vaikka hoisi heitä jatkuvasti ensimäiset 10 vuotta ja melkein asuivat mummolassa kesälomat.

Joten se, että uhraat kaikki vapaa-aikasi lastenlasten hoitoon, ei takaa sitä, että lapsenlapsia kiinnostaisi vanha mummo pätkääkään.

Miksi sinuttelet, ei minulla ole lapsenlapsia.

Ei tietenkään se mikään TAE ole mistään, vaikka hoitaisi joka päivä. Ylipäätään kiintymystä ei osteta. Eikä hoito ole välttämättä empaattista ja välittävää, se voi olla myös etäistä velvollisuuden täyttämistä, pakkopullaa, jonka lapset vaistoavat kyllä.

Mutta ihan varmaa on sekin, että ilman kontakteja ja läsnäoloa sitä kiintymystä ei ainakaan synny!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minusta jonkinlainen velvoite on, mutta ei tuollainen. Kyllä ne rajat pitää ihan itse määritellä.

Ei ole.

No, ymmärrän sen, että nykyaikana ihmisillä on vain oikeuksia eikä lainkaan velvollisuuksia, mutta kyllä minä koen, että minulla on velvollisuus auttaa läheisiäni tiukoissa paikoissa, enkä taida olla ainoa, joka näin ajattelee. 

Samaa mieltä. Ihan eritoten vanhemmilla on moraalinen velvollisuus auttaa lapsiaan vaikka lapset olisivat jo aikuisia. Oman jaksamisen mukaan toki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minusta jonkinlainen velvoite on, mutta ei tuollainen. Kyllä ne rajat pitää ihan itse määritellä.

Ei ole.

No, ymmärrän sen, että nykyaikana ihmisillä on vain oikeuksia eikä lainkaan velvollisuuksia, mutta kyllä minä koen, että minulla on velvollisuus auttaa läheisiäni tiukoissa paikoissa, enkä taida olla ainoa, joka näin ajattelee. 

Tiukka paikka on eri asia kuin monta kertaa viikossa tapahtuva lastenhoito, josta ap puhui.

Sanoinko viestissäni, että pitää hoitaa noin paljon. En sanonut, mikä selviää ihan lukemalla se kirjoittamani viesti. Jos on ylivoimaista klikata se lainaus auki, niin kopioinpa sen tähän: "No kyllä minusta jonkinlainen velvoite on, mutta ei tuollainen. Kyllä ne rajat pitää ihan itse määritellä."

Joten jospa nyt vastaat tähän: sanoinko viestissäni, että aloittajan pitää monta kertaa viikossa hoitaa lastenlapsia? En sanonut. Tämän valossa on siis vaikea ymmärtää kommenttiasi ja sen saamia yläpeukkuja. Vai onko nyt kyse siitä, että kommentoidaan mitä kommentoidaan täysin ilman mitään ajatusta taustalla?

Mitä helvettiä!! Miks olette alkaneet tuommoiseen. Jokainen hoitakoon omat pentunsa,ootte jo omanne hoitaneet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä velvollisuus?

Elämäsdä ei ole pakko kuin maksaa veroja ja kuolla.

Silti meillä on kirjava joukko sosiaalisia normeja ja velvollisuuksia, joita pyrimme noudattamaan.

Varmasti ap ymmärtää, ettei heitä kukaan pakota mihinkään. Mutta hän miettii, millaista isovanhemmuutta keskimäärin odotetaan ja mitä pidetään hyvänä ja empaattisena.

Toki kunto ja lasten hoidettavuus ovat isoja kriteerejä. Hyväkuntoiselta isovanhemmalta voi toivoa enemmän apua helpon viisivuotiaan kanssa kuin huonokuntoiselta kolmen alle viisivuotiaan kanssa.

Mutta olen samaa mieltä, kun se alkaa rasittaa, on ok rajoittaa. Itse en ainakaan alkaisi monta krt viikossa hoitaa. Omia lapsiani olen hoidattanut vanhemmillani muuten tasan kerran, ja enemmän kuin hoitoavun piutteesta olen surullinen siitä, että vanhempiani ei kiinnosta lapseni yhtään. Nyt lapseni ovat jo lukiolaisia, ja ihan ymmärrettävästi heitäkään ei voisi isovanhemmat kiinnostaa vähempää.

Naapurin mummeli hoisi lapsenlapsiaan viikonloput ja kesälomansa. Lisäksi lapsiensa kissat ja koirat. Nyt ovat lapsenlapset täysi-ikäisiä ja heitä ei kiinnosta mummo tippaakaan, vaikka hoisi heitä jatkuvasti ensimäiset 10 vuotta ja melkein asuivat mummolassa kesälomat.

Joten se, että uhraat kaikki vapaa-aikasi lastenlasten hoitoon, ei takaa sitä, että lapsenlapsia kiinnostaisi vanha mummo pätkääkään.

HoiTI, ei hoiSi.

Isovanhemmilla ei todellakaan ole mitään auttamisvelvollisuutta.

Ei ole mitään velvoitetta. Jokainen tehköön sen määrän lapsia, kuin jaksaa itse hoitaa. Lisääntymispakkoa ei todella ole. Mutta kannattaa vain sanoa omille lapsille että vanhetessa ette vain ikävä kyllä jaksa niin paljon lapsenlapsia hoitaa. Joskus aikuiset lapset eivät vain käsitä omien vanhempien vanhentuneen. Eivät vain tulleet ajatelleeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No teidän pitää alkaa sanomaan ei. Problem solved.

Problem solved, mitä tuo tarkoittaa? Sille ei varmaan ole lainkaan suomenkielessä vastinetta, kun sitä niin paljon näkee.

Ääliö. Problem solved eli ongelma ratkaistu. Suora vastine. Tyhmä.

Olen omille vanhemmilleni sanonut, että satsatkaa parisuhteeseen ja ystäviinne, koska minä en usko, että lapsenlapset tulevat teille vanhempana korvaamaan ihmiskontakteja.

Ja näin on käynytkin. Lapset ovat muuttaneet kaikki niin kauas, etteivät jouda äitiäni katsomaan ja kyläilemään hänen luonaan. Vaikka äitini on jäänyt jo leskeksi, hänellä on hyvät muistot isän kanssa vietetyistä vuosista ja lisäksi paljon ystäviä, joiden kanssa on tapaamisia ja käyvät eri tapahtumissa.

Joten mummot, nauttikaa parisuhteestanne ja pitäkää kiinni ystävistänne. Lapsenlapset lähtee elämään omaa elämäänsä ja eivät ole teitä auttelemassa ja antamassa seuraa, kun olette vanhoja

No opetelkaa sanomaan ei jos lapsia tupataan hoitoon. Yksinkertaista tyhmällekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No teidän pitää alkaa sanomaan ei. Problem solved.

Problem solved, mitä tuo tarkoittaa? Sille ei varmaan ole lainkaan suomenkielessä vastinetta, kun sitä niin paljon näkee.

Ääliö. Problem solved eli ongelma ratkaistu. Suora vastine. Tyhmä.

Sinä olet elävä todiste siitä, että ironia on älykkäiden laji. Tollot eivät sitä ymmärrä.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minusta jonkinlainen velvoite on, mutta ei tuollainen. Kyllä ne rajat pitää ihan itse määritellä.

Ei ole.

No, ymmärrän sen, että nykyaikana ihmisillä on vain oikeuksia eikä lainkaan velvollisuuksia, mutta kyllä minä koen, että minulla on velvollisuus auttaa läheisiäni tiukoissa paikoissa, enkä taida olla ainoa, joka näin ajattelee. 

Tiukka paikka on eri asia kuin monta kertaa viikossa tapahtuva lastenhoito, josta ap puhui.

Sanoinko viestissäni, että pitää hoitaa noin paljon. En sanonut, mikä selviää ihan lukemalla se kirjoittamani viesti. Jos on ylivoimaista klikata se lainaus auki, niin kopioinpa sen tähän: "No kyllä minusta jonkinlainen velvoite on, mutta ei tuollainen. Kyllä ne rajat pitää ihan itse määritellä."

Joten jospa nyt vastaat tähän: sanoinko viestissäni, että aloittajan pitää monta kertaa viikossa hoitaa lastenlapsia? En sanonut. Tämän valossa on siis vaikea ymmärtää kommenttiasi ja sen saamia yläpeukkuja. Vai onko nyt kyse siitä, että kommentoidaan mitä kommentoidaan täysin ilman mitään ajatusta taustalla?

Jonkinlainen velvoite, mistä se velvoite tulee? Jokainen hoitaa omat lapsensa. Mitään velvoitetta muuhun ei ole.

Mietitäänpä vaikka isovanhempia, joilla on monta lasta, syntyneet lyhyin välein, sanotaan vaikkapa viisi lasta. Saattaa olla niin, että nämä isovanhemmat ovat vielä töissä, kun jälkikasvu pukkaa perillisiä maailmaan. Isovanhemmilla alkaa olla ikää ja iän tuomaa kremppaa, vaikka olisivat tervettäkin, yli kuusikymppinen ei ole nelikymppinen voimiltaan. Usealla on vielä omat vanhemmat, jotka kaipaisivat apua.

Mikä on se lastenhoitoavun määrä, joka heille on velvoitettu. Kysynpä vaan?

Naisen elämä ei koskaan helpota. Kun saat omat lapset isoiksi, alat hoitamaan omia vanhempiasi. Samaan aikaan alkaa omat lapset marisemaan, että kun et hoida lapsenlapsia tarpeeksi usein, me ei kyllä tulla sua vanhainkodille katsomaan.

Ja kun nainen tämän kaiken tekee, häntä odottaa yksinäinen vanhuus esperin hoitokodissa

Velvollisuus auttaa lastenhoidossa on minusta vain hätätilanteessa. Tällaisella tarkoitan esimerkiksi tilannetta, jossa vanhemman pitää lähteä toisen lapsen kanssa sairaalaan ja toiselle lapselle tarvitaan hoitaja.

Jos taas ajattelet sitä, mitä näin yleisesti pidetään kohtuullisena, niin 1-2 kertaa kuukaudessa lastenhoitoa kuulostaa sellaiselta silloin, kun isovanhemmat ovat eläkkeellä eikä heillä ole erityisiä jaksamista haittaavia vaivoja.

Monta kertaa viikossa on ehdottomasti liikaa, ellei kysymys ole isovanhempien omasta halusta.

Mutta sinun pitää ehdottomasti asettaa rajat itse. Et voi kuvitella, että lapsesi osaa lukea ajatuksiasi. Hän voi ihan aidosti kuvitella, että haluat lapsenlapsen hoitoon näin usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minusta jonkinlainen velvoite on, mutta ei tuollainen. Kyllä ne rajat pitää ihan itse määritellä.

Ei ole.

No, ymmärrän sen, että nykyaikana ihmisillä on vain oikeuksia eikä lainkaan velvollisuuksia, mutta kyllä minä koen, että minulla on velvollisuus auttaa läheisiäni tiukoissa paikoissa, enkä taida olla ainoa, joka näin ajattelee. 

Tiukka paikka on eri asia kuin monta kertaa viikossa tapahtuva lastenhoito, josta ap puhui.

Sanoinko viestissäni, että pitää hoitaa noin paljon. En sanonut, mikä selviää ihan lukemalla se kirjoittamani viesti. Jos on ylivoimaista klikata se lainaus auki, niin kopioinpa sen tähän: "No kyllä minusta jonkinlainen velvoite on, mutta ei tuollainen. Kyllä ne rajat pitää ihan itse määritellä."

Joten jospa nyt vastaat tähän: sanoinko viestissäni, että aloittajan pitää monta kertaa viikossa hoitaa lastenlapsia? En sanonut. Tämän valossa on siis vaikea ymmärtää kommenttiasi ja sen saamia yläpeukkuja. Vai onko nyt kyse siitä, että kommentoidaan mitä kommentoidaan täysin ilman mitään ajatusta taustalla?

Jonkinlainen velvoite, mistä se velvoite tulee? Jokainen hoitaa omat lapsensa. Mitään velvoitetta muuhun ei ole.

Mietitäänpä vaikka isovanhempia, joilla on monta lasta, syntyneet lyhyin välein, sanotaan vaikkapa viisi lasta. Saattaa olla niin, että nämä isovanhemmat ovat vielä töissä, kun jälkikasvu pukkaa perillisiä maailmaan. Isovanhemmilla alkaa olla ikää ja iän tuomaa kremppaa, vaikka olisivat tervettäkin, yli kuusikymppinen ei ole nelikymppinen voimiltaan. Usealla on vielä omat vanhemmat, jotka kaipaisivat apua.

Mikä on se lastenhoitoavun määrä, joka heille on velvoitettu. Kysynpä vaan?

Moraalinen velvoite ja sosiaalinen velvoite. Ei laillista tai muuten pakottavaa. Koeta nyt ymmärtää käsitteiden eroja.

Ihmisillä on odotuksia ja he kokevat niiden rikkomisen tylyksi ja itsekkääksi. Esimerkki: Onko äidillä velvollisuus kuunnella lapsen murheita vai riittääkö perushoito? Nykyään sanottaisiin, että totta kai pitää olla empaattinen ja tukea lasta - vaikkapa 1960-luvullakin olisivat useimmat ajatelleet, että perushoiva riittää, lasten murheet ovat höpöhöpöä.

Minusta omien läheisten avustaminen ON velvoite. Molempiin suuntiin. Tietysti niin kauan, kuin se ei ole rasitukseksi ja ylivoimaista. Mutta kumminkin.

Eli ei, en kieltäydy auttamasta miestäni, lastani, äitiäni, ystävääni. En ajattele, että prkl, tulkoon toimeen itse, minä en ole VELVOLLINEN mihinkään.

Nykyajan nuorilla on ilmeisesti eri sanakirja kuin minulla, koska heille velvollisuus on kirosana. Minä koen sen pikemminkin odotuksien aiheuttamana paineena toimia. Ihmisillä on odotuksia muita kohtana ja ne aiheuttavat kohteessa velvollisuudentunteen, paineen vastata odotuksiin.

N52

Tämä kuulostaa ihan mummoni kirjoitukselta! Hän hoiti kahden vanhemman lapsensa lapsia (minä kuulun heihin) myös paljon, mutta olikin tuohon aikaan NELI-VIISIKYMPPINEN, eikä 7-kymppinen niin kuin nyt. Hänen kuopuksensa on käyttänyt isovanhempiani aina häikäilemättömästi hyväkseen. Kuopuksen perhe syönyt aina useamman kerran viikossa mummolassa. Mummolla ei ole ollut varmaan yhtä ainutta viikkoa, etteikö tämä olisi joutunut vahtimaan näitä lapsia. On myös valitettavasti kunnon maalaismummo, eli ei lähde välillä esim. ulkomaille pakoon omille reissulleen. Välillä vain yksi lapsi saattanut olla mummolassa yötä, kun toinen oli kotona yötä, mikä oli mielestäni tosi outoa, kun lapset melkein samanikäisiä. Mummo itse sanonut, ettei jaksaisi enää. Kaksi lapsista jo teinejä ja kuvittelimme, että kohta alkaisi jo mummonkin osa helpottaa, mutta sitten kuopus hankki iltatähden, jota mummo joutunut hoitamaan todella usein ja valittaa siitä kuinka lapsi on villi ja työläs aiempiin lapsiin verrattuna. Itse asun niin kaukana, etten pysty antamaan mitään konkreettista apua.

Järjestä omia menoja ja sano suoraan, ettet hoida joka viikko. Itse en ikinä kehtaisi vaatia lapsille joka viikko hoitajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen omille vanhemmilleni sanonut, että satsatkaa parisuhteeseen ja ystäviinne, koska minä en usko, että lapsenlapset tulevat teille vanhempana korvaamaan ihmiskontakteja.

Ja näin on käynytkin. Lapset ovat muuttaneet kaikki niin kauas, etteivät jouda äitiäni katsomaan ja kyläilemään hänen luonaan. Vaikka äitini on jäänyt jo leskeksi, hänellä on hyvät muistot isän kanssa vietetyistä vuosista ja lisäksi paljon ystäviä, joiden kanssa on tapaamisia ja käyvät eri tapahtumissa.

Joten mummot, nauttikaa parisuhteestanne ja pitäkää kiinni ystävistänne. Lapsenlapset lähtee elämään omaa elämäänsä ja eivät ole teitä auttelemassa ja antamassa seuraa, kun olette vanhoja

Ei tässä kai nytkukaan itselleen mitään hoitajaa olekaan varmistamassa.

Vaan ihan vaan simppeliä sukupolvien yhteyttä ja rakastavaa suhdetta lähimpiin perheenjäseniinsä.

Se mies kuolee keskimäärin 7-8 vuotta aikaisemmin ja hyvin voi olla, että myös ystävättäret ovat kupsahtaneet tai muuttaneet tai dementoituneet. Eli ei sieltäkään välttämättä ole henkistä lohtua ja seuraa saatavilla elämän loppuvuosina.

Mikään ei ylipäätään ole varmaa elämässä, kuin se kuoleminen.

Mutta jos elää sillä periaatteella, että tekee vaan itseään miellyttäviä juttuja, voi aika pian huomata elävänsä yksin. Mikä tahansa oikeasti arvokas asia edellyttää vähän ponnisteluja ja kompromisseja oman mukavuudenhalun kustannuksella. Jo pelkkä liikkeellelähtö, ystävää tai sitten sitä lastenlasta katsomaan vaatii itsensä riuhtaisemista ylös sohvalta. Se silti palkitsee!

Olen itse vasta viisikymppinen, eikä minulla ole lapsenlapsia. Mutta aivan varmasti pyrin antamaan heille aikaani. Näen niin selvästi omista sisaruksistani ja heidän lapsistaan verrattuna omiini, mitä siitä seuraa. Sisarukseni ovat kymmenisen vuotta minua vanhempia, samoin heidän lapsensa, ja omat iäkkäät vanhempani hoitivat aikoinaan heitä enemmän ja olivat enemmän heidän kanssaan, henkisesti läsnä. Kun minun lapseni syntyivät, äitini oli jo 66 ja isäni 73, eikä heistä ollut enää leikittämään ja olemaan lasteni kanssa. Suhde on jäänyt hyvin etäiseksi, kerran vuodessa ollaan tavattu. Sisarusteni lapset taas käyvät katsomassa isovanhempia ihan komentamatta, vaikka molemmat ovat jo nyttemmin dementoituneita ja äiti jopa laitoksessa.

Eli kyllä sillä vaivannäöllä on seurauksensa. Eikä nyt ole kyse niinkään lastenhoidosta tai vanhustenhoidosta, vaan välittämisestä, rakkaudesta ja sukuyhteydestä.