Lapsi pyytää apua, esim läksyissä, mutta avun vastaanottaminen tuottaa ongelmia
Miten toimisitte seuraavassa tilanteessa, josta meillä saadaan usein väittely aikaan ja tämä taas ruokkii tulevia vastaavia tilanteita hyvin negatiivisesti.
Eli lapsella on ongelma johon pyytää apua, tehdään esim läksyjä yhdessä keittiössä, laitan samalla ruokaa yms.
Mutta kun menen neuvomaan lapsi ei tunnu keskittyvän tai kuuntelevan. Hän taitaa joskus odottaa että ns. teen työn hänen puolestaan, jos ei ihan kokonaan niin melkein.
Kun pyydän häntä keskittymään, hän suuttuu. Lapsen on välillä todella vaikea keskittyä, tiedän että hän osaisi jos vaan keskittyisi. Toisaalta, opettajan sanoin näin on luokassa monella, vaikea istua paikallaa.
Eilen meni taas huudoksi, jonka jälkeen kävinkin rauhallisesti toteamassa lapselle että sen lisäksi että hän pyytää apua, hänen tulisi myöntää myös että hän ei osaa asiaa. Lapsi puolustautuu liian helposti "kyllä mä tiedän!" Vaikka eihän hän vielä tiedä.
Miten tätä asiaa lähestyisi? Toimin varmaan itsekin väärin.
Turhauttaa nämä ihan turhat, vaikkakin pikaiset riidat. Ja lapselle saattaa jäädä ihan turhaan olo, että hän ei nyt osannut, eikä asiaa saatu läpikotaisin ratkaistua = hän on huono, hän ei osaa. Vaikka kyllä hän osaisi jos kuuntelisi. Lapsi tekee niin hienoja päätelmiä ihan itsekseen, mutta läksyjä sitten ajatellaan liian monimutkaisesti.
Kommentit (26)
Äitini huusi minulle jollen osannut jotain. Yritin lapsena välttää huutamista vakuuttamalla, että osaan kyseisen asian, koska toivoin siten öiduny menevän pois. Se ei yleensä toiminut ja äiti huusi minulle, kun sai selville, että huijasin. Tilanteet olivat aivan kamalia ja yleensä päättyivät siihen, että vanhempi huusi minun olevan tyhmä.
Ihan ensiksi, en ole koskaan haukkunut tai arvostellut lastani.
Yritin jo hakea artikkeleita aiheesta, mutta en löytänyt yhtäkään. Edes siitä mistä aikuisen ihmisen tapa olla pyytämättä apua juontaa juurensa, sehän on kai aika yleistäkin? Meillä perheessä ei ole ollenkaan sellaista kulttuuria että pitäisi olla jotain tiettyä, vaan kaikki ovat just hyviä ihan sellaisenaan. (toisin kuin tällä palstalla/netissä niin usein, haetaan syita lynkata muita)
Itsetunnosta, olin itse lapsena ujo, eikä koulukiusaaminen auttanut asiaa. Mutta meidän lapsi on koulussa sosiaalinen ja pidetty, hän menee kouluun mielellään ja hänellä tuntuu muuten kaikinpuolin menevän tosi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on tuossa tilanteessa kaksi ongelmaa: 1) huono keskittymiskyky ja 2) huono itsetunto.
Ikävä kyllä sun oma käytös pahentaa kumpaakin, koska itsekin puuhailet muuta samalla kun neuvot lasta ja lisäksi suutut kun hän tuo esiin kärsimättömyyden ja huonommuuden tunteita.
Ratkaisu: tehkää vaikeat läksyt yhdessä vain silloin kun sinulla on antaa 100% huomiosi asiaan. Lisäksi pidä omat tunteesi hallittuina ja keskity tukemaan lapsen vaikeita tunteita.
Miten: ope yllä antoi hyviä neuvoja keksittymiskykyyn eli sen ajalliseen rajoittamiseen. Ota kello pöydälle, kerro lapselle, että nyt keskitytään 15 minuuttia (tai enemmän iästä riippuen). Keskittymisajan jälkeen tehdään jotain hupsua, vaikka juostaan kämpän ympäri, ennen seuraavaa vartin pätkää. Kun 15 minuutin jakso alkaa, määritelkää mikä on ongelma joka pitää ratkaista siinä ajassa. Kysy ensin mitä lapsi ei ymmärrä ja näytä hänelle mistä ratkaisut löytyvät (vaikka matikantehtävässä: "tuossa on se ja se tilanne, siihen sovelletaan tuota kaavaa, näetkös?"). Sitten voittekin kilpailla siitä kumpi ratkaisee tehtävän nopeammin (muista hidastella että lapsi ehtii edes joskus ensin ja saa myönteisiä kokemuksia). (Aikaa kellossa tietysti lisätään kun lapsi edistyy).
Puhu lapselle niin että istut lähellä, katsot silmiin ja pidät kenties kättäsi hänen selällään tai käsivarrellaan. Helpottaa joillakin keskittymistä jos vaikka silittää selkää, myös lasta voi ohjata hengittämään syvään ja hitaasti ja rentoutumaan - kerro ettei hermostuneena ajatus kulje. Kun hermo alkaa mennä, rauhoita lapsi myös puhumalla, kerro ettei kukaan osaa kaikkea heti, siksi koulussa ollaan että opitaan, kerro että jokainen oppii omassa tahdissaan, jos ei osaa ei ole huono vaan oppiva, jne... Jos sulla on joku hauska juttu omasta lapsuudestasi kuinka et osannut jotain koulussa, kerro se. Kerro lapselle myös, että kun keskittymistä harjoittelee, siitä tulee helpompaa. Kiittele myös häntä pelkästään siitä, kun jaksaa istua ja keskittyä (vaikkei tehtävän teko onnistuisi heti).
Todella hyvä ja yksityiskohtainen neuvo. Kiitos!
Meillä apua on tarvittu lähinnä vain matematiikan ongelmanratkaisutehtävissä. Näissä pyydän lasta piirtämään ongelmasta kuvan ja sen jälkeen kertomaan ääneen, miten ongelmaa voisi lähteä ratkomaan. Ei siis edes lähdetä heti tavoittelemaan oikeaa ratkaisua, vaan erilaisia ajattelumalleja joiden avulla ratkaisu voisi löytyä. Jos lapsi on ihan hakoteillä, niin kysyn ohjaavia kysymyksiä.
Sanot ettet ole koskaan haukkunut tai arvostellut lastasi. Samalla kuitenkin haukut ja arvostelet ihmisiä tässäkin ketjussa vaikka he yrittävät auttaa ja vastata esittämäsi kysymykseen.
Missähän haukuin ja arvostelin oikein monikossa?
Lopeta jo trolli.
Lapsella on tuossa tilanteessa kaksi ongelmaa: 1) huono keskittymiskyky ja 2) huono itsetunto.
Ikävä kyllä sun oma käytös pahentaa kumpaakin, koska itsekin puuhailet muuta samalla kun neuvot lasta ja lisäksi suutut kun hän tuo esiin kärsimättömyyden ja huonommuuden tunteita.
Ratkaisu: tehkää vaikeat läksyt yhdessä vain silloin kun sinulla on antaa 100% huomiosi asiaan. Lisäksi pidä omat tunteesi hallittuina ja keskity tukemaan lapsen vaikeita tunteita.
Miten: ope yllä antoi hyviä neuvoja keksittymiskykyyn eli sen ajalliseen rajoittamiseen. Ota kello pöydälle, kerro lapselle, että nyt keskitytään 15 minuuttia (tai enemmän iästä riippuen). Keskittymisajan jälkeen tehdään jotain hupsua, vaikka juostaan kämpän ympäri, ennen seuraavaa vartin pätkää. Kun 15 minuutin jakso alkaa, määritelkää mikä on ongelma joka pitää ratkaista siinä ajassa. Kysy ensin mitä lapsi ei ymmärrä ja näytä hänelle mistä ratkaisut löytyvät (vaikka matikantehtävässä: "tuossa on se ja se tilanne, siihen sovelletaan tuota kaavaa, näetkös?"). Sitten voittekin kilpailla siitä kumpi ratkaisee tehtävän nopeammin (muista hidastella että lapsi ehtii edes joskus ensin ja saa myönteisiä kokemuksia). (Aikaa kellossa tietysti lisätään kun lapsi edistyy).
Puhu lapselle niin että istut lähellä, katsot silmiin ja pidät kenties kättäsi hänen selällään tai käsivarrellaan. Helpottaa joillakin keskittymistä jos vaikka silittää selkää, myös lasta voi ohjata hengittämään syvään ja hitaasti ja rentoutumaan - kerro ettei hermostuneena ajatus kulje. Kun hermo alkaa mennä, rauhoita lapsi myös puhumalla, kerro ettei kukaan osaa kaikkea heti, siksi koulussa ollaan että opitaan, kerro että jokainen oppii omassa tahdissaan, jos ei osaa ei ole huono vaan oppiva, jne... Jos sulla on joku hauska juttu omasta lapsuudestasi kuinka et osannut jotain koulussa, kerro se. Kerro lapselle myös, että kun keskittymistä harjoittelee, siitä tulee helpompaa. Kiittele myös häntä pelkästään siitä, kun jaksaa istua ja keskittyä (vaikkei tehtävän teko onnistuisi heti).
Ja todellakin vastauksia ei kannata antaa valmiiksi vaan ohjata oikealle polulle ongelman ratkaisussa. Käännä myös asia niin päin ettet opeta vaan kyselet (mahd. vihjaillen) lapselta keinoa ratkaista tehtävä.
Mulla oli tukiopetettava myös kärsimätön ja hermoheikko lapsi, jolla kesti pitkään saada kiinni oppimisesta. Mutta kun ope on rauhallinen ja tyyni, alkaa se lapsikin rauhoittua. Tämäkin tulinen pikkutyttö pääsi alun vaikeuksien jälkeen kiinni oppimiseen, valmistui sitten isona insinööriksi :)