Lue keskustelun säännöt.
Nuoren ahdistuskohtaus... pelottavaa
14.02.2013 |
Tyttöni 14v soitti iltapäivällä, että ahdistaa kamalasti. Oli juuri päässyt pois koulusta. Viimeisen tunnin lopussa oli tullut olo, että on pakko päästä nopeasti pois. Odotti kuitenkin, että tunti loppui... kun käveli kotiin, oli ollut tunne, ettei halua ketään lähelleen.
Kun soitti, oli selkeästi pois tolaltaan ja toisenlainen kuin koskaan ennen. Rauhoittui kotiin päästyään kuitenkin melko pian. Nyt sitten mietin, että pitääkö heti ottaa yhteyttä jonnekkin. Onko jotain nyt oikeasti isosti pielessä, vai voiko teinin tunne-elämä muuten vaan tehdä tuollaisia tepposia välillä...
Eli onko tämä vasta vain alkua vai yksittäinen heilahdus? Tämän tiedän toki vuoden päästä... mutta onko kellään kokemusta, niin että osaisi minulle nyt jo kertoa, mihin kannattaa varautua. Vai silittelenkö vaan päätä ja sanon ettei oo vaarallista?
Kommentit (22)
Älä hätäile. Paniikkikohtaus voi olla ihan yksittäinenkin. Ja aika monella niitä on silloin tällöin, varsinkin nuorena, ilman että on kyseessä mikään sen isompi hoitoa vaativa ongelma. Itselläni oli noita silloin tällöin nuorena, jonnekin 25-vuotiaaksi asti. Minä vaan kestin ne purren hammasta, enkä edes kertonut asiasta kellekään. Myöhemmin sitten, kun oli jo vaiva mennyt ajat sitten ohi, luin että kyseinen vaiva on nimeltään paniikkihäiriö, ja siihen on lääkitystäkin. Mutta ei ole vaarallinen mitenkään onneksi, eli jos itse kokee pärjäävänsä ilman lääkkeitä niin ei tarvitse niitä syödä.
Joka tapauksessa haettepa apua tai ette, niin vakuuta tytölle ettei se ole vaarallista ja että ihmisille josksu tulee semmoinen olo, mutta se menee parissakymmenessä minuutissa ohi kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi liittyä tunne-elämään, ja neuvoisin että menisitte juttelemaan vaikka kuraattorille. itselläni alkoi saman ikäisenä kuvailemasi oireet, enkä hakenut apua kun ne tulivat vain sillontällöin, kauheaa se oli kuitenkin ja henkeä en tuntunut saavan. olisi pitäny jollekkin asiasta jutella,olen miettinyt että itsellä se johtui omasta epävarmuudesta (tuli kerran bileissä missä oli kaikkia mielestäni minua paljon "coolimpia" tyyppejä enkä osannut olla rento ollenkaan) ja katkeruudestani vanhempiani kohtaan (selvästi jäänyt lapsuudesta jotain syvälle sisimpään kaivamaan) nämä ovat siis minun oletettuja syitäni kun olen asiaa myöhemmin pohtinut. toivottavasti saatte apua tytölle!
AP:
Kiitos asiallisista ja ystävällisistä vastauksista. Täällä ei aina tiedä mitä tuutista tulee :) Varmaan nyt ensihätään seuraillaan tilannetta, ja mietin sitten minne käännyn jos tästä ryhtyy tulemaan enemmän päänvaivaa. Tyttö on muuten aina ollut hyvin aurinkoinen ja huoleton luonne, ei suuria murheita elämässä... täällä kotona kaikki hyvin ja tasapainossa, onnellisia ollaan koko sakki.
Hyvä yhteys meillä myös ollut aina, tässä sohvalla oli kainalossa ja juteltiin asiasta. Vaikutti lähinnä pöllämystyneeltä... Minä lupailin, ettei ole vaarallista ja että murkkuhormonit järjestää kaikenlaista... jos tulee uudestaan neuvoin hengittelemään syvään ja ajattelemaan itsensä jonnekin kauas. Sitten iski itselle ahdistus, että lupailinko ihan liikoja ja maalailin taivaanrantoja, jos kyse olikin jostain oikeasti vakavasta.
Meillä niitä on ollut nyt parin vuoden ajan, alkoivat 13 v. Välillä useammin, toisinaan ollut kuukausikin väliä. Silloin pitää vaan lähteä koulusta ja mennä pimeään huoneeseen rauhoittumaan yksin. Näin ainakin minun tyttärelläni. Menee ohi tunnissa, parissa.
Ei siihen lääkettä ole löytynyt, koska lapsille ei haluta antaa niin vahvoja lääkkeitä, mitkä kohtaukseen auttaisivat. Masennuslääkkeet voivat antaa, mutta eivät ne kohtauksia poista. Terapiasta ei ollut apua.
Meillä alkoi 14 v:lla kesällä, aluksi paniikkina ja nyt myöhemmin ahdistuksena. Nykyään saa lääketta joka toimii hyvin. Ahdistus/paniikkikohtauksissa on tärkeää hengittää rauhassa ja keskittyy mieluummin siihen että hengittää ulos eikä hirveästi hauko ilmaa sisään. Siihen ei kuole. Tärkeää keksiä millä rauhottuu. Tarvitaessa hengitellään pussiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koeta kysellä nuorelta onko tullut aiemmin samanlaisia ajatuksia/tuntemuksia. Mulla itsellä on paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö ja alkoi oireilla yläasteella. Oon ikuisesti kiitollinen äidilleni, joka haki minulle heti ammattiapua :)
[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 03:27"]
Nuoruusikä on aikaa tutustua omiin erilaisiin ja voimakkaisiinkin tunteisiin. Ahdistus on tunne (tai kokemus) joka on aika voimakas ja usein sen kokee ensimmäisen kerran juuri teini-ikäisenä. Senkin kanssa on opittava elämään, ahdistuksen kokemus kuuluu normaalin, terveen tunne-elämän kirjoon.
Kysy lapselta itseltään, miten hän haluaisi toimittavan. Juttele kokemuksesta, kerro, ettei ahdistus ole mitään pahaa tai epänormaalia ellei se rupea hallitsemaan tunne-elämää. Sitä ei tarvitse pelätä. Jos lapsi kokee ahdistuksen tunteen voittamattoman kovana ja sitä esiintyy paljon, toki lapsi tarvitsee apua.
[/quote]
Rupesin miettimään että kuuluuko ahdistus muka normaaliin tunne-elämään? vai onko se samantasoista kuulumista kuin esim. alkoholin ihanuus suomalaisessa kulttuurissa? Ymmärrän että ahdistaa -on itseänikin ahdostanut ja pahasti, mutta se liittyi syvään häpeään ja häiriöön- eli ehkä ahdistus ei kuulu normaaliin tunne-elämään vaan on sen häiriö ja kertoo jostakin syvemmästä häiriöstä? Ja jos tunne-elämä ja perusturva on kunnossa, ahdistusta ei noin vain tule?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 11:54"]
Rupesin miettimään että kuuluuko ahdistus muka normaaliin tunne-elämään? vai onko se samantasoista kuulumista kuin esim. alkoholin ihanuus suomalaisessa kulttuurissa? Ymmärrän että ahdistaa -on itseänikin ahdostanut ja pahasti, mutta se liittyi syvään häpeään ja häiriöön- eli ehkä ahdistus ei kuulu normaaliin tunne-elämään vaan on sen häiriö ja kertoo jostakin syvemmästä häiriöstä? Ja jos tunne-elämä ja perusturva on kunnossa, ahdistusta ei noin vain tule?
[/quote]
No kyllä ihmisen elämään vaan ahdistusta kuuluu ihan luontaisesti, ja tietyissä elämänvaiheissa aika paljonkin! Sitä ei pidä pelätä eikä pitää epänormaalina, koska tosiaan, sitä kuuluu ihan normaaliin psyykkiseen kasvuun monessa elämänvaiheessa. Myös häpeän tunteet on ihan normaaleja tunteita jotka useimmat ihmiset voivat käsitellä ihan itsekseen ja kasvaa niistä yli.
Meiän tytöllä ahdistuneisuushäiriö, täyttää kohta 15. Ei pysty käymään koulua nyt ollenkaan koska ahdistus liian suuri. Kaupassa pystyy käymään jos muita asiakkaita vähän ja isä tai äiti mukana. Julkiset paikat täysi kauhu. Jos tulee ihan kauheasti ahdistuskohtauksia ja oikeasti pelottaa siinä tilanteessa ja rajoittaa elämää niin ammattiapua heti. Meidän tytöllä Ketipinoria hätäisiin hetkeen ja että pystyy illalla rauhoittumaan ja nukkumaan. Illalla pimeässä ja hiljaisessa mieli lietsoo ahdistusta ja saattaa valvoa montä yötä peräkkäin koska pelottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta on kai tuolle ahdistuneisuushäiriölle jotkut rajat olemassa, eli eihän mikä tahansa kokemus, vaikka toistuisikin mutta harvinaisena, ole häiriö?
Siispä en murehtisi hirveästi tuollaista kertaa, vaikka se erikoinen ja pelottava tunne varmasti on ollutkin. Mutta jos tyttö on kuitenkin pystynyt pysymään luokassa ja päässyt kotiin, niin ei hän täysin paniikissa ole ollut. Jos toistuu vaikka vuoden päästä, niin onko se häiriö ja täytyykö sitä alkaa hoitaa? Minusta ei, jos tyttö ei itse siitä koe kärsivänsä. Jos se toistuu tiheämmin ja jos kokemuksista alkaa tulla sietämättömiä tai ne vaikeuttaa normaalia elämää, niin asia on eri ja silloin on haettava ajoissa apua. Mutta jos tilanne toistuu hyvin harvoin, varmaan parasta on opetella stressinhallintametodeja, joista on apua lievemmissäkin stressitilanteissa. Tai miettiä mikä mahdollisesti laukaisi ahdistuksen, liittyikö siihen jotakin unettomuutta tai koulustressiä tai vaikka energiajuomaa. Varmasti tytön kanssa kannattaa asiasta keskustella, mutta kyllä minäkin ottaisin sen lähestymiskannan, että erilaisia tuntemuksia voi tulla monistakin syistä kenelle vain, ja niiden kanssa opetellaan elämään. Apua voi hakea myös ihan sillä, että yhdessä tutkailette millaisia yleisiä keinoja ahdistuksen lievittämiseen on, ei tarvitse ensimmäiseksi hakea avuksi diagnoosia ja lääkkeita.
Vähän niin kuin minulla on silloin tällöin migreenikohtauksia, oikein aurallisia etenevine näköhäiriöineen, mutta se itse migreeni ei ole monenakaan kertana ollut kovin tuskallinen eikä sitä aina tule vaikka aura tulisi. Näitä oli pari vuotta sitten ehkä kerran kuussa, nyt ei ole taas ollut pitkään aikaan. En koe kärsiväni migreenistä enkä aio hakeutua mihinkään hoitoon niin kauan kuin en kärsi. Tiedän että minulla on tällainen taipumus kuitenkin, ja yritän jonkin verran huolehtia itsestäni niin että en aiheuttaisi uusia kohtauksia, jonkun verran tarkkailen ensioireita ja tiedän mitä tehdä ensiavuksi jos se aura kuitenkin taas tulee. Minulla on migreenistä kärsiviä ystäviä jotka sanovat että tunne on kuin pää halkeaisi, ja he tarvitsevat kunnollisen lääkityksen, mutta mielestäni heidän tilanteensa on kuitenkin ihan eri kuin minun.
Ite oon kohta 13v tyttö ja mulla alko oireet noin 1v sitten. Aluksi alko sillä, kun olin kaverini kanssa katsomassa elokuvaa. Yhtäkkiä tuli tunne, kun limaa olisi tullut kurkkuun kamalasti. Se oli minulle vieras tunne ja pelkäsin sitä. Lähdin nopeasti vessaan ja soitin äidilleni miltä minusta tuntui. Koitin mennä uudelleen katsomaan elokuvaa, mutta pelko valtasi minut. Elokuva olisi kestänyt 3h ja jouduin lähtemään elokuvasta heti alku vaiheilla. Ennen minulla ei ollut tuommoisia oireita. Ihan normaalisti pystyn nykyään käymään koulua, mutta välillä pelottaa olla luokkahuoneessa ja tulee pelon tunne. Minulla alkaa kesän jälkeen yläaste ja se vähän pelottaa, sillä tulevalla luokallani ei ole yhtään kaveria kaikki ovat jakautuneet ryhmiksi ja minä olen yksin. Paras kaverini meni eri luokalle, joten jännittää vähän miten yläaste alkaa. Terveisiä ja parantumisia sinne!:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paniikkihäiriöön kannattaa hakea apua _mahdollisimman nopeasti_, jotta se ei pääse kroonistumaan eikä pääse muodostumaan välttämiskäyttäytymistä.
En tiedä, määrätäänkö SSRI-lääkkeitä noin nuorille. Niissä on ainakin riskinsä noin nuorten kohdalla, mutta ainakin asiantuntevaa keskusteluapua kannattaa hakea varhaisessa vaiheessa. Kouluterkkari ei välttämättä ole paniikki- ja ahdistuneisuushäiriön paras asiantuntija vaan suosittelen hakeutumaan vaikka yksityisesti asiantuntevalle psykologille tai psykiatrille, jos julkisen sektorin kautta ei saa nopeasti laadukasta hoitoa.
Huono puoli tuossa hoidon hakemisessa on se, että sairauksiin liittyvien vakuutusten saaminen vaikeutuu sen takia tulevaisuudessa. En silti suosittele jättämään tautia hoitamatta.
... ja vielä edelliselle 13 v tytölle: sinun pitäisi nukkua klo puoli kaksi yöllä. Älä valvo niin myöhään. Se ei ole hyväksi henkiselle tasapainolle. Liika valvominen voi olla yksi tekijä, joka laukaisee paniikkikohtauksia.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 01:23"]
Ite oon kohta 13v tyttö ja mulla alko oireet noin 1v sitten. Aluksi alko sillä, kun olin kaverini kanssa katsomassa elokuvaa. Yhtäkkiä tuli tunne, kun limaa olisi tullut kurkkuun kamalasti. Se oli minulle vieras tunne ja pelkäsin sitä. Lähdin nopeasti vessaan ja soitin äidilleni miltä minusta tuntui. Koitin mennä uudelleen katsomaan elokuvaa, mutta pelko valtasi minut. Elokuva olisi kestänyt 3h ja jouduin lähtemään elokuvasta heti alku vaiheilla. Ennen minulla ei ollut tuommoisia oireita. Ihan normaalisti pystyn nykyään käymään koulua, mutta välillä pelottaa olla luokkahuoneessa ja tulee pelon tunne. Minulla alkaa kesän jälkeen yläaste ja se vähän pelottaa, sillä tulevalla luokallani ei ole yhtään kaveria kaikki ovat jakautuneet ryhmiksi ja minä olen yksin. Paras kaverini meni eri luokalle, joten jännittää vähän miten yläaste alkaa. Terveisiä ja parantumisia sinne!:)
[/quote]
Olisikohan mahdollista jutella tulevan rehtorin kanssa, voisitko päästä samalle luokalle kuin kaverisi... ja kertoisit syyn, että sinulla on noita paniikkikohtauksia ja yksinäisyys koulussa pelottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 02:29"]
Paniikkihäiriöön kannattaa hakea apua _mahdollisimman nopeasti_, jotta se ei pääse kroonistumaan eikä pääse muodostumaan välttämiskäyttäytymistä.
En tiedä, määrätäänkö SSRI-lääkkeitä noin nuorille. Niissä on ainakin riskinsä noin nuorten kohdalla, mutta ainakin asiantuntevaa keskusteluapua kannattaa hakea varhaisessa vaiheessa. Kouluterkkari ei välttämättä ole paniikki- ja ahdistuneisuushäiriön paras asiantuntija vaan suosittelen hakeutumaan vaikka yksityisesti asiantuntevalle psykologille tai psykiatrille, jos julkisen sektorin kautta ei saa nopeasti laadukasta hoitoa.
Huono puoli tuossa hoidon hakemisessa on se, että sairauksiin liittyvien vakuutusten saaminen vaikeutuu sen takia tulevaisuudessa. En silti suosittele jättämään tautia hoitamatta.
... ja vielä edelliselle 13 v tytölle: sinun pitäisi nukkua klo puoli kaksi yöllä. Älä valvo niin myöhään. Se ei ole hyväksi henkiselle tasapainolle. Liika valvominen voi olla yksi tekijä, joka laukaisee paniikkikohtauksia.
[/quote]
Tärkeää on myös, että omat vanhemmat/vanhempi suhtautuu ymmärtäväisesti ja vakavasti ongelmaa eikä vähättele tai pelottele hulluksi leimautumisella.
No tossa taas näki. 13v. yöllä hereillä. Vanhempien vastuuttomuus. Näyttää tämäkin olevan tyttöjen ongelma.
Paniikkihäiriö lienee tosi yleistä nykyään nuorilla tai siis entistä nuoremmila. Omani alkoi aikanaan vasta 19-vuotiaana. Itse kiinnittäisin huomioita siihen, että yrittäisi aktiivisesti ja herkällä korvalla taistella tautia vastaan (niin ettei lietso sitä pahemmaksi mutta myös niin ettei sitä ota pysyväksi osaksi omaa elämäänsä).
Säännöllinen vuorokausirytmi ja hyvä ravinto, joku urheiluharrastus tai muu harrastus, jossa tulee hallinnan- ja osaamisentunne, auttaa asiaa (saa ajatukset muualle ja niihin onnistumisiin ja voimantunteeseen voi yrittää palata paniikin iskiessä). Ja sitten vielä tarkistuttaisin kilpirauhashormonitasot. Nuoren kasvaessa voi hormonitaso kasvaa liian suureksi ja liikatoiminnalla oleva kilpirauhanen aiheuttaa helposti paniikkioireita.
Omassa taudissani parin vaihe kesti lähes pari vuotta, mikä on toki nuorelle iäisyys, mutta elämä on ollut melko normaalia sen jälkeen.
En asiaan puutu sen enempää, olet saanut hyviä vastauksia. Itselläni laukaisi kofeiini ja valvominen paniikkihäiriön, mun lapset oli vauvaikäisiä. Nyt kun saa nukkua, niin helpottaa. Voisit kysyä, onko tyttö juonut energiajuomia tms. ne nyt ainakin kannattaa jättää pois.
Minulla alkoi noin masennus. Tosin vanhempana ja töissä. Luulin ensin sydäriksi.
Nupolle puhumaan. Olisimpa itsekin mennyt ajoissa en olisi välttämättä sairastunut vakavaan masennukseen jos olisin saanut alusta pitäen hoitoa.
Sitä paitsi ei siitä ainakaan haittaa voi olla.
Nuoruusikä on aikaa tutustua omiin erilaisiin ja voimakkaisiinkin tunteisiin. Ahdistus on tunne (tai kokemus) joka on aika voimakas ja usein sen kokee ensimmäisen kerran juuri teini-ikäisenä. Senkin kanssa on opittava elämään, ahdistuksen kokemus kuuluu normaalin, terveen tunne-elämän kirjoon.
Kysy lapselta itseltään, miten hän haluaisi toimittavan. Juttele kokemuksesta, kerro, ettei ahdistus ole mitään pahaa tai epänormaalia ellei se rupea hallitsemaan tunne-elämää. Sitä ei tarvitse pelätä. Jos lapsi kokee ahdistuksen tunteen voittamattoman kovana ja sitä esiintyy paljon, toki lapsi tarvitsee apua.