Pystyisitkö elämään ilman lemmikkieläintä?
Onko normaalia, että olen koko ajan alakuloinen, koska kaipaan nimenomaan eläinten seuraa? (ei siis ole ollut vielä yhtään lemmikkiä, mutta haluaisin sellaisen, mieluiten koiran)
Kommentit (15)
En pystyisi. Nytkin on viisi lemmikkiä. Lapsia en kyllä kaipaa.
Eläimet tekee elämästä parempaa. Ne ei esitä mitään.
Mulla on ollut aina eläimiä. Joku vuosi sitten viiminen kuoli vanhuuteen. Olen jo niin vanha, etten voi ottaa enää eläintä. Kyllä se vaikeeta on, mutta pärjään.
Kissat jäi erossa ex-miehelle, ja ensimmäiset kuukaudet uudessa asunnossani olivat kyllä todella masentavia. Tuntui tyhjältä ja autiolta ja yksinäiseltä. Itse ero oli mun aloitteesta enkä ole sitä missään välissä katunut, mutta lemmikkieläimiä ikävöin vielä pitkään.
Mutta kyllä niitä ilmankin pystyy elämään. En halua kiireisen elämäntyylini takia ottaa yksin asuessani lemmikkiä, muistuttelen aina itselleni että parempi näin, ei se eläinkään siitä nauttisi että joutuu olemaan vähintään 12 h vuorokaudessa yksin.
En. Lemmikki tuo elämään paljon iloa. Minulla on aina ollut lemmikkejä, tällä hetkellä yksi kissa. Ilman rakasta kissaani elämäni ois paljon tylsempää ja yksinäisempää.
Pystyn. Minulla oli lapsena lemmikkejä ja harkitsin kauan aikuisenakin, että otan kissan tai koiran. Kun sain lapsia, huomasin, että eläimet haisevatkin pahalta ja aikaansaavat paljon siivottavaa. Onneksi huomasin, ennenkuin hankin lemmikin. Voin rapsuttaa lapsiani.
Pystyisin elämään ilman kissojani mutta en haluaisi. Eläimistä on niin paljon seuraa. Mies on sitä mieltä ettei ikinä voisi olla ilman eläimiä.
Tottakai pystyn.
Vaikka olen elänyt lemmikin kanssa elämäni ensimmäiset 27 vuotta, niin hyvin pystyin elämään ilmankin. Lapseni menivät ehdottomasti ensimmäiseksi tärkeysjärjestyksessä ja en oikeastaan edes harkinnut lemmikkiä lasten ollessa pieniä, oikeastaan päinvastoin. Nyt kun lapset ovat jo teinejä, niin otimme koko perheen ikioman lemmikin, mutta ei se mikään välttämätön vieläkään ollut.
Mulla on muksuna ollut koiria (schäfer, tolleri ja papillon), ja nyt (minä mies 45v.) en ikää voisi moista enää ottaa. Liikaa vastuuta, ja ihan turhaa rahanmenoa. Kavereiden koirat ok, mutta tähän huusholliin ei tollasta enää tule. Ja epäilijöille, lapset on vinkuneet koiria ties miten kauan...laitan niille narun kouraan ja käsken ulos vartiksi. Loppuu se itku siihen.
Kyllä pystyisin, mutta mieluummin en.
Voi kun pystyisinkin mutta aina tuo vaimo onnistuu tänne jonkinlaisen eläintarhan raijaamaan.
Tavallaan. Oma lemmikkini horrostaa talvet, joten olen puolet vuodesta ilman eläintä. En osaa olla kokonaan ilman. Tosin lemmikin kuolema on se välttämättömyys tulevaisuudessa. Ennustan, että sydämeni särkyy ainakin hetkeksi ja lemmikitöntä aikaa on edessä.
Pystyn, olosuhteet on tällä hetkellä sellaiset, että pitää sopeutua. Tulevaisuudessa näen niitä itselläni taas.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muksuna ollut koiria (schäfer, tolleri ja papillon), ja nyt (minä mies 45v.) en ikää voisi moista enää ottaa. Liikaa vastuuta, ja ihan turhaa rahanmenoa. Kavereiden koirat ok, mutta tähän huusholliin ei tollasta enää tule. Ja epäilijöille, lapset on vinkuneet koiria ties miten kauan...laitan niille narun kouraan ja käsken ulos vartiksi. Loppuu se itku siihen.
Julmaa ja tyhmää.. Minulla on ollut lapsena paljon eläimiä ja todellakin haluan että omillakin lapsilla on samoja mahdollisuuksia. Kuinka paljon lapset saavat eläimiltä. Eikä se itsellekään pahaa tee koiran kanssa lenkillä käydä. Rahaa menee paljon turhempaankin kuin lemmikeihin, säästetään sitten jostain muusta.
Jos ei mahdollisuutta ottaa, pyydä että pääset vapaaehtoiseksi johonkin hoitolaan.
On ihan normaalia kaivata lemmikin seuraa. Eläin on aina ystävällinen ja luotettava.