Oletko törmännyt tuberkuloosiin? Millainen tapaus oli?

Miten tuberkuloosi jalassa ja haavassa? Olen tietämmätön.. Mistä sen näkee?

Minullakin on tuberkkeli. Aina kun tulee liikaa treenattua niin heikkenee yleiskunto sama työtä tehdessä. Ei oikein voi kun yskiä menemään reippaasti.

Tulee myös rajuja kramppeja tai kouristuksia ja haavat ei aina parane vaan jäävät ikään kuin märkimään.

Tunnen.... ja tiedän. Toki suvussa on vuonna nolla ja yksi kuollut paljonkin porukkaa tubiin. Esim. isoisäni veli ja sisko kuoli vielä 40-luvulla nuorina, kun maaseudun köyhillä hoito oli niin huonoa ja semmoiset "uudenajan hössötykset" kuin antibiootit ei vanhoja maalaislääkäreitä juuri kiinnostaneet.

Uudemman polven ihmisistä tiedän äitini pikkuserkun, joka sai sen mummoltaan, joka hoiti poikaa 50-luvulla. Samoin eräs  lähisukulainen on ollut 70-luvulla keuhkoparantolassa tubista, elää ja voi hyvin, terve kuin pukki ja ikää nyt 70.

Sitten nykypäivän tapauksista olen kuullut: itänaapurista tulleita ja päihdeongelmaisia sekä uusia tulokkaita... Pahinta on, jos potilas ei itse ota vastuuta. Pakoilee lääkkeitä, koska ne tekee kamalan olon ja aiheuttaa vatsakipua. Sitten uhataan pakkohoidolla yms. Saattaa häipyä kuukausiksi kesken kuurin johonkin ulkomaille ja sitten palaa hoo-moilasena takaisin entistä vahvemman bakteerin kanssa. Tähän ei saada mitään kuria. Jos lopettaa kesken kuurin, niin ei pitäisi päästää tänne enää takaisin. Miksei kukaan lyö nyrkkiä pöytään ja sano, että tämä kuuri syödään nyt ja piste tai saa painua johonkin eristykseen loppuelämäkseen sairastamaan?

Vierailija kirjoitti:

Tunnen.... ja tiedän. Toki suvussa on vuonna nolla ja yksi kuollut paljonkin porukkaa tubiin. Esim. isoisäni veli ja sisko kuoli vielä 40-luvulla nuorina, kun maaseudun köyhillä hoito oli niin huonoa ja semmoiset "uudenajan hössötykset" kuin antibiootit ei vanhoja maalaislääkäreitä juuri kiinnostaneet.

Uudemman polven ihmisistä tiedän äitini pikkuserkun, joka sai sen mummoltaan, joka hoiti poikaa 50-luvulla. Samoin eräs  lähisukulainen on ollut 70-luvulla keuhkoparantolassa tubista, elää ja voi hyvin, terve kuin pukki ja ikää nyt 70.

Sitten nykypäivän tapauksista olen kuullut: itänaapurista tulleita ja päihdeongelmaisia sekä uusia tulokkaita... Pahinta on, jos potilas ei itse ota vastuuta. Pakoilee lääkkeitä, koska ne tekee kamalan olon ja aiheuttaa vatsakipua. Sitten uhataan pakkohoidolla yms. Saattaa häipyä kuukausiksi kesken kuurin johonkin ulkomaille ja sitten palaa hoo-moilasena takaisin entistä vahvemman bakteerin kanssa. Tähän ei saada mitään kuria. Jos lopettaa kesken kuurin, niin ei pitäisi päästää tänne enää takaisin. Miksei kukaan lyö nyrkkiä pöytään ja sano, että tämä kuuri syödään nyt ja piste tai saa painua johonkin eristykseen loppuelämäkseen sairastamaan?

Nykyään syynä on puutteellinen työterveys tai sitä ei ole.

Sitten kaikki sivullisetkin saavat tartunnan mahdollisesti julkisissa tai yleisissä tiloissa.

Iäkkäällä sukulaisellani todettiin tuberkuloosi, jonka ei pitänyt olla tarttuvaa sorttia sijaintinsa vuoksi - läheisiä ei siis testattu eikä sairastunutta eristetty. Tartuntatautilain vuoksi hänellä ei ollut vaihtoehtoa kieltäytyä hoidosta vaan hänelle aloitettiin 3-4 antibiootin yhdistelmähoito, jonka oli määrä jatkua puoli vuotta. Lääkityksen myötä hänen yleiskuntonsa heikkeni ja hän kuoli ennen kuin lääkekuuri oli puolivälissä.

Olen sairaanhoitaja, ja vuosia sitten oma osaston lääkärillä alkoi ilmetä oireita jotka tulkittiin mahd. kasvaimeksi keuhkossa. Kuvattiin ja varjo nähtiin. Leikattiin, iso operaatio, mm. kylkiluita jouduttiin katkomaan. Ja tadaa! ilmeni että ei ole kasvain vaan tubihan se!

Lääkärit eivät tunnistaneet koska kyseessä siihen aikaan harvinainen sairaus. Nythän lisääntynyt lisääntyneen ulkomaanmatkailun ja voimistuneiden bakteerikantojen takia.

Toinen tapaus myös työkaveri sairaalassa, laitosapulaisella todettiin tubi ja meille kaikille tehtiin testi. Ei ollut levinnyt. Hoito on tehokasta nykyaikana eikä siihen kuolla, paitsi ehkä jossain kehitysmaissa missä hoito on puutteellista. Muistaakseni kuuden viikon lääkekuurin saa, olikohan viikko sairaalassa eristyksessä kunnes ei enää ole tartuntavaarallinen. Sen jälkeen voi elää normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Olen sairaanhoitaja, ja vuosia sitten oma osaston lääkärillä alkoi ilmetä oireita jotka tulkittiin mahd. kasvaimeksi keuhkossa. Kuvattiin ja varjo nähtiin. Leikattiin, iso operaatio, mm. kylkiluita jouduttiin katkomaan. Ja tadaa! ilmeni että ei ole kasvain vaan tubihan se!

Lääkärit eivät tunnistaneet koska kyseessä siihen aikaan harvinainen sairaus. Nythän lisääntynyt lisääntyneen ulkomaanmatkailun ja voimistuneiden bakteerikantojen takia.

Toinen tapaus myös työkaveri sairaalassa, laitosapulaisella todettiin tubi ja meille kaikille tehtiin testi. Ei ollut levinnyt. Hoito on tehokasta nykyaikana eikä siihen kuolla, paitsi ehkä jossain kehitysmaissa missä hoito on puutteellista. Muistaakseni kuuden viikon lääkekuurin saa, olikohan viikko sairaalassa eristyksessä kunnes ei enää ole tartuntavaarallinen. Sen jälkeen voi elää normaalisti.

Lääkärit on pölvästejä. Siitä se johtuu nykyään.

Täysin empatiakyvyttömiä pölvästejä joilla on noussut kusi nuppiin.

Me kuitenkin maksetaan heidän palkkansa ja käyttäytyvät kuin mitkäkin maailman omistajat.

Kyseessähän on sosialistinen ammatti.

Sairaanhoitajista nyt ei ole mitään huonoa sanottavaa paitsi että palkkatasoa voisi nostaa reippaasti ja vaikka ottaa lääkäreiltä siivu pois sairaanhoitajien palkkoihin.

Tämän minä laukaisen ihan kokemuksen syvällä äänellä.

Olen nyt syönyt antibiootteja toista kuukautta jja vielä yskökset positiiviset. Kamala tauti kun ei tiedä koska neg. yskökset. Kerran viikossa otetaan testi ja aina sama lopputulos. Ottaa jo hermoon tämä odottaminen. Onko muilla joskus näin käyny?