Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi joka tarvitsee palveluskoiraa koulussa ja lapsi joka on erittäin vakavasti allerginen koirille. Kumpi jää?
26.02.2019 |
Lapsi todella tarvitsee palveluskoiraa, jyseessä ei mikään huuhaa diagnoosi. Lapsen koulussa (ei samalla luokalla) on lapsi joka on erittäin vakavasti allerginen koirille. Kuulema jos luokkakaverin vaatteisiin on jäänyt liikaa koirankarvaa jne niin siitä jo järkyttävät oireet. Bussissa jos koiranomistaja istuu viereen niin paikkaa vaihdettava ehdottomasti jne. Lapsen äiti toivoo ettei luokan toisten lasten reppuja ja takkeja säilytetä kotona naulakossa vaan suljetussa kaapissa että eläinpöly jää minimiin. Nyt hän on ottanut yhteyttä rehtoriin ja haluaisi että tilanteelle tehtäisiin jotain.
Allergia ei ole mikään vitsi. Ymmärrän että siihen voi todella vaikka kuolla, ja oireet voivat olla äärimmäisen tuskaisia, joten sääliksi käy lasta.. En halua vähätellä asiaa, enkä tahdo äidille tai lapselle mitään pahaa. Tilanne on ikävä. Mutta lapsellani on laillinen oikeus palveluskoiraan, ja lähikoulu on sen verran lähellä että hän jopa selviää sinne itse, ja lapseni terveydentilan kannalta koulun vaihto kauempaan ei tule kysymykseen, puhumattakaan siitä että kaverit ja tuttu ympäristö jäisivät taakse.
Tietääiseni meillä ei ole mitään laillista velvoitetta väistyä tieltä. Harmittaa toisen lapsen puolesta koska koulun vaihto on aina iso asia, mutta ellei koulua jaeta teipillä kahtia niin en kyllä mitään ratkaisua keksi.
Kommentit (395)
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheesta, mutta sanonpa nyt kuitenkin, kun täällä on mainittu sairaalakoulu. Kaikilla ei taida olla hajuakaan, mikä se on. Minä olen aikoinani kauan sitten ollut sairaalakoulussa, koska olin sairaalassa pitkän aikaa. Ainakin silloin koululuokat olivat sairaalan yhteydessä ja tarkoitettu vain sairaalassa hoidossa/tutkimuksissa oleville. Ei se ollut mikään "yleinen" koulu, jonne voi hakeutua.
Lapseni on neljättä vuotta sairaalakoulussa, mutta on asunut kotona (lähes) koko ajan. Kyllä, sairaalakouluun haetaan/hakeudutaan, mutta koska paikkoja ei ole kovin paljon, vain harvat sinne pääsevät, paitsi jos ovat sairaalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Allergiset pitäisi kerätä jonnekkin saarelle keskenään pilaamasta muiden elämää
Siis lapseni on sairaalakoulussa vaikeiden neuropsyko-ongelmien takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Villakoira palveluskoirana? Oikeesti?!
Isovillakoira, erittäin paljon käytetty palveluskoirana
https://www.virkku.net//index.cfm?frwd=Yes&template=dynamic.cfm&sivuId=…
En tosta listasta löytänyt. Voi tietenkin olla joku toinen lista jossain.Googlaa "poodle service dog", löytyy paljon matskua. Suomessa on niin vähän palveluskoiria että noita kylläkin käytetään enemmän jenkeissä.
Nyt kuitenkin oltiin Suomessa tässä tapauksessa?
Villakoira ei ole virallinen palveluskoira edes Porvoossa, joten ulos vaan.Isovillakoira on erinomainen palveluskoira.
On varmaan mutta ei virallinen.
Ei ole mitään virallisia rotuja. Esim. opaskoiran ei tarvitse olla labradori eikä poliisikoiran sakemanni.
Näin. Jenkeissä on chihuahua huumekoirana, näin yhdessä dokkarissa, ja Suomessa joku sekarotuinen jackrussell.
Palveluskoiralta vaaditaan yleensä ensisijaisesti älyä, oppimiskykyä ja miellyttämishalua. Ja tehtävistä riippuen sitten hyvää nenää. Todella monet rodut siis käyvät. Ainoastaan riistaviettiset voi varmaan heti sulkea pois. (joo, villakoirat ja noutajatkin on alunperin metsästyskoiria, mutta on metsästyskoiria ja on metsästyskoiria.)
Vierailija kirjoitti:
Allergiset pitäisi kerätä jonnekkin saarelle keskenään pilaamasta muiden elämää
Tässä on ideaa. Kaikki hajusteherkät yhdelle saarelle haisemaan keskenään hielle.
Itse muuttaisin mielelläni misofoonikkojen saarelle, mutta ottaisin lemmikin mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sillä lapsella onkin huumekoira matkassa. Tarkistamassa, ettei lapsi narkkaa koulupäivän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi epileptikolle ei vaadita kunnon lääkitystä, mutta allergiselta vaaditaan siedätykset ja lääkkeet ja kaikki mahdollinen. Kyllä epilepsiaan on nykyään todella paljon vaihtoehtoja lääkkeiksi ja löytyy kyllä jokaiselle sopiva, jos vain viitsitään viedä kunnollisiin neurologisiin tutkimuksiin.
Epileptikot eivät nykyaikana enää kaadu suorilta jaloilta maahan kouristelemaan ja päästelemään suusta vaahtoa.
Mistä seinänraosta sä näitä sun faktoja keksit?
Jos ei tiedä mistään mitään, kannattaisi olla hiljaa tai edes vaivautua googlaamaan.No väitän näin siksi, koska 30 vuotta sitten näin vielä näitä, jotka sai kaatumiskohtauksia vaahtoineen ja nykimisineen ja erittäin rajuina. Yleisenä kohtauslääkkeenä oli peräsuoleen annettava Stesolid.
Nykyään lääkkeitä on huomattavasti enemmän ja paremmin vaikuttavia. Lisäksi peräsuoleen annettavaa lääkettä käytetään harvemmin. Käytössä on käyttäjäsytävällisempi Buccolam.
Joten nykyään itse en ole nähnyt enää yhtään sellaista suorilta jaloilta maahan tömähtävää kohtausta, vaan paremmalla lääkityksellä näitä on saatu paremmin hallintaan.
Koska, et ole nähnyt, niitä ei ole?
Buccolam ei valitettavasti ole kaikille vaihtoehto, stesolid on vieläkin kyllä käytössä. Ja on olemassa vaikeita epilepsioita, joihin lääkkeet ei tepsi. Ei lääkeyhdistelmätkään. Ja usko pois, neurot kyllä yrittää viimeiseen asti löytää sen sopivan hoidon. Tutkimuksetkin ovat kunnollisia, kuten vaadit. Stesolid ja Buccolam ovat joka tapauksessa kohtauslääkkeitä, jotka yleensä ohjeistetaan antamaan esim. 5 minuutin päästä kohtauksen alkamisesta. Eli ne ei poista näitä sinun mielestä kadonneita kouristuskohtauksia.
Siinä olet oikeassa, että epileptinen kohtaus ei aina ole kouristuskohtaus. Voi olla poissaoloja, vapinaa, näköhäiriöitä jne. Joskus kohtauksen saanut saattaa toimia ulkopuolisen silmissä ihan normaalisti, mutta epileptikko saattaa esimerkiksi lähteä kävelemään johonkin ja vasta myöhemmin havahtuu, eikä muista missä on ja miksi. Mutta se voi olla ihan hyvin myös kouristuskohtaus.
Älä oleta ja levitä väärää tietoa ja syyllistä vaikea hoitoista epilepsiaa sairastavia siitä, että eivät ole viitsineet hakeutua kunnallisiin tutkimuksiin.
No kyllä kai minä Stesolidin ja Buccolamin annot tiedän. Mutta tiedän senkin, että jos kohtaukset niin kovasti rajoittavat elämää, ettei pysty edes kohtauslääkityksen avulla kulkemaan koulussa, niin paikka ei ole silloin normaalikoulu.
Ja kyllä monesti kyse kohtausten lisääntymisessä on siitäkin, että vanhemmat eivät viitsi huolehtia lääkityksestä niin, että lääkeainepitoisuudet pysyisivät oikealla tasolla. Annetaan lääkkeitä lapsille vähän miten sattuu ja miten muistetaan. Myös säännöllistä elämänrytmiä ei jakseta lapsilla pitää, vaikka se olisi ehdottoman tärkeää.
Joten kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että jos lapsella on kohtaukset sellaisia, että kaatuilee suorilta jaloilta siellä sun täällä, niin ratkaisu ei ole koira matkaan ja muiden oppilaiden ja opettajien siirtäminen toiseen kouluun, vaan tarkemmat tutkimukset ja selvitys, onko lääkeainepitoisuudet oikealla tasolla ja onko elämä säännöllistä ja onko edes tarpeeksi pitkät tutkimusjaksot hoidettu ja kokeiltu eri lääkityksiä, jos jollakin toisella olisi parempi apu
Eli jos lääkityksestä huolimatta lapsi saisi kohtauksen vaikka noin kahden kuukauden välein, hänen paikkansa ei ole koulussa, vaan... niin missä? Siis olettaen, että epilepsia on hänen ainoa vaivansa, kuten usein on.
Kyllä minä kuule olen silti sitä mieltä, että edelleen syytät lapsen vanhempia yms ja olet niitä ihmisiä, jotka puhuvat varmaan edelleen kaatumataudista.
Kerta niin korskeasti sanoit, että tiedät lääkkeiden eron ja annostuksen, niin tiedä vaikka olisit hoitaja. Siihe on turha vedota seuraavaksi. Hoitajia on ihania ja nykyajassa eläviä ja sitten on teitä, sanotaanko nätisti asennevammaisia.
Eli sinusta syytä jatkuviin kohtauksiin ei tarvitse tutkia, vaan koira mieluummin matkaan ja kohtaukset jatkuu. Asia on sitten harvinaisen selvä.
Itse kyllä suosittelisin pidempää tutkimusjaksoa ja koulunkäynnin hoitamista sairaalakoulun kautta. Lapselle voisi siitä olla apua pidemmällä tähtäimellä enemmän.
Mutta hoitolinjauksista voi olla eri mieltä ja sinä olet tätä mieltä, että ongelmaan ei tarvitse puuttua ja sitä ei tarvitse tutkia, vaan koira hoitaa kaiken.
Sanoin jo aiemmin, älä puhu asioista, mistä et tiedä.
Monissa tapauksissa epilepsioihin ei löydy syytä. Sitä ei siis löytyisi, vaikka lapsi pidettäisiin 30-vuotiaaksi osastolla sidottuna neurologiin. Ei, vaikka se muuten täysin normaali lapsi pidettäisiin sairaalakoulussa. Siellä voitaisiin tehdä ihan sama kuin kotona, kokeilla eri lääkityksiä lääkärin ohjeiden mukaan ja odottaa ja katsoa, tuleeko kohtaus vai ei.
Sinun pitäisi oikeasti ymmärtää, että lääkeresistentti epilepsia ei aina tarkoita 10 kohtausta päivässä. Se voi olla 10 kohtausta kuukaudessa, vuodessa tai kymmenessä vuodessa. Oikeastiko olisit sulkemassa nämä ihmiset näiden satunnaisten kohtausten takia normaalin arjen ulkopuolelle?
No koirako siihen sitten sinun mielestä auttaa?
Itse tiedän tapauksen, missä kohtauksia tuli kovasti ja tuntui, ettei mikään auta. Kaksi seikkaa auttoi tähän tilanteeseen. Vuorokausirytmi kuntoon ja uusi lääke iltaan. Lääkkeen nimeä en nyt muista, mutta kuului näihin uusiin lääkkeisiin. Lisäksi eräitä muitakin häiriötekijöitä poistettiin, jotka saatiin kartoitettua, kun asiaan paneuduttiin.
Ilman näitä toimenpiteitä kyseinen nuori saisi edelleen sarjoittain kohtauksia ja usein.
Koira ei olisi tähän auttanut mitään, vaan hyvä neurologi, joka paneutui asiaan kunnolla.
Mä en ole edes puhunut sun kanssa koirasta, vaikka tämän ketjun aihe se onkin.
Olen yrittänyt oikoa sun käsityksiä epilepsiasta.
Ihanko oikeasti luulet, että vanhemmat, joiden lapsella on epilepsia, eivät tiedä ja pohdi kaikkien asioiden vaikutusta sairauteen? Luuletko, että oikeasti vain muutamaa neuroa kiinnostaa oikeasti perehtyä tapauksiin ja pyrkiä auttamaan potilaita? Se, että epilepsia helpottaa iän myöten on yleistä tietyissä epilepsioissa. Uudet lääkkeet on aina plussaa ja moni saa apua, mutta yksi lääke auttaa toista, toinen toista. Valitettavasti ei ole olemassa yhtään ainoaa lääkettä, joka auttaisi kaikkia epileptikkoja.
Jos haluat kynsin hampain pitää kiinni siitä käsityksestä, että epilepsia olisi aina yksinkertaisesti parannettavissa, kun vaan kiinnitetään huomiota uneen, syömiseen jne. ja kunnollisiin tutkimuksiin, niin senkus. Jospa nyt joku täällä oleva lukija ees tajuaisi, miten väärässä olet eikä ainakaan enää jakaisi samanlaista potaskaa.
Vaikka et haluaisi uskoa, mutta kyllä, on paljon perheitä, joissa viina vie yms. asiat on etusijalla, eikä epileptisen lapsen hoitotaso. Parisuhdekriisejä, jotka vie voimat. Eroperheitä, missä epileptinen lapsi kulkee kahta kotia ja kummassakin omat voimavaroja vievät ongelmat.
Eli kyllä, moniin asioihin voidaan vaikuttaa, kun pannaan kotiasiat kuntoon. Vai luuletko, ettei lastensuojelun asiakkaissa ole yhtään epilepsialasta
En luule, mutta luulen kyllä, että suurinosa epilepsiaa sairastavista, kuten muistakin lapsista, on välittävissä kodissa, joka kykenee huolehtimaan sairaudenhoidosta. Se, että jossakin perheessä näin ei ole, ei tarkoita, että kaikkien epilepsia olisi parannettavissa elintavoilla ja sillä, että viitsii viedä tutkimuksiin.
Vai joko sä väität, että kaikkien epilepsiaa sairastavien vanhemmilla on elämänhallinta ongelmia? Muutenhan sulta puuttuu ihan täysin logiikka väitteistäsi.
Epilepsiaa on paljon FAS-lapsilla ja huumeidenkäyttäjien lapsilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä on typerä tarina, jonka kaikki tollot uskoo.
Vierailija kirjoitti:
Koirat tai muutkaan eläimet eivät kuulu kouluun. Jos lapsi aivan välttämättä nimenomaan tarvitsee koiran, hänen paikkansa on erityiskoulussa.
Tämän perusteella voidaan sanoa, että eläimet eivät kuulu poliisilaitokselle ja poliisitilanteisiin. Oletko samaa mieltä, vai olivatko ne sittenkin tekemässä työtä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet liioittelevat allergioita, suorastaan keksivät. Esim hajusteallergiset, joita vaan ärsyttää henkisesti hajusteet.
Koirista on iloa kaikille muillekin kuin sitä tarvitsevalle. Eli ilman muuta sellainen, kunhan on kiltti koira.
Tää taitaa olla taas jotain koirakateutta, ollaan kateellisia toisen koirasta ja halutaan näin kampittaa.
Vierailija kirjoitti:
Allergiset pitäisi kerätä jonnekkin saarelle keskenään pilaamasta muiden elämää
Eli tämä olikin joku allergiavihatrolli? :D Miten allergiset pilaavat toisten elämää, en ihan ymmärrä?
Karseimmat sairaudet, jotka vaikuttavat toisiin ihmisiin ovat mielen sairaudet. Pahimmat sellaisia sairastavat sekopäät voisi mielummin kerätä jonnekin saarelle keskenään. Kuten sinut, jolle vastasin. Ketjun aloittaja myös hyvä esimerkki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Allergiset pitäisi kerätä jonnekkin saarelle keskenään pilaamasta muiden elämää
Eli tämä olikin joku allergiavihatrolli? :D Miten allergiset pilaavat toisten elämää, en ihan ymmärrä?
Karseimmat sairaudet, jotka vaikuttavat toisiin ihmisiin ovat mielen sairaudet. Pahimmat sellaisia sairastavat sekop äät voisi mielummin kerätä jonnekin saarelle keskenään. Kuten sinut, jolle vastasin. Ketjun aloittaja myös hyvä esimerkki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Allergiset pitäisi kerätä jonnekkin saarelle keskenään pilaamasta muiden elämää
Tässä on ideaa. Kaikki hajusteherkät yhdelle saarelle haisemaan keskenään hielle.
Itse muuttaisin mielelläni misofoonikkojen saarelle, mutta ottaisin lemmikin mukaan.
Jos muutkin ottaisivat lemmikkinsä, se ei olisi enää misofoonikkojen saari! Mikset vaan pidä kuulokkeita päässä ja pysy siellä itsemurhayksiössäsi, siellä on sentään netti toisin kuin autiolla saarella? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi epileptikolle ei vaadita kunnon lääkitystä, mutta allergiselta vaaditaan siedätykset ja lääkkeet ja kaikki mahdollinen. Kyllä epilepsiaan on nykyään todella paljon vaihtoehtoja lääkkeiksi ja löytyy kyllä jokaiselle sopiva, jos vain viitsitään viedä kunnollisiin neurologisiin tutkimuksiin.
Epileptikot eivät nykyaikana enää kaadu suorilta jaloilta maahan kouristelemaan ja päästelemään suusta vaahtoa.
Mistä seinänraosta sä näitä sun faktoja keksit?
Jos ei tiedä mistään mitään, kannattaisi olla hiljaa tai edes vaivautua googlaamaan.No väitän näin siksi, koska 30 vuotta sitten näin vielä näitä, jotka sai kaatumiskohtauksia vaahtoineen ja nykimisineen ja erittäin rajuina. Yleisenä kohtauslääkkeenä oli peräsuoleen annettava Stesolid.
Nykyään lääkkeitä on huomattavasti enemmän ja paremmin vaikuttavia. Lisäksi peräsuoleen annettavaa lääkettä käytetään harvemmin. Käytössä on käyttäjäsytävällisempi Buccolam.
Joten nykyään itse en ole nähnyt enää yhtään sellaista suorilta jaloilta maahan tömähtävää kohtausta, vaan paremmalla lääkityksellä näitä on saatu paremmin hallintaan.
Koska, et ole nähnyt, niitä ei ole?
Buccolam ei valitettavasti ole kaikille vaihtoehto, stesolid on vieläkin kyllä käytössä. Ja on olemassa vaikeita epilepsioita, joihin lääkkeet ei tepsi. Ei lääkeyhdistelmätkään. Ja usko pois, neurot kyllä yrittää viimeiseen asti löytää sen sopivan hoidon. Tutkimuksetkin ovat kunnollisia, kuten vaadit. Stesolid ja Buccolam ovat joka tapauksessa kohtauslääkkeitä, jotka yleensä ohjeistetaan antamaan esim. 5 minuutin päästä kohtauksen alkamisesta. Eli ne ei poista näitä sinun mielestä kadonneita kouristuskohtauksia.
Siinä olet oikeassa, että epileptinen kohtaus ei aina ole kouristuskohtaus. Voi olla poissaoloja, vapinaa, näköhäiriöitä jne. Joskus kohtauksen saanut saattaa toimia ulkopuolisen silmissä ihan normaalisti, mutta epileptikko saattaa esimerkiksi lähteä kävelemään johonkin ja vasta myöhemmin havahtuu, eikä muista missä on ja miksi. Mutta se voi olla ihan hyvin myös kouristuskohtaus.
Älä oleta ja levitä väärää tietoa ja syyllistä vaikea hoitoista epilepsiaa sairastavia siitä, että eivät ole viitsineet hakeutua kunnallisiin tutkimuksiin.
No kyllä kai minä Stesolidin ja Buccolamin annot tiedän. Mutta tiedän senkin, että jos kohtaukset niin kovasti rajoittavat elämää, ettei pysty edes kohtauslääkityksen avulla kulkemaan koulussa, niin paikka ei ole silloin normaalikoulu.
Ja kyllä monesti kyse kohtausten lisääntymisessä on siitäkin, että vanhemmat eivät viitsi huolehtia lääkityksestä niin, että lääkeainepitoisuudet pysyisivät oikealla tasolla. Annetaan lääkkeitä lapsille vähän miten sattuu ja miten muistetaan. Myös säännöllistä elämänrytmiä ei jakseta lapsilla pitää, vaikka se olisi ehdottoman tärkeää.
Joten kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että jos lapsella on kohtaukset sellaisia, että kaatuilee suorilta jaloilta siellä sun täällä, niin ratkaisu ei ole koira matkaan ja muiden oppilaiden ja opettajien siirtäminen toiseen kouluun, vaan tarkemmat tutkimukset ja selvitys, onko lääkeainepitoisuudet oikealla tasolla ja onko elämä säännöllistä ja onko edes tarpeeksi pitkät tutkimusjaksot hoidettu ja kokeiltu eri lääkityksiä, jos jollakin toisella olisi parempi apu
Eli jos lääkityksestä huolimatta lapsi saisi kohtauksen vaikka noin kahden kuukauden välein, hänen paikkansa ei ole koulussa, vaan... niin missä? Siis olettaen, että epilepsia on hänen ainoa vaivansa, kuten usein on.
Kyllä minä kuule olen silti sitä mieltä, että edelleen syytät lapsen vanhempia yms ja olet niitä ihmisiä, jotka puhuvat varmaan edelleen kaatumataudista.
Kerta niin korskeasti sanoit, että tiedät lääkkeiden eron ja annostuksen, niin tiedä vaikka olisit hoitaja. Siihe on turha vedota seuraavaksi. Hoitajia on ihania ja nykyajassa eläviä ja sitten on teitä, sanotaanko nätisti asennevammaisia.
Eli sinusta syytä jatkuviin kohtauksiin ei tarvitse tutkia, vaan koira mieluummin matkaan ja kohtaukset jatkuu. Asia on sitten harvinaisen selvä.
Itse kyllä suosittelisin pidempää tutkimusjaksoa ja koulunkäynnin hoitamista sairaalakoulun kautta. Lapselle voisi siitä olla apua pidemmällä tähtäimellä enemmän.
Mutta hoitolinjauksista voi olla eri mieltä ja sinä olet tätä mieltä, että ongelmaan ei tarvitse puuttua ja sitä ei tarvitse tutkia, vaan koira hoitaa kaiken.
Sanoin jo aiemmin, älä puhu asioista, mistä et tiedä.
Monissa tapauksissa epilepsioihin ei löydy syytä. Sitä ei siis löytyisi, vaikka lapsi pidettäisiin 30-vuotiaaksi osastolla sidottuna neurologiin. Ei, vaikka se muuten täysin normaali lapsi pidettäisiin sairaalakoulussa. Siellä voitaisiin tehdä ihan sama kuin kotona, kokeilla eri lääkityksiä lääkärin ohjeiden mukaan ja odottaa ja katsoa, tuleeko kohtaus vai ei.
Sinun pitäisi oikeasti ymmärtää, että lääkeresistentti epilepsia ei aina tarkoita 10 kohtausta päivässä. Se voi olla 10 kohtausta kuukaudessa, vuodessa tai kymmenessä vuodessa. Oikeastiko olisit sulkemassa nämä ihmiset näiden satunnaisten kohtausten takia normaalin arjen ulkopuolelle?
No koirako siihen sitten sinun mielestä auttaa?
Itse tiedän tapauksen, missä kohtauksia tuli kovasti ja tuntui, ettei mikään auta. Kaksi seikkaa auttoi tähän tilanteeseen. Vuorokausirytmi kuntoon ja uusi lääke iltaan. Lääkkeen nimeä en nyt muista, mutta kuului näihin uusiin lääkkeisiin. Lisäksi eräitä muitakin häiriötekijöitä poistettiin, jotka saatiin kartoitettua, kun asiaan paneuduttiin.
Ilman näitä toimenpiteitä kyseinen nuori saisi edelleen sarjoittain kohtauksia ja usein.
Koira ei olisi tähän auttanut mitään, vaan hyvä neurologi, joka paneutui asiaan kunnolla.
Mä en ole edes puhunut sun kanssa koirasta, vaikka tämän ketjun aihe se onkin.
Olen yrittänyt oikoa sun käsityksiä epilepsiasta.
Ihanko oikeasti luulet, että vanhemmat, joiden lapsella on epilepsia, eivät tiedä ja pohdi kaikkien asioiden vaikutusta sairauteen? Luuletko, että oikeasti vain muutamaa neuroa kiinnostaa oikeasti perehtyä tapauksiin ja pyrkiä auttamaan potilaita? Se, että epilepsia helpottaa iän myöten on yleistä tietyissä epilepsioissa. Uudet lääkkeet on aina plussaa ja moni saa apua, mutta yksi lääke auttaa toista, toinen toista. Valitettavasti ei ole olemassa yhtään ainoaa lääkettä, joka auttaisi kaikkia epileptikkoja.
Jos haluat kynsin hampain pitää kiinni siitä käsityksestä, että epilepsia olisi aina yksinkertaisesti parannettavissa, kun vaan kiinnitetään huomiota uneen, syömiseen jne. ja kunnollisiin tutkimuksiin, niin senkus. Jospa nyt joku täällä oleva lukija ees tajuaisi, miten väärässä olet eikä ainakaan enää jakaisi samanlaista potaskaa.
Vaikka et haluaisi uskoa, mutta kyllä, on paljon perheitä, joissa viina vie yms. asiat on etusijalla, eikä epileptisen lapsen hoitotaso. Parisuhdekriisejä, jotka vie voimat. Eroperheitä, missä epileptinen lapsi kulkee kahta kotia ja kummassakin omat voimavaroja vievät ongelmat.
Eli kyllä, moniin asioihin voidaan vaikuttaa, kun pannaan kotiasiat kuntoon. Vai luuletko, ettei lastensuojelun asiakkaissa ole yhtään epilepsialasta
En luule, mutta luulen kyllä, että suurinosa epilepsiaa sairastavista, kuten muistakin lapsista, on välittävissä kodissa, joka kykenee huolehtimaan sairaudenhoidosta. Se, että jossakin perheessä näin ei ole, ei tarkoita, että kaikkien epilepsia olisi parannettavissa elintavoilla ja sillä, että viitsii viedä tutkimuksiin.
Vai joko sä väität, että kaikkien epilepsiaa sairastavien vanhemmilla on elämänhallinta ongelmia? Muutenhan sulta puuttuu ihan täysin logiikka väitteistäsi.
Epilepsiaa on paljon FAS-lapsilla ja huumeidenkäyttäjien lapsilla.
No ei todellakaan ole. Ihan hatusta vedetty valhe ja näköjään yläpeukkuja tulee😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi epileptikolle ei vaadita kunnon lääkitystä, mutta allergiselta vaaditaan siedätykset ja lääkkeet ja kaikki mahdollinen. Kyllä epilepsiaan on nykyään todella paljon vaihtoehtoja lääkkeiksi ja löytyy kyllä jokaiselle sopiva, jos vain viitsitään viedä kunnollisiin neurologisiin tutkimuksiin.
Epileptikot eivät nykyaikana enää kaadu suorilta jaloilta maahan kouristelemaan ja päästelemään suusta vaahtoa.
Mistä seinänraosta sä näitä sun faktoja keksit?
Jos ei tiedä mistään mitään, kannattaisi olla hiljaa tai edes vaivautua googlaamaan.No väitän näin siksi, koska 30 vuotta sitten näin vielä näitä, jotka sai kaatumiskohtauksia vaahtoineen ja nykimisineen ja erittäin rajuina. Yleisenä kohtauslääkkeenä oli peräsuoleen annettava Stesolid.
Nykyään lääkkeitä on huomattavasti enemmän ja paremmin vaikuttavia. Lisäksi peräsuoleen annettavaa lääkettä käytetään harvemmin. Käytössä on käyttäjäsytävällisempi Buccolam.
Joten nykyään itse en ole nähnyt enää yhtään sellaista suorilta jaloilta maahan tömähtävää kohtausta, vaan paremmalla lääkityksellä näitä on saatu paremmin hallintaan.
Koska, et ole nähnyt, niitä ei ole?
Buccolam ei valitettavasti ole kaikille vaihtoehto, stesolid on vieläkin kyllä käytössä. Ja on olemassa vaikeita epilepsioita, joihin lääkkeet ei tepsi. Ei lääkeyhdistelmätkään. Ja usko pois, neurot kyllä yrittää viimeiseen asti löytää sen sopivan hoidon. Tutkimuksetkin ovat kunnollisia, kuten vaadit. Stesolid ja Buccolam ovat joka tapauksessa kohtauslääkkeitä, jotka yleensä ohjeistetaan antamaan esim. 5 minuutin päästä kohtauksen alkamisesta. Eli ne ei poista näitä sinun mielestä kadonneita kouristuskohtauksia.
Siinä olet oikeassa, että epileptinen kohtaus ei aina ole kouristuskohtaus. Voi olla poissaoloja, vapinaa, näköhäiriöitä jne. Joskus kohtauksen saanut saattaa toimia ulkopuolisen silmissä ihan normaalisti, mutta epileptikko saattaa esimerkiksi lähteä kävelemään johonkin ja vasta myöhemmin havahtuu, eikä muista missä on ja miksi. Mutta se voi olla ihan hyvin myös kouristuskohtaus.
Älä oleta ja levitä väärää tietoa ja syyllistä vaikea hoitoista epilepsiaa sairastavia siitä, että eivät ole viitsineet hakeutua kunnallisiin tutkimuksiin.
No kyllä kai minä Stesolidin ja Buccolamin annot tiedän. Mutta tiedän senkin, että jos kohtaukset niin kovasti rajoittavat elämää, ettei pysty edes kohtauslääkityksen avulla kulkemaan koulussa, niin paikka ei ole silloin normaalikoulu.
Ja kyllä monesti kyse kohtausten lisääntymisessä on siitäkin, että vanhemmat eivät viitsi huolehtia lääkityksestä niin, että lääkeainepitoisuudet pysyisivät oikealla tasolla. Annetaan lääkkeitä lapsille vähän miten sattuu ja miten muistetaan. Myös säännöllistä elämänrytmiä ei jakseta lapsilla pitää, vaikka se olisi ehdottoman tärkeää.
Joten kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että jos lapsella on kohtaukset sellaisia, että kaatuilee suorilta jaloilta siellä sun täällä, niin ratkaisu ei ole koira matkaan ja muiden oppilaiden ja opettajien siirtäminen toiseen kouluun, vaan tarkemmat tutkimukset ja selvitys, onko lääkeainepitoisuudet oikealla tasolla ja onko elämä säännöllistä ja onko edes tarpeeksi pitkät tutkimusjaksot hoidettu ja kokeiltu eri lääkityksiä, jos jollakin toisella olisi parempi apu
Eli jos lääkityksestä huolimatta lapsi saisi kohtauksen vaikka noin kahden kuukauden välein, hänen paikkansa ei ole koulussa, vaan... niin missä? Siis olettaen, että epilepsia on hänen ainoa vaivansa, kuten usein on.
Kyllä minä kuule olen silti sitä mieltä, että edelleen syytät lapsen vanhempia yms ja olet niitä ihmisiä, jotka puhuvat varmaan edelleen kaatumataudista.
Kerta niin korskeasti sanoit, että tiedät lääkkeiden eron ja annostuksen, niin tiedä vaikka olisit hoitaja. Siihe on turha vedota seuraavaksi. Hoitajia on ihania ja nykyajassa eläviä ja sitten on teitä, sanotaanko nätisti asennevammaisia.
Eli sinusta syytä jatkuviin kohtauksiin ei tarvitse tutkia, vaan koira mieluummin matkaan ja kohtaukset jatkuu. Asia on sitten harvinaisen selvä.
Itse kyllä suosittelisin pidempää tutkimusjaksoa ja koulunkäynnin hoitamista sairaalakoulun kautta. Lapselle voisi siitä olla apua pidemmällä tähtäimellä enemmän.
Mutta hoitolinjauksista voi olla eri mieltä ja sinä olet tätä mieltä, että ongelmaan ei tarvitse puuttua ja sitä ei tarvitse tutkia, vaan koira hoitaa kaiken.
Sanoin jo aiemmin, älä puhu asioista, mistä et tiedä.
Monissa tapauksissa epilepsioihin ei löydy syytä. Sitä ei siis löytyisi, vaikka lapsi pidettäisiin 30-vuotiaaksi osastolla sidottuna neurologiin. Ei, vaikka se muuten täysin normaali lapsi pidettäisiin sairaalakoulussa. Siellä voitaisiin tehdä ihan sama kuin kotona, kokeilla eri lääkityksiä lääkärin ohjeiden mukaan ja odottaa ja katsoa, tuleeko kohtaus vai ei.
Sinun pitäisi oikeasti ymmärtää, että lääkeresistentti epilepsia ei aina tarkoita 10 kohtausta päivässä. Se voi olla 10 kohtausta kuukaudessa, vuodessa tai kymmenessä vuodessa. Oikeastiko olisit sulkemassa nämä ihmiset näiden satunnaisten kohtausten takia normaalin arjen ulkopuolelle?
No koirako siihen sitten sinun mielestä auttaa?
Itse tiedän tapauksen, missä kohtauksia tuli kovasti ja tuntui, ettei mikään auta. Kaksi seikkaa auttoi tähän tilanteeseen. Vuorokausirytmi kuntoon ja uusi lääke iltaan. Lääkkeen nimeä en nyt muista, mutta kuului näihin uusiin lääkkeisiin. Lisäksi eräitä muitakin häiriötekijöitä poistettiin, jotka saatiin kartoitettua, kun asiaan paneuduttiin.
Ilman näitä toimenpiteitä kyseinen nuori saisi edelleen sarjoittain kohtauksia ja usein.
Koira ei olisi tähän auttanut mitään, vaan hyvä neurologi, joka paneutui asiaan kunnolla.
Mä en ole edes puhunut sun kanssa koirasta, vaikka tämän ketjun aihe se onkin.
Olen yrittänyt oikoa sun käsityksiä epilepsiasta.
Ihanko oikeasti luulet, että vanhemmat, joiden lapsella on epilepsia, eivät tiedä ja pohdi kaikkien asioiden vaikutusta sairauteen? Luuletko, että oikeasti vain muutamaa neuroa kiinnostaa oikeasti perehtyä tapauksiin ja pyrkiä auttamaan potilaita? Se, että epilepsia helpottaa iän myöten on yleistä tietyissä epilepsioissa. Uudet lääkkeet on aina plussaa ja moni saa apua, mutta yksi lääke auttaa toista, toinen toista. Valitettavasti ei ole olemassa yhtään ainoaa lääkettä, joka auttaisi kaikkia epileptikkoja.
Jos haluat kynsin hampain pitää kiinni siitä käsityksestä, että epilepsia olisi aina yksinkertaisesti parannettavissa, kun vaan kiinnitetään huomiota uneen, syömiseen jne. ja kunnollisiin tutkimuksiin, niin senkus. Jospa nyt joku täällä oleva lukija ees tajuaisi, miten väärässä olet eikä ainakaan enää jakaisi samanlaista potaskaa.
Vaikka et haluaisi uskoa, mutta kyllä, on paljon perheitä, joissa viina vie yms. asiat on etusijalla, eikä epileptisen lapsen hoitotaso. Parisuhdekriisejä, jotka vie voimat. Eroperheitä, missä epileptinen lapsi kulkee kahta kotia ja kummassakin omat voimavaroja vievät ongelmat.
Eli kyllä, moniin asioihin voidaan vaikuttaa, kun pannaan kotiasiat kuntoon. Vai luuletko, ettei lastensuojelun asiakkaissa ole yhtään epilepsialasta
En luule, mutta luulen kyllä, että suurinosa epilepsiaa sairastavista, kuten muistakin lapsista, on välittävissä kodissa, joka kykenee huolehtimaan sairaudenhoidosta. Se, että jossakin perheessä näin ei ole, ei tarkoita, että kaikkien epilepsia olisi parannettavissa elintavoilla ja sillä, että viitsii viedä tutkimuksiin.
Vai joko sä väität, että kaikkien epilepsiaa sairastavien vanhemmilla on elämänhallinta ongelmia? Muutenhan sulta puuttuu ihan täysin logiikka väitteistäsi.
Epilepsiaa on paljon FAS-lapsilla ja huumeidenkäyttäjien lapsilla.
Kuten muillakin neurologisista vaivoista kärsivillä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että on olemassa epilepsiaa myös ilman mitään tuollaista syytä tai vain huonojen elintapojen vuoksi.
Sitähän mä oon yrittänyt saada korjattua, että sitä ei voi yksinkertaistaa ja yleistää noin.
Mut hei, en oo ikinä käyttänyt huumeita, alkoholia varmasti keskiarvoa vähemmän, elämässä ei mitään ongelmia itsellä terveyden, talouden tai ihmissuhteiden ongelmia. Ja mun lapsella on epilepsia. Tunnenko nyt itseni huonommaksi kuin muut, tai syytänkö itseäni tai elintapojamme sairaudesta?
En.
Itse asiassa tunnen itseni (ylimielisesti, myönnän) sua paljon fiksummaksi. Niin fiksuksi, että kuuntelen neurologeja ja ymmärrän kuulemani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Allergiset pitäisi kerätä jonnekkin saarelle keskenään pilaamasta muiden elämää
Eli tämä olikin joku allergiavihatrolli? :D Miten allergiset pilaavat toisten elämää, en ihan ymmärrä?
Karseimmat sairaudet, jotka vaikuttavat toisiin ihmisiin ovat mielen sairaudet. Pahimmat sellaisia sairastavat sekop äät voisi mielummin kerätä jonnekin saarelle keskenään. Kuten sinut, jolle vastasin. Ketjun aloittaja myös hyvä esimerkki
Mutta tässä näkyy kuinka kauas kantoiset seuraukset on koulukiusaamisella. Siitä helposti kasvaa ihmisiä vihaavia ja ihmisarvon kyseenalaistavia aikuisia. Se näkyy monessa ketjussa. Siksi siihen pitää puuttua ajoissa eli jo koulussa ja kitkeä kiusaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi epileptikolle ei vaadita kunnon lääkitystä, mutta allergiselta vaaditaan siedätykset ja lääkkeet ja kaikki mahdollinen. Kyllä epilepsiaan on nykyään todella paljon vaihtoehtoja lääkkeiksi ja löytyy kyllä jokaiselle sopiva, jos vain viitsitään viedä kunnollisiin neurologisiin tutkimuksiin.
Epileptikot eivät nykyaikana enää kaadu suorilta jaloilta maahan kouristelemaan ja päästelemään suusta vaahtoa.
Mistä seinänraosta sä näitä sun faktoja keksit?
Jos ei tiedä mistään mitään, kannattaisi olla hiljaa tai edes vaivautua googlaamaan.No väitän näin siksi, koska 30 vuotta sitten näin vielä näitä, jotka sai kaatumiskohtauksia vaahtoineen ja nykimisineen ja erittäin rajuina. Yleisenä kohtauslääkkeenä oli peräsuoleen annettava Stesolid.
Nykyään lääkkeitä on huomattavasti enemmän ja paremmin vaikuttavia. Lisäksi peräsuoleen annettavaa lääkettä käytetään harvemmin. Käytössä on käyttäjäsytävällisempi Buccolam.
Joten nykyään itse en ole nähnyt enää yhtään sellaista suorilta jaloilta maahan tömähtävää kohtausta, vaan paremmalla lääkityksellä näitä on saatu paremmin hallintaan.
Koska, et ole nähnyt, niitä ei ole?
Buccolam ei valitettavasti ole kaikille vaihtoehto, stesolid on vieläkin kyllä käytössä. Ja on olemassa vaikeita epilepsioita, joihin lääkkeet ei tepsi. Ei lääkeyhdistelmätkään. Ja usko pois, neurot kyllä yrittää viimeiseen asti löytää sen sopivan hoidon. Tutkimuksetkin ovat kunnollisia, kuten vaadit. Stesolid ja Buccolam ovat joka tapauksessa kohtauslääkkeitä, jotka yleensä ohjeistetaan antamaan esim. 5 minuutin päästä kohtauksen alkamisesta. Eli ne ei poista näitä sinun mielestä kadonneita kouristuskohtauksia.
Siinä olet oikeassa, että epileptinen kohtaus ei aina ole kouristuskohtaus. Voi olla poissaoloja, vapinaa, näköhäiriöitä jne. Joskus kohtauksen saanut saattaa toimia ulkopuolisen silmissä ihan normaalisti, mutta epileptikko saattaa esimerkiksi lähteä kävelemään johonkin ja vasta myöhemmin havahtuu, eikä muista missä on ja miksi. Mutta se voi olla ihan hyvin myös kouristuskohtaus.
Älä oleta ja levitä väärää tietoa ja syyllistä vaikea hoitoista epilepsiaa sairastavia siitä, että eivät ole viitsineet hakeutua kunnallisiin tutkimuksiin.
No kyllä kai minä Stesolidin ja Buccolamin annot tiedän. Mutta tiedän senkin, että jos kohtaukset niin kovasti rajoittavat elämää, ettei pysty edes kohtauslääkityksen avulla kulkemaan koulussa, niin paikka ei ole silloin normaalikoulu.
Ja kyllä monesti kyse kohtausten lisääntymisessä on siitäkin, että vanhemmat eivät viitsi huolehtia lääkityksestä niin, että lääkeainepitoisuudet pysyisivät oikealla tasolla. Annetaan lääkkeitä lapsille vähän miten sattuu ja miten muistetaan. Myös säännöllistä elämänrytmiä ei jakseta lapsilla pitää, vaikka se olisi ehdottoman tärkeää.
Joten kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että jos lapsella on kohtaukset sellaisia, että kaatuilee suorilta jaloilta siellä sun täällä, niin ratkaisu ei ole koira matkaan ja muiden oppilaiden ja opettajien siirtäminen toiseen kouluun, vaan tarkemmat tutkimukset ja selvitys, onko lääkeainepitoisuudet oikealla tasolla ja onko elämä säännöllistä ja onko edes tarpeeksi pitkät tutkimusjaksot hoidettu ja kokeiltu eri lääkityksiä, jos jollakin toisella olisi parempi apu
Eli jos lääkityksestä huolimatta lapsi saisi kohtauksen vaikka noin kahden kuukauden välein, hänen paikkansa ei ole koulussa, vaan... niin missä? Siis olettaen, että epilepsia on hänen ainoa vaivansa, kuten usein on.
Kyllä minä kuule olen silti sitä mieltä, että edelleen syytät lapsen vanhempia yms ja olet niitä ihmisiä, jotka puhuvat varmaan edelleen kaatumataudista.
Kerta niin korskeasti sanoit, että tiedät lääkkeiden eron ja annostuksen, niin tiedä vaikka olisit hoitaja. Siihe on turha vedota seuraavaksi. Hoitajia on ihania ja nykyajassa eläviä ja sitten on teitä, sanotaanko nätisti asennevammaisia.
Eli sinusta syytä jatkuviin kohtauksiin ei tarvitse tutkia, vaan koira mieluummin matkaan ja kohtaukset jatkuu. Asia on sitten harvinaisen selvä.
Itse kyllä suosittelisin pidempää tutkimusjaksoa ja koulunkäynnin hoitamista sairaalakoulun kautta. Lapselle voisi siitä olla apua pidemmällä tähtäimellä enemmän.
Mutta hoitolinjauksista voi olla eri mieltä ja sinä olet tätä mieltä, että ongelmaan ei tarvitse puuttua ja sitä ei tarvitse tutkia, vaan koira hoitaa kaiken.
Sanoin jo aiemmin, älä puhu asioista, mistä et tiedä.
Monissa tapauksissa epilepsioihin ei löydy syytä. Sitä ei siis löytyisi, vaikka lapsi pidettäisiin 30-vuotiaaksi osastolla sidottuna neurologiin. Ei, vaikka se muuten täysin normaali lapsi pidettäisiin sairaalakoulussa. Siellä voitaisiin tehdä ihan sama kuin kotona, kokeilla eri lääkityksiä lääkärin ohjeiden mukaan ja odottaa ja katsoa, tuleeko kohtaus vai ei.
Sinun pitäisi oikeasti ymmärtää, että lääkeresistentti epilepsia ei aina tarkoita 10 kohtausta päivässä. Se voi olla 10 kohtausta kuukaudessa, vuodessa tai kymmenessä vuodessa. Oikeastiko olisit sulkemassa nämä ihmiset näiden satunnaisten kohtausten takia normaalin arjen ulkopuolelle?
No koirako siihen sitten sinun mielestä auttaa?
Itse tiedän tapauksen, missä kohtauksia tuli kovasti ja tuntui, ettei mikään auta. Kaksi seikkaa auttoi tähän tilanteeseen. Vuorokausirytmi kuntoon ja uusi lääke iltaan. Lääkkeen nimeä en nyt muista, mutta kuului näihin uusiin lääkkeisiin. Lisäksi eräitä muitakin häiriötekijöitä poistettiin, jotka saatiin kartoitettua, kun asiaan paneuduttiin.
Ilman näitä toimenpiteitä kyseinen nuori saisi edelleen sarjoittain kohtauksia ja usein.
Koira ei olisi tähän auttanut mitään, vaan hyvä neurologi, joka paneutui asiaan kunnolla.
Mä en ole edes puhunut sun kanssa koirasta, vaikka tämän ketjun aihe se onkin.
Olen yrittänyt oikoa sun käsityksiä epilepsiasta.
Ihanko oikeasti luulet, että vanhemmat, joiden lapsella on epilepsia, eivät tiedä ja pohdi kaikkien asioiden vaikutusta sairauteen? Luuletko, että oikeasti vain muutamaa neuroa kiinnostaa oikeasti perehtyä tapauksiin ja pyrkiä auttamaan potilaita? Se, että epilepsia helpottaa iän myöten on yleistä tietyissä epilepsioissa. Uudet lääkkeet on aina plussaa ja moni saa apua, mutta yksi lääke auttaa toista, toinen toista. Valitettavasti ei ole olemassa yhtään ainoaa lääkettä, joka auttaisi kaikkia epileptikkoja.
Jos haluat kynsin hampain pitää kiinni siitä käsityksestä, että epilepsia olisi aina yksinkertaisesti parannettavissa, kun vaan kiinnitetään huomiota uneen, syömiseen jne. ja kunnollisiin tutkimuksiin, niin senkus. Jospa nyt joku täällä oleva lukija ees tajuaisi, miten väärässä olet eikä ainakaan enää jakaisi samanlaista potaskaa.
Vaikka et haluaisi uskoa, mutta kyllä, on paljon perheitä, joissa viina vie yms. asiat on etusijalla, eikä epileptisen lapsen hoitotaso. Parisuhdekriisejä, jotka vie voimat. Eroperheitä, missä epileptinen lapsi kulkee kahta kotia ja kummassakin omat voimavaroja vievät ongelmat.
Eli kyllä, moniin asioihin voidaan vaikuttaa, kun pannaan kotiasiat kuntoon. Vai luuletko, ettei lastensuojelun asiakkaissa ole yhtään epilepsialasta
En luule, mutta luulen kyllä, että suurinosa epilepsiaa sairastavista, kuten muistakin lapsista, on välittävissä kodissa, joka kykenee huolehtimaan sairaudenhoidosta. Se, että jossakin perheessä näin ei ole, ei tarkoita, että kaikkien epilepsia olisi parannettavissa elintavoilla ja sillä, että viitsii viedä tutkimuksiin.
Vai joko sä väität, että kaikkien epilepsiaa sairastavien vanhemmilla on elämänhallinta ongelmia? Muutenhan sulta puuttuu ihan täysin logiikka väitteistäsi.
Epilepsiaa on paljon FAS-lapsilla ja huumeidenkäyttäjien lapsilla.
No ei todellakaan ole. Ihan hatusta vedetty valhe ja näköjään yläpeukkuja tulee😀
Totta on:
”researchers found that 5.9% of the FASD patient population studied had confirmed epilepsy, and 11.8% had at least one documented seizure episode — revealing an overall prevalence of 17.7%.
The researchers concluded that a significantly high prevalence of epilepsy and seizures in the FASD population exists.
Other studies of school-age children suggest that the prevalence of FASD might be more frequent than previously thought, with 2% to 5% of American children showing signs of prenatal alcohol exposure.”
Ei ihme, päihteet tekee vakavia tuhoja myös kehittyville sikiön aivoille :(
Sairaita sellaiset vanhemmat, jotka käyttävät päihteitä raskausaikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi epileptikolle ei vaadita kunnon lääkitystä, mutta allergiselta vaaditaan siedätykset ja lääkkeet ja kaikki mahdollinen. Kyllä epilepsiaan on nykyään todella paljon vaihtoehtoja lääkkeiksi ja löytyy kyllä jokaiselle sopiva, jos vain viitsitään viedä kunnollisiin neurologisiin tutkimuksiin.
Epileptikot eivät nykyaikana enää kaadu suorilta jaloilta maahan kouristelemaan ja päästelemään suusta vaahtoa.
Mistä seinänraosta sä näitä sun faktoja keksit?
Jos ei tiedä mistään mitään, kannattaisi olla hiljaa tai edes vaivautua googlaamaan.No väitän näin siksi, koska 30 vuotta sitten näin vielä näitä, jotka sai kaatumiskohtauksia vaahtoineen ja nykimisineen ja erittäin rajuina. Yleisenä kohtauslääkkeenä oli peräsuoleen annettava Stesolid.
Nykyään lääkkeitä on huomattavasti enemmän ja paremmin vaikuttavia. Lisäksi peräsuoleen annettavaa lääkettä käytetään harvemmin. Käytössä on käyttäjäsytävällisempi Buccolam.
Joten nykyään itse en ole nähnyt enää yhtään sellaista suorilta jaloilta maahan tömähtävää kohtausta, vaan paremmalla lääkityksellä näitä on saatu paremmin hallintaan.
Koska, et ole nähnyt, niitä ei ole?
Buccolam ei valitettavasti ole kaikille vaihtoehto, stesolid on vieläkin kyllä käytössä. Ja on olemassa vaikeita epilepsioita, joihin lääkkeet ei tepsi. Ei lääkeyhdistelmätkään. Ja usko pois, neurot kyllä yrittää viimeiseen asti löytää sen sopivan hoidon. Tutkimuksetkin ovat kunnollisia, kuten vaadit. Stesolid ja Buccolam ovat joka tapauksessa kohtauslääkkeitä, jotka yleensä ohjeistetaan antamaan esim. 5 minuutin päästä kohtauksen alkamisesta. Eli ne ei poista näitä sinun mielestä kadonneita kouristuskohtauksia.
Siinä olet oikeassa, että epileptinen kohtaus ei aina ole kouristuskohtaus. Voi olla poissaoloja, vapinaa, näköhäiriöitä jne. Joskus kohtauksen saanut saattaa toimia ulkopuolisen silmissä ihan normaalisti, mutta epileptikko saattaa esimerkiksi lähteä kävelemään johonkin ja vasta myöhemmin havahtuu, eikä muista missä on ja miksi. Mutta se voi olla ihan hyvin myös kouristuskohtaus.
Älä oleta ja levitä väärää tietoa ja syyllistä vaikea hoitoista epilepsiaa sairastavia siitä, että eivät ole viitsineet hakeutua kunnallisiin tutkimuksiin.
No kyllä kai minä Stesolidin ja Buccolamin annot tiedän. Mutta tiedän senkin, että jos kohtaukset niin kovasti rajoittavat elämää, ettei pysty edes kohtauslääkityksen avulla kulkemaan koulussa, niin paikka ei ole silloin normaalikoulu.
Ja kyllä monesti kyse kohtausten lisääntymisessä on siitäkin, että vanhemmat eivät viitsi huolehtia lääkityksestä niin, että lääkeainepitoisuudet pysyisivät oikealla tasolla. Annetaan lääkkeitä lapsille vähän miten sattuu ja miten muistetaan. Myös säännöllistä elämänrytmiä ei jakseta lapsilla pitää, vaikka se olisi ehdottoman tärkeää.
Joten kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että jos lapsella on kohtaukset sellaisia, että kaatuilee suorilta jaloilta siellä sun täällä, niin ratkaisu ei ole koira matkaan ja muiden oppilaiden ja opettajien siirtäminen toiseen kouluun, vaan tarkemmat tutkimukset ja selvitys, onko lääkeainepitoisuudet oikealla tasolla ja onko elämä säännöllistä ja onko edes tarpeeksi pitkät tutkimusjaksot hoidettu ja kokeiltu eri lääkityksiä, jos jollakin toisella olisi parempi apu
Eli jos lääkityksestä huolimatta lapsi saisi kohtauksen vaikka noin kahden kuukauden välein, hänen paikkansa ei ole koulussa, vaan... niin missä? Siis olettaen, että epilepsia on hänen ainoa vaivansa, kuten usein on.
Kyllä minä kuule olen silti sitä mieltä, että edelleen syytät lapsen vanhempia yms ja olet niitä ihmisiä, jotka puhuvat varmaan edelleen kaatumataudista.
Kerta niin korskeasti sanoit, että tiedät lääkkeiden eron ja annostuksen, niin tiedä vaikka olisit hoitaja. Siihe on turha vedota seuraavaksi. Hoitajia on ihania ja nykyajassa eläviä ja sitten on teitä, sanotaanko nätisti asennevammaisia.
Eli sinusta syytä jatkuviin kohtauksiin ei tarvitse tutkia, vaan koira mieluummin matkaan ja kohtaukset jatkuu. Asia on sitten harvinaisen selvä.
Itse kyllä suosittelisin pidempää tutkimusjaksoa ja koulunkäynnin hoitamista sairaalakoulun kautta. Lapselle voisi siitä olla apua pidemmällä tähtäimellä enemmän.
Mutta hoitolinjauksista voi olla eri mieltä ja sinä olet tätä mieltä, että ongelmaan ei tarvitse puuttua ja sitä ei tarvitse tutkia, vaan koira hoitaa kaiken.
Sanoin jo aiemmin, älä puhu asioista, mistä et tiedä.
Monissa tapauksissa epilepsioihin ei löydy syytä. Sitä ei siis löytyisi, vaikka lapsi pidettäisiin 30-vuotiaaksi osastolla sidottuna neurologiin. Ei, vaikka se muuten täysin normaali lapsi pidettäisiin sairaalakoulussa. Siellä voitaisiin tehdä ihan sama kuin kotona, kokeilla eri lääkityksiä lääkärin ohjeiden mukaan ja odottaa ja katsoa, tuleeko kohtaus vai ei.
Sinun pitäisi oikeasti ymmärtää, että lääkeresistentti epilepsia ei aina tarkoita 10 kohtausta päivässä. Se voi olla 10 kohtausta kuukaudessa, vuodessa tai kymmenessä vuodessa. Oikeastiko olisit sulkemassa nämä ihmiset näiden satunnaisten kohtausten takia normaalin arjen ulkopuolelle?
No koirako siihen sitten sinun mielestä auttaa?
Itse tiedän tapauksen, missä kohtauksia tuli kovasti ja tuntui, ettei mikään auta. Kaksi seikkaa auttoi tähän tilanteeseen. Vuorokausirytmi kuntoon ja uusi lääke iltaan. Lääkkeen nimeä en nyt muista, mutta kuului näihin uusiin lääkkeisiin. Lisäksi eräitä muitakin häiriötekijöitä poistettiin, jotka saatiin kartoitettua, kun asiaan paneuduttiin.
Ilman näitä toimenpiteitä kyseinen nuori saisi edelleen sarjoittain kohtauksia ja usein.
Koira ei olisi tähän auttanut mitään, vaan hyvä neurologi, joka paneutui asiaan kunnolla.
Mä en ole edes puhunut sun kanssa koirasta, vaikka tämän ketjun aihe se onkin.
Olen yrittänyt oikoa sun käsityksiä epilepsiasta.
Ihanko oikeasti luulet, että vanhemmat, joiden lapsella on epilepsia, eivät tiedä ja pohdi kaikkien asioiden vaikutusta sairauteen? Luuletko, että oikeasti vain muutamaa neuroa kiinnostaa oikeasti perehtyä tapauksiin ja pyrkiä auttamaan potilaita? Se, että epilepsia helpottaa iän myöten on yleistä tietyissä epilepsioissa. Uudet lääkkeet on aina plussaa ja moni saa apua, mutta yksi lääke auttaa toista, toinen toista. Valitettavasti ei ole olemassa yhtään ainoaa lääkettä, joka auttaisi kaikkia epileptikkoja.
Jos haluat kynsin hampain pitää kiinni siitä käsityksestä, että epilepsia olisi aina yksinkertaisesti parannettavissa, kun vaan kiinnitetään huomiota uneen, syömiseen jne. ja kunnollisiin tutkimuksiin, niin senkus. Jospa nyt joku täällä oleva lukija ees tajuaisi, miten väärässä olet eikä ainakaan enää jakaisi samanlaista potaskaa.
Vaikka et haluaisi uskoa, mutta kyllä, on paljon perheitä, joissa viina vie yms. asiat on etusijalla, eikä epileptisen lapsen hoitotaso. Parisuhdekriisejä, jotka vie voimat. Eroperheitä, missä epileptinen lapsi kulkee kahta kotia ja kummassakin omat voimavaroja vievät ongelmat.
Eli kyllä, moniin asioihin voidaan vaikuttaa, kun pannaan kotiasiat kuntoon. Vai luuletko, ettei lastensuojelun asiakkaissa ole yhtään epilepsialasta
En luule, mutta luulen kyllä, että suurinosa epilepsiaa sairastavista, kuten muistakin lapsista, on välittävissä kodissa, joka kykenee huolehtimaan sairaudenhoidosta. Se, että jossakin perheessä näin ei ole, ei tarkoita, että kaikkien epilepsia olisi parannettavissa elintavoilla ja sillä, että viitsii viedä tutkimuksiin.
Vai joko sä väität, että kaikkien epilepsiaa sairastavien vanhemmilla on elämänhallinta ongelmia? Muutenhan sulta puuttuu ihan täysin logiikka väitteistäsi.
Epilepsiaa on paljon FAS-lapsilla ja huumeidenkäyttäjien lapsilla.
Kuten muillakin neurologisista vaivoista kärsivillä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että on olemassa epilepsiaa myös ilman mitään tuollaista syytä tai vain huonojen elintapojen vuoksi.
Sitähän mä oon yrittänyt saada korjattua, että sitä ei voi yksinkertaistaa ja yleistää noin.
Mut hei, en oo ikinä käyttänyt huumeita, alkoholia varmasti keskiarvoa vähemmän, elämässä ei mitään ongelmia itsellä terveyden, talouden tai ihmissuhteiden ongelmia. Ja mun lapsella on epilepsia. Tunnenko nyt itseni huonommaksi kuin muut, tai syytänkö itseäni tai elintapojamme sairaudesta?
En.
Itse asiassa tunnen itseni (ylimielisesti, myönnän) sua paljon fiksummaksi. Niin fiksuksi, että kuuntelen neurologeja ja ymmärrän kuulemani.
Epilepsia ei kuulu huume tai fas- lapsien oireisiin sen enempää kuin keskiverto lapsenlapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpö. Mitä sen koiran tarvitsee siellä koulussa haistella?
Ihmisten tietämättömyys on suurta ja vielä kommentoidaan asiaa josta ei mitään tiedetä. On esim hypokoiria ja koiria jotka osaavat ennakoida sairaskohtauksen.
Tottakai lapsella on oikeus pitää koira mukanaan.Hypokoiria ei käytetä lapsilla. Vaikeahoitoisilla diabeetikkolapsilla on koko ajan kanyyli ja sensori ihossaan.
Höpö höpö. Tuttavaperheen alakoululaiselle tulee muutaman viikon päästä pentu, josta koulutetaan hänelle hypokoira.
Alue: Aihe vapaa
Googlaamalla löytyi tietoa muiden maiden toimintatavoista. Suomen kouluissa kun koiria ei juuri käytetä. Alaikäinen ei voi olla yksin vastuussa avustuskoirasta eli lisäksi tarvitaan kouluun koiralle oma hoitaja.
Sellaista asiaa ei oikein ole, mitä ei ihminen, siis henkilökohtainen avustaja, voisi tehdä. Se koira kun ei tosiaan osaa esim. lääkitä, niin lisäksi tarvitaan aina ihminen. Eikä kenelläkään lapsella ole normaalikoulussa sekä ihmistä että eläintä avustajana! Sellaisen lapsen paikka on jossain ihan muualla kuin ns. normaalikoulussa.