Toiveena vauva (2019-2020)

Hei, kiinnostaisi että onko tämä raskaaksi tuleminen todella niin vaikeata kuin ihmiset antavat ilmi? Olenko jotenkin onnekas kun tulin kahden kuun jälkeen raskaaksi, vaikkei puolison kanssa ns. "yritetty" eli seurattu ovista jne...?? Kuitenkin, esikoinen löytyy, on jo melkein puoltoista vuotias ja kovasti olen synnytyksen jälkeen halunnut toista lasta ❤ tilanteemme vain on sellainen ettemme pystyisi juuri nyt ottamaan toista lasta tilanteeseen mukaan. Mikä teidän muiden mielestä on ihanteellinen ikäero lapsille? Harkitsimme itse että sellaiset 3-5v olisi väliä esikoiseen seuraavalla ❤

Mamma-98 kirjoitti:

Hei, kiinnostaisi että onko tämä raskaaksi tuleminen todella niin vaikeata kuin ihmiset antavat ilmi? Olenko jotenkin onnekas kun tulin kahden kuun jälkeen raskaaksi, vaikkei puolison kanssa ns. "yritetty" eli seurattu ovista jne...?? Kuitenkin, esikoinen löytyy, on jo melkein puoltoista vuotias ja kovasti olen synnytyksen jälkeen halunnut toista lasta ❤ tilanteemme vain on sellainen ettemme pystyisi juuri nyt ottamaan toista lasta tilanteeseen mukaan. Mikä teidän muiden mielestä on ihanteellinen ikäero lapsille? Harkitsimme itse että sellaiset 3-5v olisi väliä esikoiseen seuraavalla ❤

Meillä on toiveissa vasta esikoinen ja toivon, että itsellä olisi hyvät mahdollisuudet tulla raskaaksi, toinen yrityskierto menossa joten toiveikkaana odottelen vaikka ensimmäinen nega olikin vähän pettymys. Harmittaa kaikkien niiden puolesta, joilla vauvahaaveesta on tullut pitkä ja raskas prosessi :(

Tällä hetkellä toivoisin saavani kaksi lasta, joilla olisi 2-3v ikäeroa :)

Tein tänään taas liuskatestin eikä mitään. Edes viivan paikkaa. Menkkatuntemuksetkin alkoivat aamulla joten eiköhän ne sieltä lähipäivinä saavu. Masentavaa.

Mamma-98 kirjoitti:

Hei, kiinnostaisi että onko tämä raskaaksi tuleminen todella niin vaikeata kuin ihmiset antavat ilmi? Olenko jotenkin onnekas kun tulin kahden kuun jälkeen raskaaksi, vaikkei puolison kanssa ns. "yritetty" eli seurattu ovista jne...?? Kuitenkin, esikoinen löytyy, on jo melkein puoltoista vuotias ja kovasti olen synnytyksen jälkeen halunnut toista lasta ❤ tilanteemme vain on sellainen ettemme pystyisi juuri nyt ottamaan toista lasta tilanteeseen mukaan. Mikä teidän muiden mielestä on ihanteellinen ikäero lapsille? Harkitsimme itse että sellaiset 3-5v olisi väliä esikoiseen seuraavalla ❤

Itsekin olen pohtinut, että miten vauvan yrittäminen on muuttunut radikaalisti vuosien aikana. Juttelin äitini kanssa, joka kertoi ettei silloin laskeskeltu päiviä, ovulaatioita tai muutakaan. Jätettiin ehkäisy pois ja siitä noin vuoden sisällä usein jäi raskaaksi, kuten tilastot ja tutkimuksetkin osoittavat. Nyt en tällä viestillä tarkoita tietenkään ihmisiä, kenellä on oikeasti haasteita hedelmöittymisessä ja vauvaa on tuloksetta yritetty pitkään. Mutta tässäkin keskustelussa on PALJON ihmisiä, jotka jo parin kuukauden jälkeen ovat "masentuneita", pettyneitä jne. Ymmärrän kyllä odotuksen, molempia lapsiani olen yrittänyt reilu puoli vuotta ja kyllä se oli ajoittain harmittavaa, mutten missään vaiheessa olettanutkaan, että se ekasta kierrosta nappaa. Lopetin kuitenkin tämän ketjun seuraamisen ja kommentoinnin osaksi toki siksi, että itsellä nappasi, mutta isoksi osaksi myös sen vuoksi, että on jotenkin härskiä lukea näitä itkeviä kommentteja, joiden lopussa todetaan, että no tää olikin vasta toka kierros, varsinkin kun ketjussa on ihmisiä, joille raskautuminen on kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Tai niitä, joissa ei millään voida uskoa "haaleaa" viivaa vaan pitää tehdä sata testiä ja sittenkin manaillaan, että varmaan kemiallinen. Toki saa pohtia ja kaikki on mahdollista, mutta liika on liikaa. Enemmän toivoisin sellaista hyvän mielen ketjua, jossa yhdessä toivotaan vauvaa

T. 17+4

Pikkuminnis kirjoitti:

Ia kirjoitti:

Äh, tänään oli aamulla käynti lääkärillä ja IVF siirtyi aikaisintaan elokuulle. Munasarjoissa on hyvin itsepintainen rakkula joka ei ole poistunut lääkkeillä aikaansaadun vuodon kanssa, joten ihan mahdotonta siellä on mitään lähteä kasvattelemaan. Jäänpä siis seurailemaan miten teillä muilla menee vielä ainakin pariksi kuukaudeksi!

Onko nuo rakkukat siis este hoitoihin? Kyselen, koska minullakin niitä löydettiin paljon. Viimeksi ei kuukautiset tullut teroluteilla, tai ihan jotain pientä tuhrua. Aloitin silti laskemisen siitä kp1 niin katsotaan tuleeko tämän kuurin jälkeen vuotoa..

Kyseessä oli siis todella iso rakkula (läpimitaltaan siis 25 mm), joten kasvatushormonia ei uskallettu antaa koska kyseinen rakkula olisi kasvanut vielä entisestäänkin mukana. En tiedä sitten, jos yhden ison sijaan löytyisi useampia pieniä, niillä voisi olla tilaa kasvaakin siellä munasarjoissa.

Luulen, että ennen lapsettomuudesta ei puhuttu juurikaan koska asialle ei myöskään ennen pystytty kovinkaan paljoa tekemään. Nykyaisia lapsettomuushoitoja ei ollut saatavilla joten lapsettomuuden esille tuominen ei auttanut asiaa mitenkään. Suru lapsettomuudesta koettiin oman parisuhteen kesken. Nykyisin kun on olemassa ratkaisuja ongelman itse ongelmastakin uskalletaan puhua. Ainakin itse pelkäsin sitä, että kuulummeko tuohon 20% joukkoon pareja, jotka lapsettomuudesta joutuvat kärsimään vaikka mitään varsinaista syytä epäillä näin ei ollut. Siksi myös muutama tulokseton yritys kierto ahdisti, ei niinkään siksi että minun olisi pitänyt se lapsi saada just heti nyt vaan koska kävi aina mielessä saanko sitä ollenkaan. Nyt kun kerran olen tullut raskaaksi ja tiedän, että se on kohdallamme mahdollista, uskon, että jos lisää lapsia haluamme joskus tulevaisuudessa osaan myös suhtautua yrittämiseen rennommin. Omalla kohdalla pettymykset olivat ehkä enemmänkin pelkoa lapsettomuudesta, ei niinkään sitä, että olisi ollut maailmanloppu kun yk2 ei tärpännyt.

Ollaan yritetty reilu puoli vuotta.

2 viikkoa sitten kävi ilmi että kilpirauhasarvoista yksi TPO oli korkea.

Voisiko tämä olla syy ettei ole tärpännyt?

Sain tuohon tyroxin lääkityksen ja sitä on nyt syöty viikon verran.

Onko kellään kokemusta asiasta?

Kp19 ja dpo 6 menossa ja aivan sairas väsymys. Haukotuttaa ja pakko ollut nyt kahtena iltana nukkua päikkärit. Toisaalta töissä aika kiireistä ja viimeiset päivät ennen lomaa, joten johtunee siitä. Alavatsaa vihlaillut tänään molemmin puolin munasarjoja, joten viitannee enemmänkin PMS-oireisiin 😔 äsken oli pakko mitata lämpö joka näytti 37,2. Katsellaan ja odotellaan, tsemppiä kaikille ❤️

Heippa,

Kuukauden päivät ollaan oltu ilman pillereitä eikä lopettamisen jälkeen ei ole tullut tippaakaan tyhjennysvuotoa. Aiemmin en ole saanut myöskään mihinkään (ovis/raskaus) testiin positiiviseksi luokiteltavaa tulosta. Olen jo masennellut, että missä horroksessa mun kroppa oikeen on. Varasin itselleni myös ajan julkkarille gynelle, sain ajan kuukauden päähän. Hoitaja oli todella ystävällinen ja sanoi, että maltti on valttia, mutta koska edellisestä gynekerrasta on jo hetki ja pillereitä on syöty niin pitkään, niin aika on hyvä varata.

Tänään tein jostain mielenhäiriöstä testin (halppis pregcheck) ja kuva yllä. Mitä mieltä olette? Näkyykö siinä jotain vai pitäisikö suunnata ennen gyneä silmälääkäriin? Tämä tehty iltapäivällä ja ajattelin tehdä aamulla vielä uuden.

Annkkih kyllä se plussalta näyttää, onnea!😍

Kiitos VivaLaVida!

Edelleen ihmettelen (ja googlettelen) ja odotan aamua, että pääsen pissimään tikkuun uudelleen. Miten voi jännittää näin?

NIMS kirjoitti:

Mamma-98 kirjoitti:

Hei, kiinnostaisi että onko tämä raskaaksi tuleminen todella niin vaikeata kuin ihmiset antavat ilmi? Olenko jotenkin onnekas kun tulin kahden kuun jälkeen raskaaksi, vaikkei puolison kanssa ns. "yritetty" eli seurattu ovista jne...?? Kuitenkin, esikoinen löytyy, on jo melkein puoltoista vuotias ja kovasti olen synnytyksen jälkeen halunnut toista lasta ❤ tilanteemme vain on sellainen ettemme pystyisi juuri nyt ottamaan toista lasta tilanteeseen mukaan. Mikä teidän muiden mielestä on ihanteellinen ikäero lapsille? Harkitsimme itse että sellaiset 3-5v olisi väliä esikoiseen seuraavalla ❤

Itsekin olen pohtinut, että miten vauvan yrittäminen on muuttunut radikaalisti vuosien aikana. Juttelin äitini kanssa, joka kertoi ettei silloin laskeskeltu päiviä, ovulaatioita tai muutakaan. Jätettiin ehkäisy pois ja siitä noin vuoden sisällä usein jäi raskaaksi, kuten tilastot ja tutkimuksetkin osoittavat. Nyt en tällä viestillä tarkoita tietenkään ihmisiä, kenellä on oikeasti haasteita hedelmöittymisessä ja vauvaa on tuloksetta yritetty pitkään. Mutta tässäkin keskustelussa on PALJON ihmisiä, jotka jo parin kuukauden jälkeen ovat "masentuneita", pettyneitä jne. Ymmärrän kyllä odotuksen, molempia lapsiani olen yrittänyt reilu puoli vuotta ja kyllä se oli ajoittain harmittavaa, mutten missään vaiheessa olettanutkaan, että se ekasta kierrosta nappaa. Lopetin kuitenkin tämän ketjun seuraamisen ja kommentoinnin osaksi toki siksi, että itsellä nappasi, mutta isoksi osaksi myös sen vuoksi, että on jotenkin härskiä lukea näitä itkeviä kommentteja, joiden lopussa todetaan, että no tää olikin vasta toka kierros, varsinkin kun ketjussa on ihmisiä, joille raskautuminen on kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Tai niitä, joissa ei millään voida uskoa "haaleaa" viivaa vaan pitää tehdä sata testiä ja sittenkin manaillaan, että varmaan kemiallinen. Toki saa pohtia ja kaikki on mahdollista, mutta liika on liikaa. Enemmän toivoisin sellaista hyvän mielen ketjua, jossa yhdessä toivotaan vauvaa <3

T. 17+4

Ihan mielenkiinnosta niin miten tästä saisi sellaisen hyvän mielen ketjua, jossa kaikki yhdessä positiivisessa mielessä, ilman mitään stressiä ja "liiallista" ajattelemista, kommentoisivat tilannettaan? Ehkä suurin ero entisiin aikoihin on se, että on olemassa tällainen paikka, jossa on mahdollista purkaa mahdollista turhautumista, omaa tyhmääkin stressaamista ja kaikkea sitä, mitä tällaisena yritysaikana pääsä liikkuu. Ainakin minulle täällä lyhyt kommentointi aika ajoin aiheuttaa sen, ettei omassa arjessa livenä ole niin paljon tarvetta pohtia asiaa. Täällä sen saa pois päästään ja vielä kertoa sen ihmisille, jotka todellakin tajuavat. Vertaistuki jne.

Kirjoitin itsekin joku aika sitten siitä, että on sääli, että "lapsenteostakin" on tullut suorittamista ja projektinomainen tuottotavoite, pitää tehdä sitä sun tätä ja olla niin ja näin ja ah ja pah. Mutta vaikka tiedostaakin tuon asian ja pyrkii elämään normaalia elämää koko pre-odotuksen ajan niin kyllähän niitä tunteita silti on, kyllähän se turhauttaa, vaikka todellakin tiedostaa, ettei ensitärppi ole normi, tai edes tokatärppi tai kolmostärppi. Ja ainakin omasta mielestä ne ekat kierrokset olivat ne pahimmat tunteiden osalta, se oli niin jännittävää aikaa muutenkin, hyvällä tavalla, joten tottakai pettymysten tunteetkin olivat kovimmat. Kiertojen myötä tunteet ovat tasaantuneet molemmista päistä.

Mutta siksi tällainen foorumi on arvokas, se on paikka, jonne saa suoltaa niitä tunteita, samalla ehkä nauraen vähän itselleen. Saa tsemppiä ja rauhoittuu kun lukee muidenkin samankaltaisia ajatuksia.

NIMS kirjoitti:

Mamma-98 kirjoitti:

Hei, kiinnostaisi että onko tämä raskaaksi tuleminen todella niin vaikeata kuin ihmiset antavat ilmi? Olenko jotenkin onnekas kun tulin kahden kuun jälkeen raskaaksi, vaikkei puolison kanssa ns. "yritetty" eli seurattu ovista jne...?? Kuitenkin, esikoinen löytyy, on jo melkein puoltoista vuotias ja kovasti olen synnytyksen jälkeen halunnut toista lasta ❤ tilanteemme vain on sellainen ettemme pystyisi juuri nyt ottamaan toista lasta tilanteeseen mukaan. Mikä teidän muiden mielestä on ihanteellinen ikäero lapsille? Harkitsimme itse että sellaiset 3-5v olisi väliä esikoiseen seuraavalla ❤

Itsekin olen pohtinut, että miten vauvan yrittäminen on muuttunut radikaalisti vuosien aikana. Juttelin äitini kanssa, joka kertoi ettei silloin laskeskeltu päiviä, ovulaatioita tai muutakaan. Jätettiin ehkäisy pois ja siitä noin vuoden sisällä usein jäi raskaaksi, kuten tilastot ja tutkimuksetkin osoittavat. Nyt en tällä viestillä tarkoita tietenkään ihmisiä, kenellä on oikeasti haasteita hedelmöittymisessä ja vauvaa on tuloksetta yritetty pitkään. Mutta tässäkin keskustelussa on PALJON ihmisiä, jotka jo parin kuukauden jälkeen ovat "masentuneita", pettyneitä jne. Ymmärrän kyllä odotuksen, molempia lapsiani olen yrittänyt reilu puoli vuotta ja kyllä se oli ajoittain harmittavaa, mutten missään vaiheessa olettanutkaan, että se ekasta kierrosta nappaa. Lopetin kuitenkin tämän ketjun seuraamisen ja kommentoinnin osaksi toki siksi, että itsellä nappasi, mutta isoksi osaksi myös sen vuoksi, että on jotenkin härskiä lukea näitä itkeviä kommentteja, joiden lopussa todetaan, että no tää olikin vasta toka kierros, varsinkin kun ketjussa on ihmisiä, joille raskautuminen on kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Tai niitä, joissa ei millään voida uskoa "haaleaa" viivaa vaan pitää tehdä sata testiä ja sittenkin manaillaan, että varmaan kemiallinen. Toki saa pohtia ja kaikki on mahdollista, mutta liika on liikaa. Enemmän toivoisin sellaista hyvän mielen ketjua, jossa yhdessä toivotaan vauvaa <3

T. 17+4

Joo olen osittain kanssasi samaa mieltä. Kyllä itselläni saa hieman silmien pyörittelyä aikaiseksi se, kun ollaan ekan yrityskerran jälkeen pettyneitä, voi toki olla etten ymmärrä tätä tunnetta, koska itse olin alusta asti varma, että meillä ei lapsensaanti tule olemaan helppoa. Itselläni on lähisuvussa paljon endoa ja minunkin osalla vahva epäily, ja sitten osoittautui, että miehen siittiötkään ei ole ihan priimaa tavaraa, ei kylläkään toivoton tapaus.

Ja sama tuosta, että kun saadaan ihan selkeä plussa raskaustestiin, tullaan se laittamaan tänne kysymysmerkkien kera että ”näettekö jotain?!?!?” ja vielä 2-3 eri valmistajien testiä perään. Raskaustestiin kun ei minkäänlaista viivaa muodostu, jos et ole raskaana. Tämä tosin johtuu varmaan vain omasta itsekkyydestäni, että olisi kiva saada itsellekin joskus ne kaksi viivaa myös raskaustestiin, niin turhauttaa kun jotkut leuhottaa testeillään useaan kertaan, vaikka ei varmasti sitä sillä tavalla tarkoita. En tosin tässä 9-10 kuukauden yrityksen aikana ole yhtään raskaustestiä tehnyt, vaan aion testailla vasta jos kuukautiset on ihan oikeasti kunnolla myöhässä... Testien teko ennen kuukautisten todennäköistä alkua on minusta myös hassua ja silkkaa rahan tuhlausta.

Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että on kiva kuulla täällä myös niitä heikkoja hetkiä ja vaikeita aikoja.

Heippa pitkästä aikaa! Päätin nyt kommentoida tapetilla olevaan keskusteluun, sillä syy oman kirjoittelun vähenemiseen on juuri siinä, että tuntui ettei omien fiiliksien kirjoittaminen ollutkaan "oikein". Mulle tämä oli aluksi juuri se kanava purkamaan omaa pettymystään, kun niistä ikävistä ajatuksista (mitä jos en tulekaan raskaaksi tms) halusi vähän taukoa. Vertaistuki ikävissä asioissa ja toisaalta myös muiden onnen kokeminen. Itse olen aidosti ollut iloinen myös muiden ilouutisista vaikka en ketään tunnekaan.

Mielestäni on ihan luonnollista olla pettynyt jos ei tärppää. Onko se jotenkin väärin olla pettynyt kun ei tärppää ekalla tai tokalla kerralla? Monenko yrityskerran jälkeen aihetta saa alkaa märehtiä? Mä olen aina pitänyt neuroottisesti huolta ehkäisystä, kun olen pelännyt raskautta aikaisemmin. Koomista on, että viime kesänä kun vauvahaaveet tuntuivat vielä saavuttamattomilta, hain jopa jälkiehkäisypillerin kun kondomi petti miehen kanssa. Aina on kuitenkin mahdollista tulla raskaaksi jos ehkäisyä ei käytä tai se pettää. Noh, nyt kun raskaaksi haluaa, niin sen mahdollisuuden pienuuden vasta oikeasti tajuaa.

Samaan syssyyn nyt vielä päivitän, että edelleen yritellään (aloitettu helmikuussa) ilman tuloksia. Nyt juuri piinapäivät, menkkojen pitäisi alkaa lauantaina.. Mitään muita "oireita" ei ole kun viikon ajan kestäneet hieman oudot vatsan juilimiset ja yllättävän runsas valkovuoto? Yleensä olen saharaa kuivempi menkkoja ennen joten hieman outoa, mutta odottelen nyt tiukasti ensi viikkoon jos menkat ei ala ennen testausta.

Tsemppiä muille kuumeilijoille, aina jonkun mielestä juuri sun ajatukset on väärin, mutta yritetään pitää positiiviset fiilikset yllä. Ja jaetaan myös ne "hölmöt" fiilikset, testailuneuroosit yms. Se ei ole muilta pois.

Minua kiinnostaisi muuten tietää, että kuinka paljon puhutte/voitte puhua raskaudesta ja matkasta sen alkamiseen lähipiirinne kanssa? Tiedättekö esim. kuinka kauan ystävänne ovat joutuneet odottamaan tärppiä?

Aloin itse pohtimaan yöllä kun valvoin asiaa ja vaikka kuinka on kuvitellut tietävänsä teoriatasolla sitä sun tätä niin silti tämä foorumi ja samankaltaiset keskustelut, joita on lukenut googlettamalla, ovat olleet isoin lähde niihin aitoihin kokemuksiin.

Monilla ystävistäni on lapset jo kouluiässä eivätkä he silloin kun odotusasia oli ajankohtainen puhuneet siitä mitään, varsinkaan siis ennen plussaa, eikä kyllä jälkeenpäinkään. Ehkä osasyy, että kuvittelivat ettei minua kiinnosta? En tosin myöskään silloin osannut kysyä juurikaan mitään, asia kun oli niin kaukainen.

Tiedän sen, että pari ystävää ovat joutuneet odottamaan vuosia lastaan, he alkoivat puhua asiasta kun oli kulunut jo reilusti aikaa, tyyliin kun hoitoja oli aloitettu.

Yksi ystävä kommentoi kun nyt keväällä parin kierron jälkeen kerroin yrityksestä ja samalla manailin piinapäivien silloista kauheutta tähän tyyliin: "ei vitsi ku ihanaa, mä olen vähän kadekin, et saat kokea tuon jännityksen ja tietoisen yrittämisen, meillä kun molemmat oli aluillaan ennen kuin menkat olivat edes tulleet!"

Eli kun puhutaan odotuksista ja prosessin vaiheista niin ainakin minulla oli aloittaessa sellainen kuva, et tärppi tullee suht kivuttomasti ja nopeasti TAI voi joutua hoitotielle. En ollut omassa elämässä, omassa lähipiirissä, kohdannut sellaista keskiväliä, sitä että tärpissä voi mennä yli 6kk. Ehkä sitä on esiintynyt, ja varmaan onkin, mutta SIITÄ EI OLE PUHUTTU.

Luulen, et ne ekojen kiertojen vahvat tunteet olivat, toki myös alkuinnostuksen tuomaa vahvuutta, mutta myös sitä, etten ainakaan minä kokemustasolla (teoriatasolla kyllä, mutta se on eri asia) tiennyt kuinka tavallista on joutua odottamaan pidempäänkin.

Miten teillä muilla siis, oletteko puhuneet tällaisista asioista ystäväpiirissänne? Tai onkohan se asia, joka jotenkin avautuu kunhan ilmoittaa raskaudesta ja siten pääsee jonkinlaisiin äitipiireihin?

Jaksamista kaikille, missä vaiheessa kiertoa sitten menettekin <3

(Itsellä tänään dpo 10, ei juurikaan oireita, muuta kuin perusjuilintaa alavatsalla. Viime kierrossa oli järkky kasa oireita, naama kukki ja nännejä vihloi ja väsymys kaatoi sänkyyn. Ehkä siksi tässä kierrossa ei ole suurempaa stressiäkään tai mitään jännitystä, keho on levollinen eikä sinkoile eriskummallisia viestejä koko ajan, muistutellen päivästä ja tilanteesta ja mahdollisuudesta. Ihanaa.)

Meidän yrityksestä tiesi vain me kaksi, minä ja mieheni. En halunnut kertoa, en osannut puhua asiasta kenellekään. Siksi tämä palsta oli minulle se paikka pukea ajatukset tekstiin ja saada vertaistukea. Edelleen näin jälkikäteen kiitollinen niille ketkä täällä silloin samaan aikaan kirjoittelivat <3 nyt olen vaihtanut odottavien palstoille, mutta tulee tätäkin seurattua kun aika tiiviisti näyttää esiintyvän tuossa keskustelujen etusivulla :) niin, ja nyt odotusaikana olen puhunut enempi kavereiden kanssa tästä, mutta edelleen on asioita joista keskustelen jostain syystä ennemmin anonyymisti.

Mamma 98: Sinun raskautumista on varmaan auttanut nuori ikäsi, mielestäni täällä kommentoivat ovat sinua muutaman vuoden-yli kymmenen vuotta vanhempia. Tietty nuori ikä ei aina takaa "helppoa" hedelmöittymistä.

Ja mielestäni tänne mahtuu tunteiden kirjoa, sillä itsellä ainakin tämä koskettaa sellaista haluamisen ja toivomisen tasoa, mihin en ole aikaisemmin törmännyt. Ihan sama jos en saa toivomaani työtä/opiskelupaikkaa/asuntoa tai muuta asiaa, mutta jos en saisi lapsia joutuisin miettimään elämäni uudelleen. Eli vaikeaa ottaa asiaa kevyesti kun kyse on elämän suuresta haaveesta, toiveesta olla äiti.

Itse odotin yli vuoden, että päästäisiin edes yrittämään (en halunnut olla raskaana häissä enkä häämatkalla). Kun vihdoin aloimme yrittää, niin tottakai kärsimättömänä toivoi nopeaa plussaa, varsinkin kun teki kaiken "oikein" eli tikutti ovulaation ja harrasti seksiä silloin. Pari kaveriani tuli ekasta kierrosta raskaaksi ja ehkä siksi itsekin oletin raskautuvani nopeasti koska olen suht nuori 27v.

Yritin jo eilen kommentoida, mutta tämä sivusto sekoili jotain. Halusin vain myös sanoa, että minun mielestäni tänne on kaikenlaiset tuntemukset ja kommentit tervetulleita, vaikka ymmärrän kyllä senkin pointin, että porukka on ehkä turhankin kärsimätöntä. Itsellänikin ahdistaa enemmän se epävarmuus siitä, että mitä jos ei tärppääkään ikinä.

Mulla on nyt kp 35 ja eilen tehty testi näytti negatiivista. Mulla on ehtinyt tulla vain kahdet luomumenkat pillereiden lopettamisen jälkeen ja silloin kierto on ollut noin 28 päivää. Ekassa kierrossa mulla oli ihan selvät ovulaatio-oireet, myöhemmin olen testeillä saanut tummuvan viivan, mutta en ihan sitä niin tummaa kuin ilmeisesti pitäisi. Toki se huippu on saattanut mennä siinä välissä, kun en ole testannut. 😄 Mitään ovisoireita ei ole ollut, olen vaan testannut kun olen olettanut ovulaation olevan. Tässäkin kierrossa testi tummui selvästi noin kp 12 kohdalla. Miten kauan tässä pitää vielä odotella ennen kuin voi ottaa johonkin yhteyttä? Sanotaanko mulle vaan että odottele vielä? 😅 Onko tämä ylipäätään ihan yleistä, että aluksi menkat alkaa normaalisti pillereiden lopettamisen jälkeen, mutta kierto meneekin sitten ihan sekaisin? Tuntuu, että näissä lapsentekoasioissa on hirveästi kaikkea tiedettävää ja täälläkin puhutaan monen nimisistä lääkkeistä, millä menkkoja on käynnistelty (ilmeisesti?) ja itse ihan ”uutena yrittäjänä” olen lähinnä hämmentynyt, että mitä kaikkea tässä nyt pitäisikään tietää. 🙈

Niin joo ja itse olen siis kysynyt ja puhunut avoimesti näistä asioista parin sellaisen ystävän kanssa, joilla jo lapsia on. Muilla ei sitten vielä olekaan. 😄 Hyvin avoimesti ollaan juteltu ja mulla useampi ystävä tietää, että ollaan jätetty ehkäisy pois.