Mitä tarkoittaa, että vaikea kokemus on voimavara?

Ei, naurettava ajatus. Olen vain heikompi aina uuden takaiskun myötä.

Vierailija kirjoitti:

Ei, naurettava ajatus. Olen vain heikompi aina uuden takaiskun myötä.

Itse koen samoin.

Ap

Ei kenelläkään ole tätä kokemusta?

Ap

Vaikea kokemus ja siitä selviytyminen on voimavara, koska hankalassa tilanteessa tietää, että ihmeitä voi tapahtua. Oman lapseni syntymä oli tällainen tapahtuma.

Se on lohdutus. Ihmiset jotka hokee tuota ei ole ajatelleet ihan loppuun, vaan lähinnä haluaisivat asioiden olevan noin.

On. Koulukiusaaminen on isoin näistä. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Alkuun se tietysti sattui, kyyneliin asti. Mutta vähitellen kun sitä ajatutui ulkopuoliseksi, sitä tottui omaan tilanteeseensa niin ettei se enää häirinnyt mitenkään. Lisäksi sitä oppi ulkopuolisena seurailemaan ihmisten sosiaalisia pelejä ja kuvioita, analysoimaan ihmisten käytöstä kun oli itse ulkona peleistä. 

Koen erittäin suureksi rikkaudeksi elämässäni sen, etten ole ihmisten seuraa kaivannut koska minut kiusaamisen kautta siitä riippuvuudesta "pakkoerotettiin" lapsena. En koe koskaan olevani yksinäinen, en tule huonolle mielelle jos ihmiset ei pidä minusta tai hyväksy minua tms. Olen itseriittoinen henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kokemus ja siitä selviytyminen on voimavara, koska hankalassa tilanteessa tietää, että ihmeitä voi tapahtua. Oman lapseni syntymä oli tällainen tapahtuma.

Äh. Ihmeisiin ei kannata luottaa. Tuollaisesta kokemuksesta jää syvä pelko, myönsit sitä tai et. Olisit onnellisempi jos kaikki olisi mennyt helposti.

Se vaikea kokemus voi antaa empatiaa ja ymmärrystä muita kohtaan, mutta en sitä kyllä voimavaraksi kutsuisi. Elämänviisautta ehkä. Ei välttämättä kaikille aina sitäkään tule.

Kun kokee vaikeuksia, menettävät pienemmät asiat merkityksensä eli ihminen saa vähän erilaista perspektiiviä arjen ongelmiin.

Tosin myös, jos on paljon vastoinkäymisiä, voivat pienetkin ylimääräiset ongelmat lisätä kuormaa kestämättömäksi.

Yksilöllistähän tämä on, mutta kyllä usein elämässään kovia kokeneet ovat empaattisempia ja ymmärtävät muidenkin elämäntilanteita paremmin kuin sellaiset, joilta rankat kokemukset puuttuvat.n

Kyllä mä koen niin että kun olen selviytynyt vaikeista asioista kuten avioero, vakava sairaus, ystävän kuolema jne. Olen entistä vahvempi. Varsinkin avioerosta selviytyminen opetti mulle tosi paljon siitä kuinka en voi antaa toisten ihmisten kohdella mua, kuinka ansaitsen parempaa, kuinka pärjään yksinkin, itsetunto kohosi paljon. Kehityin. Pitkän sairastamisen jälkeen osaan oikeasti arvostaa jokaista tervettä päivää toisin kuin ennen. 

Se tarkoittaa sitä, että olet selvinnyt vaikeasta kokemuksesta. Ja kun seuraavan kerran taas joudut vaikeaan paikkaan, niin sinulla on kokemusta selviämisestä. Se on voimavara.

Vierailija kirjoitti:

On. Koulukiusaaminen on isoin näistä. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Alkuun se tietysti sattui, kyyneliin asti. Mutta vähitellen kun sitä ajatutui ulkopuoliseksi, sitä tottui omaan tilanteeseensa niin ettei se enää häirinnyt mitenkään. Lisäksi sitä oppi ulkopuolisena seurailemaan ihmisten sosiaalisia pelejä ja kuvioita, analysoimaan ihmisten käytöstä kun oli itse ulkona peleistä. 

Koen erittäin suureksi rikkaudeksi elämässäni sen, etten ole ihmisten seuraa kaivannut koska minut kiusaamisen kautta siitä riippuvuudesta "pakkoerotettiin" lapsena. En koe koskaan olevani yksinäinen, en tule huonolle mielelle jos ihmiset ei pidä minusta tai hyväksy minua tms. Olen itseriittoinen henkisesti.

Klassinen selite. Oikeasti olisit onnellisempi jos sinulla olisi läheisiä ystäviä ja tuntisit olevasi rakastettu. Anteeksi kun pitää torpedoida näitä alas. Inhoan vain tuota väitettä että se olisi joku voimavara. Itselläni on paska lapsuus. Joo, minäkin osaan tarkkailla ihmisiä ja olla varpaillani. Ei se nyt ole kummoinen lahja verrattuna siihen että olisi ollut onnellinen lapsuus, vanhemmat jotka tukevat ja ohjaavat ja rakastavat ja näin kasvaisi ihmiseksi jolla on hyvä itseluottamus ja usko itseensä. Altavastaajana tuollaisesta tilanteesta lähtee. Jos siitä lähtökohdasta menestyy, olisi vielä paremmissa olosuhteissa saavuttanut jotain vielä suurempaa.

6 jatkaa vielä, koska tajusin että on mulla muitakin vaikeita kokemuksia joista on lopulta ollut hyötyä tavalla tai toisella.

- Masennus, jonka koin 25-vuotiaana. Teki minusta paljon myötätuntoisemman ja pehmeämmän ja mukavamman ihmisen kuin mitä olin ennen. Sitä ennen olin aika kova-arvoinen "jokainen on oman onnensa seppä" menestyjäkusipää. Jouduin sitten näkemään kantapään kautta että ei se oma tahto aina kanna, kun sairaus vie jalat alta.

- Isäni kuolema, joka oli ensimmäinen läheisemmän ihmisen kuolema jonka kohtasin. Se oli aivan kamalaa, pelkäsin tulevani  hulluksi surusta, olin työkyvytönkin pitkään. Mutta sitten kun tuli seuraava vastaava tilanne vastaan, niin huomasin, että olin jotenkin sinut kuoleman kanssa, se ei enää sillä tavalla ahdistanut ja järkyttänyt, vaikka ikävä ja suru toki tuli.

- Työttömäksi joutuminen. Laittoi kyseenalaistamaan sen, mitä oikeasti haluan työltäni ja elämältäni ja johti moniin positiivisiin muutoksiin elämäntyylini suhteen. 

Mullon useampikin vaikea kokemus muuttunut voimavaraksi siksi, että olen niiden kuoue oppinut sellaisia taitoja, joilla hankalissa paikoissaja tilanteissa selviää. Joilla stressiä vähennetään, vaikkalannetta ei pysty muuttamaan, tai joilla surua annostelee itselleen, vaikka sitä on liikaa eikä sitä voi poistaa, ja joilla kaikesta huolimattta säilyy toimintakykyisenä (tai tulee sellaiseksi).

Heikentyminen on tilapäistä. Voimavarojen kasvu on pysyvää.

Joskus vaikeissa tilanteissa muistan miten pahoista paikoista olen aiemmin selvinnyt ja jatkan vaan rauhoittuneena eteenpäin.

Minulle on muodostunut niin kovat defenssit, että ehkä kahdella kolmesta hätätilanteesta kroppa ja mieli alkaa vaan toimimaan ja suojelee itseäni ja muita ihan kuin sen tekisi joku toinen puolestani. Uskon, että normaalisti tällainen saataisiin aikaan jollain pelastus- tai sotilaskoulutuksella.

Mutta kykyni normaalielämään ovatkin sitten hiukan vajavaisia.

Vierailija kirjoitti:

Se tarkoittaa sitä, että olet selvinnyt vaikeasta kokemuksesta. Ja kun seuraavan kerran taas joudut vaikeaan paikkaan, niin sinulla on kokemusta selviämisestä. Se on voimavara.

Tai sitten sinulla on huonompi stressinsietokyky jo valmiiksi, ahdistut että taas tätä pskaa ja heität hanskat tiskiin. Kaikkien tutkimusten mukaan ihmiset joilla on hyvät lähtökohdat menestyy paremmin kuin heikosta tilanteesta ponnistavat.

Ei pienet asiat enää hetkauta. Näkee maailmassa ne oikeasti tärkeät ja merkityksellitset asiat. Jotkut ihmiset tuntuvat jopa turhamaisilta kun valittavat.

Tämä menee tunteisiin, mutta ne jotka eivät ole kokeneet tai nähneet eivät kyllä ymmärräkkään tai ymmärtävät hyvin huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Kun kokee vaikeuksia, menettävät pienemmät asiat merkityksensä eli ihminen saa vähän erilaista perspektiiviä arjen ongelmiin.

Tosin myös, jos on paljon vastoinkäymisiä, voivat pienetkin ylimääräiset ongelmat lisätä kuormaa kestämättömäksi.

Yksilöllistähän tämä on, mutta kyllä usein elämässään kovia kokeneet ovat empaattisempia ja ymmärtävät muidenkin elämäntilanteita paremmin kuin sellaiset, joilta rankat kokemukset puuttuvat.n

Empaattisuudella ja muiden ymmärtämisellä ei saa omaa elämää kuntoon.

Riippuu ehkä kokemuksesta. Jos vaikka tilanne että jäät yksin neljän alle kouluikäisen kaa ja on erityislapsikin joku, niin onhan se vaikee tilanne. Mut siinä vaiheessa kun kaikesta huolimatta huomaa selvinneensä ja kaikki sujuu taas, on se kokemus (mikä aluksi oli järkyttävä ja raskas) jo voimavara, koska oli niin vahva tai sisukas tai jotain että selvisi. Sitten ei enää pienet vastoinkäymiset pelota niin paljon, luottaa selviävänsä kerta siitäkin tilanteesta selvisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Koulukiusaaminen on isoin näistä. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Alkuun se tietysti sattui, kyyneliin asti. Mutta vähitellen kun sitä ajatutui ulkopuoliseksi, sitä tottui omaan tilanteeseensa niin ettei se enää häirinnyt mitenkään. Lisäksi sitä oppi ulkopuolisena seurailemaan ihmisten sosiaalisia pelejä ja kuvioita, analysoimaan ihmisten käytöstä kun oli itse ulkona peleistä. 

Koen erittäin suureksi rikkaudeksi elämässäni sen, etten ole ihmisten seuraa kaivannut koska minut kiusaamisen kautta siitä riippuvuudesta "pakkoerotettiin" lapsena. En koe koskaan olevani yksinäinen, en tule huonolle mielelle jos ihmiset ei pidä minusta tai hyväksy minua tms. Olen itseriittoinen henkisesti.

Klassinen selite. Oikeasti olisit onnellisempi jos sinulla olisi läheisiä ystäviä ja tuntisit olevasi rakastettu. Anteeksi kun pitää torpedoida näitä alas. Inhoan vain tuota väitettä että se olisi joku voimavara. Itselläni on paska lapsuus. Joo, minäkin osaan tarkkailla ihmisiä ja olla varpaillani. Ei se nyt ole kummoinen lahja verrattuna siihen että olisi ollut onnellinen lapsuus, vanhemmat jotka tukevat ja ohjaavat ja rakastavat ja näin kasvaisi ihmiseksi jolla on hyvä itseluottamus ja usko itseensä. Altavastaajana tuollaisesta tilanteesta lähtee. Jos siitä lähtökohdasta menestyy, olisi vielä paremmissa olosuhteissa saavuttanut jotain vielä suurempaa.

Ei tämä mihinkään torpedoidu kommentistasi, paitsi omasta maailmankuvastasi katsoen, joten turha pyytää anteeksi. Olen pitkään ollut erittäin onnellinen ihminen, en osaa enempää onnea mitenkään kaivata. On toki ollut vaikeampiakin aikoja elämässä, yksi masennusjaksokin jonka myös koin hyödyllisellä tavalla kasvattavaksi. Mutta pääosin mitä katselen ihmisten elämää niin totean että siinä näyttää olevan kaikenlaista sisäistä ja ulkoista draamaa paljon enemmän kuin omassa, pienessä mutta onnellisessa elämässäni itsekseni. Monet nekin, joilla ei ole ulkoisesti mikään huonosti, näyttävät olevan levottomia sellaisella tavalla jota en itse ole.

Menestys - sitä en ole koskaan ihmeemmin kaivannut tai tavoitellut. Minulle riittää että elätän itseni työlläni. On minulla akateeminen koulutus ja alan työpaikka, mutta ihan tietoinen valinta on, etten ole halunnut mihinkään huipulle, vaan ihan rividuunarina alallani teen töitä niin että vapaa-ajallekin jää aikaa ja energiaa.