Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Onnea kaikille plussista! Mahtava joululahja! ❤️ Ja neliapilalle viivan vahvistumista toivon.
Täällä alkoi uusi kierto ja sen myötä viisi vuotta täynnä siitä, kun toinen lapsi on ollut tervetullut. Varsinaista yrittämistä reilu vuosi. Edelleen vahvan luottavainen fiilis, että hyvä tästä tulee ja itsellä asian suhteen rento olo.
Kaikille siis hyvää uutta vuotta ja paljon viivoja!!
Paljon onnea kaikille plussanneille! Hienoa kuulla, että täällä on ollut iloisia joululahjoja.
Täällä yk1 takana ja yk2 alussa, hullun vainoharhaiseksi näköjään teki minutkin tämä yrittäminen. Osittain olin varma että mitään ei heti tapahdu, mutta toiveikkaana ylianalysoin ihan jokaikistä pientä oiretta. Kun menkat sitten alkoi, niin ei se mikään yllätys ollut. Jotenkin tuntuu vaan niin hölmöltä, että siirtyy taas kuukaudella projekti... No mutta näin se menee.
Nyt sitten kp 14, flo ennustaa ovista huomiselle ja tänään sain ovis-testistä plussan. Talletus kp 10 ja jos nyt tänään jotenkin onnistuisi niin olisi mahtavaa... Se ei aina vaan ole niin itsestään selvää. Varsinkin kun muutenkin niitä kertoja on harvemmin. Itse koen aloitteen tekemisen "tämän projektin" takia jotenkin nihkeäksi. Ihan kun puoliso ei muka arvaisi miksi nyt yhtäkkiä jotain ehdottelen.
Joku tuolla kyseli, että huomaako kukaan itse oviksen. Minä huomaan kun oireet ovat todella selkeät, arat rinnat, limaa erittyy runsaasti, jommalla kummalla (yleensä vasemmalla) puolella munasarjan kohdalla tuntuu pistoja/ painetta ja alavatsalla voi tuntua painetta useamman kerran päivässä. Lisäksi ns kostea olo ja ehkä jopa mahdollinen turvotus alakerrassa. Parina aiempana kiertona on ollut jopa todella kipeä jomotus alavatsalla, niin että jouduin ihan lämpimällä kauratyynyllä hautomaan vatsaa ja hulluna googlettelin kipeää ovulaatiota.
Puoliso on myös henkisesti ehkä herännyt tähän projektiin viime kuukauden aikana. Oli todella levoton juuri ennen kun minun menkat piti alkaa ja mainitsi ettei ole nukkunut hyvin. Aiemmin hänellä on ollut käsitys että raskaaksi tulee ympäri kuukauden ja heti ensimmäisellä kerralla nappaa. Siksi yrittäminenkin on hieman siirtynyt, että aika olisi oikea hänen mielestään. Nyt taisi sitten tulla maan pinnalle aloittamisen jälkeen mitään ei tapahtunutkaan.... toivotaan nyt ettei kauan kestä.
Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin!
N 35 M 36 Ensimmäinen toiveissa - yritys aloitettu 12/2020.
Hoitoihin päätyneet, mua edelleen kiinnostaisi millaisia oireita olette saaneet hormoneista. Oma eka fiilis on etten mitenkään kestä niitä kipuja joita niistä tulee, ainakaan useampaa kiertoa. Johan alkaa töissäkin valitus jos olen joka kuukausi saikulla viikon.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Tulppaanitar kirjoitti:
Hoitoihin päätyneet, mua edelleen kiinnostaisi millaisia oireita olette saaneet hormoneista. Oma eka fiilis on etten mitenkään kestä niitä kipuja joita niistä tulee, ainakaan useampaa kiertoa. Johan alkaa töissäkin valitus jos olen joka kuukausi saikulla viikon.
En tiedä tarkoititko mitä hormoneja mutta kerron omasta tilanteestani jossa käytössä ns. ensimmäinen apukeino meidän kohdalla kun "vikaa" ei kummastakaan ole löydetty. Itselläni oli nyt ensimmäinen kierto jossa hormoneita käytössä kun heti ensikäynniltä sain reseptit pregnyl-pistokseen ja terolutiin. Minulle ei pistos tehnyt mitään oireita ja terolutit lähinnä ovat vähän turvottaneet. Rinnat kipeytyi hieman myös mutta siitä en osaa sanoa johtuuko hormonista vai plussasta. Ei siis minulla ainakaan vaikuttaneet kovin pahasti tai aiheuttanut vaikeita oireita 😊 tokihan kaikki on yksilöllistä ja varmasti lääkkeestäkin kiinni mutta tässä oma kokemukseni.
Tulppaanitar, mitä hormoneja tarkoitat tarkemmin? Mulla alkaa olemaan kokemus aika hyvästä kattauksesta :D Letroja inhoan yli kaiken, saan niistä erittäin voimakkaan päänsäryn ja lisäksi ne mm. kuivattavat limakalvoja valtavasti. Teroluteista tulee turvotusta, etenkin rinnat kasvavat. Gonal F ei tunnu vaikuttavan oikeastaan mitenkään. Ovitrelle tekee lievät raskausoireet. Progynova ei taida tehdä juuri oireita, tai sitten en vain tunnista niitä enää tässä kaikessa lääkecoctailissa.
31 ja 32v pariskunta, toive esikoisesta 11/19. PCOS ja endometrioosi. Kevyemmät hoidot (OI+IUI) 5/20 alkaen, IVF alkanut 12/20.
Onnea plussanneille❤️ plussauutiset luo aina itellekki toivoa!
ON. Täällä kierto lähentelee taas loppuaan, la pitäs alkaa menkat. Jotenki en tärppiin jaksa uskoa edelleenkään.. Dpo 6 ja 7 oli alamahassa tuntemuksia, sen jälkeen ei oikeastaan mitään, tai tänään ehkä jotain pientä, mut todennäköisesti johtuu lähestyvistä menkoista. Jos/kun ne menkat alkaa, niin aion varata yksityiselle aikaa johonkin perustutkimukseen. Josko jotain selviäis.
Hmm, tänään vessassa käydessä ja pyyhkiessä tuli paperiin hailakan vaaleanpunaista valkovuotoa aika reippaasti 🤔 Testit ei ole vahvistuneet, eli oisko taas ollut selkeitä viivanpaikkoja. Vatsaa nipistelee edelleen, tänään rinnat myös tuntuneet ajoittain aiempaa herkemmiltä.
Mietin, olisiko ovulaatio nyt kuitenkin tapahtunut sitten myöhemmin ja olisiko mahdollista että tuo on kiinnittymisvuotoa tms.? En muista että aiemmin olisi tuollaista tullut, edes siis ennen menkkoja. Muutenkin valkovuotoa on tullut välillä aika reippaasti viime päivinä.
Jos nyt ovulaatio ois tullut myöhemmin ja oisin siitä hedelmöittynyt, niin nyt saattaisi suurinpiirtein olla dpo6.
Onko täällä muilla ollut tällaista? Edelsikö menkkoja vai plussasitteko? Itse nyt seurailen tilannetta ja laitoin pikkuhousunsuojan niin näkee tuleeko vuotoa siihen asti.
Halti kirjoitti:
Tulppaanitar, mitä hormoneja tarkoitat tarkemmin? Mulla alkaa olemaan kokemus aika hyvästä kattauksesta :D Letroja inhoan yli kaiken, saan niistä erittäin voimakkaan päänsäryn ja lisäksi ne mm. kuivattavat limakalvoja valtavasti. Teroluteista tulee turvotusta, etenkin rinnat kasvavat. Gonal F ei tunnu vaikuttavan oikeastaan mitenkään. Ovitrelle tekee lievät raskausoireet. Progynova ei taida tehdä juuri oireita, tai sitten en vain tunnista niitä enää tässä kaikessa lääkecoctailissa.
Letroja ensisijaisesti tarkoitin, mutta muutkin kiinnosti. Mä sain letroista kuumetta, migreenin, pahoinvointia oksenteluun asti, ripulin ja kovat lihassäryt sekä kovan väsymyksen. Olin yhdestä napista kolme päivää kipeänä. Aivan horror jos noita joutuisi syömään koko kevään.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Tulppaanitar, letroja ei oo mikään pakko syödä. Mulla on takana 8 OI-kiertoa, joista loppupuolella en syönyt enää ollenkaan letroja, koska en kestänyt sitä oloa. Simulaatio tehtiin FSH-pistoksilla, jotka ajaa saman asian, tai ovat itseasiassa usein paljon parempikin vaihtoehto, koska ne ei salpaa estrogeenin tuotantoa ja siten esim. limakalvo kehittyy helpommin vahvaksi. Kysy siis rohkeasti lääkäriltä, että voitaisko letrot vaihtaa pistoksiin :)
31 ja 32v pariskunta, toive esikoisesta 11/19. PCOS ja endometrioosi. Kevyemmät hoidot (OI+IUI) 5/20 alkaen, IVF alkanut 12/20.
neliapila kirjoitti:
Hmm, tänään vessassa käydessä ja pyyhkiessä tuli paperiin hailakan vaaleanpunaista valkovuotoa aika reippaasti 🤔 Testit ei ole vahvistuneet, eli oisko taas ollut selkeitä viivanpaikkoja. Vatsaa nipistelee edelleen, tänään rinnat myös tuntuneet ajoittain aiempaa herkemmiltä.
Mietin, olisiko ovulaatio nyt kuitenkin tapahtunut sitten myöhemmin ja olisiko mahdollista että tuo on kiinnittymisvuotoa tms.? En muista että aiemmin olisi tuollaista tullut, edes siis ennen menkkoja. Muutenkin valkovuotoa on tullut välillä aika reippaasti viime päivinä.
Jos nyt ovulaatio ois tullut myöhemmin ja oisin siitä hedelmöittynyt, niin nyt saattaisi suurinpiirtein olla dpo6.Onko täällä muilla ollut tällaista? Edelsikö menkkoja vai plussasitteko? Itse nyt seurailen tilannetta ja laitoin pikkuhousunsuojan niin näkee tuleeko vuotoa siihen asti.
En tiiä vastaako täysin sun kysymykseen, mutta mulla on ollut runsasta valkovuotoa oikeastaan ovulaatiosta, tai muutama päivä sen jälkeen, lähtien. Menkkojen oletettuna alkupäivänä tuli paperiin pyyhittäessä kerran vaaleanpunaista valkovuotoa. Vähän säikähdin aluksi, mutta ilmeisesti joka neljännellä raskaana olevalla naisella voi tulla vähän verta, ns. valemenkat. Sen jälkeen ei ole tullut mitään veristä vuotoa. Peukut pystyssä, että enteilisi plussaa 👍🏻👍🏻😊
Minä 28 v. ja mies 31 v. Esikoinen toiveissa. Yritys aloitettu 4/20.
Lumokeiju, olitko jo tuossa kohtaa plussannut kun vuotoa tuli? 😊
Nuttura, tämä selventää paljon! Toivottavasti tuo miehen toimenpide saisi teillä nyt pikaisen plussan aikaiseksi :).
Neliapila, alkuraskauden vuodot ovat todella yleisiä, Lumokeijun joka neljäs -arvio on minunkin mielestäni oikea arvio. Muutaman päivän kuluttua ollaan varmasti paljon viisaampia. Tsemppiä piinailuun!
Kolmenkympin kieppeillä oleva pariskunta haaveilee toisesta lapsesta. Ensimmäisestä kierrosta tärppäsi ja nyt toivotaan, että tuleva syyskuinen pysyisi mukana kyydissä.
Esikoisen yritys aloitettiin keväällä 2020. Epäonnea kohdattiin sen jälkeen kahdesti. Elävä ja terve vauva saatiin syliin 5/22 🤍.
neliapila kirjoitti:
Lumokeiju, olitko jo tuossa kohtaa plussannut kun vuotoa tuli? 😊
Joo, ekan plussatestin tein tosi aikaisin (dpo 9) ja siitä muutaman päivän päästä tuli verinen vuoto. Juuri samana päivänä soittelivat takaisin neuvolastakin, kun aikaa varasin, niin sieltä sanoivat myös, että voi tulla vähän vuotoa. Sanoivat, että seurailla. Mitään erikoista ei tapahtunut enää vuodon jälkeen, ei mitään tuntemuksia. Dpo 15 tein testin ja siinä viiva oli vahvempi, joten luulen, että vuoto oli minulla harmitonta 😊
Minä 28 v. ja mies 31 v. Esikoinen toiveissa. Yritys aloitettu 4/20.
Lumokeiju kirjoitti:
neliapila kirjoitti:
Lumokeiju, olitko jo tuossa kohtaa plussannut kun vuotoa tuli? 😊
Joo, ekan plussatestin tein tosi aikaisin (dpo 9) ja siitä muutaman päivän päästä tuli verinen vuoto. Juuri samana päivänä soittelivat takaisin neuvolastakin, kun aikaa varasin, niin sieltä sanoivat myös, että voi tulla vähän vuotoa. Sanoivat, että seurailla. Mitään erikoista ei tapahtunut enää vuodon jälkeen, ei mitään tuntemuksia. Dpo 15 tein testin ja siinä viiva oli vahvempi, joten luulen, että vuoto oli minulla harmitonta 😊
Joo! Itse siis tässä mietin, että kun sellaista oikeasti selkeämpää plussaa ei oo testiin pärähtänyt että oiskohan tässä edelleen mahdollista olla raskaana, jos tuo vuoto liittyisi siihen raskautumiseen vaikkei vielä tarpeeksi ois hormonia kehossa 🤔
Ajan kanssahan tämäkin toki selviää 😊 Täytyy varmaan pari päivää odottaa ja sitten testailla. Nyt ei oo loppupäivänä tullut ollenkaan tuota vaaleanpunaista vuotoa.
Miten muuten, ootteko huomanneet että joku testi näyttäisi aikaisemmin raskauden kuin toinen (puhun nyt samanvahvuisista, eli että jokin vaikka 25mIU testi olisi näyttänyt aiemmin/näkynyt paremmin kuin toisessa 25mIU testissä)?
Jäin hetkeksi pois täältä, kun ei päästy yk4 edes yrittämään. Jotenkin yk5 meni täysin jännittämättä...
Jouluaaton aattona oli jo 3pv myöhässä, joten testasin aattona kaksi selvää viivaa. Testin sai sitten mies joululahjaksi. Tapaninpäivänä tuli kuitenkin pari tippaa verta, joten ei ole uskaltanut vielä riemuita.
Rinnat pirun arat ja paineen tunnetta alavatsassa. Muuten kohtuu hyvä olo.
Voi hohhoijaa... Mulla tänään kp 15 ja olen ottanut kp 7 yhden letron (joo sooloilua, älkää kysykö, en pystynyt syömään enempää olojen vuoksi...). Odotin äppien ja kaiken perusteella ovista vasta viikonlopuksi tai ensi viikolle, koska nyt muutamia kiertoja jo ollut kp 18. Eilen vielä oli aivan school glue -limat mutta tadaa juuri tänään droppasi lämmöt ja nyt ilmestyi kuin taikaiskusta oikein oppikirjamaiset venyvät limat. Ei tosin vielä kirkkaat vaan sameat mutta niin sitkeän venyvät ettei voi erehtyä. Ja ollaan miehen kanssa eri paikkakunnilla perjantaihin asti. Ottaa päähän aivan mielettömästi. Talleteltiin kyllä varmuuden vuoksi eilen illalla, mutten uskonut tosissaan että nyt ovuloisin enkä esimerkiksi juurikaan odotellut ennen suihkua. Koska miehen siemenen laatu ei ole kovin ihmeellinen ja vielä saunottiin useita päiviä putkeen, yllätyn isosti jos kestäisi hengissä munasoluun saakka. Mietin vakavasti viitsisinkö ajaa tänään melkein 300 km sperman perässä kun huomenna siihen ei ole mahista.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Tulppaanitar, kovasti tsemppiä! Onhan tuossa toki edes jonkinlainen mahdollisuus raskautua, kun olette kuitenkin talletelleet. Mä kyllä silti saattaisin jopa ajaa jos siihen ois mahdollisuus ja toinen ois kaukana, koska toisaalta on niin ”pitkä aika” taas odottaa seuraavaa kiertoa 🤔 Mutta pitkä matkahan tuo toki on!
Mulla on koko päivän tuntunut jomottelua ja nipistelyä alavatsassa, ja välillä mietin että kuvittelenkohan vaan tuon kaiken 😅 Tänään myös yhtäkkiä iski verenmaku suuhun, joka kyllä lähti yhtä pian kuin tulikin. Tosin tullakseen takaisin hetken perästä. Ja sitten taas lähti pois 🤨 Ihan ihmeellistä! Aiemmin päivällä meni myös yllättäen vatsa sekaisin.
Välillä tuntuu että menkat ois alkamassa ihan just, tuon jomottelun vuoksi. Toisaalta esikoisesta jomotteli myös ja tuolloin ajattelin että ihan juuri alkaa varmasti menkat. Sitten unohdin asian sikseen, ja siitä kaksi viikkoa myöhemmin huomasin olevani raskaana 😅 Yritäppä tässä sitten oireita lukea, ei varmaan kannattaisi edes yrittää 😂
Ymmärrän kyllä hyvin tuon fiiliksen Tulppaanitar, meillä jäi talletus yhteen kertaan tässä kierrossa (kp 10) ja olisi varman päälle pitänyt saada jotenkin järjestettyä useampi... Se mahdollisuus kuitenkin nyt meni kun oli joulu ja talo täynnä sukulaisia.
Mites muilla henkinen puoli tämän yrittämisen suhteen? Itsellä on jotenkin sellainen epätodellinen olo, että jos/kun ne menkat sieltä tulevat niin en ole yllättynyt. En halua innostua yhtään ja ei vielä konkreettisesti edes ajattele että tässä mitään yritetään. Kai se on itsesuojeluvaistoa, ettei tulisi pettymyksiä. Ehkä siksi on vielä outoa ottaa tosissaan niitä tallettelujen ajankohtiakin kun osittain ajattelee että mitään ei kuitenkaan tapahdu... kuulostan varmaan ihan hullulta.
Miehelle eilen kuvailin asiaa näin: tuntuu kun lottoaisit joka viikko ( tai edes pari kertaa kuussa) ja koskaan et voita. Ja tiedät ettet voita, koska mahdollisuus voittaa on niin pieni. Mutta mahdollisuus on olemassa. Ja tosiasiassa tässä "lotossa" voittaa kokoajan joku (ainakin somen perusteella....). Ei vaan halua antaa itselle liikaa toivoa sen oman voiton suhteen.
Meidän taustaa sen verran, että itse olen halunnut tätä jo pitkään mutta eri elämän syiden takia nyt vasta alkanut yrittäminen. Joten itselle tuntuu että tätä henkistä yrittämistä on tapahtunut jo kuukausia.
N 35 M 36 Ensimmäinen toiveissa - yritys aloitettu 12/2020.
En mä nyt sitten ajanut miehen tykö. Alkoi viestittely kuulostaa siltä että menisi kuitenkin vain riitelyksi tai mököttämiseksi. Meillä kyllä onnistuu tallettelut siitä huolimatta, mutta vähän hirvittää mitä moinen tekee meidän parisuhteelle pitkässä juoksussa. Mies on jo valitellut, että tuntuu kuin en olisi ikinä iloinen.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Kiiko: Niin alkaahan tässä yritystä olla takanapäin jo pidempi aika. Kaksi useamman kierron taukoa on takanapäin, joista toinen eli tämä uudempi kesti lähes puoli vuotta. Meillä ehkä suurin syy olla tässä vaiheessa hakeutumatta tutkimuksiin on se, että halutaan olla ensin tehneet niin sanotusti kaikkemme, vielä löytyy paljon parantamisen varaa niin elintavoissa kuin muutenkin. Miehelläni on myös hoidettu eräs vaiva tässä hiljattain, joka on lääkärin mukaan mahdollisesti ollut ainakin osasyynä siihen, ettei ole tärpännyt. Eli nyt on yk2 menossa tuon korjauksen jälkeen ja siksi haluamme antaa sille aikaa 🙂
Vajaa 30v / ensimmäinen toiveissa