Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Onnea Nuunulainen plussasta! Ihana saada plussauutisia tähän pimeään syksyyn 💖
N25, M30. Esikoisen yrittäminen aloitettu 5/20. KM 8/20.
Onnea Nuunulainen! 🤩
Täällä kp21, dpo4 -ish, en osaa tarkasti sanoa. On ollut pirun kiireinen viikko töissä mutta myös mukavaa on osunut tälle viikolle. Nyt vkloppuna olisi pientä viinin juontia tiedossa. Vähän on kysymysmerkkiä että kuinka kannattaisi toimia kun toisaalta tekee mieli juoda pari reilua lasillista eikä jaksaisi alkaa liikaa nirsoilemaan seurassa ja sitten taas pohdin, että ei nyt ainakaan sen takia jäisi kiinnittämättä tms. Mitä olette itse tehneet vastaavissa tilanteissa? vkloppuna on dpo6, että testaaminenkin vähän turhaa, kun tuskin mitään oloja siihen mennessä
N36, M35.
Toiveissa toinen alkaen 5/2022, plussa 7/2022, LA 3/2023
Ensimmäinen yritys alkoi 3/2020, tm km vk 10 9/2020, plussa 11/2020 ja esikoinen syntyi 7/2021.
Jaahas, ei näy ovulaatiota joten inseminaatiota ei ainakaan tänään tehdä. Mulla on siis hormooninousu näkyny sunnuntaista asti tuolla cb:N kaksoishormoni testillä. Vähän alan olemaan sillä kantilla ettei koko ovulaatiota ole kyllä tulossa. Mutta katsellaan vkloppu ja sitten soittoa lääkärille että mitä tehdään. Tänään kp15.
N32M39, esikoinen toiveissa. yritys aloitettu 03/19, haasteena pcos. Miehellä alhainen siittiötuotanto. Lapsettomuushoidot aloitettu 11/20, plussa 1/21
Oon täälä käynyt välillä kirjoittelemassa. Elokuussa keskenmeno rv 11 ja Viime kierrossa kemiallinen ja tässä kierrossa olin varma taas turhista haamuista tai kemiallisesta. Tänää pitäs olla dpo 13, viime sunnuntaina eli isänpäivänä tunsin todella kovaa kipua kohdussa ihan hetken, oli lamaavaa kipua. Mut tais olla kiinnittyminen. Mulla yleensä ollu vaan menkkamaista juilintaa kiinnittyessä.
Tein tosiaan noi kaikki testit tänää, sofin liuska, rfsu liuska ja pc liuska :) ei vielä liikaa uskalla iloita mun taustalla(3km +kemiallisia 2 vuoteen) , mutta toivo vähän heräs :)
32 vuotias. Esikoinen 2012. Toista yritetty parisen vuotta. 3 keskenmenoa rv 6,rv 10 ja rv11.
Nyt menossa toinen kierto viimeisimmän keskenmenon jälkeen.
Moi kaikille :)
Olipa kiva löytää tämä keskustelu ja nopeasti lueskella viimeaikaisia viestejä. Täällä jaetaan paljon samoja ajatuksia, unelmia ja pelkoja kuin allekirjoittaneella on tällä hetkellä :) Paljon voimia myös teille, jotka ovat saaneet viime kuukausina surullisia uutisia <3
Itse päädyin tänne siis siksi, että meillä toivotaan ensimmäistä lasta ja sen suhteen yksityisen puolen hoidot käynnissä. Eka inseminaatio luomuna oli tämän viikon maanantaina. Ajatus on toki, ettei ekalla tärppää ja monta inssiä vielä edessä. Mutta toisaalta toivoa on just niin kauan kuin kierto alkaa alusta. :) Tänään kp 21 ja kierto yleensä 30-32pv. Reilu viikko odoteltavaa siis ennen uutta siittiötilausta. Meillä siis lapsettomuuden syy siittiöiden muute, eli mitään muuta tekijää ei ainakaan toistaiseksi ole tutkimuksissa havaittu.
Kiva jännätä omaa ja muiden unelmaa yhdessä!
esjui kirjoitti:
Moi kaikille :)
Olipa kiva löytää tämä keskustelu ja nopeasti lueskella viimeaikaisia viestejä. Täällä jaetaan paljon samoja ajatuksia, unelmia ja pelkoja kuin allekirjoittaneella on tällä hetkellä :) Paljon voimia myös teille, jotka ovat saaneet viime kuukausina surullisia uutisia <3Itse päädyin tänne siis siksi, että meillä toivotaan ensimmäistä lasta ja sen suhteen yksityisen puolen hoidot käynnissä. Eka inseminaatio luomuna oli tämän viikon maanantaina. Ajatus on toki, ettei ekalla tärppää ja monta inssiä vielä edessä. Mutta toisaalta toivoa on just niin kauan kuin kierto alkaa alusta. :) Tänään kp 21 ja kierto yleensä 30-32pv. Reilu viikko odoteltavaa siis ennen uutta siittiötilausta. Meillä siis lapsettomuuden syy siittiöiden muute, eli mitään muuta tekijää ei ainakaan toistaiseksi ole tutkimuksissa havaittu.
Kiva jännätä omaa ja muiden unelmaa yhdessä!
Meille yös tehtiin ensimmäinen inssi tällä viikolla luomukiertoon. Oliko teillä irroituspiikkiä käytössä? Meillä inssi ajoitettiin ovistestin mukaan. Mua tosin huolestuttaa ajoitus: sain ovisplussan illalla n. klo 21 ja inssi tehtiin seuraavana päivänä klo 11.30. Mietin, olisiko sittenkin pitänyt tehdä inssi vasta sitä seuraavana päivänä. Munasolu ei ollut vielä irronnut, koko 20.5 mm. Luin, että pesty sperma elää vain n. 12 h, joten tuntuu, että ajoituksen puolesta meni pieleen.
Millaisilla hoidoilla teidän tarkoitus jatkaa, jos tästä kierrosta ei tärppää? Meillä seuraava kierto tehdään irroituspiikillä ja sit mietitään, otetaanko käyttöön ovulaatioinduktio. Hormonien käyttö tosin arvelluttaa monikkoraskausriskin takia ja toisaalta siksi, että jos kypsyy liikaa munasoluja, kierto menee kokonaan hukkaan.
Kiva kuulla hiiviskelijä, että siellä ollaan samassa tilanteessa.
Täällä tosin huoli päinvastainen: inseminaation hetkellä ovis oli jo ilmeisesti tapahtunut koska follikelia ei enää näkynyt (toivottavasti oli kuitenkin juuri puhjennut). Tästä syystä usko aika heikko tässä vaiheessa, kun ajoitus ei ollut täydellinen jos ollenkaan oikea. Mua ei siis ultrattu ollenkaan tossa ovista ennenkään. EIkä ollut siis piikkiä käytössä.
Meillä suunnitelma n. 5-6 inssiä tehdä ja sit miettiä jatkoja. Kolmannen jälkeen vasta jotakin tukilääkitystä (letrot) mietinnässä. Teilläkin onneks on jo selkeät suunnitelmat, tietää mitä odottaa. Vaikka onhan tässä paljon odottelua ja epävarmuustekijöitä tietenkin :) Ootteko julkisella vai yksityisellä hoidoissa?
Moikka,
Täällä jänniä uutisia, tein tänään plussatestin (liuskan ja cb:n digin)!! Siis kääks, tää oli nyt ikäänkuin ensimmäinen kierto (yk 1) jossa raskaudelle annettiin mahdollisuus ja edellisten lapsien kohdalla ei ole tärpännyt ekalla, joten en yhtään osannut odottaa tätä! Toki mulla ei ole ollut ehkäisyä käytössä kohta 5 vuoteen (lukuunottanatta kahta raskautta välissä), että sikäli raskaus olisi ollut mahdollinen aiemminkin, ollaan vain aikaisemmin vältelty kesken kiertoa pupuilua.
Olo on jotenkin tosi outo, ettei vaan kuitenkin olisi menkat tulossa ja tää menee kesken heti. Mahaa turvottaa, närästää, ja on ihan jäätävän huono olo. Edellisissa raskauksissa ei ole ollut ikinä raskauspahoinvointia, joten en usko että tämä vois olla sitä, varsinkaan kun viikkoja ois nyt jotain 3+6 ja mekat ei vielä ole varsinaisesti myöhässä!
Mulla taitaa tosiaan olla keskenmeno tai myös kohdunulkoinen tai jotain koska vuodan ihan tolkuttomia määriä ja kivut olleet välillä kovatkin. Pelkästään ke-to yönä 10 tunnin aikana 3,5 kuukupillista (175 ml) ja päälle ne mitkä meni suoraan pönttöön. Ihan tolkuton väsymys. Lääkäristä käskivät seurailemaan oloja. En jotenkin edes hoksannut soittaa mihinkään ennen kun luin tuon Nuunulaisen neuvolasta saaman ohjeen. Kiitos siitä.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Hiiviskelijä, mä en olis yhtään huolissani! Meillä oli ekassa inssissä ihan just eikä melkein kellonaikojen mukaan sama ajoitus ja ultrassa näkyi, että ovulaatio on juuri alkanut. Mulla toki on käytössä irrotuspiikki, jonka pistän ovisplussasta. Mutta siis munasolu irtoaa keskimäärin n. 24 tunnin päästä ovulaatioplussasta, eli tuon mukaan sulla oli just hyvin siittiöt siellä jo valmiina tositoimiin, kun munasolu lähti. Mulle on annettu erilaista tietoa pestyn sperman elinajasta, koska on sanottu, että jos ovis osuu lauantaille, niin inssi voidaan hyvin tehdä jo perjantaina ja siittiöt elää kyllä lauantaille. Sinuna olisin Hiiviskelijä luottavaisin mielin sen suhteen, että ajoitus oli kyllä oikea! :)
Meillä peruuntui tämän päivän inssisuunnitelmat, koska sain tiedon korona-altistumisesta :( Yritetään toki kotona ja todennäköisyys täällä onnistumiselle lienee aikalailla yhtä hyvä kuin inssissä, koska meillä miehen siemenneste on kunnossa. Tämä on kuitenkin jo seitsemäs oi-kierto, joten usko on ihan jokseenkin vähissä. Mulla on muuten jokaisessa kierrossa ovuloitunut vähintään kaksi rakkulaa ja ainuttakaan plussaa en ole koskaan saanut, eli itse en osaa kovastikaan pelätä monikkoraskautta. Kerran meillä tuli kuusi rakkulaa, eli hoito keskeytettiin, mutta monirakkulaisuus huomattiin vasta niin viime tingassa, että sekin kierto oltiin ehditty jo yrittää.
Meillä taitaa varsin pian olla edessä siirtyminen ivf-hoitoon. Painitaan vaan sen kanssa, että tehdäänkö se julkisella vai yksityisellä. Haluttaisiin todella paljon alkiodiagnostiikka mahdollisille alkioille ja sitähän ei tehdä muuta kuin yksityisellä. Mutta hintaa koko hommalle tulee varmaan kymmenisen tuhatta euroa, versus sitten julkisella varsin maltilliset kustannukset. Mulla ei vaan pää kestä sitä, että siirretään alkioita tietämättä, onko ne elinkelpoisia. Pcos:n takia siis lähtökohtainen olettamus on, että alkioita kyllä tulee, mutta suuri osa on viallisia.
31 ja 32v pariskunta, toive esikoisesta 11/19. PCOS ja endometrioosi. Kevyemmät hoidot (OI+IUI) 5/20 alkaen, IVF alkanut 12/20.
Tulppaanitar, eikö sut ois pitänyt tutkia kuitenkin jos on epäilys km:sta tai kohdunulkoisesta? Kuulostaa hurjalta että tuollaisella vuotomäärällä kehoitetaan vain seuraamaan tilannetta!!
Nuunulainen, minulla oli muutama viikko sitten viikon verran pientä tuhruttelua ja minua ohjeistettiin neuvolassa varautumaan pahimpaan ja olisin päässyt ultraan jos tuhruttelu olisi vielä jatkunut. Onneksi raskaus kuitenkin jatkuu ja sikiö on viikkoja vastaavan kokoinen kun käytiin viikko sitten yksityisellä. Mutta minulle siis kyllä painotettiin heti alkuunsa että pienikään tuhruttelu ei välttämättä ole harmitonta ja voi pelkästään olla jo oire emättimen tai kohdunkaulan tulehduksesta.
Plussanneille hurjasti onnea ❤️
Babyaspirinista ollu puhetta, nii mä käytin disperiniä (eli samaa Asetyylisalisyylihappoa) n. 50mg päivässä ovulaatiosta eteenpäin. Ei ennen ovulaatiota, kun voi estää ovulaation(koska on tulehduskipulääke, kuten burana) vaikka onkin pieni annos.
Ja teho perustuu siihen että mahdollisesti poistaa pieniä tukkeumia kohdun pienistä verisuonista ja näin ollen vilkastuttaa kohdun verenkiertoa, mikä on kiinnittymisen aikaan hyvästä :) mulla ollu täs plussa kierrossa siis disperin 50mg päivässä, välillä juonut macakaakaota, sekin vilkastuttaa verenkiertoa, sekä vanhankansan vinkki, villasukat jalassa, niin pysyy jalat lämpöisenä ja verenkierto vilkkana alaraajoissa ja näin ollen kohdussakin. 2 plussassa ja 1 kemiallisessa ollu nää käytössä.
32 vuotias. Esikoinen 2012. Toista yritetty parisen vuotta. 3 keskenmenoa rv 6,rv 10 ja rv11.
Nyt menossa toinen kierto viimeisimmän keskenmenon jälkeen.
Onnittelut kaikille plussanneille!
Täällä yk2 (jos 1. lasketaan pillereiden lopetuksen jälkeinen kierto ennen ekoja menkkoja). Tikutin ovisplussan kp 15, nyt dpo 3. Aamulämpöjä en ole seurannut, mutta muuten tullut seurattua tuntemuksia ehkä vähän liikaakin. :D 2 päivää ennen ovis+ alkoi ovislimat (kirkas ja venyvä) ja + seuraavana päivänä valkovuoto oli runsasta, vetistä ja vaaleaa, tämän jälkeen tuntunut tavallisen niukalta. Tissien kipuilu alkoi dpo1. Myös iho alkanut mennä rasvaisempaan kuntoon nyt oletetun oviksen jälkeen. Mietinnässä olis että nyt pari kiertoa vielä tikuttais ja jos oireet jatkossakin selkeitä oviksen ympärillä niin uskaltais jäädä seuraamaan niitä! Pari tulevaa viikkoa aika stressaavia töissä niin jospa saisi ajatuksia nyt toisaalle, aikaisintaan dpo11 jos aloittaisi testailun.. 😅
hiiviskelijä kirjoitti:
Meille yös tehtiin ensimmäinen inssi tällä viikolla luomukiertoon. Oliko teillä irroituspiikkiä käytössä? Meillä inssi ajoitettiin ovistestin mukaan. Mua tosin huolestuttaa ajoitus: sain ovisplussan illalla n. klo 21 ja inssi tehtiin seuraavana päivänä klo 11.30. Mietin, olisiko sittenkin pitänyt tehdä inssi vasta sitä seuraavana päivänä. Munasolu ei ollut vielä irronnut, koko 20.5 mm. Luin, että pesty sperma elää vain n. 12 h, joten tuntuu, että ajoituksen puolesta meni pieleen.
Onko luomulisääntyminen kielletty? Jos tuoreempaa siementä saisi sisään luomuna ja edes aavistuksen nostaisi todennäköisyyttä osua oikeaan hetkeen?
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Äitykkä-77 kirjoitti:
Tulppaanitar, eikö sut ois pitänyt tutkia kuitenkin jos on epäilys km:sta tai kohdunulkoisesta? Kuulostaa hurjalta että tuollaisella vuotomäärällä kehoitetaan vain seuraamaan tilannetta!!
No niin minäkin ajattelin, mutta kun en ollut saanut positiivista raskaustestiä niin oletus kai oli, että istukkakudosta ei voi kovin paljon olla eikä siten suurempia vaurioitakaan. Toki soittoni kirjattiin ylös ja käskivät hakeutua hoitoon jos nousee kuume, vuoto alkaa haista tms.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Onnea Nuunulainen! 😍
Oon nyt muutaman päivän pohtinut miehen elintapojen merkitystä raskautumisen onnistumisessa. 🤔
Mieheni tupakoi askin päivässä ja ottaa joka ilta yhden-kaksi saunaolutta. Ei siis juo humalanhakuisesti koskaan, mutta silti joka ilta menee se pari tölkkiä. Hän on tupakoinut jo pitkään ja ymmärrän, että lopettaminen on todella vaikeaa. On luvannut alkuun vähentää ja harkita lopettamista, mutta kumpaankaan suuntaan ei ole mitään elettä vielä tapahtunut. Ollaan kuitenkin puhuttu, että jos/kun lapsia joskus on, niin sitten tupakointi loppuu.
Olisiko teillä vinkkejä, kuinka saada toinen motivoitumaan tupakoinnin lopettamiseen ja tekemään elämäntaparemontti? Kuinkahan suuri vaikutus tupakalla ja tuolla määrällä alkoholia on siittiöiden laatuun ja määrään? 🤔
Täällä nyt kp32. R-testit näyttää negaa, mutta menkkoja ei kuulu. Sama homma, kuin viime kierrossa.
33v/33v. Esikoisen LA 8/21. ❤️
Pelkkää omaa napaa. Sain tässä kierrossa ekan ovulaatioplussa ikinä, ja olin niin varma, että nyt tärppää. Ehei, tänään dpo 13, ja eilen illalla alkoi nippailemaan sisuskaluissa. Menkat alkanee viimeistään maanantaina. Turhauttaa, ärsyttää, itkettää. Samalla mä olen niin pettynyt, että kierron pituus vaihtelee reilusti ja nyt se on ollut pisimmillään 38 päivää. Jos mulla olisi kaikki kierrot tuon mittaisia, niin se tarkottaisi sitä että 28 päivän välein ovuloivalla naisella olisi vuodessa lähes neljä kiertoa enemmän tulla raskaaksi kuin mulla. Kuinka epäreilua?
Kävin siellä yksityisellä gynellä tsekkauttamassa tilanteen. Mut ultrattiin ja otettiin jotain verikokeita, kaikki tulokset olivat täysin normaaleja. Miehen spermaa ei olla nyt vielä tutkituttamassa (toivon että tässä kuitenkin tärppäisi ja toisaalta samalla mulla on pelkotiloja, joista en vielä halua alkaa murehtimaan). Ensin olin varma, että vika on mussa, mutta nyt pelottaakin että se on miehessä. Mitä jos siittiöitä ei ole laisinkaan, voidaanko me koskaan saada lapsia? Tai onko syy kuitenkin mun, kun en saa sitä viivaa ovistikkuun? Jos syy on selvästi toisessa niin miten meidän suhteelle käy? Ei pitäisi vielä huolestua, ollaan yritetty vasta 6kk, mutta silti mieli synkkenee entisestään.
Hopeareunuksena kerrottakoon, että mähän valitsin gyneni sen mukaan, että hän työskentelee julkisella lapsettomuushoitojen parissa. Hän laittoi meille lähetteen eteenpäin julkiselle saatesanoilla, että suosittelee jatkotutkimuksia jo tässä vaiheessa ja mainitsi kuitenkin mahdollisuuden ovulaatiohäiriöön (en ole saanut ovisplussaa kuin nyt kerran, kierrot heittelee miten sattuu jne). Katsoin omakannasta äsken, ja HUS ON HYVÄKSYNYT SEN! Jonot on ymmärtääkseni pitkät (lähemmäs puoli vuotta), mutta me ollaan jonossa!! Voidaan nyt rauhassa ja stressittömästi jatkaa yrittämistä, saadaan apua ensi vuonna jos sitä tarvitaan! Olo on samalla niin helpottunut.
Kolmenkympin kieppeillä oleva pariskunta haaveilee toisesta lapsesta. Ensimmäisestä kierrosta tärppäsi ja nyt toivotaan, että tuleva syyskuinen pysyisi mukana kyydissä.
Esikoisen yritys aloitettiin keväällä 2020. Epäonnea kohdattiin sen jälkeen kahdesti. Elävä ja terve vauva saatiin syliin 5/22 🤍.
Täällä ovulaatio lähestyy. Flon mukaan se olis ke. Joka toisen päivän taktiikalla mennään😅josko varmuuden vuoksi koko viikko. Jännä, miten tässä vaiheessa aina toivo herää asian suhteen, että "joko nyt" olis meidän vuoro!
Kiitos kaikille onnitteluista ja tykkäyksistä! ❤️
Soitin neuvolaan ja siellä oli aivan ihana henkilö luurin toisella puolella. Kysyin myös tuosta tiputtelu-/tuhruvuoto asiasta ja ajattelin sen vastauksen tännekin kommentoida, jos joku muu vaikka miettii tai kokee samaa. Neuvolan tyyppi sanoi, että tuhruvuoto tai ihan pieni tiputtelu on normaali alkuraskaudessa ja niin kauan kuin se on pientä (eli ei hulahtele tai tarvitse suojaa) ja pääasiallisesti rusehtavaa niin ei tarvitse huolestua. Samoin kuulemma menkkamaiset jomotukset on normaaleja. Jos taas vuotoa on enemmän tai tulee kovaa toispuoleista alavatsakipua niin silloin pitää olla lääkäriin yhteydessä. Toivottavasti tästä tiedosta on jollekin muullekin hyötyä. 😊