Ottiilia
Seuratut keskustelut
Kommentit
Moikka,
Täällä jänniä uutisia, tein tänään plussatestin (liuskan ja cb:n digin)!! Siis kääks, tää oli nyt ikäänkuin ensimmäinen kierto (yk 1) jossa raskaudelle annettiin mahdollisuus ja edellisten lapsien kohdalla ei ole tärpännyt ekalla, joten en yhtään osannut odottaa tätä! Toki mulla ei ole ollut ehkäisyä käytössä kohta 5 vuoteen (lukuunottanatta kahta raskautta välissä), että sikäli raskaus olisi ollut mahdollinen aiemminkin, ollaan vain aikaisemmin vältelty kesken kiertoa pupuilua.
Olo on jotenkin tosi outo, ettei vaan kuitenkin olisi menkat tulossa ja tää menee kesken heti. Mahaa turvottaa, närästää, ja on ihan jäätävän huono olo. Edellisissa raskauksissa ei ole ollut ikinä raskauspahoinvointia, joten en usko että tämä vois olla sitä, varsinkaan kun viikkoja ois nyt jotain 3+6 ja mekat ei vielä ole varsinaisesti myöhässä!
Moi!
Kävin kommentoimaissa vauva vuodelle 2021-2022 ketjuun, mutta näytti olevan sen verran hiljainen ketju, että siirryn tänne.
Täällä eräs ruuhkavuosiarkeensa hajoileva, mutta salaa kolmannesta lapsesta haaveileva 30+ rouva ilmoittautuu! Tämä vauvakuume on sikäli jotain käsittämätöntä, että järki sanoo EI, mutta sydän kaipaa kipeästi kolmatta. Työtilanne ja arjen kuormitus on juuri nyt sellaista, että kolmonen olisi tervetullut aikaisintaan ensi vuoden lopulla, esikoinen olisi silloin 5,5v ja kuopus 3,5v ja pahimmat uhmailuvaiheet ohitettu.
Ehkäisyä ei ole ollut käytössä vuoden 2015 jälkeen, mutta koska en ole erityisen helposti raskautuvaa sorttia, niin ehkäisynsä toimii (kiireen, väsymyksen ja vähäisen kahdenkeskiseen ajan lisäksi) kierron seuranta ja varmojen päivien hyödyntäminen. Toisen raskauden jälkeen kierto on lyhentynyt ja muuttunut epäsäännölliseksi, joten epäilen, että en raskaudu ilman apuja. Ja koska 35v rajapyykki lähestyy uhkaavasi, niin ensimmäiseksi pitäisi marssia gynekologin vastaanotolle.
Ensimmäinen raskauteni meni aikoinaan kesken varhaisilla viikoilla, toisesta syntyi esikoinen ja kolmannesta kuopus. Täytyy henkisesti varautua myös keskenmenon mahdollisuuteen jos ja kun, ensi kevään/ kesän aikana tärppäisi.
Tsemppiä kaikille kuumeiljoille ja tarrasukkia plussanneille!
Hep!
Täällä eräs ruuhkavuosiarkeen hajoileva ja siltikin kolmannesta lapsesta haaveileva 30+ rouva ilmoittautuu! Tämä vauvakuume on sikäli jotain käsittämätöntä, että järki sanoo EI, mutta sydän kaipaa kipeästi kolmatta. Työtilanne ja arjen kuormitus on juuri nyt sellaista, että kolmonen olisi tervetullut aikaisintaan ensi vuoden lopulla, esikoinen olisi silloin 5,5v ja kuopus 3,5v ja pahimmat uhmailuvaiheet ohitettu.
Ehkäisyä ei ole ollut käytössä vuoden 2015 jälkeen, mutta koska en ole erityisen helposti raskautuvaa sorttia, niin ehkäisynsä toimii (kiireen, väsymyksen ja vähäisen kahdenkeskiseen ajan lisäksi) kierron seuranta ja varmojen päivien hyödyntäminen. Toisen raskauden jälkeen kierto on lyhentynyt ja muuttunut epäsäännölliseksi, joten epäilen, että en raskaudu ilman apuja. Ja koska 35 rajapyykki lähestyy uhkaavasi, niin ensimmäiseksi pitäisi marssia gynekologin vastaanotolle.
Ensimmäinen raskauteni meni kesken, toisesta syntyi esikoinen, joten täytyy henkisesti varautua myös keskenmenon mahdollisuuteen jos ja kun, ensi kevään/ kesän aikana tärppäisi.
Tsemppiä kaikille kuumeilun! Ja muistakaa foolihappolisä! Suositus taitaa olla, että 6kk ennen yrittämisen aloitusta olisi jo hyvä aloittaa foolihapon syöminen.
Lisään vielä, että minäkin tajusin nyt laittaa mailia tuohon huhtikuiset2018 gmailiin :D
Nähdään ryhmässä!
Moikka,
Kai minäkin uskallan liittyä tänne plussanneiden joukkoon varovaisella jännityksellä. Plussasin arviolta dpo 12 perjantaina, eli la oli joskus 24. - 27.7. Eilen ja tänään tehty varmistustestit ja näyttäisi viiva vahvistuvan. Kierto on ollut sen verran epäsäännöllinen, että ultrassa selvinnee laskettu aika, jos sinne asti tämä pieni pysyy matkassa <3
Tämä olisi meille kolmas lapsi, ollaan miehen kanssa kolmekymppisiä ja lapset 4,5v ja 2,5v.
Lapset alkaa olla päivä päivältä omatoimisempia ja arki lasten kanssa on muutenkin syksy aikana helpottunut, niin että annettiin kolmannelle lupa tulla ja sehän tarppäsikin suureksi yllätykseksi ensi yrittämällä. Asiaa varmasti edesauttoi se, että en ole käyttänyt hormonaalista ehkäisyä ollenkaan esikoisen syntymän jälkeen.
Oireinä tällä hetkellä jatkuva pissahätä ja närästys. Jännä, miten närästys voi alkaa jo nyt, kun maha ei ole edes kasvanut! Edellisissä raskausissa närästys on ollut riesana vasta suunnilleen puolivälistä asti.
Vähän jännitän miten tämä asia töissä otetaan, kun ensi vuosi tulee olemaan ihan superkiireinen työn saralla. Kalenteri buukattu jo pitkälle syksyyn 2021...