Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Onnea plussanneille, ja tsemppiä yrittäjille! Olen lukenut sivusta ja kommentoinut tuskin lainkaan, mutta nyt haluisin jakaa, jos se tsemppaa jotakuta muutakin pidempään yrittänyttä.
Tammikuusta alkaen ollaan yritetty, tuloksena yksi testiin napattu kemiallinen/varhainen km 5/20. Aikeissa oli soitella klinikalle kuun vaihteessa, jos ei tästä kierrosta nyt nappaa, mutta tänään kp 26/28 tein positiivisen testin.
Vaikka viime kokemuksen takia pelottaa ihan kamalasti eikä tähän onneen voi vielä luottaa, niin olen onnellinen siitä positiivisesta tuloksesta; olin itse ihan varma, ettei oikeesti voi raskautua enää luomuna jos on näin kauan jo menny ”täydellistä yrittämistä” (nyt oli yk11 meneillään).
Ja sitte vinkkeihin: Me saatiin lähipiiristä vinkki netistä ostettavaan liukkariin (Conceive plus, ei saanut suomesta), jonka sisältämien vitskujen ja muiden hyvien aineiden luvattiin parantavan siittiöiden mahiksia kohdussa ja sinne pääsyssä. Tää oli tässä kierrossa ekaa kertaa käytössä. Sen lisäksi vaihdoin työpaikkaa painostavan ilmapiirin toimistolta mun unelmatyöhön, joka muuten nyt sitten jännittää ihan hemmetisti- että miten kuitenki aika pian töiden alettua ilmoittaa olevansakin raskaana!
En tiedä onko kumpikaan varma vinkki yrittämiseen, mutta jos vaikka tuo hedelmällisyysliukkari ketään auttaisi, niin halusin jakaa samaa ilosanomaa! Jos tää raskaus saa jatkua, me ollaan ostamassa skumppapullo miehen kanssa sille ystävälle, joka tästä meille vinkkasi- oli liukkarin avittama tää tulos tai ei. 😌
N29 M33 esikoista yrittäessä
Täällä on vkloppu vietetty miehen vanhempien luona maalla ja tuli kyllä tarpeeseen. Luulin tosiaan että ovulaatiota ei tule, mutta kyllä se sitten lauantaina tuli positiivinen ovulaatiotulos tikkuun. Ja nyt illasta vielä testasin niin edelleen on huippu meneillään. talleteltu ollaan kyllä hyvin vaikka yhteistä aikaa on vkloppuna ollut vaikea löytää :D. Hauskinta tosiaan että clear bluen kaksoishormoni testeillä tuli todella selkeät ovulaatioplussat, niin raskauskeijun sivuilta tilatut ovulaatioliuskat ei edelleenkään näytä että ovulaatio olisi edes menossa. Näyttää vain haaleaa viivaa..
N32M39, esikoinen toiveissa. yritys aloitettu 03/19, haasteena pcos. Miehellä alhainen siittiötuotanto. Lapsettomuushoidot aloitettu 11/20, plussa 1/21
Toffi kirjoitti:
Kp 1, yk 11... Tiputtelu alkoi teroluteista huolimatta kp 24/27, mut tietysti silti toivoin, että olisikin ollut kiinnittymisvuotoa. Jatkoin teroja kymmenen sijaan 11 päivää, koska eilen oli mun synttärit, enkä halunnut pilata kolmekymppisiä menkkojen alkamisella. Niinpä ne alkoivat tänään. Harmittaa niin paljon. Oon niin vihainen ja pettynyt itseeni. Ärsyttää, etteivät terolutitkaan tunnu pitävän tiputtelua poissa eikä keltarauhashormoni vieläkään ole mielestäni ihan ideaali (arvo 25 viikko oviksesta, ilman hormonitukea oli 13). Mun gyne ei varmasti tee lähetettä ennen kuin on vuosi yritystä eli 2 kk pitää vielä jaksaa näitä pettymyksiä ennen lähetettä ja sit se n. 6 kk jonossa..
Onpa kurjaa että uusi kierto käynnistyi. Mahdatkohan ovuloida laisinkaan, jos sulla on noin alhainen progesteronitaso? Itsellä kierron loppupuolella arvot 49. Olisiko sun mahdollista hankkia vaikka yksityiseltä clomideja tai muuta apua ovulaatiota vahvistamaan? Terolutithan ei vaikuta ovilaatioon ollenkaan.
esjui kirjoitti:
Kiva kuulla hiiviskelijä, että siellä ollaan samassa tilanteessa.
Täällä tosin huoli päinvastainen: inseminaation hetkellä ovis oli jo ilmeisesti tapahtunut koska follikelia ei enää näkynyt (toivottavasti oli kuitenkin juuri puhjennut). Tästä syystä usko aika heikko tässä vaiheessa, kun ajoitus ei ollut täydellinen jos ollenkaan oikea. Mua ei siis ultrattu ollenkaan tossa ovista ennenkään. EIkä ollut siis piikkiä käytössä.
Meillä suunnitelma n. 5-6 inssiä tehdä ja sit miettiä jatkoja. Kolmannen jälkeen vasta jotakin tukilääkitystä (letrot) mietinnässä. Teilläkin onneks on jo selkeät suunnitelmat, tietää mitä odottaa. Vaikka onhan tässä paljon odottelua ja epävarmuustekijöitä tietenkin :) Ootteko julkisella vai yksityisellä hoidoissa?
Me ollaan hoidossa yksityisellä. Ootteko te julkisella? Miksi teillä vasta kolmannen inssin jälkeen tukiläkitys? Meillä gyne olisi halunnut Gonal F:n heti ekaan kiertoon, mutta itse en halunnut. Nyt tässä kierrossa käytössä loppukierron tukena on lugesteron. Onko sulla sitä käytössä?
Mulla on usko aika nolla näihin inseminaatioihin. Meillä miehessä ei ole mitään vikaa todettu eli siinä mielessä ei edes tiedetä mitä näillä insseillä hoidetaan. Yritän jaksaa kolme inssiä kuitenkin sinnitellä, onpajan ainakin sitten tämäkin kokeiltu. Jos ei näillä onnistuta niin annetaan varmaan yrityksen olla. Ikää mulla kuitenkin ensi vuonna jo 40 :(
Halti kirjoitti:
Hiiviskelijä, mä en olis yhtään huolissani! Meillä oli ekassa inssissä ihan just eikä melkein kellonaikojen mukaan sama ajoitus ja ultrassa näkyi, että ovulaatio on juuri alkanut. Mulla toki on käytössä irrotuspiikki, jonka pistän ovisplussasta. Mutta siis munasolu irtoaa keskimäärin n. 24 tunnin päästä ovulaatioplussasta, eli tuon mukaan sulla oli just hyvin siittiöt siellä jo valmiina tositoimiin, kun munasolu lähti. Mulle on annettu erilaista tietoa pestyn sperman elinajasta, koska on sanottu, että jos ovis osuu lauantaille, niin inssi voidaan hyvin tehdä jo perjantaina ja siittiöt elää kyllä lauantaille. Sinuna olisin Hiiviskelijä luottavaisin mielin sen suhteen, että ajoitus oli kyllä oikea! :)
Meillä peruuntui tämän päivän inssisuunnitelmat, koska sain tiedon korona-altistumisesta :( Yritetään toki kotona ja todennäköisyys täällä onnistumiselle lienee aikalailla yhtä hyvä kuin inssissä, koska meillä miehen siemenneste on kunnossa. Tämä on kuitenkin jo seitsemäs oi-kierto, joten usko on ihan jokseenkin vähissä. Mulla on muuten jokaisessa kierrossa ovuloitunut vähintään kaksi rakkulaa ja ainuttakaan plussaa en ole koskaan saanut, eli itse en osaa kovastikaan pelätä monikkoraskautta. Kerran meillä tuli kuusi rakkulaa, eli hoito keskeytettiin, mutta monirakkulaisuus huomattiin vasta niin viime tingassa, että sekin kierto oltiin ehditty jo yrittää.
Meillä taitaa varsin pian olla edessä siirtyminen ivf-hoitoon. Painitaan vaan sen kanssa, että tehdäänkö se julkisella vai yksityisellä. Haluttaisiin todella paljon alkiodiagnostiikka mahdollisille alkioille ja sitähän ei tehdä muuta kuin yksityisellä. Mutta hintaa koko hommalle tulee varmaan kymmenisen tuhatta euroa, versus sitten julkisella varsin maltilliset kustannukset. Mulla ei vaan pää kestä sitä, että siirretään alkioita tietämättä, onko ne elinkelpoisia. Pcos:n takia siis lähtökohtainen olettamus on, että alkioita kyllä tulee, mutta suuri osa on viallisia.
Onpa huojentavaa kuulla, että inseminaatio voisi onnistua vaikka ajoitus olisikin lähes vuorokautta ennen ovista. Mä luin muutamasta jenkkitutkimuksesta tuosta siittiöiden lyhyestä eliniästä pesun jälkeen. Mutta hyvä jos homma ei olisi ihan noin mitä siellä väitettiin.
Harmi että teillä meni inssi tässä kierrossa ohi. Toivottavasti teillä kuitenkin luomuyritys tuottaisi tulosta tässä kierrossa.
Onko sulla tullut sivuoireita alkukierron hormonilääkityksestä? Onko sulla ollut eri lääkkeitä käytössä vai aina sama? Entä tuo irrotuspiikki, tuleeko siitä jotain sivuvaikutuksia?
Olen itse aika herkkä hormonien vaikutuksille, ja siksi ylimääräisten hormonien ottaminen kyllä huolettaa..
Me ollaan yksityisellä hoidossa vaikka se toki paljon maksaakin. Pitää yrittää sitten säästää muissa jutuissa.
Täällä on halut nii katossa ettei hetkee oo ollukkaa. Hyvä et mies selkänsä kääntää ni tekee mieli repii silt uusiks vaatteet😂 kp 10 tänään ja ylihuomenna töitä tekee, vihdoin ja viimein. Saa ajatukset muualle välillä ku vaa siihe, et ku mies tulee kotiin ni pääsee kimppuun..🤭♥️
Toffille, täällä myös alkoi yk11 ja nyt kp12. Minulla tuhruttelu on ollut kiusana, yleensä 3-7pv ennen kuukautisia. Minulle määrättiin Terolutit kaksi kuukautta sitten ja ensimmäisessä Terolut kierrossa tuhruttelu alkoi jo kp22/30. Soitin tästä klinikalle ja minulle määrättiin viime kiertoon luonnollista keltarauhashormonia, Cyclogest. Ja viime kierto oli ensimmäinen kierto vuoteen, kun en tuhrutellut ja tiputellut ennen kuukautisia. Tällä hetkellä ovisoireet on toooosi selkeät. Jotenkin kovin luottavainen olo tuohon lääkkeeseen, että se on saanut tasapainoitettua hormooneja. Tsemppiä sinne ja onnea kaikille omiin tilanteisiin ❤️
Minäkin päätin nyt liittyä seuraan, tovin tätä palstaa vilkuillessani. "Virallinen" yrittäminen alkamassa ensi oviksen aikoihin, tosin ehkäsy jäänyt jo pois.
Omaa kiertoa seuranneena olen todennut, että 10-13 vuoden pillereiden käytön jälkeen meni runsas vuosi ennen kun kierto tasaantui - nyt kierto on aika selkeä, menkat tulee kuin kellon lyömällä, mutta ovis vaikuittaisi olevan aina myöhäinen (kp 16-19). Kierto 25-28 päivää. Täten luteaalivaihe jää usein alle +/- 10 päivään. Tosin en ole tikuttanut ovista vielä, mutta mun ovis oireet on niin selkeät ja vahvat, että epäilystä ei ole mihin päiville otollinen aika sijoittuu.
Onko neuvoja luteaalivaiheen pidentämiseen? Hetikö gynelle kyselemään reseptiä tähän? Iän puolesta ei olisi hirveästi aikaa tuhlattavana odottelemaan, että tapahtuuko mitään...
Tsemppiä todellakin kaikille erilaisiin tilanteisiin!
N 35 M 36 Ensimmäinen toiveissa - yritys aloitettu 12/2020.
Tervetuloa uusille 🙂
Tsempit kaikille omiin tilanteisiin ❤
Täällä kp16 ,ovis oli toivottavasti ja nyt vaan odotellaan ❤ Aamulämmöt sahaa ylös alas ja kasvot kukkii taas todella paljon, valkkaria on reilusti edelleen 🤔
Mukavaa uutta viikkoa kaikille 🌻 Koetetaan pitää mieli positiivisena tänä pimeimpänä aikana ❤
Iltatähti toiveissa ❤️ ya 4/20
Mustelma kirjoitti:
Tein cb raskaustestin kp 26/28-29 ja tulos 2-3 viikkoa raskaana.. 🤔 miksi testi näyttää liikaa viikkoja..?
Testihän ei kerro, oletko raskaana 2-3 viikkoa vai lyhyemmän /pidemmän aikaa, vaan se viittaa hormonitason määrään.
Mikäli ajattelet, ettet voi olla raskaana 2-3vk, on mahdollista että hormonitaso onbkorkeampi esim kaksosraskauden vuoksi. Kyseinen testi siis mittaa hormonin määrää, ja sen mukaan näyttää ne viikot.
Sydänlämpöinen onnittelu sinulle ja puolisollesi ❤
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Mustelma onnea ❤️
Hcg nousee eri ihmisillä niin eri tahtia, että kun on kulunut 2 viikkoa hedelmöityksestä, voi tuosta testistä saada joko sen 1-2 viikkoa tai 2-3 viikkoa. Tai sinulla on ovis ollut oletettua aiemmin.
Laitan kuvakaappauksen noista hcg-arvoista ja clearbluen rajoista, tästä samaisesta aiheesta oli tuolla toisaalla vastottain puhetta, tuo digitesti voi tosiaan hämmentää tuloksellaan
Äitykkä-77 kirjoitti:
Tulppaanitar, eikö sut ois pitänyt tutkia kuitenkin jos on epäilys km:sta tai kohdunulkoisesta? Kuulostaa hurjalta että tuollaisella vuotomäärällä kehoitetaan vain seuraamaan tilannetta!!
Nuunulainen, minulla oli muutama viikko sitten viikon verran pientä tuhruttelua ja minua ohjeistettiin neuvolassa varautumaan pahimpaan ja olisin päässyt ultraan jos tuhruttelu olisi vielä jatkunut. Onneksi raskaus kuitenkin jatkuu ja sikiö on viikkoja vastaavan kokoinen kun käytiin viikko sitten yksityisellä. Mutta minulle siis kyllä painotettiin heti alkuunsa että pienikään tuhruttelu ei välttämättä ole harmitonta ja voi pelkästään olla jo oire emättimen tai kohdunkaulan tulehduksesta.
Plussanneille hurjasti onnea ❤️
Kiitos tästä informaatiosta Äitykkä. Saatiinko sinulla selville syytä mikä tuon tuhruttelun aiheutti?
Jännä, että noin vastakkaista infoa antavat, kun mulle tosiaan sanoivat, että pienestä tuhruttelusta ei tarvitse olla huolissaan. Silti olen sitä joka päivä. Tuhruttelu loppui tuossa muutamaksi päiväksi mutta tänään taas jäi rusehtavaa tuhrua paperiin. Pelottaa koko ajan, että tää menee kesken 😕 jokainen vessakäynti on täynnä ahdistusta, kun miettii vaan että jääkö jotain paperiin vai ei. Miten tän alkuraskauden selviää järjissään? (Kun pitäisi olla stressaamatta)
Mulla gyne varattu ens viikolle, joten jos sinne asti selvitään niin ehkä olen sitten hieman viisaampi.
Onnea Tammenterho ja Mustelma!
Samoissa mennään Kuunlilja! Olisipa tää teidän kierto! Mä mietin myös, että olisiko luonnollinen keltarauhashormoni tehokkaampaa.
Hiiviskelijä: Clomeissa pelottaa, jääkö limis liian ohueksi, se oli oviksen aikaan 7 mm. Uskoisin ovuloivani, sillä ovistesteihin saan tasavahvan viivan ja lisäksi mulla oli neljä kemiallista raskautta keväällä-kesällä. Myös ultrassa kaikki näytti normaalilta just ennen ovista. Musta tuntuu, että ongelmani ovat luteaalivaiheessa. Pitää ehkä tästä kierrosta varata aika gynelle loppukiertoon.
Paljon voimia ja ennen kaikkea onnistumista teille hoitoihin!
Nuunulainen, mitään virallista syytä en tuhruttelulle tiedä.
Viimeksi ultraava kätilö arveli että olisiko istukka ollut kohdunsuun reunalla/päällä, ja siirtyessään aiheuttanut tuhrut...mutta tämä siis vain puhdasta arvailua.
Toivottavasti sielläkin raskaus saa jatkua loppuun saakka ja tuhruttelut loppuu säikyttelemästä 🙏🏻❤️
hiiviskelijä kirjoitti:
esjui kirjoitti:
Kiva kuulla hiiviskelijä, että siellä ollaan samassa tilanteessa.
Täällä tosin huoli päinvastainen: inseminaation hetkellä ovis oli jo ilmeisesti tapahtunut koska follikelia ei enää näkynyt (toivottavasti oli kuitenkin juuri puhjennut). Tästä syystä usko aika heikko tässä vaiheessa, kun ajoitus ei ollut täydellinen jos ollenkaan oikea. Mua ei siis ultrattu ollenkaan tossa ovista ennenkään. EIkä ollut siis piikkiä käytössä.
Meillä suunnitelma n. 5-6 inssiä tehdä ja sit miettiä jatkoja. Kolmannen jälkeen vasta jotakin tukilääkitystä (letrot) mietinnässä. Teilläkin onneks on jo selkeät suunnitelmat, tietää mitä odottaa. Vaikka onhan tässä paljon odottelua ja epävarmuustekijöitä tietenkin :) Ootteko julkisella vai yksityisellä hoidoissa?
Me ollaan hoidossa yksityisellä. Ootteko te julkisella? Miksi teillä vasta kolmannen inssin jälkeen tukiläkitys? Meillä gyne olisi halunnut Gonal F:n heti ekaan kiertoon, mutta itse en halunnut. Nyt tässä kierrossa käytössä loppukierron tukena on lugesteron. Onko sulla sitä käytössä?
Mulla on usko aika nolla näihin inseminaatioihin. Meillä miehessä ei ole mitään vikaa todettu eli siinä mielessä ei edes tiedetä mitä näillä insseillä hoidetaan. Yritän jaksaa kolme inssiä kuitenkin sinnitellä, onpajan ainakin sitten tämäkin kokeiltu. Jos ei näillä onnistuta niin annetaan varmaan yrityksen olla. Ikää mulla kuitenkin ensi vuonna jo 40 :(
Meillä varmaan siks ihan luomuna, ettei oo mitään "estettä" raskautumiselle: kaikki arvot yms. hyvät, munarakkuloita hyvin ja vilkkaita luovutettuja siittiöitä :) ja ikää 27. Eli lääkäri vähän turhankin optimistinen niin ei haluaisi mitään lääkkeitä mukaan, vaikka oon kyllä kysynyt. Me ollaan kanssa yksityisellä siis pk-seudulla.
Toivon teille tosi paljon onnea insseihin, kyllähän kaikki on onneksi mahdollista ennen kuin toisin todistetaan! :)
Onnea plussanneille! Ja kaikkea hyvää omiin tilanteisiinne.
Minun piti pitää täältä taukoa ja tarkoitus kyllä oli pitää pidempääkin taukoa koko prosessissa, mutta tilanteet muuttuu.. Me ollaankin päädytty ihan oikeasti yrittään ja oviksen aikaa (kp18) elellään. Mulla ei oo koskaan ollu näin hirmuiset ovisoireet kuin nyt. Tuntuu parhaillaan, että munasarjat kohta räjähtää tms. 😅 Vähän harmittelin, ettei ovistikkuja ole. Olis ollu mielenkiintoista tsekata mitä ne meinaa. Tuliko nää kivut ennen ovista via vasta jälkeen vai miten menikään. Ja kohta sitten pari viikkoa piinaillaan.. Onneksi paljon kaikenlaista tiedossa, joten tuskin paljon ehdin asiaa pohtimaan.
Onko flomama vielä palstalla? Mitä sulle kuuluu?
Mukavaa marraskuun jatkoa kaikille ja plussatuulia!
Kp 1, yk 11... Tiputtelu alkoi teroluteista huolimatta kp 24/27, mut tietysti silti toivoin, että olisikin ollut kiinnittymisvuotoa. Jatkoin teroja kymmenen sijaan 11 päivää, koska eilen oli mun synttärit, enkä halunnut pilata kolmekymppisiä menkkojen alkamisella. Niinpä ne alkoivat tänään. Harmittaa niin paljon. Oon niin vihainen ja pettynyt itseeni. Ärsyttää, etteivät terolutitkaan tunnu pitävän tiputtelua poissa eikä keltarauhashormoni vieläkään ole mielestäni ihan ideaali (arvo 25 viikko oviksesta, ilman hormonitukea oli 13). Mun gyne ei varmasti tee lähetettä ennen kuin on vuosi yritystä eli 2 kk pitää vielä jaksaa näitä pettymyksiä ennen lähetettä ja sit se n. 6 kk jonossa..