Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Onnea plussanneille, ihania uutisia! 😍
Tuo öljyasia mua kiinnostaa! Eli siis mitä öljyä kannattaa syödä, jotta pitenee luteaali? Yksi kierto ku oli todennäköisesti ovis, niin siitä 10pv päästä alko menkat eli aika lyhyeksi jäänyt silloin. Kaikki hyvät konstit ois tervetulleet 😊
Täällä kp6 ja tänään enää pientä spottailua, ei tule enää siteeseen astikaan. Odotan kovasti tuliskos tänne ovista nyt kun on inocapsit ja gelee royale käytössä 🙏😍
Hauskaa ja rentoa vappua kaikille! 🎉 Täällä munkkiöverit tyttöjen ja miehen kaa jo vetästy 😂
Äiti 26v, 4/15 syntynyt pääsiäisvauva ❤️ 3/18 syntynyt toinen pääsiäisvauva ❤️ Kolmannen yritys alkanut 11/19 🤫 3/20 gynekologi todennut lievät pco tyyppiset munasarjat
Villahuivi piti sanoo, että onpa huippua jos gyne kirjaa papereille ylös nää asiat. Liian usein lääkärit ovat tällaisia vastaan, joten hieno juttu 😊
Millä rv sä jo meet ja millanen vointi? 😍
Äiti 26v, 4/15 syntynyt pääsiäisvauva ❤️ 3/18 syntynyt toinen pääsiäisvauva ❤️ Kolmannen yritys alkanut 11/19 🤫 3/20 gynekologi todennut lievät pco tyyppiset munasarjat
Pitkään oon jo keskusteluja seurannut, mutta nyt päätin osallistuakin! Meillä on miehen kanssa viides yritys meneillään ja alkaa vähän stressi nostaa päätään. Ikää molemmilla 32 ja esikoinen olisi kyseessä. Joulukuussa alettiin yrittää, hormonaalista ehkäisyä ei ole ollut viiteen vuoteen ja kierto säännöllinen. Ovulaatiot toki vaikuttaa heittelevän hurjasti! Tuntuu että jokainen yritys on ollut täysin erilainen!
Ekassa tuli nopeasti selkeät oireet, mutta testi oli lopulta negatiivinen ja vuoto pahempaa kuin ikinä. Gyne epäili kemiallista keskenmenoa.
Tokaksi ei tuntunut missään ja kierto oli 5 päivää normaalia lyhyempi. Kävin gynellä tsekkaamassa muuten vain että kaikki on ok ja kuulemma munarakkuloita on paljon ja mitään erityistä ei näy.
Kolmannella kokeilulla tikutin ovikset ekaa kertaa ja sain vahvan plussan, tosin kokonaiset seitsemän päivää Flon arvion jälkeen, lut-vaihe oli lopulta vain 10 päivään ja kierto oli ensimmäistä kertaa ikinä viikon pidempi kuin normaalisti.
Neljännellä kiekalla ei taas tuntunut missään, koronakin iski ja elämäntilanne oli sen verran stressaava, etten edes jaksanut tikuttaa oviksia.
Nyt viidennellä yrityksellä sain liuskoilla hyvin haalean ovis-plussan tasan Flon arvion mukaan kp 14, talletettiin muutenkin ekstra-ahkerasti tässä kuussa ja nyt on menossa kp 23. Samanlaiset oireet kun ekassa yrityksessa alkoi noin 4 päivää oviksen jälkeen (kp 18), rinnat on arat, vatsa muljahtelee hurjasti ja väsymys on kova mutta uni ei tule. Vielä on 7 päivää menkkoihin jos Flohon on uskomista, mutta se on mulla useimmiten ollut täysin oikeassa, eli menen sen mukaan.
Nuo ensioireet on itselläni se suurin kysymysmerkki. Tiedän että mussa on pahasti luulosairaan vikaa ja ylianalysoin itseäni jo ihan muutenkin😂 Nyt yritän pitää pään kylmänä ja pysyä pessimistisenä varmuuden vuoksi, mutta mielellään kuulisin tarkemmin teidän plussanneiden ensioireista.
Esim tää mahan muljahtelu. En osaa oikein selittää sitä mitenkään fiksusti! Tuntuu, kun rakossa olisi ilmaa, ihan kun olisi kova pissahätä vaikkei ole. Sitten se tuntuu muljahtelevan puolelta toiselle vähän kun hölskyttäisi kuumavesipulloa😅 En tiedä mitä outouksia tunnen, mutta enpä ole aikaisemmin tällaista tuntenut!
Äitykkä-77, ihana ja sydämellinen kiitos sinulle, että olet auttanut💗 Älä vaan ole avuksi enempää, sillä en halua aiheuttaa sinulle mitään hankaluuksia!
Minulle on vaan jäänyt syvä katkeruus, sekä suru, koska tuo ikuisuuksiin kestävä bännäys on väärin ja ns. "ymmärrystä vailla".
Lähinnä sekin, että jos ajattelee niin, että minä aina haluan parasta muille ja tsempata mukana💗
Silloin viisi vuotta sitten lähdin huvikseen perustaan palstaa, kun aloin yrittämään tätä kohta 4v. esikoista ja sitten se palsta oli suosituin Vaun palsta ikinä! Siis korkealla iällä yrittävissä.
Sitten tokaa lasta yrittäessä 45++ ajattelin, että yrittäjien palsta voisi saada jatkoa. Tulijoita oli ja ne siirtyi sitten pulinaan, koska mun palstan valtasi ulkopuoliset kiusankappaleet, jotka sitten pilasivat kaiken...😪
Kiusankappaleiden takia olen tässä tilanteessa🙄😪
En tiedä saanko jutella enää tästä täällä sinun kanssa, mutta muutakaan väylää mulla ei ole...en siis pysty lähettämään Yölennolle viestiän enkä olemaan kehenkään yhteyksissä😪
En tiedä ymmärrätkö, mutta toivottavasti👍
Tähtitaivas☆
Kiitos villahuivi 🥰. Kyllä tarttui hymy minun ja miehenkin kasvoille tuosta tikun hymynaamasta!
Eniten ilahduttaa jos tämä kroppa nyt alkaisi vihdoin toimia! Eilen vessassa käydessä tuli kyllä sellainen metrilima paperiin ettei voinut erehtyä mistä limasta on kyse 🙈.
Olen ottanut 3 x Inocaps/pv ja tupla-annoksen gelee royalia (nyt 2/pv) sekä tietysti kilpparilääkettä nyt isompi annos kuin aiemmin. Ehkä tämä tästä 🤞🙏. En tiedä viitsinkö nyt aloittaa sitä uutta terokuuria? En ole hakenut uutta pakettia apteekista vielä. Ja nyt menossa jo kp 20 eli ehkä katson mihin tämä kierto kehittyy?
Oliko sinulla jo ultra? Miltä siellä näytti? Toivon sinulle onnellista odotusta ja ihanaa vauvaa syliin. 🎁😊
Mulle määrättiin pari uutta horminiverikoetta (fsh ja lh), miehelle uusi spermanäyte ja aukiolotutkimus (kesäkuulle) mutta toivotaan ettei tarvitsisi sinne mennä! 👣
Sukat on rikki: Minä käytin Möllerin kalanmaksaöljyä ja välillä kun halusin hifistellä niin tilasin ulkomailta fermented cod liver oil capsules. Ei kai merkillä ole väliä, kunhan on kalanMAKSAöljyä eikä kalaöljyä.
Tryout kirjoitti:
Eniten ilahduttaa jos tämä kroppa nyt alkaisi vihdoin toimia! Eilen vessassa käydessä tuli kyllä sellainen metrilima paperiin ettei voinut erehtyä mistä limasta on kyse 🙈.
Olen ottanut 3 x Inocaps/pv ja tupla-annoksen gelee royalia (nyt 2/pv) sekä tietysti kilpparilääkettä nyt isompi annos kuin aiemmin. Ehkä tämä tästä 🤞🙏. En tiedä viitsinkö nyt aloittaa sitä uutta terokuuria? En ole hakenut uutta pakettia apteekista vielä. Ja nyt menossa jo kp 20 eli ehkä katson mihin tämä kierto kehittyy?
Oliko sinulla jo ultra? Miltä siellä näytti? Toivon sinulle onnellista odotusta ja ihanaa vauvaa syliin. 🎁😊
Mulle määrättiin pari uutta horminiverikoetta (fsh ja lh), miehelle uusi spermanäyte ja aukiolotutkimus (kesäkuulle) mutta toivotaan ettei tarvitsisi sinne mennä! 👣
Tryout, täällä kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että nyt teillä tärppäisi!!🤗👍👍
Ihanaa, että vihdoin kropan toiminta näyttää hyvältä💗
Tähtitaivas☆
Lissabon kirjoitti:
Pitkään oon jo keskusteluja seurannut, mutta nyt päätin osallistuakin! Meillä on miehen kanssa viides yritys meneillään ja alkaa vähän stressi nostaa päätään. Ikää molemmilla 32 ja esikoinen olisi kyseessä. Joulukuussa alettiin yrittää, hormonaalista ehkäisyä ei ole ollut viiteen vuoteen ja kierto säännöllinen. Ovulaatiot toki vaikuttaa heittelevän hurjasti! Tuntuu että jokainen yritys on ollut täysin erilainen!
Ekassa tuli nopeasti selkeät oireet, mutta testi oli lopulta negatiivinen ja vuoto pahempaa kuin ikinä. Gyne epäili kemiallista keskenmenoa.
Tokaksi ei tuntunut missään ja kierto oli 5 päivää normaalia lyhyempi. Kävin gynellä tsekkaamassa muuten vain että kaikki on ok ja kuulemma munarakkuloita on paljon ja mitään erityistä ei näy.
Kolmannella kokeilulla tikutin ovikset ekaa kertaa ja sain vahvan plussan, tosin kokonaiset seitsemän päivää Flon arvion jälkeen, lut-vaihe oli lopulta vain 10 päivään ja kierto oli ensimmäistä kertaa ikinä viikon pidempi kuin normaalisti.
Neljännellä kiekalla ei taas tuntunut missään, koronakin iski ja elämäntilanne oli sen verran stressaava, etten edes jaksanut tikuttaa oviksia.
Nyt viidennellä yrityksellä sain liuskoilla hyvin haalean ovis-plussan tasan Flon arvion mukaan kp 14, talletettiin muutenkin ekstra-ahkerasti tässä kuussa ja nyt on menossa kp 23. Samanlaiset oireet kun ekassa yrityksessa alkoi noin 4 päivää oviksen jälkeen (kp 18), rinnat on arat, vatsa muljahtelee hurjasti ja väsymys on kova mutta uni ei tule. Vielä on 7 päivää menkkoihin jos Flohon on uskomista, mutta se on mulla useimmiten ollut täysin oikeassa, eli menen sen mukaan.
Nuo ensioireet on itselläni se suurin kysymysmerkki. Tiedän että mussa on pahasti luulosairaan vikaa ja ylianalysoin itseäni jo ihan muutenkin😂 Nyt yritän pitää pään kylmänä ja pysyä pessimistisenä varmuuden vuoksi, mutta mielellään kuulisin tarkemmin teidän plussanneiden ensioireista.
Esim tää mahan muljahtelu. En osaa oikein selittää sitä mitenkään fiksusti! Tuntuu, kun rakossa olisi ilmaa, ihan kun olisi kova pissahätä vaikkei ole. Sitten se tuntuu muljahtelevan puolelta toiselle vähän kun hölskyttäisi kuumavesipulloa😅 En tiedä mitä outouksia tunnen, mutta enpä ole aikaisemmin tällaista tuntenut!
Lissabon, jospa tuo enteilisi hyvää ja plussa pärähtäisi!👍💗
Monilla kai on oireita, mutta mulla ei (hämmästykseksi) ollut mitään oireita. Tosin kiinnittymisen tunsin pistona alavatsalla ~ dpo6....
Tervetuloa mukaan💗...on tosi jännää täällä jännäillä!👍
Tähtitaivas☆
Hei miten teillä täällä Vappua juhlitaan?💗💗🥂🎂
Ja hyvää Vappua kaikille!!🌹🥂🎂
Meillä on kulunut omalla terassilla jo monta pussia ilmapalloja....serpentiiniä ja heliumpallojakin....😀
Yritän opettaa taaperolle, että ei liikaa mitään.... mutta siis hauskaa ja myös munkkeja on maisteltu🎂🥂🥂
Sain töistä niin ison bonuksen (sekä hyvän työtodistuksen), että sillä summalla voidaan lapsen kanssa tehdä vaikka mitä kivaa, sekä jotain extraakin!....vaikka syksyyn saakka!....🤣🤣
Entä oisko kellään vinkkejä, mihin voisi tuhlata kulttuuriseteleitä noin 400€ arvosta? Muuten joudun heittään ne rahat roskiin, koska nyt kaikki on kiinni...silti haluaisin käyttää tuon summan ennen työsuhteen loppua, sillä sitten se on menetettyä rahaa...😪🙃
Hyvää Vappua kaikille!!🥂🎂🥂🎂🥂🎂
Tähtitaivas☆
Tähti, vähän riippuen mitä seteleitä sinulla on niin saako niillä ostettua esim hierontaa? Itse olen käyttänyt hierontaan ja entisenä heppahulluna ratsastukseen. Aloittelijakin voi lähteä esim issikoilla maastoilemaan ja se on todella rentouttavaa ja saan itse siinä ajatukset pois kaikesta kurjasta. Kallistakin on niin setelit uppoaa helposti. 🤣

Tryout, kiitti vinkeistä...joo saa hierontaan, kun on liikunta -ja kulttuuri. Nyt näyttää koronan takia kaikki vaan olevan kiinni, että voisi näitä käyttää☹ Kuntosalit, samoin kylpylät.
Lippupalvelussa saa ostettua konserttilippuja, mutta on epävarmaa järjestetäänkö syksyllä tilaisuuksia.
Lapsen kanssa ois kiva tehdä yhdessä jotain, mutta näitä ei taida olla paljon tarjolla. Elokuvalippuja saa ostettua, mutta tuskin niin paljon pystyisi elokuvissa käymään, että kaikki liput kuluisivat.
Metsässä pyöritään melkein päivittäin, se on sellainen terapiapaikka minulle ja onneksi ilmainen :)
Tähtitaivas☆
Sukat on rikki ja Tryout, kyselitte kuulumisia. Kiitos ❤
Täällä voidaan välillä heikosti ja välillä patemmin. Pahoinvointi on rajua iltaisin vaikken oksentelekaan. Olen nyt jo anemian rajoilla, vaikka syön reilun annoksen rautaa päivässä. Verensokerit päätti metformiinin vuoksi alkaa heitellä, joten jouduin tauottaa sen jo ja nyt seuraillaan sokereita aina viikkoon 14 asti, jolloin on sokerirasitus.
Tänään viikkoja 8+2-5, riippuen uskooko ovulaatiota vai ultraa. Uä laahaa 3pv jäljessä vielä. Kaksi ultraa olen saanut varhaisuä:ä, seuraava tämän kuun lopulla jolloin on np-ultra. 12.5. Labraan antamaan kasa verinäytteitä, pissanäytteet jo vein. Olo o turvonnut ja jotenkin plösähtänyt, mutta jospa se kohta hellittää ja se kuuluisa raskaushehku saavuttaisi minutkin! Kovasti vauvaa odotan, puolisokin on jo tottunut ajatukseen ja puhuu oikein kauniisti meidän pienestä ihmeestä 🥰❤
Tryout, sinun ovulaatiouutinen sai niin hyvälle mielelle! Toivon todella että vihdoin tärppää - ja ellei nyt jostain syystä tärppää, älä huoli! Meilläkin tärppäsi vasta toisesta kunnon hymynaamasta 🤭 nauti siitä kuinka keho toimii kerrankin oikein! sydänlämpöisiä ajatuksia myös sinulle Sukat on rikki! ❤ voimakasta plussatuulta teille naiset 🌬➕🌬➕🌬➕❤🙏🏻
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Hyvää odotuksen jatkoa Villahuivi💗
Tähtitaivas☆
Hyvää tsemppiä kaikille tämän Pandemian keskelle!👍💗
Hämmästyttääkö ketään nuo sairastuneiden ja kuolleiden korkeat luvut tässä ihan lähellä, Hollannissa ja Alankomaissa? Mikähän selittää?
Toivottavasti tämä kaikki olisi jo pian ohi🙄🤗
Tähtitaivas☆
Heippa!
Olen edelleen lueskellut taustalla, ja yrittänyt olla ajattelematta projektia liikaa... Näin menkkojen aikaan huomaan kuitenkin eksyväni tänne aina useammin. 😅
Paljon onnea plussanneille, taas on muutama uusi odottaja tänne saatu🤗
Täällä siis ei vielä menkat alkaneet, nyt yk6 kp 27/26,mutta kierto on ollut jonkun kerran myös 29 pv joten ei vielä sinänsä myöhässä. Torstaina kyllä jo hätäisen testasin, puhdas nega. Alavatsaa huilii siihen malliin että eiköhän ala pian tapahtua... Tässä kierrossa ei tallettelut osuneet flon oviksen ajankohtaan ollenkaan, sinänsä en ole turhan toiveikas. En tosin tikuttanut ovista, eli tiedä sitten olisiko flo voinut olla väärässä sen suhteen.
Otin tässä kierrossa käyttöön gelee royale, 1 kaps/pv. Lisäksi menee Multivita raskausvitamiinia. Aika monella ilmeisesti käytössä myös Inocaps jota nyt itsekin harkitsen, mitä syötte sen kanssa yhtaikaa? Kiitos jos joku viitsii vastata, näistä varmaan on täällä ollutkin juttua ennenkin.
Tsemppiä kaikille! Ihanaa kun on kevät😊
Tein aamulla nyt toisen testin ja viiva oli ihan yhtä hailura kuin edellispäivänä. Kai tämä on nyt sitten kemiallinen. :( oottelen nyt oikeestaan vaan että koska vuoto alkaa.
Lapset -02 ja -06, km 02/20, la 1/2021
Corianderher kirjoitti:
Tein aamulla nyt toisen testin ja viiva oli ihan yhtä hailura kuin edellispäivänä. Kai tämä on nyt sitten kemiallinen. :( oottelen nyt oikeestaan vaan että koska vuoto alkaa.
Hei Corianderher, oli pakko kommentoida kun olen itsekin joskus tätä ketjua muistaakseni kommentoinut kun viime keväänä tulin heti keskenmenon jälkeen raskaaksi. Minulla ei myöskään uudessa raskaudessa testiviiva juurikaan vahvistunut, mutta silti varhais-uässä oli eloa ja heräilin juuri tähän päivään 3 kk ikäisen poikani vierestä. Toivon sydämeni pohjasta, että myös sinä ja kaikki muutkin täällä saisivat elävän lapsen syliin.
Eugenie, kiitos kannustavista ja kauniista sanoista. Ihana vauva-aikaa teille <3
Lapset -02 ja -06, km 02/20, la 1/2021
Halti kirjoitti:
Mustikkainen, muistanko oikein, että sulta otettiin taannoin AMH-arvo? Jos otettiin ja olet saanut tuloksen, niin haluatko kertoa, mitä se oli? Sillä kiinnostaa, kun itsellänihän se oli "vaatimaton" 6,9, johtuen PCO:sta ja olis kiva kuulla, mitä muilla samasta vaivasta kärsivillä se on :) Hätkähdin vähän tuota arvoani enkä tajunnut kysyä lääkäriltä siitä enempää, täytyy kysyä kun hänet seuraavan kerran tapaan!
Mulla AMH-arvo oli 13,5. Eli aika järkyttävän koholla. Mä en ole vielä päässyt lääkärille koronan takia arvoja käymään läpi, mutta odotettavissa oli. Myös kolesterolit koholla, vaikka olen hoikka ja elintavat kunnossa, sekin tyypillistä pcos:ssa. Sokeriarvot onneksi ok.
Corianderher, ihanaa💗
ONNEA ONNEA💗🎂🌹💗
ONNEA ONNEA!!💗💗💗
Toivotaan viivan vahvistunista!👍👍
Tähtitaivas☆