Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Korona vaikuttaa sillä tavalla, että jos nyt plussaisin, niin jäisin välittömästi palkattomalle. Olen työssä, jossa kohtaan ihmisiä kymmenittäin enkä todella haluaisi kohdata heitä nyt. Vielä vähemmän, jos olisin raskaana. Oikeastaan toivon plussaa ihan ekstra paljon juuri nyt, jotta voisin jäädä palkattomalle. Työnantaja myöntää tämän mahdollisuuden vain neuvottelun jälkeen, mutta uskon, että minulle se suotaisiin. En tosiaankaan haluaisi tavata yhtään ketään ihmistä nyt. Pysykää kaikki kotona jos vaan mitenkään voitte. Se on teidän ja meidän kaikkien parhaaksi <3 Kauhulla katsoin uutisista kuvia hiihtokeskuksista ja esim. Hertsin avajaisista. (En ole sairaanhoitoalalla, ihan selvennykseksi.)
Täällä on 🎉 tunnelmat 😍 Dpo 13. Kaapissa ei enää ollutkaan herkkiä testejä, joten tein clearbluen tavallisen testin jota oon säästelly sillä ajatuksella että jos tähän tulee plussa nii se on sit oikeesti.
Välittömästi lävähti selvä plussa 🥰
Olipas hyviä uutisia, Viuhkelis! Onnea!! 🤗oliko sulla jotain oireita, en muista ootko siitä aiemmin kertonut? 😊
Esikoinen 1/21, toinen lapsi haaveena
Pieni_mutta_pippurinen, hyvin vähäisiä oireita, alavatsaa nippailee ja turvottaa, paleltaa. Tänään testin tekemisen jälkeen on ollut kevyesti etova olo. Mutta ei mitään kovin selkeää.
Heippa kuumeilijat! 💕
Tein siis eilen aamulla uuden testin (itseasiassa 2 one step ja apteekin oma🙈), jotta saisin varmistuksen ja uskoisin tämän raskauden todeksi. No kumpaakin testiin tuli niin selkeet ja vahvat viivat, että kyllä sitä nyt raskaana ollaan. Oireita ei oikeen oo, ainoastaan niitä vatsan nippailuja aina silloin tällöin, mutta nekin melko vaimeita ollu. Tissit ollu ehkä ihan hiukan arat. Kaiken lisäksi oon ollu tässä lähes koko viikon kipeänä. 😅
Varasin jo neuvolastakin jo ensikäynnin niin kai sitä pitää nyt vaan uskoa. Tää kaikki on ollu nii jännittävää tähän asti: epäsäännöllisen kierron tarkkailu, ovulaation bongaus, oireiden tarkkailu ja kuukautisten odottelu. 😁
Vaikka en kerinnyt olemaan aktiivinen keskustelija täällä, niin toivon teille kaikille onnea yritykseen omiin tilanteisiinne! Nähdään sitten tuolla plussanneiden/odottajien puolella, kun on sen aika. 😊💕
Täällä onkin nyt ollut viikon aikana paljon sekä hyviä että myös ikävämpiä uutisia. Onnittelut kaikille niistä hyvistä, ja jaksamista kaikille, joita kevät nyt koettelee.
Itsekin tulin tänne avautumaan sen verran, että kyllä tämä poikkeustilanne Suomessa sen verran suoraan vaikuttaa työtilanteeseen, että mieheltä lähti työpaikka alta. Nyt perheen perustaminen on hänellä ihan ymmärrettävästä syystä viimeisimpänä prioriteettilistalla. Itse tässä siis voin vaan lähinnä odottaa, että mitä viikon päästä ilmenee, kun kuukautisten tulisi alkaa. Jos ne alkavat, voi mennä taas hyvin pitkä aika, ennen kun seuraavan kerran edes yritetään.
Onnea plussanneille❤
Onko täällä ketään, joita on myös hämmästyttänyt se, kun kahvilossa, lounasruokaloissa ja kaupoissa liikkuu vanhuksia? Ei sillä, että eivätkö saisi kotoa pois lähteä, mutta se, että ihmisjoukoissa heidän ei nyt tulisi hengailla.
Törmäsin pariin tapaukseen tässä. Eilen iltapäivällä kaupassa oli kassajonossa 80-kymppinen pariskunta. Kassajono ihan jopa tukkeutui, koska he asioivat niin hitaasti ja lopulta heidän omien kauppakassien pakkaminen heillä todella kesti. Vanhukset olivat ihan jo hädissään kovasta kiireestä kassalla ja kasvavasta ihmisruuhkasta jonossa! Tuossa ruuhkajonossa ei kukaan voinut enää noudattaa mitään turvavälejä.
Toinen tapaus oli lounaskahvilassa, jossa tarjoilijan tarvitsi tulla ohjeistamaan vanhusta kotiin ruokailun jälkeen, koska hänellä ei ollut ajatustakaan, etteikö kahvilassa saisi vain istuskella ajankuluksi. Vanhus selitti tarjoilijalle, että sai vatsansa niin täyteen, että ajatteli aikansa kuluksi istuskella muiden seurana.... mitäääh(?!)🤔
No lähtipä tuo vanhus sitten ja sanoi tarjoilijalle, että koska ei ole mitään tekemistä, niin hän lähtee ostoksille kauppakeskukseen. Tarjoilija sitten "diplomaattisesti" sanoi vanhukselle, että sinun tulee mennä kotiin!.....tiedä sitten minne tämä noin 75-vuotias nainen sitten läksi...
Onko niin, että vanhemmat ihmiset eivät usko, että ovat karanteeniasa, vai eivätkö ymmärrä tätä(?)🙄
Vaikka nyt tulee liikuttua missään enää vähemmän, niin kuitenkin törmää näihin vanhuksiin, ihmisjoukoissa!
Kysehän tässä on ihan kaikkien ihmisten suojelemista, koska terveydenhuollon kapasiteetit eivät kestä, mikäli liian iso joukko vanhuksia sairastuu samaan aikaan, joka todellakin siten vaarantaa myös aivan kaikkien muidenkin ihnisten hoidonsaannin!😪
Vanhojen ihmisten pitäisi myös ymmärtää, että ei ole kyse vain heistä, joten ei saisi uhmata karanteeni sääntöjä oman päänsä mukaan, koska kyse on kyllä ihan kaikista ihmisistä iästä riippumatta. VASTUU, VASTUU!!👏👏👏
Tähtitaivas☆
Onnea plussanneille! <3 Tuo intoa myos itselle!! Ihania uutisia tällaisina masentavina aikoina...
Täällä juuri ovulaatio tikutettu, kp18. Kierrot tosiaan pillereiden lopettamisen jälkeen 30 ja 29, mutta viime kierrossa ovulaatiotesti oli positiivinen kp15. Mies intoilee, että meille tulisi karanteenivauva, hauska että se on niin toiveikas. Tsemppiä kaikille ja ei anneta tilanteen lannistaa, pysykää terveina! :)
Rikkihappo kirjoitti:
Hei! Oon seuraillut tätä keskustelua haikeana sivusta ajatellen, että en pääse ikinä osallistumaan tähän. Mutta nyt on pakko kysyä, onko tämä positiivinen?
Rikkihappo, tervetuloa ja saako onnitella..se on PLUSSA!!💗
ONNEA, ONNEA!!❤💗❤
Tähtitaivas☆
Corianderher kirjoitti:
Tähti, halit siulle, jaksa vaan uskoa, tässä maailmassa sattuu kaikenlaista, pieniä ja suuria ihmeitä.
(ihan kaikkia viestejä en ole lukenut, mutta läpi selasin)
Ihanaa loppuviikkoa leidit <3
Corianderher, kiitos❤ Halit sinnekin❤
Mitä teille kuuluu? Miten te jatkatte yritystä? Miten arkea jatkatte?
Meillä 3-vuotias sanelee nyt tässä 'korona" arjessa aika paljon/lähes kaiken🤪(huhh!)....mutta kaikessa eletään normi elämää...
Yritetään toki toista lasta....luomuna,
koska klinikka on "kiinni" koronan takia.
Klinikkaa tai ei...
iän takia, (47v..), en vaan millään usko, että raskaus voi enää onnistua!😪
Esikoinen tuli aivan viime metreillä!💖
🎶🎶
Tähtitaivas☆
Onpas tänne tullut paljon plussia; isot onnittelut kaikille plussanneille! 🥰
Palstalla pyöriminen ja yrityskin on jäänyt vähän taka-alalle koronatilanteen takia. Paljon muutoksia töissä ja miehelle tiedossa ehkä lomautus.
Eilen aloittelin kuitenkin ovulaation bongausta, sain kaksi viivaa, mutta ei ollut vielä positiivinen. Jotenkin yllätti kuitenkin viivan vahvuus, kun eilen taisi olla vasta kp 8. Toki viime kierrossa oli erimerkkinen testikin käytössä niin pitää nyt tänään testailla uudestaan ja katsoa onko viivassa tapahtunut muutosta. Jos vahvistuu niin ehkä nyt on sitten taas vuorostaan vähän lyhyempi kierto kun pientä vaihtelua pituuksissa on.
Kyllä me siis joissain määrin vielä jatketaan yrittämistä, ainakin jonkin aikaa. Vähän jännittää kun tilanne on niin maailmanlaajuinen, että kauankohan tässä menee, että elämä taas normalisoituu 🙁
Vajaa 30v / ensimmäinen toiveissa
Täällä hämmästelen taas ovistestituloksia. Kp 8 oli ultrassa 14mm johtofollikkeli, nyt kp12 vasta tuli vilkkuva hymynaama, sitä ennen kolme päivää tyhjä ympyrä. Gyne ja kätilö ennusti ovulaatiota kp:lle 13-14. Toivottavasti huomenna jo olis pysyvä hymynaama niin arviot menisi yksiin oletetun oviksen kanssa. Liuskatestit olleet ihan hailuroita niinkuin aina. Ehkä pitäisi vaan uskoa, etten liuskoihin saa millään näkymään ovisplussaa vaikka ultrankin perusteella ovis hyvällä todennäköisyydellä tulossa! Kipuiluja onkin ollut oikealla puolella alavatsaa; pingotusta, vihlaisuja ja yhdynnässä myös kipuillut oikea puoli vatsasta. Talletteluja ollut ahkerasti, taaskaan ei siitä pitäis jäädä kiinni! 😅
Mustikkainen kirjoitti:
Täällä hämmästelen taas ovistestituloksia. Kp 8 oli ultrassa 14mm johtofollikkeli, nyt kp12 vasta tuli vilkkuva hymynaama, sitä ennen kolme päivää tyhjä ympyrä. Gyne ja kätilö ennusti ovulaatiota kp:lle 13-14. Toivottavasti huomenna jo olis pysyvä hymynaama niin arviot menisi yksiin oletetun oviksen kanssa. Liuskatestit olleet ihan hailuroita niinkuin aina. Ehkä pitäisi vaan uskoa, etten liuskoihin saa millään näkymään ovisplussaa vaikka ultrankin perusteella ovis hyvällä todennäköisyydellä tulossa! Kipuiluja onkin ollut oikealla puolella alavatsaa; pingotusta, vihlaisuja ja yhdynnässä myös kipuillut oikea puoli vatsasta. Talletteluja ollut ahkerasti, taaskaan ei siitä pitäis jäädä kiinni! 😅
Minulle gyne sanoi, että folli kasvaa 1-2mm päivävauhtia, ja puhkeaa 20-25mm kokoisena. Eli kp14 se voisi olla sen 20mm, mutta jos se kasvaa ad. 25mm, se ovis on vasta kp19.
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Kp28/27. En uskaltanut testiä tehdä ainakaan vielä. Hermostunut olo. Sanoin miehelle aamulla, että tänään alkaa menkat. En edes uskalla toivoa, etteivät alkaisikaan. Päätä särkee, kuvottaa, johtunee tästä hermoilusta.
🙏
+40v., 4 lasta, iltatähti haaveissa. Yk5.
Heippa kaikille!
Täällä kuumeillaan kovasti. Olemme 24 vuotiaita ja lapsi ois tervetullut meidän elämään. Ollaan menty vuosi ajatuksella että lapsi saatulla jos on tullakseen. Tärppipäiville ollana aina tähdätty mutta negaa pukkaa.
Päätin tammikuun jälkeen että en enään mieti asia aja otetana pikkuisen "taukoa" yrittämiseen. Tässä kuussa peitto heilui ja en edes ajatellut että se tapahtui juuri ennen ovista kun seuraavana aamuna tunsin ovulaation. Mieheni sanoi heti että nyt kyllä tärppää mutta itse en halua toivoa liikoja.
Nyt on kp18 ja ovulaatiosta 4 päivää. Aamulla toinen rintani oli hieman kipeä niinkuin yleensä ennen menkkoja ja alavatsaa hieman turvottaa ja hmm sellainen pieni nippailu/jännä tunne. En halua elätellä liikaa toiveita etten pety taas niin kovasti mut jotenkin on sellainen olo että olisiko silti tärpännyt.
En tiedä maltanko odottaa menkkoihin asti vai teenkö testin jo ennen odotettuja menkkoja.
Piinallisia päiviä.
Miten te muut maltatte odottaa että pääsette testaamaan?
Onnenperhonen, me taidetaan mennä samassa rytmissä, mullakin ovulaatiosta neljä päivää! 😄en malttaisi odottaa, että mahdollinen kiinnittyminen tapahtuu. Tällä hetkellä ajatuksena, etten liian aikaisin testaisi, mutta saa nyt nähdä 😅jos jotain oireita tulee, niin sillon on raskaus aika todennäköinen. Mulla ei esim. rinnat oo koskaan arat/kipeet, ei edes ennen menkkoja ja muutenkaan ei kropassa erityisiä tuntemuksia. Mutta ei auta kuin odottaa 🙈
Esikoinen 1/21, toinen lapsi haaveena
Pieni_mutta_pippurinen kiva että on toinenkin samassa vaiheessa. En itse usko että kiinnittyminen olisi vielä tapahtunut. Sattumaa vain että rintaa aristaa ja alavatsalla kummaa tunnetta. Laskujen mukaan herkällä testillä pystyisi jo viikonpäästä testaamana mutta en tiedä uskallanko. Pelkään niin kovasti pettyväni.
Onnenperhonen kirjoitti:
Pieni_mutta_pippurinen kiva että on toinenkin samassa vaiheessa. En itse usko että kiinnittyminen olisi vielä tapahtunut. Sattumaa vain että rintaa aristaa ja alavatsalla kummaa tunnetta. Laskujen mukaan herkällä testillä pystyisi jo viikonpäästä testaamana mutta en tiedä uskallanko. Pelkään niin kovasti pettyväni.
Ei kai se kiinnittyminen vielä ole oikein mahdollinenkaan, eikös se tapahdu 6-8 päivää ovulaation jälkeen 🤔juurikin tuo on aikaisen testaamisen ongelma, ettei saata saada kahta viivaa tikkuun, vaikka olisikin raskaana. Ja mieluummin "petyn" menkkojen alkamisesta kuin negatiivisesta testistä varhaisessa vaiheessa 😬
Toivottavasti teillä olisi tärpännyt! 🥰
Esikoinen 1/21, toinen lapsi haaveena
Onnea Pingu! <3
Kävin siellä hcg testissä ja sain tulokset tänään. Rv 7+0 45859 IU/I. Tuo lukemahan ei sinällään kerro mitään. Se pitäisi ottaa parin päivän välein että nähtäisiin, että miten arvo kohoaa. Löysin tällaisen viitearvon googlen syövereistä rv 7+0:lle eli 36,130-73,280. Eli kivasti ollaan viitearvojen sisällä. Toivon, että tämä tarkoittaa sitä, ettei tällä kertaa olisi tuulimuna.
Korona vaikuttaa omaan elämääni siten, että kun kuulun riskiryhmään niin siirryimme esikoisen kanssa äitini painostuksesta maalle. Onneksi lapsi viihtyy täällä mainiosti. Itselläni varmaan pää räjähtää pian :D. Huomisen alkuraskauden ulta kotikaupungissa on peruttu ja uusi on varattu lähimpään isoon kaupunkiin. Se olisi maanantaina. Nyt jännittää, että ehkä siellä näkyisikin tällä kertaa syke :).