Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Villahuivi, en uskalla noiden kipujen takia hulailla joka päivä. Eilen illalla alkoi niin kovat säryt, etten pystynyt tehdä mitään. Taitaa joku tauti iskeä. Joka tapauksessa, yritän hulailla 3-4krt viikossa. En tosiaan ole monia kertoja vielä ehtinyt tehdä ja silti tuntuu näkyvän vaikutuksia jo. Tänään pakko pitää lepopäivä. Dpo6 ja lämmöt nousi 0,2 astetta. Valitettavasti taitaa johtua tästä taudista vai mikä onkaan kyseessä.
Toiveikasta torstaita kaikille!
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Oho, en nähnytkään tän sivun viestejä. Helvi, totta! Ei ne lääkäritkään osaa näemmä olla aina hienotunteisia. Huomasin, että kyllä munkin miestä asia vaivasi pidemmän aikaa. Tulin itsekin ihan surulliseksi.
Käyttekö joka ilta lenkillä? Mekin voitais vielä lisätä määrää, reippaastikin. Ja kiitos ❤, pikaista plussaa teillekin! 😍
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Pakko myöntää, että meillä on paljon kotona ollut puhetta koronasta, mutta ei olla yrittämisen kannalta sitä pohdittu kertaakaan 🤔 eli ehkä voisi sanoa, että ei vaikuta meillä asiaan. Ehkä tilanne olisi ns. akuutimpi jos olisin raskaana, mutta kun plussaa ei ole kuulunut niin emme ole osanneet asiaa oikein miettiäkään. Mä en yleensäkään hirveästi stressaile jylläävistä taudeista. Kiinnitän entistä tarkemmin huomiota käsihygieniaan ja seurailen tilannetta.
Meillä on kesäksi matka varattuna ja olemme puhuneet siitä, että jos tauti jyllää rajuna silloin, niin mieluummin perutaan se kuin otetaan tietoisia riskejä sairastua itse tai levittää sitä entisestään. Ja jos olen raskaana niin sillon vielä vähemmän ottaa minkäänlaisia riskejä asian suhteen.
Vajaa 30v / ensimmäinen toiveissa
Hei, tosiaan täällä pyörii eri yritys vaiheiden ihmisiä. Joten tuntuu jotenkin vaikealta kommentoida letro ja terolutien aloituksia kiertopäiviin kun itse on vielä tässä luomu yritys-vaiheessa.
Kuitenkin kiva, että täällä kaikki saa purkaa omaa napaa koskevia tietoja. Mulla tuntuu että aina lähestyviä kuukautisia alkaa toivo taas nostamaan päätä ja nytkin näitä kosketusarkoja nännejä googletellassani päädyn niille samoille alkuraskauden - oireet sivustoille ja keskustelupalstoille mistä olen aiemmikin löytänyt itseni.... Onko muilla samoja ongelmia................
Nyt vielä mies sanoi että näki unta että meillä oli vauva, joten pienenä huuhaa-ihmisenä tietenkin ajattelin että nyt tärppäsi varmasti ku mies näki untaki 🤭🤣🆘 kp24/30
nuttura kirjoitti:
Pakko myöntää, että meillä on paljon kotona ollut puhetta koronasta, mutta ei olla yrittämisen kannalta sitä pohdittu kertaakaan 🤔 eli ehkä voisi sanoa, että ei vaikuta meillä asiaan. Ehkä tilanne olisi ns. akuutimpi jos olisin raskaana, mutta kun plussaa ei ole kuulunut niin emme ole osanneet asiaa oikein miettiäkään. Mä en yleensäkään hirveästi stressaile jylläävistä taudeista. Kiinnitän entistä tarkemmin huomiota käsihygieniaan ja seurailen tilannetta.
Meillä on kesäksi matka varattuna ja olemme puhuneet siitä, että jos tauti jyllää rajuna silloin, niin mieluummin perutaan se kuin otetaan tietoisia riskejä sairastua itse tai levittää sitä entisestään. Ja jos olen raskaana niin sillon vielä vähemmän ottaa minkäänlaisia riskejä asian suhteen.
Nuttura, samat ajatukset, jos olisi raskaana....tai siis jos synnytys olisi lähestymässä kesän korvilla. Lähinnä se, että jos sairastuneita tulee paljon, eikä sairaaloiden kantokyky kestä ja myös hoitohenkilöstön vajaus. Suomessa on iso siivu ikääntyneitä ja ovat käsittääkseni eniten riskiryhmää. Tilanne on yhteiskunnalle aivan uusi, tällaista ei ole koskaan ollut. Toivotaan, että tauti saadaan aisoihin pikaisesti.
Läheiset huolestuttavat tottakai, koska kaikki ovat iäkkäitä😥
Tähtitaivas☆
Eilen illalla alkoikin vielä kunnon vuoto👍 Laskeskelin tuossa että toissapäivän tuhrupäivään tuli se 28 päivää siitä kun tyhjennys aloitettiin, eli tarkka on kehonkello.
Hyvä fiilis, nyt ainakin kierto käynnistynyt ja elo normalisoituu.
Millon tähti testaa?
Muillekin piinailijoille tsemppiä 🌠
Äitykkä-77 kirjoitti:
Eilen illalla alkoikin vielä kunnon vuoto👍 Laskeskelin tuossa että toissapäivän tuhrupäivään tuli se 28 päivää siitä kun tyhjennys aloitettiin, eli tarkka on kehonkello.
Hyvä fiilis, nyt ainakin kierto käynnistynyt ja elo normalisoituu.Millon tähti testaa?
Muillekin piinailijoille tsemppiä 🌠
Äitykkä-77, kuullostaa hyvältä! Pääsette sitten nyt uuteen yritykseen❤
Mä en ihan vielä tesstaa, nyt odotan tuonne dpo 14/15, että menkkojen pitäisi alkaa.
Kiitos tsempistä ja samaa sinne!❤🎶🎶🎶
Tähtitaivas☆
Hei vaan kaikille! Uskallan vihdoin tänne kirjoittaa itsekin kun nyt useamman päivän jo teidän muiden juttuja olen ahkerasti lueskellut. Itsellä se tilanne, että vauvahaaveet vahvistuneet minulla ja miehellä valtavasti tässä alkuvuodesta ja yrittämisen aloitus alkaa pian olla ajankohtaista 😊 tarkkaa aikataulua aloituksesta ei vielä olla sovittu, mutta eiköhän tässä kevään mittaa jo kokeilla. Ensimmäistä lasta siis suunnitellaan ja en meinaa pysyä nahoissani ku jännittää eikä kenellekään muille oikein osaa/ halua asiasta vielä kertoa. Ollaan molemmat 25 vuotiaita avomiehen kanssa ja meillä on toiveissa useampi lapsi, joten olisihan se kai iänkin puolesta jo hyvä tämä projekti aloitella niin kerkiää sitten rauhassa😄
Ehkäisynä pari vuotta ollut pelkkä kondomi, sillä jätin e-pillerit pois niiden aiheuttamien sivuoireiden takia. Eli ehkäisyn pois jättäminen ainakin käy meiltä tarvittaessa nopeasti ja helposti sekä ilman että mulla heittäis hormonit häränpyllyä!
Viimeiset kuukaudet on mulla mennyt niin että pohdin vauva-asioita päivittäin ja luen internetin jokaisen vauvakeskustelun sekä selaan netistä vauvanvaatteita ja äitiysmekkoja tuntitolkulla! Tämä on mulle kyllä luonteenomaista, että jostakin innostuessani hurahdan täysin ja kaikki pitäis tapahtua ja tehdä heti samantien. 😄
Yrittämisen aloittaminen on kuitenki jo itsessään aika elämää mullistava päätös ja haluaisinkin kysyä oliko teillä muilla sellainen olo ekaa lasta yrittäessä että ikäänkuin hyppäät tuntemattomaan samalla malttamattomana että hieman kauhuissaan😁?? Kuitenkin olen koko elämäni tiennyt, että haluan äidiksi ja omat lapset on se suurin unelma meille molemmille, joten oikein ärsyttää tämä oma jahkaaminen! Uskallanko jo "hypätä"?
Pumpulipilvi, täällä melko samanlainen tilanne, vasta ensimmäinen yrityskierros takana. Ei ole ollut hormonaalista ehkäisyä pariin vuoteen, mutta itseä mietityttää pitkä/epäsäännöllinen kierto, kierron pituus on vaihdellut 20-40 päivän välillä viimeisen vuoden aikana. Tälläisella kierrolla saa kyllä ovistikkuja kulumaan, jos oviksia ylipäätään tikuista ilmenee.
Pelkästään tässä jo parin viikon aikana oon huomannut, että tästä yrittämisestä tulee helposti asia, joka painaa mielessä tai vähintäänkin taka-alalla jopa jatkuvasti. Eikä sitä ikinä tiedä, miten kauan yrittämistä tulee jatkaa. Siksi kannattaakin mun puolesta "hypätä tuntemattomaan" ja aloittaa yrittäminen heti kun on vähänkin "fiilis"! Sanotaan, ettei koskaan ole täydellinen hetki, mutta nähtävästi Pumpulipilvi ainakin teillä kyseessä on selvästi unelma molemmille.
Tämä ketju on kaiken kaikkiaan kyllä herättänyt siihen, että ikinä ei tiedä miten kukin lähipiirissä, työpaikalla, jne. painii näiden asioiden kanssa. Ja itse ei pidä ottaa mitään tulevaisuudessaan itsestäänselvyytenä. Ei sillä, etteikö saisi olla optimistinen... 😊
Onnekkaita yrityksiä kaikille!
Kiitos varaani rohkaisusta 😊 itsekin pyöritellyt mielessä tota ettei ikinä ole sitä täydellistä hetkeä, joten sitä ei kannata jäädä odottelemaan. Kuitenkin on mahdollista että yrittämiseen kuluukin paljon aikaa ja kestäähän se raskauskin sitten verrattain kauan, joten kyllä kai siinä pysyy pää mukana ja ajatuksia ehtii sulatella. Eiväthän ne vauvat yllättäin tule seuraavana päivänä postiluukusta 😁
Olen itse ajatellut alkuun välttää ovistikkuja ja raskaustestejä, jotta ei tulis liikaa sellainen suorittaja olo ja stressiä asiasta. Raskaustestin tekisin sitten jos oireita ilmenee tai menkat myöhästyy. Voi tietysti olla että tämä asia muuttuu, mutta näin olen ainakin toistaiseksi ajatellut. Toki jos mitään ei näytä tapahtuvan pitkään aikaan niin sitten alan kai tarkemmin seuraamaan ja testailemaan oviksia. Onkohan edes mahdollista yrittää raskautta ilman että se homma vie kokonaan mukanaan ja pyörii jatkuvasti mielessä 😁
Täytyy tänään kai ottaa asia jälleen puheeksi miehen kanssa illalla, sillä tuntuu että haluan nyt sopia aikatauluista tarkemmin. Helpompaa olla jos tietää vaikka että kuukauden päästä aloitetaan.
Toivottavasti tämä mun höpinä ja jahkailu ei ärsytä teitä ketkä olette jo ns. täydessä työn touhussa. Toivon teille kaikille pikaisia plussia ja onnea yritykseen!
Doggo kirjoitti:
Kuitenkin kiva, että täällä kaikki saa purkaa omaa napaa koskevia tietoja. Mulla tuntuu että aina lähestyviä kuukautisia alkaa toivo taas nostamaan päätä ja nytkin näitä kosketusarkoja nännejä googletellassani päädyn niille samoille alkuraskauden - oireet sivustoille ja keskustelupalstoille mistä olen aiemmikin löytänyt itseni.... Onko muilla samoja ongelmia................
Todellakin! Kuvittelen jokaisessa kierrossa olevani niin raskaana, niin raskaana. Mutta nyt oli kaiken huippu, kun tosiaan minulla kp 15 eikä normaalisti kellontarkkaa ovista ole kuulunut eikä näkynyt, niin näin yöllä unta, että oviksen tulemattomuus johtui siitä että olin raskaana! Tein hörhönä äsken r-testin ja iso paksu negatiivinen se tietysti oli. Kylläpä tunnen itseni vähän hölmöksi.
Uskon, että ovis oli tässä kierrossa tosi tosi aikaisin enkä ehtinyt alkaa tikuttaa sitä. Koska haaleaa viivaa näkyi kyllä kp11, mutta se ei koskaan vahvistunut. Maanantaina on ultra, saa nähdä mitä siellä näkyy.
Tervetuloa uudet 🙂
Pikaisesti Omanapapäivitys!! Ovistikuissa väriä!! Ei ihan vielä plussa mut ehkä illalla tai huomis aamuna 🤔 haluja ja limojakin on 🤩 ja on talleteltu ahkerasti, katotaan Kahen viikon päästä kuinka tässä nyt käy 😬 nyt on jännää😱
30v endo toiveissa eka
Saako taas purkaa pahaa oloa?
Mieli on taas ollut niin maassa että itkulle ei näy loppua 😭 kamala stressi, ja pitäisi lähteä lomalle kuukauden päästä mutta varmaan matka peruuntuu koronan takia... Tosi kiva kun viimeisin reissu ollut 2 vuotta sitten ja tätä irtiottoa odotettu. Varsinkin kun ollut niin raskasta tämä viimeinen puolivuotinen.
Sain labrat ja kilppari on entistä huonommassa kunnossa. Ei siis varmaan taas toivoakaan että ovulaatio tulisi. Kuukauden päästä uudet labrat ja katsotaan jos uudesta lääkeannoksesta olisi apua.
AMH tulos tuli myös ja oli 2,80 eli viitteissä mutta kuulostaa matalalta?? Millaisia arvoja teillä on ollut?
Pumpulipilvi, uskaltaudu heittäytymään rohkeasti!!👍
Tervetuloa mukaan❤
Tähtitaivas☆
Pumpulipilvi kirjoitti:
Hei vaan kaikille! Uskallan vihdoin tänne kirjoittaa itsekin kun nyt useamman päivän jo teidän muiden juttuja olen ahkerasti lueskellut. Itsellä se tilanne, että vauvahaaveet vahvistuneet minulla ja miehellä valtavasti tässä alkuvuodesta ja yrittämisen aloitus alkaa pian olla ajankohtaista 😊 tarkkaa aikataulua aloituksesta ei vielä olla sovittu, mutta eiköhän tässä kevään mittaa jo kokeilla. Ensimmäistä lasta siis suunnitellaan ja en meinaa pysyä nahoissani ku jännittää eikä kenellekään muille oikein osaa/ halua asiasta vielä kertoa. Ollaan molemmat 25 vuotiaita avomiehen kanssa ja meillä on toiveissa useampi lapsi, joten olisihan se kai iänkin puolesta jo hyvä tämä projekti aloitella niin kerkiää sitten rauhassa😄
Ehkäisynä pari vuotta ollut pelkkä kondomi, sillä jätin e-pillerit pois niiden aiheuttamien sivuoireiden takia. Eli ehkäisyn pois jättäminen ainakin käy meiltä tarvittaessa nopeasti ja helposti sekä ilman että mulla heittäis hormonit häränpyllyä!
Viimeiset kuukaudet on mulla mennyt niin että pohdin vauva-asioita päivittäin ja luen internetin jokaisen vauvakeskustelun sekä selaan netistä vauvanvaatteita ja äitiysmekkoja tuntitolkulla! Tämä on mulle kyllä luonteenomaista, että jostakin innostuessani hurahdan täysin ja kaikki pitäis tapahtua ja tehdä heti samantien. 😄Yrittämisen aloittaminen on kuitenki jo itsessään aika elämää mullistava päätös ja haluaisinkin kysyä oliko teillä muilla sellainen olo ekaa lasta yrittäessä että ikäänkuin hyppäät tuntemattomaan samalla malttamattomana että hieman kauhuissaan😁?? Kuitenkin olen koko elämäni tiennyt, että haluan äidiksi ja omat lapset on se suurin unelma meille molemmille, joten oikein ärsyttää tämä oma jahkaaminen! Uskallanko jo "hypätä"?
Kuulostaa ihan mun ajatuksilta, voin samaistua täysin! Mullakin lapset on ollut aina se suurin haave, ja odotan äitiyttä todella paljon. Muut samanikäiset haaveilee jostain reppureissaamisesta tai yrityksen perustamisesta, minä taas vauvasta 🙈
Kuten kaikki varmasti ovat huomanneet, odotan raskautta hyvin malttamattomana 🙄Samaan aikaan se myös jännittää, kun ei tiedä millaista se on, ja mitä tuo mukanaan (parisuhteen muuttuminen, vauva-ajan rankkuus jne). Siitä olen kuitenkin varma, etten äitiyttä tule katumaan ja lapsi tuo mukanaan valtavasti iloa ja onnea ❤
Mullakin vauva-asiat pyörii vuorokauden ympäri mielessä ja luen kaikkea siihen liittyvää, katselen lastentarvikkeita jne. En malttaisi millään odottaa, vaikka raskautumiseen voi mennä pitkäänkin, eikä se loppujen lopuksi ole omissa käsissä.
Kannustan teitäkin jättämään ehkäisyn piakkoin pois, kun molemmat vielä lapsista unelmoi 😊ehditte vielä kuitenkin olla kahdestaankin ainakin ~vuoden 😄
Esikoinen 1/21, toinen lapsi haaveena
Pumpulipilvi kirjoitti:
Hei vaan kaikille! Uskallan vihdoin tänne kirjoittaa itsekin kun nyt useamman päivän jo teidän muiden juttuja olen ahkerasti lueskellut. Itsellä se tilanne, että vauvahaaveet vahvistuneet minulla ja miehellä valtavasti tässä alkuvuodesta ja yrittämisen aloitus alkaa pian olla ajankohtaista 😊 tarkkaa aikataulua aloituksesta ei vielä olla sovittu, mutta eiköhän tässä kevään mittaa jo kokeilla. Ensimmäistä lasta siis suunnitellaan ja en meinaa pysyä nahoissani ku jännittää eikä kenellekään muille oikein osaa/ halua asiasta vielä kertoa. Ollaan molemmat 25 vuotiaita avomiehen kanssa ja meillä on toiveissa useampi lapsi, joten olisihan se kai iänkin puolesta jo hyvä tämä projekti aloitella niin kerkiää sitten rauhassa😄
Ehkäisynä pari vuotta ollut pelkkä kondomi, sillä jätin e-pillerit pois niiden aiheuttamien sivuoireiden takia. Eli ehkäisyn pois jättäminen ainakin käy meiltä tarvittaessa nopeasti ja helposti sekä ilman että mulla heittäis hormonit häränpyllyä!
Viimeiset kuukaudet on mulla mennyt niin että pohdin vauva-asioita päivittäin ja luen internetin jokaisen vauvakeskustelun sekä selaan netistä vauvanvaatteita ja äitiysmekkoja tuntitolkulla! Tämä on mulle kyllä luonteenomaista, että jostakin innostuessani hurahdan täysin ja kaikki pitäis tapahtua ja tehdä heti samantien. 😄Yrittämisen aloittaminen on kuitenki jo itsessään aika elämää mullistava päätös ja haluaisinkin kysyä oliko teillä muilla sellainen olo ekaa lasta yrittäessä että ikäänkuin hyppäät tuntemattomaan samalla malttamattomana että hieman kauhuissaan😁?? Kuitenkin olen koko elämäni tiennyt, että haluan äidiksi ja omat lapset on se suurin unelma meille molemmille, joten oikein ärsyttää tämä oma jahkaaminen! Uskallanko jo "hypätä"?
Hei!
Tässä on paljon samaa kuin omissa mietteissä 😊 Mun pitäisi keskittyä täysillä lopputyöhön ja muuhun, mutta tekee mieli vaan lukea artikkeleita ja tätä palstaa kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Läheinen ystäväni odottaa tällä hetkellä vauvaa ja se on lisännyt pökköä pesään aika lailla. Tuntuu, että olisin itsekin VIHDOINKIN valmis.
Olen aina tiennyt, että haluan äidiksi, mutta siinä on paljon ollut sulattelemista. Omien sisarusten lasten kasvua olen nähnyt lähietäisyydeltä ja vahvasti introverttinä ihmisenä sitä sen härdellin jälkeen on aina ollut tyytyväinen kun pääsee hiljaiseen kotiin. Silti mahdollinen äitiys tuntuu tutulta ja turvalliselta ja siltä, että haluan sitä todella. Tuntuu, että keho on alkanut reagoida lapsen nähdessä. Kuulostaa varmaan oudolta 🙂 Minulla on samat fiilikset, jännittää ja odotan innolla, mutta pelottaa silti. Tosi ristiriitaista.
Ihana ryhmä tämä ❤️ Mies ei tahdo jaksaa määräänsä enempää ku hössötän ja haaveilen ja spekuloin. Kesä, tulisit jo ☺️
Minä 28 v. ja mies 31 v. Esikoinen toiveissa. Yritys aloitettu 4/20.
Hei taas kuumeilijat!
Tuohon Pumpulipilven pohdintoihin voin osaltani yhtyä, menin ekan ja tokan yrityskierron aikana ihan sekasi, kahtelin vaunuja ja mietin nimiä ja kummeja ja vaikka mitä.. ihan älytöntä. Se järjetön sekoilu sai varmaankin aikaan myös ihan kunnon raskausoireet oviksen jälkeen, mutta menkat tuli kyllä ihan ajallaan.
Mutta me ei oikeastaan muuten olla kummemmin suunniteltu tätä juttua, päätettiin vaan katsoa suodaanko lasta meille vai ei. Kuten joskus jo kirjoitin, miehellä sattui kesällä vakavampi tapaturma ja siitä sitten vahvistui molemmilla, että hetkessä on elettävä eikä odotella "parempia aikoja... Mutta kun ollaan jo tässä kolmenkympin "paremmalla puolella, ei oikein osata pelätä tai panikoida sitä jos vauva tulisikin. Ja molemmat ollaan luonteelta sellaisia päivä kerrallaan-tyyppejä ja kaikki selviää kyllä. Tai mies on ja se on kyllä rauhoittanut minutkin :D Ainoa mikä vähän itseä huolettaa on raha. Miten talous kestää kaikki pakolliset investoinnit yms... ja haluaisin olla niin pitkään kotona lapsen kanssa kuin mahdollista. Mutta pitää sitten jostain karsia menoja.
Ja päätin että piru vieköön, olkoot työvuorot erilaiset, tänään talletellaan ja sehän tehtiin! Joten saattoi hyvin osua ovikseen ja onneksi sunnuntai-iltana oli myös jemmailut! Ja viikonloppu edessä ja kumpikin kotona, jes :D Peukut pystyyn että tärppi käy!
Esikoinen toiveissa meillä 34-vuotiailla.
Tryout lämmin halaus! ❤ Kurjaa, että sulla ei kilppari ota rauhoittuakseen ees lääkkeistä huolimatta. Toivottavasti nyt auttais pian. Täällä myös kilppari edelleen jossain epätasapainossa. Mä en osaa amh:sta muuta sanoa, kuin että mulla se on olikohan 2,4 ja se on mun ikäiselle hyvä, oon 42. Mutta se ei kai tähän auta. 😑 Jostain netistä kyllä joskus luin siitä, että googlettelemalla vois löytyä jotain? Tsemppiä!
Mä menin ostamaan puhdin kautta huomiseksi estradioli-, progesteroni- ja stressihormonitestit. 🙈 Helpottaa se jo hirveästi. Luin nimittäin taas estrogeeni-progesteronitasapainosta. Anyway, huomenna vielä dpo7 eli oikea päivä progesteronitestille.
Tsemppiä ja rentoutta kaikille meille! 😅
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Tryout, AMH vois olla vielä matalampikin kuin sulla, ettei sen perusteella ainakaan mitään hoitojen tarvetta ole. Kurkkaan mun papereista onko niissä viitearvoja, palaan kohta!
Yritys alkoi 3/2019. Nyt ollut 3-4kk taukoa. Tiputtelu vaivaa, mitään syytä sille ei löydy. Teroluteja silti taas 6kk.
Kaneli tosi epäreilua että sun miehelle oli anettu palautetta ylipainosta noin tökerösti, mun mies on ainakin sen verran herkkis että tuollainen vaivais pitkään. Toivottavasti saatte pienokaisen pian alulle niin koko juttu unohtuu. Meillä yhteisistä iltalenkeistä alkaa tulla tapa, suosittelen. :)
Itse en kyllä oo koronasta huolissaan enkä todellakaan lykkää vauva tekoa sen takia. Nyt on tähän asti tullut lykättyä milloin milläkin tekosyyllä ja nyt sitten kun vihdoin saisi lapsi tulla niin ei sitten millään. Nyt alkoi seitsemäs yrityskuukausi että sinänsä ei oo vielä edes sitä vuotta täynnä, täytyy pysyä rauhallisena. Se on vähän vaikeaa kun tuntuu että kaikilla muilla raskautuminen käy tuosta vaan, yksikin kaveri tuli raskaaksi vaikka söi pillereitä ja on aina julistanut ettei halua lapsia.. huoh. Olen hänestä kyllä toisaalta aika huolissaan, kun on vasta rv10 mutta jo kertonut kaikille töissä, kavereilleen ja koko suvulleen. Kummitätikin lapselle on jo valittu.. Tuntuu että itsesuojeluvaisto puuttuu täysin.
Vähän omaa napaa. Mulla kp8 ja ekaa kertaa olleet Letrot käytössä, en huomannut että ne ois aiheuttanu mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Alan parin päivän päästä tikuttamaan ovista ja aikomus on talletella ahkerasti.
Plussatuulia ja jaksamista kaikille, ootte supernaisia!
N 39 M 39
lapset 11/2020 ja 07/2023