3 kk seurustelua ja naimisiin. Onko järkeä vai ihan hullua?

Minä menin. Se nyt on ihan sama, että se alkuhuuma loppuu, koska se loppuu jokatapauksessa - oli naimisissa tai ei. Ja toisen viatkin tulevat selkeämmin esille.

Löysin oman sielunkumppanini ihan yhtäkkiä, en odottanut edes sellaista. En olisi ikinä uskonut meneväni naimisiin, olen pitänyt sitä melko naurettavana suorastaan. Joskus vain ihminen kolahtaa ja toiseen ihmiseen saa suoran yhteyden.

Yhdessä olemme olleet jo pitkään ja olin raskaana ensimmäisen 6kk jälkeen. En tekisi mitään toisin. Alkuhuumassa se vauva-arkikin meni ja raskaus oli sellaista vaaleanpunaista pumpulia. Ja kuten sanottua, se arki tulee jokatapauksessa, oli naimisissa tai ei. Ei se tarkoita, että toisesta paljastuu jotain täysin ennenkuulumatonta. Todella harvoin kohtaa ihmisen, johon saa täyden yhteyden niin hyvin ja sellaisen kanssa se arkikin on huomattavasti helpompi kohdata. Minulla on takana myös pari muuta pitkää suhdetta, ja vaikka kaikki oli periaatteessa ihan hyvin, tilanne oli silti täysin eri.

Mikä kiire? Oletteko uskovaisia?

Vierailija kirjoitti:

Se voi onnistua tai epäonnistua, niin kuin mikä tahansa asia elämässä voi.

It takes two to tango vai miten menikään, mutta kuten elämässä yleensä niin olen valmis tekemään kaikkeni suhteen eteen. Avioliiton onnistumisen tai epäonnistumisen mahdollisuus on 50/50.

Miehet ovat ihanan naiiveja ja luulevat joka kerta kyseessä olevan loppuelämän rakkaus, vaikka samasta tilanteesta on jo viisitoista kertaa päädytty puolessa vuodessa täyteen kyllästymiseen.

Sanoisin, että siitä vaan jos siltä tuntuu!

Elämä on yhtä riskiä ja mitään ei saa jos ei uskalla. Liitto voi päättyä eroon siitä huolimatta, kauanko on tunnettu ennen naimisiinmenoa.

Onnea :)

Minä tein noin ja meni ihan päin h*lvettiä, Mikä kiire teillä on, ei se naimisiinmeno lopulta muuta mitään. Eli en suosittele.

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen tuollaisella liitolla on varmaan melko pieni onnistumisprosentti.

Pitkään yhdessä ollut pari voi myös epäonnistua avioliitossaan, joten lyhyessä ajassa naimisiin menneen kannattaa olla varma asiasta.

Muutettiin mieheni kanssa yhteen jo ensimmäisen yön jälkeen. Hän tuli ja jäi. Kosi minua 2 viikkoa myöhemmin. Naimisiin mentiin lopulta vasta 10 yhteisen vuoden jälkeen. Nyt yhdessä oltu 18v. Oltaisiin varmaan voitu mennä naimisiin heti 2 vkon jälkeenkin ja lopputulos sama. Tehkää niin kuin parhaalta tuntuu. YOLO.

Ei se naimisiinmeno mitenkään vaarallista ole. Avioehto vaan kuntoon, kyllä sitä erota voi avioliitostakin. Se hääjuhla mua nyt mietityttää, sukulaiset voi katsoa vähän vinoon ja rahanmeno saattaa mennä kankkulan kaivoon. Mutta jos noi ei haittaa niin antaa mennä! Kuten joku täällä jo vähän sanoikin, elämä on tehty elettäväksi.

Me oltiin miehen kanssa varsin nopeita. Yhteen muutettiin heti samana päivänä kun yhdessä alettiin olemaan. Raskaaksi tulin tästä kuukauden päästä ja naimisiin mentiin puolen vuoden päästä ennen kun synnytin. Ollaan asiaa mietitty ja naurettu että onneksi sattui hyvä tuuri, yhdessä ollaan vieläkin 5 vuoden jälkeen ja toinen lapsi tulossa. En kyllä enää uskaltaisi varmaan näin nopealla aikataululla toimia 😊

Minä juoksisin karkuun, jos kolmen kuukauden päästä kosittaisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi päästä naimisiin? Eikö riitä että on kivaa yhdessä?

Haluamme uskoutua toisillemme ja vannoa rakkautta. Avioliitto tuo pysyvyyttä ja varmuutta sekä voimme asua yhdessä.  Tämä suhde ei ole mikään "Have fun together and good bye!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin kymmenisen vuotta sitten naimisiin pikaisella aikataululla.

Ehdotin naimisiinmenoa kahden tapaamiskerran jälkeen ja samanlainen tohelo suostui hommaan :-)

Asuimme eri kaupungeissa, emmekä tienneet toisistamme mitään.

Nainen oli ulkoisesti kuin unelma, työssä, ex lestadiolainen ja kuvittelin saaneeni kuun taivaalta.

Naimisiinmenomme jälkeen matkustin joka viikonloppu hänen luokseen ja siitähän se itserakennettu helvetti pyörähti käyntiin muutaman kuukauden jälkeen.

Nainen oli sekaisin kuin seinäkello suurimman osan aikaa, enkä koskaan tiennyt millaisen vastaanoton saan viikonloppuna.

Paljastui, että erottuaan lestadiolaisuudesta aikuis-iällä, oli tekemättä jäämisiä otettu takaisin oikein urakalla. Nainen oli pahimman luokan kyläpyörä, paljon poljettu ja ammattilaisen ottein sänkyhommat sujuivatkin. Oli kyyti kyllä ensiluokkaista :-)

Oli vielä siitä vittumaista luonnetta, että flirttaili kaikkien miesten kanssa avoimesti, olin paikalla tai en.

Koko korttitalo romahti siinä vaiheessa kun törmäsimme simpanssin näköiseen ulkomaanelävään, mustaan kuin yö.

Oli vaimoni entinen poikaystävä.

Tämän apinan ilmaantuminen vaimoni exiin katkaisi tämän kamelin selän, enkä enää kyennyt antamaan anteeksi tehtyjä tekoja.

Koko homma kesti kahdeksan elämäni raskainta ja riitaisinta kuukautta, tapaamisesta eroon.

Helpottavaa oli ajaa vimeistä kertaa ulos siitä kaupungista rankassa lumisateessa.

Kuin taikaiskusta, päästyäni kotikaupunkiini johtavalle valtatielle, aurinko alkoi paistaa, avasin auton ikkunan ja heitin sormukseni tienpenkalle :-)

Hieno tarina. :D

Ja totta joka sana :-)

Näin jälkeenpäin ajatelle koko hommassa ei ollut mitään järkeä, sillä taisimme siinä elämänvaiheessa olla molemmat totaalisen hukassa siinä mitä halusimme elämältä.

Olimme molemmat luonteeltamme mustasukkaisia, omistushaluisia ja myöhemmin olen ymmärtänyt, että olin myös itse läheisriippuvainen. Ehkäpä ex vaimonikin.

Myös taustamme oli hyvin erilainen. Exäni tosiaan lestadiolaisen kodin kasvatti ja lapsena hyvä ksikäytetty, eikä hän koskaan kertonut syyllistä, joten se haittasi tutustumistani hänen miespuolisiin sukulaisiinsa.

Itse olin viettänyt rankan nuoruuden, väki valtoineen ja riko ksineen, emmekä koskaan tainneet ymmärtää lähtökohtiemme eroja avioliittomme aikana.

Heitin jotain katukieltä ja hän otti heittoni totuutena ja alkoi jopan pelkäämään minua pelkkien puheideni perusteella. Oli elänyt lapsuutensa hyvin turvatussa piirissä, ellei tuota hyvä ksikäyttöä lasketa mukaan.

Alusta saakka tuhoontuomittu liitto, vaikka siinä vaiheessa nuoruuden synnit olivat jääneet taakse ja olin itsekin tullut uskoon ja molemmat uskoimme naimisiinmennessämme, että avioliittomme tulee kestämään kuole maamme saakka (nemo nisi mors).

Liikaa eroavaisuuksia ja kahden periaatteessa rikkinäisen ihmisen yritys löytää elämälleen merkitys toisesta ihmisestä, joka päättyi katastrofiin, kuten jokainen ehjän persoonallisuuden omaava olisi tajunnut jo ennen kosintaa.

Eikös sillä naisellakin ole jotain sananvaltaa asiaan? Ap ei ole vielä edes saanut myöntävää vastausta.

Hei ap, oletko vähän aikaa sitten eronnut pitkästä suhteesta?

Mä olen huomannut, että usein just nimenomaan miehet etsivät pian suhteen päättymisen jälkeen ”laastarisuhteen”.

Minulla on sukulaisia, jotka asuvat pienessä kunnassa ja heillä on ollut tapana mennä kihloihin tosi pian seurustelun aloitttamisen jälkeen, se on ikään kuin pikkupaikkakuntalaisten tapa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hullua. Olette ihan vieraat. Mullakin oli mies jolla oli kiire sitouttaa, hänestä olen kirjoittanut "mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivoitukset" -ketjussa.

Kiitos näkemyksestä, luen kaikki vastaukset mitä olette kirjoittaneet ja teen päätöksen mieleni ja sydämeni pohjalta. Miehenä en ole sairaan mustasukkainen mutta sopivan omistava ja huolehtiva ja tiedän rajani. En ole lukenut toista ketjua, joten miten teille kävi? Minkälainen mies oli?

Hullua. Tuon ajan pystyy esittämään ihan helposti, eikä toista oikeasti edes vielä tunne. Itse en edes muuttanut yhteen ekan seurusteluvuoden aikana, vaikka poikaystävä sitä niin kinusi. Paljastui täys psykonarsistiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin miehen kanssa varsin nopeita. Yhteen muutettiin heti samana päivänä kun yhdessä alettiin olemaan. Raskaaksi tulin tästä kuukauden päästä ja naimisiin mentiin puolen vuoden päästä ennen kun synnytin. Ollaan asiaa mietitty ja naurettu että onneksi sattui hyvä tuuri, yhdessä ollaan vieläkin 5 vuoden jälkeen ja toinen lapsi tulossa. En kyllä enää uskaltaisi varmaan näin nopealla aikataululla toimia 😊

Nämä kokemukset kerrotaan täällä, koska ne ovat onnistuneita suhteita ja ne muistetaan. Mutta kuinka moni on ollut korviaan myöten rakastunut kolmen kuukauden kohdalla ja kuitenkin suhde on päättynyt siitä jonkin ajan kuluttua? Ainakin itselläni on lukuisia tuollaisia kokemuksia. Se alkuhuuma, jota rakastumiseksi kutsutaan, ei vielä kerro yhtään mitään siitä, onko suhteessa eväitä loppuelämän suhteeksi,

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tuttava joka meni naimisiin 4 kk:n seurustelun jälkeen ja ovat olleet nyt yhdessä 18 vuotta. Toisaalta, minulla on myös ystäväpariskunta jotka menivät naimisiin 13 vuoden seurustelun jälkeen ja erosivat tästä vuoden päästä.

Sanoisin, että mahdollisuudet ovat se kuuluista fifty-sixty.

Kirjoitin samasta aiempaan viestiin. Haluan vain olla varma päätöksestä ja jakaa arjen rakkauteni kanssa.

Anna palaa ja eroon pääsee helposti. Nuorna naimista ei kadu. Käytä kuitenkin kumia.