Lue keskustelun säännöt.
Mistä nainen saa sen hyvän itsetunnon joka ei riipu ulkonäöstä ja kaikesta mahdollisesta osaamisesta?
22.02.2019 |
Mistä saa sen kelpaavuuden tunteen joka näyttää olevan miehille tavallista? Miestä ei haittaa tulla verratuksi toiseen mieheen mitä tulee ulkonäköön. Itse en kestä sitä. En kestä muuta kuin ajatuksen, että olen ulkonäöllisesti lähes täydellinen, luonteeltani ja kykyprofiililtani mahdollisimman täydellinen ja aivan paras kaikessa.
En tajua miten jotkut ihmiset jotka ovat vaatimattoman näköisiä, normaaliälyisiä ja muutenkin aivan tavallisia voivat olla niin itseensä uskovia ja rautaisia itsetunnoltaan, että heissä on karismaa ja itse on usko olevani yhtään mitään jos en ole kaikkea mahdollista. Miksei mikään koskaan siis riitä? Hitto miten kateellinen olen tuollaisille jotka ovat tyytyväisiä itseensä noin vain. Tuleeko se lapsuudesta vai mistä? Itse jos onnistun jossain se on hetkellistä ja taas on kohta kohta joku uusi kriisi päällä.
Kommentit (74)
Se tulee kuule siitä, että rakastaa itseään just sellasena kun on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Simppeliä: oikealla kasvatuksella.
Ei sekään riitä jos muista syistä itsetunto murskataan nuorena. Kysynkin nyt kuitenkin, että mistä sen itsetunnon rakentaa nyt sitten aikuisiällä kun se on rakentunut ulkonäöstä rakennetun suojamuurin varaan. Ap
Katsoppa tuo, vaikka Nicholas onkin mies.
Ehkä opit jotain, ehkä et.
Vierailija kirjoitti:
Se tulee kuule siitä, että rakastaa itseään just sellasena kun on.
Hanki itsetunto, sanotaan. No, mistä sen saa? Hyvästä lapsuudesta. "Rakasta itseäsi sellaisena kuin olet". Miten siis? Miten aletaan noin vain rakastamaan itseä? Ap
Itseluottamus. Miten sitä pystyy kasvattamaan? Ottamalla haasteita vastaan.
Meille naisille on niin ominaista oman ihan kelvollisen ulkonäön vähättely ja murehtiminen. Siihen en osaa vastata miten sen asian voisi muuttaa paremmaksi. Se on jotain mitä en koskaan ole jaksanut ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen arvo on siinä miten kohtelee muita. Jos koet oikeudeksesi esim kateuden takia olla ilkeä muille, saatkin hävetä ja voida huonosti. Kateus on katkera myrkky.
Mutta jos et vahingoita muita ihmisiä, sinä riität ja olet hyvä sellaisena kuin olet, kaikkine säröinesi. Koita keksiä joku kiva harrastus tms johon keskityt, että sulla on itsetarkkailun lisäksi myös oikea elämä. Jossa opit sietämään ihmisten, myös itsesi, erilaisuuden.
Et sä tuoota edes kysyiiisi ellet olisi sellaisellla alalla jossa sinuaa joudutaan arviooimaaaan jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinkertanen vastaus: Et ole lapsena saanut varauksetonta hyväksyntää vikoinesi ja nyt kompensoit sitä kilpailemalla kaiksesta.
Tai olet vaan sattuneesta syytä kusipää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan ole tavallista miehille :D Erittäin harva on itsevarma, eikä välitä muihin vertailusta.
Vierailija kirjoitti:
Katsoppa tuo, vaikka Nicholas onkin mies.
Ehkä opit jotain, ehkä et.
ihana mies! ihastuin hänen elämän iloon ja positiivisuuteen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Simppeliä: oikealla kasvatuksella.
Ei sekään riitä jos muista syistä itsetunto murskataan nuorena. Kysynkin nyt kuitenkin, että mistä sen itsetunnon rakentaa nyt sitten aikuisiällä kun se on rakentunut ulkonäöstä rakennetun suojamuurin varaan. Ap
Aika monen itsetunto on murskaantunut nuorena, mutta sen voi kasata uudestaan. Minusta on aika luonnollista, että jos on rakentanut itsetuntonsa ulkonäön varaan, niin se se ole kovin kestävää. Omani olen rakentanut ammatillisen osaamisen varaan. Ei sekään välttämättä ole terveinä. Ehkä joskus vielä opin arvostamaan ja rakastamaan itseäni ihan vaan siksi, että olen olemassa.
Hoet itelles joka pv monta kertaa että rakastat itteäs jne. ennen pitkää uskot sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen arvo on siinä miten kohtelee muita. Jos koet oikeudeksesi esim kateuden takia olla ilkeä muille, saatkin hävetä ja voida huonosti. Kateus on katkera myrkky.
Mutta jos et vahingoita muita ihmisiä, sinä riität ja olet hyvä sellaisena kuin olet, kaikkine säröinesi. Koita keksiä joku kiva harrastus tms johon keskityt, että sulla on itsetarkkailun lisäksi myös oikea elämä. Jossa opit sietämään ihmisten, myös itsesi, erilaisuuden.
Olen kohdellut menneisyydessä muita ihmisiä huonosti joten ansaitsen tuntea oloni huonoksi. Joo, olen ilkeä, kaikille hyväitsetuntoisille ja mukaville sekä sen lisäksi kaikille kauniille. Minkäs teet kun ihmisenä on huono ja ilkeä. Ap
Kyllä todellakin miehet vertailevat itseään toisiin :D Ja tiedän valtavasti miehiä, joilla on surkea itsetunto. He eivät vain puhu tästä ja piilottelevat asiaa.
Yksikin aikuinen voi pelastaa lapsen mielen, itsellä oli hirveissä olosuhteissa yksi.
...mietin, että osin pitää valita olla se ihminen, myös. Joka päivä uudestaan. Armahtaa itseään virheineen. Kortteja ei jaeta kaikille tasapuolisesti, eikä maailmaa/elämää/toisia/Jumalaa jne. voi velkoa tästä vajeesta. Tai voi, mutta silloin muuttuu hirviöksi.
Oma toivoni on Jeesus, joka minussa asuvana (kuten Raamattu sanoo) esim. pystyy antamaan anteeksi. Anteeksianto taas vapauttaa minut maksattamasta velkoja muilla, eli sillä on joka tapauksessa hyvä vaikutus.
Eiköhän tuollaiseen asiaan vaikuta vaikka mikä... kasvatus, aivokemia, elämässä tapahtuneet asiat, media ja ympäristön luomat odotukset jne jne. Elämänkokemus yleensä auttaa.
Minulla on ollut melko hyvä itsetunto ja olen nuorena ollut jopa ylimielinen, koska minua on kehuttu vähän liikaakin lapsena. Kehuttu paljon ja kannustettu, sanottu minun olevan tosi fiksu ja kaunis ja taitava ja ties mitä. Pikkukaupungissa ei paljon ollut kilpailua, joten aloin itsekin uskoa olevani hyvä kaikessa, kun sitä minulle toitotettiin kaikkialta. Sain stipendit koulussa ja parhaan pelaajan palkinnot koripallossa.
Romahdus tapahtui, kun nuorena aikuisena yliopistossa huomasin, että olenkin aivan keskinkertainen. Olin aina perustanut itsetuntoni siihen, että olen hyvä kaikessa ja useimmiten myös paras. Yhtäkkiä olinkin ihan tavis, kun en enää ollut tuppukylässä tumpeloiden ympäröimänä.
Toisaalta nyt taas 10v myöhemmin en enää vertaile itseäni yhtä paljon muihin. En osaa sanoa mikä tämän on aiheuttanut, mutta olen löytänyt jonkinlaisen tasapainon asiassa. Osaan iloita pienistäkin jutuista, en pidä ulkonäköä niin korkeassa arvossa, en kaipaa menestystä työelämässä vaan riittää että saan jostain toimeentulon, minua ei haittaa että en ole missään paras (enää). Mutta edelleen on hetkiä, kun alan vertailla ja ainahan maailmasta löytyy ihmisiä, jotka ovat parempia jossain. Tällöin alkaa tulla ilkeitä ajatuksia ja haluan haukkua muita parantaakseni oloani. Mutta oikeasti siitä tulee vain huonompi olo. Onneksi havahdun yleensä tästä tunteesta nopeasti ja tajuan, että olen onnellinen kun minulla on miesystävä, koti ja terveys. Silloin vertailu loppuu.
Olen tyytyväinen, kun minulla on ystäviä ja perhettä, joiden kanssa jakaa elämääni ja pitää hauskaa. Muulla ei lopulta ole väliä.
Onko naiiset ennakkoluuloisia vaai ovatko naiset enemmmmän mielensä vankeja?
Toki kasvatuksella on osuutensa. Mutta aina pitää muistaa, ettei kaikkiole vanhempien syytä - eikä ansiota.
Itsetunto on sitä, että on fiilis, että olen hyvä juuri tällaisena kuin olen. Minussa on vikoja, mutta silti olen hyvä.
Tähän pääsee itsensä hyväksymisellä, mutta ensin vaatii omien sokeiden pisteiden näkemistä.
Simppeliä: oikealla kasvatuksella.