Miten suhtaudut näihin "olen 54v ja koulukiusaamisen takia sitä ja tätä" naurettavuuksiin

Voimia kaikille kiusatuksi tulleille ja elämässään vaikeita asioita kokeneille. Olette hyviä ja arvokkaita ihmisiä.

Minua kiusattiin koko se aika kun olin päiväkodissa ja koulussa. Se on väkisin jättänyt minuun jälkensä, niin että vielä nyt 37-vuotiaanakin minun on vaikea luottaa ihmisiin ja ystävystyä kenenkään kanssa, mikä ei minusta ole ihmekään, sillä sosiaaliset taitoni ja ystävyyteen tarvittavat taitoni jäivät lapsena kehittymättä, koska minulla ei ystäviä ollut. Silti kannan itse vastuun elämästäni ja tiedän, että en ole itsekään täydellinen ihminen. Olen päinvastoin todella epätäydellinen enkä ajattele, että olen itse täydellinen tai pelkkä viaton uhri tai että vika on aina muissa. Kyllä minussakin on paljon vikoja, ei minua olisi koko lapsuuttani tai nuoruuttani koko ajan vain kiusattu.

Luin vain ekaa sivua.

Joku keski-ikäinen nainen oli jossain ohjelmassa selitti, ettei jaksa tehdä perheelleen ruokaa, kun häntä on koulussa kiusattu. En katsonut ohjelmaa sen jälkeen enää, kun alko kiehumaan.

Mitä kaikkea voi selitellä kiusaamisella?! Ymmärrän, että kiusaaminen jättää varmasti traumoja. Kiusaamista on niin erilaista. Olen pahoillani kiusattujen puolesta, ketään ei saa kiusata. MUTTA..

Tuollainen uhriutuminen ja asiassa vellominen edelleen kolkytvuotta myöhemmin?! Eihän siinä vaan ole mitään järkeä! Miksei ole jo itselleen armollinen ja päästäisi irti? Vai onko tuo nimenomaan luonnetta sitten, että kerran kiusattu aina kiusattu, saa käyttää sitä korttia loppuelämän?

Muakin on yritetty kiusata ja mua on kiusattu. Se tuntuu kuuluvan elämän kiertokulkuun, että jossain vaiheessa kokee kiusaamista. En vaan ole antanut kiusaajille sitä valtaa, että se määrittäis mun loppu elämän.

Kunnioitan heidän yksityisyyttään, ja koska en ole psykologi tai muu vastaava ammattilainen, en ota mitään kantaa asiaan. Jokainen ihminen on sitä paitsi oma yksilönsä, ja sitä myötä kaikilla on  oma tarinansa kerrottavanaan. Joillain näyttää ainakin hyvin raskasta olevan, olen huomannut.

Sen sijaan halveksin syvästi tällaisten aloitusten tekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Luin vain ekaa sivua.

Joku keski-ikäinen nainen oli jossain ohjelmassa selitti, ettei jaksa tehdä perheelleen ruokaa, kun häntä on koulussa kiusattu. En katsonut ohjelmaa sen jälkeen enää, kun alko kiehumaan.

Mitä kaikkea voi selitellä kiusaamisella?! Ymmärrän, että kiusaaminen jättää varmasti traumoja. Kiusaamista on niin erilaista. Olen pahoillani kiusattujen puolesta, ketään ei saa kiusata. MUTTA..

Tuollainen uhriutuminen ja asiassa vellominen edelleen kolkytvuotta myöhemmin?! Eihän siinä vaan ole mitään järkeä! Miksei ole jo itselleen armollinen ja päästäisi irti? Vai onko tuo nimenomaan luonnetta sitten, että kerran kiusattu aina kiusattu, saa käyttää sitä korttia loppuelämän?

Muakin on yritetty kiusata ja mua on kiusattu. Se tuntuu kuuluvan elämän kiertokulkuun, että jossain vaiheessa kokee kiusaamista. En vaan ole antanut kiusaajille sitä valtaa, että se määrittäis mun loppu elämän.

Olet aika monta kertaa jo spämmännyt saman kommentin ketjuun hiukan eri tavalla muotoiltuna. Mitä haluat kuulla? Olet ylivertainen tyyppi, oikea superihminen?

Edelleen kannan kaunaa ja vihaa sitä yhtä tyyppiä kohtaan, joka kiusasi minua yläasteella. Olen kohta 50 v. 

Minulle sanoi noin päin naamaa psykiatri, kun pohdin ongelmieni syitä ollessani päälle parikymppinen. Olisi pitänyt laittaa nappia vaan naamaan ja olla hiljaa. Samaa sanoi isäpuoleni, kun suurin häntä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Psykiatri ja isäpuoleni olivat samaa mieltä -olin luuseri, ja siksi jauhoin jotain ikivanhoja ”traumoja” jotka tapahtui joskus vuosia sitten. Luulin tosiaan, että elämässä on kyse ongelmanratkaisukyvystä. Että kun prosessoit toisen kanssa kokemuksiasi, niin löydät niihin helpommin ratkaisun ja ulospääsytien. Mutta psykiatri oli sitä mieltä, että elämässä on kyse tunteiden turruttamisesta ja unohtamisesta lääkeyhdistelmien voimin. Kyllä vaikeista asioista pääsee yli, mutta myös muilla ihmisillä on velvollisuus tukea toista ihmistä siinä.

Jos ihminen jää täysin yksin esimerkiksi koulukousaamistraumojen kanssa, niin se voi todellakin pilata elämän.

Siis mitä, jollain toisellakin ollut samanlainen tapaus ns ammattiauttajana? Omalla kohdalla se oli psykologi. Niin outo tapaus muutenkin, etten ihmettelisi vaikka olisi ollut entinen koulukiusaaja. Kirjoitan noista kokemuksistani vielä jossain laajemmin, kun tilaisuus tulee.

Ja todella, traumojen kanssa yksin jääminen voi olla tuhoisaa.

Riittävän kovat kokemukset määrittävät ihmistä elämän loppuun asti, vaikka elämä jatkuisikin. Jos kokemuksestaan on päässyt helposti yli, niin se ei ole ollut todellinen kriisi. Ne nimittäin pistävät vahvankin ihmisen polvilleen ja menee usein pitkään ennen kuin uusi suunta löytyy.

Vaikka sen itse unohtaisi, palaa se vääjäämättä mieleen, kun oma lapsi menee kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana

Juurikin niin, että kiusaajien pitäisi tuntea syyllisyyttä ja kantaa taakkaansa jatkossakin. Ei kouluajoista kuulu päästä yli, niistä kuuluu ammentaa oppia loppuelämän ajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Huvitun ja säälin. Myös vähän halveksin, koska olen itse tuon ikäinen, minua kiusattiin koulussa ja olen käsitellyt asian loppuun vuosikymmeniä sitten. Ongelmissaan voi velloa loppuikänsä niin halutessaan, mutta niistä pääsee myös yli jos haluaa. Lapsuutensa syyttäminen kaikesta koko loppuiän on henkisen kehittymättömyyden merkki. 

Taustat ja taso merkitsee. Oma sukulaiseni valittaa kaikenaikaa kuinka hänen lapsuudessaan oli vaikeaa, vaikka tilallisena heillä meni olosuhteisiin nähden erittäin hyvin, ja jopa omasta suustaan olen kuullut kuinka paljon paremmin häntä kohdeltiin kuin sisaruksiaan. Ei verrattavissa tähän päivään, mutta eivät ole lähtökohdatkaan.

Sinun kiusauksesi ei välttämättä ole samanlaista kuin jonkun toisen, onko sinut vaikkapa kokonaan eristetty kouluvuosiksesi, ja olet sitten ollut yksin sen ajan? Kiusaamista on eri tasoista, ja siitä riippuen seuraamuksia voi joutua hoitamaan loppuelämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana

Juurikin niin, että kiusaajien pitäisi tuntea syyllisyyttä ja kantaa taakkaansa jatkossakin. Ei kouluajoista kuulu päästä yli, niistä kuuluu ammentaa oppia loppuelämän ajaksi.

Kiusaajille pitäisi antaa kovia rangaistuksia. Esimerkiksi jos joltain menee työkyky kiusaamisesta aiheutuneiden mielenterveysongelmien takia, niin kiusaajan pitäisi olla loppuikänsä aiheuttamastaan haitasta korvausvelvollinen (sen lisäksi että maksaa terapiat uhrilleen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana

Juurikin niin, että kiusaajien pitäisi tuntea syyllisyyttä ja kantaa taakkaansa jatkossakin. Ei kouluajoista kuulu päästä yli, niistä kuuluu ammentaa oppia loppuelämän ajaksi.

Kiusaajille pitäisi antaa kovia rangaistuksia. Esimerkiksi jos joltain menee työkyky kiusaamisesta aiheutuneiden mielenterveysongelmien takia, niin kiusaajan pitäisi olla loppuikänsä aiheuttamastaan haitasta korvausvelvollinen (sen lisäksi että maksaa terapiat uhrilleen).

Millaisesta kiusaamisesta puhut? Toisekseen lasten tekemiset eivät ole rikosoikeudella rangaistuja.

Kiusaaminen tai masennus on sellaisia asioita, joita ei pysty käsittämään ellei niitä ole itse joutunut kokemaan.

Ap sun ei kannata siis ottaa osaa eikö arpaa niihin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana

Juurikin niin, että kiusaajien pitäisi tuntea syyllisyyttä ja kantaa taakkaansa jatkossakin. Ei kouluajoista kuulu päästä yli, niistä kuuluu ammentaa oppia loppuelämän ajaksi.

Kiusaajille pitäisi antaa kovia rangaistuksia. Esimerkiksi jos joltain menee työkyky kiusaamisesta aiheutuneiden mielenterveysongelmien takia, niin kiusaajan pitäisi olla loppuikänsä aiheuttamastaan haitasta korvausvelvollinen (sen lisäksi että maksaa terapiat uhrilleen).

Millaisesta kiusaamisesta puhut? Toisekseen lasten tekemiset eivät ole rikosoikeudella rangaistuja.

Kylläpä kiusaaja havahtui nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana

Juurikin niin, että kiusaajien pitäisi tuntea syyllisyyttä ja kantaa taakkaansa jatkossakin. Ei kouluajoista kuulu päästä yli, niistä kuuluu ammentaa oppia loppuelämän ajaksi.

Kiusaajille pitäisi antaa kovia rangaistuksia. Esimerkiksi jos joltain menee työkyky kiusaamisesta aiheutuneiden mielenterveysongelmien takia, niin kiusaajan pitäisi olla loppuikänsä aiheuttamastaan haitasta korvausvelvollinen (sen lisäksi että maksaa terapiat uhrilleen).

Millä senkin todistaisi? Ja suuri osa kiusaajista päätyy linnaan ja on menettäneet luottotiedot, millä ne sen maksaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana

Juurikin niin, että kiusaajien pitäisi tuntea syyllisyyttä ja kantaa taakkaansa jatkossakin. Ei kouluajoista kuulu päästä yli, niistä kuuluu ammentaa oppia loppuelämän ajaksi.

Kiusaajille pitäisi antaa kovia rangaistuksia. Esimerkiksi jos joltain menee työkyky kiusaamisesta aiheutuneiden mielenterveysongelmien takia, niin kiusaajan pitäisi olla loppuikänsä aiheuttamastaan haitasta korvausvelvollinen (sen lisäksi että maksaa terapiat uhrilleen).

Ei se kiusaaja välttämättä saa sellaista palkkaa, josta voisi loppuikänsä maksaa korvauksia. Siten se olisi valtio joka maksaa. Luullakseni valtio maksaa jo muutenkin työkyvyttömille, eli muutos olisi vain nimellinen.

Ongelma on myös kiusaamisen toteennäyttäminen. Jos olet ollut kiusattu, onko sinulla ihmisiä jotka ovat valmiita todistamaan kiusauksen puolesta jopa vuosikymmenien jälkeen? Jos ei, jäätkö silloin oikeuden ulkopuolelle?

Sekä tietenkin rikoslaki. Alle 15-vuotiailla on syystäkin aivan eri oikeudet kuin vanhemmilla. Miten kohdella eri ikäisiä kiusaajia ja kiusatuja?

Olen kyllä samaa mieltä, että kiusaajien sietäisi kokea aiheuttamansa henkinen tuska tai vastaavat seuraukset itsekin, mutta en vain usko että se olisi käytännössä millään tavalla mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kouluajoista pitäisi olla jo päässyt yli kymmenien vuosien aikana

Juurikin niin, että kiusaajien pitäisi tuntea syyllisyyttä ja kantaa taakkaansa jatkossakin. Ei kouluajoista kuulu päästä yli, niistä kuuluu ammentaa oppia loppuelämän ajaksi.

Kiusaajille pitäisi antaa kovia rangaistuksia. Esimerkiksi jos joltain menee työkyky kiusaamisesta aiheutuneiden mielenterveysongelmien takia, niin kiusaajan pitäisi olla loppuikänsä aiheuttamastaan haitasta korvausvelvollinen (sen lisäksi että maksaa terapiat uhrilleen).

Millaisesta kiusaamisesta puhut? Toisekseen lasten tekemiset eivät ole rikosoikeudella rangaistuja.

Kylläpä kiusaaja havahtui nopeasti.

Lähinnä mietin, että jos jäit kaveriporukoista ulos ja olit yksin koulussa, niin millä tavalla tämä olisi millään muotoa rangaistavaa muita kohtaan? Yhtä lailla sinua ei ehkä haluttu porukoihin, koska koettiin sinut kiusaajana. Mikään oikeusistuin tällaisia juttuja käsittele eikä näistä ota erkkikään selvää kuka teki mitä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle sanoi noin päin naamaa psykiatri, kun pohdin ongelmieni syitä ollessani päälle parikymppinen. Olisi pitänyt laittaa nappia vaan naamaan ja olla hiljaa. Samaa sanoi isäpuoleni, kun suurin häntä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Psykiatri ja isäpuoleni olivat samaa mieltä -olin luuseri, ja siksi jauhoin jotain ikivanhoja ”traumoja” jotka tapahtui joskus vuosia sitten. Luulin tosiaan, että elämässä on kyse ongelmanratkaisukyvystä. Että kun prosessoit toisen kanssa kokemuksiasi, niin löydät niihin helpommin ratkaisun ja ulospääsytien. Mutta psykiatri oli sitä mieltä, että elämässä on kyse tunteiden turruttamisesta ja unohtamisesta lääkeyhdistelmien voimin. Kyllä vaikeista asioista pääsee yli, mutta myös muilla ihmisillä on velvollisuus tukea toista ihmistä siinä.

Jos ihminen jää täysin yksin esimerkiksi koulukousaamistraumojen kanssa, niin se voi todellakin pilata elämän.

Itselläni on myös vastaavanlainen kokemus. Moni psykologi sai mut tuntemaan että tunnen väärin olen vääränlainen ja kiusaamiskokemustani ei voi ottaa tosissaan. Se jos mikä tuotti ahdistusta. Sitten päädyin sattuman kautta eräälle psykoterapeutille, joka uskoi mun puheet ja ymmärsi mun tunteeni ja tilanteeni.

Sillä hetkellä kun joku oli mun puolella ja uskoi mun kokemukseni niin taakka lähti sydämeltä. Sen jälkeen pystyin luottamaan tähän henkilöön ja mun parantumiseni alkoi. Tällä hetkellä voin jo todella paljon paremmin mitä moneen vuoteen.

Nyt pystyn myös ymmärtämään niiden muiden psykologien puheita ja ymmärtämään heidän reaktionsa, mutta ei sellaisella asenteella kyllä kenenkään masennusta ja ahdistusta paranneta.