Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ranskassa ruumiillinen kuritus sallittua - lapset ja äidit voivat hyvin
20.02.2019 |
Tämä ei ole kannanotto ruumiillisen kurituksen puolesta eikä vastaan herättävästä otsikosta huolimatta. Ranskassa käydään parasta aikaa keskustelua ruumiillisen kurituksen kieltämiseksi. 70% vastustaa lakia.
On kuitenkin mielenkiintoista pohtia, miten ranskalainen kasvatus ja perhe-elämä eroaa suomalaisesta, koska ranskalaiset lapset ja nuoret voivat paremmin kuin suomalaiset, osaavat käyttäytyä esimerkiksi kahviloissa vanhempiensan mukana nätisti ja äidit ovat sen myötä myös julkisilla paikoilla lastensa kanssa rentoja ja hyväntuulisia. Kaikenkaikkiaan ranskalaiset lapset ovat hyväkäytöksisiä ja paremmin voivia kuin suomalaiset.
Ruumiillisen kurituksen hyväksymisen lisäksi Ranskassa vanhemmilla on kasvatuksessa keskeisempi rooli ja valta kuin Suomessa, yhteiskunta valvoo sitä vähemmän ja näin ollen myös puuttuu siihen aniharvoin.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
En ole ruumiillisen kurituksen puolella, vaan sitä vastaan. Silti huomaan, että selkeiden rajojen asettaminen lapsille vähentäisi monia ongelmia.
Taannoin seurasin taas sivusta, kun työkaverinainen selitti taaperolleen, miten tämä "ei saisi syödä suklaakeksiä ennen ateriaa, koska sitten menee ruokahalu pilalle ja olisi tärkeää syödä terveellisesti ja jälkiruoat, kuten suklaakeksit js ensellaiset, vasta sitten aterian jälkeen." Taapero ihmettelee suu auki, ihan selvästi ei ymmärrä mitä tuo äititaas sopottaa, ja edelleen rääkyy sen suklaakeksinsä perään.
Tekeekö läpsäisy rajat selkeämmiksi? En ota kantaa. Mutta lapsella on oikeus saada selvästi tietää, mikä on sallittua ja mikä ei.
Olen kuullut, että Ranskassa lapset saavat tiettyjen rajojen sisällä käyttäytyä aika vapaasti, mutta muuten aikuiset päättävät ja sillä selvä. Tuntuu, että Suomessa on lapsia, jotka eivät saa päättää mistään, ei ikinä olla vapaasti, koska aina on tilaisuus "kasvattaa" (kuten tuo suklaakeksiesimerkki; vanhempi olisi voinut vain kieltää sen ja antaa sitten lapsen olla) tai sitten on lapsia, jotka juoksevat kuin jossain Kissankulmaidyllissä luonnonlapsina. Olin tässä kyläilemässä perheessä, jossa on erityislapsi, jonka kanssa vanhemmat ovat pulassa. En väitä, etteikö olisi "syntyjään" erityislapsi, mutta se perheen ilmapiiri oli niin kaoottinen, että varmasti ei oireilua helpota. Joka toisessa lauseessa kiellettiin jokin asia ja sitten ihmeteltiin, kun lapsi tekee sitä ja hymyillään vaivautuneesti. Oikeasti asiat voi kieltää tai sallia ja tilanteesta toiseenkin voi vähän joustaa, mutta kun yhdessä ja samassa tilanteessa sekä kielletään että sallitaan ja vanhemmasta paistaa epätoivo jo kauas, kun ei uskalla päättää, voi itku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ranskassa asuessani katselin välillä kauhulla sitä menoa lasten kanssa. Joko taaperot ryntäilivät kaduilla ja autoteillä siihen malliin, että ruumiita olisi tullut jos sivulliset eivät olisi puuttuneet tilanteisiin, tai sitten niitä hutkittiin julkisilla paikoilla kuin vierasta sikaa. Omia lapsia minulla ei ole, mutta erään ystäväni (yh) jämäkkä ja syy-seuraussuhteet selittävä tyyli on ihailtavan toimiva. Toki lapsi on melko helppo.
Ranskassa kiinnitin huomiota myös siihen, että aikuiset lapset viettivät suuren osan vapaa-ajastaan vanhempiensa kanssa edelleen. Yhteisöllisyys on siellä ihan eri laatua kuin täällä, Selviytyjät Suomesssa. Ehkä se hellyyden ja yhteisön turva sitten jossain määrin tasoittaa fyysisen kurituksen tuomia mielipahoja siinä määrin, että lopputulos voi olla tasapainoinenkin. Täällä Suomessa kun on tosiaan myös sitä henkistä väkivaltaa fyysinen rinnalla, eikä yhteisöllisyys ole kuulunut tapoihin sitten feodalismin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ruumiillisen kurituksen puolella, vaan sitä vastaan. Silti huomaan, että selkeiden rajojen asettaminen lapsille vähentäisi monia ongelmia.
Taannoin seurasin taas sivusta, kun työkaverinainen selitti taaperolleen, miten tämä "ei saisi syödä suklaakeksiä ennen ateriaa, koska sitten menee ruokahalu pilalle ja olisi tärkeää syödä terveellisesti ja jälkiruoat, kuten suklaakeksit js ensellaiset, vasta sitten aterian jälkeen." Taapero ihmettelee suu auki, ihan selvästi ei ymmärrä mitä tuo äititaas sopottaa, ja edelleen rääkyy sen suklaakeksinsä perään.
Tekeekö läpsäisy rajat selkeämmiksi? En ota kantaa. Mutta lapsella on oikeus saada selvästi tietää, mikä on sallittua ja mikä ei.
Olen kuullut, että Ranskassa lapset saavat tiettyjen rajojen sisällä käyttäytyä aika vapaasti, mutta muuten aikuiset päättävät ja sillä selvä. Tuntuu, että Suomessa on lapsia, jotka eivät saa päättää mistään, ei ikinä olla vapaasti, koska aina on tilaisuus "kasvattaa" (kuten tuo suklaakeksiesimerkki; vanhempi olisi voinut vain kieltää sen ja antaa sitten lapsen olla) tai sitten on lapsia, jotka juoksevat kuin jossain Kissankulmaidyllissä luonnonlapsina. Olin tässä kyläilemässä perheessä, jossa on erityislapsi, jonka kanssa vanhemmat ovat pulassa. En väitä, etteikö olisi "syntyjään" erityislapsi, mutta se perheen ilmapiiri oli niin kaoottinen, että varmasti ei oireilua helpota. Joka toisessa lauseessa kiellettiin jokin asia ja sitten ihmeteltiin, kun lapsi tekee sitä ja hymyillään vaivautuneesti. Oikeasti asiat voi kieltää tai sallia ja tilanteesta toiseenkin voi vähän joustaa, mutta kun yhdessä ja samassa tilanteessa sekä kielletään että sallitaan ja vanhemmasta paistaa epätoivo jo kauas, kun ei uskalla päättää, voi itku.
Nämä vanhemmat voivat kuitenkin käyttäytyä eri tavalla silloin kun ei ole vieraita. Ei ole välttämättä kauhean kiva, jos siinä vieraiden edessä (erityis)lapsi saa hirveän raivokohtauksen, jonka selvittämiseen menee koko vierailuaika. Helpommin tulee annettua periksi, vaikka muuten ei antaisikaan.
Kuinka moni kuitenkaan turvautuu pahoinpitelyyn, vaikka se olisi sallittua?
Toisaalta täytyy muistaa, että henkinen väkivalta - esim. "jäähy" - voi olla lapselle tuhoisampaa, kuin fyysinen kipu johon ei liity niin vahvasti nöyryyttämistä, hylkäämistä jne.
Jos ranskalaiset lapset osaavat käyttäytyä hyvin, miksi heistä tulee aikuisina töykeitä ja töniviä toisten päälle puhujia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset jumittuvat historiallisiin tapoihin.
Suomessakin oli aika, jolloin vain osa miehistä sai äänestää. Tilanne olisi surkuhupaisa nykyään, kun naisten sivistys- ja koulutustaso on huomattavasti korkeampi kuin miesten.
Maailma olisi paljon terveempi jos naisille ei olisi koskaan annettu äänioikeutta.
Juuri tuo oli suurin virhe mitä maailmankaikkeudessa on tähän mennessä tehty.
Koko vihreää mielisairasta liikettä ei olisi koskaan syntynyt ja samoin kaikenlainen vasemmistolaisuus olisi tuhoutunut jo aikoja sitten realiteettien ja maalaisjärjen jalkoihin.
Mene takaisin ulinalaudalle kylvämään naisvihaasi
Totuus ja reliteetit ovat sinulle naisvihaa. Ymmärrän.
Todellisuudessa esittämässäni ei ole pisaraakaan naisvihaa, jopa tarkemmin tarkasteltuna aivan päinvastoin, mutta minä ymmärän, että sinä et sitä kykene ymmärtämään.
Maailmahan olikin silloin paljon parempi paikka, kun miehet olivat vallassa, ja naiset vain omaisuutta. Oli paljon enemmän sotia, perheväkivaltaa, lasten pahoinpitelyä ja siitä seurannutta sukupolvia kiertäviä traumoja, naisten r*iskaamista, uskontojen sairasta leviämistä ja tuhon kylvämistä...
Ja myös lentäviä vaaleanpunaisia elefantteja.
Anteeksi, eihän mitään r*iskaamista ollut silloin ollenkaan - olet oikeassa! Sellaista käsitettä kun tuskin olikaan, ja mies sai vain panna silloin kun huvitti, ihan sama itkikö vai nauroiko nainen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiintoinen avaus. Saa luultavasti täystyrmäyksen vailla perusteita, eikä johda syvällisempään pohdintaan. Jostain syystä ranskalaiset lapset eivät traumatisoidu tukkapöllystä. Ainoa mahdollinen syy on siihen, että siitä ei ole tehty julkisuudessa asiaa, jonka kerrotaan vahingoittavan ihmistä.
Ei se väkivalta itsessään aiheuta traumaa, vaan luottamuksen puute. Joku vanhempi voi tukistaa lasta (mikä on älytöntä), mutta ehkä hänellä on ollut myös paljon annettavaa lapselle, niin ettei tukistaminen ole "piste i:n päälle" epäluottamuksessa... Ja toisaalta joku voi tiukasti kartaa pienintäkin fyysistä rankaisua, mutta olla muuten itsekäs ja julma lasta kohtaan. Se mikä lapsesta on kamalaa, ei ole sikäli aikuisen päätettävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin erittäin uhmakkaan ja riehakkaan lapsen äitinä koen kyllä, että suhteemme saattaisi olla seesteisempi, jos saisi läpsäistä joskus poskelle tai antaa pienen luunapin. En tarkoita mitään oikeaa voimalla lyömistä tai napsauttamista, vaan sellaista överitilanteissa sopivaa että toinen keskittyisi ja pysähtyisi. Meillä ei mikään juttelutuokio tai lapsen tasolle asettuminen ja varsinkaan jäähy auta mitään, kun kierrokset on kovat ja härkäpää puskee ja puskee.
Itse sain aikanani remmistä, risusta, tukkapöllyä ja märällä luudulla naamaan. En ihan niihin aikoihin takaisin haluaisi. Vaikka ei varsinaisia traumoja jäänyt, niin muistan vieläkin sen hirveän kivun esimerkiksi risulla kun räpsittiin polvitaipeisiin. Että vaikka joskus toivoisin oman lapseni kanssa, että voisi tehdä muutakin kuin jutella ja silittää päähän, niin mihin se raja vedettäisiin? Osaisinko ja osaisiko muut lyödä niin, ettei se sattuisi vaan vähän pysäyttäisi? Mikä sen määrittäisi? Entä jos joskus löisikin lujaa ja seuraavalla kerralla lujempaa?
Ei, en haluaisi 80-luvulle asti tyypillisiä kasvatusmetodeja takaisin. En vaikka oma lapsi on välillä enemmän kuin hankala ja joskus tuntuu, että haluaisin hivauttaa. Oikeasti en kuitenkaan halua.
Taannoisessa onnellisuustutkimuksessa, jossa Suomi muuten oli kärjessä, nimenomaan ranskalaiset jäivät kauas muista länsieurooppalaisista. Itse uskon että he ovat hyviä myymään ranskalaisuutta jonain hienona asiana, mutta todellisuudessa heidän yhteiskuntansa on hierarkkinen, alistava ja pahoinvoiva. Myös muualta tulleet tuntevat siellä syvää kaunaa. Kotoahan tuo kaltoinkohteluun oppiminen alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saako naista myös lyödä, jos hän ei tottele? Kun hän on 10-vuotias? 17-vuotias? 18-vuotias? 21-vuotias?
Ja kuinka kovaa?
Joo mielenkiintoista, missä menee pahoinpitelyn ikäraja. Tytöillä kuukautisten alkamisessa? Vai täysikäisyydessä? Entä ellei tyttö ikinä aikuistu.
Vierailija kirjoitti:
Mites, onko ruumiillista kuritusta puolustavien mielestä ihan ok mätkiä myös vaikkapa puolisoaan, naapuriaan, työkaveriaan jne. jos jostain syystä katsovat sen aiheelliseksi? Saako vaikkapa pomo antaa mielestään väärin toimineelle alaiselleen piiskaa ja uskotteko, että se parantaisi työilmapiiriä ja toimintaa?
Onko teistä hyvä ajatus lyödä puolisoa, jos hän esimerkiksi katsoo telkkaria, vaikka olet sanonut, että sinusta olisi jo aika tehdä muuta?
Saako teistä naapuria tukistaa joka kerran kun hän on ryhtynyt lumitöihin vasta teidän jo lähdettyä työvuoroon?
Juuri näin.
On käsittämätöntä, että joidenkin ihmisten mielestä on ok pahoinpidellä fyysisesti paljon pienempää ja heikompaa lasta, jonka hyvinvointi vieläpä on vanhemman vastuulla, mutta muiden kimppuun käyminen olisi aivan naurettava ajatus.
Kaipa iskuihin antaa lisää energiaa tieto siitä, että lapsi ei kykene pistämään kampoihin, mutta se naapuri saattaisi lyödä takaisin. Tietyntyyppiset ihmiset käyvät ainoastaan heikompiensa kimppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään lapset elävät halllysynaatioissa netin ihmeelllisessä maailmassssa.
Vierailija kirjoitti:
Näin erittäin uhmakkaan ja riehakkaan lapsen äitinä koen kyllä, että suhteemme saattaisi olla seesteisempi, jos saisi läpsäistä joskus poskelle tai antaa pienen luunapin. En tarkoita mitään oikeaa voimalla lyömistä tai napsauttamista, vaan sellaista överitilanteissa sopivaa että toinen keskittyisi ja pysähtyisi. Meillä ei mikään juttelutuokio tai lapsen tasolle asettuminen ja varsinkaan jäähy auta mitään, kun kierrokset on kovat ja härkäpää puskee ja puskee.
Itse sain aikanani remmistä, risusta, tukkapöllyä ja märällä luudulla naamaan. En ihan niihin aikoihin takaisin haluaisi. Vaikka ei varsinaisia traumoja jäänyt, niin muistan vieläkin sen hirveän kivun esimerkiksi risulla kun räpsittiin polvitaipeisiin. Että vaikka joskus toivoisin oman lapseni kanssa, että voisi tehdä muutakin kuin jutella ja silittää päähän, niin mihin se raja vedettäisiin? Osaisinko ja osaisiko muut lyödä niin, ettei se sattuisi vaan vähän pysäyttäisi? Mikä sen määrittäisi? Entä jos joskus löisikin lujaa ja seuraavalla kerralla lujempaa?
Ei, en haluaisi 80-luvulle asti tyypillisiä kasvatusmetodeja takaisin. En vaikka oma lapsi on välillä enemmän kuin hankala ja joskus tuntuu, että haluaisin hivauttaa. Oikeasti en kuitenkaan halua.
Vai voisiko olla että tuo on merkki omasta traumatisoitumisestasi, että sinun tekisi mieli läimiä lastasi? Tiesitkö että kaikkien ei tee mieli pahoinpidellä lapsiaan, ei edes silloin kun on kiire eikä ne kuuntele? Tiedätkö miten traumatisoituminen näkyy ihmisessä, niin että voit sanoa että sinä et ole traumatisoitunut? Tuon kirjoituksen perusteella sinulla on patoutuneita tunteita ja vaikeuksia hallita omia tunteitasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin erittäin uhmakkaan ja riehakkaan lapsen äitinä koen kyllä, että suhteemme saattaisi olla seesteisempi, jos saisi läpsäistä joskus poskelle tai antaa pienen luunapin. En tarkoita mitään oikeaa voimalla lyömistä tai napsauttamista, vaan sellaista överitilanteissa sopivaa että toinen keskittyisi ja pysähtyisi. Meillä ei mikään juttelutuokio tai lapsen tasolle asettuminen ja varsinkaan jäähy auta mitään, kun kierrokset on kovat ja härkäpää puskee ja puskee.
Itse sain aikanani remmistä, risusta, tukkapöllyä ja märällä luudulla naamaan. En ihan niihin aikoihin takaisin haluaisi. Vaikka ei varsinaisia traumoja jäänyt, niin muistan vieläkin sen hirveän kivun esimerkiksi risulla kun räpsittiin polvitaipeisiin. Että vaikka joskus toivoisin oman lapseni kanssa, että voisi tehdä muutakin kuin jutella ja silittää päähän, niin mihin se raja vedettäisiin? Osaisinko ja osaisiko muut lyödä niin, ettei se sattuisi vaan vähän pysäyttäisi? Mikä sen määrittäisi? Entä jos joskus löisikin lujaa ja seuraavalla kerralla lujempaa?
Ei, en haluaisi 80-luvulle asti tyypillisiä kasvatusmetodeja takaisin. En vaikka oma lapsi on välillä enemmän kuin hankala ja joskus tuntuu, että haluaisin hivauttaa. Oikeasti en kuitenkaan halua.
Kaveri joskus antoi taaperolleen "luunappeja", vaikka lapsi oli erittäin helppo; kaverin mielestä luunappi oli hauska idea. Anoppi kerran moitti asiaa ja kysyi, mistä äiti on sellaisen tavan omaksunut? Äiti vastasi, että mieheltään..! Sitä en tiedä, oliko mies puolestaan omaksunut ex:ltään, omalta äidiltään, vai muualta.
Olen nähnyt monta äitiä, jotka ovat tarttuneet lastaan käsivarresta hampaat irvessä. Esim. yksi oli päiväkodin työntekijä, ja kyseessä oli hänen oma lapsensa. Se oli peloittavan näköistä. Toinen oli joku lastenvalvontaan liittyvän toimiston sihteeri tms. Tuli sellainen pelottava olo, että mitä he mahtavat tehdä lapsille neljän seinän sisällä, ellei lapsi tottele... Ulkoisesti he olivat "malliäitejä". Voiko joku vanhempi olla sitten räiskyvämpi luonne, olematta kuitenkaan aggressiivinen salaa? Eli ei olisikaan se, joka todennäköisimmin menettää yhtäkkiä hermonsa ja käy käsiksi. En tiedä.
Kirjoitit: "Meillä ei mikään juttelutuokio tai lapsen tasolle asettuminen ja varsinkaan jäähy auta mitään," mielestäni nuo esimerkit ovat sitä, mitä pitäisi haastavissa tilanteissa ehdottomasti välttää - voi olla että jutteluyritykset ovat nimenomaan sitä, mikä stressaa lasta vain entisestään. Tärkeintä olisi varmaan yrittää ennakoida, ja "olla lapsen puolella" kuten neuvotaan... Eli muistaa yhteistyö! Ja toisaalta, antaa lapsen kiukutella, jos kiukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin erittäin uhmakkaan ja riehakkaan lapsen äitinä koen kyllä, että suhteemme saattaisi olla seesteisempi, jos saisi läpsäistä joskus poskelle tai antaa pienen luunapin. En tarkoita mitään oikeaa voimalla lyömistä tai napsauttamista, vaan sellaista överitilanteissa sopivaa että toinen keskittyisi ja pysähtyisi. Meillä ei mikään juttelutuokio tai lapsen tasolle asettuminen ja varsinkaan jäähy auta mitään, kun kierrokset on kovat ja härkäpää puskee ja puskee.
Itse sain aikanani remmistä, risusta, tukkapöllyä ja märällä luudulla naamaan. En ihan niihin aikoihin takaisin haluaisi. Vaikka ei varsinaisia traumoja jäänyt, niin muistan vieläkin sen hirveän kivun esimerkiksi risulla kun räpsittiin polvitaipeisiin. Että vaikka joskus toivoisin oman lapseni kanssa, että voisi tehdä muutakin kuin jutella ja silittää päähän, niin mihin se raja vedettäisiin? Osaisinko ja osaisiko muut lyödä niin, ettei se sattuisi vaan vähän pysäyttäisi? Mikä sen määrittäisi? Entä jos joskus löisikin lujaa ja seuraavalla kerralla lujempaa?
Ei, en haluaisi 80-luvulle asti tyypillisiä kasvatusmetodeja takaisin. En vaikka oma lapsi on välillä enemmän kuin hankala ja joskus tuntuu, että haluaisin hivauttaa. Oikeasti en kuitenkaan halua.
Vai voisiko olla että tuo on merkki omasta traumatisoitumisestasi, että sinun tekisi mieli läimiä lastasi? Tiesitkö että kaikkien ei tee mieli pahoinpidellä lapsiaan, ei edes silloin kun on kiire eikä ne kuuntele? Tiedätkö miten traumatisoituminen näkyy ihmisessä, niin että voit sanoa että sinä et ole traumatisoitunut? Tuon kirjoituksen perusteella sinulla on patoutuneita tunteita ja vaikeuksia hallita omia tunteitasi.
Voihan se olla. Yleensä ne ihmiset lyö, ketä on lyöty. Riitatilanteessa aikuisen kanssa löisin takaisin, jos minua lyötäisiin.
Mutta pointti taisi mennä ohi. Me joita on kuritettu fyysisesti voimme oppia olemaan kurittamatta fyysisesti, vaikka se taito on meille iskostettu. Pointti oli se, että ratkaisiko se fyysinen kuritus niitä ongelmia sen kummemmin kuin se, että annan lapseni riehua. Mitä siis oikeasti fyysisellä kurituksella on saavutettu? Onko mitään sellaista, mitä ei saavuteta ilman? Huomasit kuitenkin varmaan sen, että ymmärrän omasta kokemuksesta, että joskus voi haluttaa läpsäistä uhmakasta lastakin, mutta silti minä en sitä tee, koska en uskos että se auttaisi yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Hyvinpä on tullut jo näistä vähistä vastauksista tässäkin ketjussa erittäin selväksi, ettei naisten tulisi saada kasvattaa lapsia vaan se on miesten tehtävä.
Naisten tehtävä on ainoastaan hoitaa lapsia.
Tämä. Juuri naisten kasvatuksen tuloksista saamme nykypäivänä nauttia, ihmiset ovat moraalittomia, selkärangattomia, opportunisteja, eivätkä edes ymmärrä mikä on oikein ja mikä taas väärin, samoin eivät myöskään sitä mikä on pahaa ja mikä hyvää.
Vanhemmille sukupolville nuo edellämainitut asia olivat luonteenpiirteitä ja siten itsestäänselvyyksiä.
Tuolloin emme myöskään olleet jakautuneen vasemmistolaisiin mielipuoliin joista nykykasvatus juontaa ja normaaleihin maalaisjärkisiin ihmisiin.
Ja näin vuosituhansien ajan.
Kahdesti nähnyt livenä Pariisissa:
1) fiini noin kolmevitonen ranskatar jälkikasvunsa kanssa liikennevaloissa. Noin 5-6 v juniori meinasi astua tielle punaisten palaessa (meille autoilijoillekin oli jo vaihtunut punaiset), jolloin rouva nappasi niskavilloista kiinni niin että junnun rääkäisy kuului autoomme. Kollega ratissa tokaisi sarkastisedti "tosta peliliikkeestä Suomessa kukkahatut kiskoisi vuorotahtiin astmapiippua ja hyperventilaatiopussia"
Kaiken huipuksi suojatiellä heitä vastaan kävelly vanha herra osoitti kepillä junnua ja ilmeisesti torui "tottele äitiäsi!" ja rouva väläytti hurmaavan hymyn herralle.
2) kaupassa noin nelivuotias pikkuneiti hamusi itsepäisesti jotain karkkihyllyltä. Aavistuksen verran ei-kantaranskalaisen näköinen äippä läimäytti pari kertaa poskille, tytön alkaessa toki itkemään hysteerisesti. Ihmiset katsoivat hetken kummissaan, mutta jatkoivat tekemisiään ilmeellä "kuuluu kuvioon".
Nämä siis tämän vuosikymmenen puolella. Mutta niin kuulemma osaavat ne lapset käyttäytyä ravintoloissa yms. Selkäsaunaa kun ei nyt aina viittis ottaa vaikka tekisi mieli juosta kaupan käytävällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvinpä on tullut jo näistä vähistä vastauksista tässäkin ketjussa erittäin selväksi, ettei naisten tulisi saada kasvattaa lapsia vaan se on miesten tehtävä.
Naisten tehtävä on ainoastaan hoitaa lapsia.
Tämä. Juuri naisten kasvatuksen tuloksista saamme nykypäivänä nauttia, ihmiset ovat moraalittomia, selkärangattomia, opportunisteja, eivätkä edes ymmärrä mikä on oikein ja mikä taas väärin, samoin eivät myöskään sitä mikä on pahaa ja mikä hyvää.
Vanhemmille sukupolville nuo edellämainitut asia olivat luonteenpiirteitä ja siten itsestäänselvyyksiä.
Tuolloin emme myöskään olleet jakautuneen vasemmistolaisiin mielipuoliin joista nykykasvatus juontaa ja normaaleihin maalaisjärkisiin ihmisiin.
Ja näin vuosituhansien ajan.
Miehet siis koti-isiksi :)
Vierailija kirjoitti:
Kahdesti nähnyt livenä Pariisissa:
1) fiini noin kolmevitonen ranskatar jälkikasvunsa kanssa liikennevaloissa. Noin 5-6 v juniori meinasi astua tielle punaisten palaessa (meille autoilijoillekin oli jo vaihtunut punaiset), jolloin rouva nappasi niskavilloista kiinni niin että junnun rääkäisy kuului autoomme. Kollega ratissa tokaisi sarkastisedti "tosta peliliikkeestä Suomessa kukkahatut kiskoisi vuorotahtiin astmapiippua ja hyperventilaatiopussia"
Kaiken huipuksi suojatiellä heitä vastaan kävelly vanha herra osoitti kepillä junnua ja ilmeisesti torui "tottele äitiäsi!" ja rouva väläytti hurmaavan hymyn herralle.
2) kaupassa noin nelivuotias pikkuneiti hamusi itsepäisesti jotain karkkihyllyltä. Aavistuksen verran ei-kantaranskalaisen näköinen äippä läimäytti pari kertaa poskille, tytön alkaessa toki itkemään hysteerisesti. Ihmiset katsoivat hetken kummissaan, mutta jatkoivat tekemisiään ilmeellä "kuuluu kuvioon".
Nämä siis tämän vuosikymmenen puolella. Mutta niin kuulemma osaavat ne lapset käyttäytyä ravintoloissa yms. Selkäsaunaa kun ei nyt aina viittis ottaa vaikka tekisi mieli juosta kaupan käytävällä.
Ihailtavaa.
Myös aikuisena meillä on säännöt ja jopa lait joiden moudattamatta jättämisestä seuraa rangaistus ja jos niistä selviäisi pelkällä mielipuolitädin torumisilla, niin ryöstäisin pankin aamu- ja iltapäivällä. Ja kestäisin torumiset kuin mies.
Alue: Aihe vapaa
Taaperoikäiset kokeilee ihan tiedostaenkin että antaako vanhempi periksi jos vähän sitkeämmin yrittää. Ei aina johdu siitä ettei lapsi tietäisi miten kuuluu toimia.