Kamalimmat/hauskimmat moat työhaastattelussa?

Kakkahattutäti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen juttu, olin 27v ja juuri avioitunut. Satun olemaan vela, tiesin sen jo silloin. Hain työpaikkaa. Alallani on tällä paikkakunnalla tooooodella paljon hakijoita joten ilman suhteita tms on vaikea erottua, lisäksi en ole kovinkaan supliikkityttöjä. Kysyttiin sitten näitä vahvuuksia. Ajattelin etten mitään menetäkään, jos polkaisen siihen erääksi vahvuudekseni ettei suunnitelmiini kuulu lasten hankinta. Haastattelija yllättyi ensin suorapuheisuudestani mutta myhäili hetken, ja lupasi soitella myöhemmin. Olin varma että nyt kosahti paskaan, mutta ei -  sain paikan, jossa viihdyinkin useamman vuoden. Haastattelija oli keski-ikäinen mies. Ja pidin sanani, lapsia en ole tehnyt :)

Voi olla jonkun mielestä törkeäkin heitto mutta näin minä olen kerran tehnyt.

Mun mielestä tuo on ihan ok asia tuoda esille. Ja varmasti nähdään vahvuutena. En minä ainakaan palkkaisi ihmistä (siis jos olisin sellaisessa asemassa), joka ensimmäisenä lyö tiskiin sen, että on pari pientä mukulaa kotona. Lisää voi tulla ja sairaspoissaoloja ainakin

Ikävää, mutta näin se vaan menee. Lapsettomuus on työnantajan näkökulmasta aina etu.

Ainakaan tuon edellisen kommentin kirjoittajan lapsettomuudesta ei työnantajalle ollut mitään etua, eihän hän viihtynyt työpaikassa kuin "useamman" vuoden, luultavasti 3-4 vuotta. Perheellinen olisi voinut viihtyä paikassa vuosikymmeniä. Sen lisäksi lapset kasvavat, mutta jostain syystä sinä kuvittelet, että pieni lapsi on aina pieni lapsi. Miten ihmeessä sinunkaan äitisi on päässyt koskaan töihin, perheellinen kun on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan nuorena juippina hain huoltamolle kassatöihin, ensimmäinen työhaastatteluni ikinä. Työnantaja haastatteli siinä sitten ja kysyi, että no kun rahan kanssa pelataan, niin mitenkäs matikka. Olin ihan liian rehellinen (ja aina arvioin omat taitoni alakanttiin) ja möläytin: "No päässälaskuissa olen tosi hidas, mutta eihän sen pitäisi haitata kun kassakone laskee!". Tuli muutaman sekunnin jäätävä hiljaisuus ja työnantaja vastasi "Juu ei meillä. Täällä lasketaan itse päässä". Nolotti ihan valtavasti, mutta sain paikan silti.

Jatkomoka: Tämä työnantsja soitti minulle siitä, että saisin työpaikan. Katsoin puhelimeni näytöltä, että tuntematon numero soittaa ja oletin sen olevan puhelinmyyjä. Niinpä vastasin puhelimeen "Halojaa". Työnantaja piti minulle lyhyen puhuttelun siinä luurin ääressä, että yleensä puhelimeen vastataan omalla nimellä ja mitä kohteliaimmin. En nykyäänkään kehtaa vastata mitenkään muutoin kuin omalla nimellä, superasiallisella äänensävyllä :D

Ja kun pääsin työn pariin, huomasin että olin ihan suotta sanonut huonoksi päässälaskutaitojani. Nykyään nämä naurattaa, silloin ajattelin että peli menettiinkin sitten siinä.

Päässälaskujuttu: Hain määräaikaista paikkaa pienestä liikkeestä. Haastettelija sanoi että päässälaskutaito on ehdoton edellytys, toki kassakone laskee tarkkaan jne, mutta tuotteiden yhteishinnan suuruusluokka täytyy asiakastilanteessa haltsata nopeaan ja oikein. Minä reippaana tyttönä, että kyllä se onnistuu, kokeillaampa vaikka? Haastattelija kysyi että paljo on 8*7 ? Vastasin hermostuksissani väärin. Haastattelija oikaisi. Sain kuitenkin paikan :)

Toinen juttu, olin 27v ja juuri avioitunut. Satun olemaan vela, tiesin sen jo silloin. Hain työpaikkaa. Alallani on tällä paikkakunnalla tooooodella paljon hakijoita joten ilman suhteita tms on vaikea erottua, lisäksi en ole kovinkaan supliikkityttöjä. Kysyttiin sitten näitä vahvuuksia. Ajattelin etten mitään menetäkään, jos polkaisen siihen erääksi vahvuudekseni ettei suunnitelmiini kuulu lasten hankinta. Haastattelija yllättyi ensin suorapuheisuudestani mutta myhäili hetken, ja lupasi soitella myöhemmin. Olin varma että nyt kosahti paskaan, mutta ei -  sain paikan, jossa viihdyinkin useamman vuoden. Haastattelija oli keski-ikäinen mies. Ja pidin sanani, lapsia en ole tehnyt :)

Voi olla jonkun mielestä törkeäkin heitto mutta näin minä olen kerran tehnyt.

Miten tuo on parempi verrattuna siihen, että toinen työnhakija olisi ollut yhtä kauan töissä ja jäänyt sitten äitiysvapaalle? Luulisi, että olisit viihtynyt pitempään.

Halusin edetä urallani. Irtisanoutumalla poistuin kokonaan vahvuudesta enkä jäänyt pitkiksi tuntemattomiksi ajoiksi äitiys ja kotihoitovapaille enkä ollut päivääkään lapsen sairastelun takia pois. Pikkufirma joten tuo seikka oikeasti on saattanut olla plussa. Miettikää pienyrittäjiä joiden henkilökunta jatkuvasti äitiyslomilla ja sopivaa räätälöityä tuuraajaa ei saa mistään.

Äitiysloman tuuraajaa on kuitenkin usemapi kuukausi aikaa etsiä, myös äitiysloman päättymiseen on tiedossa tarkka päivämäärä ja hoitovapaankin pituus pitää ilmoittaa etukäteen. Miten paljon parin, kolmen vuoden poissaolo merkitsee 40 vuoden työsuhteen aikana? Työnantaja ei saanut sinusta sitoutunutta työntekijää, koska käytit työsuhteen vain omaksi eduksesi. Ei työnantajaa kiinnosta pätkääkään halusi edetä uralla, hän haluaa vain sitoutuneen työntekijän.

Hah. Itse hain paikkaa siviilipalvelukseen ja istuin siihä ihan lungisti ja kaksi naisopettajaa haastatteli minua, ja yksi miesvahtimestari eli kouluisäntä. Haastattelussa he kyselivät taustoistani ja näytin hienon CV:ni. Kaikki meni ijan hyvin kunnes he kysyivät että voisitkos sitten luppoajalla korjailla tossa vahtimestarin kopissa noita oppilaiden kuulokkeita, muistelin kuinka broidi aikoinaan onnistui kolvaamaan kuulokkeet solmuun ja vastasin empimättä "Emmä mitään kuulokkeita ala rassaamaan". Opettajat katsoivat ihan hämmentyneinä ja alkoivat vähitellen päättää haastattelua. Sitten se vahtimestari juoksi perääni ja kysyi että tulenko lounaalle. (Siinä olis ollu vielä toinen chance onnistua) mutta olin liian ylpeä suostuakseni ja sanoin että menen kotiin syömään. Vahtimestari pettyi ja sitten lähdin. Mitään en heistä enään koskaan kuullut.

Mihin purat vihasi?

-muihin ihmisi... Eiku stressipalloon

Hoitoala.

En päässyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli migreenikohtauksen esioireita ja mainitsin tästä myös haastattelijalle. En oikein nähnyt haastattelun aikana mitään, mutta tein parhaani ja minusta se meni ihan ok ottaen huomioon että olo oli kamala ja voin pahoin. Haastattelun loputtua olin lähdössä ja enkös sitten oksentanut haastattelijan pöydälle.

Sain paikan.

Tuohan oli juuri mainio keino osoittaa luonnettaan. Olet rehellinen sekä teet parhaasi vaikka olo ei ole mainio.

Toisaalta näin pomona tulee mieleen että kuinka usein näitä vaikeita migreenikohtauksia tulee eli sairaslomia.

Mitenkäniin sairaslomiin? Hänhän tuli haastikseenkin kipeänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli migreenikohtauksen esioireita ja mainitsin tästä myös haastattelijalle. En oikein nähnyt haastattelun aikana mitään, mutta tein parhaani ja minusta se meni ihan ok ottaen huomioon että olo oli kamala ja voin pahoin. Haastattelun loputtua olin lähdössä ja enkös sitten oksentanut haastattelijan pöydälle.

Sain paikan.

Tuohan oli juuri mainio keino osoittaa luonnettaan. Olet rehellinen sekä teet parhaasi vaikka olo ei ole mainio.

Toisaalta näin pomona tulee mieleen että kuinka usein näitä vaikeita migreenikohtauksia tulee eli sairaslomia.

Mitenkäniin sairaslomiin? Hänhän tuli haastikseenkin kipeänä.

Työntekoon ei kyllä pysty migreenissä, etenkin jos laatta lentää pitkin poikin. Tietokoneen ruutua ei pysty katsomaan, mitään ei juuri nää ja joku tehdastyö olisi supervaarallista. Mutta tuo kirjoittajahan kertoikin, että kyseessä oli spesiaalitapaus (mahdollisesti jännityksen laukaisema kuten minulla? silloin ei auta estolääkkeet!) ja muuten sairaus pysyy kurissa. Joillain pettää lihakset kohtauksen aikana.

Migreenipotilaat on usein tosi tunnollisia koska saikkupäiviä pitää "säästää" jos sattuu jostain syystä saamaan kohtauksen ja joutuu olemaan poissa. Joillain kohtaus tai sen jälkimainingit (voimattomuus ja pahoinvointi) voi kestää parikin päivää. Pikkuflunssista ja muista vastaavista ei olla niin helposti pois vaan varmistetaan että on ns. varaa sitten kun oikeasti helvetti on irti eli kohtaus tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli migreenikohtauksen esioireita ja mainitsin tästä myös haastattelijalle. En oikein nähnyt haastattelun aikana mitään, mutta tein parhaani ja minusta se meni ihan ok ottaen huomioon että olo oli kamala ja voin pahoin. Haastattelun loputtua olin lähdössä ja enkös sitten oksentanut haastattelijan pöydälle.

Sain paikan.

Tuohan oli juuri mainio keino osoittaa luonnettaan. Olet rehellinen sekä teet parhaasi vaikka olo ei ole mainio.

Toisaalta näin pomona tulee mieleen että kuinka usein näitä vaikeita migreenikohtauksia tulee eli sairaslomia.

Mitenkäniin sairaslomiin? Hänhän tuli haastikseenkin kipeänä.

Työntekoon ei kyllä pysty migreenissä, etenkin jos laatta lentää pitkin poikin. Tietokoneen ruutua ei pysty katsomaan, mitään ei juuri nää ja joku tehdastyö olisi supervaarallista. Mutta tuo kirjoittajahan kertoikin, että kyseessä oli spesiaalitapaus (mahdollisesti jännityksen laukaisema kuten minulla? silloin ei auta estolääkkeet!) ja muuten sairaus pysyy kurissa. Joillain pettää lihakset kohtauksen aikana.

Migreenipotilaat on usein tosi tunnollisia koska saikkupäiviä pitää "säästää" jos sattuu jostain syystä saamaan kohtauksen ja joutuu olemaan poissa. Joillain kohtaus tai sen jälkimainingit (voimattomuus ja pahoinvointi) voi kestää parikin päivää. Pikkuflunssista ja muista vastaavista ei olla niin helposti pois vaan varmistetaan että on ns. varaa sitten kun oikeasti helvetti on irti eli kohtaus tulee.

Olet oikeassa, mutta itse olen migreenikko jolla kohtaus on vain mieletön kipu eikä mitään muita oireita satunnaista kasvojen puutumista lukuunottamatta ole. Lisäksi migreenini on lähes päivittäistä. Töihin sitä on vaan mentävä koska muuten en menisi ikinä töihin. Sellaista se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Mitä on moat? Mokista olen kuullut mutten moista.

Varmaan joku jo vastannutkin, että moat olivat Uudessa Seelannissa eläneitä, sukupuuttoon kuolleita strutsinsukuisia lentokyvyttömiä lintuja. Tuskin niitä kukaan on työhaastattelussa nähnyt. Jos ei ole eläinmuseoon töihin hakenut.

Carlo kirjoitti:

Hah. Itse hain paikkaa siviilipalvelukseen ja istuin siihä ihan lungisti ja kaksi naisopettajaa haastatteli minua, ja yksi miesvahtimestari eli kouluisäntä. Haastattelussa he kyselivät taustoistani ja näytin hienon CV:ni. Kaikki meni ijan hyvin kunnes he kysyivät että voisitkos sitten luppoajalla korjailla tossa vahtimestarin kopissa noita oppilaiden kuulokkeita, muistelin kuinka broidi aikoinaan onnistui kolvaamaan kuulokkeet solmuun ja vastasin empimättä "Emmä mitään kuulokkeita ala rassaamaan". Opettajat katsoivat ihan hämmentyneinä ja alkoivat vähitellen päättää haastattelua. Sitten se vahtimestari juoksi perääni ja kysyi että tulenko lounaalle. (Siinä olis ollu vielä toinen chance onnistua) mutta olin liian ylpeä suostuakseni ja sanoin että menen kotiin syömään. Vahtimestari pettyi ja sitten lähdin. Mitään en heistä enään koskaan kuullut.

Mites elämässäsi noin muuten sujuu?

pilkunnussija kirjoitti:

Moka on monikossa mokat. Tai paremminkin virheet, moka ei ole suomenkieltä.

Kyllä moka on suomea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä sattui asuessani ulkomailla, vaikka ei oikeastaan ollut edes oma mokani. Sain rekrytoinnilta kutsun haastatteluun, olin juuri muuttanut kyseiseen kaupunkiin eikä se ollut minulle vielä entuudestaan kovin tuttu. Haastattelu oli ihan kaupungin toisella laidalla sijaitsevassa toimistorakennuksessa, ei siis sellainen paikka, että sinne suunnille olisi tullut vahingossa eksyttyä.

Mieheni vei minut haastatteluun sillä en itse uskaltanut ajaa sinne, kun en ollut aiemmin käynyt. Mentiin ihan navigaattorin mukaan loppumatka. Sanotaan, että osoite oli vaikka "Tehdaskatu" 12 ja sitä lähestyessä aloimme ihmetellä, ettei siellä ole kyllä oikein mitään, pelkkiä asuintaloja eikä alue näyttänyt ollenkaan siltä, että siellä olisi joku monikansallisen ison yrityksen iso toimistorakennus. Tarkistin osoitteen haastattelukutsusta ja edelleen Tehdaskatu 12 se oli. Onneksi yksi miehen tuttu oli töissä tuossa yrityksessä ja soitimme hänelle kysyäksemme sijaintia. Tässä vaiheessa haastattelun alkuun oli noin 10 minuuttia. Sitten selvisikin, että osoite oli annettu väärin, oikea osoite oli Tehdaskatu 22 - mikä olikin sitten jossain highwayn ihan toisella puolella. Soitin heti tuonne työpaikkaan, missä vastasi joku sihteeri ja kerroin, että olin saanut väärän osoitteen. Hän lupasi välittää tiedon eteenpäin. Lopulta meillä kesti joku 30-40 min, että pääsimme oikeaan paikkaan, vaikka numeroissa ei tosin ollutkaan iso ero...

Haastattelija oli selvästi jo tehnyt päätöksen ettei ota minua, vaikka pahoittelin tilannetta ja selitin, että olin saanut väärän osoitteen (eli periaatteessa ei ollut minun vikani vaan sen joka oli lähettänyt kutsun väärillä tiedoilla.) Hän tyytyi vain sanomaan ettenkö muka tiennyt missä ko. yritys sijaitsee; ihmetteli siis että tarvitsinko tosiaan ihan tarkkaa osoitetta sinne löytämiseksi. Jäi huono maku tuosta koko haastattelusta, vaikka muuten olisin ollutkin pätevä siihen virkaan. En tosiaan tullut valituksi.

Suurin moka tässä oli, että syytit kyseistä firmaa ja sen työntekijää väärän tiedon antamisesta. Vaikka näin olisikin (ja varmaan olikin) kannaltasi lopputulos olisi ollut parempi jos olisit syyttänyt vaikka liikennettä (seisoi vaikka onnettomiuden tai hajonneen auton vuoksi) tai sanonut, että tuli luettua osoite väärin.

Ihmiset ei tykkää, että syytellään. Suomalainen rehellisyys ei aina toimi vaikka olisi kuinka oikeassa.

 En tietenkään suoranaisesti syytellyt ketään, kerroin vain heille, että kutsuun varmaan vahingossa oli laitettu väärä osoite, minkä takia navigaattori ohjasi aivan eri puolelle. (Vaikka itse toki pääni sisällä "syytin" sitä henkilöä joka oli kutsun tehnyt, mutta en toki missään vaiheessa sanonut sitä ääneen!)

Siihen sitten itse haastattelija vastasi hieman ylimielisesti, että enkö muka ilman kutsuakin tai siinä olevaa osoitetta olisi osannut perille. Siitä jäi huono maku. Edes paikallinen mieheni ei olisi osannut mennä sinne ilman navigaattoria, vaikka oli asunut koko ikänsä tuossa kaupungissa. Vähän sama asia jos jollekin helsinkiläiselle sanoisi että hei, kyllä sun pitäisi osata Finnairin/VR/Koneen tms. pääkonttorille ilman tarkkaa osoitetta, kun on kuitenkin kyseessä tunnettu yritys. Tai minun mielestäni vaikka joku VR:n pääkonttorin tarkan sijainnin tietäminen ei kuulu yleistietoon, vaikka asuisikin samassa kaupungissa. Ja oli kuitenkin valtava miljoonakaupunki kyseessä eikä mikään pikkukylä, jossa ehkä tietäisikin jokaisen rakennuksen sijainnin. :D

Oliko tämä kokemuksesi ajalta ennen nettiä? Mä itse nimittäin tutkin tarkkaan etukäteen kaiken infon työpaikasta ja tsekkaan vielä kuvan rakennuksesta, reittioppaasta kadut jne. Pelkään nimittäin melkein  hysteerisesti juuri tuota myöhästymismokaa. Näin nettiaikakaudella se on helppoa. Tänään viimeksi olen kuluttanut aikaa tuohon, keskiviikkona on työhaastattelu :). 

Jo ajalla ennen nettiä osattiin käydä ennen haastattelupäivää "tiedustelulla" ja katsomassa, missä oikea osoite sijaitsee.

Milläs ajalla ajat ruuhkassa yli 2h suuntaan katsomaan jotain paikkaa jos haastattelusta ilmoitetaan 2pv ennen itse haastattelua ja toki sieltä sitten takaisin? Ihanko tosissaan kuluttaisit yli 4h autossa sen takia, puhumattakaan bensakuluista.. Suomessa varmaan voisikin kun siellä ei ole ruuhkista tietoakaan edes pk-seudulla ja joka paikkaan pääsee julkisilla tai alle tunnissa vaikka itse haastattelu olisi jossain hevonkuusessa. 

Olen eri kuin jolle kommentoit mutta asun 8 miljoonan ihmisen kaupungissa ja täällä ei vaan pysty huvikseen ajelemaan kun on edellinen työ ja oma elämä hoidettava vielä sen uuden haastattelun lisäksi. Jos kuvitellaan että olen töissä 9-18 ja siitä ajaa haastattelupaikkaan pahimpaan ruuhka-aikaan töiden jälkeen sen 2h ja toiset 2h takaisin, olen kotona klo 22. Juu ei. Suomen mittakaavassa noita ruuhkia ei edes tajua.

Kerroin jo hakemuksessa, ettei minulla ole tarvittavia taitoja, mutta hain silti koska kovasti halusin kyseisen paikan. :D Kerroin myös olevani mukava ja reipas.

Sain paikan. Hakijoita oli paljon. :D

Olin nuori ja jännitin haastatteluja yleensäkin paljon. Pääsin työhaastatteluun erääseen kahvilaan. Yksi haastattelijoista oli hyvä ystäväni, kuvittelin jotenkin että hänen läsnäolonsa rauhoittaisi minua.

Astelin huoneeseen, jossa oli KOLME jäätävää haastattelijaa. Yllätyin ja panikoiduin täysin. Hymyilin ja moikkasin, mutten saanut yhtäkään hymyä takaisin. He hiillostivat minua todella, mulla sydän hakkas tuhatta ja sataa, hikoilin ja tärisin. Sain änkytettyä todella surkeita vastauksia, välillä haastattelijat eivät kuulleet mitä sanoin sillä ääneni oli niin pieni. Melkein itkin. En ollut ikinä jännittänyt niin paljon, hävetti että ystäväni näki minut tuollaisena. :D

Ystäväni oli koko ajan hiljaa, varmasti ollakseen reilu muita hakijoita kohtaan. Sanoi jälkeenpäin että taisi jännittää aika paljon. En saanut paikkaa.

Aika hassua olisi millainen moa tahansa työhaastattelussa.

Tyllerö87 kirjoitti:

Olin 16v ja hain kesätöihin puhelunmyynti firmaan. Moka taisi olla että äiti tuli mukaan haastatteluun 😁

Kumpi sai paikan?

Vierailija kirjoitti:

Muutkin mokaa

=Pauli Hanhiniemen biisi

Oma paras mokani, kun kun menin reippaana, firman toimintaa ja taustoja selvittelemättä haastatteluun. Takana 5v äitiyslomia ja hoitovapaata, mutta luotin rautaiseen (vähän ruostuneeseen) ammattitaitooni. Haastattelijoina firman pomo ja pari työntekijää, jotka tekivät vuorotellen tosi yllättäviä ja tiukkoja kysymyksiä.

Aika hyvin selvisin, kunnes kysyttiin, mitä tiedän firmasta. Vastasin: "Öööh, on ole koskaan kuullutkaan..." Kuulemma Suomen vanhin firma alallaan, paljon eri sektoreita.....vähän nolotti. Sain kuitenkin paikan ja firman 100-vuotishistoriikin lahjaksi.

Haluisin henk. koht. tulla läpsimään poskille näitä jotka sivu sivun perään kertoo näitä jumalattoman hauskoja moavitsejään, ymmärrän jos ei hissi nouse vintille asti mut voitteko jum*lauta antaa jo olla ja koettaa vaikka siirtyä elämässä eteenpäin :^) 

Vierailija kirjoitti:

Haluisin henk. koht. tulla läpsimään poskille näitä jotka sivu sivun perään kertoo näitä jumalattoman hauskoja moavitsejään, ymmärrän jos ei hissi nouse vintille asti mut voitteko jum*lauta antaa jo olla ja koettaa vaikka siirtyä elämässä eteenpäin :^) 

Moat eivät ole mikään vitsi! Onnistuin DNA:sta luomaan moia. Nyt minulla on kokonainen moafarmi josta vuokraan moia ihmisille työhaastatteluihin. Pyrin tekemään moista hauskoja pukemalla ne hassuihin vaatteisiin ja opettamaan niille hauskoja asioita. Moni on ihastunut vuokramoaansa ja halunut lunastaa sen omakseen. Nykyisin löytyy runsaasti sekä koti- että työpaikkamoia. Mikään ei paranna firman imagoa niin paljon kuin respassa päivystävä hauska moa. Samalla kuin se houkuttelee asiakkaita se myös pitää innokkaimmat myyntimiehet loitolla. Verotarkastajista puhumattakaan! Moa maksaa itsensä helposti alle puolessa vuodessa!

Hauskinta on se, että asiantuntijatohtorina "työhaastattelut" menee enemmän käänteisesti. Itse esitän kysymykset ja valitsen kenen tarjoamat toimeksiannot on mielenkiintoisimpia ja tuottoisimpia kun ei kaikkea ehdi tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan nuorena juippina hain huoltamolle kassatöihin, ensimmäinen työhaastatteluni ikinä. Työnantaja haastatteli siinä sitten ja kysyi, että no kun rahan kanssa pelataan, niin mitenkäs matikka. Olin ihan liian rehellinen (ja aina arvioin omat taitoni alakanttiin) ja möläytin: "No päässälaskuissa olen tosi hidas, mutta eihän sen pitäisi haitata kun kassakone laskee!". Tuli muutaman sekunnin jäätävä hiljaisuus ja työnantaja vastasi "Juu ei meillä. Täällä lasketaan itse päässä". Nolotti ihan valtavasti, mutta sain paikan silti.

Jatkomoka: Tämä työnantsja soitti minulle siitä, että saisin työpaikan. Katsoin puhelimeni näytöltä, että tuntematon numero soittaa ja oletin sen olevan puhelinmyyjä. Niinpä vastasin puhelimeen "Halojaa". Työnantaja piti minulle lyhyen puhuttelun siinä luurin ääressä, että yleensä puhelimeen vastataan omalla nimellä ja mitä kohteliaimmin. En nykyäänkään kehtaa vastata mitenkään muutoin kuin omalla nimellä, superasiallisella äänensävyllä :D

Ja kun pääsin työn pariin, huomasin että olin ihan suotta sanonut huonoksi päässälaskutaitojani. Nykyään nämä naurattaa, silloin ajattelin että peli menettiinkin sitten siinä.

Päässälaskujuttu: Hain määräaikaista paikkaa pienestä liikkeestä. Haastettelija sanoi että päässälaskutaito on ehdoton edellytys, toki kassakone laskee tarkkaan jne, mutta tuotteiden yhteishinnan suuruusluokka täytyy asiakastilanteessa haltsata nopeaan ja oikein. Minä reippaana tyttönä, että kyllä se onnistuu, kokeillaampa vaikka? Haastattelija kysyi että paljo on 8*7 ? Vastasin hermostuksissani väärin. Haastattelija oikaisi. Sain kuitenkin paikan :)

Toinen juttu, olin 27v ja juuri avioitunut. Satun olemaan vela, tiesin sen jo silloin. Hain työpaikkaa. Alallani on tällä paikkakunnalla tooooodella paljon hakijoita joten ilman suhteita tms on vaikea erottua, lisäksi en ole kovinkaan supliikkityttöjä. Kysyttiin sitten näitä vahvuuksia. Ajattelin etten mitään menetäkään, jos polkaisen siihen erääksi vahvuudekseni ettei suunnitelmiini kuulu lasten hankinta. Haastattelija yllättyi ensin suorapuheisuudestani mutta myhäili hetken, ja lupasi soitella myöhemmin. Olin varma että nyt kosahti paskaan, mutta ei -  sain paikan, jossa viihdyinkin useamman vuoden. Haastattelija oli keski-ikäinen mies. Ja pidin sanani, lapsia en ole tehnyt :)

Voi olla jonkun mielestä törkeäkin heitto mutta näin minä olen kerran tehnyt.

Miten tuo on parempi verrattuna siihen, että toinen työnhakija olisi ollut yhtä kauan töissä ja jäänyt sitten äitiysvapaalle? Luulisi, että olisit viihtynyt pitempään.

Halusin edetä urallani. Irtisanoutumalla poistuin kokonaan vahvuudesta enkä jäänyt pitkiksi tuntemattomiksi ajoiksi äitiys ja kotihoitovapaille enkä ollut päivääkään lapsen sairastelun takia pois. Pikkufirma joten tuo seikka oikeasti on saattanut olla plussa. Miettikää pienyrittäjiä joiden henkilökunta jatkuvasti äitiyslomilla ja sopivaa räätälöityä tuuraajaa ei saa mistään.

Äitiysloman tuuraajaa on kuitenkin usemapi kuukausi aikaa etsiä, myös äitiysloman päättymiseen on tiedossa tarkka päivämäärä ja hoitovapaankin pituus pitää ilmoittaa etukäteen. Miten paljon parin, kolmen vuoden poissaolo merkitsee 40 vuoden työsuhteen aikana? Työnantaja ei saanut sinusta sitoutunutta työntekijää, koska käytit työsuhteen vain omaksi eduksesi. Ei työnantajaa kiinnosta pätkääkään halusi edetä uralla, hän haluaa vain sitoutuneen työntekijän.

Tämän virheen tekevät tuhannet yritykset ja 'päälliköt' vuosittain vuodesta toiseen johtuen ammattitaidottomuudesta tai silkasta pelosta/kateudesta. Huono ihmissuhdejohtaminen on erittäin yleistä, ikävä kyllä.