Lue keskustelun säännöt.
Kamalimmat/hauskimmat moat työhaastattelussa?
Mokasin haastattelun työpaikkaan, johon olisin ehdottomasti halunnut ja mieli maassa. Millaisia virheitä tai mokia olette tehneet? Oletteko siitä huolimatta saaneet työn? Naurattaako vai harmittaako näin jälkikäteen?
Tiedän, että tällaisia ketjuja on useita, mutta googlesta löytyy monia sellaisia, josta osa viestien sisällöstä puuttuu palstamuutoksen takia. Tehdäänkö uusi pysyvä ketju?
Kommentit (386)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä huomaa, että suuri osa suomalaisista on kasvatettu herkiksi kuin lasi. Pieni haastattelu tai muu muutos arkeen, niin jännitetään ja mokataan. Koulussa pitäisi opettaa muutostensietoa.
Vierailija kirjoitti:
Tästä huomaa, että suuri osa suomalaisista on kasvatettu herkiksi kuin lasi. Pieni haastattelu tai muu muutos arkeen, niin jännitetään ja mokataan. Koulussa pitäisi opettaa muutostensietoa.
Luulen enemmänkin, että Suomessa on tietynlainen häpeän ja kasvojen menettämisen pelon kulttuuri. Tai siis, että me mietitään paljon mitä muut ajattelee meistä. Ehkä enemmän nuorilla sukupolvilla ja korostetummin naisilla. Yksinkertaisiakin asioita jäädään vatvomaan tai ajatellaan, että on tehnyt jotain ihan kamalaa, vaikka kukaan ei enää muista ko. juttua parin viikon päästä.
Nykypäivän suomalaiset on kasvatettu armottomiksi suorittajiksi, etenkin hyvän koulutuksen saaneet. Johan sen kertoo korkeakouluopinnotkin: joko velkaannut (epäonnistut) tai paiskit opintojen ohella hullusti töitä. Menestys on tärkeää suomalaisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä huomaa, että suuri osa suomalaisista on kasvatettu herkiksi kuin lasi. Pieni haastattelu tai muu muutos arkeen, niin jännitetään ja mokataan. Koulussa pitäisi opettaa muutostensietoa.
Luulen enemmänkin, että Suomessa on tietynlainen häpeän ja kasvojen menettämisen pelon kulttuuri. Tai siis, että me mietitään paljon mitä muut ajattelee meistä. Ehkä enemmän nuorilla sukupolvilla ja korostetummin naisilla. Yksinkertaisiakin asioita jäädään vatvomaan tai ajatellaan, että on tehnyt jotain ihan kamalaa, vaikka kukaan ei enää muista ko. juttua parin viikon päästä.
Nykypäivän suomalaiset on kasvatettu armottomiksi suorittajiksi, etenkin hyvän koulutuksen saaneet. Johan sen kertoo korkeakouluopinnotkin: joko velkaannut (epäonnistut) tai paiskit opintojen ohella hullusti töitä. Menestys on tärkeää suomalaisille.
Se vielä, että suomalaiset perusluonteeltaan eivät ole kovin usein ulospäinsuuntautuneita, vaan kulttuuriimme kuuluu tietynlainen sisäänpäinkääntyneisyys. Sosiaalinen kanssakäyminen, small talk ja bisneskulttuuri ei tule niin luonnostaan. Agraariyhteiskunnassa oli ehkä helpompaa kun ns. puhuttiin suoraan eikä jostain työnhausta oltu tehty niin hiton hankalaa, mutta nykyään työhaastattelussakin pitäisi suoriutua erityisen hyvin, olla edukseen ja usein tuntuu että haastattelijaan on kamala kuilu, hän on kuin joku ylijumala joka päättää kohtalosi. Vähemmästäkin alkaa hävettää, vaikka virheet olisikin ihan inhimillisiä.
Vierailija kirjoitti:
Toinen juttu, olin 27v ja juuri avioitunut. Satun olemaan vela, tiesin sen jo silloin. Hain työpaikkaa. Alallani on tällä paikkakunnalla tooooodella paljon hakijoita joten ilman suhteita tms on vaikea erottua, lisäksi en ole kovinkaan supliikkityttöjä. Kysyttiin sitten näitä vahvuuksia. Ajattelin etten mitään menetäkään, jos polkaisen siihen erääksi vahvuudekseni ettei suunnitelmiini kuulu lasten hankinta. Haastattelija yllättyi ensin suorapuheisuudestani mutta myhäili hetken, ja lupasi soitella myöhemmin. Olin varma että nyt kosahti paskaan, mutta ei - sain paikan, jossa viihdyinkin useamman vuoden. Haastattelija oli keski-ikäinen mies. Ja pidin sanani, lapsia en ole tehnyt :)
Voi olla jonkun mielestä törkeäkin heitto mutta näin minä olen kerran tehnyt.
Mun mielestä tuo on ihan ok asia tuoda esille. Ja varmasti nähdään vahvuutena. En minä ainakaan palkkaisi ihmistä (siis jos olisin sellaisessa asemassa), joka ensimmäisenä lyö tiskiin sen, että on pari pientä mukulaa kotona. Lisää voi tulla ja sairaspoissaoloja ainakin
Ikävää, mutta näin se vaan menee. Lapsettomuus on työnantajan näkökulmasta aina etu.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on muuten KappAhl.
Totta. Olen vaan niin tottunut puhumaan Kappahallista ja HenkkaMaukasta ettei oikeinkirjoituskaan suju 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli migreenikohtauksen esioireita ja mainitsin tästä myös haastattelijalle. En oikein nähnyt haastattelun aikana mitään, mutta tein parhaani ja minusta se meni ihan ok ottaen huomioon että olo oli kamala ja voin pahoin. Haastattelun loputtua olin lähdössä ja enkös sitten oksentanut haastattelijan pöydälle.
Sain paikan.
Tuohan oli juuri mainio keino osoittaa luonnettaan. Olet rehellinen sekä teet parhaasi vaikka olo ei ole mainio.
Toisaalta näin pomona tulee mieleen että kuinka usein näitä vaikeita migreenikohtauksia tulee eli sairaslomia.
Olen viisihenkisen tiimin esimies, ja migreenistä kärsivä työntekijä on meille kullan arvoinen. Hänellä on hyvät lääkkeet. Kerran kahden vuoden aikana on joutunut lähtemään töistä migreenin takia, kun oli unohtanut hakea apteekista lääkkeet. Tunnollinen ja luotettava tyyppi, joka tulisi töihin vaikka ns. pää kainalossa jos en passittaisi kotiin kun influenssaa pukkaa.
En ikinä ajattelisi noin ennakkoluuloisesti. Se täysin terve työntekijä voi olla kova lintsari, kiusaaja ja omaan pussiin kähmijä. Sairaudet eivät kerro mitään siitä, miten paljon ihminen tekee tulosta taloon ja ilmapiiriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli migreenikohtauksen esioireita ja mainitsin tästä myös haastattelijalle. En oikein nähnyt haastattelun aikana mitään, mutta tein parhaani ja minusta se meni ihan ok ottaen huomioon että olo oli kamala ja voin pahoin. Haastattelun loputtua olin lähdössä ja enkös sitten oksentanut haastattelijan pöydälle.
Sain paikan.
Tuohan oli juuri mainio keino osoittaa luonnettaan. Olet rehellinen sekä teet parhaasi vaikka olo ei ole mainio.
Toisaalta näin pomona tulee mieleen että kuinka usein näitä vaikeita migreenikohtauksia tulee eli sairaslomia.
Olen viisihenkisen tiimin esimies, ja migreenistä kärsivä työntekijä on meille kullan arvoinen. Hänellä on hyvät lääkkeet. Kerran kahden vuoden aikana on joutunut lähtemään töistä migreenin takia, kun oli unohtanut hakea apteekista lääkkeet. Tunnollinen ja luotettava tyyppi, joka tulisi töihin vaikka ns. pää kainalossa jos en passittaisi kotiin kun influenssaa pukkaa.
En ikinä ajattelisi noin ennakkoluuloisesti. Se täysin terve työntekijä voi olla kova lintsari, kiusaaja ja omaan pussiin kähmijä. Sairaudet eivät kerro mitään siitä, miten paljon ihminen tekee tulosta taloon ja ilmapiiriin.
Tämä on niin totta, huomannut omassa työyhteisössä. Pari sinkkua saikuttajaa löytyy. Itsellä neljä lasta eikä päivääkään pois töistä. Meillä ihanat isovanhemmat apuna, ja itsellä korkea työmoraali. Teen etänä tarpeen mukaan.
Kysyttiin onko minulla lapsia.
”Ei, olen aina ollut enemmän eläimiin päin.”
Tarkoitin siis, että eläinlapset riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyttiin onko minulla lapsia.
”Ei, olen aina ollut enemmän eläimiin päin.”Tarkoitin siis, että eläinlapset riittää.
:D
Hain lukion jälkeen välivuoden ajalle töitä sellaisista paikoissa, joihin ei luonnollisestikaan tarvitsisi erityisestä koulutusta tai tietyn alan kokemusta (koska minulla ei sitä lukiolaisena pieniä kesätöitä lukuun ottamatta ollut).
Pääsin sitten Postille haastatteluun, ja haastattelijan kysyessä, miksi hain juuri tähän työhön, vastasin, että "etsin sellaisia töitä, missä ei tarvitse osata mitään". Tajusin heti, mitä olin möläyttänyt, mutta haastattelija olikin onneksi huumorimies, ja sanoi: "niin, no pitäähän tässä toki osata lukea". Sain paikan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei, pyydän anteeksi kirjoitusvirhettäni. Tuli selväksi. Voisitteko nyt keskittyä olennaiseen, eikä vain tuohon yhteen kirjoitusvirheeseen.
Väitätkö tosissasi, että tuo oli kirjoitusvirhe? Hmm. No joo, ei se sitten mitään. Pahempi juttu, jos oikeasti luulit, että sana moka taivutetaan tuolla lailla.
Tää oli 1990-luvun alussa kun vielä tupakoitiin vapaasti työhuoneissa.
Haastattelijana oli yhden osaston pomo. Meni ihan hyvin. Ehkä siitä syystä uskalsin hänelle lopuksi huomauttaa tupakoinnista. Siis ääk!
Jostain syystä sain paikan kuitenkin ja olin siinä 5 vuotta. Puolisokin löytyi samasta kerroksesta.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä huomaa, että suuri osa suomalaisista on kasvatettu herkiksi kuin lasi. Pieni haastattelu tai muu muutos arkeen, niin jännitetään ja mokataan. Koulussa pitäisi opettaa muutostensietoa.
Luulen enemmänkin, että Suomessa on tietynlainen häpeän ja kasvojen menettämisen pelon kulttuuri. Tai siis, että me mietitään paljon mitä muut ajattelee meistä. Ehkä enemmän nuorilla sukupolvilla ja korostetummin naisilla. Yksinkertaisiakin asioita jäädään vatvomaan tai ajatellaan, että on tehnyt jotain ihan kamalaa, vaikka kukaan ei enää muista ko. juttua parin viikon päästä.
Nykypäivän suomalaiset on kasvatettu armottomiksi suorittajiksi, etenkin hyvän koulutuksen saaneet. Johan sen kertoo korkeakouluopinnotkin: joko velkaannut (epäonnistut) tai paiskit opintojen ohella hullusti töitä. Menestys on tärkeää suomalaisille.
Kyllä minun jutut muistetaan. Ja esim väärin valittu sana esim juttelu tai höpötys, jos sanoo höpötys niin alkaa vihanpito.
Työtön kirjoitti:
Jostain syystä sain mieleeni että pitäisi tuoda moa mukaan haastatteluun. Olin sitten -ei v..tu. Mistä mä löydä moan tähän hätään. Yritin katsoa tori.fi ja jopa musti&miristä. Mutta ei onnannu. Sitten ajattelin että jos toisin strutsin niin kukaan ei huomaa eroa. Arvatkaapa miten helppoa on löytää strutsi! Päädyin kuitenkin ajamaan böndelle ja lainasin yhdeltä maajussilta kukon. Ajatuksella että se käy pikkumoasta.
Eihän siitä mitään tullut. Kukko rupes kesken haastattelun kiekumaan ja mä olin vähän nolona. Selitä nyt siinä sitten että mix mun moa yhtäkkiä rupeaa kiekumaan ja kakkimaan. Jotain sopersin mut kyl ne katto vähän kummasti. En saanut paikkaa. Ens kerralla hankin kyllä oikean moan!
Kiitos viikon nauruista! 😂
Itse en liiemmin ole mokaillut, mutta erään järjestön keikkatyöhön hakeutuessani haastattelija mielestäni mokasi.
Menin paikalle oikeaan aikaan sovittuna päivänä. Vastassa oli kettuuntunut henkilö, joka aloitti tapaamisemme: "Onko sulla useinkin tapana tulla tapaamisiin myöhässä ja vääränä päivänä?" Olin todella hämmentynyt ja selitin tietysti olevani oikeaan aikaan paikalla. Haastattelija ei aluksi tätä uskonut, kaivoin esille meidän viestittelyt ja omasta kalenteristaan tämä henkilö löysi tiedon meidän tapaamisesta. No, pahoitteli hän tietenkin, mutta haastattelusta jäi todella tympeä maku.
Keikan tein, mutta toista kertaa ei enää kiinnostanut. Ensivaikutelmalla on väliä!
Olin työhaastattelussa Turveruukille ja huoneeseen käveli täysikasvuinen moa! Kyllä nauratti niin minua, kuin haastattelijaakin.
Ps. Sain työpaikan ja vieläkin ruukilla!
Lappilaaaainen kirjoitti:
Siis mitä, MOAT tarkoittaa ainakin meillä Lapissa samaa kuin mokat, on siis murresana.
"Keroppa pahimmat moat mitä oot tehny" tai "kertokaapa kaikki omat moat työhaastatteluissa". Eli kyllä on aivan murresanakin olemassa tämä.
Mä sanon aina moat ja kaikki tututkin sanoo. Pitää aina miettiä, kun kirjottaa, että miten se nyt olikaan. :D yllätyin, miten paljon ihmiset suuttuivat aiheesta.
Kotoisin lännestä.
Moka on monikossa mokat. Tai paremminkin virheet, moka ei ole suomenkieltä.
Ohis, mutta entinen kollegani oli käynyt ulkomailla englanniksi koulunsa ja puhui siis hyvin sujuvaa englantia. Ainut vaan, että hänen aksenttinsa ja puhetyylinsä olivat niin hankalat, ettei meillä oikein kukaan saanut hänen englannin kielestään selvää. Muuten kyllä pärjättiin työprojekteissa englanniksi talon ulkopuolistenkin kanssa, mutta olihan se noloa, ettei kokouksissa tajunut, mitä oma kollega yrittää sanoa. Tällä kokemuksella en siis ehkä palkkaisi sinuakaan, niin hassulta kuin se kuulostaakin.