Lue keskustelun säännöt.
Kamalimmat/hauskimmat moat työhaastattelussa?
Mokasin haastattelun työpaikkaan, johon olisin ehdottomasti halunnut ja mieli maassa. Millaisia virheitä tai mokia olette tehneet? Oletteko siitä huolimatta saaneet työn? Naurattaako vai harmittaako näin jälkikäteen?
Tiedän, että tällaisia ketjuja on useita, mutta googlesta löytyy monia sellaisia, josta osa viestien sisällöstä puuttuu palstamuutoksen takia. Tehdäänkö uusi pysyvä ketju?
Kommentit (386)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moakasvattaja kirjoitti:
Moat eivät ole mikään vitsi! Onnistuin DNA:sta luomaan moia. Nyt minulla on kokonainen moafarmi josta vuokraan moia ihmisille työhaastatteluihin. Pyrin tekemään moista hauskoja pukemalla ne hassuihin vaatteisiin ja opettamaan niille hauskoja asioita. Moni on ihastunut vuokramoaansa ja halunut lunastaa sen omakseen. Nykyisin löytyy runsaasti sekä koti- että työpaikkamoia. Mikään ei paranna firman imagoa niin paljon kuin respassa päivystävä hauska moa. Samalla kuin se houkuttelee asiakkaita se myös pitää innokkaimmat myyntimiehet loitolla. Verotarkastajista puhumattakaan! Moa maksaa itsensä helposti alle puolessa vuodessa!
Muniiko ne? Voisimme olla kiinnostuneita.
terv. leipuri
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
En rehellisesti sanottuna voi edelleenkään käsittää, miten matala älykkyysosamäärä on ihmisellä, joka edes kuvittelee sanan moat olevan jollain tapaa oikea taivutusmuoto. Mitä sellaisen ihmisen päässä ylipäätään liikkuu?
Vierailija kirjoitti:
En rehellisesti sanottuna voi edelleenkään käsittää, miten matala älykkyysosamäärä on ihmisellä, joka edes kuvittelee sanan moat olevan jollain tapaa oikea taivutusmuoto. Mitä sellaisen ihmisen päässä ylipäätään liikkuu?
Ei kai se älykkyyteen liity. Ihminen, jolle ei ole suuremmin puhuttu mitään koskaan, joka ei koulussa ole kuunnellut opetusta eikä lukenut yhtäkään kirjaa taivuttaa juuri noin sanat. Kyllä täällä näkee kaikenlaisia taivutuksia: en kykennyt menemään töihin jne.
Hain ensimmäiseen työpaikkaani (iso firma, ensihoito) enkä jostain syystä edes tajunnut etukäteen, että tämä haastattelu on ihan haastattelu, jossa on useita henkilöitä paikalla. Olin siis laittanut hakemuksia moneen eri paikkaan.
Muuten meni aika hyvin, mutta yhtäkkiä haastattelija kysyi minulta jotain ruotsin kielellä. Olen hyvä kielissä, mutta menin aivan lukkoon. Änkytin jotain, jossa oli mm. sana "firebil" paloautoa merkkaamassa. Ai jumalauta että hävetti ihan heti, mutta en kehdannut alkaa korjailemaan. Olisin voinut vetää itseni vessasta alas, kun tiesin, että pystyn parempaankin.
Porukkaa näkyi hymyilyttävän, etenkin, kun lausuin sanan oikein englantilaisittain faiöbiil. Kun lähdin huoneesta, he takuulla repesivät :D
Sain paikan, mutta pääsin myös toiseen pestiin ja valitsin sen.
Tuossa mainitsemassani paikassa ihan takuulla tänäkin päivänä sanotaan paloautoa faiöbiiliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluisin henk. koht. tulla läpsimään poskille näitä jotka sivu sivun perään kertoo näitä jumalattoman hauskoja moavitsejään, ymmärrän jos ei hissi nouse vintille asti mut voitteko jum*lauta antaa jo olla ja koettaa vaikka siirtyä elämässä eteenpäin :^)
Miksi koet, että sukupuuttoon kuolemiselle kuuluu nauraa?
Häpeä!
Hain joskus töihin suureen kansainväliseen yritykseen.
Haastattelussa oli useita osia ja yhtenä niistä persoonallisuus- ja älykkyystestit.
Persoonallisuustesti osoittautui tuhoisaksi työnhakuprosessilleni. En ollut tehnyt vastaavia sitten armeijan "Haluatko kukkakauppiaaksi?"-testin. Mielessäni pohdin, että ei kai tämä voi kovin huonosti mennä, olen sentään aika tavallinen.
Konsultti näytti testin jälkeen ärtyneeltä ja puhisi sekä murti suutaan. Pihistyään vielä hetken tämä rautainen ammattilainen kysyi olenko harjoitellut paljonkin persoonallisuustestejä.
Vastasin tehneeni kerran vastaavan joskus kymmenen vuotta sitten. Vastaus ei tyydyttänyt konsulttia, joka melkoisen suorasanaisesti väitti minua valehtelijaksi. Kiistin edelleen ja sekös konsulttia vitutti.
Pysyin rauhallisesti kannassani ja konsultti poltti päreensä. Huusi ja huitoi. Ilmoitin, että en jaksa hänen huonoa käytöstään ja poistuin paikalta.
Sanomattakin on selvää, että hyvin palkattu ja kiinnostava työ meni jollekin toiselle.
En tiedä mitä tuossakin olisi pitänyt tehdä, maksaa lahjukset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin nuori ja jännitin haastatteluja yleensäkin paljon. Pääsin työhaastatteluun erääseen kahvilaan. Yksi haastattelijoista oli hyvä ystäväni, kuvittelin jotenkin että hänen läsnäolonsa rauhoittaisi minua.
Astelin huoneeseen, jossa oli KOLME jäätävää haastattelijaa. Yllätyin ja panikoiduin täysin. Hymyilin ja moikkasin, mutten saanut yhtäkään hymyä takaisin. He hiillostivat minua todella, mulla sydän hakkas tuhatta ja sataa, hikoilin ja tärisin. Sain änkytettyä todella surkeita vastauksia, välillä haastattelijat eivät kuulleet mitä sanoin sillä ääneni oli niin pieni. Melkein itkin. En ollut ikinä jännittänyt niin paljon, hävetti että ystäväni näki minut tuollaisena. :D
Ystäväni oli koko ajan hiljaa, varmasti ollakseen reilu muita hakijoita kohtaan. Sanoi jälkeenpäin että taisi jännittää aika paljon. En saanut paikkaa.
Aika jäätävää, jos kahvilatyöhön on tuollaiset tiukat haastattelut, kun taas omissa asiantuntijatason työhaastatteluissa meno on ollut rentoa ja kepeää.
Kärsin pienestä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja puhuessa sanat meni sekaisin, kun yritin selittää jotain "ja siksi...". Suusta tuli vain "ja seksi, ja seksi...seksi", kun yritin takellellen korjata sanomaani paniikissa. En muista edes sainko lausuttua edes lopulta oikein vai jatkoinko vain lauseen loppuun. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kärsin pienestä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja puhuessa sanat meni sekaisin, kun yritin selittää jotain "ja siksi...". Suusta tuli vain "ja seksi, ja seksi...seksi", kun yritin takellellen korjata sanomaani paniikissa. En muista edes sainko lausuttua edes lopulta oikein vai jatkoinko vain lauseen loppuun. :/
Tuli mieleen ihmebantun korvanappi-sketsi :D Olen itse nyt aikuisena hermostuneena aikamoinen takeltelija ja ihan kamalaahan se on kun ei saa taivutettua jotain sanaa oikein vaikka kuinka yrittää 🙈
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin nuori ja jännitin haastatteluja yleensäkin paljon. Pääsin työhaastatteluun erääseen kahvilaan. Yksi haastattelijoista oli hyvä ystäväni, kuvittelin jotenkin että hänen läsnäolonsa rauhoittaisi minua.
Astelin huoneeseen, jossa oli KOLME jäätävää haastattelijaa. Yllätyin ja panikoiduin täysin. Hymyilin ja moikkasin, mutten saanut yhtäkään hymyä takaisin. He hiillostivat minua todella, mulla sydän hakkas tuhatta ja sataa, hikoilin ja tärisin. Sain änkytettyä todella surkeita vastauksia, välillä haastattelijat eivät kuulleet mitä sanoin sillä ääneni oli niin pieni. Melkein itkin. En ollut ikinä jännittänyt niin paljon, hävetti että ystäväni näki minut tuollaisena. :D
Ystäväni oli koko ajan hiljaa, varmasti ollakseen reilu muita hakijoita kohtaan. Sanoi jälkeenpäin että taisi jännittää aika paljon. En saanut paikkaa.
Aika jäätävää, jos kahvilatyöhön on tuollaiset tiukat haastattelut, kun taas omissa asiantuntijatason työhaastatteluissa meno on ollut rentoa ja kepeää.
Olen tämän huomannut itsekin. Nuorena urheilukauppaan kesätyöhön hakiessa oli ties mitä moniosaista haastattelua ryhmä- ja yksilökuulusteluineen, mutta sitten juuri asiantuntijapuolella, jossa tehdään oikeasti tärkeää työtä, haastattelu oli enemmänkin vaan mukavaa keskustelua. Toisaalta voi myös riippua ihan haastattelijastakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä ollessani minulle tapahtui aina se perusjäätyminen. Menin lukkoon, enkä ymmärtänyt kysymyksiä, ja jouduin kysymään monta kertaa, että mitä sä oikein kysyit. Olin valmistautunut huolellisesti. Välillä opettelin puheen ulkoa ja välillä menin rennommin: aina sama jäätyminen. Kiusalliset hiljaisuudet todella tuttuja.
Kuin ihmeen kaupalla sain lopulta töitä ja tässä työssä pysyn varmaan loppuelämäni ajan, koska en vaan onnistu haastatteluissa. :D
Sama. Allekirjoitan tämän.
Minä täältä kirjoitti:
Jouduin vuosia sitten käymään läpi firmaamme saapuneita työhakemuksia , haussa oli henkilö jonka tehtävä olisi aivan erityistä huolellisuutta ja tarkkuutta vaativa.
Meinasin pudota tuoliltani räkänaurukohtauksen takia kun luin eräästä hakemuksesta: "olen luonteeltani tarkka ja hulellinen...".
Minäkin kehuin eräässä hakemuksessa erityistä tarkkuuttani ja huolellisuuttani.
...ja olin unohtanut cv:seen vanhan osoitteeni ja puhelinnumeroni.
Ei yllättäen tullut edes kutsua haastatteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin nuori ja jännitin haastatteluja yleensäkin paljon. Pääsin työhaastatteluun erääseen kahvilaan. Yksi haastattelijoista oli hyvä ystäväni, kuvittelin jotenkin että hänen läsnäolonsa rauhoittaisi minua.
Astelin huoneeseen, jossa oli KOLME jäätävää haastattelijaa. Yllätyin ja panikoiduin täysin. Hymyilin ja moikkasin, mutten saanut yhtäkään hymyä takaisin. He hiillostivat minua todella, mulla sydän hakkas tuhatta ja sataa, hikoilin ja tärisin. Sain änkytettyä todella surkeita vastauksia, välillä haastattelijat eivät kuulleet mitä sanoin sillä ääneni oli niin pieni. Melkein itkin. En ollut ikinä jännittänyt niin paljon, hävetti että ystäväni näki minut tuollaisena. :D
Ystäväni oli koko ajan hiljaa, varmasti ollakseen reilu muita hakijoita kohtaan. Sanoi jälkeenpäin että taisi jännittää aika paljon. En saanut paikkaa.
Aika jäätävää, jos kahvilatyöhön on tuollaiset tiukat haastattelut, kun taas omissa asiantuntijatason työhaastatteluissa meno on ollut rentoa ja kepeää.
Olen tämän huomannut itsekin. Nuorena urheilukauppaan kesätyöhön hakiessa oli ties mitä moniosaista haastattelua ryhmä- ja yksilökuulusteluineen, mutta sitten juuri asiantuntijapuolella, jossa tehdään oikeasti tärkeää työtä, haastattelu oli enemmänkin vaan mukavaa keskustelua. Toisaalta voi myös riippua ihan haastattelijastakin.
Samoja kokemuksia. Duunaritöihin ollut jos mitä erikoisia vaatimuksia ja haastattelut moniosaisia. Asiantuntijatyöhön hakiessa taas työtä ennemminkin esiteltiin minulle ja paljon rupatteltiin mukavia (ja sain siis paikan).
Pitkän ajan jälkeen työpaikkahaastattelu on vaikea paikka. Moa lintu auttaa jos uskot siihen.
Minullakin on kokemusta, että duunaritöihin on vaikka mitä vaatimusta ja haastattelut ovat monivaiheisia kuulusteluja, joista on rentous kaukana. Olen keittiöapulainen ja siivooja. Joihinkin paikkoihin on ollut 3-4 vaihetta noissa kuulusteluissa, jopa muutaman kuukauden määräaikaisuuksiin. Tuntuu vähän hurjalta. Olen kuullut tutuiltani, että vaativampiin hommiin haastattelu on ollut lähinnä rentoa jutustelua ja työpaikan ja työtehtävien esittelyä kahvin juonnin lomassa.
Vierailija kirjoitti:
Minä täältä kirjoitti:
Jouduin vuosia sitten käymään läpi firmaamme saapuneita työhakemuksia , haussa oli henkilö jonka tehtävä olisi aivan erityistä huolellisuutta ja tarkkuutta vaativa.
Meinasin pudota tuoliltani räkänaurukohtauksen takia kun luin eräästä hakemuksesta: "olen luonteeltani tarkka ja hulellinen...".
Minäkin kehuin eräässä hakemuksessa erityistä tarkkuuttani ja huolellisuuttani.
...ja olin unohtanut cv:seen vanhan osoitteeni ja puhelinnumeroni.
Ei yllättäen tullut edes kutsua haastatteluun.
Minäkin olen osoittaunut miten "teen työni tarkasti". Kirjoitin sähköpostin viestikenttään saatteeksi, että liitteenä hakemukseni ja ansioluetteloni. Meni joku 10 min ja tuli vastaus, mietin että olipa se vakuuttava hakemus kun näin pian kutsuvat haastatteluun! Vielä mitä, ihmettelivät vaan siinä, kun ei liitteitä ollut tullut... Olisin toki voinut hämmästellä sähköpostin toimimattomuuta, mutta ajattelin olla rehellinen ja kirjoittaa miten olin niin tohkeissani laittamassa hakemusta, että tosiaan ne tärkeimmät unohtui. :)
No joo, ei tullut sitä haastattelukutsua sitten koskaan.
Hain yhteen asiakaspalvelityöhön johon oli vaatimuksena iloisuus ja positiivisuus. Tietysti kirjoitin hakemuksessani olevani iloinen ja suu aina hymyssä ja ties mitä. Matkustin haastatteluun pitkän matkan huonosti nukutun yön jälkeen ja pää kipeänä. Kaikki hymy, mitä yritin naamalleni väkisin vääntää oli tekohymyä ja silmäni olivat tyyliin puoliksi kiinni, oloni oli suorastaan kärsivä. Murjotin siellä haastattelussa ja sanoin vahingossa, että "mun on vaikea välillä hymyillä", siis mitä oikein ajattelin?? Naurattaa vieläkin, tosin ei naurattaisi jos en olisi saanut sitten jotain muuta työtä. Tuolta en saanut paikkaa.
Tarkkuus ja täsmällisyys on hyvä näyttää toteen jäätymällä kun kysytään omaa ikää... "Öööö, oon tota... 35 eiku 36. Eiku oli se 35."
Eihän omaa ikää tarvi yleensä enää tässä iässä mihinkään (syntymäaikaa toki) mutta kai se ois kuitenkin hyvä tietää, jos joku kysyy...
Muutenkin huomas kyllä etten oo muutamaan vuoteen käyny haastattelussa kun sönkötin mitä sattuu. Ehkä ens kerralla paremmin ja vois valmistautua pikkusen paremmin näihin kaikkiin "miksi juuri meille?" kysymyksiin.
Tämä ei ollut edes työhaastattelumoka, en päässyt nimittäin edes haastatteluun koska olin niin törppö.
Mieheni odotti puhelua lääkäriltä, ja tämän puhelun piti tulla minun numerooni koska hänen puhelimensa oli rikki. Lääkäri oli ilmoittanut noin-ajan milloin soittaa, ja siksi mieheni myös vastasi puhelimeeni ajatellen soittajan olevan lääkäri. Hän sitten huhuili minua puhelimeen ja olin siinä uskossa, että siellä toisessa päässä on se lääkäri - mieheni oli pahasti sairas tuohon aikaan, ja ajattelin lääkärin haluavan esimerkiksi että olen miehen kanssa nyt kotona tai tuon hänet sairaalalle tms. No, eikös linjalla ollutkin työnantajaehdokas joka ilmoitti soittelevansa työpaikan tiimoilta. Olin hakenut töitä vähän samalta suunnalta, en lääkäriksi mutta terveydenhuoltoalalta, en kuitenkaan tuosta sairaalasta jossa mies oli hoidettavana. Olin ihan hämmästyksissäni ja sanoin, etten ole hakenut paikkaa. Rekrytoija sanoi, että hänellä on kyllä minun hakemus kädessä... Kysyin, että niin mistä hän soittikaan, mutta en saanut mitään selvää siitä, mitä hän sanoi eikä minulla ollut mitään käsitystä, mikä hakemani työpaikka (olin hakenut ehkä 5-7 työpaikkaa tuossa kohtaa) voisi edes kuulostaa tuolta. Heti perään rekry kysyi, että enkö sitten ole kiinnostunut paikasta. Koska olin niin häpeissäni siitä että a) mies oli vastannut ensin puhelimeen ja hänkin luullut että lääkäri soittaa, b) olin itse väittänyt etten hakenut töitä tuolta, c) en saanut mitään selvää siitä, mikä firma on kyseessä, ilmoitin vaan että juu en ole kiinnostunut.
Siinä hetkessä hävetti ja raivostutti aivan sairaasti, sillä olin vasta aloittanut haun ja ajattelin etten koskaan löydä mitään paikkaa. Vähän myöhemmin sain töitä jotka liippasivat enemmän omia kiinnostuksenkohteita, työajat olivat paljon paremmat, tuntipalkka korkeampi ja firmakin oli itselle jo tuttu. Ehkä sen vain kuului mennä noin.