Lue keskustelun säännöt.
Mies kaataa niskaani oman yksinäisyytensä ja kaverittomuutensa - onko muiden miehillä yksinäisyysongelmia?
20.02.2019 |
Meillä on kaksi pientä lasta, teen täyttä työviikkoa vaativassa työssä ja yritän parhaani mukaan olla lapsille läsnä kuitenkaan itseäni unohtamatta (koska mistä ammennan, jos oma laari on täysin tyhjä?). Yritän hoitaa omaa kuntoa, käydä pari kertaa viikossa lenkillä tms. Ystäviä en juuri tapaa, joskus soitellaan (ei perheen ajasta pois, käytän työmatkoja tähän) ja hyvin hyvin harvoin heitä näen kahvittelun tms. merkeissä. Nämä ystävien tapaamiset tapahtuvat max kerran tai kaksi kuukaudessa, yleensä harvemmin.
Tämän kaiken jaksaisin. Jaksan yövalvomiset, lasten uhmat, kiukuttelut ja vaatimukset. Mutta tämän lisäksi mun mies kuormittaa mua omalla yksinäisyydellään ja kaverittomuudellaan. Hänellä ei ole ketään ystävää/kavereita joita tavata tai joiden kanssa pitää yhteyttä. Myös hänen omat, kaukana asuvat vanhemmat kuuluvat tähän soppaan - hekään eivät pidä poikaansa mitään yhteyttä. Mikä tietysti syventään entisestään mieheni yksinäisyyden tunnetta.
Minä voin olla mieheni seurana, hänen ystävänsä, mutta meillä on myös lapset jotka tarvitsevat meitä, eikä ketään joka heitä ottaisi vaikka muutamaksi tunniksi illalla jotta olisimme hetken kahden miehen kanssa. Tämän lisäksi TARVITSEN (koen tämän elintärkeäksi) myös edes vähän omaa aikaa, erossa lapsista ja miehestä. Edes tunti kerran, pari viikossa. Ja joskus harvoin muutama tunti ystävän seurassa. Nyt meidän tilanne on se, että koen tämänkin olevan jotenkin liikaa ja mies omalla tavallaan syyllistää mua näistä ystävien näkemisistä tai yhteydenpidosta. Ei tietenkään yritä estää, mutta esimerkiksi huokailee ja voivotelee itseään, kun mulla on edessä kaverin kanssa vaikka kahvitreffit.
Olen tosi neuvoton - mitä tässä voi edes tehdä? Onko kukaan muu vastaavassa tilanteessa? Miehellä on ollut tätä yksinäisyysongelmaa käsittääkseni ihan aina.
Kommentit (134)
Jaa-a, kaikki mieheni ovat olleet yksinäisiä. Ei siinä ole oikein voinut kuin kuunnella toista. Välillä olen ottanut miestä mukaan jos olen tavannut omia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimoni on aikalailla samankuuloisessa tilanteessa kuin miehesi on, eli saan puolestani kuulla ne voivottelut ja huokailut kun käyn about 1-2 kertaa kuukaudessa kaveria tapaamassa. Kokemukseni perusteella asialle ei voi tehdä mitään mikä aidosti auttaisi, mutta jos joku keksii hyvän vinkin niin antaa palaa vaan. "Uusien harrastuksien keksimis" -vinkki on sitten niin kuultu ennenkin kuin testattu.
Muutama tunti viikossa harrastuksiin ja toinen muutama ystävien tapaamiseen on aika paljon pois perheeltä. Tämä tarina voisi kuvata meidän suhdettamme, mutta minä olen nainen ja meillä mies tekee pitkää työpäivää omasta halustaan. Harrastaa paljon eikä hänellä riitä aikaa eikä mielenkiintoa minuun. Meillä poikkeaa myös tuo, että minä hoidan kaikki lasten käytännönasiat, eikä mies ole yhtäkään !! yötä uhrannut lasten takia valvomiseen. Huom! En ole kaikkea aikaa ollut kotiäiti. Mies harrastaa lasten kanssa ja tekee muuta hauskaa muutaman kerran kuukaudessa. Sitten mies ihmettelee, miksi olen niin katkera. Olen ehdottanut eroa, mutta ei kuulemma käy lasten takia=joutuisi ottamaan vastuuta omista lapsistaan ja maksamaan heistä elareita.
Jandemar kirjoitti:
Miehesi tarvitsee harrastuksen mistä hän voi löytää itselleen ystäviä. Itsellä ainakin harrastuksen myötä on tullut paljon uusia kavereita joiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän tekemisissä.
Hänellä on harrastuksia! Harrastaa aktiivisesti yhtä joukkuelajia ja toinen tärkeä harrastus on sellainen, että tapaa kyllä useimmiten ihmisiä sen puitteissa. Eipä ole mitään rakentunut siltikään.
Kyllä näitä ideoita on mietitty ja rakenneltu monen monituista vuotta, mutta kun ei niin ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutama tunti viikossa harrastuksiin ja toinen muutama ystävien tapaamiseen on aika paljon pois perheeltä. Tämä tarina voisi kuvata meidän suhdettamme, mutta minä olen nainen ja meillä mies tekee pitkää työpäivää omasta halustaan. Harrastaa paljon eikä hänellä riitä aikaa eikä mielenkiintoa minuun. Meillä poikkeaa myös tuo, että minä hoidan kaikki lasten käytännönasiat, eikä mies ole yhtäkään !! yötä uhrannut lasten takia valvomiseen. Huom! En ole kaikkea aikaa ollut kotiäiti. Mies harrastaa lasten kanssa ja tekee muuta hauskaa muutaman kerran kuukaudessa. Sitten mies ihmettelee, miksi olen niin katkera. Olen ehdottanut eroa, mutta ei kuulemma käy lasten takia=joutuisi ottamaan vastuuta omista lapsistaan ja maksamaan heistä elareita.
Ota ero, älä ainoastaan ehdottele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama tunti viikossa harrastuksiin ja toinen muutama ystävien tapaamiseen on aika paljon pois perheeltä. Tämä tarina voisi kuvata meidän suhdettamme, mutta minä olen nainen ja meillä mies tekee pitkää työpäivää omasta halustaan. Harrastaa paljon eikä hänellä riitä aikaa eikä mielenkiintoa minuun. Meillä poikkeaa myös tuo, että minä hoidan kaikki lasten käytännönasiat, eikä mies ole yhtäkään !! yötä uhrannut lasten takia valvomiseen. Huom! En ole kaikkea aikaa ollut kotiäiti. Mies harrastaa lasten kanssa ja tekee muuta hauskaa muutaman kerran kuukaudessa. Sitten mies ihmettelee, miksi olen niin katkera. Olen ehdottanut eroa, mutta ei kuulemma käy lasten takia=joutuisi ottamaan vastuuta omista lapsistaan ja maksamaan heistä elareita.
Ota ero, älä ainoastaan ehdottele.
On erinäisiä syitä, miksei kaikista liitoista kävellä ulos tuosta vaan ilmoitusasiana. Raha ei ole tässä syynä, ettei joku taas lompakkoloista huutelisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapia voi auttaa. Itsekin olen yksinäinen ja kai siihen joku syy on miksi ihmiset eivät tahdo olla seurassani.
Vierailija kirjoitti:
Jandemar kirjoitti:
Miehesi tarvitsee harrastuksen mistä hän voi löytää itselleen ystäviä. Itsellä ainakin harrastuksen myötä on tullut paljon uusia kavereita joiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän tekemisissä.
Hänellä on harrastuksia! Harrastaa aktiivisesti yhtä joukkuelajia ja toinen tärkeä harrastus on sellainen, että tapaa kyllä useimmiten ihmisiä sen puitteissa. Eipä ole mitään rakentunut siltikään.
Kyllä näitä ideoita on mietitty ja rakenneltu monen monituista vuotta, mutta kun ei niin ei.
Harrastuksessa säännöllisesti tavatut ihmisetkin ovat jonkin sortin kavereita, vaikkeivät sydänystäviä välttämättä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jandemar kirjoitti:
Miehesi tarvitsee harrastuksen mistä hän voi löytää itselleen ystäviä. Itsellä ainakin harrastuksen myötä on tullut paljon uusia kavereita joiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän tekemisissä.
Hänellä on harrastuksia! Harrastaa aktiivisesti yhtä joukkuelajia ja toinen tärkeä harrastus on sellainen, että tapaa kyllä useimmiten ihmisiä sen puitteissa. Eipä ole mitään rakentunut siltikään.
Kyllä näitä ideoita on mietitty ja rakenneltu monen monituista vuotta, mutta kun ei niin ei.
Harrastuksessa säännöllisesti tavatut ihmisetkin ovat jonkin sortin kavereita, vaikkeivät sydänystäviä välttämättä.
Kaikki eivät koe ihmissuhteita noin. Työkavereiden kanssakin vietetään paljon aikaa, mutta ei heistä silti välttämättä pidä.
Faith kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jandemar kirjoitti:
Miehesi tarvitsee harrastuksen mistä hän voi löytää itselleen ystäviä. Itsellä ainakin harrastuksen myötä on tullut paljon uusia kavereita joiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän tekemisissä.
Hänellä on harrastuksia! Harrastaa aktiivisesti yhtä joukkuelajia ja toinen tärkeä harrastus on sellainen, että tapaa kyllä useimmiten ihmisiä sen puitteissa. Eipä ole mitään rakentunut siltikään.
Kyllä näitä ideoita on mietitty ja rakenneltu monen monituista vuotta, mutta kun ei niin ei.
Harrastuksessa säännöllisesti tavatut ihmisetkin ovat jonkin sortin kavereita, vaikkeivät sydänystäviä välttämättä.
Eikä aina edes sitä, olen harrastanut monia lajeja vuosia putkeen enkä koskaan tutustu kehenkään, lähimmäksi muuta kuin satunnaista small talkia pääsin kun joku sanoi ns tutustumisillassa minun olevan outo. Muut kyllä tutustuu ja kaveeraa vapaa-ajallakin, en tiedä miten he sen tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella monet miehet ovat yksinäisiä. Tilanteen näkee jo palstamiesten loputtomista kirjoituksista.
Naisten on usein helpompi olla sosiaalisia ja heillä on yleensä enemmän ystäviä.
Olen itse ystävätön ja kaveriton mies. Osin omasta introvertistä luonteestani johtuen viihdyn erittäin hyvin omissa oloissani, ja tykkään tehdä asioita omaan tahtiini ilman toisten hästäämistä. Toisaalta, arkuus ja ujous johti lapsena siihen että olin aina "vietävänä", jolloin minun piti joustaa muiden toiveisiin ja vaatimuksiin, mutta minun toiveitani ei tarvinnut koskaan toteuttaa. Aikuisiällä päätin, ettei minun tarvitse tehdä kuten muut haluavat, olen sitten saanut tosiaan olla kaveritta viimeiset 15 vuotta. Ehkä suomalaisessa sosiaalisuudessa pitäisi sopia jonkinlaiseen rooliin, enkä minä vain suostu asettumaan sellaiseen.
Eikä siinä mitään, tähän tottuu. Keksin kyllä itse tekemistä ja haen oman rauhani vaikka luonnosta. Sekin on jollain tavalla helpompaa yksin, kun saan liikkua tai pysähdellä mielenkiintoisten asioiden kohdalla täysin omaan tahtiin. En oikein pidä perinteisestä äijäilystä tai muutenkaan kovin miehisistä jutuista, käyn kyllä katsomassa urheilua ja otan pari olutta tai viskilasillisen baarissa jos siltä tuntuu, mutta kännääminen ei viehätä, enkä toisaalta ole hirveän kilpailuhenkinenkään. Luonto, kulttuuri, viihde. Kaikkea voi harrastaa yksinkin. Olen kyllä harrastanut joukkuelajejakin, mutta eipä sieltä ketään ole seuraksi tarttunut.
Vaimoani kaverittomuuteni tuntuu enemmän vaivaavan, mutta hänkin ymmärtää etten voi pakottaa ketään viettämään aikaansa kanssani. En minä tilanteesta vaimoani ahdista, häntä patistelenkin menemään enemmän ystäviensä kanssa ja käymään ulkona. Lapsia ja kotia hoidan selvästi häntä enemmän, mutta en minä tilannetta minään vankilana pidä - saatika että syy olisi puolisossani. Näin tämä nyt vain menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan varmasti samaistua miehesi ajatuksiin - olen itse ollut samanlaisessa olotilassa parissa aiemmassa suhteessani. Mutta ei siinä tilanteessa ollut mitään, mitä mieheni olisi voinut tehdä, sillä se yksinäisyys oli jatkumoa huonosta itsetunnosta ja sisäänrakennettua. Ehkä olette miehesi kanssa niin eri luonteiset, että hän ennemminkin kaipaisi kumppania, joka viihtyy hänen kanssaan kaksin kotona, ja hän kokee mustasukkaisuutta muista ihmissuhteistasi - koska ei itse kykene samanlaisia luomaan ja ylläpitämään. Ei se sinullekaan ole hyväksi, että hän syyllistää sinua katkeroituneena, eikä tilanne varmastikaan ole sinun vikasi millään tavalla. Minä ehdottaisin miehellesi terapiaa, kuten joku aiempikin, jatkoittepa parisuhdettanne tai ette.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jandemar kirjoitti:
Miehesi tarvitsee harrastuksen mistä hän voi löytää itselleen ystäviä. Itsellä ainakin harrastuksen myötä on tullut paljon uusia kavereita joiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän tekemisissä.
Hänellä on harrastuksia! Harrastaa aktiivisesti yhtä joukkuelajia ja toinen tärkeä harrastus on sellainen, että tapaa kyllä useimmiten ihmisiä sen puitteissa. Eipä ole mitään rakentunut siltikään.
Kyllä näitä ideoita on mietitty ja rakenneltu monen monituista vuotta, mutta kun ei niin ei.
Harrastuksessa säännöllisesti tavatut ihmisetkin ovat jonkin sortin kavereita, vaikkeivät sydänystäviä välttämättä.
Kaikki eivät koe ihmissuhteita noin. Työkavereiden kanssakin vietetään paljon aikaa, mutta ei heistä silti välttämättä pidä.
Työkaverit ovatkin joskus velvollisuuksien mukana kulkeva "välttämätön paha". Minusta harrastuskaveruus ei ole suoraan verrannollinen työkaveruuteen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minua ei yksinäisyyteni häiritse sitten yhtään, mutta vaimoni jäkättää sen olevan epänormaalia ettei edes "äijäjuttuihin" ole kaveria. En vaan ymmärrä miksi pitäisi ottaa esim kalareissulle ketään häiriköimään/painolastiksi jonka kanssa neuvotella mihin mennään ja koska mennään.
Vierailija kirjoitti:
Muutama tunti viikossa harrastuksiin ja toinen muutama ystävien tapaamiseen on aika paljon pois perheeltä. Tämä tarina voisi kuvata meidän suhdettamme, mutta minä olen nainen ja meillä mies tekee pitkää työpäivää omasta halustaan. Harrastaa paljon eikä hänellä riitä aikaa eikä mielenkiintoa minuun. Meillä poikkeaa myös tuo, että minä hoidan kaikki lasten käytännönasiat, eikä mies ole yhtäkään !! yötä uhrannut lasten takia valvomiseen. Huom! En ole kaikkea aikaa ollut kotiäiti. Mies harrastaa lasten kanssa ja tekee muuta hauskaa muutaman kerran kuukaudessa. Sitten mies ihmettelee, miksi olen niin katkera. Olen ehdottanut eroa, mutta ei kuulemma käy lasten takia=joutuisi ottamaan vastuuta omista lapsistaan ja maksamaan heistä elareita.
Luit aloitustekstin aivan väärin. Muutama tunti viikossa harrastuksiin? Väärin - tunti tai kaksi koko viikon aikana (lenkki/jumppa), joskus ei tätäkään. Muutama tunti viikossa ystävien tapaamiseen - mistä sä tämän sait? MAX kerran / kaksi kuussa, mutta tämä ehdoton maksimi, yleensä paljon paljon vähemmän ja usein ystävän tapaaminen liittyy tuohon viikoittaiseen lenkkiin.
Mieheni harrastaa paljon paljon enemmän, mutta se ei ole minulta pois - päinvastoin, saan silloin nauttia lasten seurasta ja mahdollisesti harrastaa jotain heidän kanssaan.
Meillä kotiaskareet menevät tasan; minä hoidan pyykkihuollon, mies tiskikoneen tyhjäämisen ja täytön. Minä siivoan vessat, mies imuroi. Molemmat kokkaavat, molemmat hoitavat lapsia, molemmat käyvät kaupassa.
Kuulostat katkeralta, mutta eri syystä kuin minä. Minä puolestani kannusta miestä menemään omiin menoihinsa ja ottamaan omaa aikaa, mutta kavereita en hänelle pysty taikomaan.
Ps. tässä kirjoittaessani tuli vielä mieleen, että ehkä siihen on syynsä että miehesi on paljon poissa? jos vääristelet hänen sanojaan, kuten vääristelit minun tekstiäni, niin en hirveästi ihmettele..
Mulla sama tilanne kuin miehelläsi, ei yhtään ystävää tai kaveria tältä uudelta paikkakunnalta johon 2v sitten muutimme, ja mulla on tosi ilkeät välinpitämättömät vanhemmat, he eivät pidä lapsiinsa mitään yhteyttä ja ovat hylänneet kaikki lapsensa siinä vaiheessa kun lapsi täytti 18v . (Heidän vastuu kuulemma loppui siihen ja onillaan olette siitä eteenpäin!).
Olen koko aikuisuutemi ollut orpo ilman mitään kontaktia vanhempiini. Se on tuonut hylätyn ja orvon, arvottoman olon, ettei merkitse omille vanhemmille yhtään mitään (ja että minun lapsenikin eli vanhempieni ainoat lapsenlapset saavat saman kohtelun, vanhempiani ei lapsenlapset kiinnosta rivätkä heitä näe ikinä). Tää on se avainpointti. Miehesi kärsii tästä samasta mutta ri löydä sanoja sille.
Arvottomuuden ja hylätyksi tylemisen tunne on se asia mitä pitäishoitaa. Vaikka miehelles tarjottimella kannettaisiin kavereita se ei siltikään niiden kanssa ystävysty, ennenkuin tuo varsinainen ongelma on hoidettu. Mies ei tietrnkään itse tajua tilannettaan ja projisoi ongelman sinuun, syyttäen sinua. Syyttelyllä helpottaa omaa tuskaa kun ei halua kohdata todellista syytä ongelmilleen.
Ap, miehelle tekisi hyvää terapia. Kävin itse lyhytterapiassa yksityisellä kun en hslunnut mitään merkintöjä potilastietoihin. Maksoi 10 krt 750eur ja oli tosi hyvä.
Ei se kavereita tuonut taivaasta tippuen mutta ymmärtän oikean syyn tilanteelle ja voin alkaa vähitellen muuttamaan uskomuksia jaajatuksia itsestäni. Että olenkin arvokas, en arvoton. Että olenkin tärkeä, enkä ”ihan sama”.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni on aikalailla samankuuloisessa tilanteessa kuin miehesi on, eli saan puolestani kuulla ne voivottelut ja huokailut kun käyn about 1-2 kertaa kuukaudessa kaveria tapaamassa. Kokemukseni perusteella asialle ei voi tehdä mitään mikä aidosti auttaisi, mutta jos joku keksii hyvän vinkin niin antaa palaa vaan. "Uusien harrastuksien keksimis" -vinkki on sitten niin kuultu ennenkin kuin testattu.
Eikö olekin raskasta? Olen tästä sanonut miehelle, että eikö hänestä ole väärin "kuormittaa" mua tällä kaverittomuudella, koen sen syyllistämisenä ja lähden usein omiin kaveritapaamisiin valmiiksi pahalla mielellä ja "aikataulun kanssa".
Onko sun puolisolla ollut aina sama ongelma?
Muistan aikanaan, kun vasta seurustelimme mieheni kanssa ja lapsuudenystäväni tuli Suomeen käymään. Sovimme tapaamisen muutaman saman aikakauden ystävän kanssa ja tuona aikana mieheni lähetti minulle tekstiviestin kesken kaiken, että hän pyöräilee yksinään täällä... ei saanut ketään lähtemään kanssaan terassille. Olin tavallaan pakotettu kutsumaan hänet meidän kanssamme lasilliselle. Eli kyllä tämä ongelma on meillä ainakin ollut ihan aina.
Miehesi tarvitsee harrastuksen mistä hän voi löytää itselleen ystäviä. Itsellä ainakin harrastuksen myötä on tullut paljon uusia kavereita joiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän tekemisissä.