Eronnut mies: Miltä sinusta tuntuu? Millaista elämäsi on?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin huvittavaa kun miehiltä kysytään millaista elämä on niin osa vastaa vain seksielämäänsä koskien. Siinäkö se koko elämä? 

Osa? Kaksi vastaajaa sun kommenttiin menneessä jopa. Onpa huima luku! Miksi jätit muut lukematta?

Minulla ero on hyvin tuore ja uusi. Tuntuu että on pakko uskoa, että tämä oli oikein. Nyt. Hänen syyllistämistä ja pieniä eroja välillä, lopulta ne kasaantuivat valtavaksi, ja menin työkyvyttömyyden rajoille. Mitään hyvää ei ex-avokki minusta muista ja on ilmoittanut että oikeasti hänelle sellaista ei kanssani edes ollut, vain huonoa. Neljä vuotta sitten olin vahva ihminen, nyt pirstaleina ja enkä tiedä miten selviän päivästä toiseen. Tekee mieli juoda. Ja olen juonutkin. Sekin harmittaa kun haluaisin urheilla, tehdä kaikkea terveellistä. Mutta tämä pää. Ja ne uskomattomat syytökset ja mustamaalaus! Mieli huutaa apua. En tiedä miten jaksan.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiset puoli vuotta - vuosi olivat vitutuksen aikaa. Sen jälkeen aloin elää menetettyä nuoruutta. 

En ole koskaan pannut niin paljon kuin silloin, ja minkälaisia tipuja. 

Tässä on nyt jotain joka mättää.

Miehet ulisee kuorossa kun naisilta ei "saa". Miten naiset on nirsoja ja valikoivia. Miten miesparat joutuvat elämään ilman "sitä" ja kärsivät helvetin tuskia. Ja sitten tulee joku joka väittää noin?

Kaksi vaihtoehtoa tulee heti mieleen; valehtelee, tai kelpuuttaa kenet vain, ihan kenet vain. Mikä ei kovinkaan imartelevaa kuvaa miehestä anna.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ero on hyvin tuore ja uusi. Tuntuu että on pakko uskoa, että tämä oli oikein. Nyt. Hänen syyllistämistä ja pieniä eroja välillä, lopulta ne kasaantuivat valtavaksi, ja menin työkyvyttömyyden rajoille. Mitään hyvää ei ex-avokki minusta muista ja on ilmoittanut että oikeasti hänelle sellaista ei kanssani edes ollut, vain huonoa. Neljä vuotta sitten olin vahva ihminen, nyt pirstaleina ja enkä tiedä miten selviän päivästä toiseen. Tekee mieli juoda. Ja olen juonutkin. Sekin harmittaa kun haluaisin urheilla, tehdä kaikkea terveellistä. Mutta tämä pää. Ja ne uskomattomat syytökset ja mustamaalaus! Mieli huutaa apua. En tiedä miten jaksan.

Vastaus kysymykseesi jaksamisestasi on ensimmäisessä virkkeessäsi. Asia on "hyvin tuore ja uusi". Ole rauhassa sen suhteen, että muuttuuko tämä enää tästä koskaan paremmaksi. Kyllä muuttuu, kun aikaa kuluu.

Hyvin menee, kiitos kysymästä.

Erosta on kuutisen vuotta aikaa. Vaimo halusi erota kymmenisen vuotta kestäneen suhteen jälkeen, lapsemme ollessa pari vuotias. Suhde ei ollut mikään erityisen helppo, mutta erolle ei ollut mitään muuta erityistä syytä, kun että vaimo halusi jotain muuta elämältään.

Eron jälkeen muutama kuukausi meni surressa. Suurin surun aihe oli ydinperhehaaveen rikkoutuminen ja haavekuva siitä, että ajatuksena oli vanheta yhdessä sen toisen kanssa. 

Kun omat arkiset asiat sai järjestykseen, ositus- ja huoltajuusasiat oli saatu sovittua, elämä muuttui heti paremmaksi, mitä se oli ollut ennen eroa. Ajankäyttö muuttui selkeäksi. Omalla viikolla oli selkeästi omaa aikaa, jolloin pystyi tekemään pitkää päivää töissä, harrastamaan tai tapaamaan uusia ihmisiä. Lapsiviikolla taas aika ja vastuu oli selkeästi lapsesta. Vastuu lapsen hoidosta oli selkeästi itsellä tai sitä ei ollut lainkaan. Harrastuksista tai ylitöistä ei tarvinnutkaan enää neuvotella kenenkään kanssa. Samalla myös suhde lapseen parani huomattavasti.

Eron jälkeen myös uudet ihmissuhteet olivat hyviä - myös itse oli varmenpi siitä, mitä suhteelta halusi ja minkälaisen ihmisen kanssa halusi aikaansa tai elämäänsä viettää.

Nyt olen uudelleen naimisissa ja uuden vaimon kanssa olemme saamassa yhteisen lapsen. Ensimmäinen lapsemme on oleellinen osa perhettämme ja odottaa innoissaan haaveilemaansa sisarpuolta.

Varmasti riippuu pitkälti lähtökohdista oliko yhteinen vai toisen päätös (ja kumman). Sekä kuinka pitkä suhde on takana, myös se että onko perhettä tullut...

Omasta erosta 3vuotta, vuoden parsisuhdekkin mahtunut väliin. Mutta edelleen exä mielessä päivittäin. Viimeksi viimeyönä unta näin hänestä. Mitään saumaa ei ole hänen kanssa palata yhteen enää missään tilanteessa (minun puolelta).

Mutta kysymyksiin (kun vaimo päätti lähteä).  Ensimmäiset kuukaudet asumuserosta meni ettei ruoka maistunut laihduin 20kg (ja paino lähti normaali painoisesta hyväkuntoisesta miehestä), ja jonkin verran sappinesteiden oksentelua. Yöt meni kyyneleet silmissä ja haaveillessa toisen palaamisesta. Eristäydyin muusta maailmasta, töitä lukuunottamatta. Osittainen syy oli että ystäväpiiri teki oman valinnan kuka jatkaa "ystävänä" ja myös itse tein omia valintoja niistä ystävistä jotka eivät valinneet "puolia".

Melkein puoli vuotta kipuilua,haaveillessa meni, ennen kuin selvisi totuudet erosta ja haaveilut loppuivat seinään. Vasta sen jälkeen pystyi "harjoittelemaan" omaa elämää. Yö unet kateissa ruoka ei edelleenkään maistunut.. Mutta tässä vaiheessa lähdin hakemaan uutta kumppania, joka sitten osuikin kohdille samoihin aikoihin kun tuomio tuli eroon. Kun suhde alkoi näyttämään hyvältä nainen alkoi viettämään minun luona aikaa. Naisen "pakotuksen" takia syöminen palasi sekä unet alkoivat maistumaan kun oli joku jonka kanssa nukkua.

Vaikka nainen oli vierellä niin ex oli mielessä päivittäin mutta ei vaikuttanut meidän yhdessä oloon enkä haikaillut häntä.

Kun päätin että en halua jatkaa suhdetta uuden kanssa ja erosimme. Niin aika nopeasti siirryin takaisin syömättömyyteen ja unettomuuteen. En haikaile tällä hetkellä ketään, enkä ole itse asiassa enää varma että haluanko enää uutta rinnalle. Elämä on niin paljon yksinkertaisempaa yksin (ja jos joku nainen lukee tätä niin ei ole katkeruutta naisia kohtaan ;)). Harmittaa vain että perhettä en saanut perustettua, jos homma jää tähän.

Mutta tällä hetkellä tilanne on ihan hyvä enkä näe edes ongelmaa siinä että ruokailut eivät ole terveellisellä tasolla tai että unet eivät maistu.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin huvittavaa kun miehiltä kysytään millaista elämä on niin osa vastaa vain seksielämäänsä koskien. Siinäkö se koko elämä? 

Newsflash: mies tutustuu naiseen ensisijaisena tarkoituksenaan saada pillua. Kaikki muu on toissijaista.

Siinä seksikertojen välissä jos nainen osoittautuu muutenkin mukavaksi/fiksuksi, voi naiselle löytyä muutakin "käyttöä". Mutta silloinkin pitää saada säännöllisesti, pelkkä "muu" ei riitä.

Nyt, kaksi vuotta eron jälkeen elämä on erittäin hyvää. Vuosi meni saada ero selvitettyä ihan käytännönasioista alkaen. Asumme exän kanssa lähekkäin, joten yhteys lapsiin säilynyt hyvin. Oikeastaan lapset ovat enimmän osan aikaa luonani.

Nykyään välit exään on tosi hyvät. Eron myötä löysimme ihmisen toisissamme taas ja olemme läheisempiä kuin liitossa ollessa.

Uusi rakkauskin on löytynyt. Etenemme hitaasti, mutta varmasti kohti yhteistä kesää.

Näitä lukiessa todella moninon löytänyt uuden kumppanin. Miehille lienee helpompaa.

Itse olen eronnut 3 v sitten (olen nainen), eikä ole uusi kumppani ollut lähelläkään löytyä.

Baareissa en käy, salilta ja lenkkipolulta ei löydy, netissä olleet aika kauheita pettymyksiä (eivät ollenkaan kuvauksensa mukaisia).

Joten hämmästelen kyllä. Mistä uuden kumppanin edes löytäisi jollei satu olemaan mies?

Ei tule pitkä ketju...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin huvittavaa kun miehiltä kysytään millaista elämä on niin osa vastaa vain seksielämäänsä koskien. Siinäkö se koko elämä? 

Newsflash: mies tutustuu naiseen ensisijaisena tarkoituksenaan saada pillua. Kaikki muu on toissijaista.

Siinä seksikertojen välissä jos nainen osoittautuu muutenkin mukavaksi/fiksuksi, voi naiselle löytyä muutakin "käyttöä". Mutta silloinkin pitää saada säännöllisesti, pelkkä "muu" ei riitä.

Newsflash: Rakkaus ei ole seksin sivutuote.

T. Mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiset puoli vuotta - vuosi olivat vitutuksen aikaa. Sen jälkeen aloin elää menetettyä nuoruutta. 

En ole koskaan pannut niin paljon kuin silloin, ja minkälaisia tipuja. 

Tässä on nyt jotain joka mättää.

Miehet ulisee kuorossa kun naisilta ei "saa". Miten naiset on nirsoja ja valikoivia. Miten miesparat joutuvat elämään ilman "sitä" ja kärsivät helvetin tuskia. Ja sitten tulee joku joka väittää noin?

Kaksi vaihtoehtoa tulee heti mieleen; valehtelee, tai kelpuuttaa kenet vain, ihan kenet vain. Mikä ei kovinkaan imartelevaa kuvaa miehestä anna.

No, nainen pitää saada, että siitä voi erota. Eronneet ovat saaneet, ja mikseipä sitten uudestaankin.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin huvittavaa kun miehiltä kysytään millaista elämä on niin osa vastaa vain seksielämäänsä koskien. Siinäkö se koko elämä? 

Siis naisiin liittyvä elämä,ei muu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ero on hyvin tuore ja uusi. Tuntuu että on pakko uskoa, että tämä oli oikein. Nyt. Hänen syyllistämistä ja pieniä eroja välillä, lopulta ne kasaantuivat valtavaksi, ja menin työkyvyttömyyden rajoille. Mitään hyvää ei ex-avokki minusta muista ja on ilmoittanut että oikeasti hänelle sellaista ei kanssani edes ollut, vain huonoa. Neljä vuotta sitten olin vahva ihminen, nyt pirstaleina ja enkä tiedä miten selviän päivästä toiseen. Tekee mieli juoda. Ja olen juonutkin. Sekin harmittaa kun haluaisin urheilla, tehdä kaikkea terveellistä. Mutta tämä pää. Ja ne uskomattomat syytökset ja mustamaalaus! Mieli huutaa apua. En tiedä miten jaksan.

Hae sitä apua. Ihan vaikka tuöterveydestä tai tk:sta osataan auttaa eteenpäin. Sellaista ongelmaa ei olekaan jota ei alkoholilla saisi vielä pahemmaksi. Älkää miehet juoko. Pitäkää rutiineista kiinni. Tavatkaa ystäviä, jutelkaa, kyllä ne äijätkin osaa jutella kun vaan joku aloittaa. Vaikka saunassa jos ei muualla. Päivä kerrallaan, kyllä se helpompi aika vielä koittaa.

Tuota en näin naisena ymmärrä, että lakataan syömästä, siivoamasta, lopetetaan liikkuminen ym. ja varsinkin jos on lapsia. Ja sitten kuitenkaan se ei ilmeisesti ole mitään masennusta jos se käyttäytyminen loppuu kuin seinään heti kun tulee uusi nainen. Tuollainen saattaa ajaa yhteen taas väärän ihmisen kanssa, kun on melkein pakko ottaa kuka tahansa vastaantulija joka tulee laittamaan elämän järjestykseen. Se on teidän oma hyvinvointi jota te siinä poljette maan rakoon tuolla ”ei väliä millään” asenteella. Pitäkää niistä rutiineista kiinni. Rypemällä itsesäälissä tilanne vain huononee. Jos oikeasti iskee masennus päälle niin hakekaa apua, ei ensimmäistä pubiruusua joka suostuu tulemaan siivoamaan, vaan ihan mielenterveysapua.

Vierailija kirjoitti:

Näitä lukiessa todella moninon löytänyt uuden kumppanin. Miehille lienee helpompaa.

Itse olen eronnut 3 v sitten (olen nainen), eikä ole uusi kumppani ollut lähelläkään löytyä.

Baareissa en käy, salilta ja lenkkipolulta ei löydy, netissä olleet aika kauheita pettymyksiä (eivät ollenkaan kuvauksensa mukaisia).

Joten hämmästelen kyllä. Mistä uuden kumppanin edes löytäisi jollei satu olemaan mies?

En usko, että olennaista eroa on sukupuolten välillä.

1.5 vuotta kun laitettiin lusikat jakoon, vaimon aloitteesta. Alkuaikoina tietenkin surin asiaa ja olin näin jälkikäteen ajatellen henkinen raakile. Kuitenkin pääosin elämäni on ollut erittäin onnellista eron jälkeen. Paljon seksiä kauniiden nuorempien naisten kanssa. Vapautta tehdä. Uutuudenviehätystä uusista tapailusuhteista. Olen kiitollinen exälle että oli aloitteellinen erossa. Yritin liian pitkään roikkua huonossa suhteessa. M45

Vierailija kirjoitti:

Näitä lukiessa todella moninon löytänyt uuden kumppanin. Miehille lienee helpompaa.

Itse olen eronnut 3 v sitten (olen nainen), eikä ole uusi kumppani ollut lähelläkään löytyä.

Baareissa en käy, salilta ja lenkkipolulta ei löydy, netissä olleet aika kauheita pettymyksiä (eivät ollenkaan kuvauksensa mukaisia).

Joten hämmästelen kyllä. Mistä uuden kumppanin edes löytäisi jollei satu olemaan mies?

Jokainen vuosi 18 ikävuoden jälkeen vähentää naisen kiinnostavuutta, kuolemaan asti. Jokainen vuosi taas lisää miehen kiinnostavuutta kunnes 50v alkaa laskea. Siinä se ero, aikuinen asiansa hoitanut keski-ikäinen mies saa parisuhteen todella helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä lukiessa todella moninon löytänyt uuden kumppanin. Miehille lienee helpompaa.

Itse olen eronnut 3 v sitten (olen nainen), eikä ole uusi kumppani ollut lähelläkään löytyä.

Baareissa en käy, salilta ja lenkkipolulta ei löydy, netissä olleet aika kauheita pettymyksiä (eivät ollenkaan kuvauksensa mukaisia).

Joten hämmästelen kyllä. Mistä uuden kumppanin edes löytäisi jollei satu olemaan mies?

Jokainen vuosi 18 ikävuoden jälkeen vähentää naisen kiinnostavuutta, kuolemaan asti. Jokainen vuosi taas lisää miehen kiinnostavuutta kunnes 50v alkaa laskea. Siinä se ero, aikuinen asiansa hoitanut keski-ikäinen mies saa parisuhteen todella helposti.

Mä taas (en tosin ole eronnut, joten en tiedä markkinoista) näkisin asian niin, että tässä neljänkympin kohdalla hyvät, vapaat miehet ovat jo tosi vähissä, joten niille harvoille löytyy ottajia.

Erosta kaksi vuotta. Sisällä on tyhjyyttä, päivisin ei ole mitään muuta tekemistä kuin Netflixin katsominen ja videopelien pelaaminen (työttömänä ollut 3v). Kavereita ei ole, ja ne vähätkin ketä on asuvat todella kaukana muualla suomessa.