Eronnut mies: Miltä sinusta tuntuu? Millaista elämäsi on?

Vierailija kirjoitti:

Minä en kolmannen kommentin jälkeen ole näitä vastauksia lukenut.  Avasinkin koko ketjun vain sen takia, että katson, kuinka monnennessa kommentissa aletaan lässyttää sänkyhommista.  Kolmannessahan se sitten jo tapahtui.

Itse olen jo elämää elänyt ja ihan hyvässä liitossa (toisessa) olenkin ja kaikki hyvin, siis olen naisihminen.  Minun eksäni ei ainakaan päässyt nuorten eikä luultavasti vanhempienkaan naisten kanssa sängyssä mellastelemaan, hän ajoi itsensä täydelliseen piippuun eron jälkeen ja kuoli alkoholimyrkytykseen.  Yhtään naista en ole kuullut hänellä olleen.  Kenellepä olisi kelvannutkaan järkyttävässä kännissä oleva mies. 

En tunne yhtäkään eronnutta miestä, jonka elämä eron jälkeen olisi ollut yhtämittaista nuorten naisten kanssa sängyssä peuhaamista.  Kukaan ei ole nuorta naista kainalossaan kuljetellut, sen olen huomannut.  Ystävämies löysi aika pian uuden naisen, joka on  - yllätys yllätys - häntä itseään vanhempi. Heillä kyllä näyttäisi menevän hyvin.  Miehen veli oli pitkään täysin yksin, kunnes viimein löysi uuden kumppanin.  Ei ole nuori, samanikäinen on kuin entinenkin.

Vaikka ketä eronnutta miestä ajattelen, minkäänlaista häntäheikin häivähdystäkään en pysty heihin liittämään.  Alkoholi on joillekin tullut liiankin tutuksi.  Se syö tehokkaasti kiinnostavuutta.  Kun vaimo on ottanut ja lähtenyt, eipä ole muutkaan naiset huomaansa haalineet.  Jossainhan se syy siihenkin on ollut.

Kuvitelmia on paljon, mutta totuus on tuolla jossain ilmassa.   Näihin miesten "minä ja nuoret naiset -lässyn lässyihin" suhtaudun suurella varauksella.  Niin kannattaa muidenkin tehdä.

Niin, minun exälläni oli puheissaan suuren suuri naisarsenaali varalla jo avioliiton aikanakin.  Tosin todisteita siitä en koskaan havainnut.  Eikä sitten eron jälkeen näköjään löytynyt yhtäkään.  

Niin kuin sanotaan, ei suuret puheet suuta halkaise.  Sama pätee näihinkin palstalla hölöttäjiin. 

Ois varmaan kannattanut lukea..

Aulis kirjoitti:

Hei sinä, joka olet eronnut.

Haluaisin tietää millaista elämäsi on eron jälkeen. Miten ensimmäiset päivät, viikot tai kuukaudet kuluivat? Miltä sinusta OIKEASTI tuntui, tai tuntuu juuri nyt? Saitko erosta fyysisiä oireita? Miten nopeasti pääsit erosta yli vai kipuiletko edelleen asian kanssa?

Olen huomannut että kukaan lähipiiristä ei oikeasti puhu näistä asioista tai sano oikein juuta eikä jaata. Hyvä että jaksaa edes partaa ajaa tai etsiä niitä sukkia, mitkä on jaksanut pestä.

No se kokemus ja kipuiluhan riippuu monesta tekijästä ja niistä tietenkin merkittävin on se, loppuiko suhde sinun vai kumppanisi päätöksellä. Myös sillä on kokemukseen iso merkitys, päättyykö suhde riidoissa, vai sovussa. 

Oma eroni oli aikoinaan minun päätökseni, enkä ole sitä päivääkään katunut. Me erosimme ihan hyvissä väleissä ja ystävyytemme säilyi eron jälkeenkin. Toki siitä erosta on jo niin kauan, että emme ole enää vuosiin olleet toistemme kanssa tekemisissä, nyt kun yhteinen lapsemmekin on jo aikuinen ja muuttanut jo vuosia sitten omilleen ja naimisisssa jo hänkin. Itse elelen nykyään yksikseni ja eksäni meni jo vuosia sitten naimisiin ja elelee ilmeisesti hyvinkin onnellisena nykyisessä liitossaan, näin olen ymmärtänyt ja olen hänen puolestaan vilpittömästi onnellinen.

Minulle ei siis jäänyt erosta minkäänlaisia traumoja, mutta olen minänkin kokenut jätetyksi tulemisen ja se söi kyllä huomattavasti enemmän, kuin aikanaan avioeromme. Eli ei ole yhtä eikä kahtakaan tapaa kokea eroa, vaa kokemus on jokaisella ihan omanlaisensa.

M51

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehet aina jää rypemään johonkin itsesäälin syövereihin eivätkä ota itseään niskasta kiinni ja vähän tsemppaa? Itketään jonkun naisen perään vielä 10 vuotta eron jälkeen. Miehillä on vähän paha tapa että tajuavat vasta eron jälkeen mitä ovat menettäneet ja usein sitten haikaillaan menneiden perään. Naiset kun eroaa niin pääsääntöisesti se asia on siinä. Surut murhehditaan sillä hetkellä ja suunnataan katse eteenpäin. Tai ei ainakaan jäädä märehtimään jotain liittoa vuosiksi eteenpäin niin että se estäisi elämän jatkumisen.  Minulla on tuttu mies. Ihan moukka ollut avoliitossaan. Eikö itse hoksaa? Ei ihme että ero tuli ja nyt ruikutetaan kostonhimoisena perään. Muuttaisi käytöstään mutta ei kun syy on aina muualla kuin omassa itsessä.

Erojen syitä on aika monia. Vaikka usein kuulee väitteen että eroon tarvitaan aina kaksi ei pidä paikkaansa. Kyllä yksi ihminen voi erota, myös ilman mitään syytä toisessa osapuolessa. Eikä toinen osapuoli olisi voinut mitään tehdä ennalta ehkäisyksi.

Enkä tiedä kuinka moni oikeasti kostonhimoisena ruikuttaa perään. Luultavasti tälläisiä tapauksia on alta prosenttin murto-osa.

Ne jotka vielä haikailevat vanhojen perään, ehkä tiedostavat että olisivat voineet tehdä jotain muuta suhteen aikana. Sitten on myös meitä jotka eivät koskaan tule unohtamaan ex miten rakas/hyvä oli suhteen aikana (vaikka toinen on suhteen päätöksessä tehnyt kaiken päin peetä ja sen seuraksena polttanut kaikki mahdolliset sillat.).

Sitten kun sanoit että nainen kuin eroaa... Pakko takertua tohon ja todeta; että jos mies eroaa niin harvemmin sekään takertuu exään. Ja tiedän monta naista jotka on jätetty ja ovat jääneet haikailemaan vanhan perään pitkäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin huvittavaa kun miehiltä kysytään millaista elämä on niin osa vastaa vain seksielämäänsä koskien. Siinäkö se koko elämä? 

Ei koko elämä, mutta se on suurin muutos eron jälkeen. Ja toki rahaa jää ihan eri tavalla käyttöön

Tätä ei keskimääräinen nainen vaan ymmärrä: kuinka paljon rahaa hänen vaatimansa elintason ylläpito vaatii rahaa.

"If a man could f**k a woman in a card box, he would never buy a house". Harvinaisen terävästi laitettu jenkkikoomikolta.

Erosin noin 3 vuotta sitten, ja ero tapahtui omasta aloitteestani. Olin kypsytellyt sitä jo kauan, ja odotin vain sitä, että lapset kasvaisivat ennen sitä. Vaimolla oli saman suuntaisia ajatuksia, joten eromme oli aika kivuton. Pystyimme sopimaan kaikki käytännön asiat ilman riitoja, ja lapset asuvat vuoroviikoin jomman kumman luona.

Missään vaiheessa en ole kaivannut exääni henkisesti enkä fyysisesti. Nautin täysin siemauksin nykyisestä elämän vaiheesta. Lasten kanssa on tosi kivaa puuhastella kaikenlaista yhdessä ja erikseen. Lapsetkin on vapautuneita, kun ei tarvitse kuunnella riiteleviä vanhempiaan.

Uutta suhdetta en ole etsinyt, mutta onhan noita satunnaisia yöseuralaisia ollut. Se sopii itselleni parhaiten. En tietysti kiellä rakkautta, jos sellainen sattuisi vielä vastaan tulemaan.

Ja ehkä kaikkein parasta nykyisessä elämässä on ne päivät, kun saa olla ihan yksin ilman mitään velvoitteita kenellekkään. Se tunne on vain niin huumaavaa.

Mistä te muut eronneet niitä naisia oikeen löydätte? Itse olen nettiä ja tinderiä koettanut käyttää. Ei vaan tärppää. Jos kaupungille lähtee niin ei oikein osaa aloittaa keskustelua kenenkään kanssa. Helpompi vaan juopotella tai puhua baarimikon kanssa jääkiekosta. Yökerhoissa ei haluta käydä. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä te muut eronneet niitä naisia oikeen löydätte? Itse olen nettiä ja tinderiä koettanut käyttää. Ei vaan tärppää. Jos kaupungille lähtee niin ei oikein osaa aloittaa keskustelua kenenkään kanssa. Helpompi vaan juopotella tai puhua baarimikon kanssa jääkiekosta. Yökerhoissa ei haluta käydä. 

Kumppaneita löytyy netistä ja ystävä piireistä, kun "kakkos" kierrokset on käynnissä. Tinderiä en käyttäisi kumppanin etsintään mutta jos nyt ihmeen syystä haluaisi jotain kevyempää niin sieltä varmasti myös.

Baarista en kyllä menisi etsimään mitään vakavempaa. Saattaisi nähdä kalja päissä liian punaisten lasien läpi. ;)

Mä(nainen) olin 7 vuotta sinkkuna, ja tuon 7v aikana KAIKKI läheiseni ja ystäväni seurustelivat. Kun sitten löysin mieheni, ja olimme olleet parisen vuotta yhdessä, niin ihan älytön erobuumi alkoi. Yli puolet tutuistamme erosivat siinä vuoden sisään. Vähän meitäkin (leikillään) jännitti että mitenhän meidän käy :D

Noh, jos tästä nyt eroaisimme, niin olisimme taas tilanteessa, että kummankin kaikki kaverit seurustelisivat, ja me olisimme sinkkuja. Että jokin väärä tilannetaju ja aikataulu meillä on. Mutta se mikä yllätti oli se, että kun katsoi sitä massaeroilua, niin todella nopeasti ne uudet kumppanit löydettiin, puoli vuotta max, ja jokaisella oli uusi kulta, vaikka siis erottu ei oltu kolmansien pyörien takia, eli heillä ei ollut ketään odottamassa eroa. Varmaan kukaan tutuistani ei ole ollut vapaaehtoisesti sinkkuna niin pitään kuin minä olin tuon 7v. Itse en edes vilkaisisi miehen perään, joka on eronnut alle vuosi sitten, vaan sanoisin että mikäli olet vielä erosta kunnolla toivuttuasi sitä mieltä että kanssani haluat olla, niin katsotaan sitten uudelleen. En olisi mihinkään väliin ehtinyt näiden eronneiden kanssa. Ei varmaan ihme etten seurustellut enen kuin löysin yhtä hitaan miehen kuin itse olen :D

Vierailija kirjoitti:

Mistä te muut eronneet niitä naisia oikeen löydätte? Itse olen nettiä ja tinderiä koettanut käyttää. Ei vaan tärppää. Jos kaupungille lähtee niin ei oikein osaa aloittaa keskustelua kenenkään kanssa. Helpompi vaan juopotella tai puhua baarimikon kanssa jääkiekosta. Yökerhoissa ei haluta käydä. 

Minä löysin kaupasta.. Me tultiin tutuiksi, koska käytiin samaan aikaan kaupassa vahingossa. Aina kun menin duunin jälkeen hakee jotain, niin sekin pyöri siellä hyllyjen välissä. Kerran se sano sitten, että ai vaihteeksi samaan aikaan. Siinä kaupassa on myös kahvila siinä kassojen ulkopuolella ja löntystelin sitten ulos sieltä, niin se huus perään, että ootko käyny tässä. Käännyin ympäri, että mullekko joku huutelee. Käännyin, niin se oli kassinsa kanssa siinä. Sanoin en ole, no tuutko sumpille minä tarjoan. Menin ja alettiin juttelee ja sitten naureskeltiin, että asutaan toisistamme noin 50m päässä ja ei olle ikinä nähty muuten kuin kaupassa. Siitä se lähti ja nyt oltu kimpassa reilu vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Mistä te muut eronneet niitä naisia oikeen löydätte? Itse olen nettiä ja tinderiä koettanut käyttää. Ei vaan tärppää. Jos kaupungille lähtee niin ei oikein osaa aloittaa keskustelua kenenkään kanssa. Helpompi vaan juopotella tai puhua baarimikon kanssa jääkiekosta. Yökerhoissa ei haluta käydä. 

Työmatkalla ulkomaalaisen kollegan kanssa tavattiin usein. Aluksi puhuttiin työasioita, sitten enemmän myös henkilökohtaisia juttuja. Molemmat oltiin eronneita, niin siitä se pikkuhiljaa aika luonnostaan syveni joksikin muuksi.

Tämä nainen asuu USA:ssa ja minä Suomessa. Kumpikaan emme halua jättää kotimaatamme, joten näin mennään toistaiseksi. Näemme toisiamme noin kolmen viikon välein. Minä matkustan jenkkeihin ja hän Eurooppaan jonnekkin, jossa näemme. Pystymme onneksi yhdistämään työn ja tapailun. Aika sitten näyttää, miten tässä lopulta käy.

Varsinainen ero ei enää aiheuttanut suuria tunteita, ne olin käynyt läpi jo aiemmin, kun tajusin kumppanin palanneen yhteen entisen miehensä kanssa. Alussa tuntemukset oli rajuimmillaan fyysistä pahoinvointia (oksentelua ja hikoilukohtauksia) ja niitä seurasi 10 vuotta kestänyt laamaantuminen kun tajusi jääneensä oikeasti yksin. Tämän naisen takia tuli kuitenkin torjuttua moni muu nainen ja ajatus siitä, että olisiko joku näistä muista ollut sittenkin enemmän oikea itselleni, kalvaa mieltä nykyäänkin. Nyt se on myöhäistä, ikää on jo niin paljon, ettei perheen perustaminen tule enää kyseeseen.

Ai missä tavattiin? Yhteisten kavereide luona. Olin menossa soittamaan tutun tyypin syntymäpäiville bändivirityksen kanssa. Siellä tavattiin.

Heippa kaikki,

Kiitos vastauksista sekä rohkeudestanne avata näitä hankalia asioita.

Olen lukenut tämän ketjun useampaan kertaan lävitse ja ajatuksia sekä tunteita on noussut pinnalle enemmän kuin osasin odottaakkaan.

Eiköhän tämä tästä. Uskon edelleen rakkauteen. :)

AP/Aulis

Ex-vaimo löysi uuden miehen työpaikalta 20 vuoden yhdessäolon jälkeen. Sain asian selville noin vuosi sitten. Samalla laitettiin kaksi perhettä samalta työpaikalta uuteen uskoon.  Eroprosessi on nyt kestänyt jo vuoden ja ensi kuussa pääsen omaan asuntoon. Aivan järkyttävän pitkä aika kun on talot ja lapset yms. Etenkin, kun toisella osapuolella on jo valmiina uusi katsottuna ja joudut seuraamaan sitä sivusta. Kun asia tuli ilmi, yritin jonkin aikaa oikeasti saada homman vielä toimimaan ja laihduin siinä samassa parissa kuukaudessa yli 10 kiloa, vaikka söin mielestäni ihan normaalisti. Jostain syystä stressi tai jokin muu kulutti hyvin tehokkaasti.

Henkisesti todella raskas prosessi ja pää on ollut täynnä kysymyksiä joihin ei vastausta saa. On saanut kokea tunteita, joita ei ihan hetkeen ole tuntenut. En ole kuitenkaan niitä millään turruttanut, en lääkkeillä enkä alkoholilla. Olen ajatellut, että otan vastaan kaiken minkä tulee ja menen kaiken surun ja tuskan läpi ettei sitä tarvitsisi padota minnekään. Minulle toimiva systeemi. Itken kun itkettää ja olen vihainen jos siltä tuntuu. Kerran kävin juttelemassa psykologin kanssa, mutta en kokenut saavani sieltä mitään sellaista, jota en itsekin jo olisi ajatellut tai osannut käsitellä.

Paljon olen urheillut ja käynyt kavereiden kanssa keikoilla ja muutamalla reissullakin. Pää ei vaan ole vieläkään tajunnut, että olen oikeasti eronnut. Olen aina ollut niin vahvasti parisuhde- ja perhekeskeinen ihminen, että tilanne on minulle vaikea. Olisi noilla reissuilla jotain uusia suhdemahdollisuuksiakin ollut, mutta olen karannut niistä tilanteista. Ei tunnu siltä, eikä se olisi sitä naistakaan kohtaan oikein. Haluan ensin omat palikkani kasaan (asunnon, lasten kuviot, omat kuviot) ennenkuin edes ajattelen mitään uutta. Jotenkin tuntuisi lapsillekin väärältä, että minäkin hankkisin heti jonkun uuden ihmisen, kun äiti on sen jo tehnyt. Niiden elämä muuttuu jo muutenkin aika paljon. Olen ajatellut, että minun asuntoni on se, jossa lapset saavat olla rauhassa ilman vieraita ihmisiä. Jonkun uuden ihmisen esitteleminen lapsille tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta ajatukselta.

Tulevaisuudessa uskon, että omassa asunnossa minulla on ainakin enemmän rahaa käytössäni, koska aikaisemmin käytännössä koko palkkani meni talon ja elämisen kuluihin. Uuden asuntoni optimoin niin, että sen kulut ovat mahdollisimman pienet, että jää oikeasti rahaa elämiseen ja matkusteluun lasten kanssa. Henkisesti en osaa sanoa, miten nopeasti erosta toipuu, mutta toipuu siitä. Jonkin verran pitää leikata elämästään pois asioita ja ihmisiä, mutta eiköhän sitä jotain uuttakin sisältöä löydy.

Slowpoke kirjoitti:

Ex-vaimo löysi uuden miehen työpaikalta 20 vuoden yhdessäolon jälkeen. Sain asian selville noin vuosi sitten. Samalla laitettiin kaksi perhettä samalta työpaikalta uuteen uskoon.  Eroprosessi on nyt kestänyt jo vuoden ja ensi kuussa pääsen omaan asuntoon. Aivan järkyttävän pitkä aika kun on talot ja lapset yms. Etenkin, kun toisella osapuolella on jo valmiina uusi katsottuna ja joudut seuraamaan sitä sivusta. Kun asia tuli ilmi, yritin jonkin aikaa oikeasti saada homman vielä toimimaan ja laihduin siinä samassa parissa kuukaudessa yli 10 kiloa, vaikka söin mielestäni ihan normaalisti. Jostain syystä stressi tai jokin muu kulutti hyvin tehokkaasti.

Henkisesti todella raskas prosessi ja pää on ollut täynnä kysymyksiä joihin ei vastausta saa. On saanut kokea tunteita, joita ei ihan hetkeen ole tuntenut. En ole kuitenkaan niitä millään turruttanut, en lääkkeillä enkä alkoholilla. Olen ajatellut, että otan vastaan kaiken minkä tulee ja menen kaiken surun ja tuskan läpi ettei sitä tarvitsisi padota minnekään. Minulle toimiva systeemi. Itken kun itkettää ja olen vihainen jos siltä tuntuu. Kerran kävin juttelemassa psykologin kanssa, mutta en kokenut saavani sieltä mitään sellaista, jota en itsekin jo olisi ajatellut tai osannut käsitellä.

Paljon olen urheillut ja käynyt kavereiden kanssa keikoilla ja muutamalla reissullakin. Pää ei vaan ole vieläkään tajunnut, että olen oikeasti eronnut. Olen aina ollut niin vahvasti parisuhde- ja perhekeskeinen ihminen, että tilanne on minulle vaikea. Olisi noilla reissuilla jotain uusia suhdemahdollisuuksiakin ollut, mutta olen karannut niistä tilanteista. Ei tunnu siltä, eikä se olisi sitä naistakaan kohtaan oikein. Haluan ensin omat palikkani kasaan (asunnon, lasten kuviot, omat kuviot) ennenkuin edes ajattelen mitään uutta. Jotenkin tuntuisi lapsillekin väärältä, että minäkin hankkisin heti jonkun uuden ihmisen, kun äiti on sen jo tehnyt. Niiden elämä muuttuu jo muutenkin aika paljon. Olen ajatellut, että minun asuntoni on se, jossa lapset saavat olla rauhassa ilman vieraita ihmisiä. Jonkun uuden ihmisen esitteleminen lapsille tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta ajatukselta.

Tulevaisuudessa uskon, että omassa asunnossa minulla on ainakin enemmän rahaa käytössäni, koska aikaisemmin käytännössä koko palkkani meni talon ja elämisen kuluihin. Uuden asuntoni optimoin niin, että sen kulut ovat mahdollisimman pienet, että jää oikeasti rahaa elämiseen ja matkusteluun lasten kanssa. Henkisesti en osaa sanoa, miten nopeasti erosta toipuu, mutta toipuu siitä. Jonkin verran pitää leikata elämästään pois asioita ja ihmisiä, mutta eiköhän sitä jotain uuttakin sisältöä löydy.

Tässä on aikuisen ihmisen puhetta. Tsemppiä. Hyvin se siitä menee. Fiksut pärjää aina.

Tuo slowpoken teksti osuu tosi hyvin yhteen omien ajatusteni kanssa. Onneksi mitään kolmansia osapuolia ei meidän eroon kuulu (tai en ainakaan usko), mutta omassakin päässä lapset menee alussa kaiken edelle ja koittaa saada niiden osalta vain kaikki sujumaan.

Toisena tulee tuo rahapuoli. Meillä kanssa talous kuralla ja talon myynnin takia moni asia jäissä, kun juuri mitään ei jää palkasta käteen. Erota ei kunnolla voi ennenkuin talo menee kaupaksi, ja sitten todellakin tarkoituksena saada ensin talous kuntoon että voi taas alkaa harrastamaan ja "elämään".

Tussua tulee ovista ja ikkunoista.

T.onnellinen m56

Panin menemään kun kani ja parikymppisten typyjen kanssa. +30v. Nainen tuntuu jo vanhalta sängyssä.

M 51

Olin käsitellyt mielessäni eron jo vuosia ennen oikeaa eroa. Olin suunnattoman helpottunut kun eksä vihdoin lähti, kuin iso kivi olisi vierähtänyt sydämeltä pois. Taisin vuosiin hymyillä ja lauleskella kotona kun siivosin, omaan tahtiin, omalla rytmillä ja ihan omassa järjestyksessä. Nyt tuosta on kolme vuotta, ja elämänlaatu on parantunut huikeasti. Uusi parisuhde kukoistaa (kaksi vuotta jo takana) ja lapset oppineet viikko-viikko systeemin todella hienosti. Muksuilla edelleen samat kaverit, koulut ja tämä niiden koti (josta siis ostin eksän ulos). Ainoa mitä kadun oli eron pitkittäminen, tekosyynä oli lapset.

Vaimon aloitteesta erottiin. Olisin ehkä vielä jatkanut mutta parempi näin. Lämmittelin sitten työpaikka ihastustani ja ollaan nyt yhdessä. Parempaa seksiä ja arki luistaa muutenkin ihan mukavasti.