Miksi suurin osa ihmisistä haluaa parisuhteen vaikka vapaana olisi paljon helpompaa?

Miksi ihminen kaipaa muutakin kuin vain syödä ja nukkua, vaikka se olisi paljon helpompaa?

Helpompi ei ole automaattisesti parempi.

Vierailija kirjoitti:

Kummallisen itsekkääksi ja omanapaiseksi on suomi mennyt, kun moni haluaa asua itsekseen ja moni haluaa eroa mitättömistä syistä.

Ennen oli niin, että pääsääntö oli elinikäinen avioliitto ja lapsia niin paljon, kuin vaan sai (ei ollu ehkäisyä) .

Joskus jäi naimattomia naisia tai miehiä. He asuivat usein vanhassa kotitalossaan hoivaten vanhempiaan. Rahallisesti tähän tietty osallistuivat myös naimisiin menneet. (Lain mukaan lasten oli maksettava vanhempiensa vanhuudenhoiva)

Millainen mahtaa olla tuleva polvi, kun ovat tottuneet tällaiseen. Siis ero perheet ja itsensä toteuttaminen ykkösenä.

Ennen ei ollut vaihtoehtoja,siksi elinikäinen perhe.

Miksi haluaisin olla yksin kun voin olla yhdessä rakastamani ihmisen kanssa? Ei kai siinä sen isompaa syytä ole miksi haluan olla parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen naimisissa ja koen, että parisuhde helpottaa elämää.

Esimerkiksi aamuisin töihin lähtiessä viemme lasta vuorotellen päiväkotiin. Se on melko työlästä, kun kuudeksi viet väsyneen, itkevän ja rimpuilevan pienen lapsen päiväkotiin. Olet valmiiksi jo ihan hikinen ja energiat käytettynä, kun töihin aamu seitsemäksi pääset. Päivinä, jolloin miehen vuoro viedä, niin voi sitä luksusta!

Palkka tulee "kahtena". Toki miehellä on isompi palkka ja se helpottaa meidän yhteistä arkea. 

Seksiä saa lähes aina kun haluaa ;) 

.. nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.

No ilman perhettä et myöskään tarvitsisi apua ja palkkaa yhtä paljon.

Niin no, helpompaa ja helpompaa. Itse olen introvertti vela ja yksinolo sopii, mutta toisaalta ymmärrän ihan täysin miksi monet kaipaavat läheisyyttä ja sitä että joku on arjen tiimikaverina, samalla puolella. Se on kyllä totta että yhteiskunta edelleen näkee parisuhteen jonkinlaisena elämän perusyksikkönä, jota kaikkien tulisi tavoitella, mikä ajaa monia onnettomiin suhteisiin ja hakemaan elämältä tiettyjä asioita vähän niin kuin autopilotilla, ilman rehellistä itsetutkiskelua. Ja ehdottomasti olen sitä mieltä että mieluummin yksin kuin paskassa suhteessa. Mutta tämäkin on varmasti persoonakysymys, jollekin se toisen ihmisen läsnäolo voi olla itsessään niin iso plussa että syö monta miinusta. Hienoa että näistä asioista keskustellaan! Toivoisin, että kaikki ihmiset voisivat olla mahdollisimman onnellisia itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan toisen ihmisen lähelle. Pärjään yksinkin, mutta onnellisin olen ollut parisuhteessa.

Juuri tuo ärsyttää parisuhteessa. Haluaisin itse olla rauhassa ja läheisriippuvainen roikkuu koko ajan iholla ja kurkkii olan takaa mitä olet tekemässä koneella. 

Varma keino saada mut ahdistumaan. 

Onhan tässä pointtia, vapaana on mukavaa.

Parasta olisi olla ilman suhdetta, mutta silti nauttia suhteen parhaista puolista jonkun tietyn kemiat kohtaavan henkilön kanssa. Onko se fwb?

Aika omituisia käsityksiä ihmisillä näköjään parisuhteista. Loppujen lopuksi ovat vain olleet väärän kumppanin kanssa ja siitä sitten jäänyt kuva, että perseestä koko touhu. Oikean kumppanin kanssa ei tarvitse joka asiasta vääntää tai tehdä kompromissia, vaan asiat soljuvat kevyesti ja suhde antaa paljon enemmän kuin ottaa.

Luulin joskus, että rakkaus on tärkeintä parisuhteessa, mutta ei. Yhteensopivuus on vähintään yhtä tärkeää. Ilman sitä rakkaus on vain luonnonvoima, joka saa ihmiset hakkaamaan päätään seinään ihan väärien kumppaneiden kanssa, joiden kanssa homma ei vaan tahdo toimia.

Minullakin on neljäs parisuhde menossa ja nyt vasta tuntuu, että osuu kohdilleen. Olen onnellinen, onnellisempi kuin yksin ja tämä nainen saa minusta ne parhaat puolet esille. Kaupassa käyminenkin on kivempaa toisen kanssa. Saan tukea jos sellaista tarvitsen ja nautin kun saan itse olla toiselle olkapäänä. Introverttinä arvostan sitä, että hän osaa antaa minulle myös tilaa ja rauhaa tarvittaessa. Minun ei tarvitse esittää mitään muuta kuin mitä olen ja hän hyväksyy minut tällaisena, vikoineen päivineen. Sama tietysti toisinpäin. Siinäpä se.