Miksi suurin osa ihmisistä haluaa parisuhteen vaikka vapaana olisi paljon helpompaa?

En halua enää. Nuorempana halusin, koska en ikinä oikeasti kyseenalaistanut parisuhteissa olemista, tai punninnut sen plussia ja miinuksia juuri itselleni. Kaikki muutkin näyttivät pariutuvan ja arvostavan parisuhteita, ja jopa pitävän outoina kovin vanhoina tai pitkään sinkkuna olevia, joten nielin kyseenalaistamatta ihanteen siitä että pitää etsiä hyvää parisuhdetta. 

Vasta nelikymppisenä, kun tuli ero taas yhdestä vuosien suhteesta, aloin miettiä, että mihin minä oikein parisuhdetta kaipaan. En keksinyt oikein mitään muuta kuin seksi, mutta kun ajatellaan kuinka paljon muuta miinusta tällaiselle introvertille joka kaipaa paljon yksinäisyyttä ja viihtyy yksin, parisuhteesta tulee, niin totesin aika pian, että ei se seksi niin paljoa omaa kättä parempaa ole, että sen takia uhraisin enää rakasta yksinäisyyttäni ja vapauttani. 

Joissakin tapauksissa lienee mallista oppimisesta kyse. "Kun äiti ja iskäkin aina metsästi uutta suhdetta kodin hajottamisen jälkeen, niin minäkin sitten, vaikka viihtyisin parhaiten itsekseni..."

Vierailija kirjoitti:

En halua enää. Nuorempana halusin, koska en ikinä oikeasti kyseenalaistanut parisuhteissa olemista, tai punninnut sen plussia ja miinuksia juuri itselleni. Kaikki muutkin näyttivät pariutuvan ja arvostavan parisuhteita, ja jopa pitävän outoina kovin vanhoina tai pitkään sinkkuna olevia, joten nielin kyseenalaistamatta ihanteen siitä että pitää etsiä hyvää parisuhdetta. 

Vasta nelikymppisenä, kun tuli ero taas yhdestä vuosien suhteesta, aloin miettiä, että mihin minä oikein parisuhdetta kaipaan. En keksinyt oikein mitään muuta kuin seksi, mutta kun ajatellaan kuinka paljon muuta miinusta tällaiselle introvertille joka kaipaa paljon yksinäisyyttä ja viihtyy yksin, parisuhteesta tulee, niin totesin aika pian, että ei se seksi niin paljoa omaa kättä parempaa ole, että sen takia uhraisin enää rakasta yksinäisyyttäni ja vapauttani. 

Ja onhan irtoseksikin keksitty. Ap

Aika rennolla ja paineettomasti elämään suhtautuvalla mielenlaadulla varustettu nainen pitäis löytyä, että jaksais alkaa satsaamaan.

Ja ehdottomasti omat kämpät.

Kaikki säätö minimiin ja ihan ystävyys ja kaveruus edellä.

Kiitos.

M45

Kun ei se parisuhde edes helpota arkea mitenkään, ellet ole sitten vähälahjainen ja tosi kömpelö.

Kun itse tekee kaiken niin pääsee helpommalla ja tulos on tyydyttävä.

Kamalaa jos pitäisi jakaa tehtäviä ja tuhlata energiaa siihen neuvottelemiseen ja lässyttämiseen.

Parisuhteessa on inhottavaa se kun pitää koko ajan yrittää selvittää asioita ja selittää ja selitää.

Hyi!

Vierailija kirjoitti:

Aika rennolla ja paineettomasti elämään suhtautuvalla mielenlaadulla varustettu nainen pitäis löytyä, että jaksais alkaa satsaamaan.

Ja ehdottomasti omat kämpät.

Kaikki säätö minimiin ja ihan ystävyys ja kaveruus edellä.

Kiitos.

M45

Omat kodit pitää ehdottomasti olla ja sitten mies ei saa olla mikään vanhanaikainen junttieinari joka yrittää kontrolloida ja omistaa toisen.

22 vuoden parisuhteen jälkeen en enää koskaan halua sellaista. En halua asua kenenkään kanssa enkä vastata toisen aikuisen hyvinvoinnista enkä mielentiloista.

Exän kanssa menin niin nuorena yhteen etten osannut edes ajatella muita vaihtoehtoja, nyt osaan.

Suurin osa ihmisistä pelkää yksinoloa ja voihan taloudellisetkin asiat olla jollekin pontimena.

Kaipaan toisen ihmisen lähelle. Pärjään yksinkin, mutta onnellisin olen ollut parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Aika rennolla ja paineettomasti elämään suhtautuvalla mielenlaadulla varustettu nainen pitäis löytyä, että jaksais alkaa satsaamaan.

Ja ehdottomasti omat kämpät.

Kaikki säätö minimiin ja ihan ystävyys ja kaveruus edellä.

Kiitos.

M45

Kuulostat aivan mun unelmamieheltä!

Koska autetaan toinen toisiamme. Puretaan huolet ja jaetaan ilot. Fyysisyytta saa aina kun kaipaa. Ihana kun on joku kenen kanssa saa inttää,tai nauraa kun sille tuntuu.

Olen 30-vuotias nainen ja halunnut kokea seurustelun 12-vuotiaasta saakka. Ala-asteella tuli ensimmäiset ihastukset, mutta mulle riitti kaverit, en muistaakseni haaveillut seurustelusta. Yläasteella sitten, ajattelin. Yksikään poika ei kuitenkaan lähestynyt mua joten tein kaikki lähestymisyritykset yksin; aina pakit. Kauppiksessa lähestyin vielä kahta poikaa ja kun jälleen sain pakit, masennuin ja aloin olemaan aika varma etten tule suhdetta koskaan saamaan. Ikävuodet 18-26 ei ollut minkäänlaista kontaktia miehiin, en heitä koskaan missään edes tavannut sillä olen töissä naisvaltaisella alalla enkä vapaa-ajalla koskaan käynyt missään. 26-vuotiaana liityin Tinderiin ja sain ensimmäisen kerran elämässäni kehuja miehiltä. Tyhmänä luulin että olivat oikeasti kiinnostuneita... Seksiähän nuo vain halusivat (ja valitettavasti sitä myös saivat). Onneksi lopetin nuo hommat, sillä saivat jo valmiiksi matalan mielen vielä matalammaksi. Nyt ei sitten taas ole ollut kahteen vuoteen yhtään minkäänlaista äksöniä ja ajatus suhteesta tuntuu täysin naurettavalta. TIEDÄN etten tule sellaista saamaan. Ihan liian myöhäistä enää. Kyllähän se nyt pahalta tuntuu, kun tiedän missaavani jotain suurta mitä kuitenkin suurin osa ihmisistä tulee elämässään kokemaan. Luojan kiitos en halua lapsia, se tästä vielä puuttuisi että surisin sitäkin. Yksin mennään niin kauan kun tätä kurjuutta kestää.

Olin sinkkuna eron jälkeen nelisen vuotta. Ensin ajattelin, että en tarvitse ketään, enkä katsonutkaan miehiin päin, edes seksimielessä. Kuitenkin jossain vaiheessa sitten tuli vain todella yksinäinen olo, koska totuus nyt vain oli se, että minulla ei hirveästi ole sosiaalista elämää ja kaverit ovat naimisissa jne. Esimerkiksi lomat ja juhlapyhät olivat todella tylsiä, kun yksin ei viitsinyt tehdä mitään. Hankin siis parisuhteen ihan vain saadakseni ystävän ja sosiaalisen elämän. Olin siinä tilanteessa, että minun piti hankkia elämä ja sen hankin. 

Koska ihminen on onnellisimmillaan ollessaan perheensä ympäröimänä, rakastettuna, tarvittuna. Sinkku on kuin räntäsateeseen unohdettu katukoira, kukaan ei kaipaa missään eikä kukaan rakasta.

Jos vielä joskus löydän parisuhteen/ miehen elämääni, niin tietyt piirteet pitää täyttyä, muuten olen mielummin yksin.

Lapset jo aikuisia ja yksin nyt jo 5 vuotta, muutama suhteen tynkä ollut tuossa välissä.

Haluan miehen joka arvostaa minua, ei mollaa ja kuittaile joka asiasta. Osallistuu myös kodin töihin ettei kaikki jää mun huoleksi. Palvelijaa ja kodinhoitajaa miehelle musta ei enää tule. Mielummin sit yksin.

Mut tuollaisia miehiä ei tunnu suomesta enää löytyvän.

Toki kaipaan läheisyyttä, mutta en halua " ketä vaan" äijänretaletta.

Koska rakastuin kumppaniini ja haluan olla hänen kanssaan. Hänen kanssaan on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Koska ihminen on onnellisimmillaan ollessaan perheensä ympäröimänä, rakastettuna, tarvittuna. Sinkku on kuin räntäsateeseen unohdettu katukoira, kukaan ei kaipaa missään eikä kukaan rakasta.

Höpö Höpö. Ihminen on aina lopulta yksin.

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias nainen ja halunnut kokea seurustelun 12-vuotiaasta saakka. Ala-asteella tuli ensimmäiset ihastukset, mutta mulle riitti kaverit, en muistaakseni haaveillut seurustelusta. Yläasteella sitten, ajattelin. Yksikään poika ei kuitenkaan lähestynyt mua joten tein kaikki lähestymisyritykset yksin; aina pakit. Kauppiksessa lähestyin vielä kahta poikaa ja kun jälleen sain pakit, masennuin ja aloin olemaan aika varma etten tule suhdetta koskaan saamaan. Ikävuodet 18-26 ei ollut minkäänlaista kontaktia miehiin, en heitä koskaan missään edes tavannut sillä olen töissä naisvaltaisella alalla enkä vapaa-ajalla koskaan käynyt missään. 26-vuotiaana liityin Tinderiin ja sain ensimmäisen kerran elämässäni kehuja miehiltä. Tyhmänä luulin että olivat oikeasti kiinnostuneita... Seksiähän nuo vain halusivat (ja valitettavasti sitä myös saivat). Onneksi lopetin nuo hommat, sillä saivat jo valmiiksi matalan mielen vielä matalammaksi. Nyt ei sitten taas ole ollut kahteen vuoteen yhtään minkäänlaista äksöniä ja ajatus suhteesta tuntuu täysin naurettavalta. TIEDÄN etten tule sellaista saamaan. Ihan liian myöhäistä enää. Kyllähän se nyt pahalta tuntuu, kun tiedän missaavani jotain suurta mitä kuitenkin suurin osa ihmisistä tulee elämässään kokemaan. Luojan kiitos en halua lapsia, se tästä vielä puuttuisi että surisin sitäkin. Yksin mennään niin kauan kun tätä kurjuutta kestää.

Kiinnostaisiko +40 mies 1 lapsi?

Minkälainen ja näköinen olet muuten?

Jotenkin on todella ankeaa tulla lähes aina tyhjään taloon, tehdä kaikki yksin, ei mitään läheisyyttä, seksiä.

Pitkä suhde takana ja kyllä tämä yksin oleminen aika perseestä on.

M kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias nainen ja halunnut kokea seurustelun 12-vuotiaasta saakka. Ala-asteella tuli ensimmäiset ihastukset, mutta mulle riitti kaverit, en muistaakseni haaveillut seurustelusta. Yläasteella sitten, ajattelin. Yksikään poika ei kuitenkaan lähestynyt mua joten tein kaikki lähestymisyritykset yksin; aina pakit. Kauppiksessa lähestyin vielä kahta poikaa ja kun jälleen sain pakit, masennuin ja aloin olemaan aika varma etten tule suhdetta koskaan saamaan. Ikävuodet 18-26 ei ollut minkäänlaista kontaktia miehiin, en heitä koskaan missään edes tavannut sillä olen töissä naisvaltaisella alalla enkä vapaa-ajalla koskaan käynyt missään. 26-vuotiaana liityin Tinderiin ja sain ensimmäisen kerran elämässäni kehuja miehiltä. Tyhmänä luulin että olivat oikeasti kiinnostuneita... Seksiähän nuo vain halusivat (ja valitettavasti sitä myös saivat). Onneksi lopetin nuo hommat, sillä saivat jo valmiiksi matalan mielen vielä matalammaksi. Nyt ei sitten taas ole ollut kahteen vuoteen yhtään minkäänlaista äksöniä ja ajatus suhteesta tuntuu täysin naurettavalta. TIEDÄN etten tule sellaista saamaan. Ihan liian myöhäistä enää. Kyllähän se nyt pahalta tuntuu, kun tiedän missaavani jotain suurta mitä kuitenkin suurin osa ihmisistä tulee elämässään kokemaan. Luojan kiitos en halua lapsia, se tästä vielä puuttuisi että surisin sitäkin. Yksin mennään niin kauan kun tätä kurjuutta kestää.

Kiinnostaisiko +40 mies 1 lapsi?

Minkälainen ja näköinen olet muuten?

Jotenkin on todella ankeaa tulla lähes aina tyhjään taloon, tehdä kaikki yksin, ei mitään läheisyyttä, seksiä.

Pitkä suhde takana ja kyllä tämä yksin oleminen aika perseestä on.

Jos nainen kirjoittaa, että "luojan kiitos en halua lapsia" niin mikä maailmassa saa sinut kuvittelemaan, että sinun lapsesi olisi poikkeus?

Nyt ois kiva mennä jonkun kainaloon pötköttään ja torkkua siinä. Jos olisi hyvä suhde jonkun ihanan miehen kanssa niin voisi tehdä niin. Huono tai edes keskinkertainen suhde ei kyllä paranna elämää. Toisaalta tykkään asua yksin, ihanneratkaisu olisikin joku sellainen viikonloppusuhde, aikuisten ihmisten seurustelusuhde jossa molemmilla on kuitenkin oma koti.

Vierailija kirjoitti:

M kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias nainen ja halunnut kokea seurustelun 12-vuotiaasta saakka. Ala-asteella tuli ensimmäiset ihastukset, mutta mulle riitti kaverit, en muistaakseni haaveillut seurustelusta. Yläasteella sitten, ajattelin. Yksikään poika ei kuitenkaan lähestynyt mua joten tein kaikki lähestymisyritykset yksin; aina pakit. Kauppiksessa lähestyin vielä kahta poikaa ja kun jälleen sain pakit, masennuin ja aloin olemaan aika varma etten tule suhdetta koskaan saamaan. Ikävuodet 18-26 ei ollut minkäänlaista kontaktia miehiin, en heitä koskaan missään edes tavannut sillä olen töissä naisvaltaisella alalla enkä vapaa-ajalla koskaan käynyt missään. 26-vuotiaana liityin Tinderiin ja sain ensimmäisen kerran elämässäni kehuja miehiltä. Tyhmänä luulin että olivat oikeasti kiinnostuneita... Seksiähän nuo vain halusivat (ja valitettavasti sitä myös saivat). Onneksi lopetin nuo hommat, sillä saivat jo valmiiksi matalan mielen vielä matalammaksi. Nyt ei sitten taas ole ollut kahteen vuoteen yhtään minkäänlaista äksöniä ja ajatus suhteesta tuntuu täysin naurettavalta. TIEDÄN etten tule sellaista saamaan. Ihan liian myöhäistä enää. Kyllähän se nyt pahalta tuntuu, kun tiedän missaavani jotain suurta mitä kuitenkin suurin osa ihmisistä tulee elämässään kokemaan. Luojan kiitos en halua lapsia, se tästä vielä puuttuisi että surisin sitäkin. Yksin mennään niin kauan kun tätä kurjuutta kestää.

Kiinnostaisiko +40 mies 1 lapsi?

Minkälainen ja näköinen olet muuten?

Jotenkin on todella ankeaa tulla lähes aina tyhjään taloon, tehdä kaikki yksin, ei mitään läheisyyttä, seksiä.

Pitkä suhde takana ja kyllä tämä yksin oleminen aika perseestä on.

Jos nainen kirjoittaa, että "luojan kiitos en halua lapsia" niin mikä maailmassa saa sinut kuvittelemaan, että sinun lapsesi olisi poikkeus?

Kuvittelin ettei ole omia lapsia halunnut ja mun lapsi on ikävä kyllä yhteishuoltajuudessa vaikka olisin mieluiten pitänyt itselläni.