Lue keskustelun säännöt.
Miksi suurin osa ihmisistä haluaa parisuhteen vaikka vapaana olisi paljon helpompaa?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Pariutumisen tarve on biologinen. Minä rakastuin mieheen kemiallisen aivomyrskyn seurauksena, ja onneksi hänkin minuun. Nyt ollaan sitten yhdessä. Simppeliä evoluutiopsykologiaa.
Evoluutioon kuuluu myös se, että mies haluaa jakaa siemeniään mahdollisimman monen naisen iloksi, jotta suku varmasti jatkuu. Ihan simppeliä sekin, mutta monen mielestä ei kovinkaan toivottavaa käyttäytymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteet tuntuu vanhanaikaisilta. Tulee ensimmäisenä mieleen kulahtanut keski-ikäisten avioliitto tai pari skunta kyhjöttämässä sopuleina samanlaisissa villapaidoissa kumpikaan panostamatta ulkonäköön tai hygieniaan kun ei enää tarvitse.
Minusta tuo kyhjöttäminen kuulostaa oikein hyvältä. Jos melkein 40 tuntia viikossa kuluu töissä, 50 tuntia nukkumiseen, lopuista iso osa työmatkoihin ja omiin harrastuksiin ja menoihin, niin kyllä se on ihan mukavaa että välillä voi myös vain olla pitkissä kalsareissa ja t-paidassa toisen lähellä, laittaa ruokaa ja syödä yhdessä, nukahtaa lähekkäin, herätä lähekkäin, sekstailla, keskustella, lukea, katsoa elokuvia jne.
Hygieniaan meillä kyllä panostaa molemmat.
Ihan mielelläni olen siis parisuhteessa. Raskaampaa olisi etsiä joka kerta uutta seksi-, elokuva-, baari-, harrastus-, whatever-seuraa, kun sitä kaipaa.
En ymmärrä, miten sinkkuna olisi helpompaa. Ei parisuhteen tarvitse muuttaa mitään, mitä ei halua muuttaa. Puolisoni kanssa olemme parhaat kaverit ja kämppikset rakastavaisten lisäksi. Taakat ja ilot jaetaan. Ensimmäiset puolittuvat ja toiset tuplaantuvat. Voin mennä ja tulla miten haluan. Illalla saan painaa pääni rakkaani tuoksuisiin lakanoihin. Tai olla painamatta, jos huvittaa olla reissussa tai nukkua vierashuoneessa itsekseni. Sinkkuna kukaan ei kävisi puolestani kaupassa, hoitaisi kotitöistä osaa tai toisi lääkettä apteekista sairastaessani. Tietysti teen samat omalta osaltani.
Vierailija kirjoitti:
Teinistä asti unelmoin parisuhteesta, parikymppisenä sellaiseen päädyin ja saimme pari lasta.
Mutta. Parisuhdepakkomielteessäni olin tyytynyt keskivertoon, melko intohimottomaan kaverimeininkiin, joka loppui siihen että mies piti minua itsestäänselvänä kodinkoneena ja itse kittasi työttömänä kaljaa. Lähes jokainen tämän suhteen jälkeen tapailemani mies on ollut parempi vaihtoehto.
Parisuhteeseen alan enää vain sellaisen kanssa jonka kanssa on todellista vetovoimaa. Mutta todellakin ne omat asunnot :)
Minua järkyttää tuollaiset turhat erot. Kaipasit vaan enemmän intohimoa.
Säälin lapsiasi. Vaikka olisivat aikuisia, vanhempien ero sattuu. Ei ole ehjää mummola heidän lapsilleen. Lisäksi lapsesi eivät pysty luottamaan siihen, että (jos molemmat elätte vanhoiksi) pidätte toisistanne huolta vanhuksia niin pitkään kuin mahdollista, vaan te olette eri paikoissa ja molempien perään täytyy katsoa. Kun vanhustenhoito on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teinistä asti unelmoin parisuhteesta, parikymppisenä sellaiseen päädyin ja saimme pari lasta.
Mutta. Parisuhdepakkomielteessäni olin tyytynyt keskivertoon, melko intohimottomaan kaverimeininkiin, joka loppui siihen että mies piti minua itsestäänselvänä kodinkoneena ja itse kittasi työttömänä kaljaa. Lähes jokainen tämän suhteen jälkeen tapailemani mies on ollut parempi vaihtoehto.
Parisuhteeseen alan enää vain sellaisen kanssa jonka kanssa on todellista vetovoimaa. Mutta todellakin ne omat asunnot :)
Minua järkyttää tuollaiset turhat erot. Kaipasit vaan enemmän intohimoa.
Säälin lapsiasi. Vaikka olisivat aikuisia, vanhempien ero sattuu. Ei ole ehjää mummola heidän lapsilleen. Lisäksi lapsesi eivät pysty luottamaan siihen, että (jos molemmat elätte vanhoiksi) pidätte toisistanne huolta vanhuksia niin pitkään kuin mahdollista, vaan te olette eri paikoissa ja molempien perään täytyy katsoa. Kun vanhustenhoito on mitä on.
Ehjää mummolaa :'''DDDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ihme josset ymmärrä jos koet että parisuhteessa ei olla vapaita...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teinistä asti unelmoin parisuhteesta, parikymppisenä sellaiseen päädyin ja saimme pari lasta.
Mutta. Parisuhdepakkomielteessäni olin tyytynyt keskivertoon, melko intohimottomaan kaverimeininkiin, joka loppui siihen että mies piti minua itsestäänselvänä kodinkoneena ja itse kittasi työttömänä kaljaa. Lähes jokainen tämän suhteen jälkeen tapailemani mies on ollut parempi vaihtoehto.
Parisuhteeseen alan enää vain sellaisen kanssa jonka kanssa on todellista vetovoimaa. Mutta todellakin ne omat asunnot :)
Minua järkyttää tuollaiset turhat erot. Kaipasit vaan enemmän intohimoa.
Säälin lapsiasi. Vaikka olisivat aikuisia, vanhempien ero sattuu. Ei ole ehjää mummola heidän lapsilleen. Lisäksi lapsesi eivät pysty luottamaan siihen, että (jos molemmat elätte vanhoiksi) pidätte toisistanne huolta vanhuksia niin pitkään kuin mahdollista, vaan te olette eri paikoissa ja molempien perään täytyy katsoa. Kun vanhustenhoito on mitä on.
"Turhat erot" ihanan yksisilmäinen kommentti tietämättä taustoista mitään.
Suhteessa oli hyvin paljon muutakin pielessä kuin intohimon puute. Mielestäsi lapsille siis on parempi että vanhemmat pysyvät yhdessä, vaikka näkevät mallia parisuhteesta jossa nainen joustaa ja mies on miten huvittaa, läheisyyttä ei ole missään muodossa (yritin kyllä, vuoden täysselibaatin jälkeen annoin miehelle vuoden aikaa muutokseen, ei tapahtunut).
Lopuksi mies oli niin psykoottinen lääkittyään itseään alkoholilla ettei voinut enää olla osa lapsiperhettä. Jouduin olemaan "omaishoitajana" puolisolle jo kolmekymppisenä ja palkaksi sain vain paskaa kohtelua. Vika tikki oli kun hän sanoi ettei olisi samaa mulle tehnyt. Joten miksi olisin jatkanut.
Toki itsekin toivoisin että vanhana minulla olisi mukava seuralainen jonka kanssa voisimme tasapuolisesti huolehtia toisistamme ja pitää hauskaa, mutta yksipuoliseen hoitosuhteeseen, ei enää.
Nykyään olemme asiallisissa väleissä, lapset asuvat luonani mutta isä vie harrastuksiin ja viettää viikonloppuja/lomia heidän kanssaan.
Lapsilla on muuten 4 mummolaa/pappalaa koska meidän kummankin vanhemmat ovat eronneet, minun ollessani lapsi, miehen aikuisiällä. Eipä hirveen traumatisoituneilta vaikuta.
En minäkään kannata eroja heppoisin perustein, mutta onneksi emme elä enää maailmassa jossa liitossa on pysyttävä kuolemaan, tai ainakin siihen asti kunnes lapset ovat aikuisia.
Nyt nautin elämästä ja jaksan olla paljon parempi äiti lapsilleni. Useampia ihmisiä nyt tapailleena olen huomannut että se on todellisuutta että joidenkin kanssa kemia ja vetovoima on täysin eri luokkaa kuin toisten. Minulla ei ole övereitä vaatimuksia kumppania kohtaan mutta jos oikeaa kemiaa ei ole niin turhaa yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua. Vaikka oli siinä hyvätkin puolensa aluksi. Mihin sinä aapee perustat väitteesi? Inhoan aloituksia, joissa heitetään hatusta jokin käsittämättömän typerä väite faktana.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä haluat elää parisuhteessa?
Suo siellä, vetelä täällä. Olen ollut pitkään poikamiehenä ja nyt pitkässä suhteessa. Tuttavapiirissä olen pannut merkille ihmisen vissiin olevan sellainen otus, että aina se mitä ei sillä hetkellä ole kiinnosta.
Omasta puolesta totean, että ovathan ne poikamiesvuodet omalla tavallaan hauskoja, mutta liian pitkään jatkuessaan tekevät miehelle saman kuin mitä autolle lopulta tapahtuu kun se jätetään metsään - alkaa helmat ruostua ja oravat tekee takapenkille pesän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua enää. Nuorempana halusin, koska en ikinä oikeasti kyseenalaistanut parisuhteissa olemista, tai punninnut sen plussia ja miinuksia juuri itselleni. Kaikki muutkin näyttivät pariutuvan ja arvostavan parisuhteita, ja jopa pitävän outoina kovin vanhoina tai pitkään sinkkuna olevia, joten nielin kyseenalaistamatta ihanteen siitä että pitää etsiä hyvää parisuhdetta.
Vasta nelikymppisenä, kun tuli ero taas yhdestä vuosien suhteesta, aloin miettiä, että mihin minä oikein parisuhdetta kaipaan. En keksinyt oikein mitään muuta kuin seksi, mutta kun ajatellaan kuinka paljon muuta miinusta tällaiselle introvertille joka kaipaa paljon yksinäisyyttä ja viihtyy yksin, parisuhteesta tulee, niin totesin aika pian, että ei se seksi niin paljoa omaa kättä parempaa ole, että sen takia uhraisin enää rakasta yksinäisyyttäni ja vapauttani.
Täysin samaa mieltä. En minäkään keksi mitään syytä parisuhteelle. Eron jälkeen 10v sitten oli tapailusuhde, mutta ei siitäkään ollut kuin haittaa. Nyt en enää kykenisi minkäänlaiseen suhteeseen
M58
Vierailija kirjoitti:
Olen 30-vuotias nainen ja halunnut kokea seurustelun 12-vuotiaasta saakka. Ala-asteella tuli ensimmäiset ihastukset, mutta mulle riitti kaverit, en muistaakseni haaveillut seurustelusta. Yläasteella sitten, ajattelin. Yksikään poika ei kuitenkaan lähestynyt mua joten tein kaikki lähestymisyritykset yksin; aina pakit. Kauppiksessa lähestyin vielä kahta poikaa ja kun jälleen sain pakit, masennuin ja aloin olemaan aika varma etten tule suhdetta koskaan saamaan. Ikävuodet 18-26 ei ollut minkäänlaista kontaktia miehiin, en heitä koskaan missään edes tavannut sillä olen töissä naisvaltaisella alalla enkä vapaa-ajalla koskaan käynyt missään. 26-vuotiaana liityin Tinderiin ja sain ensimmäisen kerran elämässäni kehuja miehiltä. Tyhmänä luulin että olivat oikeasti kiinnostuneita... Seksiähän nuo vain halusivat (ja valitettavasti sitä myös saivat). Onneksi lopetin nuo hommat, sillä saivat jo valmiiksi matalan mielen vielä matalammaksi. Nyt ei sitten taas ole ollut kahteen vuoteen yhtään minkäänlaista äksöniä ja ajatus suhteesta tuntuu täysin naurettavalta. TIEDÄN etten tule sellaista saamaan. Ihan liian myöhäistä enää. Kyllähän se nyt pahalta tuntuu, kun tiedän missaavani jotain suurta mitä kuitenkin suurin osa ihmisistä tulee elämässään kokemaan. Luojan kiitos en halua lapsia, se tästä vielä puuttuisi että surisin sitäkin. Yksin mennään niin kauan kun tätä kurjuutta kestää.
"Kilttinainen" ilmestynyt palstalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kummallisen itsekkääksi ja omanapaiseksi on suomi mennyt, kun moni haluaa asua itsekseen ja moni haluaa eroa mitättömistä syistä.
Ennen oli niin, että pääsääntö oli elinikäinen avioliitto ja lapsia niin paljon, kuin vaan sai (ei ollu ehkäisyä) .
Joskus jäi naimattomia naisia tai miehiä. He asuivat usein vanhassa kotitalossaan hoivaten vanhempiaan. Rahallisesti tähän tietty osallistuivat myös naimisiin menneet. (Lain mukaan lasten oli maksettava vanhempiensa vanhuudenhoiva)
Millainen mahtaa olla tuleva polvi, kun ovat tottuneet tällaiseen. Siis ero perheet ja itsensä toteuttaminen ykkösenä.
Niin ja ennen oli Suomessa paljon köyhyydessä eläviä suurperheitä, laittomat abortit, jotka aiheuttivat komplikaatioita ja jopa kuolemia, olivat yleisiä. Paljon annettiin myös lapsia ulkomaille adoptoitaviksi, kun itse ei pystytty huolehtimaan tai ei haluttu lisää lapsia. Oi niitä aikoja tosiaan, kun avioliitto ja lastenhankinta oli se ainut vaihtoehto tai muuten päätyi vain muiden sukulaisten palvelijaksi!
Ei parisuhde mielestäni ole mikään hankaluus. Päinvastoin enemmän asioita on helpommin kuin vaikeammin. Hankalat ovat karsiutuneet ulos elämästä seurusteluvaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On helpompaa jäädä kotiin kuin opiskella ja mennä töihin. On helpompaa pysyä paikallaan sohvalla kuin lähteä kaverin kanssa kävelylle. On helpompaa käydä suihkussa kerran viikossa kuin kerran päivässä. On helpompaa huolehtia vain itsestään kuin hankkia kolme lasta.
Mutta herra paratkoon miten tylsää elämä olisi jos valitsisi aina sen mikä sillä hetkellä tuntuu helpoimmalta eikä sitä mistä saa iloa, nautintoa, hyvää mieltä, sisältöä, tarkoitusta ja jakamisen kokemusta elämään.
No, minä halusin lapsia eikä lastenkasvattaminen nyt ainakaan ole helpompaa yksin. Tosin ei se parisuhde-elämä minusta sinkkuutta raskaampaa ollut ennen lapsiakaan, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
On helpompaa jäädä kotiin kuin opiskella ja mennä töihin. On helpompaa pysyä paikallaan sohvalla kuin lähteä kaverin kanssa kävelylle. On helpompaa käydä suihkussa kerran viikossa kuin kerran päivässä. On helpompaa huolehtia vain itsestään kuin hankkia kolme lasta.
Mutta herra paratkoon miten tylsää elämä olisi jos valitsisi aina sen mikä sillä hetkellä tuntuu helpoimmalta eikä sitä mistä saa iloa, nautintoa, hyvää mieltä, sisältöä, tarkoitusta ja jakamisen kokemusta elämään.
En minä ainakaan parisuhteistani ole noita asioita saanut. Tai no sain niitäkin, mutta enemmän painottui kurjuus ja v*ttumaisuus. Ehkä jos sattuisi löytämään "sen oikean" mutta ei sitä kaikki löydä. Useimmiten sen löytämiseksi pitää ensin käydä läpi monta väärää.
Kaipaan läheisyyttä. Mukava matkustella yhdessä. Haluan seksiä monta kertaa viikossa. Ja ehkä se tunne mikä tulee siitä että rakastaa toista ja haluaa auttaa toista kaikintavoin. Myös yksin hieman hankala perustaa perhettä. Osa ihmisistä on myös niin seurallisia että tuskin yksin viihtyvät. Ihmiset asuisivat yksin erämaassa jos eivät ketään tarvitsisi.
Olen naimisissa ja koen, että parisuhde helpottaa elämää.
Esimerkiksi aamuisin töihin lähtiessä viemme lasta vuorotellen päiväkotiin. Se on melko työlästä, kun kuudeksi viet väsyneen, itkevän ja rimpuilevan pienen lapsen päiväkotiin. Olet valmiiksi jo ihan hikinen ja energiat käytettynä, kun töihin aamu seitsemäksi pääset. Päivinä, jolloin miehen vuoro viedä, niin voi sitä luksusta!
Palkka tulee "kahtena". Toki miehellä on isompi palkka ja se helpottaa meidän yhteistä arkea.
Seksiä saa lähes aina kun haluaa ;)
.. nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Yksin on helpompaa ja rauhallisempaa elää. Voin tehdä mitä tahdon ja koska tahdon.
Ainoa syy parisuhteeseen olisi raha, koska olen pitkien syöpähoitojeni jälkeen naurettavan köyhä. Pitäisin itseäni halpamaisena, jos etsisin puolisoa taloudellisten syiden vuoksi.
Näin kuuskymppisenä, pitkän sinkkuajan jälkeen ottaaisin mieluusti miehen. Yksinäisyys on tullut tutuksi, ystäväksi, noten sitä en pelkää. Mutta vanhenemiseen liittyy paljon ikäviä asioita, ja olisi hyvä olla kumppani, joka auttaa tarvittaessa. Tietysti sama toisin päin, eli itse olisin puolison tukena ja käytännön apuna, kun sitä jossain vaiheessa aika varmasti tarvitsemme itse kukin.
Toki miehen pitää olla luonteeltaan ja elintavoiltaan sopiva. Tässä iässä mätsejä ei haeta niinkään ulkonäöstä eikä statuksesta. Positiivinen elämänasenne ja luotettavuus ovat ykköskroteerit.