Lue keskustelun säännöt.
Kaikki tuntemani 80- ja 90-luvulla syntyneet, ovat traumatisoituneet lapsuudessaan.
18.02.2019 |
Juteltiin muutama päivä sitten ystävien kanssa. Jokainen on enenmän tai vähemmän traumatisoitunut lapsuudestaan.
Yksi kertoi traumoistaan sairaalloisen pihin perheen lapsena. Uusia vaatteita ei saanut, ennen kuin kului puhki. Siis käytännössä tarvi olla reiät hihoissa, että uusi ostettiin. Rahasta ei ollut kyse( opettajavanhemmat).
Toisella taas perinteinen ruma ja riitaisa eroperhe. Sun, mun, exän, nyxän lapset. Parempaa vanhemmuutta ilman lapsia jne.
Kolmannella juoppovanhemmat. Pe klo 16.00 - ma aamu klo 6.00 molemmat vanhemmat tillintallin joka ikinen vkl (vieläkin).
Neljännellä (minulla) sairaalloisen uskovaiset vanhemmat. Käytännössä kaikki asiat oli luokiteltu synniksi tai sallituksi. Syntiä oli mm. musta väri ja maallinen musiikki.
Onko muilla näin messed up lapsuus?
Kommentit (481)
Vierailija kirjoitti:
Aika ongelmaisiahan tänä aikana syntyneiden vanhemmat ovat. Mielenterveysongelmat esimerkiksi ovat niin kovan luokan tabu, että minua ovat vanhemmat yrittäneet estää hakeutumasta masennuksen takia hoitoon aivan ihmeellisillä väitteillä. Ilmeisesti lapsen käynnit terapiassa koettiin jotenkin hävettävinä.
- kasarityttö
Varmaan niinkin.
Ja sitten on vielä sellainen juttu, että sun vanhemmat on vielä kasvaneet aikana, jolloin kaikki apu oli varattu vain ihan suurimmassa tarpeessa oleville, ihan päivähoitopaikoista ja sosiaalietuuksista alkaen. Ja se, jos joutui jotain yhteiskunnan tukea käyttämään ei ollut ’oikeus’ vaan suuri ’nolous’. Tämäkin voi vaikuttaa - he ajattelivat, että on paljon ihmisiä jolle se terapian tarve on paljon suurempi, ne resurssit pitää säästää niille.
T. Eräs, jonka äiti ei voinut mennä näyttämään murtunutta kättään lauantaina päivystykseen, koska se on varattu HÄTÄtapauksille, vaan vasta maanantaina terveyskeskukseen, ja kun hänen piti mennä yöllä sairaalaan, soitti hän tietenkin minut kuskiksi, koska ambulanssit on vain akuutteja hätätapauksia varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai me olimme sitten poikkeus. Toki köyhyys ja lama varmasti vaikuttivat lapsiin rankastikin, samoin meidän vanhempien ero laman jälkeen. Mutta ei nuo sellaisia syntejä ole että niihin olisi pitänyt jäädä rypemään vuosikymmeniksi.
Lapsista (s 81, 83 ja 90) tuli tarkkoja rahojen kanssa, kovia tekemään töitä, tasapainoisia ja onnellisia. Parisuhteet kunnossa, on lapsia ja hyvä suhteet meihin vanhempiinkin. Kun asiasta on juteltu eivät muista kokeneensa lapsuuttaan erityisen vaatimattomana, sama tilanne oli muillakin. Onneksi meillä oli myös isovanhemmat lasten elämässä mukana, he saivat rakkautta monelta taholta.
Samoin heidän ystävänsä ovat ihan normaaleja +/- kolmikymppisiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan varmasti on traumatisoituneita tapauksia ja ne joilla ei mitään sen kummenpaa esiinny, tuntevat huonommuutta ja kehittävät äkkiä jonkun muodikkaan trauman. Nykyään kun sellainen pitää kaikilla olla. Asiaan kuuluvasti se trauma on aina muiden aiheuttama, useimmiten omien läheisten.
Mullakin on trauma enkä mistään hinnasta suostuisi siitä luopumaan. Mihin muka sitten voisi vedota, kun on käyttäytynyt typerästi.
Ei noin huono trollaaminen mene kenellekään läpi. Traumat aiheuttavat valtavaa kärsimystä ja ihmiset suhtautuvat lähtökohtaisesti niistä kärsiviin ihmisiin todella ikävällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ongelmaisiahan tänä aikana syntyneiden vanhemmat ovat. Mielenterveysongelmat esimerkiksi ovat niin kovan luokan tabu, että minua ovat vanhemmat yrittäneet estää hakeutumasta masennuksen takia hoitoon aivan ihmeellisillä väitteillä. Ilmeisesti lapsen käynnit terapiassa koettiin jotenkin hävettävinä.
- kasarityttö
Varmaan niinkin.
Ja sitten on vielä sellainen juttu, että sun vanhemmat on vielä kasvaneet aikana, jolloin kaikki apu oli varattu vain ihan suurimmassa tarpeessa oleville, ihan päivähoitopaikoista ja sosiaalietuuksista alkaen. Ja se, jos joutui jotain yhteiskunnan tukea käyttämään ei ollut ’oikeus’ vaan suuri ’nolous’. Tämäkin voi vaikuttaa - he ajattelivat, että on paljon ihmisiä jolle se terapian tarve on paljon suurempi, ne resurssit pitää säästää niille.T. Eräs, jonka äiti ei voinut mennä näyttämään murtunutta kättään lauantaina päivystykseen, koska se on varattu HÄTÄtapauksille, vaan vasta maanantaina terveyskeskukseen, ja kun hänen piti mennä yöllä sairaalaan, soitti hän tietenkin minut kuskiksi, koska ambulanssit on vain akuutteja hätätapauksia varten.
Vanhempani ovat pistäneet lapsensa pellolle heti yo-kirjoitusten jälkeen, koska mieltävät että yhteiskunnan on täysi-ikäisestä lapsesta huolehdittava eikä heidän (maksavathan he sentään veroja). Kotiin ei missään tapauksessa olisi saanut jäädä vanhempien riesaksi eikä mitään rahallista apua opiskeluaikana vanhemmilta saanut. Ellei opiskelupaikkaa olisi löytynyt nopeasti, niin sanottiin suoraan että pitää lähteä vaikka ulkomaille hoitamaan lapsia.
- kasarityttö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sellaistaelämäon kirjoitti:
Miten olisi LAMA!
Se iski korkealta ja kovaa. Tiedän paljon ikäisiäni juuri 80 ja 90 syntyneitä, joilla oli kova lapsuus paljolti laman takia. Meni kodit, meni vanhempien mielenterveys, eroja ja työttömyyttä, velkaa velkaa ja lisää velkaa.Eikä ne 80 ja 90 luvun lapsien vanhemmatkaan ihan helpolla ole omassa lapsuudessaan päässeet sodan runtelemien vanhempien kasvattamina kun kaikesta oli puutetta.
Silti jos historiaa katsotaan niin se taitaa olla kyllä sääntö eikä poikkeus että on kurja lapsuus. Ennen ollut perhe, suku ja pienet vaatimuksen yhteiskunnalla. Aina ollut kaikille töitä siellä omalla peltotilkulla tai isomman talon pellolla tehdä taksvärkkiä. Nykyään oon vaan teknologiaa lohtuna ja toimettomuutta.
Mistä sodasta te täällä puhutte?
Mulla on kaksi 90-luvulla syntynyttä lasta. Kyllä mä toivon, ettei ne nyt ainakaan omaa lapsuuttaan traumaattiseksi analysoi sen takia, että heidän isovanhemmat on aikanaan kasvaneet sodanjälkeisessä yhteiskunnassa ? (Itse olen syntynyt -67, enkä kyllä ainakaan heti muista mitään sotaa mihin voisitte viitata? Israelin kolmen päivän sota?)
Sodan kieppeillä tai vuosia jälkeenkin syntyneillä on monella ollut kotona sodassa päästään seonnut isä. Etäinen tai arvaamaton vanhempi vaikuttaa tietenkin siihen, millaisen kuvan lapsi saa maailmasta ja omasta itsestään. Eiväthän ne pommitukset ja vihollisen tuijottava silmä sinällään periydy kenellekään, mutta lapseen vaikuttaa koko elämänsä se, jos vanhempi käyttäytyy epäjohdonmukaisesti.
Joo joo. Mutta miten ihmeen monta sukupolvea se traumatisoitunut pappa siellä asuu?
Omat isovanhempani ovat eläneet sota-ajan ja traumatisoituneen siitä, epäilemättä syystä.
Oma äitini syntyi 1939 , isäni 1940 - he ovat näitä ’sodasta palanneiden traumatisoimia’.
Me lapset olemme syntyneet 60-luvulla - loki muu asia saattoi traumatisoida, mutta sodassa traumatisoituneita isovanhempia ei juurikaan enää sinne lasten perheisiin otettu asumaan jne.
Omat lapset syntyivät 90-luvulla. Heistä vanhin oli 1v kun viimeinen minun isovanhemmistani kuoli. Miehen isovanhemmat olivat jo kaikki kuolleet sitä ennen. En kyllä oikein keksi mistä traumoista minun lasteni kohdalla enää kannattaa tai voi SOTAA syyttää. Eiköhän me tuon ajan vanhemmat ja yhteiskunta löytäneet ihan omat keinomme traumatisoida lapsemme...
Ja oikeasti, jos joku nyt vaikkapa väittää, että se että minä juon ja hakkaan lapsiani johtuu Meidän Suvun talvisodan traumoista niin keksikää uusi tekosyy käytöksellenne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan varmasti on traumatisoituneita tapauksia ja ne joilla ei mitään sen kummenpaa esiinny, tuntevat huonommuutta ja kehittävät äkkiä jonkun muodikkaan trauman. Nykyään kun sellainen pitää kaikilla olla. Asiaan kuuluvasti se trauma on aina muiden aiheuttama, useimmiten omien läheisten.
Mullakin on trauma enkä mistään hinnasta suostuisi siitä luopumaan. Mihin muka sitten voisi vedota, kun on käyttäytynyt typerästi.
Ei noin huono trollaaminen mene kenellekään läpi. Traumat aiheuttavat valtavaa kärsimystä ja ihmiset suhtautuvat lähtökohtaisesti niistä kärsiviin ihmisiin todella ikävällä tavalla.
Jos ne "kärsivät ihmiset" on samanlaisia kuin tässä ketjussa, niin en todellakaan ihmettele!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ongelmaisiahan tänä aikana syntyneiden vanhemmat ovat. Mielenterveysongelmat esimerkiksi ovat niin kovan luokan tabu, että minua ovat vanhemmat yrittäneet estää hakeutumasta masennuksen takia hoitoon aivan ihmeellisillä väitteillä. Ilmeisesti lapsen käynnit terapiassa koettiin jotenkin hävettävinä.
- kasarityttö
Varmaan niinkin.
Ja sitten on vielä sellainen juttu, että sun vanhemmat on vielä kasvaneet aikana, jolloin kaikki apu oli varattu vain ihan suurimmassa tarpeessa oleville, ihan päivähoitopaikoista ja sosiaalietuuksista alkaen. Ja se, jos joutui jotain yhteiskunnan tukea käyttämään ei ollut ’oikeus’ vaan suuri ’nolous’. Tämäkin voi vaikuttaa - he ajattelivat, että on paljon ihmisiä jolle se terapian tarve on paljon suurempi, ne resurssit pitää säästää niille.T. Eräs, jonka äiti ei voinut mennä näyttämään murtunutta kättään lauantaina päivystykseen, koska se on varattu HÄTÄtapauksille, vaan vasta maanantaina terveyskeskukseen, ja kun hänen piti mennä yöllä sairaalaan, soitti hän tietenkin minut kuskiksi, koska ambulanssit on vain akuutteja hätätapauksia varten.
Vanhempani ovat pistäneet lapsensa pellolle heti yo-kirjoitusten jälkeen, koska mieltävät että yhteiskunnan on täysi-ikäisestä lapsesta huolehdittava eikä heidän (maksavathan he sentään veroja). Kotiin ei missään tapauksessa olisi saanut jäädä vanhempien riesaksi eikä mitään rahallista apua opiskeluaikana vanhemmilta saanut. Ellei opiskelupaikkaa olisi löytynyt nopeasti, niin sanottiin suoraan että pitää lähteä vaikka ulkomaille hoitamaan lapsia.
- kasarityttö
No hui kamala! Ihan hirveetä!!! Kyllä täytyy sanoa että Kyllä mä ymmärrän, että sulla on traumoja !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aina luullut olevani ainoa mutta en olekaan. Tunnekylmät vanhemmat. Fyysistä ja henkistä väkivaltaa.
Sota aiheuttanut varmasti tämän sukupolvien pilalle menemisen. Mutta silti en ymmärrä, mikseivät omat vanhempani osanneet toimia toisin, koska itsekin osaan. En k o s k a a n voisi pahoinpidellä lapsiani fyysisesti enkä henkisesti.
N82
Ehkä sun vanhemmat teki jotain paremmin kuin hänen vanhempansa olivat tehneet.
Traumaattisia lapsuuksia on ollut jo ennen 80- ja 90-lukua. Niistä ei juuri puhuttu, niistä ei sallittu tietää, niihin ei saanut apua. Edellisten sukupolvien kaameudet valahtivat sellaisenaan seuraaville ja sitä seuraaville. On loistava asia, jos edelliset sukupolvet ovat kasvattaneet vihdoin sukupolvia, joiden ihmisillä on oikeus ymmärtää omia traumojaan, hakea niihin apua, tiedostaan omat rajansa ja pyrkiä toimimaan omien lastensa kanssa toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ongelmaisiahan tänä aikana syntyneiden vanhemmat ovat. Mielenterveysongelmat esimerkiksi ovat niin kovan luokan tabu, että minua ovat vanhemmat yrittäneet estää hakeutumasta masennuksen takia hoitoon aivan ihmeellisillä väitteillä. Ilmeisesti lapsen käynnit terapiassa koettiin jotenkin hävettävinä.
- kasarityttö
Varmaan niinkin.
Ja sitten on vielä sellainen juttu, että sun vanhemmat on vielä kasvaneet aikana, jolloin kaikki apu oli varattu vain ihan suurimmassa tarpeessa oleville, ihan päivähoitopaikoista ja sosiaalietuuksista alkaen. Ja se, jos joutui jotain yhteiskunnan tukea käyttämään ei ollut ’oikeus’ vaan suuri ’nolous’. Tämäkin voi vaikuttaa - he ajattelivat, että on paljon ihmisiä jolle se terapian tarve on paljon suurempi, ne resurssit pitää säästää niille.T. Eräs, jonka äiti ei voinut mennä näyttämään murtunutta kättään lauantaina päivystykseen, koska se on varattu HÄTÄtapauksille, vaan vasta maanantaina terveyskeskukseen, ja kun hänen piti mennä yöllä sairaalaan, soitti hän tietenkin minut kuskiksi, koska ambulanssit on vain akuutteja hätätapauksia varten.
Vanhempani ovat pistäneet lapsensa pellolle heti yo-kirjoitusten jälkeen, koska mieltävät että yhteiskunnan on täysi-ikäisestä lapsesta huolehdittava eikä heidän (maksavathan he sentään veroja). Kotiin ei missään tapauksessa olisi saanut jäädä vanhempien riesaksi eikä mitään rahallista apua opiskeluaikana vanhemmilta saanut. Ellei opiskelupaikkaa olisi löytynyt nopeasti, niin sanottiin suoraan että pitää lähteä vaikka ulkomaille hoitamaan lapsia.
- kasarityttö
Ymmärrän, että perustelet tällä, että heidän mielestään on ok käyttää yhteiskunnan tukia. Mutta silti, tuo on ihan normikäytöstä. Miksi terve nuori aikuinen saisi ’maata kotona’ ja miksi vanhempien pitäisi nostaa opiskelijan elintasoa kun yhteiskunta kerran tarjoaa kelvollisen tukiverkoston, jotta jokainen pystyy kouluttautumaan.
On vanhemmilta aivan oikein antaa potku persuuksille ja kertoa, että itsensä kuuluu elättää/kuuluu opiskella ja hankkia itselleen hyvä tulevaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aina luullut olevani ainoa mutta en olekaan. Tunnekylmät vanhemmat. Fyysistä ja henkistä väkivaltaa.
Sota aiheuttanut varmasti tämän sukupolvien pilalle menemisen. Mutta silti en ymmärrä, mikseivät omat vanhempani osanneet toimia toisin, koska itsekin osaan. En k o s k a a n voisi pahoinpidellä lapsiani fyysisesti enkä henkisesti.
N82
Ei, kuule tuntuu, että koko ikäluokkamme on täysin traumatisoitunut lapsuudessaan. Miksi 50-luvulla syntyneet vanhemmat olivat näin vaikeita??
Voimaa sinulle, hyvin olet pärjännyt.
-ap
Kuvailemasi olosuhteet eivät välttämättä aiheuta ongelmia, vaan se asenne, joka perheessä on yleisesti ottaen vallinnut.
Jos 50-luvulla syntyneet vanhemmat tosiaan ovat vaikeita, yhtenä syynä saattaa olla se, että he olivat toisen maailmansodan jälkeen syntyneitä. Suomessa oli silloin kova jälleenrakennus meneillään. Ehkä se tarkoitti useammin myös vastasyntyneen "hylkäämistä" hoitajalle? En tiedä. Mutta sen tiedän, että Suomessa on jonkin verran kannatettu metodeja, joita natsisaksassa suosittiin vauvojen käsittelyssä. Vai ovatko vaikeudet jo aiempaa perua, kun Suomella oli omat sotansa ja kova ruokapula? Ei siitä niin kauan ole, puhutaan monien kohdalla vain isovanhemmista!
Totta tuo natsijuttu! En muista ikinä olleeni vanhempieni sylissä tai että olisi hemmoteltu (synt. 50-luvulla). Omiani kyllä ymmärsin pitää sylissä ihan liikaakin (ohjeistuksesta huolimatta) mutta ihania lapsia ja tasapainoisia aikuisia niistä tuli:))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sellaistaelämäon kirjoitti:
Miten olisi LAMA!
Se iski korkealta ja kovaa. Tiedän paljon ikäisiäni juuri 80 ja 90 syntyneitä, joilla oli kova lapsuus paljolti laman takia. Meni kodit, meni vanhempien mielenterveys, eroja ja työttömyyttä, velkaa velkaa ja lisää velkaa.Eikä ne 80 ja 90 luvun lapsien vanhemmatkaan ihan helpolla ole omassa lapsuudessaan päässeet sodan runtelemien vanhempien kasvattamina kun kaikesta oli puutetta.
Silti jos historiaa katsotaan niin se taitaa olla kyllä sääntö eikä poikkeus että on kurja lapsuus. Ennen ollut perhe, suku ja pienet vaatimuksen yhteiskunnalla. Aina ollut kaikille töitä siellä omalla peltotilkulla tai isomman talon pellolla tehdä taksvärkkiä. Nykyään oon vaan teknologiaa lohtuna ja toimettomuutta.
Mistä sodasta te täällä puhutte?
Mulla on kaksi 90-luvulla syntynyttä lasta. Kyllä mä toivon, ettei ne nyt ainakaan omaa lapsuuttaan traumaattiseksi analysoi sen takia, että heidän isovanhemmat on aikanaan kasvaneet sodanjälkeisessä yhteiskunnassa ? (Itse olen syntynyt -67, enkä kyllä ainakaan heti muista mitään sotaa mihin voisitte viitata? Israelin kolmen päivän sota?)
Sodan kieppeillä tai vuosia jälkeenkin syntyneillä on monella ollut kotona sodassa päästään seonnut isä. Etäinen tai arvaamaton vanhempi vaikuttaa tietenkin siihen, millaisen kuvan lapsi saa maailmasta ja omasta itsestään. Eiväthän ne pommitukset ja vihollisen tuijottava silmä sinällään periydy kenellekään, mutta lapseen vaikuttaa koko elämänsä se, jos vanhempi käyttäytyy epäjohdonmukaisesti.
Joo joo. Mutta miten ihmeen monta sukupolvea se traumatisoitunut pappa siellä asuu?
Omat isovanhempani ovat eläneet sota-ajan ja traumatisoituneen siitä, epäilemättä syystä.
Oma äitini syntyi 1939 , isäni 1940 - he ovat näitä ’sodasta palanneiden traumatisoimia’.
Me lapset olemme syntyneet 60-luvulla - loki muu asia saattoi traumatisoida, mutta sodassa traumatisoituneita isovanhempia ei juurikaan enää sinne lasten perheisiin otettu asumaan jne.
Omat lapset syntyivät 90-luvulla. Heistä vanhin oli 1v kun viimeinen minun isovanhemmistani kuoli. Miehen isovanhemmat olivat jo kaikki kuolleet sitä ennen. En kyllä oikein keksi mistä traumoista minun lasteni kohdalla enää kannattaa tai voi SOTAA syyttää. Eiköhän me tuon ajan vanhemmat ja yhteiskunta löytäneet ihan omat keinomme traumatisoida lapsemme...Ja oikeasti, jos joku nyt vaikkapa väittää, että se että minä juon ja hakkaan lapsiani johtuu Meidän Suvun talvisodan traumoista niin keksikää uusi tekosyy käytöksellenne!
Hohhoijaa. Ei sen papan tarvitse lapsenlapsiaan edes tavata, jotta trauma siirtyy. Hänen lapsensa on jo saanut epäterveen isäsuhdekokemuksen ja todennäköisesti samalla myös kummallisen käsityksen äidin ja isän suhteesta. On vaikeaa olla hyvä vanhempi omalle lapselleen, jos on saanut aivan tärähtäneen kokemuksen vanhemmuudesta ollessaan itse lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ongelmaisiahan tänä aikana syntyneiden vanhemmat ovat. Mielenterveysongelmat esimerkiksi ovat niin kovan luokan tabu, että minua ovat vanhemmat yrittäneet estää hakeutumasta masennuksen takia hoitoon aivan ihmeellisillä väitteillä. Ilmeisesti lapsen käynnit terapiassa koettiin jotenkin hävettävinä.
- kasarityttö
Varmaan niinkin.
Ja sitten on vielä sellainen juttu, että sun vanhemmat on vielä kasvaneet aikana, jolloin kaikki apu oli varattu vain ihan suurimmassa tarpeessa oleville, ihan päivähoitopaikoista ja sosiaalietuuksista alkaen. Ja se, jos joutui jotain yhteiskunnan tukea käyttämään ei ollut ’oikeus’ vaan suuri ’nolous’. Tämäkin voi vaikuttaa - he ajattelivat, että on paljon ihmisiä jolle se terapian tarve on paljon suurempi, ne resurssit pitää säästää niille.T. Eräs, jonka äiti ei voinut mennä näyttämään murtunutta kättään lauantaina päivystykseen, koska se on varattu HÄTÄtapauksille, vaan vasta maanantaina terveyskeskukseen, ja kun hänen piti mennä yöllä sairaalaan, soitti hän tietenkin minut kuskiksi, koska ambulanssit on vain akuutteja hätätapauksia varten.
Vanhempani ovat pistäneet lapsensa pellolle heti yo-kirjoitusten jälkeen, koska mieltävät että yhteiskunnan on täysi-ikäisestä lapsesta huolehdittava eikä heidän (maksavathan he sentään veroja). Kotiin ei missään tapauksessa olisi saanut jäädä vanhempien riesaksi eikä mitään rahallista apua opiskeluaikana vanhemmilta saanut. Ellei opiskelupaikkaa olisi löytynyt nopeasti, niin sanottiin suoraan että pitää lähteä vaikka ulkomaille hoitamaan lapsia.
- kasarityttö
Ymmärrän, että perustelet tällä, että heidän mielestään on ok käyttää yhteiskunnan tukia. Mutta silti, tuo on ihan normikäytöstä. Miksi terve nuori aikuinen saisi ’maata kotona’ ja miksi vanhempien pitäisi nostaa opiskelijan elintasoa kun yhteiskunta kerran tarjoaa kelvollisen tukiverkoston, jotta jokainen pystyy kouluttautumaan.
On vanhemmilta aivan oikein antaa potku persuuksille ja kertoa, että itsensä kuuluu elättää/kuuluu opiskella ja hankkia itselleen hyvä tulevaisuus.
Tarkoitin lähinnä sitä, että tätä taustaa vasten on outoa, että lapsen terapiaan hakeutumisesta vastustettiin, koska sitä ei missään vaiheessa maksettu vanhempien pussista. Toimeentulotuen hakeminen oli täysin ok, mutta terapia ei olisi ollut.
Meillä oli kotona ns. hyvin perinteinen kasvatus. Sai tukkapöllyä, luunappeja otsaan ja seisotettiin nurkassa. Tämä olisi ollut vielä ok, mutta kun huutia tuli täysin olemattomista asioista ja usein asioista, mitä ei edes ollut tehnyt. Se epäoikeudenmukaisuus jäi eniten vaivaamaan. Lisäksi henkinen väkivalta oli päivittäistä ja kerran oma isä kävi kurkkuun kiinni ja yritti kuristaa. Sitten kun vielä kodin ulkopuolella tuli koulukiusatuksi ja seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, niin kyllä soppa on valmis.
- 90-luvun lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ongelmaisiahan tänä aikana syntyneiden vanhemmat ovat. Mielenterveysongelmat esimerkiksi ovat niin kovan luokan tabu, että minua ovat vanhemmat yrittäneet estää hakeutumasta masennuksen takia hoitoon aivan ihmeellisillä väitteillä. Ilmeisesti lapsen käynnit terapiassa koettiin jotenkin hävettävinä.
- kasarityttö
Varmaan niinkin.
Ja sitten on vielä sellainen juttu, että sun vanhemmat on vielä kasvaneet aikana, jolloin kaikki apu oli varattu vain ihan suurimmassa tarpeessa oleville, ihan päivähoitopaikoista ja sosiaalietuuksista alkaen. Ja se, jos joutui jotain yhteiskunnan tukea käyttämään ei ollut ’oikeus’ vaan suuri ’nolous’. Tämäkin voi vaikuttaa - he ajattelivat, että on paljon ihmisiä jolle se terapian tarve on paljon suurempi, ne resurssit pitää säästää niille.T. Eräs, jonka äiti ei voinut mennä näyttämään murtunutta kättään lauantaina päivystykseen, koska se on varattu HÄTÄtapauksille, vaan vasta maanantaina terveyskeskukseen, ja kun hänen piti mennä yöllä sairaalaan, soitti hän tietenkin minut kuskiksi, koska ambulanssit on vain akuutteja hätätapauksia varten.
Vanhempani ovat pistäneet lapsensa pellolle heti yo-kirjoitusten jälkeen, koska mieltävät että yhteiskunnan on täysi-ikäisestä lapsesta huolehdittava eikä heidän (maksavathan he sentään veroja). Kotiin ei missään tapauksessa olisi saanut jäädä vanhempien riesaksi eikä mitään rahallista apua opiskeluaikana vanhemmilta saanut. Ellei opiskelupaikkaa olisi löytynyt nopeasti, niin sanottiin suoraan että pitää lähteä vaikka ulkomaille hoitamaan lapsia.
- kasarityttö
No hui kamala! Ihan hirveetä!!! Kyllä täytyy sanoa että Kyllä mä ymmärrän, että sulla on traumoja !
Repesin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aina luullut olevani ainoa mutta en olekaan. Tunnekylmät vanhemmat. Fyysistä ja henkistä väkivaltaa.
Sota aiheuttanut varmasti tämän sukupolvien pilalle menemisen. Mutta silti en ymmärrä, mikseivät omat vanhempani osanneet toimia toisin, koska itsekin osaan. En k o s k a a n voisi pahoinpidellä lapsiani fyysisesti enkä henkisesti.
N82
:D :D :D .D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D
Ei Suomessa ole ollut sotaa 80-90-luvuilla syntyneiden elinaikana. Ihan oikeasti, käyttäkää nyt niitä aivojanne. Älkääkä nyt alkako lässyttää jostain nomta sukupolvea kestäneistä "sotatraumoista" :D :D :D :D
Jos sota aiheuttaisi sellaisia traumoja, kaikissa muissa maissa oltaisiin paljon traumatisoituneempia kuin Suomessa. Tai sitten suomalaiset ovat todella paljon heikompaa tekoa kuin muut ihmiset.
Kuten sanoin, käyttäkää aivojanne. Yrittäkään pohtia oikeita syitä, älkää toistelko papukaijana typeriä sotajuttujanne.
Ylisukupolvinen traumatisoituminen on todellinen ilmiö, niin Suomessa kuin maailmalla. Ja traumatausta tekee juuri sen, että vakautuneissa olosuhteissa joku mitättömästä tuntuva asia laukaisee oireilua, ja 80- ja 90-luvun sukupolvet käsittelevät terapiassa sotasukupolvien käsittelemättä jääneitä traumoja. Ja hyvä että tekevät niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sellaistaelämäon kirjoitti:
Miten olisi LAMA!
Se iski korkealta ja kovaa. Tiedän paljon ikäisiäni juuri 80 ja 90 syntyneitä, joilla oli kova lapsuus paljolti laman takia. Meni kodit, meni vanhempien mielenterveys, eroja ja työttömyyttä, velkaa velkaa ja lisää velkaa.Eikä ne 80 ja 90 luvun lapsien vanhemmatkaan ihan helpolla ole omassa lapsuudessaan päässeet sodan runtelemien vanhempien kasvattamina kun kaikesta oli puutetta.
Silti jos historiaa katsotaan niin se taitaa olla kyllä sääntö eikä poikkeus että on kurja lapsuus. Ennen ollut perhe, suku ja pienet vaatimuksen yhteiskunnalla. Aina ollut kaikille töitä siellä omalla peltotilkulla tai isomman talon pellolla tehdä taksvärkkiä. Nykyään oon vaan teknologiaa lohtuna ja toimettomuutta.
Mistä sodasta te täällä puhutte?
Mulla on kaksi 90-luvulla syntynyttä lasta. Kyllä mä toivon, ettei ne nyt ainakaan omaa lapsuuttaan traumaattiseksi analysoi sen takia, että heidän isovanhemmat on aikanaan kasvaneet sodanjälkeisessä yhteiskunnassa ? (Itse olen syntynyt -67, enkä kyllä ainakaan heti muista mitään sotaa mihin voisitte viitata? Israelin kolmen päivän sota?)
Sodan kieppeillä tai vuosia jälkeenkin syntyneillä on monella ollut kotona sodassa päästään seonnut isä. Etäinen tai arvaamaton vanhempi vaikuttaa tietenkin siihen, millaisen kuvan lapsi saa maailmasta ja omasta itsestään. Eiväthän ne pommitukset ja vihollisen tuijottava silmä sinällään periydy kenellekään, mutta lapseen vaikuttaa koko elämänsä se, jos vanhempi käyttäytyy epäjohdonmukaisesti.
Joo joo. Mutta miten ihmeen monta sukupolvea se traumatisoitunut pappa siellä asuu?
Omat isovanhempani ovat eläneet sota-ajan ja traumatisoituneen siitä, epäilemättä syystä.
Oma äitini syntyi 1939 , isäni 1940 - he ovat näitä ’sodasta palanneiden traumatisoimia’.
Me lapset olemme syntyneet 60-luvulla - loki muu asia saattoi traumatisoida, mutta sodassa traumatisoituneita isovanhempia ei juurikaan enää sinne lasten perheisiin otettu asumaan jne.
Omat lapset syntyivät 90-luvulla. Heistä vanhin oli 1v kun viimeinen minun isovanhemmistani kuoli. Miehen isovanhemmat olivat jo kaikki kuolleet sitä ennen. En kyllä oikein keksi mistä traumoista minun lasteni kohdalla enää kannattaa tai voi SOTAA syyttää. Eiköhän me tuon ajan vanhemmat ja yhteiskunta löytäneet ihan omat keinomme traumatisoida lapsemme...Ja oikeasti, jos joku nyt vaikkapa väittää, että se että minä juon ja hakkaan lapsiani johtuu Meidän Suvun talvisodan traumoista niin keksikää uusi tekosyy käytöksellenne!
Hohhoijaa. Ei sen papan tarvitse lapsenlapsiaan edes tavata, jotta trauma siirtyy. Hänen lapsensa on jo saanut epäterveen isäsuhdekokemuksen ja todennäköisesti samalla myös kummallisen käsityksen äidin ja isän suhteesta. On vaikeaa olla hyvä vanhempi omalle lapselleen, jos on saanut aivan tärähtäneen kokemuksen vanhemmuudesta ollessaan itse lapsi.
Kuinka-monen-sukupolven-ajan??
Se että aina selitetään kaikki kelvoton vanhemmuus jollain muinaisilla suvussa olleilla sotatraumoilla rupeaa olemaan jo hieman kulunutta.
Kannattaisiko kuitenkin etsiä niitä syitä myös lähempää historiasta, kuten LAMAt, Epäonnistumiset koulujärjestelmässä, 50/60-lukujen naisten emansipaatio (erityisesti se, että tuolloin moni vielä ’joutui’ Vanhemmaksi kun ehkäisy oli varmojen päivien laskemista ja abortti onnistui lähinnä henkarilla) , tuolloin ei vielä ollut yhteiskunnallisesti hyväksyttävää erota oli toinen millainen juoppo hakaaja tahansa, eikä edes kovin mahdollista, koska tuet olivat olemattomat.. jne.
Ja sitten taas laskea omat kiitollisuuden aiheensa. Kyllä meillä täällä Suomessa nyt oikeasti on varsin paljon asioita, mitkä ovat ihan superhyvim ja ainakin periaattessa mahdollistavat hyvän vanhemmuuden!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aina luullut olevani ainoa mutta en olekaan. Tunnekylmät vanhemmat. Fyysistä ja henkistä väkivaltaa.
Sota aiheuttanut varmasti tämän sukupolvien pilalle menemisen. Mutta silti en ymmärrä, mikseivät omat vanhempani osanneet toimia toisin, koska itsekin osaan. En k o s k a a n voisi pahoinpidellä lapsiani fyysisesti enkä henkisesti.
N82
Ehkä sun vanhemmat teki jotain paremmin kuin hänen vanhempansa olivat tehneet.
Traumaattisia lapsuuksia on ollut jo ennen 80- ja 90-lukua. Niistä ei juuri puhuttu, niistä ei sallittu tietää, niihin ei saanut apua. Edellisten sukupolvien kaameudet valahtivat sellaisenaan seuraaville ja sitä seuraaville. On loistava asia, jos edelliset sukupolvet ovat kasvattaneet vihdoin sukupolvia, joiden ihmisillä on oikeus ymmärtää omia traumojaan, hakea niihin apua, tiedostaan omat rajansa ja pyrkiä toimimaan omien lastensa kanssa toisin.
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Mulla molemmat vanhemmat on alkkiksia, olivat myös hyvin väkivaltaisia toisiaan kohtaan. Muistan poliisin käyneen meillä useasti ja muistan lapsena siivonneeni verta seiniltä ja lattialta.
En kuitenkaan koe olevani mitenkään traumatisoitunut. En ole tarvinnut terapiaa, olen pärjännyt koulussa ja töissä, jopa taloudellisilla mittareilla minulla on mennyt ihan hyvin. Olen käsitellyt lapsuuteni tapahtumat itsenäisesti ja minulla on jopa ihan hyvät välit vanhempiini.
Tiedän, että olemme kaikki erilaisia ja se, että minä olen pärjännyt, ei tarkoita sitä että muidenkin täytyisi. Jotenkin silti korpeaa, kun lähipiirissä on alkanut olemaan ihmisiä joiden lapsuus menee yllättäen taannehtivasti pilalle jostain hyvinkin pienestä seikasta. Ihan kuin nykypäivänä ei saisi olla onnellinen ja traumaton, mutta toisaalta omalle väsymiselle ja hetkelliselle heikkoudelle pitäisi olla painavat perusteet.
Vm. 87
En tiedä millaisessa elämäntilanteessa nämä lähipiirissäsi olevat ihmiset ovat, mutta minä ymmärsin omat traumani vasta kun tulin vanhemmaksi. Enkä edes esikoisen kohdalla, vaan kolmannen lapsen, tyttäreni kohdalla. Ymmärsin omista tunteista lastani kohtaan paremmin, miten oma äitini koki minut. Tavallaan se suuri suru ja pettymys iski - minulla ei koskaan ollut rakastavaa, kannustavaa ja lempeää äitiä. Piti tehdä ihan suoraan sanottuna surutyö asiasta. Tiedän myös useamman kaverin, joille oman lapsen uhmaikä on ollut se hetki, jolloin itse on alkanut oireilla. Tulee väkivaltaisia ajatuksia ja tunne, että itse on kuin painekattila. Onko ihmekään, kun omat tunteet on samassa iässä tukahdutettu tukkapöllyn alle?
Tunnistan sinun kirjoituksesta sen, että itse pidin itseäni traumattomana ja "selviäjänä", mutta muiden herkkyys ja "kipuilu" ärsytti. Silloin kun toisen tunteet ärsyttävät, niin se on merkki siitä että itselläsi on vielä käsiteltävää. Ns. kovan kuoren alla oleminen ei suinkaan ole merkki siitä, että on vielä sinut itsensä ja lapsuutensa kanssa.
Trauma sana on vähän huono. Ihmiset tarkoittavat sillä eri asioita. Joku saattaa sanoa, että ei ole traumoja vaikka pahoinpideltiin lapsena. Mutta sitten itse äitinä joko on (lievästi henkisesti tai fyysisesti) väkivaltainen lastaan kohtaan tai päinvastoin - ei osaa ollenkaan pitää rajoja lapselle, sillä ei "uskalla" kohdata lapsensa kiukkua. Eikä hän itse yksinkertaisesti osaa yhdistää lapsuutta nykytoimintaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ongelmaisiahan tänä aikana syntyneiden vanhemmat ovat. Mielenterveysongelmat esimerkiksi ovat niin kovan luokan tabu, että minua ovat vanhemmat yrittäneet estää hakeutumasta masennuksen takia hoitoon aivan ihmeellisillä väitteillä. Ilmeisesti lapsen käynnit terapiassa koettiin jotenkin hävettävinä.
- kasarityttö
Varmaan niinkin.
Ja sitten on vielä sellainen juttu, että sun vanhemmat on vielä kasvaneet aikana, jolloin kaikki apu oli varattu vain ihan suurimmassa tarpeessa oleville, ihan päivähoitopaikoista ja sosiaalietuuksista alkaen. Ja se, jos joutui jotain yhteiskunnan tukea käyttämään ei ollut ’oikeus’ vaan suuri ’nolous’. Tämäkin voi vaikuttaa - he ajattelivat, että on paljon ihmisiä jolle se terapian tarve on paljon suurempi, ne resurssit pitää säästää niille.T. Eräs, jonka äiti ei voinut mennä näyttämään murtunutta kättään lauantaina päivystykseen, koska se on varattu HÄTÄtapauksille, vaan vasta maanantaina terveyskeskukseen, ja kun hänen piti mennä yöllä sairaalaan, soitti hän tietenkin minut kuskiksi, koska ambulanssit on vain akuutteja hätätapauksia varten.
Vanhempani ovat pistäneet lapsensa pellolle heti yo-kirjoitusten jälkeen, koska mieltävät että yhteiskunnan on täysi-ikäisestä lapsesta huolehdittava eikä heidän (maksavathan he sentään veroja). Kotiin ei missään tapauksessa olisi saanut jäädä vanhempien riesaksi eikä mitään rahallista apua opiskeluaikana vanhemmilta saanut. Ellei opiskelupaikkaa olisi löytynyt nopeasti, niin sanottiin suoraan että pitää lähteä vaikka ulkomaille hoitamaan lapsia.
- kasarityttö
No hui kamala! Ihan hirveetä!!! Kyllä täytyy sanoa että Kyllä mä ymmärrän, että sulla on traumoja !
Repesin!
Valitsi, pystyt naureskelemaan sille, että kotona lasta hakataan. Todella hienon ihmisen merkki.
Mullakin on trauma enkä mistään hinnasta suostuisi siitä luopumaan. Mihin muka sitten voisi vedota, kun on käyttäytynyt typerästi.