Millainen on tuntemasi ikisinkkunainen?

Tuntemani ikisinkku on takertuja. Jos mies osoittaa kiinnostusta, alkaa pommitus tekstiviestein, whatsappin kautta ja järkyttävä stalkkaaminen. Tämän ikisinkun ihastukset ovat myös omituisia, hän lähestyy varattuja miehiä ja loukkaantuu verisesti kun ei saakaan vastakaikua.

Älykäs, herkkä ja vapaudenhaluinen

Täällä taas parisuhdenormi kukoistaa. Oletukset siitä että kaikki haluaa parisuhteen ja asenne että keskinkertainenkin sellainen olisi parempi kuin yksinolo....

Luin vastikään reportaasia pakolaisleirin synnytysten hoidosta ja mietin että moni noista naisista eläisi varmaan mieluummin vanhapiika-elämää mutta kun elatuksen saamiseksi on avioiduttava jonkun miehen kanssa ja sitten vielä annettava sille aina kun se haluaa joten kakaroita tulee paljon vaikka niiden elättäminen ja ruokkiminen ei häävisti onnistu niin huonoissa oloissa. Suomessakin tilanne on vielä sata vuotta sitten ollut aika vastaava, lukuunottamatta parempia perheitä joissa tyttärillä oli ehkä mahdollisuus lähteä opiskelemaan ja näin päästä ansaitsemaan oma elantonsa.

Minä olen valitettavasti tuollainen 30-v ikisinkuksi jäänyt :( Ei ole montaa päivää vuodessa kun en miettisi ja vertailisi itseäni naisiin jotka seurustelevat että MIKÄ mussa on niin erilaista ettei kukaan kiinnostu minusta. Mitä tein/teen väärin ja olisinko voinut tehdä jotain aikanaan toisin että olisin saanut kokea rakkauden... nyt on liian myöhäistä enää.

Minä. Vapaaehtoisesti ikisinkku.

Erittäin itsenäinen, en siedä liimautujia enkä roikkujia. On mahdoton löytää kumppania joka olisi tarpeeksi itsenäinen ja sietäisi sitä toiselta. Ei mitään sitomista ja kyttäilyä. Rehellisyys. Ei tietenkään alko-ongelmaa eikä tarvetta muutenkaan tarttua pulloon.

Ei typerää mustasukkaisuutta siitä että toisella on omakin elämä, omat ystävät, menot ja mielenkiinnon kohteet. Kunnioittaisi sitä että vaadin paljon omaa tilaa. Minulla on tarve olla yksin ja rauhassa, mutta myös sitten se sosiaalinen puoli. Vaadin potensiaalilta kumppanilta hyvää tervettä itsetuntoa kestämään erossa oloa ja sitä, että en halua asua yhdessä.

Itselläni on tarjottavana ehdoton rehellisyys uskollisuus ja lojaalisuus henkilöä kohtaan jonka tunnen sielunkumppanikseni. Olen avoin ja utelias kaikelle uudelle, auttavainen ja anteliaskin. Rakastan eläimiä ja niin pitäisi kumppanikin tehdä. Ei lapsia. 

Tällaista henkilöä on lähes mahdoton löytää. Ehkä joku vanhempi elämää nähnyt ja oppinut mies, jolle elämänviisautta on karttunut? Etsimässä en ole sillä olen varsin onnellinen nykyiseen elämääni, mutta jos se ihme tapahtuisi että joku elämääni ilmestyisi, kenties antaisin mahdollisuuden?

Mulla on kaksi ikisinkkukaveria. Molemmat ovat erittäin kauniita, fiksuja ja hyvässä työssä. Toinen on erittäin voimakas persoona ja asiat pitäisi mennä hänen mukaansa, ja tuo on tuottanut ongelmia miesten kanssa. Toinen on oikein miellyttävä, mutta hän on tyytyväinen sinkkuna. Jos kolahtaa sitten kolahtaa. 

Minkä ikäistä voi nimittää ikisinkuksi ja mikä se määritelmä muutenkin on? Joku tälläkin palstalla kirjoittanut oli kaksi lasta avioliitossa tehneenä eronneena kolmevitosena omasta mielestään ikisinkku. Ei nyt kai sentään?

Minä olen käsittääkseni ikisinkku, koska olen yli viisikymmentä enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Missä muiden rajat kulkevat?

28 -vuotias, pitkä ja hoikka, mallimaisen kaunis, lunnollinen, rauhallinen, luova, fiksu, ystävällinen, lempeä, huumorintajuinen, avarakatseinen, vahva ja itsenäinen. Puolustaa ja auttaa aina läheisiään. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas parisuhdenormi kukoistaa. Oletukset siitä että kaikki haluaa parisuhteen ja asenne että keskinkertainenkin sellainen olisi parempi kuin yksinolo....

Luin vastikään reportaasia pakolaisleirin synnytysten hoidosta ja mietin että moni noista naisista eläisi varmaan mieluummin vanhapiika-elämää mutta kun elatuksen saamiseksi on avioiduttava jonkun miehen kanssa ja sitten vielä annettava sille aina kun se haluaa joten kakaroita tulee paljon vaikka niiden elättäminen ja ruokkiminen ei häävisti onnistu niin huonoissa oloissa. Suomessakin tilanne on vielä sata vuotta sitten ollut aika vastaava, lukuunottamatta parempia perheitä joissa tyttärillä oli ehkä mahdollisuus lähteä opiskelemaan ja näin päästä ansaitsemaan oma elantonsa.

No, elän kyllä parisuhdenormin ulkopuolella ja olen pääosin tyytyväinen mutta en ole immuuni niille pienille pistoille joita joko itse tai muut minulle aiheuttavat... Kun istun kahvilassa yksin pariskuntien / perheiden keskellä, kun kaikkein vapaamielisimmät kaverini kyselevät minulta vuodesta toiseen että "onks mitään miesjuttuja", ym. Ei sitä pääse pakoon. Joskus heikkoina hetkinä mietin sitä että pitääkö koko maailma mua säälittävänä, vaikka asiani ovatkin kaikin puolin "hyvin".

-ap

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäistä voi nimittää ikisinkuksi ja mikä se määritelmä muutenkin on? Joku tälläkin palstalla kirjoittanut oli kaksi lasta avioliitossa tehneenä eronneena kolmevitosena omasta mielestään ikisinkku. Ei nyt kai sentään?

Minä olen käsittääkseni ikisinkku, koska olen yli viisikymmentä enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Missä muiden rajat kulkevat?

Mun mielestä melkein minkäikäistä vain, kyse on subjektiivisesta kokemuksesta. Ehkä 25-vuotias on vähän nuori tähän kategoriaan... mutta siinäkin ikäluokassa voi olla niitä jotka kokevat itsensä ikisinkuiksi jos koskaan ei oikein nappaa missään. Itselläni on kyllä "napannut" mutta ei niistä jutuista oikein ole mitään tullut, eli ehkä jonkun mielestä minua ei voi laskea ikisinkkukategoriaan, mutta minä pidän itseäni sellaisena, en koe että olen koskaan elänyt elämänkumppanin kanssa.

-ap

Tuntemiani ikisinkkunaisia yhdistää älyllisyys ja kiinnostuneisuus henkisistä asioista ja taiteesta, mutta on myös erottavia tekijöitä: osa heistä on hyvin pessimistisiä ja osa hyvin optimistisia. Pessimistit ovat tyytymättömiä myös sinkkuna olemiseen, optismistit näkevät siinä hyviä puolia.

Faith kirjoitti:

Tuntemiani ikisinkkunaisia yhdistää älyllisyys ja kiinnostuneisuus henkisistä asioista ja taiteesta, mutta on myös erottavia tekijöitä: osa heistä on hyvin pessimistisiä ja osa hyvin optimistisia. Pessimistit ovat tyytymättömiä myös sinkkuna olemiseen, optismistit näkevät siinä hyviä puolia.

Tämä on ollut hyvä ketju. Odotin paljon negatiivisempia kommentteja, mutta täällä ikisinkut on nähty lähinnä positiivisessa valossa. Kiitos näistä!

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaunis,ahkera , työssäkäyvä, liikunnallinen, harrastava, kaksi lasta yksin kasvattanut erottuaan. Elänyt jo 20v uotta sinkkuna. Moni yrittänyt kyllä.

Entäpä ne sinun huonot puolesi?

En ole tuo edellinen, mutta en ymmärrä vastaustasi. Pitikö tässä ketjussa luetella vain huonoja ominaisuuksia? Meinaatko, että jos tuo edellinen olisi lisännyt listaansa esim. "huono iho", niin sitten sinä olisit voinut siitä suoraan päätellä syyn sinkkuuteen.

Kaikilla kuitenkin on niitä huonoja puolia, ja silti joillain on kumppani. Eli "huonot puolet" eivät ole yksistään syy kenenkään sinkkuuteen eikä ihmistä voi niiden perusteella lokeroida. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen käsittääkseni ikisinkku, koska olen yli viisikymmentä enkä ole koskaan ollut parisuhteessa. Missä muiden rajat kulkevat?

Hyvä kysymys. Minä voisin laittaa rajan jonnekin kolmenkympin tietämille. Jos on siihen mennessä kovasti yrittänyt saada parisuhteen, siinä onnistumatta, niin voi kutsua itseään ikisinkuksi. Tosin, mitään estettä ei ole, etteikö hän voisi hyvinkin saada vielä kumppanin, tai useamman, jos vielä yrittää. 

Sillä on merkitystä, mitä ihminen tekee asian eteen. En oikein kestä niitä, jotka katkerana tilittävät asiasta, mutta nysväävät vain yksikseen yrittämättä mitään. Ei kukaan tule kotoa hakemaan. Jos taas on sinut sinkkuutensa kanssa eikä aio suhteeseen mistään hinnasta, niin sitten voi sanoa olevansa ikisinkku vaikka jo 20-vuotiaana. 

Tosi kiva tyyppi! Huumorintajua löytyy ainakin 😀 On seurustellut joskus parikymppisenä sosiaalisten paineiden takia. Ei ollut hänen juttunsa. Hän viihtyy harrastuksensa parissa, eikä kuulemma juurikaan kaipaa ihmisten seuraa. Ei kuulemma ole aikeissa ryhtyä parisuhteeseen. Mun muksut on hulluna häneen! Omia ei ole koskaan kuulemma halunnut, minun lapsista on kuulemma tarpeeksi seuraa.

En osaa edes kuvitella häntä parisuhteeseen. Hän on sellainen vapaa sielu, haluaa mennä ja tulla omaan tahtiinsa.

Hmmm....muistaakseni hän oli jostain Aurajoelta.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen valitettavasti tuollainen 30-v ikisinkuksi jäänyt :( Ei ole montaa päivää vuodessa kun en miettisi ja vertailisi itseäni naisiin jotka seurustelevat että MIKÄ mussa on niin erilaista ettei kukaan kiinnostu minusta. Mitä tein/teen väärin ja olisinko voinut tehdä jotain aikanaan toisin että olisin saanut kokea rakkauden... nyt on liian myöhäistä enää.

Öö... millä mittarilla 30 on "liian myöhäistä"? T: uus-sinkku 46

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Tuntemiani ikisinkkunaisia yhdistää älyllisyys ja kiinnostuneisuus henkisistä asioista ja taiteesta, mutta on myös erottavia tekijöitä: osa heistä on hyvin pessimistisiä ja osa hyvin optimistisia. Pessimistit ovat tyytymättömiä myös sinkkuna olemiseen, optismistit näkevät siinä hyviä puolia.

Tämä on ollut hyvä ketju. Odotin paljon negatiivisempia kommentteja, mutta täällä ikisinkut on nähty lähinnä positiivisessa valossa. Kiitos näistä!

-ap

Ikisinkkuuden positiivisin puoli on se, että auttaa maapallon väestöräjähdyksessä.

Lasten tekeminen on huonoin syy pariutumiseen.

Mutta monella hormonit "pakottaa" siihen, ympäristön paineista puhumattakaan.

Onneksi yleinen ilmapiiri on muuttumassa ja tajutaan ettei parin löytäminen ole elämän tarkoitus.

40+. Erittäin älykäs (Mensan jäsen) mutta tylsä ja hymytön, ylipainoinen, tätimäisesti pukeutuva. Kiinnostunut lähinnä muutamista erikoisista harrastuksista. Elää kissojen kanssa yksiössä.

37v. Urheilullinen, menestynyt, nätti. Todella maskuliininen luonne. Hakee "vertaistaan miestä jota katsoa ylöspäin" mutta ymmärrettävästi kukaan menestyjäurheilijakomistus ei halua elämänkumppaniksi kollegaa ja kilpakumppania. Pyöri aika pitkään 10+ miesten viikonloppurakastajattarena, kunnes tajusi että homma jää siihen ja julisti ettei halua miestä.

31v. Koulutettu, fiksu, uranainen. Tavallisen näköinen ja ruumiinrakenteeltaan pyöreä. Pettynyt siihen ettei palkintona menestyksestä tullutkaan haluttua parisuhdetta jossa kaksi menestyjää yhdistävät voimansa ja elävät tasokasta elämää tyylikkäästi sisustetussa kaupunkiasunnossa. Kuvitteli oikeasti että koulutus ja titteli auttaisivat. Katkeroitui lopullisesti kun Tinderissä kouluttamattomat miehet laittoivat viestiä, mutta komeila ja menestyviltä tuli kiitos ei.

60+. Ikäisekseen nätti ja hoikka, johtavassa asemassa. Laskenut rimaa tajuttuaan ettei saa toimitusjohtajaa joka on häntäkin korkeammassa asemassa. Harmi kyllä on perfektionisti, neurootikko ja pahimman luokan nalkuttaja jota yksikään mies ei jaksa kauaa.

25+. Ylipainoinen ja värittömän näköinen. Ei juuri ystäviä, joskin kiva ihminen jos vain teet aloitteen tutustumiseen. Haaveilee rockbändien laulajista, joiden seuraamiseen käyttää vapaa-aikansa.

 

Minusta tulee varmaan sellainen ikisinkku. Olen vasta melko nuori, mutta helppoa se kumppanin löytäminen ei kyllä tule olemaan. Jos tähän nyt rehellisesti kaikki kerron niin älkää pitäkö hulluna :) Ensin aloitan niistä tavallisista syistä eli olen aika introvertti ja ujo ihminen. Tämän takia on vaikeaa lähestyä uusia tyyppejä ja tutustuminen vie kauan aikaa. Minun on myös melko vaikeaa luottaa helposti toiseen ja tämä johtuu ikävistä aikaisemmista kokemuksista. Sitten ulkonäkö. En ole mikään kaunis ihminen ja todella "raskastekoinen" naiseksi ( en silti lihava). Leveät hartiat ja olen aika pitkä. Ja sitten se viimeinen isoin syy. Minulla on ollut jo ihan nuoresta asti ajatuksia, että haluaisin olla itsekin mies. Vielä nykyisin pukeudun melko tavallisesti, mutta tyyli muuttuu kokoajan enemmän "poikamaiseksi". En silti ole lesbo ja haluaisin miehen kanssa suhteeseen. En usko silti, että kiinnostan miehiä jos haluan olla vaan se "jätkä" muiden joukossa. Ja mitään "tavallista" naista ei minusta ikinä saa ja jos yrittäisin olla sellainen niin äkkiä sen huomaisi.  Kaikkien näiden seikkojen takia uskon, että vaikeaa tulee olemaan ( ollut jo ) ja en voi toisaalta vaatia, että kukaan selvä järkinen minut huolii :) Ja en ole mikään niin nuori enää, että menisi nuoruuden hullutuksiin. Tunnustus tehty.