Lue keskustelun säännöt.
Suhteesta tullut henkinen kidutuskammio
13.02.2019 |
Tarvitsen tsemppausta päästäkseni irti miesystävästäni.
Se tavallinen tarina: alkuun (ja vieläkin on sellaisia kausia) oli niin mukava ja huolehtivainen, mutta nyt on alkanut ilmetä jokin ei niin mukava puoli.
En tiedä, miten alottaisin kuvailemaan, mutta pitkä sepustus tulossa. No, ensinnäkin hän rakastaa puhua itsestään ja kuuntelen häntä aina, esitän lisäkysymyksiä, olen kiinnostunut, jne. Hän ei kuitenkaan miltei ikinä jaksa kuunnella, vastaavasti minua. Ei mitään, mitä haluaisin jakaa. Tuntuu kiusalliselta selittää jostain, kun toinen on täysin ilmeetön ja hymähtää lopuksi tympääntyneenä "jaa", eikä jatka aihetta millään tavalla.
Olen paljon hiljaisempi kuin ennen. Kerran kuitenkin kehaisin iloisena miehelleni, että ystäväni, joka on kova tekemään käsitöitä, on saanut kaupaksi jo useamman neuleen, että miten jollain onkin taito hyppysissään. Mieheni tuhahti ja oli sitä mieltä, että tuskin on saanut kaupaksi ja jos onkin saanut, se ei ole mikään saavutus ja minä kuulemma uskon kaiken niin helposti, että ystävänikin vain kusettavat minua. Harmistuin, että miksei hän koskaan voi sanoa mitään mukavaa. Tämä sillä seurauksella, että hän alkoi kiroilla ja karjua silmittömästi paiskaten lopuksi kaukosäätimen lattialle.
Yhä useammin hän lisäksi menee riitojen aikana henkilökohtaisuuksiin ja ivaa ja lyttää minulle tärkeitä, elämäniloa tuottavia asioita. Hän arvostelee kaikkea minussa: ammattiani, koulutustani, mielenkiinnonkohteitani, silmienväriä.. Tämä on varmaankin kaikkein raskainta tulla niin totaalisen haukutuksi. Jään aina alakynteen, koska en yksinkertaisesti pysty sanomaan rakastamalleni ihmiselle mitään niin loukkaavaa, mitä hän sanoo minulle. Hän on lisäksi todella pitkävihainen ja saattaa ignoorata minut täysin moneksi päiväksi. Lopulta aina minä yritän rakentaa sopua. Joskus (ja tätä nykyä yhä useammin) hänen leppymisensä vaatii, että myönnän olleeni väärässä. Tämän jälkeen hän yleensä vielä tekee minulle selväksi, ettei ikinä halua kuulla enää siitä tai tästä aiheesta, mikä nyt sitten kulloinkin on hänen raivonsa laukaissut. Voin todeta, että vähiin ovat käyneet puheenaiheet, joita minä saan ottaa esille. Kuulostaa järjettömältä, kun sanon sen "ääneen".
Lisäksi on kaikkea pientä nälvimistä jatkuvasti. Kun kerran tein hänelle ruokaa, hän sanoi: "Jos kerran haluat ilahduttaa, miksi katat tämän mallisen lasin, etkä tuollaista toista, josta mieluummin juon ja tiedät sen". Tai kerran sain pitkän saarnan siitä, kuinka olen niin aivoton, etten ymmärrä edes bussien aikatauluja, kun menin väärältä puolelta katua kyytiin. Tätä hän käyttää nykyisinkin usein esimerkkinä todistaakseen riidan aikana, ettei esimerkiksi koulutukseni vaadi älynlahjoja. Eipä mainitse eikä muista koskaan, että kyseinen bussiepisodi sattui, kun olin häntä varten lähtenyt töistä aiemmin, jotta ehtisin valmistella hänelle syntymäpäiväyllätyksen kotiin.
Onko mitään samoja kokemuksia kellään ja miten saitte kerättyä itsetuntonne rippeet ja lähdettyä?
Mieheni ei eroa halua, joka on paradoksaalista siihen nähden, millaisena ihmissaastana hän minua pitää.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että me tällaisessa suhteessa olevat emme ole turhautuneita?
Itse olen jotenkin lamaantunut ja passivoitunut. En näe tulevaisuutta valoisana ja toivoa täynnä. Ei ole voimia tai resursseja myöskään lähteä. Tapella omaisuudesta ym. Tässä siis olen ja ajelehdin eteenpäin päivä kerrallaan. Joskus on helpompia päiviä, joskus rankempia. Onneksi ei ole lapsia tässä kuviossa. Yritän olla ajattelematta, minkälaista olisi olla hyvän miehen kanssa. Sattuu liikaa ajatella. Ja mies käyttäytyy kuin tekisi mulle suurenkin palveluksen olemalla kanssani.
T. Yksi aiemmin ketjuun vastannutEikö tilanteeseesi siis auta yhtään mikään? Voisiko joku vanha ystävä tai läheinen sukulainen hakea sinut pois, jos itselläsi ei ole tahdonvoimaa pakata tavaroita ja etsiä omaa kotia? Oletko soittanut Nollalinjaan? He neuvovat myös henkisen väkivallan uhreja, vaikkei sinua vielä fyysisesti pahoinpideltäisi.
Poismuutto ei niin vain onnistu, kun on asuntolaina. Jota muuten joudun yksin maksamaan. Ei ole varaa siihen päälle maksaa vuokraa.
Asunto myydään erotessa.
Tiedän, muttei se hetkessä käy. Ja siihen asti olisi asuttava saman katon alla maailmanlopun tunnelmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että me tällaisessa suhteessa olevat emme ole turhautuneita?
Itse olen jotenkin lamaantunut ja passivoitunut. En näe tulevaisuutta valoisana ja toivoa täynnä. Ei ole voimia tai resursseja myöskään lähteä. Tapella omaisuudesta ym. Tässä siis olen ja ajelehdin eteenpäin päivä kerrallaan. Joskus on helpompia päiviä, joskus rankempia. Onneksi ei ole lapsia tässä kuviossa. Yritän olla ajattelematta, minkälaista olisi olla hyvän miehen kanssa. Sattuu liikaa ajatella. Ja mies käyttäytyy kuin tekisi mulle suurenkin palveluksen olemalla kanssani.
T. Yksi aiemmin ketjuun vastannutEikö tilanteeseesi siis auta yhtään mikään? Voisiko joku vanha ystävä tai läheinen sukulainen hakea sinut pois, jos itselläsi ei ole tahdonvoimaa pakata tavaroita ja etsiä omaa kotia? Oletko soittanut Nollalinjaan? He neuvovat myös henkisen väkivallan uhreja, vaikkei sinua vielä fyysisesti pahoinpideltäisi.
Poismuutto ei niin vain onnistu, kun on asuntolaina. Jota muuten joudun yksin maksamaan. Ei ole varaa siihen päälle maksaa vuokraa.
Asunto myydään erotessa.
Tiedän, muttei se hetkessä käy. Ja siihen asti olisi asuttava saman katon alla maailmanlopun tunnelmissa.
Ei avioero kenellekään muullekaan ole ollut helppo ja mutkaton pikkujuttu. Minulle se tarkoitti mantereelta toiselle muuttamista, uuden työpaikan ja asunnon etsimistä, ja jopa vanhempieni nurkissa asumista jonkin aikaa. Se kannattaa, kun palkintona on loppuelämä vapaana omassa rauhassa, itsellisenä naisena. Vapaana elämään yksin tai kenties joskus vielä rakastettunakin.
Ainoan elämänsä saa jokainen käyttää niin kuin haluaa. Mieti, mitä itse haluat elämältäsi, tätäkö vai jotakin aivan muuta.
Hyvä Ap! Löysin kirjoituksesi/avunpyyntösi sattumalta.
Olethan päässyt pois tuosta kovin myrkyllisestä ja sinut tuhoavasta suhteesta?
Toivon sitä. Uskon että sinulle on olemassa sinua aidosti rakastava ja arvostava ihminen.
Asunto myydään erotessa.