Vihaan vaimoani

Vierailija kirjoitti:

Ap mihin rakastuit vaimossasi kun menit hänen kanssaan naimisiin?

Hän oli paras keskustelukumppani jonka tunsin. Monisanainen, älykäs, luutuneita ajattelumalleja haastava.

Nyt viestintämme on erittäin niukkasanaista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap!

En nyt jaksa koko kaikkia sivuja lukea mitä olet kertonut ja mitä muut on vastanneet, mutta luin ensimmäiset ja viimeiset, ja minulla pisti silmään kyllä se että teillä on 200 neliön talo. Miksi ihmeessä noin järkyttävän iso? Montako lasta teillä on? Meillä on 130 neliön talo ja kaksi lapsista on koululaisia, esikoinen asunut vuosia jo omillaan. Ja huomattiin että oli totaalinen virhe ostaa näin iso talo, tämä tulee kalliiksi kun turhaa tilaa maksetaan velkarahalla ja lämmitetään kalliilla sähköllä. Tavaraa on kertynyt ja nyt sen määrä ahdistaa kun maksetaan näistä neliöistä käytännössä tavaran säilytyspaikkana. Tavaran voisi säilöä vaikka vuokravarastoon niin sekin olisi paljon halvempaa. Eikä meistä kumpikaan halua eikä jaksa siivota tätä taloa enää. Haaveilemme pienemmästä asunnosta.

Olen huomannut että meidän pojat tarvitsevat hyvin vähän tilaa kun leikkiminen alkaa loppua ja luopuvat leluista, eivät juurikaan kotona tee mitään muuta kuin pelaavat, tekevät läksyt, syövät, nukkuvat ja käyttävät kylppäriä ja vessaa. Eivät tarvitse edes omia huoneita, kuulokkeet päässä pelaavat kavereiden kanssa ja yleensä samaa peliä. Pojat eivät arvosta mitään sisustusjuttuja huoneissaan kuten mulla oli lapsena kirjahyllyssä koriste-esineitä ja seinillä tauluja ja julisteita jne. Pojilla ei myöskään tarvitse olla isoa vaatekaappia koska he eivät ainakaan tällä hetkellä suostu pitämään juuri kuin niitä muutamia lempivaatteita.

Pitäiskö ihan oikeasti vaimon kanssa istua alas ja jutella koko elämän systeemit, että onko tässä nyt jossain kohtaa menty viteikköön, on haluttu iso talo mutta onko se kuitenkaan nyt sitten hyvä. Jos vaimo on muuttunut erilaiseksi muutamassa vuodessa niin jostain syystä hänkin on onneton. Ei ehkä nettiriippuvuus, mutta masennus tai väsymys yleensä, rautavarason taso kannattaisi tarkistaa jne. Jospa vaimoakin ahdistaa kuitenkin se tavaramäärä, eikä hän jaksa enää siivota niitä? Käykää arvokeskustelu mitä teille elämässä on tärkeää, henkisesti ja materiaalisesti, mitä teidän perhe oikeasti tarvitsee elämäänsä jotta kaikki voisi olla onnellisia. Käykää raha-asiat läpi, pitää varautua lasten kasvamiseen ja omaan vanhenemiseen, voisiko se siivooja olla kuitenkin hyvä jos kumpaakin rasittaa siivota isoa taloa?

Onko teillä ap kovinkin sotkuista? Tietenkin se on vähän mielipide kysymys mikä on liian sotkuista ja mikä ei. Meilläkin kaapit tursuaa tavaraa ja kaikki ei ole ihan ordningissa, mutta jos tuo on jokin isokin ongelma niin se on omasta mielestä aika pikkusieluista ja ei niin vakava epäkohta. Paljon pahempaa on jos perusasiat ei hoidu eli kodissa olisi tosi sotkuista ja hamstrattuja tavaroita röykkiöittäin. Oman kokemuksen mukaan liian pieni asunto vasta sotkuinen onkin kun tavaroille tai ihmisille ei ole paikkoja.

Kotimme on kuin iso varasto.

Tavaralaatikoita on paljon, hyllyt ovat tupaten täynnä. Varsinaisia sotkuja tai epäsiisteyttä ei ole tärkeimmissä asuinhuoneissa. Joka paikka on vaan täynnä tavaraa. Vaimoni harrastehuoneeseen ei kirjaimellisesti juuri mahdu olemaan. Varmaan paloturvallisuus on kyseenalainen..

Ap

Avioliitto on lupaus ja pyhä. Tervemenoa ymmärtävien h uorien pariin ja aehän sinusta tulee, vaimon jätettyäsi lasten kanssa. Näin sanok Sanakin. Ei avioliitto ole yhtä fiilistelyä, vaan lupaus auttaa toinen toistaan.. vaikka joskus eimsiltä tuntuisikaan. Lapset kärsii. Kaikkien ei tule mennä pyhän avioliittovalan alle.

Miteskäs se Tarja Halonen nyt justiinsa sanoi "mihin ihastuu, siihen vihastuu".

Hei oikeasti teidän pitää puhua! Ei syyttää toista, ei hautoa itsekseen viha-ajatuksia, vaan kertoa toiselle, miltä tuntuu.

Vaimollasi voi olla masennus, jos hän on noin paljon muuttunut. Luovasta älykkäästä keskustelijaksi sohvalla suklaata syöväksi marisijaksi. Miten hän saa nukuttua? Onko teillä koskaan hauskaa? Koska vaimosi on viimeksi nauranut? Käyttekö missään yhdessä? Käykö teillä vieraita?

On asioita, joita sinä voit tehdä tilanteen muuttamiseksi. Voit valita, jatkatko tuota vihan hautomista ja toisen näkemistä sen vihan läpi. Vai pystytkö näkemään aidosti sen naisen, joka on edelleen se sama, johon joskus rakastuit? Voit tiuskia, olla puhumatta. Voit hymyillä, voit keittää kahvit, voit todeta nauraen, että lumitöissä kunto kasvaa. 

Kysy, mitä vaimollesi kuuluu, ja kuuntele, mitä hän vastaa. Istu viereen, rauhoitu, kuuntele. Näe se hyvä, mitä hän on, ja mitä hän on tehnyt. Puhu positiivisesti.

Tai katkeroidu, millä tiellä nyt olet. Mutta mieti vielä, mitä se vaikuttaa lapsiin, vaimoosi, sinuun itseesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mihin rakastuit vaimossasi kun menit hänen kanssaan naimisiin?

Hän oli paras keskustelukumppani jonka tunsin. Monisanainen, älykäs, luutuneita ajattelumalleja haastava.

Nyt viestintämme on erittäin niukkasanaista.

Ap

Vaimosikaan ei siis voi hyvin. Hän on sinun ja sinä olet hänen, olette yhtä. Jos hän kärsii, sinä kärsit, ja toisinpäin. Millaista elämää oikeasti haluat elää, sellaistako että molemmat kärsitte?

Olisiko aika tehdä täyskäännös? Ota vastuu omasta hyvinvoinnistasi, ja vaimosi ottakoon oman vastuunsa. Olkaa aikuisia, selvittäkää asiat rohkeasti, puhukaa!

Ette voi oikeasti menettää mitään, mutta mahdollisuus muutokseen on.

Tsempit!

Vierailija kirjoitti:

Hei oikeasti teidän pitää puhua! Ei syyttää toista, ei hautoa itsekseen viha-ajatuksia, vaan kertoa toiselle, miltä tuntuu.

Vaimollasi voi olla masennus, jos hän on noin paljon muuttunut. Luovasta älykkäästä keskustelijaksi sohvalla suklaata syöväksi marisijaksi. Miten hän saa nukuttua? Onko teillä koskaan hauskaa? Koska vaimosi on viimeksi nauranut? Käyttekö missään yhdessä? Käykö teillä vieraita?

On asioita, joita sinä voit tehdä tilanteen muuttamiseksi. Voit valita, jatkatko tuota vihan hautomista ja toisen näkemistä sen vihan läpi. Vai pystytkö näkemään aidosti sen naisen, joka on edelleen se sama, johon joskus rakastuit? Voit tiuskia, olla puhumatta. Voit hymyillä, voit keittää kahvit, voit todeta nauraen, että lumitöissä kunto kasvaa. 

Kysy, mitä vaimollesi kuuluu, ja kuuntele, mitä hän vastaa. Istu viereen, rauhoitu, kuuntele. Näe se hyvä, mitä hän on, ja mitä hän on tehnyt. Puhu positiivisesti.

Tai katkeroidu, millä tiellä nyt olet. Mutta mieti vielä, mitä se vaikuttaa lapsiin, vaimoosi, sinuun itseesi.

Tämä kirjoittaja on oikeassa.

Veikkaan, että ap haluaa kuitenkin mieluummin ajatella, että vaimon pitäisi mennä hoitoon, jotta hänen ei tarvitsisi tässä tilanteessa muuttaa omaa vihamielistä käytöstään. Hänestä vaimo ei ehkä ansaitse tuollaista kaunista kohtelua, kun sehän on sellainen nalkuttaja.

Vierailija kirjoitti:

Hei oikeasti teidän pitää puhua! Ei syyttää toista, ei hautoa itsekseen viha-ajatuksia, vaan kertoa toiselle, miltä tuntuu.

Vaimollasi voi olla masennus, jos hän on noin paljon muuttunut. Luovasta älykkäästä keskustelijaksi sohvalla suklaata syöväksi marisijaksi. Miten hän saa nukuttua? Onko teillä koskaan hauskaa? Koska vaimosi on viimeksi nauranut? Käyttekö missään yhdessä? Käykö teillä vieraita?

On asioita, joita sinä voit tehdä tilanteen muuttamiseksi. Voit valita, jatkatko tuota vihan hautomista ja toisen näkemistä sen vihan läpi. Vai pystytkö näkemään aidosti sen naisen, joka on edelleen se sama, johon joskus rakastuit? Voit tiuskia, olla puhumatta. Voit hymyillä, voit keittää kahvit, voit todeta nauraen, että lumitöissä kunto kasvaa. 

Kysy, mitä vaimollesi kuuluu, ja kuuntele, mitä hän vastaa. Istu viereen, rauhoitu, kuuntele. Näe se hyvä, mitä hän on, ja mitä hän on tehnyt. Puhu positiivisesti.

Tai katkeroidu, millä tiellä nyt olet. Mutta mieti vielä, mitä se vaikuttaa lapsiin, vaimoosi, sinuun itseesi.

Tämä oli kyllä hyvä kirjoitus. Haluaisinkin puhua, mutta pelkään että siitä tulee katastrofi. Voi kun saisi lapset illalla johonkin hoitoon, niin voisi puhua. Tai edes riidellä. Mut sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Emme ole esikoisen jälkeen olleet muualla kuin synnärillä ilman lapsia yhdessä.

Ap

Trololooo koskahan sää saat ekan oikeen tyttöystävän? Chattipirvoja ei lasketa.. eikä pornhubkanavaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on vastaus kysymykseen miksi miehet, jos vain kykenevät, katselevat mielummin sitä - mieluusti nuorempaa - liikunnasta tai jostain kivasta asiasta pitävää naista kuin käytännöllistä arkinaista.

Tyypillisen arkinaisen kanssa elämä muuttuu pian helvetiksi jossa miehen mielestä kivat asiat ovat turhia ja lapsellisia, kun taas naisen mielestä kivat asiat (sisustuksen vaihtaminen koko ajan, palloa saastuttava lentomatkailu, epäterveellisten herkkujen mättäminen jo valmiiksi ylipainoisena) ovat hyviä asioita jotka kuuluvat "aikuiseen elämään".

Koko elämä on yhtä "kumpa meillä olisi (isompi talo, paremmat tulot, varaa matkustella)"-tyytymättömyyttä.

 

Tää kuulostaa niin tutulta. Liikunta ei kiinnosta omaa rouvaa pätkääkään ja toisaalta hän suuttuu aina kun menen treenaamaan ja vähättelee sitä. Se aika pitäisi mieluummin käyttää sohvalla töllöä katsellen (tai siis niin että minä vahdin lapsia kun hän makaa sohvalla).

Ja isot tulot: mulla olisi ollut mahdollisuus johtajaputkeen, mutta kieltäydyin siitä sen takia että rouvalle ei sopinut se että minulla olisi ollut yön yli työmatkoja ja pitkiä iltoja asiakkaiden kanssa. Nyt se sitten märisee kun ei ole varaa 500-600ke omakotitaloon. Asutaan uudehkossa isossa rivarissa (arvo 350ke) hyvällä paikalla, mutta ei riitä - komeampaa pitäis olla!

Jos 3/4 sun palkasta menee naisen käyttöön ja ilmeisesti 1/4 jää sulle, niin mistä maksatte kaikki perheen menot, lasten menot, asumisen, ym.? Naisen palkasta?

Vierailija kirjoitti:

Vihaan vaimoani, niin että sattuu. Olen jatkuvasti väsynyt ja vihainen. Työpaikalla, kotona, yöllä sängyssä. Jeesus sentään, miten pahalta tuntuu. Hän vähättelee, kohtelee kuin vierasta ihmistä, nalkuttaa. Teen töitä paljon, annan palkastani 3/4 yhteiseen (hänen) käyttöön(sä), teen kotitöitä, hoidan lapsia joka päivä, hoidin myös lapset viimeisessä flunssakierteessä, vaikka työasiat kasaantuivat ihan tolkuttomasti (vaimo on osa-aikatöissä). Hän ei arvosta mitään, mitä teen kotona. Eilen illalla pimeällä painoin lumitöitä pää märkänä toista tuntia että saisin pihan auki, ja tämä kehtasi irvailla, että "oli varmaan hyvää liikuntaa", samaan aikaan kun istui sohvalla puhelin kourassa ja suklaalevy toisessa. Puhettakaan siitä, että mikään tekemäni asia ei hänelle kelpaa. Pyykit viikattu väärin. Ruuat pahanmakuisia. Imurointi huonoa. Ikkunaan jäi pesun jälkeen rantuja.

Entäs läheisyys sitten: pyysin saunassa, että voisimme ennen nukkumaanmenoa köllötellä sohvalla vierekkäin, ja hän sai heti hepulin, että "mihinkään seksihommaan ei sitten ruveta". Vastasin, että ei ollut mielessäkään. Siihen se sit jäi, että eukko kyttää puhelintaan sohvalla, ja minä istun nojatuolissa lukemassa. Vaikka toisaalta rakastaisinkin, ja kaipaisin läheisyyttä, en tiedä, voisinko edes hyvin hänen lähellään. Haluaisin puhua avioliittomme huonosta tilasta ja uhkaavasta erosta, mutta pelkään kohtausta ja sitä, että hän kääntää lapset minua vastaan. Olenhan kaiken päälle vielä huono isä.

Helpottipa edes vähän kun avasin ajatukseni tekstiksi.

Olin joku aika sitten vielä samassa tilanteessa. Tein yksin kaiken. Edelleen teen kaiken yksin, mutta nyt ei tarvitse katsoa laiskottelevaa ja naljailevaa ukkoa siinä samalla. Otin eron. Ja suosittelen myös sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sano että pariterapia tai ero.

Mutta kas kun spesifisti mainitsit lumityöt...kuka teillä vaikka viime viikolla kävi kaupassa, teki ruoat, siivosi keittiön, imuroi, leikki lasten kanssa,keräsi lelut lattialta, vei/haki lapset pk:iin...?

Minä kävin kaupassa, tein ruuat, leikin lasten kanssa, imuroin. Vaimo keräsi leluja lattialta, vei/haki lapset päiväkodista, lukuun ottamatta lasten sairauspäiviä, jotka hoidin kotona lapsia.

Lumityöt olivat vaan ylimääräinen riesa, joka sai kupin nurin.

Niin mikä tässä on kauheaa? Melkein kaikissa suomalaiskodeissa roolit ovat toisinpäin mutta nyt kerran kun mies joutuu tähän tilanteeseen niin alkaa hirveä itku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sano että pariterapia tai ero.

Mutta kas kun spesifisti mainitsit lumityöt...kuka teillä vaikka viime viikolla kävi kaupassa, teki ruoat, siivosi keittiön, imuroi, leikki lasten kanssa,keräsi lelut lattialta, vei/haki lapset pk:iin...?

Minä kävin kaupassa, tein ruuat, leikin lasten kanssa, imuroin. Vaimo keräsi leluja lattialta, vei/haki lapset päiväkodista, lukuun ottamatta lasten sairauspäiviä, jotka hoidin kotona lapsia.

Lumityöt olivat vaan ylimääräinen riesa, joka sai kupin nurin.

Niin mikä tässä on kauheaa? Melkein kaikissa suomalaiskodeissa roolit ovat toisinpäin mutta nyt kerran kun mies joutuu tähän tilanteeseen niin alkaa hirveä itku.

Vaimon ilkeämielinen, arvosteleva asenne on pahinta. Muu vielä menisi. Hän ei ole ns. mukava ihminen, enää. Esikoisen jälkeen oli raskainta, kun isot rempat oli päällä, mutta hän oli silloin toisenlainen, ja meillä meni hyvin. Nyt hän ei anna energiaa, tukea, arvostusta, hyvää mieltä, vaan imee sitä minusta pois.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos 3/4 sun palkasta menee naisen käyttöön ja ilmeisesti 1/4 jää sulle, niin mistä maksatte kaikki perheen menot, lasten menot, asumisen, ym.? Naisen palkasta?

Muistaakseni selitin. 3/4 palkasta menee ns. yhteiselle tilille, josta asumiskulut ja muut isot menot menee päältä pois. Tätä tiliä, joka oli tarkoitettu yhteisiin menoihin, käytetään vaimon toimesta myös shoppailutilinä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sano että pariterapia tai ero.

Mutta kas kun spesifisti mainitsit lumityöt...kuka teillä vaikka viime viikolla kävi kaupassa, teki ruoat, siivosi keittiön, imuroi, leikki lasten kanssa,keräsi lelut lattialta, vei/haki lapset pk:iin...?

Minä kävin kaupassa, tein ruuat, leikin lasten kanssa, imuroin. Vaimo keräsi leluja lattialta, vei/haki lapset päiväkodista, lukuun ottamatta lasten sairauspäiviä, jotka hoidin kotona lapsia.

Lumityöt olivat vaan ylimääräinen riesa, joka sai kupin nurin.

Niin mikä tässä on kauheaa? Melkein kaikissa suomalaiskodeissa roolit ovat toisinpäin mutta nyt kerran kun mies joutuu tähän tilanteeseen niin alkaa hirveä itku.

Vaimon ilkeämielinen, arvosteleva asenne on pahinta. Muu vielä menisi. Hän ei ole ns. mukava ihminen, enää. Esikoisen jälkeen oli raskainta, kun isot rempat oli päällä, mutta hän oli silloin toisenlainen, ja meillä meni hyvin. Nyt hän ei anna energiaa, tukea, arvostusta, hyvää mieltä, vaan imee sitä minusta pois.

Ap

No mitä sinä teet? Itket netissä vihaavasi häntä? Kuinka tämä tuo hänelle arvostusta ja hyvää mieltä? Hänellä tuskin on enää mitään, mistä jakaa sinulle tuota haluamaasi. Sitä paitsi, jokaisen tulee löytää onni itsestään eikä lusikoida sitä kumppanin kulhosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sano että pariterapia tai ero.

Mutta kas kun spesifisti mainitsit lumityöt...kuka teillä vaikka viime viikolla kävi kaupassa, teki ruoat, siivosi keittiön, imuroi, leikki lasten kanssa,keräsi lelut lattialta, vei/haki lapset pk:iin...?

Minä kävin kaupassa, tein ruuat, leikin lasten kanssa, imuroin. Vaimo keräsi leluja lattialta, vei/haki lapset päiväkodista, lukuun ottamatta lasten sairauspäiviä, jotka hoidin kotona lapsia.

Lumityöt olivat vaan ylimääräinen riesa, joka sai kupin nurin.

Niin mikä tässä on kauheaa? Melkein kaikissa suomalaiskodeissa roolit ovat toisinpäin mutta nyt kerran kun mies joutuu tähän tilanteeseen niin alkaa hirveä itku.

Vaimon ilkeämielinen, arvosteleva asenne on pahinta. Muu vielä menisi. Hän ei ole ns. mukava ihminen, enää. Esikoisen jälkeen oli raskainta, kun isot rempat oli päällä, mutta hän oli silloin toisenlainen, ja meillä meni hyvin. Nyt hän ei anna energiaa, tukea, arvostusta, hyvää mieltä, vaan imee sitä minusta pois.

Ap

No mitä sinä teet? Itket netissä vihaavasi häntä? Kuinka tämä tuo hänelle arvostusta ja hyvää mieltä? Hänellä tuskin on enää mitään, mistä jakaa sinulle tuota haluamaasi. Sitä paitsi, jokaisen tulee löytää onni itsestään eikä lusikoida sitä kumppanin kulhosta.

On vaikeaa antaa hänelle arvostusta, kun hän ei arvosta minua. Tuskin hän minusta pitää, se lienee totta. Tällä hetkellä onneni löytyy lapsista, työstä ja jopa lemmikistä, mutta ei tuosta naisesta, joka on muuttunut ilkeäksi, kylmäksi. Haluaisin edes asialliset välit, mutta on vaikeaa olla hänen kanssaan samassa tilassa. Olen tässä kuin vankina.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei oikeasti teidän pitää puhua! Ei syyttää toista, ei hautoa itsekseen viha-ajatuksia, vaan kertoa toiselle, miltä tuntuu.

Vaimollasi voi olla masennus, jos hän on noin paljon muuttunut. Luovasta älykkäästä keskustelijaksi sohvalla suklaata syöväksi marisijaksi. Miten hän saa nukuttua? Onko teillä koskaan hauskaa? Koska vaimosi on viimeksi nauranut? Käyttekö missään yhdessä? Käykö teillä vieraita?

On asioita, joita sinä voit tehdä tilanteen muuttamiseksi. Voit valita, jatkatko tuota vihan hautomista ja toisen näkemistä sen vihan läpi. Vai pystytkö näkemään aidosti sen naisen, joka on edelleen se sama, johon joskus rakastuit? Voit tiuskia, olla puhumatta. Voit hymyillä, voit keittää kahvit, voit todeta nauraen, että lumitöissä kunto kasvaa. 

Kysy, mitä vaimollesi kuuluu, ja kuuntele, mitä hän vastaa. Istu viereen, rauhoitu, kuuntele. Näe se hyvä, mitä hän on, ja mitä hän on tehnyt. Puhu positiivisesti.

Tai katkeroidu, millä tiellä nyt olet. Mutta mieti vielä, mitä se vaikuttaa lapsiin, vaimoosi, sinuun itseesi.

Tämä oli kyllä hyvä kirjoitus. Haluaisinkin puhua, mutta pelkään että siitä tulee katastrofi. Voi kun saisi lapset illalla johonkin hoitoon, niin voisi puhua. Tai edes riidellä. Mut sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Emme ole esikoisen jälkeen olleet muualla kuin synnärillä ilman lapsia yhdessä.

Ap

Tää on just sitä välttelyä, kun ei oikeasti haluta muuttaa mitään. Laittakaa ne lapset nukkumaan ja jääkää puhumaan keskenänne. Tai sitten viikonloppuna viimeistään. Kyllä sitä yhteistä aikaa tunti järjestyy jos vain haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sano että pariterapia tai ero.

Mutta kas kun spesifisti mainitsit lumityöt...kuka teillä vaikka viime viikolla kävi kaupassa, teki ruoat, siivosi keittiön, imuroi, leikki lasten kanssa,keräsi lelut lattialta, vei/haki lapset pk:iin...?

Minä kävin kaupassa, tein ruuat, leikin lasten kanssa, imuroin. Vaimo keräsi leluja lattialta, vei/haki lapset päiväkodista, lukuun ottamatta lasten sairauspäiviä, jotka hoidin kotona lapsia.

Lumityöt olivat vaan ylimääräinen riesa, joka sai kupin nurin.

Niin mikä tässä on kauheaa? Melkein kaikissa suomalaiskodeissa roolit ovat toisinpäin mutta nyt kerran kun mies joutuu tähän tilanteeseen niin alkaa hirveä itku.

Vaimon ilkeämielinen, arvosteleva asenne on pahinta. Muu vielä menisi. Hän ei ole ns. mukava ihminen, enää. Esikoisen jälkeen oli raskainta, kun isot rempat oli päällä, mutta hän oli silloin toisenlainen, ja meillä meni hyvin. Nyt hän ei anna energiaa, tukea, arvostusta, hyvää mieltä, vaan imee sitä minusta pois.

Ap

No mitä sinä teet? Itket netissä vihaavasi häntä? Kuinka tämä tuo hänelle arvostusta ja hyvää mieltä? Hänellä tuskin on enää mitään, mistä jakaa sinulle tuota haluamaasi. Sitä paitsi, jokaisen tulee löytää onni itsestään eikä lusikoida sitä kumppanin kulhosta.

On vaikeaa antaa hänelle arvostusta, kun hän ei arvosta minua. Tuskin hän minusta pitää, se lienee totta. Tällä hetkellä onneni löytyy lapsista, työstä ja jopa lemmikistä, mutta ei tuosta naisesta, joka on muuttunut ilkeäksi, kylmäksi. Haluaisin edes asialliset välit, mutta on vaikeaa olla hänen kanssaan samassa tilassa. Olen tässä kuin vankina.

Ap

Aivan niin. Kirjoituksistasi saa sen kuvan, että häneltä kuitenkin pitäisi onnistua tuo, mikä sinultakaan ei onnistu. Siis hänen pitäisi arvostaa sinua ensin - miksi tämä on hänen työnsä? Koska se on sinusta vaikeaa?

Vaimollasi ei ole kaikki hyvin, ja sinä keskityt vihaamaan häntä, koska hän ei arvosta sinua. Hän ei arvosta sinua, koska sinä et näe, että hänellä ei ole kaikki hyvin. Hän on pettynyt sinuun. Hän on pettynyt omiin odotuksiinsa sinun suhteesi, eli siihen, että näkisit hänet sen kiukkuisen suojakuoren läpi. Sen sijaan olet hylännyt hänet ja alkanut vihaamaan häntä.

Kannattaa ehkä erota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sano että pariterapia tai ero.

Mutta kas kun spesifisti mainitsit lumityöt...kuka teillä vaikka viime viikolla kävi kaupassa, teki ruoat, siivosi keittiön, imuroi, leikki lasten kanssa,keräsi lelut lattialta, vei/haki lapset pk:iin...?

Minä kävin kaupassa, tein ruuat, leikin lasten kanssa, imuroin. Vaimo keräsi leluja lattialta, vei/haki lapset päiväkodista, lukuun ottamatta lasten sairauspäiviä, jotka hoidin kotona lapsia.

Lumityöt olivat vaan ylimääräinen riesa, joka sai kupin nurin.

Niin mikä tässä on kauheaa? Melkein kaikissa suomalaiskodeissa roolit ovat toisinpäin mutta nyt kerran kun mies joutuu tähän tilanteeseen niin alkaa hirveä itku.

Vaimon ilkeämielinen, arvosteleva asenne on pahinta. Muu vielä menisi. Hän ei ole ns. mukava ihminen, enää. Esikoisen jälkeen oli raskainta, kun isot rempat oli päällä, mutta hän oli silloin toisenlainen, ja meillä meni hyvin. Nyt hän ei anna energiaa, tukea, arvostusta, hyvää mieltä, vaan imee sitä minusta pois.

Ap

No mitä sinä teet? Itket netissä vihaavasi häntä? Kuinka tämä tuo hänelle arvostusta ja hyvää mieltä? Hänellä tuskin on enää mitään, mistä jakaa sinulle tuota haluamaasi. Sitä paitsi, jokaisen tulee löytää onni itsestään eikä lusikoida sitä kumppanin kulhosta.

On vaikeaa antaa hänelle arvostusta, kun hän ei arvosta minua. Tuskin hän minusta pitää, se lienee totta. Tällä hetkellä onneni löytyy lapsista, työstä ja jopa lemmikistä, mutta ei tuosta naisesta, joka on muuttunut ilkeäksi, kylmäksi. Haluaisin edes asialliset välit, mutta on vaikeaa olla hänen kanssaan samassa tilassa. Olen tässä kuin vankina.

Ap

Aivan niin. Kirjoituksistasi saa sen kuvan, että häneltä kuitenkin pitäisi onnistua tuo, mikä sinultakaan ei onnistu. Siis hänen pitäisi arvostaa sinua ensin - miksi tämä on hänen työnsä? Koska se on sinusta vaikeaa?

Vaimollasi ei ole kaikki hyvin, ja sinä keskityt vihaamaan häntä, koska hän ei arvosta sinua. Hän ei arvosta sinua, koska sinä et näe, että hänellä ei ole kaikki hyvin. Hän on pettynyt sinuun. Hän on pettynyt omiin odotuksiinsa sinun suhteesi, eli siihen, että näkisit hänet sen kiukkuisen suojakuoren läpi. Sen sijaan olet hylännyt hänet ja alkanut vihaamaan häntä.

Kannattaa ehkä erota. 

Tottahan tämä on. Olen vaan jumissa tässä vihantunteessa. Koetan viikonloppuun mennessä päästä siitä irti, jotta saisin sanottua hänelle jotain järkevää. Menköön sitten riidaksi, jos menee, yritän vielä kerran keskustella. Jos se ei onnistu, tulkoon sota ja veriset vaatteet.

Ap