Vihaan vaimoani

Voi että mulla tuli sun tekstistä sellanen olo, että tekisi mieli ottaa sut kainaloon, paijata ja hellitellä <3

Kuulostaa siltä että itsetuntosi romuttuu tuolla menolla, onko vaimosi aina käyttäytynyt noin sinua kohtaan? Miksi siedät sellaista? Pystytkö ensi kerralla kun vaimosi lyttää sinua sanallisesti, kertomaan hänelle miten pahalta se sinusta tuntuu ja miten hänen ilkeily sinua satuttaa?

Siinä vain käy niin, että jos avioliitto rikkoutuu, niin nainen etsii uuden miehen. Tämä uusi mies ei todennäköisesti rakasta sinun lapsiasi ja se on huono asia pitemmän päälle lapsille.   Samoin, jos sinä löydät uuden naisen ei hänkään koskaan rakasta lapsiasi kuten omiansa.  Tämä on erittäin surullista lapsien kannalta ja onhan se sinullekkin raskasta.  Rukoile viisautta Jeesukselta toimiaksesi oikein ja pyydä myös rakkautta vaimoasi kohtaan.  Toivon, että tilanne kääntyy parempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen ”voimaantunut” suomalaisnainen. Miehen pitää tehdä kaikki, ja kaikki mikä ei naista miellytä on miehen syytä. Ota ero välittömästi, teet itsellesi palveluksen. Palkitse itsesi kaukomatkalla ja käy tsekkaamassa paikalliset misut. Vain hullu tai masokisti mies enää tänä päivänä pariutuu suomalaisen naisen kanssa.

No entä suomalaisen miehen? Aloittajan vaimohan on samanlainen kuin perus suomimies joka ei älyä koskaan mikä sitä vaimoa vatuttaa.

Voimia ap, mihin ratkaisuun sitten päädytkin!

En ymmärrä miten vaimosi kaltaisia ihmisiä tuntuu olevan nykyään pilvin pimein, kummassakin sukupuolessa.

Olen vastikään eronnut aivan samanlaisesta tilanteesta. En vaan mitenkään käsitä ihmisiä, jotka pystyvät ihan sujuvasti elelemään toisen rahoilla, katsellen kun toinen tekee ihan hirveästi työtä (myös kotona) ja siinä samalla vielä arvostellen.

Et usko tätä huojennuksen määrää, kun se on viimein osaltani loppu. Loppu. Ei kiitos ikinä enää yhtään miestä ainakaan saman katon alle. Tämä on niin mukavaa, elää ja olla rauhassa ilman että kukaan on jatkuvasti vaatimassa enemmän ja enemmän. En ota sitä riskiä, että päätyisin jotenkin uudelleen siihen tilanteeseen.

Lapsia minullakin on kaksi mutta eivät he minun elämääni kuormita, päinvastoin.

Vaimosi kuulostaa masentuneelta. Masentunut ei näe toisen tekemisissä mitään hyvää oman olotilansa vuoksi. Nuorin lapsenne on kovin pieni vielä. Milloin tämä kaikki vähättely alkoi? Voisiko olla huomaamatta jäänyt synnytyksenjälkeinen masennus? Tuo ailahtelevaisuus päivistä riippuen viittaisi siihen, että puolisollasi saattaa oikeasti olla joku hätänä. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/peruspalvelut/aitiys_ja_…

Muut vaihtoehdot on nähdäkseni, että 1) olet itse masentunut/uupunut ja koet vaimon sanat negatiivisesti vaikkei hän niitä niin tarkottaisi, tai 2) ette kommunikoi riittävästi ja ongelmat ovat kasautuneet.

Joka tapauksessa kannattaa istuttaa vaimo alas ja keskustella hänen kanssaan. Älä nyt ensimmäisenä luovuta ja lyö heti eropaperia pöytään niin kuin täällä osa on ehdottanut. Jos keskustelu ei tuota tulosta, niin mieti sitten uudelleen sitä eroa. Ymmärrän tuskasi, ei toista noin saa kotona lytätä, mutta koita ensin selvittää vaimon toiminnan taustalla oleva syy. Joku siellä on, jos ei ole aiemmin ollut tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Vihaan vaimoani, niin että sattuu. Olen jatkuvasti väsynyt ja vihainen. Työpaikalla, kotona, yöllä sängyssä. Jeesus sentään, miten pahalta tuntuu. Hän vähättelee, kohtelee kuin vierasta ihmistä, nalkuttaa. Teen töitä paljon, annan palkastani 3/4 yhteiseen (hänen) käyttöön(sä), teen kotitöitä, hoidan lapsia joka päivä, hoidin myös lapset viimeisessä flunssakierteessä, vaikka työasiat kasaantuivat ihan tolkuttomasti (vaimo on osa-aikatöissä). Hän ei arvosta mitään, mitä teen kotona. Eilen illalla pimeällä painoin lumitöitä pää märkänä toista tuntia että saisin pihan auki, ja tämä kehtasi irvailla, että "oli varmaan hyvää liikuntaa", samaan aikaan kun istui sohvalla puhelin kourassa ja suklaalevy toisessa. Puhettakaan siitä, että mikään tekemäni asia ei hänelle kelpaa. Pyykit viikattu väärin. Ruuat pahanmakuisia. Imurointi huonoa. Ikkunaan jäi pesun jälkeen rantuja.

Entäs läheisyys sitten: pyysin saunassa, että voisimme ennen nukkumaanmenoa köllötellä sohvalla vierekkäin, ja hän sai heti hepulin, että "mihinkään seksihommaan ei sitten ruveta". Vastasin, että ei ollut mielessäkään. Siihen se sit jäi, että eukko kyttää puhelintaan sohvalla, ja minä istun nojatuolissa lukemassa. Vaikka toisaalta rakastaisinkin, ja kaipaisin läheisyyttä, en tiedä, voisinko edes hyvin hänen lähellään. Haluaisin puhua avioliittomme huonosta tilasta ja uhkaavasta erosta, mutta pelkään kohtausta ja sitä, että hän kääntää lapset minua vastaan. Olenhan kaiken päälle vielä huono isä.

Helpottipa edes vähän kun avasin ajatukseni tekstiksi.

Täällä sulle olkapää ja sohvannurkka. Käy kaipauspalstalla,! T. Tiedät kyllä kuka

Suurin osa palstan äideistä on ap:n vaimon kaltaisia sulottaria.

Niin tässähän on nyt kuultu tämä yksipuolinen versio. Itse ollaan niin aikaansaavia ja mukavia ja toinen vaan v¨ttuilee ja lihoo. Mitäs jos kyseessä on narsisti?

Hae eroa ei vaimosi voi lapsia sinulta viedä. Miettikääpä, että ap:n vaimo voi myös kommentoida näitä kun on se puhelin koko ajan kouras soffalla.

Kuinka usein teillä on se ksi ä? Onko kaiken taustalla oikeasti täyttymättömät tarpeesi?

Itse olen monesti miettinyt millaista se ksi ä näissä haluttomien naisten talouksissa harrastetaan kun se kerta on niin vastenmielistä. Itse en koskaan kieltäydy miehen aloitteista, päin vastoin oikein odotan yhteisiä hetkiämme. Ei tulisi mieleenkään pihtailla. Meillä äksöniä n. kerran viikossa.

Kurja lukea tilanteestanne! Suosittelen lämpimästi parisuhdeterapeuttia, vaikka alkuun yksin. Sieltä voisi löytyä myös tapa, miten asiaa voisi ottaa puheeksi tai lähestyä. Jos molemmat ovat jo kitkeriä toisilleen, helposti puhumisyrityskin räjähtää riidaksi.

Olen nainen ja kommentoin sellaisena, mutta sympatiaa tunnen sinua kohtaan - ei sukupuolella siinä ole väliä yleensäkään. Koin oman puolisoni toiminnan samanlaisena, mikään ei riittänyt ja olin aina huono, ja kun en kestänyt enää, menin itse puhumaan terapeutille yksin. Sekin jo helpotti. Avarsi, että kyse ei ole minun riittämättömyydestäni vaan jaksan jo monenkin edestä. Sitten kun sai pohjaa oman itsensä arvostukseen, oli helpompi saada kissa pöydälle ilman tunnekuohua ja riitaa. Yhdessäkin käytiin terapeutilla. Apuakin oli. Sen pysyvyydestä en tosin enää tiedä, valitettavasti.

1,5-vuotiaan äitinäkin voi olla kaikenlaista. Synnytyksen jälkeistä masennusta jää paljon diagnosoimatta, työhön paluun ristiriitastressi vauvan jälkeen voi olla aikamoinen. Voi olla kitkerä olo jostain yksin jäämisen tunteesta vaikeina vauva-aikoina tai raastavassa raskaudessa. Keskustelematonta, kuulematonta. Kipuja, joita raskaus on jättänyt, esim. välilyvyn pullistumana. Veemäinen työyhteisö. Yksinäisyyttä. Uupumusta voi joutua korjaamaan kauan valvottuaan koliikin kanssa tms. Tiedät minua paremmin, onko näistä ollut edes mainintaa. Meillä koin pyytäneeni apua ja läheisyyttä, kertoneeni kivusta ja pyörryttävästä väsymyksestä, itkeneeni hylättyä oloani ja konttasin kivun viedessä jalat alta väsymyksestä pyörryksissä hysdyttämään koliikkilasta, kun mies saarnasi tarvitsevansa unta työmatkan takia. Yli vuoden. Jälkikäteen rauhallisesti keskustellessa kävi ilmi, että mies ei ottanut tosissaan, kun "ainahan sä sanoit olevasi väsynyt ja kipeä, mistä olisi voinut tietää, että ihan oikeasti!" Niiiin... Hyvä, että tuli puhuttua läpi. Itse lakkaan sanomasta, jos kuitataan jotain vähättelevää, ja yritän hammasta purren lisää. Ei vain puolisolle ollut tullut aiemmin mieleen, että lähtökohtaisesti naiset eivät valita kuin oikeasti. Omasta lähtökohdastani pöyristyttävän ajatus, mutta juu, anopin tuntien ehkä selittyvä kuvitelma. En ollut kovin vastaanottavainen minäkään hänen juttuihinsa enää minäkään, kun hän tuntui pohjattoman itsekkäältä eikä kuunnellut koskaan, mitä pyysin - pyysin vaivanvaihtoa, en uutta terassia jne, pyysin apua sängystä pääsyyn välilevykivuissa, en auton renkaiden vaihtoa heti aamutuimaan.. Ja kas, kiittämätön nalkuttajahan minä olin, mikään ei kuulemma kelvannut. Käytiin sitten opettelemassa terapeutilla neutraalissa ympäristössä, miten taas kuuntelemme toista ja vältämme kitkeryyden puolin ja toisin. Siellä kertoessani kivusta ja turvattomuudesta tuskaisina aikoina hän ensi kerran kuunteli eikä vähätellyt niitä ns. riidan piikkiin. Kierre katkesi.

En tarkoita, että ajattelisin sinun tekevän samaa. Tarkoitan, että molemmin puolin voi kaivaa jokin syvä suru ja pettymys, jota toinen ei osaa nähdä. Sen puhumiseen ja tosissaan ottamiseen on hyvä saada apua. Yksityisellä maksoi 85-130 e tunti. Laskin nopeasti (puolisolle perustellessani) että avioerokin maksaa jo vaikkapa ihan vain talon leimaveroissa helposti niin, että voi hyvällä omatunnolla käydä usean kerran yksifyisellä. Kun oli kerran onneksi säästöjä, ajattelin, että kyllä se, että ainakin yritti pistää liiton etusijalle, on monen tonnin arvoinen yritys.

Itselle luontevan oloiseen terapeuttiin kannattaa kyllä käyttää hetki etsintäaikaa. Mies tai nainen, taustateksti jotenkin hyvän oloinen.

Väestöliiton sivuilla on myös muita hyviä vinkkejä. Voimia matkaan teille molemmille.

Vähän vaikuttaisi että vaimosi vihaa elämäänsä ja syyttä sinua siintä. Mutta puhumalla asioissa pääsee eteenpäin, turha jumittaminen pelon varjolla ei aja kenenkään asiaa.

Vaimollasi on toinen. Siirry sinäkin omaan elämääsi.

Miten tällainen tilanne on päässyt syntymään? Ihmettelen vain suuresti, kun meillä kotityöt tehdään pääosin yhteisellä päätöksellä. Saatamme jopa yhdessä viettää viikonlopun tekemättä kotitöitä, pakollisia lukuunottamatta ja sitten kun vapaat ovat ohi, teemme yhdessä pikaraivauksen ja hoidamme pyykit yms. kertyneet työt pois alta ja nimen omaan yhdessä. Kummallakaan ei ole fiilistä, että tekee toistansa enemmän. Meille on itsestäänselvyys, että jos toisella on vapaata, tekee hän sillä aikaa kotona edes jotain, mutta pakko ei ole, jos haluaa nauttia esim. ainokaisesta vapaastaan. Jos tällainen "en tehnytkään mitään"-päivä on, ei se ole mikään maailmanloppu. Ainoa oikeasti päivittäistä tekemistä vaativat teilläkin ovat lapset ja ruoka. Imuroinnin voi hoitaa kerran viikkoon tai näin talvikautena jopa harvemmin. Moppaamistakaan ei kannata suorittaa kuin tarvittaessa. Pyykit aina, kun koneellinen tulee täyteen. Roskat kannattaa lajitella, jolloin esimerkiksi sekajätettä ei tarvitse olla kokoajan kuskaamassa, jos se niin rasittaa ja muoviroskaa, kun tulee oikeasti paljon, voi varastoida väliaikaisesti vaikka kaappiin, jos ei ole erikseen pihassa muovinkeräystä. Pölyjen pyyhkiminen on verrattain nopea toimitus jopa omakotitalossa ja jos siivoaminen ottaa voimille, palkkaa siivoojan käymään kerran viikkoon. Lumitöitä ei ole päivittäin ympärivuotisesti. Hommat voivat tuntua siinä vaiheessa kovalta haasteelta, kun niiden antaa kasaantua ja on tehnyt esimerkiksi pitkän påivän.

Kokeilkaa tehdä hommia yhdessä aina, kun olette samanaikaisesti vapaalla. Nopeuttaa valmistumista ja molemmat tekevät saman verran. Arvostakaa myös toista, kun toinen tekee jotain. Jokainen saa kotonaan olla ja elää kuten haluaa ja jos tottumukset ovat kovin erilaisia, voi tulla riitaa juuri näin.

No niin, ei ole mukavaa klikata tätä ketjua auki ystävänpäivänä.. Mut jatkan vielä, kun on tullut kommentteja ja kysymyksiä.

Tilanteestamme: mielestäni tämä tilanne on syntynyt vähitellen. Nuoremman lapsen syntymän jälkeen hain ja sain itse pitkän isyysvapaan, olimme koko perhe yhdessä kotona 4,5 kk, olin osin palkattomalla. Tämä siksi, että saisin elää lapseni kanssa hänen ensimmäiset kuukautensa rauhassa, ja myös tietenkin kotona on paljon tekemistä. Sitten palasin työelämään, ja vaimo tuli myös työelämään, kun lapsi täytti 1 v. Hän sai työpaikallaan jatkaa osa-aikaisena, joten kaiken piti olla sillä tavalla hyvin. Ikävä kyllä en enää (työnantajan/työyhteisön painostuksesta johtuen) voinut pitää isyysvapaita vaimon palatessa töihin. Toivoisin että voisin pitää isyysvapaita vielä tämän vuoden aikana. Haluaisin olla lasten kanssa myös yksin kotona.

Vaimon aloittaessa työn hän koki sen raskaaksi. Hänellä on mitä ilmeisimmin oikein hyvä ja kannustava työyhteisö (mm. kaikki työkaverit & pomo kävivät tervehtimässä äitiysloman aikana), mutta työssä on omat haasteensa ja stressaavuutensa. Koetin ottaa aktiivisen roolin kotitöissä, että hänellä olisi paremmin aikaa sopeutua työn aloitukseen.

Meillä on ihana koti jota rakastan, mutta se on jo itsessään ikävä kyllä kovin työläs. Vanha iso okt, joka on vaatinut usean vuoden ajan remontteja ja kunnossapitoa, iso piha joka vaatii työtä, piharakennuksia, jotka ovat vaatineet kunnostusta. Talo lämpiää isolta osin puilla, useita tulisijoja. Olen ollut kovin kiireinen edellä mainittujen asioiden vuoksi, mutta vuosien mittaan olen saanut rempattua kotia, paranneltua muita rakennuksia, kunnostettua pihamaata / puutarhaa yms. Silti menee paljon aikaa ns. tavallisten kotiaskareiden lisäksi juuri näihin ennalta mainittuihin, joihin talvisin kuuluvat lumityöt. Hommaa on pahentanut se, että olen itse toimistotyöläinen, en mikään remontti-Reiska, ja olen joutunut opettelemaan näitä juttuja kantapään kautta.

Olen kokenut riittämättömyyttä näiden normaalien kotitöiden suhteen, kun olen heilunut remonteissa ym. Viime vuosina, erityisesti nuoremman lapsen isyyslomalla ja sen jälkeen, olen panostanut näihin normikotitöihin, ja koettanut saada kaikkia harvemmin tehtäviäkin rästiytyneitä hommia pois alta. Mutta nyt on tässä kohtaa jo pinna kireällä, kun tuntuu että itse olen käyttänyt ensin paljon aikaa isoihin projekteihin, sitten normiarjen pyöritykseen, mutta siitä huolimatta vaimon aktiivisuus on mielestäni tosi matala. Koen hänet myös arvostelevaksi.

Vierailija kirjoitti:

No niin, ei ole mukavaa klikata tätä ketjua auki ystävänpäivänä.. Mut jatkan vielä, kun on tullut kommentteja ja kysymyksiä.

Tilanteestamme: mielestäni tämä tilanne on syntynyt vähitellen. Nuoremman lapsen syntymän jälkeen hain ja sain itse pitkän isyysvapaan, olimme koko perhe yhdessä kotona 4,5 kk, olin osin palkattomalla. Tämä siksi, että saisin elää lapseni kanssa hänen ensimmäiset kuukautensa rauhassa, ja myös tietenkin kotona on paljon tekemistä. Sitten palasin työelämään, ja vaimo tuli myös työelämään, kun lapsi täytti 1 v. Hän sai työpaikallaan jatkaa osa-aikaisena, joten kaiken piti olla sillä tavalla hyvin. Ikävä kyllä en enää (työnantajan/työyhteisön painostuksesta johtuen) voinut pitää isyysvapaita vaimon palatessa töihin. Toivoisin että voisin pitää isyysvapaita vielä tämän vuoden aikana. Haluaisin olla lasten kanssa myös yksin kotona.

Vaimon aloittaessa työn hän koki sen raskaaksi. Hänellä on mitä ilmeisimmin oikein hyvä ja kannustava työyhteisö (mm. kaikki työkaverit & pomo kävivät tervehtimässä äitiysloman aikana), mutta työssä on omat haasteensa ja stressaavuutensa. Koetin ottaa aktiivisen roolin kotitöissä, että hänellä olisi paremmin aikaa sopeutua työn aloitukseen.

Meillä on ihana koti jota rakastan, mutta se on jo itsessään ikävä kyllä kovin työläs. Vanha iso okt, joka on vaatinut usean vuoden ajan remontteja ja kunnossapitoa, iso piha joka vaatii työtä, piharakennuksia, jotka ovat vaatineet kunnostusta. Talo lämpiää isolta osin puilla, useita tulisijoja. Olen ollut kovin kiireinen edellä mainittujen asioiden vuoksi, mutta vuosien mittaan olen saanut rempattua kotia, paranneltua muita rakennuksia, kunnostettua pihamaata / puutarhaa yms. Silti menee paljon aikaa ns. tavallisten kotiaskareiden lisäksi juuri näihin ennalta mainittuihin, joihin talvisin kuuluvat lumityöt. Hommaa on pahentanut se, että olen itse toimistotyöläinen, en mikään remontti-Reiska, ja olen joutunut opettelemaan näitä juttuja kantapään kautta.

Olen kokenut riittämättömyyttä näiden normaalien kotitöiden suhteen, kun olen heilunut remonteissa ym. Viime vuosina, erityisesti nuoremman lapsen isyyslomalla ja sen jälkeen, olen panostanut näihin normikotitöihin, ja koettanut saada kaikkia harvemmin tehtäviäkin rästiytyneitä hommia pois alta. Mutta nyt on tässä kohtaa jo pinna kireällä, kun tuntuu että itse olen käyttänyt ensin paljon aikaa isoihin projekteihin, sitten normiarjen pyöritykseen, mutta siitä huolimatta vaimon aktiivisuus on mielestäni tosi matala. Koen hänet myös arvostelevaksi.

Siinä arjen pyörityksessä on jotenkin sokea sille mitä toinen tekee ja panostaa niin lapsiin, kotiin kuin parisuhteeseenkin. On vain oma napa, ja se, että kuinka paljon MiNÄ tässä nyt teen ja kuinka vähän SINÄ teet. Tämä on siis kummankin puolison ongelma. Kannattaisin väliaikaista asumuseroa, jossa molemmat pystyisivät tarkastelemaan omaa käytöstään ja miettimään mitä yhteiseltä (?) tulevaisuudelta halutaan.

Ei toista voi muuttaa. En ymmärrä  näitä asenteita, oli kyse miehestä tai naisesta. Miten sitä elämän tärkeintä ihmistä voi kohdella noin vähän arvostavasti. Tätähän tekee sekä miehet että naiset. 

Vaikutat mukavalta mieheltä. En tiedä, auttaako vaimosi kanssa keskustelu? Hankala tilanne, koska tämä negatiivinen osapuolihan harvoin näkee omassa käytöksessään mitään väärää, eikä riidoista/keskusteluista ole mitään hyötyä.

Itse olin samantapaisessa tilanteessa, kun lapset oli pieniä. Tein aika radikaalin ratkaisun ja muutin muun verukkeen turvin lasten kanssa muualle, "lapsille parempaan paikkaan asumaan, jossa koulut paremmat yms". Mies mietti asioita viitisen vuotta, ravasi aikaisemman ja tämän meidän uuden kodin väliä, ja päätti sitten lopulta, että haluaa asua meidän kanssa ja olla osa perhettä. Nyt on asiat paremmin, molemmat tekee osansa ja arvostaa toista. Toisinkin olisi voinut käydä. Erota en halunnut itse, koska uskon ehjän perheen olevan tärkeä lapsille. 

Jaksamisia. Ehkä vaimosi herää joku päivä ja ymmärtää kaiken, mitä teet perheen hyväksi. Ehkä.

Toisesta korvata sisään ja toisesta ulos. Kohta loppuu lumityöt ja mene vaikka miesten salibandyyn tai lentopalloon, niin saat vähän omaa aikaa. Itsellä oli itsekkäämpi mies joka ei tehnyt juuri mitään perheen hyväksi, eikä antanut rahaakaan, eikä sekään sen parempi ollut ja nalkutusta sai ja eropaperit.

Vaimollasi ja lapsillasi voi aspergeroireita, tulisi hakeutua ammattiapuun heti, mutta he eivät itse usein myönnä kuten ex-vaimoni ja monta lasta. Assi erosi ilman järkevää syytä yli 20 vuoden liiton jälkeen, kun pää pimahti lopullisesti liikkumattomuuteen ja  jatkuvaan sisällä oloon. Samalla lailla tein kaikki kotihommat. ilman pienintäkään kiitosta tai arvostusta.  Onneksi sentään läheisyys ja seksi kelpasivat. Assit yleensä pilaavat oman ja läheistensä elämän. Eräs deitti oli Assi, oli houkutellut pienituloisen yrittäjäpuolisonsa ostamaan velaksi huonokuntoisen rintamamiestalon vaikka miestä remppa ei kiinnostanut ja mies jäi kiinni vieraista. Nainen on kusessa talonsa kanssa yksin ja mies asuntovelkainen talosta jossa ei saa asua. Minulla on  brasialaisnaisen kanssa treffit tiedossa, romanttinen ja kaunis nainen, kiva kirjoitella englanniksi tunteettomien suomalaisten junttinaisten jälkeen. Siinä mun nainen, jos vain tahtoo.

Varaa aika perheterapiaan ja näytä tuo kuvauksesi (aloituksesi) vaimollesi ja ammattilaiselle. P*skan on joskus osuttava tuulettimeen, jotta sen pääsisi siivoamaan.