Lue keskustelun säännöt.
Mihin tunteeseen et mitenkään osaa samaistua?
11.02.2019 |
Paljastan teille, että en osaa samaistua suruun, minkä toiset kokevat kun oma vanhempi vanhenee ja myöhemmin menehtyy. Tai edes siihen suruun, että vanhempi menehtyy aikaisin. En vain osaa kuvitella itselleni sellaista tunnetta. Oma tunteeni vastaavassa tilanteessa on varmasti eniten iso helpotus.
En myöskään osaa kiintyä koiriin tai kissoihin. Joskus jopa ärsyttää, kun joku inhimillistää lemmikkinsä, puhuu siitä hän-muodossa ja loukkaantuu koiransa puolesta, kun en rapsuta sitä lenkkipolulla.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Siihen että rakastaa isäänsä. Minun isäni ei ole ollut 20 vuoteen elämässäni. Olen 27-vuotias. Äitini on minulle hyvin läheinen ja rakas, ja en vaan osaa kuvitella miltä tuntuu tuntea samaa rakkautta isää kohtaan. Minun isäni ei merkitse minulle mitään. Jos hän kuolisi, en tuntisi mitään tavallisesta olosta poikkeavaa. En ole katkera tai vihaa häntä, en vaan välitä.
No, ehkä sinulla on omat syysi kuvaamasi kaltaiseen suhtautumiseesi omaa isääsi kohtaan.
Useimmilla kuitenkin on hyvä suhde isäänsä ja sitä sinulla ei siis ilmeisesti ole, mutta se ei kuitenkaan tee merkityksettömäksi kenenkään muun suhdetta isäänsä.
Itselläni ei esim. ole sen enempää siskoja kuin veljiäkään, mutta vaikken nyt sinänsä voi samaistua mihinkään sisar-kuin (mahdolliseen) veljesrakkauteenkaan, niin ymmärrän silti, että se on yleensä ja normaalisti tärkeää niille joilla sisaruksia on.
(Oma isäni muuten kuoli, kun itse olin juuri täyttämässä 13 vuotta.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemminpuolinen rakkaus ja kumppanuuden tunne. Olen rakastanut erästä ihmistä jo pitkään, mutta hänelle olen lähes yhdentekevä tuttava. En osaa edes kuvitella, miltä tuntuu halata omaa rakastaan. :(
Kuinka toimittajat voivat kiusata viattomia ihmisiä klikkiotsikoillaan? Vain muutaman euron tähden.
Ymmärrän jotenkin mutta en osaa mitenkään samaistua siihen että jotkut (useimmat) haluavat lisää lapsia esikoisen jälkeen. Meillä on 2-vuotias poika. Helppo raskaus, helppo syntymä, ja helppo vauva-arki. Eikä lapsikaan kovin vaikea ole nykypäivänä ja on meille todella rakas ja haluttu. Silti en mistään hinnasta tekisi lisää. En ikinä haluaisi enää olla raskaana tai aloittaa pikkuvauvarumbaa uudestaan. Mies on onneksi samalla linjalla, muuten meillä voisi olla ongelma. :D
Jos kaverit ilmoittavat raskaudestaan niin toki onnittelen asiallisesti, vaikka omalla kohdallani ajatus aiheuttaa lähinnä pakokauhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen että rakastaa isäänsä. Minun isäni ei ole ollut 20 vuoteen elämässäni. Olen 27-vuotias. Äitini on minulle hyvin läheinen ja rakas, ja en vaan osaa kuvitella miltä tuntuu tuntea samaa rakkautta isää kohtaan. Minun isäni ei merkitse minulle mitään. Jos hän kuolisi, en tuntisi mitään tavallisesta olosta poikkeavaa. En ole katkera tai vihaa häntä, en vaan välitä.
No, ehkä sinulla on omat syysi kuvaamasi kaltaiseen suhtautumiseesi omaa isääsi kohtaan.
Useimmilla kuitenkin on hyvä suhde isäänsä ja sitä sinulla ei siis ilmeisesti ole, mutta se ei kuitenkaan tee merkityksettömäksi kenenkään muun suhdetta isäänsä.
Itselläni ei esim. ole sen enempää siskoja kuin veljiäkään, mutta vaikken nyt sinänsä voi samaistua mihinkään sisar-kuin (mahdolliseen) veljesrakkauteenkaan, niin ymmärrän silti, että se on yleensä ja normaalisti tärkeää niille joilla sisaruksia on.
(Oma isäni muuten kuoli, kun itse olin juuri täyttämässä 13 vuotta.)
Eihän tuo lainaamasi kenenkään muun tunnetta pidä merkityksettömänä? Ei ainakaan tuo sitä mitenkään ilmi tekstissään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen, ettei kiinny lemmikkiin. Että se on vain lelu, jonka tilalle otetaan uusi kun kuolee, samantien. En tajua.
Enkä sitä, jos esim.seurustelukumppanilla on lemmikki jonka jälkiä tämä ei siivoa. Miin että jotkut vihaa sitä "sotkevaa" eläintä, sen ihmisen sijaan, joka ei tee hoitotyötään.
Tämä kumpuaa omasta väsymyksestäni, tiedän. Mutta en millään osaa samaistua siihen, että erovanhemmat esimerkiksi haluavat olla lastensa kanssa. Minä olen niin poikki, että en ymmärrä yhtään sellaista tunnetta, että jos on oma koti, oma rauha, ja viikko-viikko-systeemi, että haluaisin lapsiani nähdä miehen hoitoviikolla. En todellakaan. Nukkuisin sen viikon kunnolla ja tekisin omia juttujani omassa rauhassa.
Terveisin Uupunut äiti, avioliitossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen että Matti Nykäsen ensimmäisen vaimon tiimi on tehnyt päätöksen ettei Matti saa ikinä tavata omaa poikaansa joka oli vain alle 2v, julminta ikinä. Jonkun pitäs selvittää miten tuo oli yleensäkään edes mahdollista?
Se oli mahdollista, koska isä siihen alistui.
No jos kiellettiin tapaamasta niin sittenhän alistettiin juuri. Siitäkö Mattia syytät? Olet alistajan puolelta huutelemassa että mattia alistettiin, niin juuri.
Tämä on himmeä luku koko urallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monille tuntuu olevan kauhean tärkeää mitä muut heistä ajattelevat, oli kyseessä mikä tahansa (ulkonäkö, varallisuus, mielipiteet, asenteet, jne.). Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa. En tiedä mikä 'tunne' tämä nyt sitten on, mutta minulta puuttuu tuo kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko Veitola selvittää :Siihen että Matti Nykäsen ensimmäisen vaimon tiimi on tehnyt päätöksen ettei Matti saa ikinä tavata omaa poikaansa joka oli vain alle 2v, julminta ikinä. Jonkun pitäs selvittää miten tuo oli yleensäkään edes mahdollista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen että rakastaa isäänsä. Minun isäni ei ole ollut 20 vuoteen elämässäni. Olen 27-vuotias. Äitini on minulle hyvin läheinen ja rakas, ja en vaan osaa kuvitella miltä tuntuu tuntea samaa rakkautta isää kohtaan. Minun isäni ei merkitse minulle mitään. Jos hän kuolisi, en tuntisi mitään tavallisesta olosta poikkeavaa. En ole katkera tai vihaa häntä, en vaan välitä.
No, ehkä sinulla on omat syysi kuvaamasi kaltaiseen suhtautumiseesi omaa isääsi kohtaan.
Useimmilla kuitenkin on hyvä suhde isäänsä ja sitä sinulla ei siis ilmeisesti ole, mutta se ei kuitenkaan tee merkityksettömäksi kenenkään muun suhdetta isäänsä.
Itselläni ei esim. ole sen enempää siskoja kuin veljiäkään, mutta vaikken nyt sinänsä voi samaistua mihinkään sisar-kuin (mahdolliseen) veljesrakkauteenkaan, niin ymmärrän silti, että se on yleensä ja normaalisti tärkeää niille joilla sisaruksia on.
(Oma isäni muuten kuoli, kun itse olin juuri täyttämässä 13 vuotta.)
Enhän minä missään kohti sanonut etteikö kukaan muukaan voisi/saisi rakastaa isäänsä tai vähätellyt muiden ihmissuhteita? Vastasin vaan kysymykseen. Eli siihen että mihin itse en osaa samaistua. Tietysti ymmärrän sen että useimmat rakastavat isäänsä, en minä tietämätön ole tai sokea muulle maailmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo vahingoilo on minulla kanssa.
Enkä osaa samaistua sisällissodan ajan ajatuksiin, että ottamalla toiselta pois, jotenkin parannettaisiin tilanne. Että tehtaanjohtajan saa a* mpua tehtaan pihaan, ja se parantaa maailman ja työläisen tilanteen. Tai kun naapurimaassa poltettiin kartanoita, että se olisi ollut jotenkin oikein ja sallittua.
Vierailija kirjoitti:
Monille tuntuu olevan kauhean tärkeää mitä muut heistä ajattelevat, oli kyseessä mikä tahansa (ulkonäkö, varallisuus, mielipiteet, asenteet, jne.). Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa. En tiedä mikä 'tunne' tämä nyt sitten on, mutta minulta puuttuu tuo kokonaan.
Kertoo ettet osaa asettua toisen housuihin. Ja katsella muitten näkökulmasta asioita. Kaikki itsestä käsin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo vahingoilo on minulla kanssa.
Enkä osaa samaistua sisällissodan ajan ajatuksiin, että ottamalla toiselta pois, jotenkin parannettaisiin tilanne. Että tehtaanjohtajan saa a* mpua tehtaan pihaan, ja se parantaa maailman ja työläisen tilanteen. Tai kun naapurimaassa poltettiin kartanoita, että se olisi ollut jotenkin oikein ja sallittua.
Rikkaat ovat kyllä ottaneet toisilta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monille tuntuu olevan kauhean tärkeää mitä muut heistä ajattelevat, oli kyseessä mikä tahansa (ulkonäkö, varallisuus, mielipiteet, asenteet, jne.). Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa. En tiedä mikä 'tunne' tämä nyt sitten on, mutta minulta puuttuu tuo kokonaan.
Kertoo ettet osaa asettua toisen housuihin. Ja katsella muitten näkökulmasta asioita. Kaikki itsestä käsin vaan.
Ei omaa elämää ja omia valintoja kuulukaan katsella muiden näkökulmasta.
Ei ole ollenkaan tervettä verrata itseään muihin, mutta on tervettä tehdä itsenäisiä valintoja vaikka se ei miellyttäisi muita.
Pelkoon elämää ja sen tuomia haasteita kohtaan. Turvallisuushakuiseen pelokkaaseen tarrautumiseen tylsään työpaikkaan tai kumppaniin.
Seurauksena krooninen tyytymättömyys ja ainainen valitus.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen joka ei kiinny eläimiin on jotenkin viallinen. Sellainen kielii normaalia selvästi vähäisemmästä empatiasta tai jostain mielenterveyden ongelmasta. Tietynlainen eläinten inhimillistäminen on inhimillistä.
Kuten joku muu aiemmin, minäkään en siis osaa tuollaiseen samaistua. Kuten en myöskään vaikkapa psykopaattiseen murhanhimoon ynnä muuhun epänormaaliin tai sairaaseen ajatteluun.
Ihminen joka ei kiinny eläimiin ei ole viallinen. Ihminen kiintyy omaan eläimeensä joo, mutta jos ei eläintä koskaan hanki niin miten sitä voisi jonkun vieraan ihmisen eläimeen kiintyä?
Lemmikkien pitäminen ja rotujen "jalostaminen" on muuten aika julmaa touhua, vaikka kuinka eläinrakas väittää olevansa.
Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät eläimiä perheenjäseninään tai lapsinaan, en vaan pysty käsittämään.
En myöskään ymmärrä mustasukkaisuutta ts. en pysty siihen samastumaan.
Kaikki uskonnolliset tunteet ja tuntemukset ovat minulle täysin vieraita, ovat aina olleet.