Miksi naisten asperger jää diagnosoimatta? Miten naiset piilottavat sen?

Siis mä otan kanssa lupaukset ja sopimukset hyvin kirjaimellisesti. Siis sähän lupasit ja me sovittiin!

Vierailija kirjoitti:

Siis mä otan kanssa lupaukset ja sopimukset hyvin kirjaimellisesti. Siis sähän lupasit ja me sovittiin!

Kyllä. Ja kun lupaukset ja sopimukset petetään, ne petetään molemmin puolin ja pohjanmaan kautta.

Naisilla jää moni muukin asia, kuten ADHD huomaamatta helpommin kuin miehillä. Tiesittekö, että jopa sydäninfarktit diagnosoidaan ja hoidetaan tehokkaammin miehiltä kuin naisilta. Että eipä vielä olla tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assinaiset sairastuvat usein uupumukseen, masennukseen ja ahdistukseen, eikä kukaan epäile taaskaan taustoja.

Aasit eivät ole Sademies-kopioita! Tämä harhaluulo pitää tuhannet naiset ilman diagnoosia.

Ainakin tuntuu olevan tarve diagnoimiseen ja voihan tietysti olla ympäristön kannalta hyväkin tietää, että kenellä on psykopaattisia piireitä, mutta ihmettelen vaan silti joidenkin ilmeistä hinkua saada asperger dianoosi itselleen. 

Siitä voi olla hyötyä esim. työpaikalla. Saa ehkä ymmärrystä kuulokkeiden käytölle, yksin ruokailemiselle jne. Se on hyvä, jos työnantaja tietää JA ymmärtää. Tai jos ei pärjää työelämässä, niin saa selityksen ja ehkä uusia ovia avautuu.

Niin olen käsittänyt, että diagnosoimalla haetaan jotain hyötyä tai ainakin näin uskotellaan, mutta sen jälkeen kun kerran on leima papereissa, sitä ei pääse eroon kuin korkeintaan muuttamalla EUn ulkopuolelle, jos sittenkään. 

Työnantajat tietysti ymmärtävät niin kauan kuin työsuhde kestää, ja voihan siitä tosiaan olla apua, jos voi esittää ei-asperger-lausunnon työhaastattelussa, mutta diagnosoidut syrjäytyvät palkkatyömarkkinoilta ilman muuta, korkeintaan jotkut spesifiset alat jäävät. 

Jos hakee töitä eikä halua kertoa diagnoosistaan, niin jättää vaan kertomatta. Työterveyshuolto näkee ne tiedot ehkä, mutta ei työnantaja. Terveystiedot ovat yksityisiä.

Hohhoijaa, eihän niitä sentään kirjallisena voi antaa, mutta sitä varten työterveyshuolto on järjestetty, että tiedetään missä milloinkin mennään. 

Olipas mielenkiintoinen aloitus. Tein äsken huvikseni aspergertestin, tosin en tiedä, kuinka validi se oli. Antoi kuitenkin lukemaksi 121. Sinänsä en yllättynyt, mutta toisaalta selittää monia asioita. Kun olen tavannut muutamia autistisia ihmisiä, niin olen aika ajoin miettinyt, että voisiko minullakin olla. Jotenkin aina kokenut jonkinlaista samankaltaisuutta. Tosin tietämäni autistit ovat kaikki miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assinaiset sairastuvat usein uupumukseen, masennukseen ja ahdistukseen, eikä kukaan epäile taaskaan taustoja.

Aasit eivät ole Sademies-kopioita! Tämä harhaluulo pitää tuhannet naiset ilman diagnoosia.

Ainakin tuntuu olevan tarve diagnoimiseen ja voihan tietysti olla ympäristön kannalta hyväkin tietää, että kenellä on psykopaattisia piireitä, mutta ihmettelen vaan silti joidenkin ilmeistä hinkua saada asperger dianoosi itselleen. 

Aikuisen koulukiusaajan isku. Huoh.

Aspergiriys eroaa täysimuotoisesta psykopatiasta siinä, että aspergerit eivät osaa tulkita muiden tunnetiloja, missä puolestaan oikeat psykopaatit ovat erinomaisen taitavia, mutta yhteistä molemmille on empatiakyvyn puuttuminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assinaiset sairastuvat usein uupumukseen, masennukseen ja ahdistukseen, eikä kukaan epäile taaskaan taustoja.

Aasit eivät ole Sademies-kopioita! Tämä harhaluulo pitää tuhannet naiset ilman diagnoosia.

Ainakin tuntuu olevan tarve diagnoimiseen ja voihan tietysti olla ympäristön kannalta hyväkin tietää, että kenellä on psykopaattisia piireitä, mutta ihmettelen vaan silti joidenkin ilmeistä hinkua saada asperger dianoosi itselleen. 

Aikuisen koulukiusaajan isku. Huoh.

Aspergiriys eroaa täysimuotoisesta psykopatiasta siinä, että aspergerit eivät osaa tulkita muiden tunnetiloja, missä puolestaan oikeat psykopaatit ovat erinomaisen taitavia, mutta yhteistä molemmille on empatiakyvyn puuttuminen. 

Olen itse burgeri. Empatiakykyä on, melkein kykenen itkemään jonkun kanssa, mutta en esimerkiksi _tiedä_ miksi joku on päättänyt itkeä jossakin tilanteessa. Paha selittää. psykot ovat asia erikseen. Pystyn spottaamaan kaasuvalottajan tai tietojenkalastelijan melkein kättelyssä.

Koska oudonkin naisen on helppo saada parisuhde verrattuna tavismieheen.

Toisaalta koska mies saa olla vaikka miten outo kunhan menestyy, sillä saa kaiken muiden silmissä anteeksi ja muuttuu hyväksi tyypiksi.

Myös miehet osaavat peittää sitä. Eivät kaikki.

Tämänkaltaisilla keskustelupalstoilla ovat yliedustettuina.

Minulla oli oppimisvaikeuksia ja paniikkikohtauksia lapsesta asti, mutta vanhemmat sivuuttivat kaiken sillä, että olen "vain tuollainen".

Vierailija kirjoitti:

Mä juuri piilottelin omaa aspergeriani niin että matkin muita ihmisiä. Käytin samoja sanoja, lausahduksia, puhetyyliä ja jopa kasvojen ilmeitä kuin joku tietty ihminen jota ns ”ihailin” sillä hetkellä. Saattoi olla kaveri, julkkis, opettaja... ihan sama.

Eiköhän tämä ole ihan normaalia. Itse tein tätä jo ihan lapsena, katsoin jotain tv-sarjaa ja imitoin asioita. Esim. aloin syödä eri tavalla kun näin mielestäni coolin ja (jälkikäteen muisteltuna seksikkään) aikuisen tavan lusikoida ruokaa suuhun. Äiti sitten ihmetteli, että miksi syöt noin, lopeta se ;) Jossain sarjassa aatelisto piteli puhelinta tietyllä tavalla, minäkin sitten. Toisessa joku käveli noin, opettelin saman.

Aikuisena matkin ja peilaan muita ihmisiä jopa siinä määrin, että se häiritsee itseäni. Joskus olen myös videoinut itseäni ja harjoitellut joitain ilmeitä tai eleitä, ihan vaan huvin vuoksi.

Voinkohan saada ihan omalta tk-lääkäriltä lähetteen eteenpäin neurologille mitä kautta pääsisi tutkimuksiin ? Olen aika varma että olen diagnosoimaton asperger. Diagnoosin haluaisin juuri töiden vuoksi. Käsittääkseni psykiatrille meno tässä välissä olisi turhaa? Käyn psykoterapiassa ja terapeutti on hieman diagnoosivastainen, mikä on hassua koska minusta hänelläkin on vahvoja as-piirteitä. Psykiatrilla minulla tosiaan aina diagnosoidaan vaan masennus ja kun minä en ole masentunut, en pätkääkään. Haluaisin vaan selvittää oikeasti olenko as vai en. Luulen että diagnoosin saaminen voisi esim ehkäistä tulevia burnouteja. Ensimmäisen sain 23-vuotiaana. Sen jälkeen pari pienempää. Nyt olen 35. Olen viimein päässyt työelämään mukaan mutta minulla on silti haasteita ja olen ymmärtänyt vuosien varrella itsestäni niin paljon enemmän. Ahdistaa, kun terapeutti ei tue ajatusta ja hänkin puhuu vain siitä ”sademies” autismista. Että koska minulla on sosiaalisia taitoja en voi olla as. Koska olen empaattinen, en voi olla as. Hän ei tunnu ymmärtävän sitä että ainakin käsittääkseni assissa merkittävintä on juuri se koko kokemusmaailman ns erilaisuus kun aivot tulkitsevat vastaanotettua tietoa eri tavoin kuin neurotyypillisillä. Eikä ymmärrä miltä se tuntuu!

Ei sitä diagnoosia nyt pojillekaan varsinaisesti tyrkytetä. Psykologi teki pojalleni tutkimukset ja oli niiden jälkeen sitä mieltä, ettei mitään Aspergeriin viittaavaa ole. Oli kuitenkin ollut puhe, että tutkimusten jälkeen on aika neurologille, joka oli sitä mieltä, että on aivan selvä AS. (Niin, kuvaavaa: psykologi, ei neurologi, tekee tutkimukset ja neurologi antaa diagnoosin lasta näkemättäkään.) Itse olen ihan maallikko näissä asioissa, mutta kaiken lukemani perusteella pojan oireet etenkin pikkulapsena olivat niin tyypilliset kuin olla voi. Käytännössä ainoan tepsivän tukitoimen lapselle keksin minä, koulupäivien lyhentämisen. Asiantuntijat puhuivat vain masennuksesta ja ryhmätoimintaterapiasta, joka olisi vain uuvuttanut lasta lisää, ja toisekseen hänen sosiaaliset taitonsa ovat Aspergeriksi hyvät. Mielestäni poikakin voi "ihan rauhassa" olla Asperger, eikä siihen kukaan puutu  ja tutkimuksia ehdota, sillä pojilla varsin heikotkin sos. taidot kuitataan usein vain jollain "pojat ovat poikia"-toteamuksella. Eli eivät ne pojat tässäkään asiassa ole aina sen paremmassa asemassa, vaikka ymmärränkin, että tytöillä se oireilu on erilaista ja ilmeisesti vielä aika tunnistamatonta.

Vierailija kirjoitti:

Ja mikseivät pojat pysty piilottamaan sitä yhtä hyvin?

Kyse ei ole piilottamisesta vaan siitä, että tytöille kasvatetaan sosiaalisesti hyväksyttävät käytöstavat, pojille ei. On vallalla kaksinaismoraali, joka edellyttää, että nainen hillitsee itsensä ja käyttäytyy hyvin, ja että mies saa olla lähes millainen apina tahansa periaatteella "pojat on aina poikia" (kts. prsut).

Koska siitä ei ole niin paljon haittaa naisille.

Olen huomannut, että on kahdentyylisiä Asperger-lapsia: osa on todella vilkkaita, töksäytteleviä, suorapuheisia ja kovia höpöttämään kiinnostuksenkohteistaan, osa puolestaan ujoja, hiljaisia ja syrjäänvetäytyviä. Olisikohan niin, että koska viimeksi mainittujen oireet eivät välttämättä näy niin selvästi ulospäin eikä niistä ole haittaa ympäristölle, ei heillä välttämättä epäillä olevan mitään "erityistä"?

Vierailija kirjoitti:

Mikä teillä on pahin ongelma niissä ihmissuhteissa? Minulla kai syrjäänvetäytyvyys ja joustamattomuus. Olen monesti kuullut että olen niin kylmätunteinen, vaikka omasta mielestäni en vaan osallistu turhaan draamaan. Ja omat mielenkiinnon kohteeni vievät niin paljon aikaa, että minusta ei hirveästi riitä laajentamaan niiden ulkopuolelle.

Samoin, en pysty manipuloimaan toisia enkä siten ennustamaan draaman kaarta.

Neuro-oireiset tytöt/naiset uuvuttavat itsensä, neuro-oireiset pojat/miehet uuvuttavat läheisensä. Siksi se jää niin usein huomaamatta naisilla, he eivät vaivaa ongelmillaan muita vaan kantavat kaiken itse. 

Mä itse tiedän että olen assi, kaikista testeistäkin tulee suunnilleen täydet. Pääsin psykologisiin testeihin ja todettiin Add, koska olen niin empaattinen, ettei voi olla assi.

No ei haittaa, mies tietää ja minä tiedän millainen olen.

Olen YLIempaattinen, jopa sellaisille ihmisille jotka ovat tehneet pahaa minulle, siis ihan oikeasti pahaa. Olin nuorena todella sinisilmäinen ehkä vieläkin vähän. Mutta koin todella paljon seksuaalistahäirintää.. silti mietin miten ne miehet voivat ja ne oli niin ressukoita ja yksinkertaisia ettei heitä voi siitä syyttää, koska eivät ymmärtäneet jne.

Mulla ei ole yhtä ja ainoata kiinnostuksen kohdetta, ne vaihtelee tosi nopealla temmolla, mutta saman tyylisiä juttuja.

Olen ollut aina tosi seksuaalinen se ehkä on aina ollut minulle se kiinnostuksen kohde, muistan ihan ala-asteelta kun tein muovailuvahasta dildon ja pöllin vanhemmilta kortsun siihen. Netissä juttelin vanhoille sedille jne. Mutta tosipaikan tullen olen erittäin ujo!

Olen hyvä puujalkavitseissä koska otan asiat niin kuin ne sanotaan.

Tähän voin kertoa asian mistä selkenee se etten tajua normaalia huumoria.

Oltiin eräässä tapahtumassa missä oli amatööri stand uppia, koko huone räkätti ja meinasi kuolla nauruun. Minä oon hiljaa ja mietin mikä niissä on hauskaa..

Mulla on tosi tosi tarkat aistit. Normaali hellä kosketus sattuu tosi paljon ja pitkään. Joko kosketat kunnolla tai et ollenkaan. Kunnon kosketus ei satu.

Makuaisti.... Tiedän kun on kehossa joku tulehdustila siitä, että makuaisti on viturallaan. Eli mikä aiemmin on ollut hyvää se maistuu pahalle jne ja mikä on ennen ollut pahaa maistuu hyvälle.

Hajuaisti on sellainen että oksennus nousee kurkkuun jos joku paha haju tulee nenään. Esim voimakas hajuvesi tai tupakanhaju.

Kuuloaisti on niin tarkka että kuulen ihan kaiken, semmoiset mitä muut ei kuule.

Päässä on sellainen sekamelska kaikkia ääniä, hajuja ja ajatuksia etten välillä kestä. Siksi joudun menemään pois tilanteista, jonnekkin rauhoittamaan aistini, etten pakahdu.

Joo, en tiedä.