Petin miestäni 37v sitten
Olin kaksikymppinen. Tottumaton alkoholiin jota sitten opiskelijaristeilyllä nautin ja petin miestäni kaksi kertaa Rovaniemen miehen kanssa. Tämä opiskeli samaa alaa. En sen jälkeen ole miestä pettänyt.
Nyt olen seurakunnassa jonka pastori käskee minua kertomaan miehelleni vanhan petoksen. En halua. Meillä on kuusi lasta ja lastenlapsia. Miksi romuttaisin kaiken kun 37 v olen ollut uskollinen enkä juo.
Kommentit (27)
Matti Järvinen oli maailmanennätysmies ja olympiavoittaja. Joten se kyllä lasketaan, vaikka olisikin ollut Rovaniemeltä.
Eräs lapsistanne taitaa kirjoitella tällekin palstalle?
Enpähän kertoisi noin vanhaa asiaa ja mahdollisesti rikkoisi miehen sydäntä. Asia olisi pitänyt käsitellä silloin 37 vuotta sitten.
Miksi se, että olet pettänyt miestäsi kauan sitten olisi jotenkin vähemmän pettämistä?
Sitä pidemmän ajan vain olet ollut epärehellinen pettämisen jälkeen.
Minun silmiin pisti tuo kaksi kertaa, mitä sillä tarkoitat?
-Kahtena iltana (joku voisi väittää toista kertaa jo suunnitelluksi)
-Illalla ja aamulla (ei se aamukaan enää vahinko ollut)
Sinä nimenomaan nautit ja petit kaksi kertaa. Ei mikään pikkujuttu vaikka sen jälkeen olisit kuinka uskollinen ollut.
Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä "pettämisessä" on niin ihmeellistä? Muutaman minuutin nautinto. Ei siitä kannata enää mitään numeroa tehdä tai voihan sen tehdä. Elämää ymmärtävä ja hyvällä itsetunnolla varustettu mies ei olisi tosta moksiskaan. Pettämisessä pahinta on tautiriski, joka sekin voidaan minimoida.
Toki nimensä mukaisesti pettäminen ei ole avointa ja rehellistä toimintaa, mutta elämään mahtuu lukemattomia muitakin asioita joissa ei olla aina avoimia ja rehellisiä.

Sehän se pointti juuri onkin. Jos 37 vuotta valehtelee, niin mitä jää jäljelle?
Vai onko se hyvä teko että valehtelemalla suojaa toisen pahalta mieleltä? Että mitä vaan voi tehdä, kunhan ei jää kiinni? Minä en ainakaan sellaisessa parisuhteessa halua elää.
Pastorin tehtävä ei ole 'käskeä', eikä hänellä siihen ole mitään valtuuksiakaan. Hän voi toki olla sitä mieltä, että suhteenne kannalta saattaisi olla terveempää jos kertoisit (itse en tosin ole tästä mitenkään varma!), mutta päätös tästä on kyllä tasan ja tarkkaan sinun, ei papin.
Itse sanoisin että noin vanhalla asialla ei enää ole väliä, joten paras pitää omana tietonasi.
Vastaavasti tosin, jos vaimoni tulisi jotain tuollaista kertomaan, niin enpä siitä juuri ottaisi nokkiinikaan, mitäs noista vanhoista jutuista jos sen jälkeen ei kerran ole mitään vastaavaa tapahtunut.