Lue keskustelun säännöt.
Itsekäs isovanhempi kuolemansairas ja mikään ei muuti
Josmi
03.02.2019 |
Itsekäs isovanhempi on yhteydessä omaan lapseen ja lapsenlapsiin max 3 krt vuodessa. Käy vain lasten synttäreillä tosin ei huomioi lapsia silloinkaan muuten kuin ostamalla sen lahjan minkä lapsi pyytää. Muuten ei osoita mitään huomiota ja ihmettelee kun lapsi vierastaa, nuorin lapsi ihmetellyt kuka tuo on. Isovanhempi eläkkeellä eikä osallistu päiväkodin isovanhempien päivään , ei halua tulla muuten käymään , ei ole koskaan halunnut auttaa jos vanhempainilta että edes silloin voisi tunnin katsoa lapsenlasta että molemmat vanhemmat pääsisivät keskusteluun. Minä en ole sellainen isovanhempi on tokaissut vain. En tiedä riittääkö hänelle tosiaan sellainen kiiltokuvaisovanhemmuus että saa lapsesta kuvan kerran vuodessa ja ostaa lahjat. Olen todella pettynyt. Isovanhempi haluaa olla rauhassa ja eristäytyy mielellään maalle niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista vaikka muuten asuisi lähellä. Tosin aivan sama missä on jos ei halua olla yhteydessä.
Nyt isovanhempi on vakavasti sairastunut ja elää enää muutamia viikkoja tai kuukausia. Tästäkään ei saatu tietoa kuin viime tipassa koska ei halunnut kertoa. Kuvittelin että hän haluaisi olla yhteydessä nyt viime aikoina lapsenlapsiin mutta edelleen on itsekäs. Haluaa vain katsoa telkkarista omia ohjelmiaan , ei halua kotiapua vaan odottaa että nyt hoidetaan hänet kotona. Hae sitä tätä ja tota kaupasta tms. Lapset voivat katsoa padia samalla kun hän katsoo omia ohjelmiaan jos käydään kylässä. Viime kerran jälkeen lapset sanoivat ettei halua edes mennä isovanhemmalleen kun siellä on tylsää isovanhempi taisi sanoa vain moi heille. Muuten ei huomioinut. Joskus jos huomioi käyttäytyy ja puhuu kuin he olisivat 2 vuotiaita ja lapset ovat että hä. Sitten sanoo ehkä nämä lapset ovat erilaisia kun eivät hänen jutuistaan syty. Sekin on siis lasten syy.
Ehkä kuvittelin että kuolemansairaana elämänarvot jotenkin muuttuisivat hänellä ja kirkastuisi se mikä on tärkeää mutta ei. Ei halua puhua sairaudestaan yhtään , ei tulevasta kuolemasta, haluaa vain nautiskella olostaan. En tiedä mitähän tästä pitäisi ajatella. Lapsia en ajatellut enää viedä käymään turhaan kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Itsekin haen huomiota jota en saa. Kuitenkaa ei luonne anna olematta periksi käymättä katsomassa.
Jos hän ei olisi sairastunut en edelleenkään näkisi häntä koska olisi liian kiireinen omissa asioissaan. Kun hän kuolee lapsenlapset tuskin jäävät häntä kaipaamaan.
En olisi uskonut että omat lapsenlapset eivät kiinnosta isovanhempaa , oman lapsensa hoidatti kuitenkin omillaan.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikai isovanhemmalla ole mutään velvollisuutta olla kiinnostunut lapsistasi, ilmeisesti kuitenkin ihan asiallisesti käyttäytyy eikä ole tarkoituksella ilkeä. Pitäisikö kuolevan ihmisen siis sinun mielestäsi esittää jotain mitä ei ole? Eli kiinnostunutta isovanhempaa? Hänelle on nyt kyllä ensiarvoisen tärkeää pitää huolta omasta jaksamisestaan ja siihen tuossa vaiheessa kuulluu, ettei tarvitse tehdä juurikaan asioita joista ei pidä. Nyt jos koskaan olisi läheistenkin aika alkaa hyväksyä hänet sellaisena kuin on, eikä yrittää tunkea johonkin ihannemummomuottiin.
Miksi on tärkeää pitää huolta JAKSAMISESTAAN kun kumminkin kuolee ihan pian? Eikö nyt tuossa kohtaa viimeistään kannattaisi ajatella jotain muutakin kuin minäminäminää?
Tää oli kyllä pohjanoteeraus! Ai syöpäsairaan kohta kuolevan ihmisen pitäisi vielä JAKSAA tehdä jotain enemmän kuin ennen! Kuule mulla on ystävä kuollut syöpään ja sen jaksaminen puoli vuotta ennen kuolemaansa oli täysi NOLLA! Ei se jaksanut muuta kuin sängyssä maata. Ei sillä kuule ajatuskaan enää juossut normaaliin tahtiin, lääkkeet vei muihin maailmoihin ja kivut oli kovat.
Koitahan oppia elämästä jotain sinäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekäs sukupolvi ja itsekäs sukupolvi. No katsokaapas mitä seuraavat polvet TEISTÄ sanovat. Oletteko te nyt ihan varmasti äärettömän epäitsekkäitä? Joku tässä nyt mättää, syytetään yksilöitä, vaikka syy on aikakauden. Ajat muuttuvat ja ihmisten on vaan elettävä niissä muutoksissa. Yhteen aikaan oli töitä ja sitä piti tehdä ja paljon, laittaa lapset hoitoon minne sai, kun ei ollut päiväkoteja eikä perhepäivähoitajia. Eli isovanhemmat hoiti paljon, myös muut sukulaiset.
Sanovatko teidän lapsenne ja lapsenlapsenne teitä itsekkäiksi, kun ette olleet lastenne kanssa aidosti läsnä, vaan työnsitte heidät kaikenmaailman pelimaailmoihin ja annoitte heidän liikkua iltaisin ulkona, vaikka siellä oli huumekauppiaita ja raiskaajia? Koskaan ei ole huumeita ollut nuorille ja lapsille tarjolla näin helposti kuin nykyään. Miten ihmeessä te olette päästäneet asiat sellaiseen pisteeseen? Entäs jos teitä tosiaan tullaan myöhemmin syyttämään itsekkyydestä, kun ette poistaneet lappuja silmiltänne ja muuttaneet maailmantilannetta?
Otatteko sitten kiltisti syyt niskoillenne, kun teitä tullaan syyttämään löperyydestä ja sinisilmäisyydestä ja itsekkyydestä, kun ette omilta asioiltanne ehtineet ettekä viitsineet puuttua maailman kahvaan?
Ap:lle sanoisin, että on jokseenkin rumaa kirjoittaa tänne kuolemansairaasta ihmisestä ja vielä viimeiseksi häntä moittia elämäntavastaan, johon hänellä ihmisenä on ollut täysi oikeus. Kaikki ei ole mitään lasten hoivaajia luonnostaan eikä jaksa lasten kanssa olla. Aikanaan on tullut ne lapset hankituksi, koska silloin niin tehtiin, se oli vain oletuksena eikä siihen puututtu, ja kukaties ne lapset on kuitenkin edes suurinpiirtein asianmukaisesti hoidettu. Sen pidemmälle ei tarvitse jaksaa. Se ei ole mikään velvoitus. Monet on erakkoja luonteeltaan ja voivat elää onnellisemmin, kun saavat viimeinkin toteuttaa omaa itseään, huolehtikoot muut omista asioistaan. En saanut kirjoituksestasi selkoa, vaatiiko tämä sairas ihminen nyt erityistä huolenpitoa, mutta ehkä inhimillisyyden nimissä hänelle voisi apuakin antaa. Hän ai varmaan ole sitä teiltä elämässään muulloin kaivannut. Mikä katkeruus sinua itseäsi tässä rienaa?
Aikamoisia oletuksia. Me nykyvanhemmat ollaan kyllä oltu lastemme kanssa, on tehty asioita yhdessä, on viety ja haettu ja harrastettu. Ihan eri tavalla kuin omassa lapsuudessa. Isovanhemmilla nuo lapset eivät ole olleet, kun ei itsekästä sukupolvea kiinnosta. Eivätkä nuo käytä huumeita, eihän nykynuoret käytä edes alkoholia. Ovat järkyttävän tervehenkisiä.
Se oli silloin 80-luvulla kun avainlapset joivat pusikoissa perjantaisin, ja vanhempansa joivat kotona tai kylillä. Ei nykyään.
Nykyvanhemmat tekevät myös itse omat kotityönsä. Milloin olet viimeksi nähnyt lapsen kaupassa ostamassa perheen ruokia? Kyllä kaupassa teinejä näkee, mutta ne ostavat vain itselleen herkkuja. Ei kellään alaikäisellä ole ostoskorissa leipää, maitoa ja jauhelihaa. Sellaiset ostokset ovat aikuisten hommaa.
Oletuksia nuo ovat sinullakin. Kaikkina aikoina on ollut hyviä ja huonoja vanhempia. Haluan vain tuoda esiin sen, että kukaan ei voi mitään maailman kehitykselle ja sille, miten missäkin aikakaudessa ihmiset elävät, kuka mitenkin. On elettävä niissä puitteissa, minkä maailma antaa.
Joka ikinen sukupolvi voi syyttää edellisiä polvia jostakin. Halutessaan löytää aina syyn omista vanhemmistaan tai isovanhemmistaan tai kokonaisista sukupolvista, jotka tekivät väärin lapsiaan kohtaan. Myös sinä tulet olemaan tämän myrskyn keskipisteessä, kunhan vaan tarpeeksi elät. Kukaan ei yleisellä tasolla kiitä sinua siitä, että hoidit lapsesi hyvin ja olit heille läsnä. Sen sijaan joudut sillä samalla yleisellä tasolla edustamaan koko sukupolveasi syytettynä siitä, että tässä ajassa kasvaa lapsia ja nuoria, joilla menee huonosti, joilla ei ole töitä, joilla ei ole tulevaisuutta. Et välty tästä.
Väität, että nykyään eivät vanhemmat juo eivätkä lapset ja nuoret myöskään. Väitteesi on täysin kestämätön, kun tätä tapahtuu kaiken aikaa koko maassa. Eihän tarvitse kuin poliisi-tv:tä katsoa, niin näkee kylmää todellisuutta. Huumeongelmista puhumattakaan.
En ole koskaan nähnyt lapsia kaupassa ostamassa perheelle ruokaa, en minään vuosikymmenenä, minkä olen elänyt.
Nykyvanhemmilla on paremmat mahdollisuudet ohjata lapsiaan harrastusten pariin, sehän on päivänselvää, koska näitä harrastusmahdollisuuksia on tarjolla. Luuletko, että 60-luvulla lapsille ja nuorille oli tarjolla samat mahdollisuudet? Ei todellakaan, kenties isoimmissa kaupungeissa oli jo jotain, mutta hyvin suuri osa ihmisistä asui muualla. Minun kotipaikkakunnallani ei ollut yhtään mitään, edes koulun kautta ei tarjottu mitään. Totta kai lapsia nyt viedään harrastuksiin, kun niitä on. Mutta totuus on myös se, että ei kaikkia viedä nytkään eikä kaikkia kannusteta kotonakaan yhtään mihinkään. Olen lukenut, että jo päiväkoti-ikäisissä on selviä syrjäytyjiä. Tämä aika tekee vielä sen, että näiden menestyjien ja syrjään jäävien erot tulevat olemaan niin isot, että se vain lisää syrjäytymistä. Ei yhteiskunnan tulevaisuus niin hirveän hyvältä näytä, jos vain osa kansasta voi hyvin ja toinen, suurempi osa voi huonosti. Siitä ei kannattaisi kenenkään olla ylpeä.
Eivät ole oletuksia, vaan tilastoja. Siis nuo nuorten elämäntavat, jotka todellakin ovat tervehenkisempiä kuin koskaan. Ensikännit juodaan vanhempana, ja alati pienempi osa nuorista ylipäätään käyttää alkoholia. Kokemusta on omista teineistä, jotka ovat seesteisen luotettavia ja niin ovat kaverinsakin. Ihmetyttää ihan.
Lapsia näki ainakin meilläpäin kaupassa jatkuvasti silloin, kun olin itse lapsi ja koulusta tullessa keittiön pöydällä odotti ostoslista ja talouskukkaro. Se oli täysin normaalia siihen aikaan, nyt se olisi varmaan lasun paikka ainakin ala-asteikäisten kohdalla.
Itsekkäissä nykyvanhuksissa ei ihmetytä niinkään se meno oman lapsuuden aikaan, vaan se, että he eivät ole ollenkaan ottaneet koppia siitä isovanhempien roolista, jonka varaan laskivat itse rajusti aikanaan. Homma olisi ihan ok, jos joskus olisi heidän vuoronsa olla se antava osapuoli. Mutta nämä hahmottavat itsensä aina auttamisen kohteiksi, eivät ikinä ihmisiksi, joilla on aikaa ja mahdollisuus tehdä jotain muiden hyväksi.
Anoppini haluaa pitää vauvaa sylissään ja ulkoiluttaa, kiintymyssuhteeni lapseen on vaarassa . Mitä teen ?
Ei h*lvetti yrittäkää nyt edes vähän ! Mikään ei kelpaa.
So dan aikana syntyneet sukupolvet ovat harvinaisen välin pitämättömiä lapsistaankin jo, saati lastenlapsistaan. No ehkä se minäminä vaihe viekä menee, kun lapsi on avuton ja sen rakkauden voi hyvä ksikäyttää omiin vaurioituneisiin emootioihin. Heti, kun lapsella ilmenee omaa tahtoa ja itsenäisttymispyrkimyksiä mummon syl istä toisaalla mielenkiinto loppuu.
Nar sisimia paljon tuossa sukupolvessa ja vain omien etujen ajamista. Vrt eläkkeet suuria vähälläkin koulutuksella ja entitlement sukupolvi. Omia lapsiia syyllistetään, kun ajettiin maa mihin ajettiin..
La ittoivat omat vanhat sukulaisensa laitoksiin ja lapset muiden hoidettaviksi
Ei se luonne muutu vanhempana. Ja tosiaan, pakosta hankitut lapset monella varmaan. Ei aidosta halusta ja valinnasta haluta rakastaa omia itsenäisiä olentoja. M ax itsensä jatkeita.
Älä odota jotain. Mitä et voi saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikai isovanhemmalla ole mutään velvollisuutta olla kiinnostunut lapsistasi, ilmeisesti kuitenkin ihan asiallisesti käyttäytyy eikä ole tarkoituksella ilkeä. Pitäisikö kuolevan ihmisen siis sinun mielestäsi esittää jotain mitä ei ole? Eli kiinnostunutta isovanhempaa? Hänelle on nyt kyllä ensiarvoisen tärkeää pitää huolta omasta jaksamisestaan ja siihen tuossa vaiheessa kuulluu, ettei tarvitse tehdä juurikaan asioita joista ei pidä. Nyt jos koskaan olisi läheistenkin aika alkaa hyväksyä hänet sellaisena kuin on, eikä yrittää tunkea johonkin ihannemummomuottiin.
Miksi on tärkeää pitää huolta JAKSAMISESTAAN kun kumminkin kuolee ihan pian? Eikö nyt tuossa kohtaa viimeistään kannattaisi ajatella jotain muutakin kuin minäminäminää?
Kunnioita edes. Et ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että kehtaa vielä kuollakin, itsekästä. Et ehdi kaikkea mielipahaasi kaatamaan kelvottoman isovanhemman niskaan ennenkuin kuolo korjaa.
Mitäpä jos tämä isovanhempi katsoo, ettei ole oikein välittänyt hakeutua seuraasi (en yhtään ihmettele), koska pitää sinua pikkusieluisena nipottajana, joka kasvattaa lapsensakin samaan suuntaan. Kyllä kai seuransa saa valita, ei se ole mikään pakkopulla, jos sattuu synnyttämään lapsen, jonka kanssa ei ns. oikein skulaa. Joskus voi olla että oma lapsi ei älyllisesti vastaa seuraa, joiden kanssa haluaa viettää aikaansa. Kuolemanpedillä en ainakaan minä enää halua ketään siihen viereen mulkoilemaan ja syyllistämään elämäni valintoja.
Kun sain syöpädiagnoosini, olin kauhuissani ja käperryin itseeni. En jaksanut ajatella mitään muuta, kuin että kohta kuolen. Ei tullut mieleenkään tavata ihmisiä, jutella kenellekään saatika olla kiva ja lämmin ihminen.
Hyvänen aika, ette voi vaatia kuolemansairaalta ihmiseltä mitään. Ei mitään. Hän on niin kauhuissaan eikä kukaan voi auttaa häntä siinä kauhussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan omista teineistä kokemuksia, iso on otos.
Luetko kaikki isovanhemmat nyt tuohon läjään, mihin asetat omasi? Mistä sä oikein höpötät?
Etkö sä näe ympärillesi ollenkaan?
Ja sanon, että en tiiä itsekkäämpää sukupolvea, kuin nämä nyt nuoret aikuiset. Se ei riitä, että otat esimerkiksi omat teinisi. Ne ei ole koko popula. Ja joo, tiedän, että nykynuoret ei juo enää samalla tavalla kuin aiemmat nuorisopolvet, mutta muita päihteitä on liikkeellä paljon enemmän ja huumeongelma on suurimmillaan. Nykyään tarjotaan pikavippejä, joihin iso määrä nuoria aikuisia on haksahtaneet ja joutuneet velkahelvettiin. Kuka ne pikavipit keksi, ei sun isovanhemmat ainakaan. Niillä sitten kustannetaan kaikenmaailman silikonitissejä ja tatuointeja ja takapuoli-implantteja ja hiustenpidennyksiä ja kaikkea mahdollista, mitä ihminen voi omaa kehoaan palvoakseen tehdä. Minä minä minä. Nuoret aikuiset ihmiset on muuttuneet toisiaan apinoiviksi marioneteiksi. Kun rahaa ei tule ovista ja ikkunoista, niin ruvetaan sokerityttäriksi, voiko tyhmyyttä enää enempää ylistää? Kuka nämä ihmiset kasvatti? Minusta tämä on itsekkäin aikakausi minkä tiedän. Nuoriahan suorastaan vedätetään mutta kukaan ei ota vastuuta. Hyvät ja viisaatkaan nuoret ei lähde barrikaadeille, omaa elämäänsä hekin vain elävät.
Mikä ihmeen antava osapuoli? Mitä sinä siis olet jäänyt vaille ja paitsi? Isovanhempien rooli, mikä se on?
Jätä hyvä ystävä se parjaamasi isovanhempi rauhaan, ei sinulla ole mitään velvoitetta häntä huomioida, saat ajatella hänestä mitä tahdot, mutta teet huikeasti väärin syyttäessäsi kokonaista sukupolvea, joissa on yhtä monta kohtaloa kuin on ihmistäkin.
Jos käytössä on kovat opioidikipulääkkeet, hän on todennäköisesti hyvin väsynyt ja turtunut, aivot eivät pelaa normaalisti. Sen lisäksi pitkälle edennyt sairaus uuvuttaa, usein eivät jaksa paljoa keskustella. Jos nyt puhutaan tosiaan viimeisistä päivistä/viikoista saattohoidossa. Kannattaa suhtautua sovittelevin mielin, hän on ihan kohta lopullisesti poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että kehtaa vielä kuollakin, itsekästä. Et ehdi kaikkea mielipahaasi kaatamaan kelvottoman isovanhemman niskaan ennenkuin kuolo korjaa.
Mitäpä jos tämä isovanhempi katsoo, ettei ole oikein välittänyt hakeutua seuraasi (en yhtään ihmettele), koska pitää sinua pikkusieluisena nipottajana, joka kasvattaa lapsensakin samaan suuntaan. Kyllä kai seuransa saa valita, ei se ole mikään pakkopulla, jos sattuu synnyttämään lapsen, jonka kanssa ei ns. oikein skulaa. Joskus voi olla että oma lapsi ei älyllisesti vastaa seuraa, joiden kanssa haluaa viettää aikaansa. Kuolemanpedillä en ainakaan minä enää halua ketään siihen viereen mulkoilemaan ja syyllistämään elämäni valintoja.
Täysin samaa mieltä. Ap vaikuttaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että kehtaa vielä kuollakin, itsekästä. Et ehdi kaikkea mielipahaasi kaatamaan kelvottoman isovanhemman niskaan ennenkuin kuolo korjaa.
Mitäpä jos tämä isovanhempi katsoo, ettei ole oikein välittänyt hakeutua seuraasi (en yhtään ihmettele), koska pitää sinua pikkusieluisena nipottajana, joka kasvattaa lapsensakin samaan suuntaan. Kyllä kai seuransa saa valita, ei se ole mikään pakkopulla, jos sattuu synnyttämään lapsen, jonka kanssa ei ns. oikein skulaa. Joskus voi olla että oma lapsi ei älyllisesti vastaa seuraa, joiden kanssa haluaa viettää aikaansa. Kuolemanpedillä en ainakaan minä enää halua ketään siihen viereen mulkoilemaan ja syyllistämään elämäni valintoja.
Täysin samaa mieltä. Ap vaikuttaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä.
Ehkä hänkin on ahdistunut ja neuvoton vaikeassa tilanteessa. Missäpä sitä ajatuksiaan sensuroimatta purkaa jos ei anonyyminä netissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että kehtaa vielä kuollakin, itsekästä. Et ehdi kaikkea mielipahaasi kaatamaan kelvottoman isovanhemman niskaan ennenkuin kuolo korjaa.
Mitäpä jos tämä isovanhempi katsoo, ettei ole oikein välittänyt hakeutua seuraasi (en yhtään ihmettele), koska pitää sinua pikkusieluisena nipottajana, joka kasvattaa lapsensakin samaan suuntaan. Kyllä kai seuransa saa valita, ei se ole mikään pakkopulla, jos sattuu synnyttämään lapsen, jonka kanssa ei ns. oikein skulaa. Joskus voi olla että oma lapsi ei älyllisesti vastaa seuraa, joiden kanssa haluaa viettää aikaansa. Kuolemanpedillä en ainakaan minä enää halua ketään siihen viereen mulkoilemaan ja syyllistämään elämäni valintoja.
Jos oma lapsi ei älyllisesti vastaa tasovaatimuksia, niin sopii kyllä vanhemman mennä itseensä. Suurin osa älystä periytyy geneettisesti. Lapsen geeneistä puolet on omia, ja toisen vanhemman sai valita itse. Lisäksi merkitsevää on kasvatus, ja siinäkin olennaisin toimija löytyy peiliin katsomalla. Eli jos lopputulos on huono, niin...
Jos hänellä on vain vähän elinaikaa jäljellä, miksi hänen pitäisi tuhlata se mielistelemällä lapsiasi. Anna hänen nauttia rauhassa kuten haluaa loppuaikansa, ei kuoleman läheisyys velvoita ihmistä muuttumaan sosiaaliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, aivan selvästi sinä olet nyt hämilläsi,jopa hiukan hädissäsi,kun hän kuolee.Olet vihainen,kun ei ole ollut sellainen,kuin toivoit.
Näin se usein menee.Ei me lapset eikä vanhemmat olla sellaisia, kuin toivomme toisten olevan.
Minullakin on lapsi , joka ei lainkaan vastaa sellaista ,kun haluaisin ja myös minä en ole hänelle ihanneäiti,vaikka olemme normaaleja raittiita hyvin käyttäytyviä ihmisiä.Väleissä olemme.
Elämä on vaan tällaista.
Nyt toimit ,niinkuin parhaaksi näät. Tapaat lopun aikana useammin tai sit et ,jos siltä tuntuu.
Tämänhetkinen tunnetilasi on selväst oikeutettu ja normaali reaktio tilanteeseen.
No siinähän sitten huonot toisiaan karttavat. Minkä sitä kukaan geeneilleen mahtaa, niin äiti kuin lapsikaan.
Älylle ei oikein voi mitään, jos on tyhmä niin on, vaikka miten kasvattaisit. Luonteista noissa kuitenkin enemmän on kyse, ei ne aina sovi yhteen vaikka kuinka olis vanhempi ja lapsi.
Ja niin moni muukin asia vaikuttaa.
Ympäristötekijöillä on vähintään puolet vaikutusvaltaa siihen, millainen ihmisestä kasvaa. Näin ainakin koulussa opetettiin.
Miten itsekästä onkaan vaatia kuolevalta epäitsekkyyttä, siis muiden ihmisten tarpeiden laittamista omien edelle..? 🤔 Jo on kumma, ettei täällä saa edes kuolla rauhassa, vaan aina omiin hautajaisiin saakka pitäisi olla muiden toiveiden mukaan hyppäämässä.
Ap:n äiti on varmaan ihminen, joka ei yksinkertaisesti pidä lapsista mutta on erehtynyt niitä silti syystä tai toisesta silti tekemään. Sitten hän on hampaat irvessä kasvattanut ne lapset aikuiseksi ja ajatellut, että vihdoin koittaa vapaus ja se oma aika. Ap ajattelee, että äidin pitäisi hoitaa lapsenlapsiaan kun hoidatti omansakin aikanaan omilla vanhemmillaan. Minä taas tulkitsen, ettei ap:n äiti jaksanut oikein edes omia lapsiaan, ja tuntuu absurdilta yllättyä siitä ettei hän jaksa omia lapsenlapsiaankaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kyllä kuulla tarinan toinen puoli. Kun toinen on kuolemassa, yleensä lähimmäiseltä tulee vähän enemmän tukea huolimatta siitä, mitä ristiriitoja on ollut. Kuolevalla ei ole ensimmäisenä mielessä miten huomioisi lapsia ja sinua.
Tämä. Ymmärrän täysin, ettei kuolevan prioriteetteihin kuulu muista ihmisistä huolehtiminen. Kun tiedostaa elämän viimeisten hetkien olevan käsillä, niin toki haluaa tehdä niistä itselleen mahdollisimman mukavia. Saattelin oman mieheni lastemme kanssa viimeiseen lepoon hänen sairastuttuaan, eikä tullut mieleenikään odottaa, että mies keskittyisi viimeisillä voimillaan paijailemaan meitä. Kyllä se meni toiseen suuntaan. Pidimme huolta miehestä, miten parhaiten taisimme ja yritimme toteuttaa juuri niitä asioita, joista mies piti. Ei tullut mieleenkään alkaa syyllistää miestä, jostain vanhoista jutuista.
Okei. Toinen on kuolemansairas ja sinä vaan vingut huomionpuutetta. Voi kyynel.
Kai ap kuitenkin saa olla pettynyt tilanteeseen? Minusta olisi normaalia olla jonkin verran kiinnostunut omista lapsenlapsistaan.