Yhteinen tili puolison kanssa - ja sitten ei olekaan.
Meillä oli ennen nettipankki niin, että näimme toistemme tilit. Minä miehen , hän minun, lasten tilit siellä myös.
Pystyimme siirtämään rahaa tilien välillä.
Nyt onkin niin, etten pysty näkemäään miehen tilitietoja mutta hän pystyy kontrolloimaan kaikkia muita kuten ennenkin.
Mies sanoo että liittyy bonuksiin tai johonkin? Miten asia on, onko hänen täytynyt erikseen pyytää tätä ominaisuutta? Esim. talolaina on yhteinen ja muuta. Kertokaa.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen kanssa on samanlainen systeemi. Itse hain pankkitunnukset vasta muutama vuosi sitten ja samalla sanoin pankissa, että minun tili saa näkyä miehellä ja että saa siirtää sieltä rahaa ja maksaa laskuja.
Itselläni näkyy lasten tilit, muttei mieheni. Pankista sanottiin tuolloin, että siellä pitää henk.koht käydä allekirjoittamassa paperi (niinkuin minäkin tein), että toisellekin näkyy til. Miehellä on ihan laiskuuttaan jäänyt tuo tekemättä. Joten meilä voisi olla sama tilanne kuin aapeellä. Mutta. Mirs on antanut minulle tilinsä tunnukset ja avainlukutunnukset on aina saatavilla, joten minä pääsen miehen tilille aina silloin kun haluan.Miksei sinulla näi miehet tili? Siitä ei olisi mitään haittaa kummallekaan, paitsi siinä tapauksessa, että toinen säätää jotain kiellettyä toisen selän takana.
Kirjoitin tuohon, että mieheltä jäänyt ihan laiskuuttaan tekemättä. Viimeksi tässä mies hiljan sanoi, että muistuta sitten jos lainaa tehdään, että hän samalla muuttaa tuon systeemin.
Mutta kuten kirjoitin myös: minulla on miehen pankkitunnukset, salasana ja avainlukukortti saatavilla. Eli pääsen miehen tilille silloin kun haluan.
Teet rikoksen kun käytät toisen pankkitunnuksia ilman että sinulla on oikeuksia tiliin. Pankkitunnukset ovat AINA henkilökohtaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen sitä seuraavaa tilipäivää teet tarvittavat muutokset tiliisi. Sitten miehen onkin pakko puhua. Voi tulla kovakin riita, mutta ei se haittaa, kunhan saatte asiat selviksi. Mieti toimintamalli valmiiksi ja esitä se miehellesi, mielellään ihan paperilla. Mieti myös, missä suhteessa maksatte kuluja, onko se 40/60 vai 30/70. Ymmärsin, että miehellä on huomattavasti isompi palkka. Pyydä myös nähdä, mitä laskuja hän on maksanut sinä aikana, kun olet ollut pimennossa.
30/70, huutonaurua. Totta kai nainen maksaa puolet yhteisistä menoista. Jos haluaa enemmän rahaa, voi ottaa opintolainaa ja mennä itsekin koulunpenkille sen sijaan että uhriutuu.
Meillä minulla on enemmän koulutusta, mutta miehellä enemmän kokemusta ja parempi palkka. Mies on teknikko, joka tekee insinöörintasoista työtä 200 henkilön firmassa. Minä olen insinööri ja teen suunnittelutyötä pienessä insinööritoimistossa. Nettopalkkojemme ero on miehen hyväksi noin 700 euroa, vähennyksiä ei ole. Miehellä on kyllä kalliimmat harrastukset, joten aika tasan yhteiset menot maksetaan. Mutta koulutus ei takaa parempaa palkkaa. Minä kyllä uhriuduin hoitamalla lapsia kotona aika kauan ja mieskin halusi niin. Jäin työttömäksi äitiysloman aikana. Lapset ei enää asu kotona, mutta kun olin hoitovapaalla, en käyttänyt itseeni rahaa mihinkään, mikä ei ollut välttämätöntä - kuten terveyssiteet yms. En ostanut edes vaatteita ennen kuin tuli työhaastattelukutsu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen sitä seuraavaa tilipäivää teet tarvittavat muutokset tiliisi. Sitten miehen onkin pakko puhua. Voi tulla kovakin riita, mutta ei se haittaa, kunhan saatte asiat selviksi. Mieti toimintamalli valmiiksi ja esitä se miehellesi, mielellään ihan paperilla. Mieti myös, missä suhteessa maksatte kuluja, onko se 40/60 vai 30/70. Ymmärsin, että miehellä on huomattavasti isompi palkka. Pyydä myös nähdä, mitä laskuja hän on maksanut sinä aikana, kun olet ollut pimennossa.
30/70, huutonaurua. Totta kai nainen maksaa puolet yhteisistä menoista. Jos haluaa enemmän rahaa, voi ottaa opintolainaa ja mennä itsekin koulunpenkille sen sijaan että uhriutuu.
Pitää naisen saada siitä korvaus että on suostunut parisuhteeseen. Vai olisiko kohtuullista että mies saa kaiken ilmaiseksi laittamatta ns. tikkua ristiin? Minä ainakin AP:n asemassa neuvotteluun suhteen pelisäännöt uusiksi. Jos nainen on kotona esim. kotihoidon tuella, se on valtiovallan päättämään korvaus LAPSEN hoidosta, ei miehen paskiaisten kalsareiden tai julkisten sukkien pyykkäämisestä. Lähtisin moisesta suhteesta samantien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen sitä seuraavaa tilipäivää teet tarvittavat muutokset tiliisi. Sitten miehen onkin pakko puhua. Voi tulla kovakin riita, mutta ei se haittaa, kunhan saatte asiat selviksi. Mieti toimintamalli valmiiksi ja esitä se miehellesi, mielellään ihan paperilla. Mieti myös, missä suhteessa maksatte kuluja, onko se 40/60 vai 30/70. Ymmärsin, että miehellä on huomattavasti isompi palkka. Pyydä myös nähdä, mitä laskuja hän on maksanut sinä aikana, kun olet ollut pimennossa.
30/70, huutonaurua. Totta kai nainen maksaa puolet yhteisistä menoista. Jos haluaa enemmän rahaa, voi ottaa opintolainaa ja mennä itsekin koulunpenkille sen sijaan että uhriutuu.
Ai jos nainen saa vaikka kotihoidontuen ja lapsilisät, mies taas saa 4000€ nettona, niin kulut maksetaan 50/50???? Huutonaurut itsellesi.
Jos naisella on pienet tulot niin yhteinen kulutus tietenkin mitoitetaan niiden mukaisiksi. Eikä asuta yhdessä, jotta nainen voi saada asumistukea ja toimeentulotukea sen sijaan, että miehen pitäisi elättää häntä. Sekin on periaatteessa väärin, että yhteisten lasten lapsilisät ohjautuvat kokonaan naisen taskurahoiksi, mutta olkoon menneeksi, koska naisen euro, metoo jne
Saan palkkaa ja olen valmis maksamaan puolet YHTEISISTÄ asioista, tottakai.
En esim. miehen luottokorttilaskua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Saan palkkaa ja olen valmis maksamaan puolet YHTEISISTÄ asioista, tottakai.
En esim. miehen luottokorttilaskua.
Ap
Miksi sinun sitten pitäisi päästä katsomaan miehen tilitietoja?? Anna kun arvaan, teillä ei ole vessassa ovea ja facebooktili on yhteinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika järkyttävältä kuulostaa, että vielä nykypäivänä niin moni antaa raha-asiansa toisen päätettäväksi. On typeryyden huippu, jos ei ole omaa tiliä ja sen lisäksi yhteiskäyttöistä tai-tiliä, jolta maksetaan yhteiset pakolliset menot. Meillä yksi elämän ikävimpiä asioita realisoitui ja mies kuoli. Pankki sulki miehen hallinnassa olleet tilit välittömästi ja ne on vieläkin suljettuna, vaikka kuolemasta on kulunut puoli vuotta. Onneksi olen itse aina hoitanut omat raha-asiani, joten tilanne ei ollut minulle taloudellinen katastrofi.
Ikävät asiat ei tule kello kaulassa, joten suosittelen jokaikistä naista ja miestä varautumaan sen verran, ettei jää ihan tyhjän päälle, jos kumppani kuolee tai päättää lähteä liitosta.
Yhteistä Tai- tiliä ei suljeta. Isäni kuoli ja ihan normaalisti äiti saa käyttää yhteistä tiliä. Perunkirjoitukseen tulee vain merkitä yhteisen tilin kuolinpäivän saldo, josta puolet oli äidin, puolet isän.
Näin on, siksi sen mainitsinkin. Me laitettiin yhteiselle tai-tilille rahaa yhteisen asuntolainan maksuun. Ja-tili menee sulkuun, jos toinen kuolee. t. se jolle vastasit
Noin yleisellä tasolla kannattaa jokaisen parisuhteessakin olevan ainakin ymmärtää raha-asiansa. Koska jonain päivänä toinen lähtee joko parisuhteesta tai kuolee. Lienee helpompaa surun keskellä jos ei ole aivan avuton talousasioiden kanssa.
Elvistely yhteisellä testamentilla tai juristin tekemällä edunvalvontavaltuutuksella on ihan turhaa. Minä päivänä tahansa mies on voinut käydä tekemässä uudet paperit itselleen ja niissä puoliso ei saa välttämättä mitään. Sinänsä on kyllä loistavaa että on kuitenkin tehty nuo paperit (niin meilläkin tosin itse muokattu lakimiehen versiosta meille sopivat).
meillä minä naisena hoidan suurimman osan perheen käytännön taha-asioiden hoidosta. Mutta huolehdin että mies tietää missä mennään. Ja mies voi halutessaan kirjautua omilla tunnuksilla ja näkee niillä myös minun tilini kuten minäkin näen hänen tilinsä. Jos teen isompia siirtoja mainitsen aina miehelle ja samoin kerron saamani sijoitustarjoukdet ja yhdessä mietitään mitä valitaan vaikka minä sitten yleensä hoidan käytännön järjestelyt (jos miehen käyttötilille kertyy liikaa rahaa siirrän osan sijoitustileille jne).
Tärkeintä on että kumpikin tietää missä mennään. Ja tarvittaessa selviää myös ilman puolisoa talouden hoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan palkkaa ja olen valmis maksamaan puolet YHTEISISTÄ asioista, tottakai.
En esim. miehen luottokorttilaskua.
Ap
Miksi sinun sitten pitäisi päästä katsomaan miehen tilitietoja?? Anna kun arvaan, teillä ei ole vessassa ovea ja facebooktili on yhteinen.
Ei minun tarvitsekaan.
Mutta ennen näin ja sitten mies eväsi näkemisen yhtäkkiä ja kun asian otin esille, mies hermostuu ja väittää jotain höpöhöpöä. Tottakai ihmettelen. Ja mies kuitenkin ottaa ja makselee mun tililtä, miksi hänen tilinsä sitten on niin ”salainen” nykyään?
Se tässä se jutun juju on. Minusta olisi ihan fine vaikka en näkisi, mutta pitäs sit olla tasapuolista ja olispa mies ottanu asian esille eikä vaan salassa tee tomlasia ja sitten selittele ympäripyöreitä.
Ap
Ap
Vierailija kirjoitti:
En kyllä käsitä, miksi vaimon pitäisi päästä näkemään tilitietojani. Meillä nyt on asiakkuudet eri pankeissakin, mutta joka tapauksessa. Luulisi riittävän, että maksan puolet yhteisistä laskuistamme. Enkä minäkään halua hänen tietojaan nähdä, lähinnä se tuntuisi kiusalliselta. Eri asia tietty, jos varta vasten olisin ottamassa hänen raha-asioita hoidettavikseni. Mutta ihan hyvin hän suoriutuu niistä itse, on itsenäisesti ilmoittanut tilinumeronsa työpaikalleen, tilannut e-laskut ja osaa hyväksyä ne verkkopankissa omalla puhelimellaan.
Tuo on sitten se toinen ääripää, mutta jos se tuntuu omimmalta, niin mikäs siinä. Pääasia on, että molemmat ovat tyytyväisiä.
Itse koen avioliiton taloudenhoidon hieman erilaiseksi kuin bisnessuhteessa. Tienaamme molemmat hyvin, mutta minä tienaan nettona noin 20 prosenttia enemmän, mutta en näe asiaa niin, että minun kuuluisi saada käyttää tuo erotus vain itseeni. Avioliitossa ollaan yksi taloudellinen yksikkö, toisin kuin liikekumppanuudessa, tai kaverisuhteessa.
Varmasti vaikuttaa myös se, missä vaiheessa on menty yhteen. Me menimme kimppaan hieman yli parikymppisenä ja 25 vuotta on menty erilaisissa olosuhteissa. Aluksi minä vielä opiskelin ja vaimo piti elintasoa yllä. Sitten tulivat lapset ja oli minun vuoroni. Sen jälkeen molemmat ovat olleet ihan hyvin palkatuissa töissä.
Tässä ketjussa tapahtuu omituisia asiota. Esim tämä klo 16.50 lähetetty viesti on kadonnut. Löytyy kuitenkin aiemmin avatulta välilehdeltä. Voiko moderaatio jotenkin perustella viestin asiattomuuden: "Ei tuossa kauheasti keskusteluja tarvita. Tilisi käyttöoikeus pois mieheltäsi ja ilmoitus, että jatkossa avataan yhteinen tili, jonne kumpikin ohjaa rahaa yhteisten laskujen maksuun ja johon kummallakin on käyttöoikeus.
Mukavampaahan se tietysti olisi, jos kumppaniin voisi luottaa, mutta tuon tempun jälkeen ei voi.
Henkilökohtaisesti koen hienoksi sen, että meillä on vaimon kanssa omat tilit, joihin molemmilla on käyttöoikeus, mutta se vaatii kontrollin mahdollisuuden (eli kumpikin voi tsekata tiliotteesta, mitä tapahtuu).
Laskut maksetaan sen mukaan, kumman tilillä on enemmän rahaa ja jos kertyy ylijäämää, ylijäämä menee säästötilille, joka sekin on molempien kontrollissa. Jos säästöön karttuu todella paljon, rahat sijoitetaan kummallekin tasan. Lisäksi säästötililtä maksetaan esim autojen hankinta, tai isommat kodin rempat.
Mutta jos vähänkin alkaa näkyä epämääräisiä merkkejä, siihen pitäisi puuttua heti. Ja merkithän on erityisen helppo nähdä, jos molemmat näkevät toistensa tilitapahtumat."
Myös sinä pystyt muuttamaan OMAN tilisi sellaiseksi, että sille ei ole käyttöoikeutta kenelläkään muulla kuin sinulla. En tiedä, millainen käytäntö on teidän pankissanne, mutta käsittääkseni oman tilinsä käyttöoikeuksia voi muuttaa nettipankissa. Joka tapauksessa on olemassa tilin sulku mahdollista ihan milloin tahansa, ja tätä käytetään mm. silloin, kun epäillään tilin väärinkäyttöä.
Mutta miten yhteiset tilit, ovatko ne oikeasti yhteisiä? Ovatko ne ja- vaiko tai-muotoa? Jälkimmäisessä kumpi tahansa teistä voi käyttää tiliä yksin - myös sinä! Sinä voit käyttää kaikkia niitä tilejä, joissa sinä olet omistajana.
Sinä voit välittömästi tämän luettuasi muuttaa tilisi käyttöoikeuden sellaiseksi, että miehellä ei ole käyttöoikeutta ja MUUTTAA SALASANASI SELLAISEKSI, JOTA MIES EI TIEDÄ. Jos et keksi mitään salasanaa, jonka varmasti muistat niin ota vaikka puhelinnnumerosi viimeiset numerot takaperin tai joku muu, jonka voit milloin tahansa tarkistaa.
Mitenkö saat käyttöoikeuden pois? Osuuspankin tilillä valitset tilitiedot, siellä menet alaspäin niin pitkälle että löydät tilin omistaja- ja käyttötiedot. Sinä tilinomistajana voit tehdä aivan saman mitä mies on tehnyt eli muuttaa käyttöoikeuksia. Voit poistaa miehen käyttöoikeuden siinä samalla istumalla kaikilta niiltä tileiltä joissa sinä olet omistaa. Äläkä unohda vaihtaa salasanaasi, jos olet antanut sen miehelle.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä käsitä, miksi vaimon pitäisi päästä näkemään tilitietojani. Meillä nyt on asiakkuudet eri pankeissakin, mutta joka tapauksessa. Luulisi riittävän, että maksan puolet yhteisistä laskuistamme. Enkä minäkään halua hänen tietojaan nähdä, lähinnä se tuntuisi kiusalliselta. Eri asia tietty, jos varta vasten olisin ottamassa hänen raha-asioita hoidettavikseni. Mutta ihan hyvin hän suoriutuu niistä itse, on itsenäisesti ilmoittanut tilinumeronsa työpaikalleen, tilannut e-laskut ja osaa hyväksyä ne verkkopankissa omalla puhelimellaan.
Kaikki menee hyvin niin kauan, kun kumpikin
A) maksaa omat laskunsa ja kaikki yhteiset laskut ja
B) kummankin rahat riittävät sekä yhteisiin että omiin tarpeisiin.
Vaikeuksia tulee siinä vaiheessa jos asunnosta tulee häätö, kun toinen onkin jättänyt vuokrat maksamatta, tai jos toisella ei jostakin syystä riitä rahat henkilökohtaisiin tarpeisiin vaan joutuu tinkimään vaikkapa hammaslääkäristä ja silmälaseista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan palkkaa ja olen valmis maksamaan puolet YHTEISISTÄ asioista, tottakai.
En esim. miehen luottokorttilaskua.
Ap
Miksi sinun sitten pitäisi päästä katsomaan miehen tilitietoja?? Anna kun arvaan, teillä ei ole vessassa ovea ja facebooktili on yhteinen.
Ei minun tarvitsekaan.
Mutta ennen näin ja sitten mies eväsi näkemisen yhtäkkiä ja kun asian otin esille, mies hermostuu ja väittää jotain höpöhöpöä. Tottakai ihmettelen. Ja mies kuitenkin ottaa ja makselee mun tililtä, miksi hänen tilinsä sitten on niin ”salainen” nykyään?Se tässä se jutun juju on. Minusta olisi ihan fine vaikka en näkisi, mutta pitäs sit olla tasapuolista ja olispa mies ottanu asian esille eikä vaan salassa tee tomlasia ja sitten selittele ympäripyöreitä.
Ap
Ap
Mä en käsitä tuota teidän taloudenhoitoa ylipäätään. Oletteko siis avioiliitossa ja elatusvelvollisia suhteessa toisiinne? Onko teillä keskenänne suunnilleen samansuuruiset tulot tai ainakin molemmilla niin hyvät tulot, että yhteisten menojen maksaminen nykyisellä elintasollanne onnistuu 50/50-suhteessa?
Oletteko sopineet, missä suhteessa molemmat osallistuvat menoihin ja mitkä menoista ovat yhteisiä ja mitkä omia? Oletteko laskeneet summan, joka teillä suunnilleen menee yhteisiin pävittäismenoihin, kuten ruokaan ja taloustarvikkeisiin kuukaudessa ja sopineet, että puolet tuosta summasta otetaan sinun tililtäsi ja puolet miehen tililtä? Oletteko lisäksi sopineet, miten arkimenoista poikkeavat vuosittain toistuvat isot laskut, kuten ajoneuvovakuutukset maksetaan?
En tajua yhtään sitä, että miehesi maksaa jotain laskuja sinun tililtäsi epämääräiseen tyyliin niin, ettei kokonaismenojen jakautumisesta ole kuitenkaan sinulla mitään tietoa. Jos sinä et nyt näe miehen osuutta laskujen ja ruokaostosten maksamisesta, ei miehelläkään ole kyllä mitään oikeutta käytellä sinun tiliäsi, miten haluaa. Teidän systeeminne oli jo alun alkujaankin outo ja epämääräinen. Jo silloin, kun näit, mitä miehen tilitä maksettiin.
Minä en henkilökohtaisesti suosittele kellekään puhtaasti yhteisiä rahoja. Ihan vain siksi, että rahasta tulee kireissä tilanteissa helposti kinaa ja eron sattuessa raha on yksi pahimmista kiistakapuloista. On hyvä olla ihan selvästi sovittu järjestelmä menojen jakamiseen - sellainen, johon molemmat osallistuvat tasapainoisesti. Siinä mielessä toki näen rahat perheessä yhteisiksi, että yhteisten lasten menot ovat kyllä yhteiset.
Meillä on avioimieheni kanssa sellainen systeemi, että molemmilla on omat käyttely- ja säästötilinsä, joille toisella ei ole mitään asiaa tai käyttöoikeutta. Lisäksi minulla on oma rahastosalkku ja miehellä omia osakeomistuksiaan. Meillä on erillisten tilien rinnalla kaksi yhteistiliä (muotoa omistajina henkilö X TAI henkilö Y). Toinen yhteistili on käyttelytili, jonne kumpikin siirtää kuukausittain saman summan yhteisiä menoja varten. Toinen on yhteinen säästötili.
Yhteiseltä käyttelytililtä maksetaan kaikki ruokaostokset, yhteiset leffaillat, ravintolassakäynnit ja laskut. Jos on jokin suuri yhteinen lasku tai iso yhteinen hankinta, jompi kumpi yleensä maksaa sen omalta tililtään ja sitten toinen siirtää hänelle puolet summasta. Molempiin yhteistileihin on kummallakin sama käyttöoikeus, mutta vain minulla on yhteisen käyttelytilin kortti. Kun mies käy yksin ruokakaupassa, hän maksaa omalla kortillaan ja siirtää sitten summan itselleen yhteistililtä. Tämä ei ole mitenkään vaikeaa nykyisen mobiilipankin aikakaudella.
Palkkamme ovat suunnilleen yhtä isot - miehellä nettona ehkä noin 150 - 200 euroa kuukaudessa minua suurempi, mutta tällä ei ole käytännön merkitystä, koska minunkin palkkani on niin hyvä, että se mainiosti riittää tähän yhdessä valittuun elintasoon. Meillä ei ole keskenämme eri elintasot. Molemmilla on varaa haluamiinsa asioihin.
Systeemimme on täydellisen läpinäkyvä kummallekin ja mielestäni reilu. Olemme molemmat aikuisia, joilla on varaa, joten molemmat osallistuvat kuluihin tasan samalla panoksella. Omistamme yhdessä asunnon. Senkin osuudet ovat 50% ja 50%. Asuntolainat ovat tietysti erilliset. Kumpikin hoitaa ihan itsenäisesti omaansa.
Ja mitä vanhempainvapaisiin ja hoitovapaisiin tulee, olemme yhdessä säästäneet niitä varten. Lapsi lisä menee lapsen tarpeisiin. Minä olen kotona hieman pidempään, mutta mieskin on pitkähkön pätkän. Mitään eläkekertymän menettämisiä ei ole laskeskeltu. Periaatteessa kai minä sitten otan hiukkasen takkiin tässä. Kuitenkin ajattelen niin, että lapsi on yhteinen, joten häneen se panostus menee ja häneen mieskin panostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole itsekunnioituksen puutetta vaan realismia antaa raha-asiat asiantuntijan hoidettaviksi. Esimerkiksi verolainsäädäntö ja Finanssivalvonnan ohjeet ovat monimutkaisia. Samoin verkkopankissa on paljon erilaisia toimintoja, ja niitä hysteerisesti klikkailemalla voi aiheuttaa vahinkoa ihan omaan nilkkaan. Onhan sijoitusrahastoillakin salkunhoitajat.
Älä sinä sekaannu sellaiseen keskusteluun, josta et mitään ymmärrä. Tässä on kyse tavallisten ihmisten palkkatuloista eikä ison yrityksen voitoista tai ökyrikkaitten sijoituksista. Se mitä roikkuu jalkojen välissä ei anna mitään erityistä asiantuntijuutta ja osaamista missään muussa asiassa kuin siinä, kuinka pissataan seisaaltaan.
Jokaisen kansalaisen olisi ymmärrettävä huolehtia itse omista raha-asioistaan. Lain mukaan jo 15-vuotias saa käyttää omalla työllään ansaitsemansa rahat oman mielensä mukaan. Aloittaja lienee jo reilusti yli 15 v? Onkohan ihan totta, että hän ei ole koskaan itse seurannut pankkitiliään?
Moni kehottaa menemään pankkiin. Se pankkiinmeno tarkoittaa nykyisin sitä, että avataan nettipankki. Ei tarvitse hysteerisesti mitään klikkailla vaan etsiä tilitiedoista tilien käyttöoikeudet. Siellä näkee kaikki omat tilit ja myös ne tilit, joille on vain käyttöoikeus. Niille ei voi mitään mutta omien tilien käyttöoikeuksia voi muuttaa yhdellä klikkauksella. Näin on tehnyt ap:n mies omille tileilleen, ja ap voi toimia täsmälleen samoin jo tänä iltana. Pankkiasioita ei muuten enää soittamalla hoideta kuin poikkeustapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä käsitä, miksi vaimon pitäisi päästä näkemään tilitietojani. Meillä nyt on asiakkuudet eri pankeissakin, mutta joka tapauksessa. Luulisi riittävän, että maksan puolet yhteisistä laskuistamme. Enkä minäkään halua hänen tietojaan nähdä, lähinnä se tuntuisi kiusalliselta. Eri asia tietty, jos varta vasten olisin ottamassa hänen raha-asioita hoidettavikseni. Mutta ihan hyvin hän suoriutuu niistä itse, on itsenäisesti ilmoittanut tilinumeronsa työpaikalleen, tilannut e-laskut ja osaa hyväksyä ne verkkopankissa omalla puhelimellaan.
Kaikki menee hyvin niin kauan, kun kumpikin
A) maksaa omat laskunsa ja kaikki yhteiset laskut ja
B) kummankin rahat riittävät sekä yhteisiin että omiin tarpeisiin.
Vaikeuksia tulee siinä vaiheessa jos asunnosta tulee häätö, kun toinen onkin jättänyt vuokrat maksamatta, tai jos toisella ei jostakin syystä riitä rahat henkilökohtaisiin tarpeisiin vaan joutuu tinkimään vaikkapa hammaslääkäristä ja silmälaseista.
Jos vaimo jostain ihmeen syystä joutuisi tinkimään silmälaseista, millä tavalla tinkimistä edistäisi se, että hän näkisi minun tilitietoni??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole itsekunnioituksen puutetta vaan realismia antaa raha-asiat asiantuntijan hoidettaviksi. Esimerkiksi verolainsäädäntö ja Finanssivalvonnan ohjeet ovat monimutkaisia. Samoin verkkopankissa on paljon erilaisia toimintoja, ja niitä hysteerisesti klikkailemalla voi aiheuttaa vahinkoa ihan omaan nilkkaan. Onhan sijoitusrahastoillakin salkunhoitajat.
Älä sinä sekaannu sellaiseen keskusteluun, josta et mitään ymmärrä. Tässä on kyse tavallisten ihmisten palkkatuloista eikä ison yrityksen voitoista tai ökyrikkaitten sijoituksista. Se mitä roikkuu jalkojen välissä ei anna mitään erityistä asiantuntijuutta ja osaamista missään muussa asiassa kuin siinä, kuinka pissataan seisaaltaan.
Jokaisen kansalaisen olisi ymmärrettävä huolehtia itse omista raha-asioistaan. Lain mukaan jo 15-vuotias saa käyttää omalla työllään ansaitsemansa rahat oman mielensä mukaan. Aloittaja lienee jo reilusti yli 15 v? Onkohan ihan totta, että hän ei ole koskaan itse seurannut pankkitiliään?
Moni kehottaa menemään pankkiin. Se pankkiinmeno tarkoittaa nykyisin sitä, että avataan nettipankki. Ei tarvitse hysteerisesti mitään klikkailla vaan etsiä tilitiedoista tilien käyttöoikeudet. Siellä näkee kaikki omat tilit ja myös ne tilit, joille on vain käyttöoikeus. Niille ei voi mitään mutta omien tilien käyttöoikeuksia voi muuttaa yhdellä klikkauksella. Näin on tehnyt ap:n mies omille tileilleen, ja ap voi toimia täsmälleen samoin jo tänä iltana. Pankkiasioita ei muuten enää soittamalla hoideta kuin poikkeustapauksissa.
Toki ap voi tehdä ihan mitä haluaa, onhan hän oletettavasti oikeustoimikelpoinen. Mutta mitä veikkaat, kannattaako raha-asioista kujalla olevan ihmisen yleensä mieluummin hoitaa niitä kokeneen puolisonsa ohjeiden mukaisesti vai tehdä niin kuin joku random vauvapalstatrolli käskee?
Mistä nyt on vedetty johtopäätös että ap:n mies tietäisi ap:tä enemmän raha-asioiden hoitamisesta?
Oikeasti yksinkertainen ja mielestäni myös reiluin ja järkevin tapa hoitaa raha-asiat parisuhteessa on se, että kummallakin on henkilökohtainen oma käyttelytili, jonne oma palkka tulee ja sitten näiden omien tilien lisäksi on yhteinen tai-tyyppinen käyttelytili, jonne kumpikin siirtää kuukasittain yhteisten menojen mukaan lasketun summan. Yhteistililtä sitten maksetaan kaikki yhteisiksi sovitut menot, eli yleensä ainakin ruoka, vastike/vuokra, sähkö ja vesi. Omilta tileiltä maksetaan omat valinnaiset menot, kuten vaateostokset ja harrastukset. Yhteistilille kannattaa molemilla olla kortti.
Se, millaisen summan kumpikin kuukausittain siirtää yhteistilille eli se, missä suhteessa kumpikin osallistuu talouden yhteisiin menoihin, on pariskunnan itsensä päätettävissä. Pääsääntöisesti kulujen jakaminen tasan puoliksi (molemmilta kuukausittain absoluuttisesti sama summa) toimii parhaiten silloin, kun pariskunnan tulot ovat keskenään suunnilleen yhtä suuret tai kun molempien tulot ovat oikein hyvät. Jos taas toinen ansaitsee selvästi toista enemmän, ja erityisesti jos toinen on pienituloinen, on yleensä reilua, että yhteiset menot jaetaan tulojen suhteessa eli että molemmat siirtävät yhteiskäyttötilille kuukausittain saman prosenttiosuuden palkastaan. Näin kannattaa tehdä ainakin silloin, jos yhteinen elintaso on valittu yhteistuumin sen varakkaamman puolison tulojen mukaan.
Tärkeintä on kuitenkin, että yhdessä selvästi sovitaan ja keskustellaan yhteisistä menoista ja niiden jakautumisesta ja että kumpikin hyväksyy sen tavan, johon päädytään.
Tosiaan, kuten joku jo sanoikin, on nykyaikaa, että jokaisella aikuisella on oma tili ja yksityinen käyttöoikeus siihen omaan tiliin. Jos on tarpeeksi aikuinen saamaan palkkaa ja maksamaan veroja, on myös tarpeeksi aikuinen hoitamaan pankkiasiansa itse. Se, että väittää, ettei ymmärrä pankkiasioista mitään, on ihan itseaiheutettua ja valittua avuttomuutta. Laskujen maksamiseen ja budjetointiin ei tarvita korkeakoulututkintoa. Jokaisella täysvaltaisella aikuisella on velvollisuus itseään kohtaan olla perillä omista raha-asioistaan. Toisen varaan ei saa jättäytyä.
Ai jos nainen saa vaikka kotihoidontuen ja lapsilisät, mies taas saa 4000€ nettona, niin kulut maksetaan 50/50???? Huutonaurut itsellesi.