Nyt puhuu Saara Aalto LOL
Nyt Saara kommentoi uutisiin noussutta kohua Iltalehdelle.
–Tämähän paisui ihan överimittoihin. Se alkuperäinen video, jonka perusteella The Sun teki sen jutun, niin siinähän se keskustelu käydään hyvinkin selkeästi. Kyllähän siinä Mel C sanoo ja kysyy periaatteessa asiasta. Mutta kyllähän siitä näkee, että se on periaatteessa vitsi, Aalto toteaa.
Hänen mukaansa lehdet ottivat The Sun -lehden alkuperäisen jutun tosissaan.
–Sitten Briteissä se nostettiin otsikoihin. Ja kun kyseessä oli vielä tällainen juorulehti kuin The Sun, niin se otettiin ihan tosissaan, vaikka se ei ollut edes tullut suoraan multa. Se vähän sitten paisui, Saara sanoo.
The Sun -lehden jutun kirjoitti Saarasta usein kirjoittava Dan Wootton. Saara kertoo miehen kannustaneen häntä jo pitkään.
–Hän on tämän maan isoin viihdetoimittaja ja on hienoa, että hän tykkää musta ja haluaa kirjoittaa niin paljon muhun liittyviä juttuja. Hän on X Factorista asti ollut tosi kannustava ja kiinnostunut musta ekstrapaljon, Saara kertoo.
–Viihdekulttuuri on vähän tällaista dramatisoitua ja ne jutut menee vähän överiksi välillä, Saara jatkaa viitaten The Sunin juttuihin.
Saara kertoo Spice Girls -yhtyeen Gerin tehneen hänelle kyllä yhden kappaleen, mutta muusta yhteistyöstä ei ole puhuttu.
–Saa nähdä, saadaanko sitä ikinä julkaistua, Aalto toteaa.
Kommentit (517)
Minusta on jotenkin niin outo kontrasti tuo että Saara musiikissa koko ajan kertaa millainen pieni ressukka uhri hän on ja se käytös on ihan joka puolella öykkäröivää maailmanvalloittajan kouhotusta.
Vierailija kirjoitti:

Hänen outoa logiikkaa se on. Hän kuvittelee tekaistujen tarinoiden tekevän biisistä jollakin tavalla syvällisen. Hänen tekemistään biiseistä paistaa feikkiys ja tosiasioiden vastaisuus. Sitten kun hän vielä biisejä esittäessään on niistä täysin irti ja vieraantunut, eli esimerkiksi nauraa räkättää kun sanat ovat vakavat tai irvistelee käsittämättömästi kun sanat ovat kepeät, niin lähtökohta on jo pahasti pielessä. Hänen tulisi ymmärtää, ettei hän ole kykenevä tekemään biisejä, joita ihmiset kuuntelevat. Mutta kun se ei sovi meidän Saaralle, joka jääräpäisesti on sitä mieltä, että hän on singer-songwriter ja sillä selvä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on jotenkin niin outo kontrasti tuo että Saara musiikissa koko ajan kertaa millainen pieni ressukka uhri hän on ja se käytös on ihan joka puolella öykkäröivää maailmanvalloittajan kouhotusta.
Hänen kannattaisi tehdä biisi patologisesta valehtelijasta, joka jo lapsena onnistui manipuloimaan lähiympäristöään, niin biisissä olisi tartuntapintaa ja siihen tulisi mukaan tunnetta.
Sisäpiiriläisen mukaan Meri on potenut mustasukkaisuutta eikä mitään ”uupumusta”. Meri on nyt huomannut, että uupumuksen teeskenteleminen ei tepsi, joten hän on managerina ideoinut ”naaman imemissession” paparazzin edessä, jonka hän on Saaralle kertonut olevan ”myynnin edistämistä” vaikka tosiasiassa kyse on Merin viesti kuvitteellisille kilpaileville rekkamiehille: ”Saara on mun, mun, mun!”

Sama tuli mieleen. Toi pariskunta on niin nolo ja feikki.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on jotenkin niin outo kontrasti tuo että Saara musiikissa koko ajan kertaa millainen pieni ressukka uhri hän on ja se käytös on ihan joka puolella öykkäröivää maailmanvalloittajan kouhotusta.
Minulle tulee Saaran kouhotuksesta mieleen punaisella matolla omiin helmoihinsa kompastuva koheltaja.

Pikku kompastelu kuuluu asiaan. Hänhän väittää olevansa ihanan kupliva ja spontaani, mistä johtuen häntä ei ole milloinkaan ymmärretty Suomessa.
Otsikkosi valehtelee. Sen pitäisi olla: Nyt puhuu Saara-hullu.
Saaran kannattaisi hankkia itselleen joku oikea ammatti ja lopettaa tuollainen tyhjänpäiväinen ja mitään tuottamaton räpistely. Asettuisivat Merin kanssa aloilleen ja adoptoisivat vaikka muutaman lapsen. Saara saisi varmasti helposti töitä jostain kaupasta, vaikka Halpa Hallista, jonka ketjun omistaa Sara Maria Forsbergin perhe. Sara ja Saara voisivat yhdessä toimia kassoilla, jolloin he saisivat houkuteltua kaikki fanit sinne ostoksille. Siitä voisi tehdä realitynkin.
Saara-ketjut on täällä kaikkein kivoimpia. Tosi hyviä ja hauskoja kirjoituksia. Sitten pisteenä iin päälle on tuo höpsö, joka puhuu joka päivä aamusta iltaan Saara-hullusta. :D Ihana ketju tämäkin! Näitä lisää! :D
Vierailija kirjoitti:
Sisäpiiriläisen mukaan Meri on potenut mustasukkaisuutta eikä mitään ”uupumusta”. Meri on nyt huomannut, että uupumuksen teeskenteleminen ei tepsi, joten hän on managerina ideoinut ”naaman imemissession” paparazzin edessä, jonka hän on Saaralle kertonut olevan ”myynnin edistämistä” vaikka tosiasiassa kyse on Merin viesti kuvitteellisille kilpaileville rekkamiehille: ”Saara on mun, mun, mun!”
:D Ja samalla hän stailasi Saaran taas joksikin friikiksi kuten silloin kun Saara muuntui lesboksi, niin heti ekassa pridessa Saaralla oli päässä 2-metriä korkea kukkopäähine.
Vierailija kirjoitti:
Otsikkosi valehtelee. Sen pitäisi olla: Nyt puhuu Saara-hullu.
LOL!

Pitääkö kiirettä? :P Tekeekö mieli Jomppea?

Mikä tämä Jomppe tai Jorma on mistä täällä koko ajan puhutaan? T. Utelias
Vierailija kirjoitti:
Otsikkosi valehtelee. Sen pitäisi olla: Nyt puhuu Saara-hullu.
Tuo Saara-hullu on pelottava. Seuraa kaikki uutiset Saarasta ja tekee hulluja salaliittoteorioita. Tässä ketjussa ei ole pahimpia näkynyt. Viimeksi hänet saatiin hiiltymään ja saatiin melko uskomattomia juttuja pelkäävistä päiväkotilapsista.
Vierailija kirjoitti:
Upea asu. Kyllä stailisti-manageri-Merillä on silmää. https://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-6657811/Saara-Alto-kisses…
Ilmeisesti stailisti-Merillä ei ole oikein kontakteja designereihin tai vaatetoimittajiin kun Britanniassa kävellään kadulla samassa asussa kuin missä hän esiintyi Elämä Lapselle konsertissa....

Voimia pelkotiloihisi. Niillekin voisit avata oman ketjun, että pysytään tässä ketjussa aloituksen mukaisessa aiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upea asu. Kyllä stailisti-manageri-Merillä on silmää. https://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-6657811/Saara-Alto-kisses…
Ilmeisesti stailisti-Merillä ei ole oikein kontakteja designereihin tai vaatetoimittajiin kun Britanniassa kävellään kadulla samassa asussa kuin missä hän esiintyi Elämä Lapselle konsertissa....
Muistelinkin että olin nähnyt tuon saman asun jossain. Asut on samat, biisit on samat. Joko luistelukisassa kuullaan seuraavaksi pätkä noufiöriä... :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upea asu. Kyllä stailisti-manageri-Merillä on silmää. https://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-6657811/Saara-Alto-kisses…
Ilmeisesti stailisti-Merillä ei ole oikein kontakteja designereihin tai vaatetoimittajiin kun Britanniassa kävellään kadulla samassa asussa kuin missä hän esiintyi Elämä Lapselle konsertissa....
Saarahan kertoi että Briteissä voi pukeutua värikkäästi kun se on suuri maailma.
Ja tiesikö Eden ikinä että Saara jakoi tietoa että Edenin kappale on Saaran tekemä...