Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Köyhän pienet ilot
01.02.2019 |
Illalla itketti: Tilillä rahaa 0€ eikä kotona mitään aamupalaa lapsille (no jääkaapissa puoli litraa maitoa, margariinia ja vähän juustoa sekä yksi appelsiini, mutta ne ei yksinään paljon lohduta kolmen lapsen kanssa).
Rupesin sitten kaivelemaan kaappeja ja löysin vehnäjauhopussin, jonka pohjalla ihan vähän jauhoja, sämpyläjauhopussin jonka pohjalla ihan vähän jauhoja ja joskus vieraitten takia ostetun gluteenittoman jauhopaketin, jonka pohjalla oli vähän jauhoja sekä neljän viljan puurohiutale paketin, jonka pohjalla oli pari lusikallista hiutaleita. Lisäksi pöydälle oli jäänyt lasten iltapalalta vähän kaurapuuroa. (Lisäksi kaapissa oli kuivahiivaa.)
No ei muuta kuin sämpylöitä leipomaan. Kaikki kaapista löytynyt kelpasi. Jauhoja oli niin vähän, että taikina jäi tosi löysäksi, mutta lusikalla sai pellille nosteltua jokseenkin sämpylää muistuttavia "kasoja".
Mutta sitten aamulla... Voi sitä riemua, kun pöydässä oli äidin illalla (puoli yhdentoista aikaan) leipomia, tuoreita sämpylöitä. Lapset söi hyvällä ruokahalulla jokainen kaksi sämpylää ja kaikki lähti kouluun ja eskariin niin iloisina ja mahat täynnä. (aavistamatta lainkaan äidin illan epätoivoa)
Ja tänään tuli palkka. JEE!!!! Me selvittiin taas yksi kuukausi
Kommentit (81)
Teeppäs ny niitä sämpylöitä pakkaseen valmiiksi kun on vielä rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olkaa onnellisia, jos teidän talouttanne ei yhtään heilauttaisi se, että lähes 25% kuukauden tuloista jäisi yhtäkkiä tulematta. Meidän arkea se ikävä kyllä vaikeutti.
Eihän tämä elämä ihan sitä ole, mitä 2012 kuvittelin, kun viimeisen kerran jäin äitiyslomalle hyvästä työstä. 2014 palasin sitten töihin hyvillä mielin, ja 2015 alkoi yt:t ja sitä kautta työttömyys. Kun siihen samaan vuoteen osui myös avioero, niin voin rehellisesti myöntää, että enhän mä tätä osannut ennakoida.
Mutta en valita. Ja mulla on ihanat lapset, jotka ei myöskään valita (vaikka joku tuolla lapsia säälikin). Me ollaan oikeesti ihan onnellisia. Meillä on se tärkein - TOISEMME!
Voit olla ihan oikeasti ylpeä itsestäsi! Joku toinen olisi jäänyt sohvalle makoilemaan, mutta sä teet kuitenkin töitä. Arvostan sun asennetta, tällä opetat lapsillesi jotain minkä arvon he huomaavat itse myöhemmin. Oletko muuten miettinyt saisitko laajennettua omaa siivoustoimintaasi ihan yritykseksi, jolloin tulosi eivät olisi enää niin kiinni vain omasta työpanoksestasi?
Kiitos kauniista sanoistasi! Miten hyvä mieli voikaan tulla ihan vieraan ihmisen kauniista sanoista
Ehkäpä jonain päivänä vielä laajennankin. Juuri nyt tuntuu, että tämä helppous sopii minulle. Olen vastuussa vain omasta työstäni ja oman työni tuloksista. Ja hallinnollisia tehtäviä vain minimi (käytönnössä laskutus ja kirjanpito). Työntekijät toisivat automaattisesti tuota hallinnollista työtä lisää.
Tänään nautin aamupäivällä ylimääräisestä yllätysvapaasta. Eläkeläispariskunta jonka luona käyn joka perjantai aamupäivä, ilmoitti aamulla, että ei kannata tulla, kun herra on kuumeessa. Periaatteessa mulla olis näin viimehetken peruutuksesta oikeus laskuttaa, mutta arvostan hyvää pitkäaikaista asiakassuhdetta sen verran paljon, että en viitsi heitä suututtaa laskuttamalla työstä, jota ei ole tehty.
Tällaisiakin yllätyksiä tässä aina silloin tällöin tulee, mutta ei yhden parin tunnin keikan peruuntuminen meitä vielä kaada. Ja sitten klo 12 taas töihin
Tässä oivallinen esimerkki miksi naiset ei pärjää työelämässä.
Mihinköhän viittaat tällä lauseella? Tuohon laskuttamattomuuteen vai hallinnolliseen työhön?
En oikein viitsi tehdä töitä kuin sen verran että on mukavaa enkä viitsi oikein laskuttaakaa.
Näinhän se on, että me kaikki teemme arvovalintoja:
- Minä arvostan sitä, että minulle jää aikaa olla myös lasteni kanssa. En halua tehdä töitä 24/7 vaikka siihenkin olisi varmasti mahdollisuus, jos ottaisi kaikki asiakkaat vastaan. Lapseni ovat kuitenkin pieniä vain kerran ja lasten isä asuu kaukana, joten hänestä ei ole arkeen apua.
- Minä arvostan myös pitkäaikaista, hyvää asiakassuhdetta enemmän, kuin lyhytnäköistä tulojen maksimointia (tässä tapauksessa pariskunta, jonka luona käyn JOKA VIIKKO).
Ja tulen näin valitsemaan jatkossakin. Joku toinen tekisi toisin ja se olisi hänen valintansa.
muutenkin on tympeää korostaa omaa erinomaisuuttaa vai mikä oli aloituksesi motiivi? Antaa köyhille vinkkejä?
Aloituksen motiivi oli kertoa siitä, miten arjessa voi löytyä ilonaiheita pienen pienistä asioista. Itselle se oli tänään lasten ilo tuoreista sämpylöistä. Näin illan epätoivo muuttui hyväksi fiilikseksi
Miksi lähdit puolustelemaan omia heikkouksia tuolla huonosti piilotetulla itse korostuksella? Oletko jotenkin masentunut ja kaipaat positiivista palautetta? Et ole tilanteesi kanssa sujut?
Laiska töitään luettelee, arkarrellaan sulle oikein mitali? Älä ainakaan ap näistä kommenteista pahoita mieltäsi, olen flunssan kourissa viettänyt pari päivää ja viettänyt muutaman hetken tällä palstalla ja jo nyt huomaan, miten paljon katkeruutta ja kateellisuutta ihmisissä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olkaa onnellisia, jos teidän talouttanne ei yhtään heilauttaisi se, että lähes 25% kuukauden tuloista jäisi yhtäkkiä tulematta. Meidän arkea se ikävä kyllä vaikeutti.
Eihän tämä elämä ihan sitä ole, mitä 2012 kuvittelin, kun viimeisen kerran jäin äitiyslomalle hyvästä työstä. 2014 palasin sitten töihin hyvillä mielin, ja 2015 alkoi yt:t ja sitä kautta työttömyys. Kun siihen samaan vuoteen osui myös avioero, niin voin rehellisesti myöntää, että enhän mä tätä osannut ennakoida.
Mutta en valita. Ja mulla on ihanat lapset, jotka ei myöskään valita (vaikka joku tuolla lapsia säälikin). Me ollaan oikeesti ihan onnellisia. Meillä on se tärkein - TOISEMME!
Voit olla ihan oikeasti ylpeä itsestäsi! Joku toinen olisi jäänyt sohvalle makoilemaan, mutta sä teet kuitenkin töitä. Arvostan sun asennetta, tällä opetat lapsillesi jotain minkä arvon he huomaavat itse myöhemmin. Oletko muuten miettinyt saisitko laajennettua omaa siivoustoimintaasi ihan yritykseksi, jolloin tulosi eivät olisi enää niin kiinni vain omasta työpanoksestasi?
Kiitos kauniista sanoistasi! Miten hyvä mieli voikaan tulla ihan vieraan ihmisen kauniista sanoista
Ehkäpä jonain päivänä vielä laajennankin. Juuri nyt tuntuu, että tämä helppous sopii minulle. Olen vastuussa vain omasta työstäni ja oman työni tuloksista. Ja hallinnollisia tehtäviä vain minimi (käytönnössä laskutus ja kirjanpito). Työntekijät toisivat automaattisesti tuota hallinnollista työtä lisää.
Tänään nautin aamupäivällä ylimääräisestä yllätysvapaasta. Eläkeläispariskunta jonka luona käyn joka perjantai aamupäivä, ilmoitti aamulla, että ei kannata tulla, kun herra on kuumeessa. Periaatteessa mulla olis näin viimehetken peruutuksesta oikeus laskuttaa, mutta arvostan hyvää pitkäaikaista asiakassuhdetta sen verran paljon, että en viitsi heitä suututtaa laskuttamalla työstä, jota ei ole tehty.
Tällaisiakin yllätyksiä tässä aina silloin tällöin tulee, mutta ei yhden parin tunnin keikan peruuntuminen meitä vielä kaada. Ja sitten klo 12 taas töihin
Tässä oivallinen esimerkki miksi naiset ei pärjää työelämässä.
Mihinköhän viittaat tällä lauseella? Tuohon laskuttamattomuuteen vai hallinnolliseen työhön?
En oikein viitsi tehdä töitä kuin sen verran että on mukavaa enkä viitsi oikein laskuttaakaa.
Näinhän se on, että me kaikki teemme arvovalintoja:
- Minä arvostan sitä, että minulle jää aikaa olla myös lasteni kanssa. En halua tehdä töitä 24/7 vaikka siihenkin olisi varmasti mahdollisuus, jos ottaisi kaikki asiakkaat vastaan. Lapseni ovat kuitenkin pieniä vain kerran ja lasten isä asuu kaukana, joten hänestä ei ole arkeen apua.
- Minä arvostan myös pitkäaikaista, hyvää asiakassuhdetta enemmän, kuin lyhytnäköistä tulojen maksimointia (tässä tapauksessa pariskunta, jonka luona käyn JOKA VIIKKO).
Ja tulen näin valitsemaan jatkossakin. Joku toinen tekisi toisin ja se olisi hänen valintansa.
Nyt kuitenkin olet viettänyt palstalla aikaasi lasten sijaan? Veit heidät aamulla hoitoon?
Noin sitä pitää!Sen valittamisen ja uhriutumisen sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laiska töitään luettelee, arkarrellaan sulle oikein mitali? Älä ainakaan ap näistä kommenteista pahoita mieltäsi, olen flunssan kourissa viettänyt pari päivää ja viettänyt muutaman hetken tällä palstalla ja jo nyt huomaan, miten paljon katkeruutta ja kateellisuutta ihmisissä on.
Mistä nyt ollaan kateellisia? Köyhyydestä? Erosta, kolmesta lapsesta, siitä että joku tekee oikein kotitöitä työkseen?
Sitä saa mitä tilaa. Kautta aikojen oma kehu on haissut kuin biojätepussi ja lunta tullut tupaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olkaa onnellisia, jos teidän talouttanne ei yhtään heilauttaisi se, että lähes 25% kuukauden tuloista jäisi yhtäkkiä tulematta. Meidän arkea se ikävä kyllä vaikeutti.
Eihän tämä elämä ihan sitä ole, mitä 2012 kuvittelin, kun viimeisen kerran jäin äitiyslomalle hyvästä työstä. 2014 palasin sitten töihin hyvillä mielin, ja 2015 alkoi yt:t ja sitä kautta työttömyys. Kun siihen samaan vuoteen osui myös avioero, niin voin rehellisesti myöntää, että enhän mä tätä osannut ennakoida.
Mutta en valita. Ja mulla on ihanat lapset, jotka ei myöskään valita (vaikka joku tuolla lapsia säälikin). Me ollaan oikeesti ihan onnellisia. Meillä on se tärkein - TOISEMME!
Voit olla ihan oikeasti ylpeä itsestäsi! Joku toinen olisi jäänyt sohvalle makoilemaan, mutta sä teet kuitenkin töitä. Arvostan sun asennetta, tällä opetat lapsillesi jotain minkä arvon he huomaavat itse myöhemmin. Oletko muuten miettinyt saisitko laajennettua omaa siivoustoimintaasi ihan yritykseksi, jolloin tulosi eivät olisi enää niin kiinni vain omasta työpanoksestasi?
Kiitos kauniista sanoistasi! Miten hyvä mieli voikaan tulla ihan vieraan ihmisen kauniista sanoista
Ehkäpä jonain päivänä vielä laajennankin. Juuri nyt tuntuu, että tämä helppous sopii minulle. Olen vastuussa vain omasta työstäni ja oman työni tuloksista. Ja hallinnollisia tehtäviä vain minimi (käytönnössä laskutus ja kirjanpito). Työntekijät toisivat automaattisesti tuota hallinnollista työtä lisää.
Tänään nautin aamupäivällä ylimääräisestä yllätysvapaasta. Eläkeläispariskunta jonka luona käyn joka perjantai aamupäivä, ilmoitti aamulla, että ei kannata tulla, kun herra on kuumeessa. Periaatteessa mulla olis näin viimehetken peruutuksesta oikeus laskuttaa, mutta arvostan hyvää pitkäaikaista asiakassuhdetta sen verran paljon, että en viitsi heitä suututtaa laskuttamalla työstä, jota ei ole tehty.
Tällaisiakin yllätyksiä tässä aina silloin tällöin tulee, mutta ei yhden parin tunnin keikan peruuntuminen meitä vielä kaada. Ja sitten klo 12 taas töihin
Tässä oivallinen esimerkki miksi naiset ei pärjää työelämässä.
Mihinköhän viittaat tällä lauseella? Tuohon laskuttamattomuuteen vai hallinnolliseen työhön?
En oikein viitsi tehdä töitä kuin sen verran että on mukavaa enkä viitsi oikein laskuttaakaa.
Näinhän se on, että me kaikki teemme arvovalintoja:
- Minä arvostan sitä, että minulle jää aikaa olla myös lasteni kanssa. En halua tehdä töitä 24/7 vaikka siihenkin olisi varmasti mahdollisuus, jos ottaisi kaikki asiakkaat vastaan. Lapseni ovat kuitenkin pieniä vain kerran ja lasten isä asuu kaukana, joten hänestä ei ole arkeen apua.
- Minä arvostan myös pitkäaikaista, hyvää asiakassuhdetta enemmän, kuin lyhytnäköistä tulojen maksimointia (tässä tapauksessa pariskunta, jonka luona käyn JOKA VIIKKO).
Ja tulen näin valitsemaan jatkossakin. Joku toinen tekisi toisin ja se olisi hänen valintansa.
Nyt kuitenkin olet viettänyt palstalla aikaasi lasten sijaan? Veit heidät aamulla hoitoon?
KYLLÄ, vein eskarilaisen hoitoon klo 9.00 kun eskari alkoi ja 2- ja 3-luokkalaiset meni kouluun ihan itse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laiska töitään luettelee, arkarrellaan sulle oikein mitali? Älä ainakaan ap näistä kommenteista pahoita mieltäsi, olen flunssan kourissa viettänyt pari päivää ja viettänyt muutaman hetken tällä palstalla ja jo nyt huomaan, miten paljon katkeruutta ja kateellisuutta ihmisissä on.
Mistä nyt ollaan kateellisia? Köyhyydestä? Erosta, kolmesta lapsesta, siitä että joku tekee oikein kotitöitä työkseen?
Sitä saa mitä tilaa. Kautta aikojen oma kehu on haissut kuin biojätepussi ja lunta tullut tupaan.
Ihminen ottaa vastuuta omista arvovalinnoistaan ja käy töissä, jos et palvo lähes toisena päivätyönäsi ja jaa sydämiä olet katkera, kateellinen, jne. Myötäily ei synnytä keskustelua.
Ei lapset ajattele köyhyyttä, vaan monesti osaavat olla pienestä erittäin onnellisia. Varmasti ap:nkin lapset tulivat kotitekoisista sämpylöistä onnellisiksi, ja se on tärkeintä.
Lapsille monesti rahaa tärkeämpää on se vanhempien kanssa vietetty aika, ei lapset kaipaa (ainakaan, jos eivät ole tottuneet saamaan) gourmet-ruokia, kallista elektroniikkaa tai muotivaatteita. Yleensä he aidosti rakastavat sitä, kun vanhemmat viettävät heidän kanssaan aikaa. Vaikka pelaavat korttia tai jotain muuta lautapelia, leipovat yhdessä pullia, tekevät läksyjä yhdessä tai käyvät luistelemassa tai pulkkamäessä pihalla.
Itse kasvoin suurimman osan lapsuudestani köyhässä yh-perheessä, ja voi miten onnellisia olimme jos äitimme kerran kuussa esim leipoi meille korvapuusteja. Tai kun porukat erosi ja äitimme osti uuteen asuntoomme tokmannilta (varmasti halvimmat mahdolliset) kattolamput ja jokaiselle oman seinäkellon, niin olimme todella onnellisia niistä. Meistä oli ihana yhdessä laittaa uutta kotia.
Pelasimme myös paljon perheen kesken Uunoa. Samoin leikimme milloin milläkin leluilla yhdessä (teimme käpylehmiä ihan vielä 2000-luvullakin ja se oli meistä lapsista hauskaa). Piirsimme paperille erilaisia eläinhahmoja ja leikkasimme ne irti ja leikimme niillä, piirsimme heille myös taloja ja kaikenlaisia tarvikkeita. Leikin myös "koulua" tusseilla, keksin kaikille erivärisille tusseille nimet ja ne kävivät koulua.
Ei meillä ollut mitään hittileluja, mutta emme me niitä kaivanneetkaan, ainakin mielikuvitus kasvoi kun piti itse tehdä lelunsa. Ruoaksi söimme varmasti kaikista halvimpia mahdollisia ruokia hyvällä ruokahalulla. Ja emme todellakaan omistaneet kalliita puhelimia saati yhtäkään tietokonetta tai televisiota kotonamme ei ollut.
Äitimme teki yötä päivää töitä, kolmea työtä päällekkäin ja näimme melko vähän, mutta aina hän silti jaksoi leikkiä ja viettää aikaa kanssamme ja siitä olen kiitollinen.
Ei köyhä lapsuus aina tarkoita onnetonta lapsuutta, vaan päinvastoin se voi jopa olla erittäin ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin sitä pitää!Sen valittamisen ja uhriutumisen sijaan.
Aivan! Yksi vaihtoehto olisi ollut todeta, että tilillä ei mitään, jääkaapissa ei mitään, menen vauvapalstalle kertomaan että lapset kuolee nälkään.
Sen sijaan AP lähti etsimään vaihtoehtoja, käytti luovuuttaan ja oli varautunut tähän, jollain tasolla. Lopputulos oli palkitseva!
En ole enää tuossa tilanteessa, mutta tuntuu silti palkitsevalta, kun voi kaivaa pakastimesta sunnuntaipäivällisen ainekset eikä tarvitse lähteä kauppaan ennen sitä. Myös sämpylöiden tekemisen vaivannäkö palkitsee.
Sinänsä kyllä mielenkiintoista, mitä kukin aloituksesta ja keskusteluista huomaa/mikä jää mieleen. Kun oma tavoite aloituksella oli se, miten illan aivan totaalinen epätoivo (oikeasti itkin) muuttui tyytyväisyydeksi ja iloksi aamulla, kun lapset oli niin onnellisia niistä sämpylöistä. Ei ne tiennyt eikä välittänyt siitä, että jauhoja oli liian vähän. Ne oli vaan onnelllisia, kun pöydässä oli tuoreita, äidin leipomia sämpylöitä (jotka heidän mukaansa on maailman parhaita)
Ehkä keskustelu lähti itselläkin väärille raiteille ja tuli kerrottua vääristä asioista.
Mutta nyt syön loppuun tuon eilisen keiton jämät, jotta ehdin kahdeksitoista töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saanko minäkin sanoa jotain?
Eron jälkeen tunsin itseni tosi hyväksi äidiksi, kun poimin kevään ensimmäiset nokkoset, tein nokkoslettuja ja syötiin niitä. Mitä herkkua! Niin pienellä vaivalla, mutta kuitenkin olin omin käsin poiminut ne vihreät sinne jauholetun ravintoarvoa lisäämään.
Kaikessa kurjuudessa onni voi olla aika yksinkertaista.
Samana kesänä toinen hieno hetki oli, kun oltiin lasten kanssa metsäretkellä, syötiin voileivät ja jälkiruuaksi heinänkorsiin kerätyt ahomansikat.
Mikään ravintolaillallinen ei ole jäänyt muistoihin yhtä hienona kokemuksena.
Mä olen jotenkin ihan kauhuissani ap:n saamista vastauksista. Aika moni tämänkin palstan mammoista olisi samassa tilanteessa jäänyt kotiin makaamaan ja olettanut, että yhteiskunta maksaa. Mutta ap rupeaa tekemään siivoustyötä, elättää lapsensa yksinhuoltajana ja kaikesta huolimatta pärjää jotenkuten (vaikka tiukkaa tekeekin), niin täällä hän saa päällensä kuraa. Tahtoisinpa tietää, mitä nää huutelijat tekee. Luulisin, että nostaa erilaisia tukia ja arvostelee yhteiskuntaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saanko minäkin sanoa jotain?
Eron jälkeen tunsin itseni tosi hyväksi äidiksi, kun poimin kevään ensimmäiset nokkoset, tein nokkoslettuja ja syötiin niitä. Mitä herkkua! Niin pienellä vaivalla, mutta kuitenkin olin omin käsin poiminut ne vihreät sinne jauholetun ravintoarvoa lisäämään.
Kaikessa kurjuudessa onni voi olla aika yksinkertaista.
Samana kesänä toinen hieno hetki oli, kun oltiin lasten kanssa metsäretkellä, syötiin voileivät ja jälkiruuaksi heinänkorsiin kerätyt ahomansikat.
Mikään ravintolaillallinen ei ole jäänyt muistoihin yhtä hienona kokemuksena.
Tää oli ihan loistavasti kiteytetty! Ne arjen ilot on todellakin niitä pieniä, yksinkertaisia hetkiä. Niitä pitää vaan osata arvostaa. Moni ei huomaa, miten paljon omassa elämässä on hyvää, kun keskittyy vaan valittamaan siitä, mikä on vialla
Itse tehty herkku köyhyyden keskellä tuo oikeasti sellaista "kodin" ja turvallisuuden tuntua. Pari kertaa oikein köyhinä aikoina miehen kanssa mikään ei ole maistunut niin hyvältä, kuin EU-avustuspakkauksen jauhoista ja maitojauheesta tehty pannari. Kotona tuoksuu hyvältä, ja on ihana vaikka vain katsella telkkaria siivotussa kodissa kynttilöitä poltellen ja vatsa täynnä.
Tässä aiemmin jo tulikin esille se kateuskortti ja joku kyseli, mistä muka ollaan kateellisia.
Mä uskon, että osa on oikeesti kateellisia siitä, että joku osaa vielä olla luova ja taikoa sämpylät melkein tyhjästä. Suuri osa tukiperseilijöistä kun ei oikeesti osaa mitään muuta, kun ostaa einestä ja valittaa, kun tuet on niin pieniä ettei niillä pärjää
Mulla häiritsee tässä se, että äiti alkaa vasta edellisenä päivänä miettiä miten ruokkii lapset aamulla. Monella köyhällä ongelma ei ole rahan vähyys, vaan se, ettei osata hallita omaa taloutta. Budjetointi ja ennakointi kannattaa opetella!
Mielestäni lapsia ei kannata tehdä jos ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olkaa onnellisia, jos teidän talouttanne ei yhtään heilauttaisi se, että lähes 25% kuukauden tuloista jäisi yhtäkkiä tulematta. Meidän arkea se ikävä kyllä vaikeutti.
Eihän tämä elämä ihan sitä ole, mitä 2012 kuvittelin, kun viimeisen kerran jäin äitiyslomalle hyvästä työstä. 2014 palasin sitten töihin hyvillä mielin, ja 2015 alkoi yt:t ja sitä kautta työttömyys. Kun siihen samaan vuoteen osui myös avioero, niin voin rehellisesti myöntää, että enhän mä tätä osannut ennakoida.
Mutta en valita. Ja mulla on ihanat lapset, jotka ei myöskään valita (vaikka joku tuolla lapsia säälikin). Me ollaan oikeesti ihan onnellisia. Meillä on se tärkein - TOISEMME!
Menot pitää suhteuttaa tuloihin niin että pärjää tulojen laskiessakin sillä hyvät ajat ei ole ikuisesti ajoiksi ansaittuja. Työttämyyteen, sairauteen, eroon, kuolemaan, jne pitää varautua.
Kerropas neropatti miten oikeasti pystyt esim. varautumaan vakavaan sairastumiseen ja pysyvään työkyvyttömyyteen? Säästöjä oli, ne ovat menneet. Mielenkiinnolla odotan loistavia neuvojasi...ohis
Alue: Aihe vapaa
Itsekkin vietin todellisen köyhäilykevään ja kesän ja laskin oikeesti rahoja koko ajan kaupassa. Viikon ruokia oli esim extra appelsiinimehu 35snt jauhelihakeitto 3e ja -60pros alelaputettua leipää jota otin pakastimesta sitten siivu kerrallaan. Kananmunia, euron loota. Viikon ruokaostokset 5-10e. Olin tilanteessa jossa ero, työkyvyttymyyseläkkeelle jääminen ja kela ja liitto käsitteli asioita yht 5kk jolloin olin tuloton.
Tapasin ihanan miehen, jonka kanssa jaan nyt kulut, sain uuden työn, jossa toivottavasti pärjään vielä pitkään. Nyt olen yrittänyt auttaa muita, keillä tiedän olevan sama tilanne. Vien isäni kerran kuussa kauppaan omilla rahoillani ostoksille, sillä viikolla juuri ennen kuin eläke taas tulee. Kun silloin on vähiten rahaa. Pieni eläke. Varmistelen, että on pesuaineet, hammastahnat ja muut mihin ei viitsi laittaa rahaa, kun ensisijaisesti toivoo ruokaa.
Ihan siitä silkasta onnesta että nyt voin ja kun tietää sen kauppa-ahdistuksen, vielä kun on tuoreessa muistissa. Toivottavasti teidänkin elämään saapuu joku, joka voi auttaa. Joku hyvätuloinen ystävä/sukulainen, jolla ei talous heilahda jos vie lapset vaikka heseen, pitsalle tai hoploppiin joskus. Tai vaikka lottovoitto. :)
Jos jokainen niin onnellinen, kenen ei tarvitse tuskailla laskujaan tai miettiä kaupassa ostosten loppuhintaa, antaisi edes vähän apua tuntemalleen ihmiselle, joka kamppailee näiden asioiden kanssa, asiat olisi ihan erilailla. Toki vaikka 5v työttömyys tai alkoholistin hyysääminen käy ehkä liian kalliiksi kuukausittain, mutta näissä elämän taitekohdissa, mitkä ei aina ole omissa käsissä.