Lopetin metatyön ystävyyssuhteissani ja kuinkas sitten kävikään?

Mulle kävi niin että en enää jaksanut pitää yksipuolisesti yhteyttä kavereihin.Nykyään näen heitä harvemmin, mutta he kyllä ehdottavat itsekin tapaamisia, taisin itse olla aiemmin vain se innokkaampi, joka kerkesi sopimaan tapaamisen ennen kuin toinen sitä kerkesi ehdottaa. Nyttemmin olen oman jaksamattomuuteni kautta ymmärtänyt sen että ei se kaverikaan välttämättä jaksa. Monet illat olen miettinyt että pitäisi soittaa sillekin, mutta en sitten olekaan muistanut/jaksanut/viitsinyt, koska joutuisin  aikatauluttamaan tapaamisen johonkin väliin, enkä jaksa sitä aikatauluttamista. Osa kavereista tietysti jäi pois kokonaan kun en enää jaksanutkaan soitella yksipuolisesti. Mutta tämä ei haittaa, en oikeastaan kaipaa heitä ollenkaan.

Jos kyse ystävyydestä, kannattaa sanoa näistä.

Erilaisista traumoista kärsivät vähemmän ottavat yhteyttä mutta ovat iloisis yhteydenotosta.

Minua on usein työnnetty porukasta pois nuorempana johtuen siitä että osa ei osaa olla 3 naisen porukassa. Sen jälkeen on jäänyt päälle tapa etten tyrkytä seuraani vaan annan toisen tehdä aloitteen.

Vierailija kirjoitti:

Vastaus: yksinäistä on.

Edelleen tulee yhteydenottoja, että mitä kuuluu ja olisi ihana nähdä tai on jopa ikävä, mutta kun minä en näe yksin sitä vaivaa (= ehdota päivää, paikkaa, aikaa, tekemistä, matkusta toisen luo jne), mitään ei tapahdu.

Mikä tässä voisi olla taustalla? Eivätkö ystäväni arvosta minua? Miksi he silti edelleen ottavat yhteyttä? Ovatko he vain tottuneet siihen, että minä "hoidan kaiken?

Ehkä he eivät tiedä paljonko sulle pitäisi maksaa metapalkkaa. Te tarvitsette asiasta metasopimuksen, jossa määritellään paljonko saat metarahaa.

Jos ystävyyssuhteessa roolit jossain vaiheessa vääristyvät, niin niitä on äärimmäisen vaikea saada takaisin tasapainoon. Suosittelen etsimään muuta seuraa.

Mä lopetin tän muutama vuosi sitten kokonaan miehen puolelta tulleiden ihmisten kanssa. Tavattiin siis paljon miehen kavereita ja niiden puolisoita, kunnes jossain vaiheessa tuli sellainen olo että en saakeli jaksa olla AINA se joka järjestää ja lyö asiat lukkoon. Lopetin sit sen kokoaan, mentaliteetilla että jos kutsu tulee niin menen kyllä.

Lopputulos; kukaan heistä ei näe enää toisiaan. Olispa kiva ja pitäis nähdä, mutta kukaan ei saa aikaiseksi sitä sopimista. Kukaan ei pysty päättämään itse mitään.

Välillä tuntuu haikealta, koska kivaa meillä oli yhdessä. Mutta eipä se järjestely mikään minun velvollisuuteni ole, joten olen sitä mieltä että tein oikean ratkaisun. Näen niitä kavereita, jotka ovat kykeneväisiä myös itse asioiden organisointiin.

Itse en ymmärrä, miksi kokoajan olisi oltava ystävän kanssa tekemisissä, ollakseen hyvä ystävä ja arvostava. 

Itse ainakin pidän siitä, että kaikilla on omat elämät, mutta silti voin kutsua muita ystävikseni.

Voin sitten sillontällöin kutsua ne vaikka ravintolaan, tai meille syömään ja viettämään iltaa. Nauretaan ja keskitytään toisiimme, kuunnellaan mitä toinen jakaa elämästään ja sitten taas illan päätteeksi halataan ja palataan omaan elämään. Ja joskus taas uusiksi. 

Olenko minä vain todella introvertti, vai mitä.. 

Vierailija kirjoitti:

Mä lopetin tän muutama vuosi sitten kokonaan miehen puolelta tulleiden ihmisten kanssa. Tavattiin siis paljon miehen kavereita ja niiden puolisoita, kunnes jossain vaiheessa tuli sellainen olo että en saakeli jaksa olla AINA se joka järjestää ja lyö asiat lukkoon. Lopetin sit sen kokoaan, mentaliteetilla että jos kutsu tulee niin menen kyllä.

Lopputulos; kukaan heistä ei näe enää toisiaan. Olispa kiva ja pitäis nähdä, mutta kukaan ei saa aikaiseksi sitä sopimista. Kukaan ei pysty päättämään itse mitään.

Välillä tuntuu haikealta, koska kivaa meillä oli yhdessä. Mutta eipä se järjestely mikään minun velvollisuuteni ole, joten olen sitä mieltä että tein oikean ratkaisun. Näen niitä kavereita, jotka ovat kykeneväisiä myös itse asioiden organisointiin.

Jotain tällaista hain takaa, vaikken osannut pukea sitä sanoiksi. Haikeaa, mutta ehkä tosiaan parempi näin? Ap

Ne on tottuneet siihen, että sä ehdotat. Etkö voi suoraan pyytää ehdottamaan jotain tekemistä? Vai mitä tuo kaikki järjestely on? En oikein taida ymmärtää. Mitä järjestelyä vaatii, että sovitaan aika jonkun paikan edessä ja molemmat ostaa omat lippunsa? Vai tarkoitatko illanviettoja kotona? Eikö voi mennä kahvilaan, niin ei tarvitse järjestää mitään?

Mulla on yksi ystävä, jolle en juurikaan ehdota mitään. Ollaan kuitenkin yhteyksissä ja läheisiä. Hän kysyy sitten kävelylle, kun hänellä on aikaa. Tää on muotoutunut tällaiseksi juuri siksi, että mä pääsen helpommin lähtemään, niin mennään silloin, kun hänelle sopii.

Miksi naisten ystävyydet on aina noin hankalia? HUOH

Vierailija kirjoitti:

Ne on tottuneet siihen, että sä ehdotat. Etkö voi suoraan pyytää ehdottamaan jotain tekemistä? Vai mitä tuo kaikki järjestely on? En oikein taida ymmärtää. Mitä järjestelyä vaatii, että sovitaan aika jonkun paikan edessä ja molemmat ostaa omat lippunsa? Vai tarkoitatko illanviettoja kotona? Eikö voi mennä kahvilaan, niin ei tarvitse järjestää mitään?

Mulla on yksi ystävä, jolle en juurikaan ehdota mitään. Ollaan kuitenkin yhteyksissä ja läheisiä. Hän kysyy sitten kävelylle, kun hänellä on aikaa. Tää on muotoutunut tällaiseksi juuri siksi, että mä pääsen helpommin lähtemään, niin mennään silloin, kun hänelle sopii.

Niin ovat varmaan tottuneet.

Jonkin verran täytyy nähdä vaivaa tapaamisia varten, kun asutaan eri kaupungeissa ja on erilaiset elämäntilanteet. Ap

No eihän tuon niin vaikeeta tarvitse olla, mutta jotain tuon suuntaista olen huomannut itsekin.  Jotkut on avoimempia ja aktiivisempia ja siksi heille vaan ajautuu ne järjestelemiset, näin käy helposti työpaikoillakin.  Kuka muistaa työkavereitten merkkipäivät ja muut vastaavat, kuka kerää yhteiset lahjarahat jne.?  Aika usein se yksi ja sama.  

Itsekin lakkasin kauan sitten jo ottamasta yhteyttä erääseen kaveriini, joka ei itse koskaan ottanut varsinaisesti yhteyttä, ei tullut käymään (edes kutsuttaessa), ei koskaan ehdottanut itse mitään, mutta muiden kautta sain kuulla, että ihmetteli, kun en tule käymään tai soita.  Oli kerran nähnyt äitinikin jossain ja sanonut, että on se kurjaa kun ei nähdä enää ollenkaan.   Miksi ei itse soittanut?  Vuosikausia ystävyytemme pysyi kasassa sen varassa, että minä olin aina se aloitteellinen.  Lopetin viimein, kun ajattelin että eikö tämän pitäisi olla vastavuoroista.   Olimme ajautuneet eri paikkakunnille, ja aina se olin minä, joka ajoin hänen luokseen, ei koskaan hän minulle.  Ehkä siihen oli hänellä syynsä, mutta en tiedä mikä.  Olisi sitten edes selittänyt.  

Hyvään ystävään haluaa tietenkin pitää yhteyttä, mutta pysyykö ihminen hyvänä ystävänä, jos hän ei koskaan halua laittaa itseään likoon sen eteen, että tavattaisiin?   

Helpompaa on kaikille jos ap pysyttäytyy tulevaisuudessa kokonaan metaystävien parissa.

Ystäväsi ovat tottuneet siihen että sinä aina ehdotat jotain. Kun et enää ehdotakaan, he varmaan ajattelevat että sinulle on tapahtunut jotain, joku iso elämänmuutos tms. ettet ehdi enää nähdä. "Joo olisi kiva nähdä" -viesteistä voi myös joku ymmärtää että toinen ei OIKEASTI halua nähdä. Epäloogista, tiedän ja riippuu ihmisestä. Koska jos toinen oikeasti haluaa nähdä niin kysyisi vaikka lisäksi että "milloin?" Tällä tavalla antaa toiselle sen suunnitteluvuoron tai suunnitellaan yhdessä. Tilanne sun ystävien kanssa kuulostaa vähän siltä että eivät tajua että heidän pitäisi tehdä jotain.

Oletko muuten yksinäinen koska kaipaat jotain tiettyä ystävää/ystäviä, vai onko sinulle ihan sama ketä näet, kunhan näet ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne on tottuneet siihen, että sä ehdotat. Etkö voi suoraan pyytää ehdottamaan jotain tekemistä? Vai mitä tuo kaikki järjestely on? En oikein taida ymmärtää. Mitä järjestelyä vaatii, että sovitaan aika jonkun paikan edessä ja molemmat ostaa omat lippunsa? Vai tarkoitatko illanviettoja kotona? Eikö voi mennä kahvilaan, niin ei tarvitse järjestää mitään?

Mulla on yksi ystävä, jolle en juurikaan ehdota mitään. Ollaan kuitenkin yhteyksissä ja läheisiä. Hän kysyy sitten kävelylle, kun hänellä on aikaa. Tää on muotoutunut tällaiseksi juuri siksi, että mä pääsen helpommin lähtemään, niin mennään silloin, kun hänelle sopii.

Niin ovat varmaan tottuneet.

Jonkin verran täytyy nähdä vaivaa tapaamisia varten, kun asutaan eri kaupungeissa ja on erilaiset elämäntilanteet. Ap

Ok. No välimatkat ja esim. perhe varmaan osaltaan selittävät sitä, että "ois niin kiva nähdä" jää usein vain ajatuksen tasolle. Sitten kun toinen ehdottaa jotain konkreettista, siihen on helpompi tarttua. Ikävää tietysti. Usein ystävyyssuhteet vähän muuttaa muotoaan, kun elämäntilanteet muuttuu. Itsellänikin on ystävä, jota en nähnyt kolmeen vuoteen. En kadu, että otin hänet takaisin.

Mulla on perhaat ystävät yli 30 vuoden takaa. Jos olisin tänä aikana käyttänyt aikaani sen laskemiseen kuka tässä on mitenkin "aloitteellinen" tai näkee enemmän "vaivaa" luulen, että tilanne olisi kovin erilainen.

Onnea vaan teille naiset keskinäisten ystävyyssuhteiden harjoittelemiseen. Vinkkinä totean, että myös niiden hoitamisessa kannattaa yrittää henkisesti kehittyä yläasteikää pidemmälle.

T: Äijä, jolla on porukka

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekö ei nyt enää olekaan sinua, että tehdään yhdessä jotain hauskaa? Oletko siis muuttunut? Haluatko nyt, että teette jotain tylsää? Tietävätkö ystäväsi muuttumisestasi?

Haluaisin tehdä mukavia asioita, jos ei tarvitsisi nähdä niin paljoa vaivaa.

Kukaan ei taida ymmärtää? Ap

Sinuahan ei mikään estä, ainoa este olet sinä itse. Tekemisiensä luettelointi ja vaivojensa listaaminen voidaan ymmärtää piiloaggressiiviseksi syyttelyksi, sitä ei terveisiin ihmissuhteisiin tottunut kauaa jaksa kuunnella.

metapornoo jonkun metassa

Vierailija kirjoitti:

Miksi naisten ystävyydet on aina noin hankalia? HUOH

Taitaa olla enemmän kyse erilaisista persoonallisuustyypeistä kuin sukupuolen aikaansaamista eroavuuksista.

Sama se on muissakin ihmissuhteissa, lapsuudenperheestä on opittu käytösmalli ja sitä jatketaan ystävyyksiin ja parisuhteisiinkin. Se on tapa tuntea itsensä hyödylliseksi ja samalla turvatuksi kun on ihmisiä ympärillä joiden kanssa on molemminpuolinen riippuvuussuhde.

Voi olla vaikea ymmärtää että muilla on erilaiset tavat olla ystävyyksissä ja lähisuhteissa, ei ole hyvää vs. huonoa on vaan erilaista. Se vaatii paljon sopeutumista, aina on joku joka tuntee olonsa laiminlyödyksi tai tukahdutetuksi. Puhukaa, puhukaa, puhukaa.