Onko selviytyminen itsepetosta? Miksi itsemurhan tehneen omainen jätetään yksin? Kirjailija Katriina Huttusen ajatuksia HS:n artikkelissa....

Vierailija kirjoitti:

Sureva voi ainoastaan toivoa, että on hyvinä aikoinaan rakentanut ystävyyssuhteita välittäviin ihmisiin, ei muuta. Se on ollut itsestä kiinni.

Ihmiset voivat muuttua. Kriisi ei välttämättä tuo surevan ystävissäkään parhaita puolia esiin.

"Huttunen ottaa Huovisen mainitseman raastavuuden ylleen täysimääräisesti. Siitä yksinkertaisesta syystä, että äiti, joka ei pysty suojelemaan lastaan, on hänen mukaansa syyllinen tämän kuolemaan."

"Surun sylissä on turvallista ja hyvä olla. Ei siis onnellinen surusta huolimatta vaan surun ansiosta. Sitä minä olen. En edes halua, että tässä tilanteessa kauhean moni asia muuttuisi."

Kyllä tässä on minusta jotain inhimillisyyden ylittävää ankaruutta ja ihmeellistä tunteessa piehtarointia. En ihmettele ystäviä, kun he eivät halua moiseen osallistua.

Onneksi Huttusen elämässä on sentään jotain muuta:

https://www.hs.fi/koti/art-2000005206591.html

Vierailija kirjoitti:

"Huttunen ottaa Huovisen mainitseman raastavuuden ylleen täysimääräisesti. Siitä yksinkertaisesta syystä, että äiti, joka ei pysty suojelemaan lastaan, on hänen mukaansa syyllinen tämän kuolemaan."

"Surun sylissä on turvallista ja hyvä olla. Ei siis onnellinen surusta huolimatta vaan surun ansiosta. Sitä minä olen. En edes halua, että tässä tilanteessa kauhean moni asia muuttuisi."

Kyllä tässä on minusta jotain inhimillisyyden ylittävää ankaruutta ja ihmeellistä tunteessa piehtarointia. En ihmettele ystäviä, kun he eivät halua moiseen osallistua.

Onneksi Huttusen elämässä on sentään jotain muuta:

https://www.hs.fi/koti/art-2000005206591.html

Niin just, hittojako se lehdissä itkee, kun ei mitään muutosta edes kaipaa. Tuo ei vain ole millään muotoa tervettä piehtaroida menneessä, vaikka kuollut tärkeä onkin. Eteenpäin on mentävä.

Tosi hämmentävä juttu, en usko että jaksaisin lukee tota kirjaa. Hämmentää se, että tää sureva ihminen todella tuntuu ehkä hieman marttyyrimaisestikin odottavan, että muut huomaisivat ja huomioisivat häntä, mutta samalla itse linnottautuu täysin erakoksi ja omien asioidensa äärelle. Näiden hänen surun vuosien aikana monella hänen ystävälläänkin on voinut olla meneillään kriisi, sairastumisia, kuolemia, eroja, jotain, joka on vienyt heidän voimansa. Hirveetä kuvitella kaikki erakkoina poteroissaan noitumassa, ettei toiset yhtään välitä. Ystävyys vaatii sosiaalista kanssakäymistä ja vuorovaikutteisuutta, kriisinkin keskellä edes jotain ihan pientä signaalia että toinen on sellasessa tilassa että häntä voi lähestyä.

Ehkä läheiset ihmiset ovat kokeneet murheet niin voimakkaina, etteivät oo osanneet lähestyä hänelle sopivalla hetkellä/tavalla, ja se on katkeroittanut ja etäännyttänyt. Harvalla tavallisella surutyön psykologisiin puoliin perhetymättömällä ihmisellä on taitoja toimia oikein tossa tilanteessa, ja monet ehkä vaistoavat, että hän ei ole kovin vastaanottavaisessa vaiheessa surunsa kanssa. Sääli, että hän kokee surunsa noin vahvana ja omistautuu vain sille. Toivottavasti helpottaa.

Vertaistukiryhmän toimivuus riippuu ihan siitä miten ryhmää vedetään ja millaisia ihmisiä siellä on. Ei se ole kaikille ihmisille paras mahdollinen tukimuoto. Jossain tapauksissa vertaistukiryhmässä käyminen voi olla jopa suoranaisesti haitaksi, jos ryhmän ilmapiiri on hyvin erikoislaatuinen.

Millä tavalla voi vertaistukiryhmän ilmapiiri olla erikoislaatuinen? Kuulostaa höpö höpöltä.

Sen sijaan jos sinne tukiryhmään menee ajatuksella että vain minä ja minun suruni on tärkeää, voi tulla niiltä muilta saman kokeneilta vähän ihmettelyä. Tekstistä vähän tulee se vaikutelma, että niin tuo kirjailija ajattelee, se että muiden elämässä on jotakin hyvää jo tuntuu loukkaavan häntä. Että puhutaan muustakin kun hänen surustaan.

Toivottavasti itsemurhan tehneen veli saa apua, tilanne on hänelle kamala ja äiti vaan pahentaa asiaa näillä julkisilla syyttelyillä.

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla voi vertaistukiryhmän ilmapiiri olla erikoislaatuinen? Kuulostaa höpö höpöltä.

Sen sijaan jos sinne tukiryhmään menee ajatuksella että vain minä ja minun suruni on tärkeää, voi tulla niiltä muilta saman kokeneilta vähän ihmettelyä. Tekstistä vähän tulee se vaikutelma, että niin tuo kirjailija ajattelee, se että muiden elämässä on jotakin hyvää jo tuntuu loukkaavan häntä. Että puhutaan muustakin kun hänen surustaan.

Toivottavasti itsemurhan tehneen veli saa apua, tilanne on hänelle kamala ja äiti vaan pahentaa asiaa näillä julkisilla syyttelyillä.

Älä viitsi vähätellä kokemustani vertaistukiryhmästä. Siihen sinulla ei ole oikeutta. Ryhmän asiat eivät ole julkisia, joten en käy kokemuksiani tässä läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla voi vertaistukiryhmän ilmapiiri olla erikoislaatuinen? Kuulostaa höpö höpöltä.

Sen sijaan jos sinne tukiryhmään menee ajatuksella että vain minä ja minun suruni on tärkeää, voi tulla niiltä muilta saman kokeneilta vähän ihmettelyä. Tekstistä vähän tulee se vaikutelma, että niin tuo kirjailija ajattelee, se että muiden elämässä on jotakin hyvää jo tuntuu loukkaavan häntä. Että puhutaan muustakin kun hänen surustaan.

Toivottavasti itsemurhan tehneen veli saa apua, tilanne on hänelle kamala ja äiti vaan pahentaa asiaa näillä julkisilla syyttelyillä.

Älä viitsi vähätellä kokemustani vertaistukiryhmästä. Siihen sinulla ei ole oikeutta. Ryhmän asiat eivät ole julkisia, joten en käy kokemuksiani tässä läpi.

Eikö ne kaikki keskittynytkään sinun hoivaamiseesi? Yleisellä tasolla ei ole mitään estettä perustella edes hieman, että mikä omasta mielestä toimi huonosti vertaistukiryhmässä, kun sellaisen väitteen kerran esittää.

Oma kokemus vertaistukiryhmästä lapsen menettäneille oli sellainen, että he olivat ne ainoat ihmiset jotka oikeasti ymmärsivät mistä on kyse.

Mistä te tiedätte missä ryhmissä hän on käynyt?