Minkö lapsuuden asian olet tajunnut "köyhäilyksi" aikuisena?

Kun lähdimme perheenä sutolla liikkeelle, niin vanhemmat ja pari nuorinta sisarusta olivat auton sisällä ja loput matkustivat lavalla. Mentiin siis kuorma-autolla, henkilöautoja oli erittäin harvalla 1950-luvun lopulla.

Täällä vasta köyhiä on oltu kirjoitti:

Nyt kun muistaa 2 huoneen asunnoissa asui noin 8 henkeä tai 3 h 9 ja isovanhemmat tai 2 h 5 ja vuokralla huone. Pullaa leivottiin mehun kanssa siinä oli lasten välipala ja nämä täällä valittaa ulkomailta tulleet kehtaakin täällä . Pahuutta suorastaan.Miten täällä pimeällä pakkasella on ihmiset työmatkat kestänyt lumessa pyöräillyt.Nuoriso pitää naamansa kiinni.Noita puukerrostaloja ei ehkä enää kannata rakentaa kun ne on kylmiä talvella ja paloturvattomia kuten kaikki lastulevy osat on kerrostalossa. Kiitollisuus puuttuu ulkomaalaiset ei kiitä koskaan.

Just niin ja tuo mehu jonka äiti teki oli tehty puolukoista. Inhosin sitä. Ei koskaan tuoremehua eikä limukkaa. Lapset olivat tietoisia tuosta köyhyydestä. 

Meillä syötiin 80-luvulla aika huonosti. Tyypillisiä illallisia klo 17 aikaan olivat esimerkiksi vehnäpuuro, ruispuuro, riisipuuro, paistetut kananmunat, keitetyt kananmunat, paistetut makkarat pannulla tai joskus makkarasoppa tai jauhelihakeitto Tuntui oikein erityiseltä, kun äiti sitten ehkä viikonloppuna teki "oikeaa ruokaa" eli vaikkapa lihamureketta ja perunamuusia tai kaalilaatikkoa. 

Myöhemmin tajusin, että puuro ja munat olivat monilapsisessa duunariperheessä tosi edullista ruokaa. Ei äiti varmaan ompelijan palkallaan meitä muuten olisi saanut ruokittua.

Kaikki laitteet olivat rikkinäisiä, mitään ei ostettu, ainakaan uutena.

Pyykkiä pesin kylpyammeessa.

Niin meilläkin lapsena, jos oli sitäkään. Nälkäinen olin aina.

Leivälle sai päällistä (kinkkua) vain silloin kun ruokana oli riisivelliä. Muuten leivän päällä oli vain voita. Ja leipää syötiin 1 siivu, sillä ei täytetty  mahaa. Makaronivelliä en ole koskaan maistanut.

Äitini oli todella taitava ruuanlaittaja ja sai halvoistakin aineksista mahtavaa ruokaa aikaiseksi. 

Leivän päällistä tosiaan myöhemminkin vain 1 siivu- joko juustoa tai kinkkua, ei molempia. Edelleenkään en osaa laittaa 2 päällistä.

Limua sai uutenavuonna, tötteröjäätelön kioskista kerran kesässä. Että ne maistui hyvältä. 

Kun itse olin köyhä yh muutaman vuoden eikä aina ollut kasvaville lapsille kaikkea mahdollista iltapalaa tarjolla söimme popcornia. Täyttävää ja halpaa eikä suolaa lukuun ottamatta edes kovin epäterveellistä. Lapset luulivat että olen kiva äiti kun herkuttelemme useamman kerran viikossa.

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kotona ei koskaan käynyt ruokavieraita ainoastaan vieraat kävivät kahvilla.sukulaisten kanssa aina tuotiin ruokaa mukana. En muista koskaan käyneeni ravintolassa muutenkaan. Grillillä joskus.

Meillä taas Lapissa ovet auki köyhyydestä huolimatta kulkijoille. Tämä 50 luvun aikana.Kolme taloa Rovaniemellä jotka pitivät ovet auki metsätyöläisille jotka risusavotoissa tekivät raskasta ja v-maista työtä. Nukkuivat metsässä. Huonot palkat, kerran viikkoon tuli mies ja toinenkin kotiimme, jossa ei todella ollut liikaa antaa meille lapsillekaan. 

Siellä nukkui aamulla vieras penkkisängyssä keiitiössä, kahvitippa ja keittoa hellalla. Hella "lämmitti" myös keittiön. Joskus ikkunassa oli monta senttiä jäätä aamulla. Sen jälkeen saunaan lämmittämään ja pesemään vaateparin. Miten ne kuivattiin en muista. 

kauppan ostamaan jätkänmakkaraa.  1 markka kilo. Ja sitä ostivat useimmiten kilon. Sen jälkeen takaisin metsään , kävellen , liian isot filttitossut jalassa, joskun 40 km. 

Ja nykyajan  nuoret valittavat kaikesta. 

Ja te kaksi lukutaidotonta idioottia jotka peukutatte alas näiden ihmisten hädän ja nöyryytyksen. Toivon teille kaikkea pahaa , että opitte, kun nälissänne rämmitte pitkin metsää hakemassa ruokaa. Koska lukutaidottomat eivät kelpaa muuhun kuin metsätöihin keräämään roskaa ,

Luin osan ketjua ja tajusin kuinka hyvät kotiolot on olleet, kiitos vanhempien.

Kotini oli maalaistalossa, töihin toki osallistuttiin pienestä pitäen.

Ruokaan meillä aina panostettiin, aina aamupalapöydässä oli joko kilon edam tai emmentaljuusto. Makkaraa oli myös, jotain gouteria ilmeisesti, joskus savukinkkua. Lauantaimakkaraa meille ei hankittu koskaan, äiti kutsui jauhomakkaraksi. sitä en ole maistanut ikinä.

Päivällä oli hyvä lounas, samoin illalla, aina joku liharuoka. salaattia tehtiin myös. 70-luvulla kokonainen broileri oli sunnuntai ruoka, se paistettiin uunipussissa. Joka päivä kahvin kanssa oli pullaa pakasteesta.

Lauantaisin äiti leipoi aina rievää ja limppua viikoksi pakasteeseen. Sen jälkeen tehtiin 2 litran pullataikina, jonka leivomme yhdessä. Minä joka olin leipuri, sain tehdä vielä iltapäivällä jotain kuivakakkuja uunissa.

Meillä kokeiltiin keittiössä aina jotain uutta, äitini seurasi aikaansa. Lämpimät voileivät ja pitsat tulivat iltapalalle myös.

Vaatteita saimme aina muodin mukaan riittävästi. Monen kuvaama eväiden teko oli meilläkin sitä köyhäilyä, tai oikeastaan järkevää rahankäyttöä. Kun meidän viisihenkinen perhe lähti kaupunkiin ostoksille, tehtiin mukaan yleensä eväät. Kallista se on tänäkin päivänä käydä isolla joukolla kahvilassa tai syömässä.

Autoon isä ei panostanut, meillä oli alkuun kuplavolkkari, sittemmin Datsun. Meille rakennettiin iso 250 neliöinen talo 74 vuonna, niissä lainoissa vanhemmilla oli tekemistä

Lapsuudesta ja varsinkin nuoruudesta (olen syntynyt 60 luvun alussa) jäi sellainen tunne, että lapset piti tehdä, koska se kuului asiaan. Perheessä piti olla mieluiten kaksi lasta ja mieluiten tyttö ja poika. Mutta ainakin minun perheessäni lapset olivat sitten jonkinlainen menoerä, vaika tuolloin lapsilisät vastasivat kai paremmin lapsen menoja.

Teini-iän koin jotenkin kovin nihkeänä aikana sen suhteen, että kaikki ylimääräinen piti hankkia itse. Ruoka tuli sentään ns. talon puolesta, mutta kaikki muu oli kustannettava kesätöistä saaduilla tuloilla, aivan kaikki. Muistan että oli melkoista sinnittelyä elää aina vuosi kesästä kesään parin kuukauden säästöillä. Itkin joskus itsekseni vessassa, kun minulla oli niin vähän varoja ostaa vaikka vaatteita. Onneksi niitä töitä kuitenkin löytyi joka kesäksi. 

Ensin piti tietenkin hankkia pakolliset hygieniatuotteet, kuten kuukautissuojat ja kas, meikatakin halusin, tosin halpistuotteilla. Silmälaseihin saattoi sitten mennä kuukaiden palkka, se oli kamalan raastavaa, kun näkö vain huononi ja huononi.

Jälkeenpäin mietin, että miksi tunnuin olevan vanhemmilleni niin kamala haaste taloudellisesti. Aina vihjailtiin ruokalaskun suuruudesta. Vanhempani olivat tavallisia duunareita, mutta eivät missään nimessä mitään köyhiä. Vaihtoivat omistusasuntoja suurempiin, ja vähän ennenkuin pääsin omilleni rakennuttivat suuren omakotitalon. Heillä oli kesämökki ja ulkomaillakin kävivät kahdestaan joka vuosi. Tai ehkä juuri siksi, lapsiin kun ei tarvinnut sijoittaa juuri mitään.

Makaronivellin vaihtoehtona toisinaan vehnäjäauhovelliä, johon sai joko voisilmän tai nokareen vattuhilloa. Oli ihan hyvää. Joskus äiti vatkasi mukaan munan tai pari eli tuli samettivelliä. Puuro oli todellakin normaali ateria. Isoäiti sanoi aina, että sitä, joka syö leipää ja puuroa samalla aterialla, sakotetaan. Eli piti säästää eikä syödä kahta viljatuotetta samalla kertaa. Ja kyllä minulle puuro on edelleen ateria ja niin syvälle ovat mamman opit iskostuneet, että en ota vieläkään leipää puuron kanssa.

Oli itsestään selvää, että vaatteet paikattiin ja parsittiin, niin villapaidan kuin villatakin kyynärpäät, sukkien kantapäät ja terät sekä lapaset. Vielä oppikoulussa nimulla oli polvista ja persauksista paikatut hiihtohousut 60-luvun alkupuolella. Jonkin verran perin äidin siskolta vaatteita. Tunsin itseni todella muodikkaaksi, kun sain hänen mustat farkkunsa ja keltaisen froteetopin! Hieman myöhemmin perin joitakin vaatteita ja jalkineita pikkuveljeltäni, mm. farkkuja, neuleita, kumisaappaita (Kontiot olivat muotia tytöilläkin!) ja Retu-tossut.

Lapsuuteni ja nuoruuteni aikaan suuri osa suomalaisista eli säästeliäästi, sillä vanhemmat olivat kokeneet sodan ja sen jälkeisen pulan kaikesta. Kaikki liikenevä raha pantiin säästöön, jotta olisi mahdollisuus ostaa oma koti. Mekin asuimme viitisen vuotta vuokralla omakotitalon yläkerrassa aika alkeellisissa oloissa. Ensin ei ollut sisävessaa, vaan piti mennä ulkohuussiin iltapimeälläkin. Sitten kylmän eteisen nurkkaan rakennettiin pieni vessa, jota piti lämmittää sähköpatterilla (sähkökissalla!), etteivät putket jäätyisi.

Keittiöön tuli kylmä vesi. Putket ulvoivat niin pahasti, että illalla piti ottaa valmiiksi kahvivesi, jos piti lähteä aikaisin jonnekin. Koko perhe nukkuin kamarissa, vanhemmat vuodesohvassa, pikkuveli pinnasängyssä ja minä hetekassa, jonka alla oli varavuode, jota tarvittiin usein, kun sukulaismummelit tulivat kirkonkylälle lääkärireissulle. Ilma oli aamuisin aika sakeaa! Keittiö oli niin kylmä, ettei siellä tarjennut nukkua.

Sauna lämpesi kerran viikossa. Alakerrassa asui myös lapsiperhe, jolla oli kaksi ikäistäni tyttöä. Me aloimme käydä kolmistaan saunassa jo alakouluikäisinä. Harrastukset olivat vaatimattomia, kesällä juoksentelu pitkin kylää suurena laumana ja kiipeily puissa, loppukesästä marjaretket, talvella hiihtely ja potkukelkkailu. Sukset ja kelkat oli yleensä vähävaraistenkin perheiden lapsilla, polkupyöriä ei niinkään. Pyhäkoulu ja tyttökerho kuuluivat myös ohjelmaan samoin kuin kirjastossa käynnit.

Elämä oli vaatimatonta, mutta kun ei paremmasta tiennyt, niin se oli ihan hyvää. Tärkeintäoli, että oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Koska lähes kaikki olivat suhteellisen köyhiä, ei sitä osannut edes harmitella. Olihan niitä varakkaitakin perheitä muutama, mutta he eivät kuuluneet meidän tuttavapiiriimme, joten ei syntynyt vertailua.  

Vierailija kirjoitti:

Kaikki laitteet olivat rikkinäisiä, mitään ei ostettu, ainakaan uutena.

Pyykkiä pesin kylpyammeessa.

Kengätkin korjattiin itse. Eräänä päivänä täällä Tukholmassa menin suutariin.

-Paljon maksaa korjata kannat ( uudet kantalaput).

-30 euroa.

-Voisinko ostaa kantalaput .????

-Mitä  (myyjä) ???

-Laitan kotona itse kenkäni kuntoon.....

-Ei en myy (myyjä).

Kysyi vielä miten se tapahtuu. Vastasin miten tehdään ja sanoin että olen suomalainen ja meillä ei ole peukalo keskellä kämmentä. Tais ukko kirota . Minä löntystelin kotiin.  . 

Muistan kun äiti teki 70-luvulla ruokia kaikista sisäelimistä. Ei tullut minusta nirsoa, kun tarjottiin pienestä pitäen arkena kieltä, sydäntä, munuaisia, maksaa ja verilettuja. En ymmärtänyt, ettei ollut varaa mihinkään muuhun. Perunavellit ja makaronivellit oli suosikkeja ja tietysti puurot. Aladobi oli herkkua. Salaatti tarkoitti yleensä lanttu- tai porkkanaraastetta, jossa sattumina appelsiinia.

Lihapullat, nakit ja broilerit sekä kotletit ja porsaankyljykset oli vain pyhä- ja juhlaruokaa.

Ei syöty koskaan ulkona. Kesälomat mummolassa.

köyhäily typerä sana, tuskin kovin moni aikoinaankaan teeskenteli olevansa köyhä.

Serkkuni perhe ei koskaan käynyt ulkomailla, vaikka isä oli lääkäri. Lapsia oli tosin neljä, eli kaipa kaikki raha kului siihen.

Me ei saatu veljeni kanssa ostaa leviksiä moneen vuoteen. 

Meillä ei ikinä remontoitu kunnolla vanhaa puutaloa. Säästyi tuhansia euroja :(. Kahdella lapsella ei ollut omaa huonetta, vaan oltiin samassa teini-ikään asti. 

Koskaan ei ostettu uusia huonekaluja, paitsi joskus lastensängyt.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun äiti teki 70-luvulla ruokia kaikista sisäelimistä. Ei tullut minusta nirsoa, kun tarjottiin pienestä pitäen arkena kieltä, sydäntä, munuaisia, maksaa ja verilettuja. En ymmärtänyt, ettei ollut varaa mihinkään muuhun. Perunavellit ja makaronivellit oli suosikkeja ja tietysti puurot. Aladobi oli herkkua. Salaatti tarkoitti yleensä lanttu- tai porkkanaraastetta, jossa sattumina appelsiinia.

Lihapullat, nakit ja broilerit sekä kotletit ja porsaankyljykset oli vain pyhä- ja juhlaruokaa.

Näin se oli. Ei olisi tullut mieleenkään rutista ja vaatia. Hiljaa ja nöyrinä kasvoimme . Ja terveinä olemme pysyneet. 

Vierailija kirjoitti:

Ei nää teidän ruuat kyllä mistään köyhyydestä kerro, ei ennen vanhaan yksinkertaisesti ollut mitään fiinimpiä ruokia. Kaikki söi tulotasosta riippumatta perunoita, vispipuuroa, omenoita, puuroa ja talouskyljyksiä.

Ja mitä tulee tuohon että automatkalla oli omat eväät, niin minusta se on vaan järkevää rahankäyttöä - myös nykypäivänä. Meilläkin on usein mummolareissuja varten autossa kahvia ja sämpylää, vaikka bruttotulot on yli 8000 e kuussa. Pääseepä nopeammin perille kun ei pysähdy abc:lle.

Tiedätkö, että kaikki eivät ennen vanhaan asuneet maakuopassa Hämeessä koivuhalkoa iltapuhteeksi jyrsien ja mököttäen?

En tiedä mitä 1800-luvun lopulla suvun naisille tapahtui, mutta ruoka oli meillä siitä lähtien ihan eri luokassa naapurin kammomössöihin nähden.

Ruoan sopiva maustaminen oli juttu jo silloin, mustapippuri, suola, timjami, mäkimeirami, minttu, salvia, valkosipuli, rakuuna, keltainen karri, ruohosipuli, basilika ja rosmariini auttoivat sopivan makumaailman luomisessa.

Ruokaa ei keitetty käsittämättömäksi mössöksi, lihojen esikäsittely, marinointi ja toisinaan myös paistaminen oli jostain syystä miesten hommaa. Ja ukin marinoima porsas sekä itse suolaama kinkku oli nyt vaan ihan tajuttoman hyvää.

Liha oli pääasiassa porsasta ja välillä oli lintukausia, sorsia, metsoja, teeriä, pyitä ja kanaa. Kieltä ja häränhäntälientä oli harvakseltaan. Maksapasteijaa ja lihahyytelöä juhlapyhinä.

Vihaan edelleenkin häränhäntäliemen keittämistä, sen kuoriminen oli niiiiiiiin pitkäveteistä nuorena. Maksasta, munuaisista tai siansorkista en tykkää edelleenkään, hyi.

Kalaa oli aika paljon, savusilakoita, muikkuja, siikaa, ahvenia ja huonona päivänä haukea. Rapuja oli syksyisin ennen rapuruttoa.

Erilaisia hyytelöitä oli lintujen ja lampaan kanssa. Etikkasäilykkeitä oli jokaisella aterialla, hapankaalia kesäisin.

Sunnuntaisin oli myös jälkiruoka, hedelmähyytelöitä, karpalokeittoa & kermavaahtoa, lettuja ja hilloa, omena- ja mustikkapiirakkaa tai kuivakakkua. Joskus paistettiin munkkeja.

Peruna, porkkana, lanttu, nauris ja sipuli olivat merkittävimmät kasvikset. Hasselbackan perunat ja ohuet rasvassa paistetut suolatut perunaviipaleet (melkein kuin perunalastuja) olivat suuri suosikkini pienenä. Muusi oli myös hyvää.

Leipä oli  pääasiassa ruisleipää, joskus oli erilaisia liha- ja kasvispiirakoita, juustoa oli aika harvoin ja vaihtoehdot olivat silloin edam ja edam.

Ja joo, ei tosiaankaan olla synnytty kultalusikka hanurissa poikittain.

Kysymys oli todennäköisesti osaamisesta, ajasta ja viitseliäisyydestä.

Nykyään meillä on ruoka huonommin, pitäisi varmaan ruvata kokkaamaan aktiivisemmin.

Rupesin miettimään sitä että minun tuttavat ihmettelevät aina miten jaksan joka päivä laittaa ruokaa kotona. 

Se on synnynnäistä, jouduin lapsena aina laittaan.Nyt haluan syödä kotiruokia koska tiedän sisällön. Ei säilöntäaineita , puhtaat raaka aineet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nää teidän ruuat kyllä mistään köyhyydestä kerro, ei ennen vanhaan yksinkertaisesti ollut mitään fiinimpiä ruokia. Kaikki söi tulotasosta riippumatta perunoita, vispipuuroa, omenoita, puuroa ja talouskyljyksiä.

Ja mitä tulee tuohon että automatkalla oli omat eväät, niin minusta se on vaan järkevää rahankäyttöä - myös nykypäivänä. Meilläkin on usein mummolareissuja varten autossa kahvia ja sämpylää, vaikka bruttotulot on yli 8000 e kuussa. Pääseepä nopeammin perille kun ei pysähdy abc:lle.

Tiedätkö, että kaikki eivät ennen vanhaan asuneet maakuopassa Hämeessä koivuhalkoa iltapuhteeksi jyrsien ja mököttäen?

En tiedä mitä 1800-luvun lopulla suvun naisille tapahtui, mutta ruoka oli meillä siitä lähtien ihan eri luokassa naapurin kammomössöihin nähden.

Ruoan sopiva maustaminen oli juttu jo silloin, mustapippuri, suola, timjami, mäkimeirami, minttu, salvia, valkosipuli, rakuuna, keltainen karri, ruohosipuli, basilika ja rosmariini auttoivat sopivan makumaailman luomisessa.

Ruokaa ei keitetty käsittämättömäksi mössöksi, lihojen esikäsittely, marinointi ja toisinaan myös paistaminen oli jostain syystä miesten hommaa. Ja ukin marinoima porsas sekä itse suolaama kinkku oli nyt vaan ihan tajuttoman hyvää.

Liha oli pääasiassa porsasta ja välillä oli lintukausia, sorsia, metsoja, teeriä, pyitä ja kanaa. Kieltä ja häränhäntälientä oli harvakseltaan. Maksapasteijaa ja lihahyytelöä juhlapyhinä.

Vihaan edelleenkin häränhäntäliemen keittämistä, sen kuoriminen oli niiiiiiiin pitkäveteistä nuorena. Maksasta, munuaisista tai siansorkista en tykkää edelleenkään, hyi.

Kalaa oli aika paljon, savusilakoita, muikkuja, siikaa, ahvenia ja huonona päivänä haukea. Rapuja oli syksyisin ennen rapuruttoa.

Erilaisia hyytelöitä oli lintujen ja lampaan kanssa. Etikkasäilykkeitä oli jokaisella aterialla, hapankaalia kesäisin.

Sunnuntaisin oli myös jälkiruoka, hedelmähyytelöitä, karpalokeittoa & kermavaahtoa, lettuja ja hilloa, omena- ja mustikkapiirakkaa tai kuivakakkua. Joskus paistettiin munkkeja.

Peruna, porkkana, lanttu, nauris ja sipuli olivat merkittävimmät kasvikset. Hasselbackan perunat ja ohuet rasvassa paistetut suolatut perunaviipaleet (melkein kuin perunalastuja) olivat suuri suosikkini pienenä. Muusi oli myös hyvää.

Leipä oli  pääasiassa ruisleipää, joskus oli erilaisia liha- ja kasvispiirakoita, juustoa oli aika harvoin ja vaihtoehdot olivat silloin edam ja edam.

Ja joo, ei tosiaankaan olla synnytty kultalusikka hanurissa poikittain.

Kysymys oli todennäköisesti osaamisesta, ajasta ja viitseliäisyydestä.

Nykyään meillä on ruoka huonommin, pitäisi varmaan ruvata kokkaamaan aktiivisemmin.

Onko joku suvun naisista ollut töissä Pietarissa 1900-luvun alussa?

Kertomassasi on nimittäin useampia viitteitä siihen.

Äiti säästi ruokarahoissa. Osa meistä lapsista kärsi nälkää.

Yksi meistä on kertonut kuinka meni nälkäisenä nukkumaan, kasvuiässä.

Äiti myi mansikoitakin että sai rahaa.