Minkä takia olet kannabista vastaan?
Elikkä haluan kuulla ihmisten perusteluita siitä, miksi ovat vastaan toisten ihmisten pilven pössyttelyä. Pakko myöntää, että olin itsekkin joskus kovasti vastaan, mutta mieheni satunainen polttelu muutti mieleni. Mieheni käy töissä ja hoitaa asiansa muutenkin hyvin. Itse en ole kokeillut, enkä kokeile. Ainoa asia jonka ymmärrän häiritsevän on sen laittomuus, koska jokainen ei välttämättä halua olla "rikollinen". Miten satunainen polttelu eroaa esim saunakaljan juomisesta.
Kommentit (452)
Vierailija kirjoitti:
Kun keskiajalla kirkkokunnissa keskusteltiin tästä kannabisasiasta ja eri luonnon kasvien vapaasta käytöstä, niin mustamagia oli ratkaiseva asia kiellolle. Jo tuolloin tiedettiin että myrkylliset kasvit ovat haitallisia ihmisille.
Se että ihmiset alkavat käyttää kasveja holtittomasti on epäilyttävää. Ei niin itsekkäästi voi toimia että lähdetään työntämään suuhunsa ties mitä tienreunalta ja kärsitään myrkytyksistä ja harhoista. Pitää ajatella ensisijaisesti koko yhteisöä ja vanhaa perinnettä antiikin ajoilta.
Siis sun mielestä se että keskiajalla paavi tai tsaari päätti että kasvien syönti on kuolemaan tuomittava teko, niin on oikeutettua rajoittaa ihmisen päätäntävaltaa itseensä 2019?
Ihminen on oikeutettu saamaan sakkoja jos laittaa suuhunsa kasvimateriaalia 2019?
Valitettavasti tämä on totta ja outoa. Pelottavaa että meitä rajoitetaan näin. Aikuisia ihmisiä...
https://yle.fi/teos/huumesuomi/kannabis/
Hyvä artikkeli YLE:ltä kannabiksesta. En tiennytkään että kannabis, liina, sensuroitiin kalevalasta pellavaksi kun se 60-luvulla kiellettiin.
Ote artikkelista:
Hamppu katosi Kalevalasta
Mainintoja hampusta eli liinasta löytyy myös vanhasta suomalaisesta kansanrunoudesta. Yksi vanhimmista runoista on Tulen synty -loitsu. Siinä kerrotaan, kuinka tulen nielleen kalan pyydystämiseksi päätettiin “nuotta liinanen kutoa”. Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) nuotan raaka-aineeksi mainitaan nimenomaan hamppu.
Koska pelkään kaikkea uutta ja minusta nyt vain tuntuu, että on huono juttu.
Suomessa on jo yksi päihde "alkoholi" joka aiheuttaa valtavasti ongelmia. Sen rinnalle ei tarvita toista päihdettä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo yksi päihde "alkoholi" joka aiheuttaa valtavasti ongelmia. Sen rinnalle ei tarvita toista päihdettä.
Jaa vain yksi vai? :D
Sen takia että Suomessa 15 % raskaana olevista naisista tupakoi. Kun ihmisten typeryys on tätä luokkaa, ei ole tarpeen sotkea vauvojen kehittyviä aivoja enää yhtään useammilla hermomyrkyillä.
Olen seurannut nuoruudessa kannabiksen käyttäjiä ihan tarpeeksi, joten olen nähnyt monen elämän tuhoutuneen. Minulle on ihan turha yrittää vakuutella sen käytön turvallisuudesta, kun ympärillä on niin monta vahvempiin aineisiin lopulta kuolleita (ja kaikki aloittivat vain pössyttelyllä). Myöskin olen myöhemmällä iällä nähnyt niitä monia jotka ovat vuosia "vaan" pössytelleet, eikä se jää todellakaan huomaamatta.
Pössyt on vähän ärsyttäviä.
Sinkkumies
Tekevät aloituksia, mitä sulla on pössyjä vastaan, miksi pöössy sitä, miksi päöössy tätä.
Mä juon punkkua. Ei mua pössyt kiinnosta, kunhan ei tarvi lukea joka toinen viesti.
Sinkkumies
90% nuorten ensipsykooseista johtuu kannabiksesta.
- ei ota eteen
- unettomuus
- noidat
Ellet tiedä, kysele lisää. Minulta tai muilta ikäisiltäni.
M 46
Vierailija kirjoitti:
- ei ota eteen
- unettomuus
- noidatEllet tiedä, kysele lisää. Minulta tai muilta ikäisiltäni.
M 46
Miksi pitäisi ottaa eteen?
Noidat? (no on mulla kokemusta aidoistakin noidista, jopa poliisitalossa)
Sinkkumies
Terveelliset alkoholinkäyttäjät tulevat siitä hyvälle tuulelle. Hip hei ystävät!
Mistäs seuraavaksi keskustellaan?
Kannabiksen poltto vie mieskunnon. Sen lisäksi ukkost tulee passiivinen tyhmä. Ei tajua maailmasta yhtään mitään. Tärkeintä on päästä polttamaan uuden sätkän. Kannabis ei sovellus ahdistuneille tai mt-ongelmista kärsiville. Huomenna ukosta tulee ex.
Päänsä sekoittaminen aineella millä tahansa on typerää ja täysin tarpeetonta.
Taisi ketjui hiljentyä, kun perusteluja kysyttiin. (mieskunnosta puhumattakaan)
Tämmöisiä nämä pössypäät ovat.
Sinkkumies
Ajattelin että en jaksa vastata, mutta vastaan silti.
Ei ollut kiva kun lapsesta tuli mistään välittämätön ,veltto.
Koulu ei innostanut.
Pahin ensimmäinen muisto lapsesta: imelä haju huoneessa,lapsi hihittää nurkassa....katsoo minua,en tunnista lastani, hihittää mun nenälle (joka on normaali).
Hänen elämä loppui 8 vuotta myöhemmin pohjalla.
Siksi
Vierailija kirjoitti:
Uskoakseni olisi helpompaa kouluttaa simpanssista raketti-insinööriä kuin sinua ajattelemaan joten en viitsi jatkaa keskustelua kanssasi. Jää hyvästi ei ihan niin älykäs keskustelu kaverini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on jo yksi päihde "alkoholi" joka aiheuttaa valtavasti ongelmia. Sen rinnalle ei tarvita toista päihdettä.
Jaa vain yksi vai? :D
Ei ihan niin älykäs keskustelu, kaveri!
Siitä syystä, että päihteistä ei ole kenellekään pidemmän päälle mitään hyötyä, vain pelkkää haittaa. Päihteiden käyttö pahentaa mielenterveysongelmia, vaikka käyttäjät usein toisin kuvittelevat. Poislukien lääkekannabista käyttävät (sitä voisi kyllä määrätä vähän helpommin). Monilla ihmisillä menee jo valmiiksi tarpeeksi huonosti ja päihteet vie useammin entistä syvemmälle. Jos kannabis olisi laillista, yhä useampi kokeilisi sitä, joilloin (ongelma)käyttäjiä ja mt-ongelmaisia tulisi lisää. Kannabiskaan ei sovi kaikille, kuten viina. Alkoholista on jo tarpeeksi ongelmia, ja kannabiksen/alkoholin sekakäyttö ei ole hyväksi. Suomalaisilla on myös vahvasti perimässä päihteisiin koukuttuminen. Jos saisin valita, niin mielummin kyllä kieltäisin alkoholin ja laillistaisin kannabiksen, mutten molempia. Jos joku huumeita kipeästi tarvitsee, löytää niitä kyllä keinolla millä hyvänsä. Kynnystä kokeilla/hankkia niitä ei tarvitse mielestäni kuitenkaan madaltaa.
Kun keskiajalla kirkkokunnissa keskusteltiin tästä kannabisasiasta ja eri luonnon kasvien vapaasta käytöstä, niin mustamagia oli ratkaiseva asia kiellolle. Jo tuolloin tiedettiin että myrkylliset kasvit ovat haitallisia ihmisille.
Se että ihmiset alkavat käyttää kasveja holtittomasti on epäilyttävää. Ei niin itsekkäästi voi toimia että lähdetään työntämään suuhunsa ties mitä tienreunalta ja kärsitään myrkytyksistä ja harhoista. Pitää ajatella ensisijaisesti koko yhteisöä ja vanhaa perinnettä antiikin ajoilta.