Minkä takia olet kannabista vastaan?
Elikkä haluan kuulla ihmisten perusteluita siitä, miksi ovat vastaan toisten ihmisten pilven pössyttelyä. Pakko myöntää, että olin itsekkin joskus kovasti vastaan, mutta mieheni satunainen polttelu muutti mieleni. Mieheni käy töissä ja hoitaa asiansa muutenkin hyvin. Itse en ole kokeillut, enkä kokeile. Ainoa asia jonka ymmärrän häiritsevän on sen laittomuus, koska jokainen ei välttämättä halua olla "rikollinen". Miten satunainen polttelu eroaa esim saunakaljan juomisesta.
Kommentit (452)
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on humalan sukuinen kasvi. Täynnä estrogeenia.
Ihmisen elimistössä etenkin miehelle estrogeeni ei ole hyväksi ja naisellistaa. Tissit kasvaa, tulee mielialahäiriöitä kiukkukohtauksia ja itkuisuutta. Voi esiintyä agressiivisuutta.
Älä viitsi valehdella. Oikeasti alkoholi on se huume, joka kutistaa kivekset, vähentää testosteronin määrää ja miehelle voi kasvaa rinnatkin. Alkoholi myös aiheuttaa mutaatiota siittiöissä, jolloin lapselle voi tulla kehitysvammoja. Suomessa myös syntyy useita satoja FAS-lapsia, joille raskaudenaikainen alkoholin käyttö on aiheuttanut aivovaurioita. Osalla se tarkoittaa koko elämän mittaista laitoshoitoa, kun alkoholi on aivot tuhonnut peruuttamattomasti.
Minä olen päivystyksessä töissä ja näen niitä kannabispsykoosissa olevia nuoria miehiä siellä. Yleensä kyseessä on parikymppiset, vanhempiensa luona asuvat miehet, joilla on ollut masennusta, yksinäisyyttä ja amiksen käyminen keskeytynyt. Elämässä ei ole mitään suuntaa ja tärkeintä on oluen juominen, kannabiksen polttaminen ja pelaaminen, vuorokausirytmi on täysin sekaisin pelaamisen takia ja vanhempien kanssa tulee herkästi sanomista, kun oma elämäntapa ei ole linjassa talon tapojen kanssa. Minä en tiedä, mikä on syytä ja seurausta, mutta surkealta vaikuttaa.

Kyseessä on varmaan alkoholipsykoosi, joka on todella yleinen psykoosi maassamme, sillä kannabis ei aiheuta psykoosia. Alkoholipsykooseja taas on vuosittain yli 4000. Suurin osa kannabiksen käyttäjistä ei ole myöskään sekakäyttäjiä, kuten esimerkkitapauksesi on.

Psykoosien taustalta löytyy paljon useammin ehkä pitkäänkin jatkunutta perheväkivaltaa kuin kannabista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen päivystyksessä töissä ja näen niitä kannabispsykoosissa olevia nuoria miehiä siellä. Yleensä kyseessä on parikymppiset, vanhempiensa luona asuvat miehet, joilla on ollut masennusta, yksinäisyyttä ja amiksen käyminen keskeytynyt. Elämässä ei ole mitään suuntaa ja tärkeintä on oluen juominen, kannabiksen polttaminen ja pelaaminen, vuorokausirytmi on täysin sekaisin pelaamisen takia ja vanhempien kanssa tulee herkästi sanomista, kun oma elämäntapa ei ole linjassa talon tapojen kanssa. Minä en tiedä, mikä on syytä ja seurausta, mutta surkealta vaikuttaa.
Kyseessä on varmaan alkoholipsykoosi, joka on todella yleinen psykoosi maassamme, sillä kannabis ei aiheuta psykoosia. Alkoholipsykooseja taas on vuosittain yli 4000. Suurin osa kannabiksen käyttäjistä ei ole myöskään sekakäyttäjiä, kuten esimerkkitapauksesi on.
Oluen juonnin aiheuttama psykoosi? Ok :D Näkemäni alkoholipsykoosiin joutuneet ovat olleet keski-ikäisiä ihmisiä, mutta kannabiksen käyttö näyttää saavan erityisesti nuoret sekoamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on humalan sukuinen kasvi. Täynnä estrogeenia.
Ihmisen elimistössä etenkin miehelle estrogeeni ei ole hyväksi ja naisellistaa. Tissit kasvaa, tulee mielialahäiriöitä kiukkukohtauksia ja itkuisuutta. Voi esiintyä agressiivisuutta.
Älä viitsi valehdella. Oikeasti alkoholi on se huume, joka kutistaa kivekset, vähentää testosteronin määrää ja miehelle voi kasvaa rinnatkin. Alkoholi myös aiheuttaa mutaatiota siittiöissä, jolloin lapselle voi tulla kehitysvammoja. Suomessa myös syntyy useita satoja FAS-lapsia, joille raskaudenaikainen alkoholin käyttö on aiheuttanut aivovaurioita. Osalla se tarkoittaa koko elämän mittaista laitoshoitoa, kun alkoholi on aivot tuhonnut peruuttamattomasti.
Googlaa ihmeessä ennenkuin haukut muita valehtelijoiksi.
Googlaa kasviestrogeeneistä tietoa.
Miksi ihmeessä haluat elää valheessa. Kannabis sisältää runsaasti kasviestrogeenejä.
Todella haitallisia miehille ja naisellistaa miestä pitkässä käytössä.

Moniongelmaisten päihteiden sekakäyttäjien psykooseista on aivan turha syyttää vain kannabista. Kannabis ei myöskään aiheuta psykoosia, eikä edes DEA enää väitä tuollaista. Alkoholipsykoosin saadakseen ei tarvitse olla mikään keski-ikäinen ja pitkään alkoholia käyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on humalan sukuinen kasvi. Täynnä estrogeenia.
Ihmisen elimistössä etenkin miehelle estrogeeni ei ole hyväksi ja naisellistaa. Tissit kasvaa, tulee mielialahäiriöitä kiukkukohtauksia ja itkuisuutta. Voi esiintyä agressiivisuutta.
Älä viitsi valehdella. Oikeasti alkoholi on se huume, joka kutistaa kivekset, vähentää testosteronin määrää ja miehelle voi kasvaa rinnatkin. Alkoholi myös aiheuttaa mutaatiota siittiöissä, jolloin lapselle voi tulla kehitysvammoja. Suomessa myös syntyy useita satoja FAS-lapsia, joille raskaudenaikainen alkoholin käyttö on aiheuttanut aivovaurioita. Osalla se tarkoittaa koko elämän mittaista laitoshoitoa, kun alkoholi on aivot tuhonnut peruuttamattomasti.
Googlaa ihmeessä ennenkuin haukut muita valehtelijoiksi.
Googlaa kasviestrogeeneistä tietoa.
Miksi ihmeessä haluat elää valheessa. Kannabis sisältää runsaasti kasviestrogeenejä.
Todella haitallisia miehille ja naisellistaa miestä pitkässä käytössä.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/6090909
http://www.felicelgershmd.com/the-endocannabinoid-system-and-estrogen/
https://www.leafly.com/news/science-tech/estrogen-causes-marijuana-sens…
Vierailija kirjoitti:
Todella haitallisia miehille ja naisellistaa miestä pitkässä käytössä.
Ja alkoholi on tuossa suhteessa vielä paljon haitallisempaa, koska se oikeasti surkastuttaa ja tuhoaa kivekset ja myös aivot, ja alkoholia runsaasti käyttäville miehille kasvaa rinnat. Eipä ole sellaisia mies-tisuja näkynyt edes kannabiksen lääkekäyttäjillä, vaikka heistä jokainen käyttää kannabista paljon enemmän kuin yksikään päihdekäyttäjä ja osa on käyttänyt kannabista useita vuosikymmeniä. Eli ihan oikea todellisuus ei tue väitteitäsi.
Koska se tekee ihmisistä yksinkertasia ja noh, hölmöjä. Ei varmastikaa jos polttaa tyylii yhen sätkän kuukaudessa, mutta kyllä sen vaa niistä enempi polttavista huomaa, ettei kaikki muumit oo laaksossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on humalan sukuinen kasvi. Täynnä estrogeenia.
Ihmisen elimistössä etenkin miehelle estrogeeni ei ole hyväksi ja naisellistaa. Tissit kasvaa, tulee mielialahäiriöitä kiukkukohtauksia ja itkuisuutta. Voi esiintyä agressiivisuutta.
Älä viitsi valehdella. Oikeasti alkoholi on se huume, joka kutistaa kivekset, vähentää testosteronin määrää ja miehelle voi kasvaa rinnatkin. Alkoholi myös aiheuttaa mutaatiota siittiöissä, jolloin lapselle voi tulla kehitysvammoja. Suomessa myös syntyy useita satoja FAS-lapsia, joille raskaudenaikainen alkoholin käyttö on aiheuttanut aivovaurioita. Osalla se tarkoittaa koko elämän mittaista laitoshoitoa, kun alkoholi on aivot tuhonnut peruuttamattomasti.
Googlaa ihmeessä ennenkuin haukut muita valehtelijoiksi.
Googlaa kasviestrogeeneistä tietoa.
Miksi ihmeessä haluat elää valheessa. Kannabis sisältää runsaasti kasviestrogeenejä.
Todella haitallisia miehille ja naisellistaa miestä pitkässä käytössä.
Eipä tuota tutkimusta voi soveltaa tavalliseen kannabiksen käyttöön, kun se on tehty jollain vahvalla kannabidioli-tiivisteellä ja laboratoriossa. Eikä sellaista edes väitetäkään. Laboratorion ulkopuolella asiaa ei ole saatu todistettua, koska harva käyttää vuosikausia aamusta iltaan jotain 100% THC-tiivistettä.
Vierailija kirjoitti:
Koska se tekee ihmisistä yksinkertasia ja noh, hölmöjä. Ei varmastikaa jos polttaa tyylii yhen sätkän kuukaudessa, mutta kyllä sen vaa niistä enempi polttavista huomaa, ettei kaikki muumit oo laaksossa.
Taas tuota iänikuista stereotypioihin pohjaavaa valehtelua, joka ei pidä paikkaansa edes todella runsaassa kannabiksen lääkekäytössä. Samanlaista valehtelua kuin väittäisin, että ihan kaikki huumevalistajat ovat ensin pahoinpidelleet lapsensa mielisairaiksi ja päihdeongelmaisiksi ja syyttäneet kannabista lopulta aiheuttamistaan ongelmista, kun Irti Huumeista ry:n perustajakin teki niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella haitallisia miehille ja naisellistaa miestä pitkässä käytössä.
Ja alkoholi on tuossa suhteessa vielä paljon haitallisempaa, koska se oikeasti surkastuttaa ja tuhoaa kivekset ja myös aivot, ja alkoholia runsaasti käyttäville miehille kasvaa rinnat. Eipä ole sellaisia mies-tisuja näkynyt edes kannabiksen lääkekäyttäjillä, vaikka heistä jokainen käyttää kannabista paljon enemmän kuin yksikään päihdekäyttäjä ja osa on käyttänyt kannabista useita vuosikymmeniä. Eli ihan oikea todellisuus ei tue väitteitäsi.
Kyllä näin. Mutta myös kannabis on estrogeeni.
Totuushan on että yleensä kannabiksen käyttäjät tilastollisesti käyttää runsaasti myös alkoholia, joten he ovat todella vaarassa hormonitasapainon kannalta.
Kiukkuisuutta ja vetelää oloa. Johtuu estrogeenista.

Ei minusta ole valehtelua, jos kerron sen, mitä olen omin kokemuksin oppinu ja nähny. Ei tää ollu mistää kirjasta revittyä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuota tutkimusta voi soveltaa tavalliseen kannabiksen käyttöön, kun se on tehty jollain vahvalla kannabidioli-tiivisteellä ja laboratoriossa. Eikä sellaista edes väitetäkään. Laboratorion ulkopuolella asiaa ei ole saatu todistettua, koska harva käyttää vuosikausia aamusta iltaan jotain 100% THC-tiivistettä.
Silti on selvästi nähtävissä se että lääkekäyttäjät kärsivät selvästi alhaisesta testosteronista ja liiallisesta estrogeenista. Vuosikymmenten päivittäisen käytön seurauksena näkyy myös ulkoisia vaurioita.
Ei ole lainkaan kaukaa sanottu että kannabiksen käyttäjä on useasti "naisellisempi" kuin täysin raitis mies olisi.
Minusta kannabiksen laillistaminen olisi myönnytys myös koville huumeille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella haitallisia miehille ja naisellistaa miestä pitkässä käytössä.
Ja alkoholi on tuossa suhteessa vielä paljon haitallisempaa, koska se oikeasti surkastuttaa ja tuhoaa kivekset ja myös aivot, ja alkoholia runsaasti käyttäville miehille kasvaa rinnat. Eipä ole sellaisia mies-tisuja näkynyt edes kannabiksen lääkekäyttäjillä, vaikka heistä jokainen käyttää kannabista paljon enemmän kuin yksikään päihdekäyttäjä ja osa on käyttänyt kannabista useita vuosikymmeniä. Eli ihan oikea todellisuus ei tue väitteitäsi.
Kyllä näin. Mutta myös kannabis on estrogeeni.
Totuushan on että yleensä kannabiksen käyttäjät tilastollisesti käyttää runsaasti myös alkoholia, joten he ovat todella vaarassa hormonitasapainon kannalta.
Kyllä kannabiksen käyttäjät käyttävät alkoholia yleensä paljon vähemmän kuin pelkän alkoholin päihdekäyttäjät. Jos kannabista ja alkoholia käyttää sekaisin, tulee äkkiä vain paha olo ja oksennus, minkä tietäisit itsekin jos sinulla olisi asiasta edes vähäistä kokemusta. Eli alkoholihumalan määrä jää paljon vähäisemmäksi sekakäytössä, ja sen lisäksi kannabiksen ja alkoholin sekakäytössä kannabis suojelee aivoja alkoholin aiheuttamia tuhoja vastaan. Eli sekakäyttökin on aivojen kannalta paljon terveellisempi vaihtoehto kuin vain alkoholin päihdekäyttö.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen päivystyksessä töissä ja näen niitä kannabispsykoosissa olevia nuoria miehiä siellä. Yleensä kyseessä on parikymppiset, vanhempiensa luona asuvat miehet, joilla on ollut masennusta, yksinäisyyttä ja amiksen käyminen keskeytynyt. Elämässä ei ole mitään suuntaa ja tärkeintä on oluen juominen, kannabiksen polttaminen ja pelaaminen, vuorokausirytmi on täysin sekaisin pelaamisen takia ja vanhempien kanssa tulee herkästi sanomista, kun oma elämäntapa ei ole linjassa talon tapojen kanssa. Minä en tiedä, mikä on syytä ja seurausta, mutta surkealta vaikuttaa.
Tuon lisäksi sitten poikaparkoja sakotetaan ja merkataan rekisteriin niin että heidän työllistyminen ja pääsy opintoihin estyy?
Sakkoja ja kenties vankeutta parannukseksi?
Eli miksi kannatat että näiden ihmisten elämä menee vielä huonommaksi?
Kannabis ei ole myrkyllistä edes runsaassa päivittäiskäytössä, ja päihtymystila vastaa muutamaa viinilasillista, mutta on vähemmän haitallista. Niin huima "huume" se on. Lääkekäyttäjät saavat ajaa autoakin, vaikka käyttävät kannabista joka päivä ja enemmän kuin yksikään päihdekäyttäjä.