Voiko adoptiolasta rakastaa yhtä paljon kuin biologista, jos sinulla on molemmat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sitä tykkää erilaisista ihmisistä kuin itse on ja ottaa yhteen sellaisten kanssa, jotka ovat luonteeltaan samanlaisia kuin itse on.

Ja kansanluonne? En usko siihen. Joka kansassa on kaikenlaisia luonteita.

Tämä tuntuu aika vähättelevältä tuon adoptoidun ihmisen kokemuksia kohtaan. Adoptiokeskusteluissa tulee aina vastaan ne tyypit, joille on hirveän tärkeää osoittaa, että adoptio on täsmälleen sama asia kuin biovanhemmuus. Ei se vaan ole ihan sama asia, vaikka useimmat adoptiovanhemmat ovat riittävän hyviä lapsilleen. Ja mikä siinä on että ihmisen kokemusta lapsuuden eriarvoisuudesta ei voida uskoa?

On se. Se miten lapsi perheeseensä tulee on täysin sivuseikka.

Ja noi jutut kansanluonteesta on hölmöjä. Kaikissa kansoissa on kaikenluontoisia ihmisiä.

No ei se mielestäni ole sivuseikka, vauva kuitenkin bondaa äidin kanssa jo kohdussa ja ekat kuukaudet ovat aika iso juttu ihmisen elämässä, ja adoptiolapsi on harvoin vastasyntynyt kun hän tulee perheeseen.

Mutta tuo kansanluonne-juttu nyt oli vain tapa, jolla aiempi adoptoitu keskustelija kuvasi kokemustaan. Olen lukenut monista tällaisista kokemuksista, myös saman kulttuurin sisällä adoptoidut kuvaavat miten olivat aivan erilaisia kuin muu perhe ja kokivat outoutta ja vääränlaisuutta. Myös sellaiset, jotka saivat tietää vasta aikuisina, että olivat adoptoituja.

Mutta pointti oli, että älä vähättele ja kiistä adoptoitujen kokemuksia. Usein adoptiovanhemmat tulevat keskusteluihin pätemään, että mitään eroja ei ole, älä valita. Mutta adoptoitujen kokemusten pitäisi olla vähintään yhtä tärkeitä, eikä niitä saisi kiistää.

Yhden adoptoidun. Josta emme edes tiedä, onko hän adoptoitu vai väittääkö vain niin.

Tuo on juuri se ongelma. Adoptoidut niputetaan aina yhdeksi ja samaksi sakiksi ja aina reppanoiksi. Että raivostuttaa.

Sinähän se tunnut vaativan, että adotoidut eivät saisi kokea, että adoptio on ollut millään lailla negatiivinen asia. Totta kai monet adoptiolapset ovat täysin ok, mutta vaatii aika aktiivista silmien sulkemista jos haluaa väittää että kukaan heistä ei ole kokenut hylätyksi tulemista ja vääränlaisuutta. Ei tarvitse luottaa anonyymeihin nettikeskustelijoihin, moni puhuu näistä ihan omalla nimellään.

Ja sinä päätät asiaatuntemattomana luoda yhden nimettömän kirjoittajan perusteella ja oman mutusi pohjalta, miten kaikkien adoptoitujen kaikki asiat on.

Ehm...huomasitko, miten mä eksplisiittisesti kirjoitin, että totta kai monet adoptiolapset ovat täysin ok?

Ja olen siis tähän keskusteluun liittymättömistä syistä seurannut adoptiokeskustelua, blogeja, flip the script -liikettä monta vuotta, ajatukseni eivät todellakaan perustu yhteen anonyymiin mielipiteeseen. Mutta minusta tuntuu pahalta kun jonkun hyvin rankka ja voimakas kokemus kiistetään tai sitä vähätellään tuolla "kyllä biolapsillakin on tuollaists, ei VOI liittyä adoptioon mitenkään". Se on väärin.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu onko vertailukohdetta. Jos sinulla on molemmat, biologinen ja adoptoitu, vie ainakin tosipaikan tullen biologinen voiton.

Jos ei ole kuin adoptoitu, et voi tietää mitä on rakkaus omaa kohtaan. Ps. Se on ääretöntä.

Ajatella, että aikuinen ihminen kirjoittaa tällästä p askaa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu onko vertailukohdetta. Jos sinulla on molemmat, biologinen ja adoptoitu, vie ainakin tosipaikan tullen biologinen voiton.

Jos ei ole kuin adoptoitu, et voi tietää mitä on rakkaus omaa kohtaan. Ps. Se on ääretöntä.

Alapeukuttajilla ei siis ole omia lapsia, tai jos on, niin sääliksi käy heitä. Omat vanhemmat rakastavat siis vierasta lasta yhtä päljon kuin omaansa. Minulle ovat omani rakkaimmat maailmassa.

Olen eri kuin tämä kirjoittaja.

Jokaiseen lapseen kehittyy omanlainen suhde eikä niitä voi mielestä jakaa omiin/adoptio. Omissakin lapsissa on keskenään eroja. Toinen saattaa olla paljon läheisempi/ helpompi kuin toinen ja joku omista voi olla myös sellainen ettet oikein tiedä miten saisi luotua lähempää suhdetta. En alkaisi mittailemaa rakkauden määrää, mutta luottamusta jaetaan eritavalla, samoin odotuksia ja joku taas polttaa hermoja aivan erityisesti.

Adoptiosta ei ole kokemusta mutta sijaisvanhemmuudesta on. Lapset ovat erilaisia ja toisiin on todella vaikea luoda syvällisempää suhdetta. Nämä ovat vaikeita, tunne-elämältä häirittyjä ja ammattimaista psykologista apua ja laaja-alaisen terapian piirissä olevia. On kokemusta lapsesta jonka mielen maisemaan et pääse edes 6 vuoden yhteiselossa. Sitten on lapsia jotka kiinnittyvät perheeseen helposti. Osa taas on todella haastavista lähtökohdista mutta kun monen vuoden turhautumisen päätteeksi huomaat että jää onkin murtunut ja tässähän on voitettu luottamus ja pystyt näkemään sen vuosien edistyksen niin nämä ovat taas aivan erityisen rakkaita. Kaikilla on oma rooli ja oma historiansa. Jokaisen tarina ja matka aivan erityinen. Ei rakkaus voi olla ainoa indikaattori jolla näitä mitataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu onko vertailukohdetta. Jos sinulla on molemmat, biologinen ja adoptoitu, vie ainakin tosipaikan tullen biologinen voiton.

Jos ei ole kuin adoptoitu, et voi tietää mitä on rakkaus omaa kohtaan. Ps. Se on ääretöntä.

Alapeukuttajilla ei siis ole omia lapsia, tai jos on, niin sääliksi käy heitä. Omat vanhemmat rakastavat siis vierasta lasta yhtä päljon kuin omaansa. Minulle ovat omani rakkaimmat maailmassa.

Olen eri kuin tämä kirjoittaja.

Henkilön, joka kokee adoptiolapsen vieraaksi, ei pidäkään koskaan adoptoida. Sen sijaan on ihmisiä, jotka voivat kiintyä lapseen, jonka joku toinen on synnyttänyt ja rakastaa ja kasvattaa lapsia ominaan. Nämä toisen synnyttämät lapset voivat olla rakkainta maailmassa eikä sitä asiaa mietitä arjessa mitenkään ainakaan negatiivisessa mielessä. 

Minä en voisi koskaan rakastaa toisen lasta

yhtäpaljon kuin omaani.

Tämänvuoksi en edes ajattelisi ottaa adoptiolasta. Se olisi häntä kohtaan väärin.

Läheltä olen seurannut perhettä jossa on molempia ja voin sanoa, että kyllä sen huomaa kumpi on omatekoinen.

Vierailija kirjoitti:

Minä en voisi koskaan rakastaa toisen lasta

yhtäpaljon kuin omaani.

Tämänvuoksi en edes ajattelisi ottaa adoptiolasta. Se olisi häntä kohtaan väärin.

Läheltä olen seurannut perhettä jossa on molempia ja voin sanoa, että kyllä sen huomaa kumpi on omatekoinen.

Sinullahan on lähtökohtaisesti ihan erilainen ajatusmaailma kuin adoptiovanhemmilla. Heille lapsi on oma lapsi ja he ovat sille äiti ja isä. Eivät he koe kasvattavansa toisen lasta vaan että lapsi on tullut heille haikaran sijaan lentokoneella. Se voi olla kipeä haava, että ei ole saanut kantaa lasta kohdussa sydämensä alla yhdeksää kuukautta, ei rakkautta vähentävä ja erottava tekijä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu onko vertailukohdetta. Jos sinulla on molemmat, biologinen ja adoptoitu, vie ainakin tosipaikan tullen biologinen voiton.

Jos ei ole kuin adoptoitu, et voi tietää mitä on rakkaus omaa kohtaan. Ps. Se on ääretöntä.

Alapeukuttajilla ei siis ole omia lapsia, tai jos on, niin sääliksi käy heitä. Omat vanhemmat rakastavat siis vierasta lasta yhtä päljon kuin omaansa. Minulle ovat omani rakkaimmat maailmassa.

Olen eri kuin tämä kirjoittaja.

Henkilön, joka kokee adoptiolapsen vieraaksi, ei pidäkään koskaan adoptoida. Sen sijaan on ihmisiä, jotka voivat kiintyä lapseen, jonka joku toinen on synnyttänyt ja rakastaa ja kasvattaa lapsia ominaan. Nämä toisen synnyttämät lapset voivat olla rakkainta maailmassa eikä sitä asiaa mietitä arjessa mitenkään ainakaan negatiivisessa mielessä. 

Hyvin harva tähän pystyy. Tämänvuoksi olisi adoptio ehdottomasti vain heille, joilla ei ole omia lapsia. Itse olen adoptoitu ja huh huh kyllä veri on vettä sakeampaa. Sen huomasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en voisi koskaan rakastaa toisen lasta

yhtäpaljon kuin omaani.

Tämänvuoksi en edes ajattelisi ottaa adoptiolasta. Se olisi häntä kohtaan väärin.

Läheltä olen seurannut perhettä jossa on molempia ja voin sanoa, että kyllä sen huomaa kumpi on omatekoinen.

Sinullahan on lähtökohtaisesti ihan erilainen ajatusmaailma kuin adoptiovanhemmilla. Heille lapsi on oma lapsi ja he ovat sille äiti ja isä. Eivät he koe kasvattavansa toisen lasta vaan että lapsi on tullut heille haikaran sijaan lentokoneella. Se voi olla kipeä haava, että ei ole saanut kantaa lasta kohdussa sydämensä alla yhdeksää kuukautta, ei rakkautta vähentävä ja erottava tekijä.  

Tämäpä juurikin näin. Kysymys onkin, voiko rakastaa kuin omaansa JOS ON MOLEMPIA. Lue aloitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en voisi koskaan rakastaa toisen lasta

yhtäpaljon kuin omaani.

Tämänvuoksi en edes ajattelisi ottaa adoptiolasta. Se olisi häntä kohtaan väärin.

Läheltä olen seurannut perhettä jossa on molempia ja voin sanoa, että kyllä sen huomaa kumpi on omatekoinen.

Sinullahan on lähtökohtaisesti ihan erilainen ajatusmaailma kuin adoptiovanhemmilla. Heille lapsi on oma lapsi ja he ovat sille äiti ja isä. Eivät he koe kasvattavansa toisen lasta vaan että lapsi on tullut heille haikaran sijaan lentokoneella. Se voi olla kipeä haava, että ei ole saanut kantaa lasta kohdussa sydämensä alla yhdeksää kuukautta, ei rakkautta vähentävä ja erottava tekijä.  

Tämäpä juurikin näin. Kysymys onkin, voiko rakastaa kuin omaansa JOS ON MOLEMPIA. Lue aloitus.

Siis sinun mielestäsi biolapsen olemassaolo estää ajattelemasta ketään adoptiolasta omana lapsena?

Juu. Täällon näköjään menny jauhot ja vellit sekaisin.

Lukekaa tosiaan aloitus kunnolla ennenkun alatte vouhkaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en voisi koskaan rakastaa toisen lasta

yhtäpaljon kuin omaani.

Tämänvuoksi en edes ajattelisi ottaa adoptiolasta. Se olisi häntä kohtaan väärin.

Läheltä olen seurannut perhettä jossa on molempia ja voin sanoa, että kyllä sen huomaa kumpi on omatekoinen.

Sinullahan on lähtökohtaisesti ihan erilainen ajatusmaailma kuin adoptiovanhemmilla. Heille lapsi on oma lapsi ja he ovat sille äiti ja isä. Eivät he koe kasvattavansa toisen lasta vaan että lapsi on tullut heille haikaran sijaan lentokoneella. Se voi olla kipeä haava, että ei ole saanut kantaa lasta kohdussa sydämensä alla yhdeksää kuukautta, ei rakkautta vähentävä ja erottava tekijä.  

Tämäpä juurikin näin. Kysymys onkin, voiko rakastaa kuin omaansa JOS ON MOLEMPIA. Lue aloitus.

Siis sinun mielestäsi biolapsen olemassaolo estää ajattelemasta ketään adoptiolasta omana lapsena?

Olen eri, mutta vastaan. Ei varmasti estä ajattelemasta, mutta kyllä. Ei varmasti rakasta yhtä paljon kuin omaansa. Siitä onkin kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en voisi koskaan rakastaa toisen lasta

yhtäpaljon kuin omaani.

Tämänvuoksi en edes ajattelisi ottaa adoptiolasta. Se olisi häntä kohtaan väärin.

Läheltä olen seurannut perhettä jossa on molempia ja voin sanoa, että kyllä sen huomaa kumpi on omatekoinen.

Sinullahan on lähtökohtaisesti ihan erilainen ajatusmaailma kuin adoptiovanhemmilla. Heille lapsi on oma lapsi ja he ovat sille äiti ja isä. Eivät he koe kasvattavansa toisen lasta vaan että lapsi on tullut heille haikaran sijaan lentokoneella. Se voi olla kipeä haava, että ei ole saanut kantaa lasta kohdussa sydämensä alla yhdeksää kuukautta, ei rakkautta vähentävä ja erottava tekijä.  

Tämäpä juurikin näin. Kysymys onkin, voiko rakastaa kuin omaansa JOS ON MOLEMPIA. Lue aloitus.

Siis sinun mielestäsi biolapsen olemassaolo estää ajattelemasta ketään adoptiolasta omana lapsena?

Olen eri, mutta vastaan. Ei varmasti estä ajattelemasta, mutta kyllä. Ei varmasti rakasta yhtä paljon kuin omaansa. Siitä onkin kysymys.

No sitten jatkokysymys: estääkö se riittävän rakkauden ja asianmukaisen kohtelun? Ei kaikkia biolapsiakaan rakasteta samaa määrää samassa perheessä ja sekin vaikuttaa, kuka on kuopus ja esikoinen ja sukupuoli ja luonne jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu onko vertailukohdetta. Jos sinulla on molemmat, biologinen ja adoptoitu, vie ainakin tosipaikan tullen biologinen voiton.

Jos ei ole kuin adoptoitu, et voi tietää mitä on rakkaus omaa kohtaan. Ps. Se on ääretöntä.

Onko sinulla myös adoptiolapsi? Minulla ei ole, mutta mitä olen sivusta katsonut kolmen perheen toimintaa oman adoptiolapsensa kanssa, tuntuu että he menevät ihan eri tasolle vanhemmuudessa kuin moni biovanhempi ja kuvittelisi sen kumpuavan suuresta rakkaudesta. 

Niin, mutta rakastaisivatko nuo tuntemasi lapsensa adoptiolla saaneet vanhemmat biologista lastaan vielä enemmän? Olisiko vanhemmuudelle vielä koreampi taso jos kyseessä olisi heidän biologinen lapsensa? Rakastaisivatko he adoptiolapsiaan ja biolapsiaan täsmälleen saman arvoisesti?

Entä kuinka alhaiselle tasolle nuo "monet biovanhemmat" voisivat jäädä rakkaudessaan adoptiolasta kohtaan?

Tästä on kyse tässä keskustelussa, ei siitä ketkä yleensä ovat parhaita vanhempia vaan yksilötasolla onko ihmisen mahdollista rakastaa adoptiolasta yhtä paljon kuin omaansa jos hänellä on molemmat? (Aiheellista voi olla myös pohtia voiko olla jopa toisin päin, voiko rakastaa biolasta vähemmän kuin adoptiolasta?)

Itselläni on vain biolapsia ja rakastan jokaista, mutta välillä kriiseilen sen kanssa rakastanko esikoista pikkaisen enemmän. Välillä pelkään sitä. Yleensä kuitenkin tuntuu, että esikoisen rakastaminen on vain jotenkin helpompaa. Ehkä koska rakastuin häneen ensimmäisenä. Jos kysyttäisiin perinteinen pällitesti "kenet pelastaisit tulipalosta jos voisit valita vain yhden?" en voisi kuin itkeä. Ehkä esikoisen koska häneen on pisimpään muodostanut suhdetta, ehkä keskimmäisen koska hän on niin ihana, ehkä nuorimman koska hän on vielä niin pieni. Varmaan vain sen, jonka saan kaikista varmimmin turvaan. Keskusteluun liittyen "pelastaisitko bio- vai adoptiolapsen?" onko valinta mahdoton vai tiedätkö kumman pelastaisit, ovatko yhtä rakkaita vai eivät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sitä tykkää erilaisista ihmisistä kuin itse on ja ottaa yhteen sellaisten kanssa, jotka ovat luonteeltaan samanlaisia kuin itse on.

Ja kansanluonne? En usko siihen. Joka kansassa on kaikenlaisia luonteita.

Tämä tuntuu aika vähättelevältä tuon adoptoidun ihmisen kokemuksia kohtaan. Adoptiokeskusteluissa tulee aina vastaan ne tyypit, joille on hirveän tärkeää osoittaa, että adoptio on täsmälleen sama asia kuin biovanhemmuus. Ei se vaan ole ihan sama asia, vaikka useimmat adoptiovanhemmat ovat riittävän hyviä lapsilleen. Ja mikä siinä on että ihmisen kokemusta lapsuuden eriarvoisuudesta ei voida uskoa?

On se. Se miten lapsi perheeseensä tulee on täysin sivuseikka.

Ja noi jutut kansanluonteesta on hölmöjä. Kaikissa kansoissa on kaikenluontoisia ihmisiä.

Ei se sille lapselle ole sivuseikka, että on viettänyt x kuukautta lastenkodissa. Yöllä häntä ei olla tultu ruokkimaan tai lohduttamaan. Päivällä olet "jatkuvassa päiväkodissa". Hänen omat vanhempansa eivät ole joko voineet pitää hänestä huolta tai halunneet pitää hänestä huolta. Sitten hän siirtyy yleensä täysin erinäköisenä valtavirrasta täysin uudenlaiseen ympäristöön vieraiden ihmisten kanssa. Opettelee uuden kielen, opettelee kiintymään uusiin ihmisiin. Ihan yksin, ihan irrallaan kaikesta vanhasta. Jopa ilma tuoksuu eriltä ja talot näyttävät toiselta. 

Vanhemmat ovat kärsineet lapsettomuudesta. Yrittäneet, tarkkailleet ovulaatiota, käyneet hoidoissa, aloittaneet adoptioprosessin, eläneet epävarmuudessa ja toivossa. Matkanneet tuhansia kilometrejä noutamaan lastaan. 

Ei tuota voi verrata uusperheeseen, jossa lapsilla on vanhemmat eri kattojen alla ja x kpl uusia ihmisiä elämässään.

Niille vanhemmille se on sivuseikka. Ja sitähän tässä kysyttiin.

Ap kysyi, mutta keskustelu on rönsyillyt ja adoptoidut ovat myös kertoneet kokemuksiaan. Vaikka vanhemmat rakastaisivat kuinka, lapsi saattaa silti kokea juurettomuutta ja vääränlaisuutta. Rakkaus ei aina korjaa kaikkea.

Aivan yhtä hyvin biologinen lapsi voi tuntea juurettomuutta ja vääränlaisuutta. Esim minä koen näin.

Niin voi, mutta biolapsella ei kuitenkaan ole sen lisäksi taustalla sitä kokemusta, että bioäiti on antanut pois, eikä sitä kokemusta, että ei jaa biologista taustaa kasvattavien vanhempien kanssa.

Ja oikeasti, jos joku kertoo vaikka että on kokenut traumaattisen tapahtuman X ja on nyt masentunut niin sanotko hänelle, että "olen minäkin masentunut vaikka en ole kokenut asiaa X?" Ei kovin asiallista, eikä toisen kokemusta kunnioittavaa.

Ei sillä adoptoidullakaan välttis tuota tunnetta ole.

Ja adoptoitu lapsi on aina äärimmäisen toivottu ja odotettu. Iso osa biolapsista ei ole. Osa on vaan vahinkoja ja osa vai n hetken mielijohteesta tekaistuja.

Oletko edes lukenut aloitusta vai kilahtiko heti kun luit av:ssa "adoptio"? Tuonne minä pääsen purkamaan raivoni ja pahanoloni!!

Aiheena on, että voiko rakastaa biologista lastaan ja adoptoimaansa lastaan yhtä paljon (jos sinulla on molemmat). Eli voisimme aikalailla olettaa, että biolasta ei olla vain tekaistu eikä hän ole vahingon seuraus, jota joku alle 1/1000 vahinkolapsen saaneista katuu.

Uskomme kaikki, että rakastat adoptoituja lapsiasi ja olet heille kuin oma äiti, jopa parempi äiti. Mutta voisiko sinulla olla ristiriitaisia tunteita jos saisitkin vielä oman biologisen lapsen? Voisiko tehdä ihan pikkaisen tiukkaa olla rakastumatta biolapseen vielä pikkaisen syvemmin? Ei välttämättä, mutta voisi olla.

Itse uskon, että varsinkin jos perheellä on alun perin biologinen lapsi, mutta adoptoivat tälle sisaruksen, voivat he rakastaa molempia saman arvoisesti. Uskon, että suurempi ongelma on jos esikoinen on adoptoitu esim. hedelmällisyysongelmien vuoksi. Jos sitten saakin alun perin yrittämänsä biologisen lapsen, voi adoptoitu esikoinen jäädä vähemmälle. Tai sitten ei. Mutta noin aiheeseen liittyvänä pohdintana.

- eri

Täällä on aivan valtava määrä mutua ja uskomista. Ja ihmeellisiä käsityksiä adoptiolapsista yhtenä myttynä, joihin kaikkiin pätee se, mitä yksi "adoptiolapsi" täällä keksii kirjoittaa. Tuo on syrjintää. Siis tuo että ei näe ihmisiä yksilöinä vaan tiettyyn ryhmään kuuluvina, joiden suulla voi puhua ihan kuka vaan. Ja se on sitten taivaasta saneltua.

Oon perheen biologinen lapsi. Meille tuli vieras lapsi ja tuntui kyllä pahalta kun äiti vieraille selosti kuinka toi vieras pentu on yhtä rakas kun mä ja mun veli. No eipä oo paljon äiti meitä rakastanu jos vieras lapsi on viikossa yhtä rakas.

Isä sanoi, että äiti vaan esittää vieraille mutta kyllä äiti oikeesti näyttää tosta tykkäävän. No pian saavat rakastaa täysillä. Mä häivyn pian. Oon 12 .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu onko vertailukohdetta. Jos sinulla on molemmat, biologinen ja adoptoitu, vie ainakin tosipaikan tullen biologinen voiton.

Jos ei ole kuin adoptoitu, et voi tietää mitä on rakkaus omaa kohtaan. Ps. Se on ääretöntä.

Onko sinulla myös adoptiolapsi? Minulla ei ole, mutta mitä olen sivusta katsonut kolmen perheen toimintaa oman adoptiolapsensa kanssa, tuntuu että he menevät ihan eri tasolle vanhemmuudessa kuin moni biovanhempi ja kuvittelisi sen kumpuavan suuresta rakkaudesta. 

Niin, mutta rakastaisivatko nuo tuntemasi lapsensa adoptiolla saaneet vanhemmat biologista lastaan vielä enemmän? Olisiko vanhemmuudelle vielä koreampi taso jos kyseessä olisi heidän biologinen lapsensa? Rakastaisivatko he adoptiolapsiaan ja biolapsiaan täsmälleen saman arvoisesti?

Entä kuinka alhaiselle tasolle nuo "monet biovanhemmat" voisivat jäädä rakkaudessaan adoptiolasta kohtaan?

Tästä on kyse tässä keskustelussa, ei siitä ketkä yleensä ovat parhaita vanhempia vaan yksilötasolla onko ihmisen mahdollista rakastaa adoptiolasta yhtä paljon kuin omaansa jos hänellä on molemmat? (Aiheellista voi olla myös pohtia voiko olla jopa toisin päin, voiko rakastaa biolasta vähemmän kuin adoptiolasta?)

Itselläni on vain biolapsia ja rakastan jokaista, mutta välillä kriiseilen sen kanssa rakastanko esikoista pikkaisen enemmän. Välillä pelkään sitä. Yleensä kuitenkin tuntuu, että esikoisen rakastaminen on vain jotenkin helpompaa. Ehkä koska rakastuin häneen ensimmäisenä. Jos kysyttäisiin perinteinen pällitesti "kenet pelastaisit tulipalosta jos voisit valita vain yhden?" en voisi kuin itkeä. Ehkä esikoisen koska häneen on pisimpään muodostanut suhdetta, ehkä keskimmäisen koska hän on niin ihana, ehkä nuorimman koska hän on vielä niin pieni. Varmaan vain sen, jonka saan kaikista varmimmin turvaan. Keskusteluun liittyen "pelastaisitko bio- vai adoptiolapsen?" onko valinta mahdoton vai tiedätkö kumman pelastaisit, ovatko yhtä rakkaita vai eivät?

Ei noin voi kysyä. Myös se adoptiolapsi voi olla se esikoinen, johon on pisin suhde tai se keskimmäinen joka on niin ihana tai se nuorin joka on niin pieni.

Kun ei se adoptiolapsi ole vain se ADOPTOITU vaan kaikkea muuta myös. Siksi koko kysymys on hölmö ja idioottimainen.

Myös adoptiolapsi voi olla se, joka luonteeltaan muistuttaa eniten sinua itseäsi, myös se adoptiolapsi voi olla se helppo ja hurmaava ja sosiaalinen koulumenestyjä. Josta on helppo pitää.

Ja se biolapsi voi olla se anopin näköinen ruma adhd-poika, jolla mikään ei suju ja jota kaikki koulussa inhoaa.

Vierailija kirjoitti:

Oon perheen biologinen lapsi. Meille tuli vieras lapsi ja tuntui kyllä pahalta kun äiti vieraille selosti kuinka toi vieras pentu on yhtä rakas kun mä ja mun veli. No eipä oo paljon äiti meitä rakastanu jos vieras lapsi on viikossa yhtä rakas.

Isä sanoi, että äiti vaan esittää vieraille mutta kyllä äiti oikeesti näyttää tosta tykkäävän. No pian saavat rakastaa täysillä. Mä häivyn pian. Oon 12 .

Montako viikkoa tai vuotta luulet äidillä menneen sinun rakastamisesi aloittamiseen? Äitisi tarkoittaa sanoa, että uusikin lapsi on hänelle kuin oma lapsi ja hän on sitoutunut siihen. Menkää juttelemaan asiat halki jonnekin asiantuntijalle.

Vierailija kirjoitti:

Oon perheen biologinen lapsi. Meille tuli vieras lapsi ja tuntui kyllä pahalta kun äiti vieraille selosti kuinka toi vieras pentu on yhtä rakas kun mä ja mun veli. No eipä oo paljon äiti meitä rakastanu jos vieras lapsi on viikossa yhtä rakas.

Isä sanoi, että äiti vaan esittää vieraille mutta kyllä äiti oikeesti näyttää tosta tykkäävän. No pian saavat rakastaa täysillä. Mä häivyn pian. Oon 12 .

Haistakaa alapeukuttajat viddu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon perheen biologinen lapsi. Meille tuli vieras lapsi ja tuntui kyllä pahalta kun äiti vieraille selosti kuinka toi vieras pentu on yhtä rakas kun mä ja mun veli. No eipä oo paljon äiti meitä rakastanu jos vieras lapsi on viikossa yhtä rakas.

Isä sanoi, että äiti vaan esittää vieraille mutta kyllä äiti oikeesti näyttää tosta tykkäävän. No pian saavat rakastaa täysillä. Mä häivyn pian. Oon 12 .

Haistakaa alapeukuttajat viddu

Sinähän olet provo. Koska adoptiolapsi ei todellakaan tule perheeseen noin, vaan jo adoptioneuvonnassa sosiaalityöntekijät keskustelee myös jo perheessä olevien lasten kanssa. Vuosia ennen kuin se itse lapsi tulee, jos tulee.