Tytär äitinsä kaltainen

psy-kri kirjoitti:

Lapsi on usein vanhempansa kaltainen. Kuitenkin ihmisen persoona ja opitut käyttäytymismallit muovautuu nuoruusvuosina ja vaikutteet sekä opit imetään niiltä, jotka ovat lähinnä ja läsnä. Alussa jompikumpi tai molemmat vanhemmat, mahdollisesti jotkut isovanhemmat, sukulaiset tai perhetutut. Sitten kaveripiirit vähän isompana. 

Kun ihminen on niin sanotusti "valmis", niin useimmat eivät vaivaudu itseään muuttamaan kovinkaan suuresti. Harva yrittää ja äärimmäisen harva onnistuu. 

Ihmisen aivot on sunniteltu reagoimaan negatiivisiin ärsykkeisiin huomattavasti nopeammin ja vahvemmin kuin mitä positiivisiin ärsykkeisiin. Siksi negatiiviset asiat huomataan helpommin ja negatiivisuus kaikkineen tarttuu helpommin. Asiasta löytyy paljolti kirjallisuutta aiheesta kiinnostuneille.

Olen myös huomannut tuon, kuinka negatiivisuus tarttuu joskus kuin liima ja vaikea päästä eroon.

En tiedä, onko edellinen ammatti-ihminen, mutta olisi kiva, jos laittaisit muutaman hyvä kirjan aiheesta.

Tämä on niin totta! Tuttavapiirissäni esim myöhästelijän lapsi on myöhästelijä, laiskan lapsi on laiska, ruuanlaittotaidottoman lapsi on samanlainen kokki kuin äitinsä yms. Ahkeran yrittäjän lapsi on ahkera yrittäjä jne.. Myös puhelinkäyttäytyminen kuulostaa joillain tytär-äiti pareilla ihan samalta!

Temperamenttipiirteitä voi periä biologisesti kummaltakin vanhemmalta ja reagointitapoja voi periä mallioppimisen kautta myös molemmilta, ei vain samaa sukupuolta olevalta vanhemmalta.

Elämän suuret valinnat varmaan vaikuttavat siihen, minkäasteisesti alkaa muistuttaa omaa vanhempaansa: jos itse menee naimisiin ja perustaa perheen, niin ehkä silloin todennäköisyys, että alkaa muistuttaa omaa äitiään, on suurempi?

Kyllä sitä itsestään huomaa paljon äitinsä piirteitä. Tietoisesti yritän kuitenkin välttää selän takana pahan puhumista, jota äitini tekee. Se hävetti jo lapsena. Mutta ääni, pitkävihaisuus, aamuvirkkuus, elämälle alistuminen. Paljon on meissä äidin kanssa samaa. Sen lisäksi olen kuin kopio äidistäni. Tuntemattomat ihmiset tunnistavat minut kotipaikkakunnalla äidin tytöksi.

Enemmän muistutan isääni. Olen samalla tavalla taipuvainen masennukseen ja flegmaattisuuteen, vaikka myös äidin piirteitä on.

Kyllä jossain määrin, mutta asiaa sekoittaa erilainen temperamentti ja lapsuus. Mulla on äitinä muutama kokemus, jotka tuntuvat tulevan jotenkin mun "ulkopuolelta", esimerkiksi se, että jos lapsi haluaa jotain epärealististakin, niin mulle tulee valtava tarve suoda se hänelle, vaikka tiedostan että mulla ei ole aikomustakaan niin tehdä. Ja mun äiti on juuri tuollainen hemmottelija, joka kantoi meille aina valtavasti lahjoja.

Toisaalta huomaan myös, että mun mies kanavoi välillä äitiään, ikävä kyllä kontrolloivuuden suhteen - joko hän yrittää kontrolloida tilannetta täydellisesti tai jos ei saa niin vajoaa jonkinlaiseen murjottavaan apatiaan. Tämä on mielestäni SUORAAN anopilta, mutta koska tilanteet ovat tietysti erilaisia niin mies ei itse huomaa sitä.

Olen ihan erilainen kuin äitini. Ihan kuten äitini on täysin toista maata oman äitinsä kanssa.

Joo, niinhän se menee - väkisinkin on tullut imettyä jotain eleitä, sanontoja ja muita vaikutteita äidiltä, vaikka kaikkia en olisi edes halunnut :D

Semmoinen lievä passiivis-aggressiivinen suhtautuminen kritiikkiin on asia, josta todella haluaisin päästä eroon, ja ehkä kovalla työllä pääsenkin. Itseäni ottaa hirveästi päähän, että aina tahtoo se suhtautuminen tulla päälle, jos joku sanoo minulle jostakin tekemisestäni tai sanomisestani. Se sama suhtautuminen myös sisaruksillani, eli asioista keskusteleminen on meillä täysin mahdotonta. Tulee tilanteita, joissa yksi jyrää ja toiset vain jupisevat keskenään, kun asiat menevät huonosti. Sitten jos joku sanoo jotain, se haastaa riitaa ja on hankala :D - vaikka oikeasti hän vain pitää toisten ja itsensä puolia.

Joistakin äitini ja perheeni ikävistä tavoista olen tietoisesti hankkiutunut eroon. Minun on ollut pakko aikuisena opetella puhumaan asioista ja vastaamaan avoimesti esimerkiksi lasteni kysymyksiin. Meillä on ollut tapana vastata lasten uteluihin "et sinä sitä vielä ymmärrä eikä se kuulu sinulle eikä siitä puhuta" Se ärsytti minua jo lapsena, ja päätin jo silloin, että omille lapsilleni en noin ikinä vastaa, vaan yritän vastata aina rehellisesti ja avoimesti kaikkeen, ja jos en jotain tiedä, kerron sen rehellisesti. Siinä sentään olen onnistunut, mutta tuo kritiikin sietäminen... siinä on hommaa vielä.

Toisaalta olen perinyt äitini avaran sydämen ja lempeän suhtautumisen ihmisiin ja maailmaan. Samoin huumorintajuni olen perinyt häneltä. Voi kuulostaa ristisriitaiselta, mutta näin se menee.

Äitini vahti hysteerisesti neitsyyttäni ja kyttäsi kuukautisiani ja jos ne oli myöhässä/jäivät välistä ( kuten nuorilla usein saattaa käydä ihan siksi että herännyt hormoonitoiminta ei vielä ole tasapainossa) hänoli tilailrmassa lääkäriaikaa aborttiin. Kuukautissuojia piti kerjätä myös häneltä. Tämä tapahtui ollessani n 15.

Neitsyyteni menetin vasta 19 - vuotiaana ekalle poikakaverilleni.

Kertaalleen äitini ajoi hänetkin ulos yöllä kun tulimme baarista meille.

Minulla on nyt 16 v tyttö enkä todellakaan aio olla äitini kaltainen.

Teini-ikäisenä olin aivan äitini vastakohta.

Olin aika menevä, impulsiivinen ja ongelmia tuntui aina olevan. Ryyppäsin, käytin huumeita ja elämä oli muutenkin sen mukaista.

Äitini taas oli todella kiltti, vähän arka ja ns kunnon ihminen. Töiden jälkeen oli vain meidän lasten kanssa, kävi seurakunnan tapahtumissa, ja oli muutenkin tällainen pullantuoksuinen äitihahmo.

Lapsensaannin jälkeen huomaan muuttuneeni hyvinkin äitini kaltaiseksi. Viihdyn parhaiten kotona, tykkään laittaa ruokaa ja leipoa, käsityöt alkaneet kiinnostaa ja siivoaminenkin on ihan kivaa. Baariin meno ja kylillä notkuminen ei kiinnosta enää pätkääkään. En olisi ikinä uskonut, että tällaiseksi voisi elämäni tulla. Kuitenkin onnellinen tilanteesta.

Kyllä se valitettavasti noin usein menee. Hyvässä ja pahassa.  Olen huomannut myös itsessäni äitini piirteitä, mutta olen myös tsempannut itseäni, että elämäntilanteet on kuitenkin niin erilaisia. Mutta aamuisin joskus kun olen nukkunut huonosti ja rähjäinen olo, näytän peilissä ihan äidiltä. Se hätkähdyttää. 

Mutta RIP äiti, kyllä parhaasi yritit. 

Minun äitini taas oletti, että olen raskaana 17v. Hän kun itse oli pyöräyttänyt aviottaman pienokaisen ja se oli ollut häpeä.

Muuten nuo häpeän, alemmuuden ja arvottomuuden tunteet myös tarttuu lapsuudenkodissa ja toki niistä voi pyristellä pois, mutta ei se mikään automaatio ole.

Mun sisko käyttäytyy tytärtään kohtaan ihan samoin kuin meidän äiti aikoinaan meidän kanssa. Eli tietty tunnekylmyys ja hirveät vaatimukset mm. koulussa pärjäämiseen. Sisko ei itse tuota ollut huomannut, mutta heräsi kun huomautin asiasta. Oli pahimmillaan ihan kopio meidän äidistä. Sitä oli vaikea sivusta seurata (itsellä ei lapsia). Nykyään heillä menee hyvin, tytär on jo 24v. 

Vierailija kirjoitti:

Mun sisko käyttäytyy tytärtään kohtaan ihan samoin kuin meidän äiti aikoinaan meidän kanssa. Eli tietty tunnekylmyys ja hirveät vaatimukset mm. koulussa pärjäämiseen. Sisko ei itse tuota ollut huomannut, mutta heräsi kun huomautin asiasta. Oli pahimmillaan ihan kopio meidän äidistä. Sitä oli vaikea sivusta seurata (itsellä ei lapsia). Nykyään heillä menee hyvin, tytär on jo 24v. 

Näyttää tosiaan siltä, että negatiivisuus tarttuu, seuraa mukana, kuuluu persoonaan paljon vanhemmin kuin positiivisuus ja ihmisen positiiviset asiat. Tuolla joku sanoikin, että aivot vastaanottavat negatiivisuutta herkemmin kuin positiivisuutta. Mielenkiintoinen juttu, koska luulisi että hyvä on voimakkaampi kuin paha. `

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun sisko käyttäytyy tytärtään kohtaan ihan samoin kuin meidän äiti aikoinaan meidän kanssa. Eli tietty tunnekylmyys ja hirveät vaatimukset mm. koulussa pärjäämiseen. Sisko ei itse tuota ollut huomannut, mutta heräsi kun huomautin asiasta. Oli pahimmillaan ihan kopio meidän äidistä. Sitä oli vaikea sivusta seurata (itsellä ei lapsia). Nykyään heillä menee hyvin, tytär on jo 24v. 

Näyttää tosiaan siltä, että negatiivisuus tarttuu, seuraa mukana, kuuluu persoonaan paljon vanhemmin kuin positiivisuus ja ihmisen positiiviset asiat. Tuolla joku sanoikin, että aivot vastaanottavat negatiivisuutta herkemmin kuin positiivisuutta. Mielenkiintoinen juttu, koska luulisi että hyvä on voimakkaampi kuin paha. `

Tarkoitan vankemmin.

Vierailija kirjoitti:

 ...muutaman hyvä kirjan aiheesta.

Kannattaa ensihätään kysyä kirjakaupasta jotain hyvää perusteosta, jossa pääpiirteittäin esitetään useampi kehityspsykologian teoria. Tällaisista teoksista on sitten helppo edetä niihin teoksiin, jotka itseä kiinnostaa enemmän. Pari mainittavaa nimeä: Erik H. Erikson ja Jean Piaget. Näiltä löytyy hyvä alkupiste ja kohtuullisen selkeät teoriat, joihin useat myöhäisemmät teoriatkin perustuu. Molemmilta on kai pari teosta suomennettu.

Jos on kiinnostunut rikollisesta mielenlaadusta (esim. miten ihmisestä tulee rikollinen, voiko lasta estää tulemasta rikolliseksi jne), niin Stanton E. Samenow on henkilö, jonka teoksiin kannattaa tutustua. Niitä ei kaiketi yhtään ole suomennettu, mutta ainakin "Inside the Criminal Mind" on hyvin helpolla englannilla kirjoitettu ja muutenkin kansankielinen teos.

En miettimälläkään keksinyt juuri mitään asioita joissa olisin äitini kaltainen. En mitenkään vihaa tai halveksu äitiäni, olemme vain tosi erilaisia ihmisiä. Arvomaailmamme, mielenkiinnon kohteemme ja tapamme reagoida asioihin ovat kaukana toisistaan. Sen sijaan huomaan yhä enemmän asioita joissa muistutan isääni. Tämä on outoa koska isäni muutti pois jo ollessani lapsi ja oli elämässäni melko epäsäännöllisesti. Silti käytösmallini , ajattelutapani ja luonteeni muistuttavat enemnän isää kuin äitiä. Jopa siisteyskäsitykseni on sama, olen sotkuinen ja huolimaton kuten isä, äiti taas on siivousfriikki.

psy-kri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 ...muutaman hyvä kirjan aiheesta.

 

Kannattaa ensihätään kysyä kirjakaupasta jotain hyvää perusteosta, jossa pääpiirteittäin esitetään useampi kehityspsykologian teoria. Tällaisista teoksista on sitten helppo edetä niihin teoksiin, jotka itseä kiinnostaa enemmän. Pari mainittavaa nimeä: Erik H. Erikson ja Jean Piaget. Näiltä löytyy hyvä alkupiste ja kohtuullisen selkeät teoriat, joihin useat myöhäisemmät teoriatkin perustuu. Molemmilta on kai pari teosta suomennettu.

Jos on kiinnostunut rikollisesta mielenlaadusta (esim. miten ihmisestä tulee rikollinen, voiko lasta estää tulemasta rikolliseksi jne), niin Stanton E. Samenow on henkilö, jonka teoksiin kannattaa tutustua. Niitä ei kaiketi yhtään ole suomennettu, mutta ainakin "Inside the Criminal Mind" on hyvin helpolla englannilla kirjoitettu ja muutenkin kansankielinen teos.

Miksi kirjakaupoista eikä kirjastoista?

Hyviä kirjoituksia ja valitettavasti totta monen kohdalla! Olen 57-vuotias ja äitini 75. En lainkaan ihaile äitiäni, vaikka monet tutut sanovat että minulla on niin ihana äiti. Tekisi mieli sanoa, ettette tiedä totuutta. Äiti on tunnekylmä, pitkävihainen ja itsekeskeinen. Huonon itsetunnon olen kyllä perinyt äidiltä. Äidillä on tapana puhua pahaa ihmisistä, jopa sisaruksistani selän takana. Parhaita ystäviäänkin hän aina haukkuu.

Tulin lapsena ja nuorena hyvin toimeen äidinäitini kanssa. Häntä muistelen aina lämmöllä. Pyrin välttämään niitä käyttäytymismalleja, joita äiti on tehnyt lapsuudenperheessäni. Tuen lapsiani opiskelemaan siihen ammattiin, jonka he ovat itse valinneet. En määrää ja vaadi tekemään minun laillani.

psy-kri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 ...muutaman hyvä kirjan aiheesta.

 

Kannattaa ensihätään kysyä kirjakaupasta jotain hyvää perusteosta, jossa pääpiirteittäin esitetään useampi kehityspsykologian teoria. Tällaisista teoksista on sitten helppo edetä niihin teoksiin, jotka itseä kiinnostaa enemmän. Pari mainittavaa nimeä: Erik H. Erikson ja Jean Piaget. Näiltä löytyy hyvä alkupiste ja kohtuullisen selkeät teoriat, joihin useat myöhäisemmät teoriatkin perustuu. Molemmilta on kai pari teosta suomennettu.

Jos on kiinnostunut rikollisesta mielenlaadusta (esim. miten ihmisestä tulee rikollinen, voiko lasta estää tulemasta rikolliseksi jne), niin Stanton E. Samenow on henkilö, jonka teoksiin kannattaa tutustua. Niitä ei kaiketi yhtään ole suomennettu, mutta ainakin "Inside the Criminal Mind" on hyvin helpolla englannilla kirjoitettu ja muutenkin kansankielinen teos.

Kiitos vaan, täytynee katsoa kirjastosta- Toki olen psykologiaa jonkin verran lukenutkin, mutta nyt vasta todella kiinnostaa, miksi äitini ´kurkkii joka ikkunasta`. Oikeasti kuollut jo.